Pikaisesti pukeutumisesta

Hei vaan Sipoon sisämaasta, jossa tänään töihin lähtiessäni oli -24 astetta.

Hevosiahan voi hyvin kouluttaa pakkasellakin, mutta miten itse pysytellä lämpimänä? Tässä minulla toimiva ohje, olkaa hyvät:

  • tekninen alusasu eli pitkähihainen paita ja pitkikset. Ei missään tapauksessa puuvillaa. Puuvilla tappaa.
  • fleecekerrasto
  • villapaita (alpakka on paras)
  • toppahousut ja untuvatoppatakki  tai vaihtoehtoisesti toppahaalari, Nestori on hyvä
  • patterilämmitteiset hanskat (minun olivat www.blazewear.fi:stä) Edit: tosi lämpimät ovat myös alpakkatumput jonka päällä pari kokoa liian isot laskettelutumput. Oleellista on pysäyttää tuuli pintaan.
  • villa- tai keinokuitusukat (ei puuvilla!), patteripohjalliset (samasta paikasta kuin yllä mutta niitä saa kuulemma monesta muustakin kaupasta halvemmalla) ja kaksi numeroa liian isot karvavuorisaappaat. Edit: Huopikkaat ovat kuulemma hyvät. Niitä kertakäyttöisiä jalkalämmittimiäkin voi käyttää. Varpaat jäätyvät minulla muuten ensimmäisenä.
  • ns. Nepalpipo (ks. kuva), joka on ulkopuolelta villaa ja sisäpuolelta polarfleeceä

Jos, kuten minä, menet pihalle koiranpennun kanssa tai ruokkimaan hevosia kymmenen kertaa päivässä niin nilkkapituinen villahame on tosi kätevä. Sain sellaisen joululahjaksi toissajouluna ja se on talvisin jatkuvasti käytössä. Koska se on kietaisumallia ja kiinnitetään tarranauhalla vyötärön ympäri, sen pukemiseen menee kuusi sekuntia. Toisin kuin toppahousujen. Se pysäyttää viiman ja on ihmeellisen lämmin, ja ratsastushalkio + se kietaisumalli tekee siitä tosi mukavan käytössä. Toisin kuin voisi luulla, siihen ei edes tartu heinä.

Nautitaan talvesta, kyllä se pimeys ja muta vielä ehtii palata!

  • nepalpipo

Helppoa kuin heinänteko

Ensin kestoärsytys: Tätä mainiota sanontaa käytetään nykyään yleisesti aivan väärässä merkityksessä. Jokainen, joka on yrittänyt tehdä (kuivaa) heinää tietää, että se on kaikkea muuta kuin helppoa. ”Helppoa kuin heinänteko” tarkoittaa siis jotain, mitä ei ole lainkaan helppoa. Sanonta on sarkasmia. Piti vain saada tämä sanotuksi. Kiitos.

Sitten asiaan, eli hevosten heinään. Hevonen on laiduntava eläin, jolle olisi luontaista kävellä ja syödä noin 16 tuntia vuorokaudessa. Luonnossa (ja laitumellakin) valtaosa hevosen elämästä kuluisi ottaen yhden askeleen kerrallaan ja joka askeleen jälkeen suullisen ruohoa. Miten tämän voisi parhaalla mahdollisella tavalla toteuttaa kesyhevoselle ja miksi sillä on väliä?

Vastaan toiseen kysymykseen ensin, kuten haastattelutilanteessa haastateltava aina tekee tuplakysymyksen sattuessa kohdalle: Koska hevonen on yhä hevonen. Hevosen evoluutiossa ihminen on ollut säätämässä asioita vasta muutamia tuhansia vuosia eikä se ole lainkaan tarpeeksi jalostamaan hevosen elimistöstä toisenlaisen.

Jos hevonen ei saa ruokaa lähes jatkuvasti, se ei voi hyvin. Jo parin tunnin tyhjä vatsalaukku alkaa olla liikaa, sillä hevosella erittyy mahahappoja koko ajan. Edit: Tämä ei siis tarkoita, että hevosta pitäisi ruokkia kahden tunnin välein ympäri vuorokauden, vaikkei siitä varmasti haittaakaan olisi: kyllähän se heinä siellä mahalaukussa jonkin aikaa pysyy, ennen kuin lähtee eteenpäin. Hevonen, jonka elimistö sanoo tarvitsevansa mahantäytettä, pyrkii syömään. Ellei ole heinää syötävänä, se syö muuta: karsinan seiniä, aidantolppia tai karsinan puruja. Pahimmassa tapauksessa se voi syödä maata tai hiekkaa, josta se voi saada hiekkaähkyn. Jollei se tee tätä, se voi kehittää muita stereotypioita, sulkeutua ja jopa masentua.

Jos hevosella on nälkä tai vatsahaava, se heija

stuu nopeasti sen käyttäytymiseen. Tässä asiassa hevoset ja ihmiset ovat samankaltaisia. Lauma nälkäisiä hevosia kinastelevat enemmän keskenään, yksi saattaa esimerkiksi ryhtyä vahtimaan porttia, josta ruokkija tulee ja loukkaantumisten riski kasvaa. Hevosen suhtautuminen ruokaan voi olla luonnottoman kiihkeää ja se voi olla ruoka-aggressiivinen myös ihmisiä kohtaan.

Miten tämän jatkuvan laiduntamisen sitten toteuttaa käytännössä? Olen nähnyt ja kokeillut kaikenlaisia virityksiä – hauskin oli ehkäpä hevosten kävelykoneeseen viritetyt heinäverkot, vaikka toki silläkin on ongelmakohtansa – ja nyt kun on puhdasta lunta asia sujuu hyvin: levittää vain heinät pitkin ja poikin tarhaa sellaisissa pienissä töyhdöissä. Silloin, kun tarhassa on märkää, tämä ei toimikaan yhtä hyvin: heinää tallaantuu ja likaantuu paljon. Jos olet keksinyt täydellisen ratkaisun, saa mielellään kertoa.

IMG_1432
Hitaampaa syömistä, mutta käveleminen puuttuu.

Monia hevosia ei nimittäin voi pitää täysin vapaalla heinällä, silloin ne lihovat liikaa. Eikä ratkaisu siihen aina ole liikunnan lisääminen, kunnes energiansaanti on tasapainossa: osalla hevosia on niin mahtava rehunkäyttökyky että niin suuri liikunnan määrä ihmisen tekemänä todennäköisesti aiheuttaisi enemmän terveysongelmia kulumien ja rasitusvammojen muodossa kuin mitä parantaisi hevosen hyvinvointia laihtumisen muodossa.

Hevostenpito = irrationaalinen harrastus
Heinää hevosille = irrationaalinen viljely

Useimmat heinänviljelijät ovat maanviljelijöitä, joille tehokkuus on elinehto. Jos viljelee rehua naudoille on yleensä hyvä, jos se on mahdollisimman sulavaa (en tiedä naudoista mitään joten minua saa korjata jos olen väärässä.) ja oletettavasti kaikessa tuotannossa on parempaa, jos pienemmällä rehumäärällä saa ruokittua enemmän eläimiä.

Mutta hevostenpito ei ole rationaalinen asia, eikä hevosen heinäkään ole rationaalista. Keskivertohevonen ei varsinaisesti tuota mitään (paitsi tappiota ja lantaa tietenkin, ja hyvää mieltä ihmisille) eikä sen pidossa ole taloudellista järkeä muutenkaan. Monen hevosen ruokkiminenkaan ei seuraa tuotantoeläinlogiikkaa.

Millainen sitten olisi monelle hevoselle sopiva heinä? Lyhyesti: hyvässä hevosen heinässä voisi olla energiaa todella vähän (sokerit voisivat olla vaikka sen 50 g/kg kuiva-ainetta), valkuaista sopivasti, monia lajikkeita, myös kortisempia kasveja (hevoset tuntuvat pitävän siitä, että voivat valikoida mitä syövät) ja tämän lisäksi se voisi olla mielummin kuivaa kuin säilöä (osa hevosten mahoista ei vain kestä säilöheinää, vaikka sen laatu olisi hyvä).

Helpon tuntuista, eikö vain? En tiedä, onko se edes mahdollista. Asun itse maaseudulla ja olen päässyt seuraamaan maanviljelijöiden töitä hieman, enkä itse mistään hinnasta haluaisi niin vaikeaa ammattia. Mutta jos joku on jo tehnyt tällaista hevosheinää ja kehittänyt toimivaa käytäntöä siihen, saa ilmoittautua. Tai jos haluaa tehdä. En ole ainoa hevosenomistaja, joka miettii samaa asiaa.

laiduun

Muutoksen vuosi 2016

Hei vaan kaikki: olen yhä hengissä hiljaisuudesta huolimatta. Marraskuun puolella saatu mikälieflunssa teki loppuvuodesta harvinaisen hiljaisen mutta tänään on jo parempi olo ja uudenvuoden kirjoitus tulee tässä, vaikka hieman myöhässä.

Asun vanhassa talossa: seitsemän vuoden kuluttua voimme pitää sen satavuotisjuhlia. Talossa on oikukas maalämpöpumppu, joka päätti heittää tutun HP/MS-larm -hälytyksensä juuri ennen joulua. Edellisvuosista viisastuneena osasin jo kytkeä sähkökäytön päälle ja sinnittelimme sitten yli pyhien sen avulla. Eilen kuitenkin sisälämpötila lähti laskuun. Vaikka paikallinen putkimies tuli ja korjasi rikkoutuneen ylipaineventtiilin niin jostain käsittämättömästä syystä lämpimän veden lämpötila on tänäänkin vain 36 astetta eikä sillä oikein taloa lämmitetä, patterit ovat suunnilleen kädenlämpöisiä. Neljästä tulisijasta huolimatta sisälämpötila on tällä hetkellä 15,5 astetta.

Miten tämä liittyy muutokseen? Siten, että kun lämpötila eilen lähti laskemaan, se tuntui hirveän huolestuttavalta. Muutos oli huolestuttava itsessään. Alitajuntani ikään kuin huusi koko ajan, että ”Hälytys, hälytys, emme voi tietää, mihin tämä johtaa!!!”

Nyt kun lämpötilan lasku on pysähtynyt (ja kun muistin, että meillähän on varastossa myös kolme sähköpatteria) niin olo on taas ihan levollinen. Eihän se 15 astetta nyt niin mukava ole, mutta toisaalta siihen tottuu aika nopeasti. Kerrospukeutuminen auttaa tässäkin asiassa. Villasukat, tuplavillatakki, villapedit koirilla. Kissat ovat asettuneet takkojen ja kakluunien päälle.

Luulen silti etten ole ainoa, jonka mieli pitää muutosta huolestuttavana. Sekin on varmasti ollut ihmislajia säilyttävä ominaisuus aikanaan. On varmasti vieläkin. Mutta ajattelin siitä huolimatta, että tämä vuosi voisi olla muutoksen vuosi.

Olen oppinut paljon vuoden 2015 aikana. Muun muassa olen oppinut, ettei kannata puhua englantia julkisesti suomalaisessa tapahtumassa ilman suomenkielistä tulkkausta. Olen nykyään yleensä mitä pitkämielisin tyyppi mutta täytyy kyllä sanoa, että verenpaineeni nousi aika monta pykälää kun luin 4YourHorse -paneelikeskustelun jälkeen lehdestä, että luonnehdin itseäni kilparatsastuksen vastustajaksi. Sain kyllä oikaisun seuraavaan lehteen, mutta kukapa sen näki? Tässä se on:

huoikaisu

Jotta asia ei jäisi epäselväksi: en ole kilparatsastuksen vastustaja. Menen kyllä yleensä avaamaan suutani eri tapahtumissa kun kerran kutsutaan, ihan siksi, että suhtaudun intohimoisesti aiheeseen hevonen ja hevosen ja ihmisen yhteistyö, oli se sitten kotona tai kilpailuissa. Sanoin siis paneelikeskustelussa, että ”voi olla, että minut on kutsuttu paikalle kilparatsastuksen vastustajana, mutta olen kaikkea muuta.”

Olisi aika tavatonta jos ihminen, joka on vuosikymmeniä tehnyt työtä kilparatsastuksen ympärillä (ensin hevostenhoitajana, sitten valokuvaajana, toimittajana, tiedottajana ja nykyään enemmän hevosten ja ihmisten kouluttajana) vastustaisi kilparatsastusta. Vastustan kyllä hevosten huonoa kohtelua, oli se sitten kilpailuissa tai kotimaneesissa, mutta niinhän meistä jokainen tekee, eikö vain? Suhtaudun sikälikin kilparatsastukseen intohimoisesti, että teen aika paljon työtä sen eteen, että kilparatsastusta olisi tulevaisuudessakin. Maailma muuttuu ja veikkaukseni on, että vain eettisesti kestävä kilparatsastus on mahdollinen tulevaisuudessa. Tulevaisuus ei välttämättä ole kovin kaukana.

Olen siis oppinut paljon viime vuonna. Aion oppia vielä enemmän tänä vuonna. Aion suhtautua muutokseen avoimemmin, sanoi evoluution muovaava mieleni mitä tahansa. Aion osaltani vaikuttaa siihen, että muutosta tulee myös hevosten elämään.

Yksi asia, missä voimme helposti vaikuttaa hevosten hyvinvointia parantavasti on sääntömuutosten esittäminen: esimerkiksi kotimaisessa Mirjami Miettisen hevosten suun tutkimuksessa todettiin sekä kuolainten että turparemmien aiheuttavan usein hevoselle vaurioita suun alueelle. Samanlaisia tuloksia on tullut myös ruotsalaistutkimuksessa. Ensimmäinen askel kohti hevosystävällisempää kilparatsastusta voisi olla joidenkin kuolaimettomien suitsien hyväksyminen kaikissa kouluratsastuskilpailuissa sekä turparemmin kireyden mittaaminen (vanha sääntö on ollut, että turparemmin ja hevosen nenäpiin väliin kuuluu mahtua kaksi sormea) ja turparemmittä kilpailemisen hyväksyminen.

Viime vuonna perustettu SRL:n jäsenseura Operantit Ratsastajat ry. (www.operantitratsastajat.fi) on käynnistämässä toimintansa toden teolla tänä vuonna ja sääntöjensä mukaisesti ”edistää hevosten hyvinvointia ja niitä käsittelevien ihmisten turvallisuutta edistämällä tutkittuun tietoon perustuvien koulutusmenetelmien käyttöä ratsastuksessa ja muissa yhteyksissä.” Tule ihmeessä jäseneksi, yhdessä voimme muuttaa maailmaa hieman paremmaksi!

vuosi15