Kuopattaisiinko jo varsojen imprint training?

Tiivistelmä: Välittömästi eli tunnin sisällä syntymän jälkeen imprint training -protokollan mukaan käsitellyt varsat käyttäytyvät 6, 7 ja 12 kuukauden ikäisinä poikkeavasti toisten hevosten seurassa. Ne olivat aggressiivisempia ja leikkivät vähemmän.

Englantilainen sanonta kertoo, että tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikeilla. Niin sanottu ”imprint training” (suomeksi lähinnä leimautumiskoulutus) on tästä hyvä esimerkki. Nimi on vähän outo, sillä hevosilla ei ole varsinaista leimautumisvaihetta, kuten esimerkiksi linnuilla on. Emä ja varsa oppivat tunnistamaan toisensa vähitellen, ja varsakin tottuu ihmisiin ja käsittelyyn hyvin hieman myöhemminkin.

Amerikkalainen eläinlääkäri ajatteli 30 vuotta sitten, että jos varsoja käsiteltäisiin tunnin ajan, aloittaen kymmenen minuutin sisällä niiden synnyttyä, ne olisivat vanhempinakin paremmin käsiteltävissä kuin normaalisti eli vähän myöhemmin, päivien tai viikkojen ikäisinä käsittelyyn opetetut varsat.

Ajatus oli hyvää tarkoittava, mutta… Vasta viime vuosikymmeninä on paremmin ymmärretty sitä, että eläinlajista riippumatta emän ja vastasyntyneen rauhaan jättäminen on kuitenkin parempi vaihtoehto. Vaikka imprinting-protokollan mukaisesti käsitellyt varsat voivat mahdollisesti oppia jossain tilanteessa passiivisemmaksi [2], se on harvoin tavoitteena tulevaisuudessa. On tutkittu myös, että sellaiset varsat, joita ihminen on auttanut nisälle vastasyntyneinä, välttävät ihmistä vielä kuukausien ikäisinä ei-autettuja varsoja enemmän.

Syyt, miksei tätä hyvää tarkoittavaa aivan vastasyntyneen varsan käsittelyä kannata tehdä lainkaan, löytyy vuoden 2009 ranskalaistutkimuksesta [1], jossa verrattiin heti syntymän jälkeen käsiteltyjen varsojen käyttäytymistä verrokkiryhmään, jotka saivat olla emänsä kanssa häiritsemättä heti syntymänsä jälkeen. Somedisclaimer: otanta on pieni, 9 käsiteltyä ja 10 verrokkivarsaa.

Tulokset nimenomaan varsojen käyttäytymisessä toisten hevosten seurassa olivat kuitenkin hälyttäviä.

Imprinting-protokollan mukaan käsiteltyjen varsojen käyttäytyminen oli poikkeavaa ”normaalisti” käsiteltyyn verrokkiryhmään verrattuna sekä 6 kuukauden ikäisinä ennen vieroitusta, 7 kuukauden ikäisinä vieroituksen jälkeen ja vielä vuoden ikäisenäkin. Imprinting-käsitellyt varsat pysyttelivät lähempänä emää ja leikkivät vähemmän toisten varsojen kanssa ennen vieroitusta eli osoittivat niin sanotun turvattoman kiintymyssuhteen oireita. Kun ihminen tuli seisomaan tarhaan, vain 3/9 imprinting-käsiteltyä varsaa tulivat tutkimaan tätä, kun verrokkiryhmästä 9/10 uskalsi tulla ihmisen luo.

Vieroituksen jälkeen imprinting-protokollan mukaan käsitellyt varsat olivat pitempään levottomia, huusivat emän perään päiviä pitempään kuin verrokkiryhmän varsat ja leikkivät näitä varsoja vähemmän sekä itsekseen että muiden kanssa.

Vuoden ikäisten varsojen kohdalla erot olivat edelleen nähtävissä. Imprinting-käsitellyt varsat vetäytyivät kauemmas muiden varsojen seurasta sekä käyttäytyivät aggressiivisemmin toisia varsoja kohtaan kuin verrokkiryhmän varsat.

Hevosmaailmassa on monia hyviä vanhoja tapoja, ja joitain huonoja. Vaikka tarkoitusperät olivat imprint trainingin kehittämisessäkin mitä parhaimmat, tulokset voivat kuitenkin vaikuttaa varsan tulevaa hyvinvointia heikentävästi. Kuopataan siis se ja annetaan varsojen ensin tottua ihmisiin ja sitten käsittelyyn pienissä askeleissa vasta hieman myöhemmin, jos se on mahdollista eli varsaa ei tarvitse akuutisti hoitaa.

Varsan on toki hyvä tottua ihmiseen nopeasti ja se kesyyntyy nopeammin, jos emää käsitellään ja suhtautuu siihen rennosti. Se oppii aivan samoin periaattein kuin vanhempikin hevonen, eli tekemään itselleen kannattavia asioita ja välttämään epämiellyttäviä. Varsa oppii käsittämättömän nopeasti, ja sitä voi hyvin kouluttaa esimerkiksi kosketukseen, jalkojen nostoon ja taluttamiseen aivan pienissä pätkissä jo muutamien päivien tai viikkojen ikäisenä.

Lähteet:

1. Henry ym: Neonatal Handling Affects Durably Bonding and Social Development.
https://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0005216


2. Durier ym: Locomotor Inhibition in Adult Horses Faced to Stressors: A Single Postpartum Experience May be Enough!
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3483057/



Puhutaanko paineesta?

Huomenna keskiviikkona 20.4. pidän jälleen webinaarin, tällä kertaa paineesta ja sen poistosta hevosten koulutuksessa ja käytössä. Hinta on 14,90 (sis. ALV) ja mukaan pääsee täältä: https://holvi.com/shop/sempatia/product/56d22de99b41fc22ffe649e75250aead/

Olen kannustanut hevosihmisiä perehtymään ja harjoittelemaan hevosen palkitsemista ja puhunut paljon siitä, että ilman ruokapalkintojen ja rapsutuspalkintojen käytön osaamista jää puolet hevosen motivoimiskeinoista pois. Mutta tämä on totta myös paineen poiston käyttämisen kanssa! En siis vastusta paineen poiston käyttöä hevosten kanssa, enkä sitä edeltävää painettakaan. Väliä on, miten hevonen sen kokee.

Millainen on riittävä paine? Mistä sen tunnistaa? Miksi on tärkeää, että hevonen saa ensin mahdollisuuden oppia, millä tavalla paineesta pääsee eroon ennen kuin se voimistuu?

Onko sama paine aina sama asia vai vaihteleeko sen kokemus tilanteen mukaan? Mitkä muut tekijät vaikuttavat hevosen kokemukseen paineesta? Milloin paine on hyvinvointiongelma, milloin ei?

Mitä tapahtuu esimerkiksi pyöröaitaustyöskentelyssä, kun tarkastetaan kokonaisuus oppimisen ja paineen käytön ja poiston kautta?

Miten opetat hevoselle ensin, ettei perustuntumaan tai välineeseen tarvitse reagoida, ja sitten reagoimaan? Jotta hevosen rentous ja luottamus säilyy, välineeseen täytyy ensin siedättää ja sitten vasta opettaa merkitys uudelleen.

Tajusin tämän jälleen, kun koulutin omaa kolmivuotiasta oripoikaa. Se on herkkä ja liikkuva, siinä on puolet iberialaisia rotuja ja ne tunnetusti ovat nopeita väistämään ja kieppumaan. Sille ensimmäinen oppitunti raipan kanssa oli, miten siihen ei reagoida lainkaan. Tähän menikin vähän aikaa, yhteensä varmasti 10 minuuttia emmekä päässeet vielä esimerkiksi takajalkoihin kun piti lähteä linturetkelle.

Messupäivä kaksi tulossa!

Olipa KIVAA olla messuilla eilen ja tänään ajan vielä paikalle klo 11:ksi. Ihan mahtavan paljon ihmisiä oli pitkin päivää Onnellinen hevonen -osastolla, ja tosi hienosti kuulijoita Kouluta hevonen rohkeammaksi -luennolla. Kirjoja meni tosi paljon, vaikka pankkikorttilukijani ei suostunutkaan yhteistyöhön, joten kirjoja voi maksaa käteisellä tai MobilePaylla tänäänkin. Nähdään osastolla E251!

Uusia webinaareja tulossa!

3.-11.4. 20 prosentin alennus kaikista webinaareista koodilla MESSUT
Webinaareja voi hankkia verkkokaupasta: https://holvi.com/shop/sempatia/section/webinaarit/

Ke 13.4. klo 18-20: Tunteet ja hevonen -webinaari

Hevonen oppii tunnetilan mukaan tehtäviin ja sen pitkäkestoinen mieliala muuttuu sen kokemusten perusteella.
Miten voit muuttaa hevosen käsityksen asioista niin, että se suhtautuu niihin myönteisesti?
Miten negatiiviset tunteet vaikuttavat hevosen hyvinvointiin?
Kuinka tunnistat erilaiset tunnetilat hevosen käyttäytymisen perusteella ja mitä tiede sanoo aiheesta?
Tämä on käytännönläheinen hevostenkouluttajan näkemys aiheesta.

ke 20.4.2022 klo 18-20: Paine ja paineen poisto -webinaari

Puhutaan paineesta ja paineen poistosta hevosten koulutuksessa, käsittelyssä ja käytössä.
Millainen on riittävä paine? Mistä sen tunnistaa?
Miksi on tärkeää, että hevonen saa ensin mahdollisuuden oppia, millä tavalla paineesta pääsee eroon ennen kuin se voimistuu?
Onko samanlainen paine aina sama asia?
Mitkä muut tekijät vaikuttavat hevosen kokemukseen paineesta?
Mitä tapahtuu esimerkiksi pyöröaitaustyöskentelyssä, kun tarkastetaan kokonaisuus oppimisen ja paineen käytön ja poiston kautta?
Näitä ja paljon muita aiheita webinaarissa (1½ h) ja livekeskustelussa (½ h).

27.4.2022 klo 18-20: Onnistu ruokapalkintojen käyttämisessä!

Innostuiko hevonen liikaa ruokapalkinnoista? Söi koko käden, ryhtyi luimistelemaan, teki kaikki osaamansa liikkeet peräjälkeen ja todella nopeasti?
Ruokapalkinto on lähestulkoon jokaiselle hevoselle hyvin motivoiva vahviste, ja juuri tämä tekee sen käytöstä välillä hankalaa. Sinun ei kuitenkaan tarvitse heittää koko positiivisen vahvisteen avulla kouluttaminen romukuoppaan, vaan korjata ongelma!
Webinaari keskittyy onnistuneen koulutustilanteen rakentamiseen ja esittelee muutamia eri tapoja päästä alkua pidemmälle ilman, että hevonen oppii samalla vääriä asioita. Ratkommme myös ongelmia ja käymme läpi sen, miten eri maha/suolisto-ongelmat voivat oireilla ruokapalkinnoilla kouluttamisessa.
Luento-osuudesta tulee tallenne (n. 1½ h), keskustelua ei tallenneta.

Huom! Pyrin aina pitämään livewebinaarit ilmoitettuna ajankohtana ja lähettämään linkin tallenteeseen mahdollisimman pian. Koska elämä on kuitenkin aina arvaamatonta, oikeudet kaikenlaisiin muutoksiin pidätetään.

Pidin muuten viimein sellaisen Kysymyksiä ja vastauksia -liven ja se on nähtävillä täällä:

Meillä on kolmikuinen koiranpentu, ja sen kyllä huomasi!

Messut! Tampereella 9-10.4.!

Hevoset-messut Tampereella lähestyvät!

Olen paikalla Onnellinen hevonen -messuosastolla E251 kirjojen ja webinaarimessutarjouksen kera lauantaina 9.4. klo 8.30-16.30 ja sunnuntaina 10.4. klo 11-17.30.

Tulkaa kysymään hevosista, niiden käyttäytymisestä, kouluttamisesta, oppimisesta yleisesti, eleistä, ilmeistä, kivun tunnistamisesta, peloista ja niiden pois siedättämisestä – mistä vaan!

Kirjoista, också på svenska, tarjous 25 e/kpl (sis. ALV), kirjoja on rajoitetusti! Korttimaksu tai tasaraha jos maksat käteisellä.

Webinaareista tarjous -20% verkkokauppaan 3-11.4., koodilla MESSUT (lisätään ostoskoriin kohtaan ”Onko sinulla alennuskoodi” ja paina vielä ”Käytä”)

Pidän puolen tunnin liveluennon osastolla E251 lauantaina klo 13.30, aiheena on hevosen kouluttaminen rohkeammaksi. Tulkaa jos aihe kiinnostaa!