Varsankoulutusluento verkkokaupassa!

Suomessa syntyy tuhansia varsoja vuodessa. Vastasyntynyt varsa oppii asioita ensimmäisistä hetkistään alkaen. Miten sinä pääset aloittamaan varsan kesyttämisen ja kouluttamisen niin, että varsasta tulee luottavainen ja toimiva? Siihen varsankoulutusluennot antavat vinkkejä.
Ensimmäinen luento on nyt ostettavissa verkkokaupasta [linkki] 5,90 e (sis. ALV) hintaan.

Mitä käsitellään luennolla?

Ensimmäinen luento käsittelee varsan kanssa aloittamista:

  • Mitä pitää ottaa huomioon jo ennen varsan syntymää
  • Milloin, mistä ja miten aloitan varsan kesyttämisen ja kouluttamisen
  • Mikä antaa parhaat edellytykset onnistuneeseen varsankoulutukseen
  • Millä saan varsan oppimaan ja haluamaan samoja asioita kuin minä
  • Miten opetan varsan kesyksi, käyttäytymään hyvin, peruuttamaan, lähtemään eteenpäin, väistämään ja kulkemaan talutettuna
  • Miten koulutan varsaa pysymään paikallaan, kun sitä on pakko saada nopeasti hoidettua

Dia60

Tiede ja kokemus yhdessä

Koulutusohjeissa käytetään yhdistelmää paineen poistoa ja palkintoja vahvistamaan oikeaa käytöstä. Koska tämä on pikkuvarsan koulutukseen keskittyvä luento (vaikkakin ohjeet toimivat kaikenikäisten varsojen kanssa) ohjeissa ei käytetä ruokapalkintoja. Pakitsemalla kouluttaminen on kuitenkin myös tutkimusten mukaan sekä tehokasta, koska se motivoi hevosta, että ennen kaikkea hyvä tapa luoda hyvä suhde hevosen ja ihmisen välille.

Hevoset oppivat nopeasti ja muistavat hyvin. Olen viime vuosina ollut kouluttamassa useamman hevosammattilaisen kanssa, jonka suusta on tullut päivän lopuksi sama lause:
”Voiko tämä olla näin helppoa?”

Eihän koulutus helppoa ole, mutta hevosten kanssa se on kyllä järjestelmällisesti tehtynä todella nopeaa. Yksinkertaisesti: Päätä, mitä haluat varsalle kouluttaa (esimerkiksi talutettuna kulkeminen). Mieti, mitä kaikkea varsan silloin kuuluu osata. Pilko nämä asiat mahdollisimman moneen pieneen askeleeseen, opeta ne yksi kerrallaan varsalle ja yhdistä sitten lopuksi. Tai osta varsankoulutusluento ja katso, miten olen ajatellut asiaa.

Dia135

Ei kompromisseja

Meillä käy eri oppilaitosten opiskelijoita harjoittelemassa hevosten koulutusta käytännössä ja yksi heistä kysyi kahvitauolla todella oleellisen kysymyksen: Kuinka paljon teen kompromisseja kun koulutan toisten ihmisten hevosia? Vastaus yllätti hieman, sillä mietin ja totesin, että en juurikaan. Koska sitä, mitä minä käsitän hevosystävälliseksi koulutukseksi, on kuitenkin oikein toteutettuna myös hämmästyttävän tehokasta, kompromisseihin on aika harvoin tarvetta.

Dia31

Mietin myös samaa varsaluentoa tehdessäni. Minulla on monikymmenvuotinen tausta hevosmaailmassa ja tiedän kyllä, että asiat on tapana tehdä monella eri tavalla, varsojen opetuskin. Mutta mitä enemmän olen saanut oppia hevosten koulutuksesta, sitä enemmän olen ymmärtänyt, että oleellisinta kaikesta on se, millaisen luottamuksen rakentaa ihmisen ja varsan tai aikuisenkin hevosen välille.

Siksi tein luennon ihan ilman kompromisseja ja ohjeissa kuvaan juuri sitä, miten itse koulutan omia ja toistenkin ihmisten varsoja. Asioita voi tehdä monella eri tavalla. Luennolla esittelen yhden tavan tehdä. Tavoite on luottavainen, ihmisiin myönteisesti suhtautuva, koko ajan helpommin ja helpommin käsiteltävä ja koulutettava varsa.

 

Miten meni noin niinkuin omasta mielestä, FEI:n tribunaali?

Kirjoitin lokakuussa 2016 blogikirjoituksen [linkki] Kevin Thorntonin tapauksesta, jossa hevonen kuoli sen jälkeen, kun ratsastaja oli monen silminnäkijän mukaan ajanut sitä raipalla laukkaamaan uupumukseen asti. Nyt FEI (kansainvälinen ratsastajainliitto) on saanut asian päätökseen eli ratkaisunsa on antanut FEI:n oma ”tuomioistuin”, jonka pj. on Laurent Niddam ja jäsenet Armand Leone ja suomalainen Henrik Arle.

FEI:n tiedote asiasta täällä [linkki]. Tiedotteen lopussa on linkki PDF-tiedostoon, jossa on koko lausunto. Tiivistelmä: Ratsastaja Thornton ja hänen hevostenhoitajansa kieltävät kaiken. Kahdeksan silminnäkijää (6 todisti tässä kuulemisessa) kuitenkin kertoivat keskenään samansuuntaisesti, että ratsastaja oli aggressiivisesti raippaa käyttäen ajanut hevosta laukkaamaan laukkaradan ympäri. PDF on pöyristyttävää lukemista (ja kyllä, Afrikan lapset näkevät nälkää, eli ongelmia on muuallakin, eikä se yhtään vähennä tämän ongelman vakavuutta.)

Lukekaa se alkuperäinen blogikirjoitukseni aiheesta. Ratsastus- ja hevosurheilun suurin uhka tällä hetkellä on sen sosiaalisen hyväksynnän menettäminen. FEI:lle pisteet siitä, että he ajoivat Thorntonille sentään kahden vuoden kilpailukieltoa. FEI:n tribunaali kuitenkin leikkasi tästä 5/6 pois.

Kirjoitan tästä joskus myöhemmin lisää.

Nyt mietin vain, että miten meni noin niinkuin omasta mielestä, Henrik Arle ja kollegat? Jos hetkeksi leikitään, ettei hevosella ole mitään väliä, miten päätös vaikuttaa tähän tärkeimpään, eli hevosurheilun maineeseen ja tulevaisuuteen?

Ja jos joku vielä on sitä mieltä, että pystyyn nousevan hevosen paikka on kansainvälisissä kilpailuissa, olen eri mieltä siitäkin. Vaarallisella tavalla pystyyn nousevan hevosen paikka on eläinlääkärillä, uudelleen koulutuksessa, laitumella tai mullan alla. Ei kilpailuissa.

Pelkäävä hevonen, joka tuntee kipuaKuvan hevonen ei liity tapaukseen.

 

Nollapisteessä! Jess!

Terveisiä hevosen selästä. Tai ei kirjaimellisesti, vaan istun nojatuolissa läppäri sylissä. Mutta olen käynyt taas hevosen selässä vähän useammin kuin kerran vuodessa. Aina välillä joku kysyy minulta ”Ratsastatko ollenkaan?” Kysymys hämmentää minua aina hieman ja vastaan suunnilleen, että kyllä, välillä.

Se on selvästi myös kysyjille hämmentävää. Hevosia pidetään vielä tosi voimakkaasti käyttöeläiminä ja on selvästi erikoisen kuuloista, etten ratsasta hevosillani joka päivä. Olen siis lapsena ja nuorena ratsastanut varmasti monia tuhansia tunteja, jos määrällä olisi väliä. Sillä ei nyt tässä tapauksessa ollut muuta kuin siinä, että opin tosi sitkeäksi tavaksi aika monta huonoa asiaa.

Täti muistelee, osa 374943739

Olen oppinut ratsastamaan 70-luvulla ratsastuskoulussa ja 80-luvulla ratsastin vuokra- ja hoitohevosillani ”valmennuksissakin”. Sen kummemmin ottamatta kantaa opetuksen laatuun voin ainakin käsi sydämellä sanoa, että opin ratsastamaan todella huonosti.

Sanotaan nyt, että olen ainakin ollut harvinaisen hidas ja huono oppija, koska ratsastukseni oli käytännössä yhtä jaloilla puristamista ja ohjilla sahaamista. 80-luvulla oli näköjään muotia olla valtavan kiinnostunut siitä, missä hevosen pää oli. Ja paras oli se, joka puristi lujimpaa. Tai sitten käsitin jo silloin kaiken väärin…

Ja se nollapiste?

Kävin tässä arvioitavana ja sain palautteen, että ”minun pitäisi vaikuttaa hevoseen enemmän”. Olen tästä ihan tavattoman iloinen!!! Ratsastusharrastukseni tässä viimeiset 12 vuotta tai jotain on kuitenkin keskittynyt siihen, että opin pois siitä [voimasanavaroitus] perkeleen [/voimasanat loppu] tekemisestä hevosen selässä, joka sekoittaa epäilemättä hevosen kuin hevosen. En siis enää potki ja vedä samaan aikaan.

Kävin siis edellispäivänä harjoittelemassa kerran istumista (kiitos Aira) ja se oli taas todella avartavaa, sillä jos lantion ja muut palikat saa edes jotenkin kohdilleen, on helpompi olla puristamatta pohkeilla.

Joten olen saavuttanut nollapisteen, ja nyt onkin ajatuksena ratsastaa vähän enemmänkin. Täytyyhän sitä oppia vähän uutta päälle, ettei vanha taas kaivaudu esille.

Suuri venyttely-breakthrough!

Niin, olen tässä harrastanut sellaista ”Less is More” -ratsastusharjoittelua viime aikoina. Kävin yhdellä simulaattoritunnilla, joka oli tosi avartava mm. siksi, että sain siinä ahaa-elämyksen omaan venyttelemiseeni. Kun venyttelen (sellaista löyhää pilates/methodputkistomuunnelmaa) niin kireydet tuntuu kipuna. Jos jään siihen venyttelemään, lihakset tuntuvat vastustelevan venyttelemistä.

Yritin jonkun aikaa tietoisesti käskeä ko. lihasta rentoutumaan. Ei toiminut.

Kokeilin sitten palata hieman takaisin ja venytellä vain rajalle asti, jossa kipua ei vielä tunnu, ja jatkaa pikkuisen siitä eteenpäin ja sitten eteenpäin. Se toimi paljon paremmin, koska lihakset eivät vastustelleet ja venyivät hieman. Se kuitenkin tuntui hitaalta.

Mutta simulaattoritunnin jälkeen (kiitos Minkki) kokeilin tässä yksi päivä vaan antaa sille jäykälle lihakselle, joka sanoo ”AUTS”, huomiotani. Ajattelin siis vain nopeasti sitä kohtaa. En käskenyt sitä rentoutua, en palannut takaisin, vaan huomioni käväisi nopeasti siinä kohdassa.  Ja arvaa mitä?

Se auttoi. Kipu hävisi ja tuli sitten seuraavaan lihakseen, jonka kireys tuli vastaan. Mutta sekin lakkasi huutamasta, kun annoin sille huomioni. Minulla tämä helpotti ja tehosti venyttelemistä aivan radikaalisti. Toimiiko se sinullakin?

silenced.jpg

Tätä et tiennyt minusta! Bet you didn’t know this about me!

Ylpeyden päivänä (ks edellinen postaus) aion paljastaa itsestäni jotain, mitä et ehkä tiennyt!

Niin, vakavasti puhuen. Olen aloittelemassa uutta uraa.

Minäkin haluan muotibloggaajaksi! Olen käsittänyt, että paras tapa on Instagram, joten ensimmäinen muotipostaukseni löytyy sieltä. Se on englanniksi, joka oli ennen the Donaldia valtakieli, ja sen nimi on ytimekkäästi Spring in Finland. [linkki]

Olen melko katkera siitä, että toinen videoni oli liian pitkä Instaan. Tässä iässä ja viiden vuoden univelalla varustettuna olisin todella tarvinnut muutaman ystävällisen suodattimen! Mutta uhraudun muodin alttarille ja laitan silti tämän julkiseen levitykseen.

On the new official Being Proud of Yourself day I’m going to tell you something you probably didn’t know about me.

No, seriously. I’m starting a whole new career here.

I want to be a fashion blogger, too! I’ve understood that the best way is to go on Instagram, so my first fashion clip can be found there [link].

I’m quite upset that this second clip was too long for Instagram. At this age and with five years’ worth of lack of sleep I could have used a friendly filter or two. But hey, I sacrifice myself at the altar of high fashion and put this out there.

It’s Summer in Finland! from Minna Tallberg on Vimeo.

 

img_0123
Kuva/Image: Pia Bobacka

Mistä sinä olet ylpeä?

Ylpeydellä on syyttä vanhastaan hiukan huono maine. Julistan siis täten tämän päivän viralliseksi ylpeyden päiväksi! Nyt saa olla ylpeä, vouhka, leuhka ja kaikkea muuta kamalaa ihan julkisesti tai syvällä sisimmässään jos se tuntuu paremmalta. Siitä vaan. Uskallat kyllä.

Mistä minä sitten olen ylpeä?

Koska teen paljon töitä yksin, minulla on pakko olla jonkinlainen sisäinen palkitsemisjärjestelmä. Olen siis männä viikkoina ollut hiljaisen ylpeä aika monestakin eri asiasta, joista kerron nyt kaksi: blogin otsikko ja eläimet.

Otsikko

Kirjoitin ennen eversti Carden Mäntsälän klinikkaa blogitekstin, jossa kerroin miten tietämätön tollo olin silloin, kun ensimmäisen kerran menin katsomaan vastaavaa. Olen varmasti edelleenkin monessa asiassa tietämätön tollo mutta hyvä puoli tässä on se, etten ole yhtä tietämätön. Parannusta sekin!

No, ylpeyden aiheeni otsikko oli siis se, että se oli vähän nokkela. Otsikoin sen suomeksi Everstin liian isot hanskat ja englanniksi The Colonel’s Ill-Fittting Gloves ja nokkeluus piilee tietenkin siinä, että eversti on ranskalaiseen tapaan varsin hyvin pukeutuva tyyppi jolla ei missään tapauksessa olisi käsissään epäsopivat hanskat.

Kyllä, yksinkertaiset ja joskus hyvin pienet ovat tämän ihmisen ylpeyden aiheet. Toiseen ja melkeinpä jokapäiväiseen ylpeyden aiheeseen.

Eläimet

Meillä on paljon eläimiä. Lajeja (jos navetan alla asuvaa jyrsijäkantaa ei lasketa) on viisi plus ihmiset. Olen tavattoman ylpeä siitä, että olemme onnistuneet totuttamaan eläimiä toisiinsa niin, että ne voivat elää yhdessä.

Okei, en usko, että pääsemme koskaan siihen, että lapinhiehot ja andalusialainen voisivat laiduntaa samalla laitumella, mutta langan takana sujuu jo ihan hyvin.

Lehmät voivat oleskella navetan pihalla ja koirat samaan aikaan puutarhassa, kissat, koirat ja kanat voivat etsiskellä virikeruokintaan liittyviä herkkuja samalta nurmikolta ja se jos mikä on stressiä alentavaa seurattavaa ihmisillekin.

Kirjoitan joskus vähän enemmän siitä, miten eri eläinlajeja voi totuttaa toisiinsa.

Siinäpä se oli. Ei mitään suurta tai hienoa, mutta minulle merkityksellistä.
Mikä on sinun ylpeyden aihe?

eagles_horses

Hyvä luoksetulo voi pelastaa hengen

Toivon, ettet joudu siihen tilanteeseen koskaan. Päästät epähuomiossa koiran tai hevosen narusta irti ja hetki myöhemmin on jo lähdössä kohti autotietä. Tai vieras päästää sisäkissasi ovesta ulos, se livahtaa pusikkoon eikä näy enää.

Toivon, että kukaan ei siihen tilanteeseen joudu, mutta silloin yksi taito voi pelastaa eläimen – tai hevosen kokoisen eläimen kohdalla ihmisenkin – hengen. Se taito on luoksetulo. Hyvin opetettu, sadoilla ja tuhansilla toistoilla vahvistettu ja huolella yleistetty taito, joka itsessään riittää pitkälle.

Luoksetulon opettaminen lyhyesti, eläinlaji vapaa (kyllä, hevonenkin on eläin, siitä enemmän joskus myöhemmin):

1. Päätä kutsu, joka voi olla kaikille samakin (meidän hevoset tulevat luokse kutsulla ”Hepporna”, naudat ”Vassuna” ja kanat ”Kotkottarna” eli nolommaksi tuskin pääset vaikka yrittäisit)

2. Käytä klassista ehdollistumista (Pavlovin kello ja koiranruoka, kaksi samanaikaista asiaa yhdistyy aivoissa tarkoittamaan samaa eli tässä tapauksessa lukse tulless kuultu kutsu alkaa toimimaan ennakoivastikin luoksetulokutsuna) opettamiseen eli joka kerran, kun eläin X on tulossa sinua kohti (ruokintatilanne on hyvä kohta harjoitella, neljä kertaa päivässä ruokittavilla hevosillakin toistoja tulee tuhansia vuodessa) hoet kutsun. Pidä pieni tauko välissä kuitenkin, että kutsu erottuu selkeästi.

3. Kun eläin X tulee luotettavasti luo pihalla/keittiössä/kanalassa/pihatossa/tarhassa, yleistä opittu eli harjoittele sitä eri paikoisssa ja myös lujaa karjaisten, kuten jokainen meistä helposti tekee silloin kun verkkokalvolla on kissa ja rekka.

Siinä se oli. Kiitos.

IMG_9157.jpg