Hajanaisia mietteitä lastauksesta 1

Kirjoitin tuossa vähän runkoa videoitaville lastausharjoituksille. Tuli kahden A4:n verran. Mitä enemmän tekee lastaustyötä, sitä enemmän oppii uusia asioita. Jos vertaa sitä, mitä teen nyt siihen, mitä tein kymmenen vuotta sitten, on monia eroja. Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana: Hevosta opetetaan haluamaan sisään. Paine lisätään vasta silloin, kun se on opetettu menemään kyytiin jaJatka lukemista ”Hajanaisia mietteitä lastauksesta 1”

Kaunista!

On aivan mahtavaa, että kameroissa on niin hyvä puhelin nykyään! Eikun toisinpäin. Kerrankin puhelin oli taskussa kun tajusin mr. 3 v:n olevan väärällä puolella aitaa yhteensä kuuden hehtaarin laitumella. Sumu oli noussut eikä kolmannella lohkolla olevia hevosia näkynyt alussa lainkaan. Kutsuin niitä. Alussa kuului vain vaimeaa töminää ja mahtava, jatkuva ”svisch-svisch-svisch”-ääni. Se ääni tulee kunJatka lukemista ”Kaunista!”

Eläinten totuttamisesta toisiinsa: lyhyesti

Ajattelen aina kirjoittavani lyhyesti ja toisin käy. Nyt tsemppaan tosissani! Meillä on eläimiä. Tarkemmin sanottuna koiria, kissoja, kanoja, hevosia ja nautoja. (Kyllä, lemmikkinautoja.) Useimmat näistä eivät ole olleet tottuneet toisiinsa nuoresta asti. Silti niiden yhteiselo sujuu hienosti eli kukaan ei jahtaa ketään. Miksi? https://www.instagram.com/p/BVB2q2VDiE9/?taken-by=minna_tallberg Oleta oikein Kuten aina, oleta oikein. Oleta siis, etteivät eläimet hetiJatka lukemista ”Eläinten totuttamisesta toisiinsa: lyhyesti”

Syksyllä Sipoossa, päivitetty versio!

Sipoossa: Teoriaa ja käytäntöä hevosten kouluttamisesta parillisten viikkojen tiistait klo 17-20, parillisten viikkojen perjantait klo 10-15 ja kerran kuussa sunnuntaisin.   Sunnuntaisin pidetään kokopäivän (10-15) kurssipäiviä alkaen 27.8. kerran kuussa eli 27.8., 24.9., 29.10 ja 26.11. Toisen teemapäivän 24.9. aihe on Hauskaa hevosen kanssa! Ilmoittaudu Minnalle tekstarilla p. 050-520 3598 tai mitallberg@gmail.com (jollen vastaa, laitaJatka lukemista ”Syksyllä Sipoossa, päivitetty versio!”