Näin selviät julkisuudesta

4YourHorse -tapahtuma tuli ja meni ja jätti jälkeensä mielipiteitä puolin ja toisin. Tylsäksi ei kai kukaan voi tapahtumaa moittia, paitsi ehkä se paneelikeskustelu, johon itsekin osallistuin. Tylsäksi keskusteluksi sen teki se tosiasia, että kaikki olimme aika samaa mieltä asioista. Toisin kuin olen saanut itsekin lukea alan lehdestä niin en ole lainkaan kilparatsastusvastainen: mistähän sekin uskomus on peräisin? Siitä kuitenkin enemmän seuraavalla kerralla.

Minä olen siis aikuinen ihminen. Minulle on jo siunaantunut jonkun verran suhteellisuudentajua. Olen esimerkiksi matkustanut eräälle lentokentälle 60-luvulta peräisin olevassa VW-bussissa, jonka joka puolelle oli teipattu isot lakanat, jossa luki TOURIST, koska oli sisällissota, sissit olivat määränneet ulkonaliikkumiskiellon (joka ei koskenut turistikuljetuksia) ja ampuivat kaikkia paikallisia, jotka rikkoivat sen. Istuin ikkunapaikalla, koska olin kovin valkoihoinen. Vierelläni istunut nainen sanoi, että hän on liian paikallisen näköinen, hänet ammuttaisiin.

Olen nähnyt ihmisen syntyvän ja ihmisen kuolevan. Kumpikin antaa hieman lisää perspektiiviä.

Ei, sen jälkeen julkiset esiintymiset, luennot, kurssit ja haastattelut eivät jännitä minua. Eivät myöskään se, mitä joku minusta sanoo. Minua on siis asteen vaikeampi pelotella, ja se on ihan hyvä asia.

Vaikka on todella ikävää joutua nettiraivon kohteeksi, kuten muutamat nuoret ja vähän vanhemmatkin ihmiset ovat joutuneet viime viikolla, voin kertoa, että sekin menee nopeasti ohi. On kuitenkin pari tapaa selviytyä paremmin.

Oli nuori tai aikuinen, nykyaikana melkeinpä kuka vain voi joutua tai päästä julkisuuteen. Kun pistin ensimmäisen kerran naamani toiselle puolelle ruutua sain parit hyvää neuvoa, joita olen seurannut siitä lähtien. Jos siis aiot osallistua TV-ohjelmaan, kirjoittaa blogia, seurustella julkkiksen kanssa tai vaikkapa osallistua vaaleihin poliitikkona, lue tämä ensin. (Ja tätä lukevat ihmispsyyken ammattilaiset, naurakaa vapaasti ja korjatkaa.)

Ohjeita on tasan kaksi, ja ne tulevat tässä:

Älä lue nimettömiä keskustelupalstoja

Oikeasti. Vaikka se on houkuttelevaa, vaikka haluaisit nauttia jännityksestä tai haluaisit jopa (teoriassa) tietää, mitä mieltä ihmiset sinusta ovat. Jos joku oikeasti haluaa kertoa mielipiteensä tai keskustella asioista, se ottaa sinuun yhteyttä. Puhelimella, sähköpostilla tai vaikka Facebookissa. Omalla nimellään. Jos joku haluaa vain oksentaa omaa pahaa oloaan ulos nettiraivon muodossa, se tekee sen nimettömällä keskustelufoorumilla. Sinun ei tarvitse sitä lukea. Sinun ei ole tarkoituskaan. Se ei todennäköisesti liity sinuun juuri mitenkään: kohde voisi olla maahanmuuttaja, poliitikko tai julkkis. Pahoinvoiva ihminen yrittää helpottaa oloaan etsimällä kohdetta ja silloin mikä tahansa usein käy.

Kenenkään itsetunto ei ole tehty kestämään nimettömyyden suojissa arvostelevien ihmisten ryöpytystä. Saamani neuvo oli tässä siis oikein hyvä: en lue nimettömiä keskustelupalstoja. Keskustelen tosi mielelläni asioista kasvotusten ja netissäkin, mutta vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka sanovat sanottavansa suoraan minulle. Se on toiminut hyvin.

Sillä: vaikka olet päätynyt julkisuuteen, ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi lukea ikävää ja kasvotonta arvostelua. Ja valitettava tosiasia on, että ilkeiden ihmisten kohdalla ei yhtään auta, vaikka kävisit palstoilla kertomassa, että olet oikea ihminen ja asiaton arvostelu sattuu. He todennäköisesti saavat siitä vain tyydytystä: onhan ihan tutkittuakin, että jos itsellä on huono olo, tulee hetkeksi parempi olo, kun jotakuta muuta haukutaan.

Eli: älä lue keskustelupalstoja. Se säästää sinua, ja sinun päätehtäväsi on pitää itsestäsi huolta.

Toimittajille voi sanoa myös ei, ja sitä kannattaa harjoitella

Aika moni ihminen päätyy esittelemään kotiaan tai parisuhdettaan lehtien sivuille vähän vahingossa. Ei siksi, että janoavat julkisuutta – vaikka heitäkin varmasti on – vaan monen kohdalla vain siksi, että he ovat normaaleja, kohteliaita ihmisiä. Jos normaalin kohteliaalta ihmiseltä kysyy jotain, hän pyrkii vastaamaan. Yleensä totuudenmukaisesti. Ja normaalin avulias ihminen pyrkii auttamaan, jos pyydetään palvelusta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisi kenenkään velvollisuus vastata kaikkiin kysymyksiin tai päästämään toimittajia kotiinsa.

Jos toimit eläinten kanssa muista, ettei sinulla myöskään ole velvollisuutta suostua esimerkiksi siihen, että koulutat eläintä ja selostat mitä teet kameralle samaan aikaan. Tietenkin toimittaja ehdottaa näin, mutta toimittaja ei olekaan se eläinten kanssa toimiva. Toimittajalle voi ja kannattaakin selittää, että usein näin tehdessä jompi kumpi asia kärsii.

Kuten toimittajakaverini juuri päivitteli, haastateltavalla ei ole minkäänlaista oikeutta ennakkotarkastaa juttua eikä ole oikeutta tehdä siihen muutoksia. Ei olekaan. Väärään – jo julkaistuun – tietoon on oikeus saada oikaisu julkaistua lehdessä tms. ja jos joutuu kritiikin kohteeksi voi olla, että on oikeus saada vastine julkaistua. Mutta muita oikeuksia haastateltavalla ei ole. Edit: Haastateltavalla on kyllä Journalistiliiton ohjeiden mukaan oikeus tarkastaa omat sanomisensa etukäteen, jos hän osaa pyytää tätä ja jos julkaisuaikataulu antaa myöden. Kannattaa pyytää.

Mutta: jokainen, jolta kysytään kommenttia tai haastattelua, pystyy etukäteen sopimaan, että hän saa lukea jutun ennakkoon ja korjata mahdolliset asiavirheet ennen julkaisua. Se on täysin sallittua eikä kenenkään toimittajan kannata siitä luistaa. Ainakaan kovinkaan monta kertaa. On myös sekä toimittajan että haastateltavan etu, että asiat ovat oikein. Haastateltavan oikeuksiin ei kuitenkaan kuulu itse artikkelin muuttaminen.

Ei, minulla ei ole mitään toimittajia vastaan. Olen jopa sellainen joskus itsekin. He tekevät työtään ja arvostan sitä. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse suostua vain siksi, että joku kohteliaasti kysyy.

Tässä ne elämänohjeeni julkisuuden varalle olivatkin. Näillä jo pärjää melko pitkälle. Ja koska asia tuli puheeksi tänään muussa yhteydessä ja lupasin, että se voi olla testamenttini kaikille shetlanninponiomistajille: ne pysyvät langoissa sitten, kun alalanka on neljä senttiä maasta ja ponilla ponnari. Ei minulla tällä erää muuta.

_MG_8398

Hyvinvointia etsimässä

Joskus aika on kypsä. Tänä vuonna aika on ollut oikea puhua hevosen hyvinvoinnista harrastuksessa ja kilpailussa. Aiheesta on toki puhuttu ja sen eteen on tehty paljonkin edeltävinäkin vuosina ja vuosikymmeninä mutta jotenkin tuntuu siltä, että tänä vuonna siitä on tullut valtavirtaa. Se on hienoa! Tunnemme jokainen monta yksittäistä ihmistä, jotka toimivat koko ajan hevosten paremman hyvinvoinnin puolesta, mutta on ihan tavattoman kivaa kun aiheesta puhutaan jo avoimesti.

Hevosihmisiä on hemmoteltu vaikka millä: Maaliskuussa oli Eläinten hyvinvointiseminaari, joka on vielä katsottavissa ilmaiseksi netissä. Syksyllä käynnistyi Suomen Ratsastajainliiton Hevosen hyvinvointikiertue, jossa luennoimme aiheesta ympäri Suomen.

Helsinkin Horse Showssa järjestetty 4YourHorse -tapahtuma keräsi tiistaipäivänä täyden salin kuuntelijoita seuraamaan ensin luentoja ja paneelikeskustelua, sitten käytännön esityksiä areenalla. Luennoitsijoista ensimmäinen ja tapahtuman päätähti Andrew McLean puhui tiedemiehenä ja ratsastajana hevosesta eläimenä, sen aivojen toiminnasta, muistista ja käytännön koulutuksen tärkeimmistä kulmakivistä. Hän painotti sitä, että hevonen pelkää helposti: sillä on kesyeläimistä suurin mantelitumake (amygdala), joka on suuressa vastuuss pelossa ja pakenemisessa. Siksikin hevoselle kannattaa opettaa selkeästi erotettavat vihjeet ja avut sujuviksi ja totuttaa sitä huolellisesti kaikenlaisiin asioihin.

McLean kävi läpi eri tapoja totuttaa hevosia uusiin tai huolestuttaviin asioihin ja kertoi mm. siitä, että hevosen mielipide mm. moottoripyöristä ja raitiovaunuista voidaan nopeasti saada muuttumaan jos hevonen pakenemisen sijasta saakin tottumisen tahdissa tehdä toisin eli lähteä ”pakenevan” moottoripyörän perään. McLean kertoi opettaneensa mm. belgialaisia poliisihevosia tällä menetelmällä suhtautumaan jännittäviin raitiovaunuihin rauhallisesti. McLeanin omilta kotisivuilta löytyy englanninkielinen artikkeli, missä hän käy läpi samoja asioita: http://www.aebc.com.au/files/media/AndrewMcLean-Habituation-Final.pdf

Tuire Kaimio puhui seuraavana positiivisen vahvistamisen turvallisesta käytöstä hevosten kanssa ja kävi ensimmäisenä läpi, miten jokaista hevosta voi opettaa käyttäytymään hyvin ruokintatilanteissa. Sitten hän puhui positiivisesta vahvistamisesta, siedättämisestä ja vastaehdollistamisesta hevosen koulutuksessa ja näytti käytännön esimerkkejä, missä sitä käytettiin hyödyksi. Yhdistämällä johonkin lähtökohtaisesti hieman huolestuttavaan tai epämukavaan asiaan jotain, mitä hevonen haluaa, voidaan saada hevonen itse haluamaan tätä hankalaa asiaa (videoilla mm. eläinlääkärin rauhoituspiikin antamista ja nuorella hevosella saamaan ratsastajan selkäänsä.)

Luentoja seuranneesta paneelikeskustelusta tuli varmasti melko tylsä, kun taisimme olla ihan samaa mieltä kaikesta. Mutta miten voisi edes olla eri mieltä siitä, että hevonen on ennen kaikkea hevonen ja kun sillä on mahdollisuus elää niin, että se saa olla hevonen, sitä voidaan myös käyttää kilpailuissa, kunhan sitä koulutetaan ja totutetaan siihen huolellisesti ja eettisesti? Kouluratsastaja Terhi Stegars oli kovin piristävä kun hän kertoi, ettei hän usko, että hänenkään hevosensa haluaisivat kilpailla mutta jos niillä on asiat kunnossa niin heille se on todennäköisesti kuitenkin ok, että hänen hevosensa pääsevät kaikki tarhaan ja laitumelle ja että hänen mielestään kilpailujen verryttelyä pitäisi valvoa huomattavasti paremmin. Kun häneltä kysyttiin, voisiko hän ratsastaa ja kilpailla kuolaimettomilla suitsilla, jos ei saisi käyttää kuolaimia, hän kertoi että Axis-ori käy viikottain maastossa kuolaimettomilla ja tottakai hän voisi kilpaillakin kuolaimettomilla.

Mikä sinun mielestäsi on tärkeää hevosen hyvinvoinnille?

Kuva