Johtajuus ja eläinsuojelulaki

Sain haasteen: kirjoita jotain johtajuusajattelusta ja sen tuomista ongelmista hevosten kouluttamisessa. En ole johtajuusasioihin niin kovin perusteellisesti perehtynyt, vaikka olenkin lukenut joitain kirjoja ja kirjoituksia ja käynyt kauan sitten jokusen aiheeseen liittyvän kurssinkin. Pidän itse siitä, että hevoselle ensin opetetaan haluttu asia hyvin ja sitten vasta vaaditaan, että se myös tekee mitä pyydetään. Kokemukseni mukaan se yleensä riittää sellaisenaan eikä tarvitse miettiä, kokeeko hevonen ihmistä johtajakseen vai ei.

Mietin kuitenkin, onkohan sinänsä hyvää tarkoittavilla hevoskoulutuksen johtajuusteorioilla samanlainen historia kuin sittemmin täysin kumotuilla susitutkimuksilla, joiden perusteella pääteltiin koirienkin olevan laumaeläin, jolla on jäykkä ja aggressiivisesti ylläpidetty hierarkia. Eli katsottiinko normaalilla tavalla käyttäytyviä hevosia?

Tämä tuli mieleeni vahvasti tämän vuoden kesäkuussa, kun kävin ehkä jo kymmenettä kertaa Saarenmaalla kuvaamassa ja seuraamassa eestinhevoslaumaa 200 hehtaarin kokoisella merenrantalaitumella. Olen aikaisempina vuosina ollut paikalla silloin, kun ”vuoden ori” on jo ollut tammojen ja varsojen kanssa jonkin aikaa, ja niiden välinen elo on ollut huomiota herättävän rauhallista. Esimerkinomaisesti olen siis nähnyt orin kokoavan tammoja ja varsoja yhteen ”paimentamalla” niitä kasaan vain kaksi kertaa, ja olen kuitenkin seurannut näitä laumoja jo yhteensä yli kuukauden verran kymmentuntisia päiviä tai enemmänkin. En ole esimerkiksi koskaan nähnyt yhdenkään hevosen ajavan toista hevosta millään tavalla laumasta pois – yhtä poikkeusta lukuunottamatta, josta lisäää alla.

Kun sitten vertasin näiden eestinhevosten ja esimerkiksi New Forestissa seuraamieni ponilaumojen sekä ihan omien hevosten keskinäistä käyttäytymistä siihen, miten hevosten ”luontaista käytöstä” kuvattiin eräissä kirjoissa ja miten perusteltiin ko. koulutustavan toimia ”johtajuuden ottamiseksi” aloin hieman epäilemään perusteluja sen luontaisuudelle.

Kesällä tulimme paikalle, kun ori oli todennäköisesti päästetty tammojen kanssa laitumelle edellisenä päivänä tai jopa samana aamuna. Sinä päivänä näimme paitsi todella levottomasti käyttäytyviä hevosia myös sen, kun kaksi tammaa ajoivat orin suureleisesti kauas pois: ori oli siis kehdannut (hyvin rauhallisesti ja pienieleisesti) paimentaa yhtä nukkumaan jäänyttä varsaa lähemmäs muuta laumaa. Edellisvuosina orit eivät koskaan ole juurikaan kiinnittäneet varsoihin mitään huomiota, ja tänä vuonna ymmärsin, miksi. Mutta seuraavana aamuna lauma oli jo rauhallinen.

2014_06_v_0456

Tämänvuotisen eestinhevoslauman levoton käyttäytyminen sai minut ajattelemaan niitä johtajuusteorioita, jossa perustellaan hevosen ajamista pois tai jatkuvaa jalkojen liikuttamista sillä, mitä hevoset luonnossa tai keskenään tekisivät. Ovatko teorioita kehittäneet ihmiset todella seuranneet ihmisiin tottuneita hevosia, joilla ei ole pulaa resursseista (kuten tilasta tai ruuasta) – vai villihevosia, joille ihmisen lähestyminen tai läheisyys on aihe hälytystilalle? Tai hevoslaumaa silloin, kun siihen tulee uusi hevonen? Sehän on toki hevosten luontaista käytöstä sekin, koska hevoset käyttäytyvät joskus niin, mutta eikö olisi parempi katsoa, miten toimii normaalitilanteessa käyttäytyvä hevonen? Ihmistenkin käyttäytymisestä voisi saada hieman vääristyneen kuvan jos katsoisi ihmisiä vain sotatilan vallitessa.

Jos haluat olla hevosellesi johtaja, haluatko olla hätätilan johtaja vai sellainen, jota kannattaa seurata rauhan aikana? Haluatko itse käyttäytyä kuten hevonen käyttäytyisi silloin, kun kaikki on hyvin – vai silloin kun kaikki on sekaisin? Ja ennen kaikkea: jos perustaa hevosen ja ihmisen välisen suhteen sille, mitä ihminen näkee hevosten keskinäisestä käyttäytymisestä, oletko varma, että matkit oikeita asioita?

Tähän väliin kirjasuositus: jos englanti mitenkään sujuu, lukekaa Mark Rashidin ”Life Lessons from a Ranch Horse”.

Rashid puhuu tärkeistä asioista ihmisen ja hevosen välisessä suhteessa ja jakaa kirjassa opetukset kuuteen eri oppituntiin:

”Lesson 1: Carry a non-confrontational attitude
Lesson 2: Plan ahead
Lesson 3: Be patient
Lesson 4: Be persistent
Lesson 5: Be consistent
Lesson 6: Fix a setback and move on”

Summittainen käännös:

Ole rauhanomainen
Suunnittele
Ole kärsivällinen
Ole periksiantamaton
Ole johdonmukainen
Korjaa ongelmatilanne ja jatka työtä (älä jää vellomaan epäonnistumiseen)

Olen yrittänyt kursseilla ja yksityistunneilla vakuuttaa ihmisiä vähän samankaltaisesta asiasta ja päätynyt ilmaista sen näin:

Hevosten kanssa sitkein voittaa. Ei suurin, ei lennokkain, ei aggressiivisin eikä edes älykkäin. Ole siis ystävällinen, selkeä, reilu ja sitkeä. Hevosten ja miksei ihmistenkin kanssa.

 

Mikä on tarpeellista?

Eläinsuojelulakimme on uudistumassa ja siihen voi vielä vaikuttaa. Sen jälkeen kun ryhdyin perusteellisemmin tutustumaan hevostenkoulutukseen, olen lukenut eläinsuojelulakia varmasti kerran kuussa. Miksi?

Hevosten kanssa työskennellessä näkee ja kuulee joskus asioita, jonka johdosta tekee välillä mieli virkistää muistia. Mitä eläinten kohtelusta vanhassa laissa ja asetuksessa sanotaankaan?

”Eläintä on kohdeltava rauhallisesti”

Sanatarkka lainaus nykyisestä eläinsuojelulaistamme (tarkemmin eläinsuojeluasetus 1996/396, 4/12). Minusta vanhankin eläinsuojelulain sanamuodot ovat paikoin aivan erinomaisia. Varmasti uudesta tulee paljon parempi, mutta tämäkin laki antaisi mahdollisuuksia vaikka kuinka hyvään valvontaan.

Kohdellaanko sinunkin hevostasi aina rauhallisesti? Sinun itsesi, mutta myös tallihenkilökunnan, eläinlääkärin, kengittäjän ja ratsastuksenopettajan toimesta?

Jos vastaus on kyllä, hyvä! Niin sen kuuluu ollakin: lain mukaan ja toki hevosen takia muutenkin.

”…eikä sitä saa tarpeettomasti pelotella tai kiihdyttää.”

Tämä on mielestäni jälleen oiva sanamuoto. Mikä on tarpeeton? Jotta tietäisimme sen, pitää ensin miettiä, mikä on tarpeellinen.

Pelottelu ei kuulu hyvään hevosharrastukseen, oli harrastuksen laatu ratsastus, raviurheilu tai joku muu. Se ei toden totta kuulu myöskään hyvään hevoskoulutukseen. Silti pelkääviä hevosia näkee melko usein. Missä piilee ongelma?

Siinäkö, ettei pelkääviä hevosia tunnisteta vai siinä, ettei niiden uskota pelkäävän oikeasti? Niitä voidaan pitää ”kovapäisinä” tai ”kuumina” tai ”itsepäisinä”. Niistä voidaan sanoa, että ne yrittävät pomotella. Niitä pidetään johtajuusongelmaisina, kusipäisinä tai luonnevikaisina. Väittäisin kuitenkin, että usein kyse on hevosesta, joka ei reagoi kuten useimmat hevoset tekevät silloin, kun sitä pelottaa. Sellaiset hevoset, jotka puolustautuvat, voivat varsinkin saada väärän diagnoosin.

Näitä hieman toisin reagoivia hevosia  yritetään joskus palauttaa ruotuun käyttämällä voimakeinoja, jolloin hieman pelkäävä hevonen voi muuttua paljon pelkääväksi hevoseksi. Jos tämän paljon pelkäävän hevosyksilön tapa reagoida on sellainen ”hyökkäys on paras puolustus” -suuntainen, hevosesta voi tulla todella vaarallinen. Ja vaikka hevonen itselleen ominaisella tavalla vain sulkeutuisi kun ei pääse pakenemaan, se kärsii silti pelätessään.

Mikä sitten voisi olla tarpeellinen pelottelu? Olen aika usein käyttänyt lastausluennoilla ja -kursseilla tätä esimerkkiä. Joskus hevosella on ähky tai muu akuutti sairaus tai vamma ja se pitää kuljettaa klinikalle hoidettavaksi. Silloin ainakin itse ymmärrän oikein hyvin, jos hevosta laitetaan traileriin niillä keinoilla, mitä todetaan silloin tarpeellisiksi. Mutta tämä on mielestäni yksi harvoja tilanteita, jossa pelottelukin on oikeutettua eli tarpeellista. Klinikkareissun jälkeen viimeistään jokainen hevosenomistaja ymmärtää, että nyt pitää kouluttaa hevosta niin, että se menee traileriin ilman pelottelua. Ja hieman aiheen vierestä: aika moni lastausongelmainen hevonen on oppinut sellaiseksi silloin, kun sitä on kuljetettu kipeänä klinikalle. Se on huonoa tuuria.

Mitenkään ei kuitenkaan voi pitää tarpeellisena pelotella hevosta, joka ei mene traileriin, jos syy kuljetukselle on esimerkiksi kilpailu tai valmennus. Silloin oikea järjestys on ensin harjoitella lastaamista kotona ja sitten huolellisesti yleistää taitoa niin, että hevonen osaa mennä traileriin, pysyä siellä ja tulla sieltä rauhallisesti pois siinä tahdissa, kuin ihminen haluaa. Myös vieraassa paikassa. Vasta silloin hevonen osaa lastautua ja vasta silloin sitä voidaan kuljettaa ja olettaa, että se suorittaa perilläkin edes lähellä omaa tasoaan.

Hevosta ei lastata esimerkiksi vinssaamalla se riimusta traileriin – siinä voi hajota hevonen, traileri tai molemmat. Ja jos traileri hajoaa, hevonen harvoin pysyy ehjänä. Hevosen niska on herkkä ja ns. vetopaniikkivauriot eivät kovin harvinaisia. Jopa tämä vanha, uudistettava eläinsuojelulakimme kieltää eläimen vetämistä päästään niin, että sille aiheutetaan tarpeetonta kärsimystä. Jos hevosta voi kouluttaa menemään traileriin ja pysymään siellä ilman, että sitä vedetään sinne väkisin, on kaikenlainen vetäminen kyllä tarpeetonta.

Kukaan ei välttämättä ole pelotellut hevosta tahallaan, jos hevonen on oppinut pelkäämään. Asioita sattuu ja tapahtuu hevosten kanssa. Jos hevonen taluttaessa kompastuu lumen peittämään ojaan ja säikähtää, se voi ryhtyä varovaiseksi ojien kanssa. (Kyllä, minulle kävi juuri näin yhden nuoren hevosen kanssa. Sitä sitten korjattiin joitain tunteja ihan hyvällä menestyksellä, eli palkitsemalla hevosta kun se lähestyi ojaa ja sitten kun hevonen ylitti sen.) Jos siis uusi hevosesi ei ylitäkään ojaa ensimmäisellä maastolenkillä, voi olla, että sille on joskus käynyt samoin. Silloin voi olla parempi opettaa hevonen haluamaan ojan ylittämistä sen sijaan, että päättelisi hevosen haluavan vain olla hankala ja pakottamalla hevonen keinolla millä hyvänsä ojan yli.

Sitten kun hevonen osaa, mielestäni sen täytyy myös tehdä pyydetty asia. Silloin kuitenkin ”voimakeino” on yleensä huomattavan kevyt – eli jos hevonen vaikka haluaisi mielummin olla trailerin ulkopuolella kuin sen sisällä vaikka se osaa mennä sisälle ja pysyä siellä niin riittää, että hevosta vaikka koputtaa kevyesti raipalla aina, kun se pysähtyy ja lopettaa heti, kun se liikkuu sisälle päin.

itselastautuva1

Case: Oire vs. Syy

Olen aikaisemminkin kirjoittanut siitä valtavasta erosta, joka hevonen kokee jos ongelman korjaamiseen ryhdytään tukahduttamalla käytöstä eli oireita tai poistamalla saman käytöksen syy, jolloin käytöskin muuttuu ja pysyy yleensä paremmin uudenlaisena. Tuire Kaimion kirjassa Hevosen kanssa voi lukea enemmän aiheesta, mutta lyhyt versio aiheesta:

Oire on vastaus kysymykseen, mitä hevonen tekee – eli vaikka pysähtyy ennen ojaa. Syy löytyy selvittämällä, miksi hevonen tekee näin – meidän tapauksessamme sitä pelotti oja, koska se oli sellaiseen odottamatta kompuroinut. Ja kun tiedämme asioita hevosesta lajina (hevonen on rauhaisa ja sosiaalisesti taitava laumaeläin) niin voimme kyllä yleensä päätellä, että tapauksessa ”Hevonen ei ylitä ojaa/pidä jalkaa ylhäällä kengityksessä/hyppää estettä/mene traileriin” syy on joku muu kuin että hevonen olisi hankala tahallaan.

Tottakai hevonen on joskus vain oppinut välttämään jotain vähän epämiellyttävää tai huolestuttavaa tai epämukavaa asiaa. Välillä todella lennokkaasti. Mutta jollet ole asiasta aukottoman varma on parempi luottaa siihen, että hevosella on käytökselleen hyvä syy. Löydä syy.

Saako tätä edes sanoa?

”Hevoseni innostuu aina sänkipellolla hurjaan vauhtiin ja vaikkei se muuten koskaan ryöstäydy käsistä, se tekee sitä silloin.” Kuulostiko tutulta?

Kyllä, hevonen innostuu välillä kiitämään lujaa ihan juoksemisen riemusta. Varsinkin, jos mukana on muita hevosia. Suuri peltoalakin voi houkutella irroittelemaan, kun ei ole pakko jarruttaa heti.

Mutta tässä joku viikko sitten satuin itse kävelemään sänkipellolla, ja – epäilemättä viljan laadusta ja kuivuudesta riippuen tämä joko pitää toisilla pelloilla paikkansa tai sitten ei – sänki oli omiinkin jalkoihin todella terävää ja kovaa. Joten ennen kuin menet hevosen kanssa sänkipellolle, varmista asia omin käsin. Meneekö hevosesi lujaa siksi, että sillä on mukavaa vai siksi, että joka askeleella sänki pistää sitä vuohiskuoppiin?

Tulin ajatelleeksi tätä myös siksi, että ystävälläni on hevonen, jolla oli monta vuotta ongelmia toisessa takajalassa. Se räjähteli välillä ilman näkyvää syytä ja kun vaurio sitten löytyi ja saatiin hoidettua, räjähtely loppui. Aloin silloin ajattelemaan hevosen välillä tuntuvaa kipua siten, kuin näkymätön ihminen kävelisi hevosen vieressä ja välillä löisi sitä kovaa raipalla.

Jep, minä olen tylsimys. Mutta jos hevonen yhtäkkiä käyttäytyy itselleen täysin epätyypillisellä tavalla, pitää ratsastajan hieman miettiä. Miksi se tekee näin?