Tee asiat helpoksi!

Uusinta.

Minna Tallberg

Kyse on kouluttamisesta, eli tässä tapauksessa nuoren hevosen varusteisiin ja ratsastajaan totuttamisesta. Heti alkuun tulee mainospläjäys: Tuire Kaimion puolentoista kilon järkäle ”Hevosen kanssa” on nyt päivitetty ja jaettu kolmeen osaan, joten sitä on helpompi kuljettaa mukana vaikkapa tallille sitä omaa hevosta kouluttaessa. Suosittelen sitä lämpimästi, enkä vain siksi, että olen ottanut siihen kuvat. Kirjassa (nykyisin kirjoissa) on käsittämättömän paljon tietoa ja niin yksityiskohtaisia ohjeita, että niiden avulla voi tosiaan opettaa asioita onnistuneesti omalle hevoselleen.

Olen pienimuotoisesti kerännyt erilaisia hevosaiheisia opuksia, pääosin Ebaylta hankittuja vähän vanhempia sellaisia, ja niiden taso vaihtelee todella paljon. Hämmästyttävän usein kirjoissa puhutaan pitkät pätkät siitä, miten hevosen toivotaan toimivan ja hyvin vähän siitä, miten siihen käytännössä päästään. Tyyliin ”Hevosen kuuluu hyväksyä ohjastuntuma aukomatta suutaan, vetämättä ohjista ja myötäämällä pyydettäessä.” muttei ohjeita siitä, miten siihen päästään. Tässä kohdassa Tuikun kirja on mielestäni aivan erityisen hyvä. Minulle saa mielellään vinkata muistakin kirjoista, joissa tämä asia on kunnossa.

Mistä…

View original post 1 271 more words

Ihmisenä olemisesta

Netistä on paljon iloa. Tietoa, mielipiteitä, huuhaata ja kaikkea siltä väliltä on vain parin painalluksen päässä. Viime aikoina olen kuitenkin yhä enemmän ajatellut netin haittapuolia.

Ei, tämä ei koske itseäni. Kun menin melkein kymmenen vuotta sitten laittamaan naamani väärälle puolelle telkkariruutua sain hyvän neuvon: älä lue keskustelupalstoja. Seurasin sitä neuvoa ja seuraan yhä. Olen siis autuaan tietämätön, mitä minusta nimettömänä puhutaan . Se ei ole huono asia. Palautetta otan tosi mielelläni vastaan tosin.

Kun aihe on lähellä sydäntä, kuten hevoset ovat monelle meistä, kynnys mielipiteen ilmaisemiseen madaltuu. Se on hyvä asia. Kertomalla mielipiteensä voi vaikuttaa muihinkin ihmisiin. Mutta tuntuu siltä, että nykyään nettikiusaamisen tai suoranaisen vainoamisen raja on yhä helpompi ylittää. Paheksuminen on helppoa ja yhteinen vihollinen yhdistää. Ihmisten lajityypillistä käytöstä: aikanaan siitä on varmasti ollut hyötyä hengissäpysymisen kannalta.

Asioista pitää puhua. Mutta ruudun toisella puolella on aina se aivan oikea ihminen. Ihmisenä olemiseen sisältyy olennaisena asiana empatia, ymmärrys ja kohtelias käytös. En suostu kiusaamaan ihmistä. Voin kyllä olla eri mieltä siitä, mitä hän tekee, mutta se on aivan eri asia. Ollaan siis ihmisiksi.

Luotu liikkumaan – halusit tai et

Keskustelimme tuossa vähän aikaa sitten hevosista, jotka eivät heti tule koulutettaviksi kun niitä päästää irti kentälle tai maneesiin. Sen sijaan ne lähtevät juoksemaan, pukittelevat, nakkelevat niskojaan, lyövät etusillaan ilmaan, säikkyvät olemattomia ja ovat ylipäätään aivan kontrolloimattomissa jonkun aikaa. Mistä on kyse?

(Kyllä, jos hevosia muuten koulutetaan hyvin, ne tulevat itse vapaana ollessaan koulutettaviksi heti, kun voivat. Videon hevosetkin toimivat moitteettomasti ja keskittyneesti viisi minuuttia myöhemmin.)

Rebound-ilmiö (kimmovaste)

Pistin tuon suomenkielisen nimen sulkuihin siksi, että se on niin harvoin käytössä, ettei oikein kukaan sitä tunnista. Kyseessä on siis jostain sellaisesta olennaisesta käyttäytymistarpeesta, joka purkautuu voimakkaasti, jos se jonkin aikaa estyy. Hevosilla liikkuminen on tällainen tarve, ja jokainen, joka on yrittänyt joskus toteuttaa se eläinlääkärin määräämä ”23,5 h karsinassa ja 15 min kävelyä 2 kertaa päivässä” parin viikon ajan tietää, miltä tuntuu, kun hevonen alkaa kerämään sitä liikkumisen tarvetta.

Miksi kirjoitan tästä? Siksi, että tapaan aika usein hevosia, joilla on jonkinasteista rebound-ilmiötä juuri liikkumisen suhteen. Helpoin tapa päästä siitä eroon on varmistaa, että hevonen edes muutamia kertoja viikossa saa päästä irti hieman suuremmalla alueella ja saa siellä liikkua oman halunsa mukaan. On paljon parempi, ettei hevonen silloin ole liinassa kiinni eikä sitä pakoteta pysymään ympyrällä jos sillä on niin paljon virtaa, että se todennäköisesti aiheuttaa itselleen kipua nenäpiissä kapsonin kiristyessä hallitsemattomasti. Jos sinua jännittää koko irti päästäminen, aloita siitä, että hevonen päästetään vapaaksi parin tunnin maastolenkin tms. jälkeen.

Pura patoumat ennen ratsastusta (eli koulutusta)

Puhun aika usein kouluttamisesta, en ratsastamisesta, koska mielestäni kaikki ratsastus on hevosen kouluttamista. Oikeaan suuntaan tai väärään. Hevonen on elävä, oppiva eläin, ei mopo, ja se oppii koko ajan, kuin se on ihmisen kanssa tekemisissä. Myös ratsastuksessa. Jotta hevonen oppii lähinnä oikeita asioita, yhteistoiminta ihmisen kanssa kannattaa järjestää niin, että onnistumisen mahdollisuus on mahdollisimman suuri. Silloin on hyvä, ellei hevonen halua koko ajan liikkua kuten videon hevoset – eikä reagoi ihan niin voimakkaasti johonkin itsessään vaarattomaan asiaan, kuten videon hevoset. Sittenhän on tosi oleellista opettaa hevonen toimimaan luotettavasti jokaisessa paikassa, ei ainoastaan kotona, mutta sekin on hyvä tehdä asteittain ja hallitusti aina kuin pystyy. Hallintaakin rakennetaan onnistumisten kautta.

Elinolosuhteet vaikuttavat tähänkin

Tiedän, että moni on kyllästynyt aiheeseen. Mutta kun niitä hevosia ei vain saa pois päältä, vaikka haluttaisiinkin. Jos hevosesi tuntuu ratsastaessa ruutitynnyriltä, joka räjähtelee milloin mihinkin suuntaan, käy läpi sen elinolosuhteita ja katso, pääisikö ongelmasta ihan parilla muutoksella? Joskus yksikin riittää. Anna sen olla vapaana välillä.

Katariina Albrecht kirjoitti blogiinsa muutoksesta, joka näkyi lusitanotammassa pihattoon muuttamisen jälkeen näin: ”Alma, jolla on ollut ongelmia sekä kehon- että päänhallinnan kanssa, on muuttunut varsin säyseäksi ratsuksi 😉 ” Niin paljon elinolosuhteet vaikuttavat sellaisiinkin hevosiin, joiden ratsastus ja koulutus on varmasti hyvää.

Video (kännykkälaatua):

irto_0