Kuukausi: lokakuu 2013

Siedättäminen, hevosenomistajan näkökulmasta

Lupasin kirjoittaa siedättämisestä ja siitä, miten pelkoja kannattaa hoitaa pois niin, että syy käytökseen poistuu. Tällöin ei siis käytetä aikaa ja vaivaa pelosta johtuvien oireiden tukahduttamiseen vaan muutetaan hevosen asenne pelottavaan asiaan, jolloin oireetkin häviävät. Sitten muistin, että yksi hevosenomistaja olikin kirjoitttanut tosi yksityiskohtaisesti ja hyvin siitä, miten lähdimme siedättämään hänen hevostaan. Mian luvalla siis linkit hänen blogiinsa:

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu.html ja

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu-2_11.html

Aakonin kohdalla kyseessä oli siis ratsastukseen liittynyt jännittyminen, joka oli johtanut välillä varsin suuriin pakoreaktioihin ja ratsastajan putoamiseen. En itse ole nähnyt Aakonin loikkivan, sillä uskoin ilman muuta, että se ratsastustilanteissa niin teki. Jos hevosella on jokin jännittymiseen tai pelkoon liittyvä käytös, jota halutaan muuttaa, niin ensimmäinen ohje on, ettei niitä tilanteita kannata harjoitella yhtään kertaa lisää. Toinen on, että niitä ei tarvitse näyttää ennen siedättämiseen lähtemistä. Ongelman ratkaiseminen aloitetaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, kun hevonen jo tekee sitä korjattavaa käytöstä.

Koska pelästyminen kohottaa hevosen stressitasoa (Temple Grandinin mukaan kestää aina vähintään puoli tuntia, että hevonen rauhoittuu säikähdettyään), ja haluan kouluttamisessa vaihtaa sen mielentilan, joka hevonen on korjattavaan asiaan liittänyt niin haluan myös, että hevonen on mahdollisimman rento ja rauhallinen kun aloitamme koulutuksen. Sillä tavalla päästään nopeammin etenemään ja pysyviin tuloksiin.

Käytännössä siis aloitetaan hevosen kotona, mieluiten ulkona (hevoset ovat useimmiten rennompia avarassa tilassa kuin esimerkiksi tallissa) eli vaikkapa hevosen tarhassa. Muiden hevosten kannattaa olla lähellä ja näkyvillä, joskin ei samassa tarhassa, ettei tule tungosta. Hevonen on laumaeläin ja lajitovereiden puute nostaa aina sen stressitasoa. Usein aloitamme myös siitä, että hevonen on vapaana, ei siis edes riimussa kiinni. Näin hevosella on täysi vapaus lähteä pois, jos huolestumisraja ylittyy ja me pääsemme nopeammin eteenpäin.

Siedättäminen aloitetaan jostain sellaisesta asiasta, joka ei vielä itsessään herätä hevosessa minkäänlaista jännitystä. Jos käytetään ruokapalkintoja, mitä lämpimästi suosittelen hevosen motivaatiota nostamaan eli siedätystä nopeuttamaan, opetetaan hevoselle ensin luopuminen ja samalla liitetään äänimerkki (vaikka vihellys) palkintoon. Ruokapalkintoja ei käytännössä koskaan kannata käyttää ilman äänimerkkiä.

Aakonin tapauksessa aloitimme sitten varsinaisen ratsastajaan uudelleen siedättäminen niin, että omistaja nosti kättä hevosen vieressä. Sieltä edettiin eikä kestänyt kauankaan, kun ratsastaja jo istui selässä ja huojui, heilui ja heilutteli raajojaan. Tämä alkupiste on se valohoidolta näyttävä osuus mutta se mahdollistaa siedättämisen nopean etenemisen. Mian blogista voi lukea, mitä kaikkea Aakonin kanssa teimme.

Mia kirjoittaa ensimmäisessä kirjoituksessaan myös hyvin siitä, millaiseksi monelle muodostuu käsitys operantista koulutuksesta, jos katsoo ainoastaan jotain siedättämistä (kuten traileriin, ratsatsajaan, jalannostoon, suihkepulloon, vesiletkuun jne.). Koska korjaamiseen tarvitaan mahdollisimman monta toistoa ja halutaan välttää sitä, että hevonen turhautuu, mikä hidastaa oppimista, pidetään palkitsemistiheys mahdollisimman hyvänä ja edetään aina, kun hevonen on siedättynyt edelliseen vaiheeseen.

Tähän porkkana-automaativaiheeseen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Heti, kun hevonen on oppinut tai tottunut, sille ei suinkaan sysätä porkkanoita jatkuvalla syötöllä. Sitten hevosen kanssa yhdessä olo muuttuu pikkuhiljaa rennoksi yhdessä tekemiseksi, jossa toki joskus voi käyttää ruokapalkintojakin, jos haluaa.

Takuitahan ei voi antaa: pakoreaktiot yleistyvät todella nopeasti, enkä tietenkään voi taata, etteikö sellainen missään vaiheessa enää käynnisty. Kukaan ei pysty, oli koulutustapa mikä tahansa. Kun hevosen suhtautuminen ratsastajaan kuitenkin muutetaan niin, että ratsastajan selässä olemisesta ja ratsastuksesta tehdään mukavaa ja kannattavaakin, vähenee kuitenkin todennäköisyys sille, että hevonen pukittelisi.

Vielä lyhyesti hevosten käytöstä ja kouluttamisesta: tokihan hevosen kanssa pitää voida tehdä asioita myös muualla kuin tarhassa. Siitä ei kuitenkaan aloiteta. Ensin opetetaan hevoselle tarvittava taito, sitten sitä yleistetään eri paikkoihin.

Katsokaa hevosta

Kaikkien meidän, jotka edes joskus toimivat hevosten kanssa, olisi hyvä välillä mennä vain katsomaan hevosia. Päivän itsestäänselvyys? Kyllä, mutta elämämme on usein niin kiireistä, että pelkkä hevosten lähellä hengailu ja niiden katseleminen koetaan usein vähän turhanpäiväiseksi asiaksi. Haetaan hevonen tarhasta, laitetaan sille varusteet, ratsastetaan ja palautetaan hevonen tarhaan. Sitten pitääkin jo lähteä.

 

Miksi hevosten katseleminen on tärkeää? Siksi, että jokaisella pitäisi olla verkkokalvollaan kuva siitä, miltä rento ja tyytyväinen hevonen näyttää. Jos hevonen viihtyy tarhakavereiden seurassa, jos niillä ei ole resursseista (kuten tila, ruoka, vesi jne.) pulaa, niin se on toisten hevosten seurassa todennäköisesti tyyni. Katsele hevosta sen verran, että tiedät, millainen juuri se hevosyksilö on. Onko se tarhassa rauhallinen, mutta ratsastaessa säikky? Silloin kyse on koulutusongelmasta, eli hevosta jännittää ratsastaminen. Se kannattaa hoitaa pois. Onko hevonen kavereiden seurassa eloisa, ympäristön tapahtumiin reagoiva, mutta ihmisen lähellä sulkeutunut? Silloinkin kyse on koulutusongelmasta, jota kannattaa hoitaa pois.

Jos ympärillään näkee pääosin hieman jännittyneitä hevosia, alkaa helposti pitää sellaisia normaaleina.

Ja ei, tämä ei liittynyt Monty Robertsiin millään lailla: olin itse asiassa kirjoittanut tuon yllä olevan pätkän jo ennen Robertsin showta.

Jatkan sitten aiheesta hevosten ongelmien korjaus:

Kun lähdetään korjaamaan jotain epätoivottua käytöstä, vaadi kouluttajalta, että hän perehtyy ongelman syihin ja korjaa niitä, ei ainoastaan tukahduta oireita.

Esimerkkiongelma (varmasti hevosihmisten top 3 ongelmien joukossa): Hevonen ei mene traileriin.

Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että koko ongelma on se, ettei hevonen mene traileriin, se on kuitenkin vain oire. Oikea syy ongelmakäytökselle on, että hevonen joko pelkää traileria tai pitää sitä epämiellyttävänä paikkana, jota kannattaa vältellä. Silloin tukahdutetaan oiretta, jos pakotetaan hevonen traileriin keinolla tai toisella. Jotta käytöksen syy poistuisi, pitää muuttaa hevosen tunnetilaa eli opettaa sille, ettei traileri ole epämiellyttävä tai pelottava paikka. Sen jälkeen toki hevosen myös kuuluu mennä sinne, vaikkei hevosta ihan sillä hetkellä huvittaisi.

bella1

Yllä olevat (mielettömän laadukkaat videokuvakaappaukset) kuvat ovat esimerkki kurssilta, jossa poni oli ensin sitä mieltä, ettei se mitenkään voinut mennä aika korkealla pidetyn aurauskepin alta. (Tämä on siis yksi osa lastauksen ennakkokoulutusta, jos näyttää oudolta tehtävältä.) Laita ihmisten ja aurauskepin tilalle traileri, ja vasempi kuva näyttää vähän tutulta monelle hevosihmiselle. Oikealla on poni muutaman minuutin päästä, kun sille opetettiin, että kyllä se kepin alta mahtuu ja kepin alta kulkeminen on suorastaan mukavaa. Lopulta poni kulki melko matalalla pidetyn kepin alta rentona, myös ilman riimua, ja jäi myös kepin alle seisomaan rentona.

Esimerkkiongelma 2: Hevonen pukittelee ratsastaessa.

Vaikka joku ehdottaisi, että pukitteleminen korjataan niin, että hevosta rangaistaan joka kerran, kun se pukittelee, se on jälleen kerran esimerkki oireiden tukahduttamisesta, ei oikeasta ongelman korjaamisesta. Ratsastaja selässä pukitteleminen on hevoselle kuin hevoselle epämiellyttävää, ei hauskaa, joten yleensä hevonen kyllä lopettaa pukittelemiseen, kun sillä ei ole syytä sille enää. Pukittelemiseen voi olla monia syitä, alkaen sopimattomista varusteista, ratsastajan käden käytöstä, hevosen okahaarakeongelmista jne. jne. mutta yksi melko yleinen syy on se, että itse ratsastaminen jännittää hevosta. Joskus se on saanut alkunsa hieman huolimattomasti tehdystä ensiratsutuksesta ja tulos on se, että hevosta jännittää aina, kun ratsastaja kiipeää selkään.

Silloin pukittelu on pakoreaktio ja siihen useimmiten auttaa, kun syy jännittymiseen poistetaan eli yksinkertaisesti siedätetään hevonen uudelleen ratsastajaan. Samoin kuin aika moni traileriinmeno-ongelma ratkaistaankin pääosin melko kaukana trailerista (kun löydetään se kohta, missä hevosta vain alkaa ihan pikkuisen jännittämään) niin aika moni pukittelu-ongelmakin ratkaistaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, jossa hevonen pukittelee.

Päivän itsestäänselvyyksiä osa 2, siis. Miksi puhun itsestäänselvyyksiä? Koska vieläkin näkee, että yritetään vimmatusti muuttaa hevosen käytöstä ilman, että yhtään mietitään käytöksen syytä. Silloin kaikki ”korjaaminen” on vähän turhaa, sillä yleensä ongelma joko palaa nopeasti, tai sitten käytös muuttuu jollain toisella tapaa epätoivotuksi, koska syy käytökseen on yhä olemassa.

Kirjoittamattomien sääntöjen rikkomisesta

Ystävällinen sielu lähetti minulle Monty Roberts -kirjoitukseni jälkeen netistä löytämänsä kommentin, joka hymyillyttää minua vieläkin. Sanatarkasti en muista, mutta asia meni jotakuinkin näin, että vaikka minä olisin Robertsin näytöksestä kuinka oikeassa tahansa, ja monessa asiassa olinkin, niin sitä ei kuulu sanoa. Se on sopimatonta, jos itse kouluttaa hevosia. Paha.

Ymmärrän tuon asenteen kun kyse on jostain muusta kuin elävistä eläimistä (tai ihmisistä, sen puolen). Olen toiselta ammatiltani valokuvaaja ja sellaista tilannetta ei olekaan, jossa kritisoisin julkisesti toisen valokuvaajan työtä. Miksi? Koska sillä ei ole mitään väliä. Kukaan ei kärsi siitä, jos joku valokuvaaja tekee työnsä vähemmän hyvin. Mutta jos hevonen tai ihminen joutuu kärsimään turhaan siksi, että joku (vaikka sitten olisikin toinen kouluttaja) toimii väärin, kyllä siitä on pakko voida sanoa. Sellainen tilanne voi tulla eteen yllättävissäkin paikoissa.

Menin vilpittömästi katsomaan herra Robertsia olettaen, että hän tekee hyvää työtä. Totta, en ehkä itse niinkään pidä siitä, että hevosia heitetään köydellä ja ajetaan takaa, mutta senkin voi tehdä hienotunteisesti ja niin, ettei hevonen säikähdä ja oppii silti. Jos olisi ollut niin, tai jos kyseessä olisi ollut esimerkiksi vanhan miehen ajoituksen hidastumisesta tms. olisin ollut aivan hiljaa. Vaikka itse pidän palkintojen käyttämisestä hevostenkin koulutuksesta, negatiivinen vahviste hyvin käytettynä on mielestäni oikein hyvä sekin.

Mutta jos hevonen toisensa jälkeen joutuvat Areenalla aivan liian suuresti pelotetuksi siihen nähden, että kyse on ihmisten viihdyttämisestä, ei mistään elämän ja kuoleman asiasta, niin jokaisen, jolla on edes jonkinlainen käsitys hevosista, on pakko avata suunsa ja sanoa niin. Jos kokonainen ”totuttaminen” tehdään käyttäen floodingia ja rankaisuja (ja niitä rankaisuja oli siis paljon) niin jokaisen hevosihmisen moraalinen velvollisuus on sanoa niin. Muuten ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä hevosia, alkavat pitää sitä ei ainoastaan normaalina, vaan suorastaan tavoiteltavana tapana kouluttaa hevosia. Ja siitä kärsii hevonen.

En ole kilpailemassa Monty Robertsin kanssa asiakkaista. En ole kouluttanut tuhansia hevosia. Mutta jos laajemminkin pidetään sopimattomana sitä, että sanotaan, kun hevosia kohdellaan huonosti koulutuksen nimissä, niin kulttuurin olisi kyllä hyvä muuttua tässä kohtaa.

Kenen joukoissa seisot? Toivottavasti hevosten.

Vielä kommentti siihen, miten yleisössä oli helppo lähteä mukaan tunnelmaan: ymmärrän sen oikein hyvin. Vielä kävellessäni pois Areenasta mietin, että eihän tuo nyt niin paha ollutkaan. Totuus valkeni vasta sen jälkeen kun aloin miettimään, mitä oikeasti näin. Show on taitavasti rakennettu, Roberts on hyvä puhumaan ja vetoamaan tunteisiin. Jos jopa minä, joka sentään tiedän hevosten kouluttamisesta jotain, menen samaan mielentilaan mukaan, ei ole yhtään ihme, jos muutkin. Ihminen haluaa lähtökohtaisesti uskoa, mitä hänelle sanotaan, ja haluaa myös uskoa kanssaihmisistään hyvää.

Monty Roberts Helsingissä

Lisää aiheesta: https://minnatallberg.wordpress.com/2013/10/24/mies-joka-puhuu-hevosista/

Kävin monen muun tavoin katsomassa Monty Robertsin showta Helsingissä tiistaina, ja se jätti minut melkein sanattomaksi.

Mutta vain melkein.

Tämän Facebook-kuva-albumin pitäisi olla julkinen: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151901621859350.1073741828.772309349&type=1&l=5e843ab400

…Ja hieman tekstiä. English translation at the bottom, because some non-Finnish speaking friends asked privately what this was about.

Sain palautetta paristakin suunnasta, että mun Monty Roberts-aiheinen päivitykseni oli niin diplomaattisesti muotoiltu, että siitä sai kuvan, että tykkäsin Robertsista. Tässä siis selventävä päivitys: En tykännyt.

Vaikka (joskus elokuva-, mainos- ym. alalla töitä tehneenä) pystyn arvostamaan hyvin järjestettyä showta ja vaikka tiistaisessa showssa hevoset näennäisesti oppivat toivottuja asioita tosi nopeasti: ei, en pitänyt Robertsin tavasta kouluttaa hevosia. En ole kymmeniin vuosiin nähnyt niin kovakouraista hevosten käsittelyä ja niin rumaa nykimistä voimakkaasta välineestä eli turvan ympäri kiristyvästä riimusta, en niin monta ylivarovaisuuteen pakotettuja hevosia enkä kertaakaan elämässäni niin ikävällä tavalla toteutettua flooding-periaatteen ”totuttamista” kuin sen klipperiä pelkäävän hevosen kohdalla.

Eläinsuojelulakimmekin sanoo, ettei eläimiä saa tarpeettomasti pelotella. Kun kerran hevosia voidaan siedättää nopeasti ja tehokkaasti pelkokynnyksen alapuolella eli niin, ettei niitä pelota, miksei tekisi niin? Pelkokynnyksen alapuolella siedättäminen ei näytä yhtä dramaattiselta. Siitä ei saisi yhtä hienoa showta.

Ymmärrän todella hyvin, että ihmiset lähtevät shown aikana tietynlaiseen joukkohurmokseen mukaan. Minäkin ajattelin paikan päällä ajoittain, että ”eihän tämä niin kamalaa ollutkaan”. Mutta kun riisuu pois kauniit lauseet väkivallattomuudesta ja siitä, että hevosella ja ihmisellä on hauskaa, tapahtui seuraavaa:

Hevosta tuotiin pelottavaan paikkaan (Areena, jossa parituhatta ihmistä) yksin, jossa sitä ensin talutettiin muutamia kierroksia pyöröaitauksen ympäri riimusta. Sitten hevosta päästettiin irti ja sitä heitettiin pitkällä narulla kunnes juoksi ympäri pyöröaitausta. Sitten hevoselle opetettiin, että ainoastaan kävellessäsi aivan ihmisen perässä, saat olla rauhassa.

Sitten hevosta otettiin kiinni ja opetettiin että teet mitä vaan, sinua rangaistaan nykimällä täysillä riimusta, joka kiristyy turvan ympärillä, tai heittämällä köydellä, ja vain silloin, kun kävelet pää ihmisen olkapään lähellä tai seisot paikallasi, saat olla rauhassa. Jokainen, joka on katsellut hevosia jokseenkin hyvissä oloissa tietää, ettei tällä ole mitään tekemistä hevosten luontaisen käytöksen kanssa.

Paikalla olleen pitkän linjan hevosihmisen mukaan Robertsissa on hienoa se, ettei hän lyö hevosia raipalla. Mitä se nykiminen kiristysriimusta on? Ja kuten kaikki tietävät mm. blogikirjoituksestani ( https://minnatallberg.wordpress.com/2013/08/08/tee-asiat-helpoksi/ ), nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin ja ratsastajaan on lähellä sydäntäni. Niin, että hevonen yhdistää rauhallisen, rennon ja positiivisen mielentilan niihin.

Kuvissa näkyy illan kaksi ensimmäistä hevosta: ensimmäiselle laitettiin varusteet ja ratsastaja, toinen pelkäsi klipperiä.

Selvennyksenä vielä: kyllä minäkin olen sitä mieltä, että hevosen kuuluu tehdä sille opetettuja asioita silloin, kun ihminen pyytää. Sillä tavalla, miten hevoselle asioita opetetaan, on kuitenkin väliä.

I had feedback from a couple of people that my Monty Roberts status update was so diplomatically worded that it gave the impression I liked Roberts. This is a clarifying status update: I didn’t.

Even though (having intermittently worked as an animal trainer and photographer in the movie and advertising industry) I can appreciate a well organised show and even though the horses in Tuesday’s show apparently learned the things they should in a very short time: no, I didn’t like the way Roberts trained horses. I haven’t seen that hard-handed horse handling in decades nor such ugly yanking on a harsh equipment, i.e. a halter that tightens around the nose. Nor have I seen so many horses forced into a state of frozen watchfulness nor have I ever in my life seen such a nasty case of flooding as was used on the horse that was afraid of the clippers.

Our Finnish animal protection law states that an animal should not be unneccessarily frightened. If it is possible to quickly and efficiently desensitize an animal to a frightening stimulus below the fear treshold, so the animal isn’t frightened, why wouldn’t you do it that way? Sure, it doesn’t look as dramatic. It doesn’t make for as good a show.

I can fully understand that people are carried along in a kind of group frenzy during the show. Even I thought at times, that ”this wasn’t so bad after all”. But when you strip away the pretty phrases about non-violence and the adage that both horse and human has fun when training this way, this is what happened:

A horse was brought to a frightening environment (a huge arena with thousands of people) and led around the round pen a little. Then the horse was let loose and a line thrown at it, until the horse ran around the round pen. Then the horse was taught that only when you walk behind the human, you get left alone.

Then the horse was caught and taught that no matter what you do, you get punished by the trainer yanking at the lead rope, the halter tightening around your nose, and only when you walk with your head behind the trainer – or when you stand still – you are left in peace. Anyone who has watched horses kept in adequate conditions know, that this has nothing at all to do with the natural behaviour of the horse.

A seasoned horse person who was present said, that it’s great that Mr. Roberts doesn’t hit the horses with a whip. But what is the yanking on the Dually halter about? As you know, training a young horse to accept equipment and a rider is a subject close to my heart. Done so that the horse associates a calm, relaxed and positive state of mind with it.

The pictures show the two first horses: the first was introduced to a saddle and rider, the second was afraid of the clippers.

As a final clarifying note: I also am of the opinion that a horse must do what it is told, once it has learned to do it. But the way something is taught to the horse matters.