Eläintenkoulutus

Luottamuksesta ja sen luomisesta

Tällä hetkellä teen enemmän töitä eläintenkoulutuksen parissa kuin valokuvauksen ja tällä hetkellä teen myös lähestulkoon pelkästään hevosten kanssa töitä. Työni on uusien asioiden opettamista, kaikenlaisten asioiden: niin maasta käsin jumppaa kuin nuorten hevosten ja varsojen peruskoulutusta. Kaikkeen koulutukseen sisältyy aina myös hevostenomistajien opettamista ja oma osa-alueensa on myös ongelmatilanteiden ratkaisua. Koska kaikki hevoset ovat erilaisia, ei mikään työkeikka ole samanlainen kuin toinen. En voisi toivoa mielenkiintoisempaa ja hauskempaa työtä.

Kun vastaan tulee työ, jossa ongelmavyhti kuulostaa valtavalta, ratkaisujen miettiminen on todella mielenkiintoista. Usein sitten aloitan vain jostain päästä, mitä kautta saan luotua uuden luottamuksen uudenlaisella koulutustavalla. Hevoselle, sillä joskus hevoset eivät vain pidä ihmisten seuraa turvallisena ja poistuisivat mielummin paikalta. Omistajalle, sillä usein epävarma hevonen tuntuu arvaamattomalta ja reagoi suuresti pieniinkin tapahtumiin. Hevosen ja omistajan välille, sillä näiden kahden välinen suhde vaikuttaa tietenkin kaikista eniten molempien elämänlaatuun.

Hevonen pysyy harvoin samanlaisena vuodesta toiseen, vaan useimmin se kehittyy johonkin suuntaan. Jos se on luottavainen ja tyyni, sitä koulutetaan ja käsitellään hyvin ja se saa olla kivuton, sen käytös muuttuu koko ajan luottavaisempaan suuntaan. Siitä tulee turvallisempi ja miellyttävämpi käsitellä ja sen kanssa on hauska työskennellä

Jos hevosta taas vähän jännittää, se ei useinkaan valitettavasti jää siihen. Ajan saatossa huomataan, että hevonen jännittyy samoissa tilanteissa enemmän. Sitten se alkaa jännittyä myös sellaisissa tilanteissa, joissa se ei aikaisemmin ole jännittynyt. Jännittynyt hevonen tuntuu aiheestakin kaikkea muuta kuin turvalliselta. Se reagoi suuremmalla tavalla ja säpsähtää yhä pienemmistä ympäristön tapahtumista. Se saattaa jähmettyä paikoilleen, kipittää pää pystyssä tai rynnätä eteenpäin ilman jarruja. Se voi vaikuttaa keskittymiskyvyttömältä ja joskus kuulee sanottavan, ettei se pidä ihmistä johtajanaan.

Hyvä puoli tässä asiassa on että vielä silloinkin, kun hevonen tuntuu ruutitynnyriltä ja harrastus kaikkea muuta kuin hauskalta, kurssi voidaan muuttaa. Jollei jännittymisen syy ole sellainen kipu, jota ei saa hoidettua, jännittymiseen voidaan vaikuttaa kouluttamalla hevonen uudelleen niin, että se on rento ja tyyni. Joskus on aivan hämmästyttävää, millainen ero hevosessa saadaan aikaan lyhyessäkin ajassa.

Luottamusta luodaan olemalla hevoselle mahdollisimman ystävällinen, selkeä, reilu ja ymmärrettävä. Kun hevonen ymmärtää, mitä siltä halutaan, se tuntee olonsa turvalliseksi. Palkitsemalla kouluttaminen on yksi erinomainen tapa kertoa hevoselle, mitä siltä toivotaan: äänimerkki ja palkinto toimivat ikäänkuin tulkkina ihmisen ja hevosen välillä ja tuloksena on hevonen, joka oikeasti ymmärtää, mitä siltä toivotaan ja oppii ne asiat, joita sille halutaan opettaa. Samalla hevonen koko ajan oppii sen, että ihminen on turvasatama, jonka lähistöllä on hyvä olla. Siitä luottamus syntyy.

Silloin kun ongelmia on paljon, työ voi olla myös kaikista palkitsevinta. Vaikka työhöni sisältyy ehdottomasti vaitiolovelvollisuus tässä tapauksessa kysyin hevosen omistajalta, voisinko kertoa jotain julkisestikin hänen hevosestaan ja sen koulutuksesta, ja sain luvan siihen. Kiitos Satu: olen nimittäin varma siitä, että sinun ja Jannun tarina voi antaa toivoa aika monelle ”hankalan” tai jopa ”mahdottoman” hevosen omistajalle.

Jannun, 16-vuotiaan suomenhevosen, ongelma oli nimittäin hevosilla aika yleinen: se jännittyi. Yksi sen jännittymisen monesta oireesta oli tämä: se ei antanut tarhassa kiinni. Näin Satu kertoi hevosestaan:

”Ongelmamme on ollut että heppa ei anna kiinni tarhasta […] Hevonen on laumassa ja kun menen hakemaan niin se joko ottaa porukan mukaansa ja juoksevat edes takas tai sit se kiertää vaan heinähäkkiä ympäri mua karkuun.”

Kuten kuvasta näkyy, Jannun pyydystysongelma on onnistuneesti koulutettu pois. Ja hevonen on niin loistotyyppi, että olisin voinut vaikka viedä sen kotiin.

Tässä vielä lainaus Jannun omistajan viestistä ensimmäisen koulutuskerran jälkeen:

”Hevonen on silmin nähden muuttunut, se tulee heti luokseni heinähäkiltä kun menen tarhaan, tauon aikana se seisoo portilla ja oottaa paluutani, seuraa minua siitä koko ajan niin kauan että meen autoon ja lähen kotiin.”

Aloitimme siis opettamalla Jannulle, että ihmisen luo kannattaa tulla ja samalla se oppi, että ihmisten kanssa kannattaa tehdä asioita. Alussa seurasimme tarkkaan, milloin hevonen antoi ensimmäisiä eleitä siitä, että ihminen sai lähestyä ja etenimme siinä tahdissa, kun hevonen siedättyi. Kun edellinen vaihe sujui hyvin siirryimme aina seuraavaan: emme siis jääneet palkitsemaan esimerkiksi siitä, että Jannu tuli ihmisen luo tarhassa vaan sen piti lopulta antaa laittaa riimunaru kiinni riimuun. Tämä on yksi onnistuneen koulutuksen peruspilareista: edetään toki siinä tahdissa, mikä hevonen määrittelee, mutta edetään koko ajan kohti onnistunutta lopputulosta.

Ensimmäisellä käynnillä opetimme Jannulle, että tarhassa kannattaa tulla ihmisen luo ja antaa kiinni. Siedätimme myös hevosen uudelleen siihen, että ratsastaja menee selkään. Alla oleva kuva on toiselta koulutuskerralta, jossa Jannu harjoitteli pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä uudessa, rennossa mielentilassa.

_MG_0988

Kurssikalenteri kevät 2014

Tässä myös yleisölle avoimia kursseja ja luentoja kevätkaudelle 2014. Jos haluat järjestää luennon tai kurssin syksyllä, ota yhteyttä! Kevään ja kesän viikonloppuajat on jo varattu.

Varsankoulutuskurssia/luentoa on kovasti kysytty myöhemmin keväälle, joten jos haluat järjestää yleisölle avoimen sellaisen, ota yhteyttä.

11.2.2014 klo 12-16 Porvoo: Varsakurssi (luento ja käytännön harjoittelua) ***TÄYNNÄ***

2.3.2014 Nurmijärvi: Lastauskurssi (luento ja käytännön harjoittelua) ***TÄYNNÄ***

23.3.2014 klo 10-13.30 Sipoo: Varsan koulutus (luento) ***TÄYNNÄ***

13.4.2014 klo 10-13.30 Sipoo: Hevonen eläinlääkärin potilaana (luento ja käytännön harjoittelua)

20.4.2014 klo 10-15 Vihti: Lastauskurssi (luento ja käytännön harjoittelua):
Ilmoittautumiset: posti@vesikansanhevosystavat.fi
https://www.facebook.com/events/519782828141920

24.5.2014 klo 11.30-17.30 Uurainen: Lastauskurssi (luento ja käytännön harjoittelua)

25.5.2014 klo 10-13 Uurainen: Hevosen maasta käsin jumppaa (luento ja käytännön harjoittelua)
25.5.2014 klo 14-17 Uurainen: Varsakurssi (luento ja käytännön harjoittelua)

Kesälle tulossa kursseja niin idässä (Imatra, 7.-8.6., tiedustelut riina.hermansson@gmail.com, 045-319 5145) kuin lännessäkin (Oulusta etelään, 31.5.-1.6.), päivitän listaa kun päivämäärät varmistuvat.

itselastautuva1

Hevonen ja eläinlääkäri -luento 13.4.2014 Pohjois-Sipoossa

Varsan koulutus -luento tulikin jo täyteen, yritämme löytää aikaa uusinnalle vielä tämän kevään aikana.

Hevonen ja eläinlääkäri -luento Pohjois-Sipoossa 13.4.2014 klo 10-13.30. Tule kuuntelemaan, miten kouluttamalla ja totuttamalla voit helpottaa sekä hevosen oloa ja eläinlääkärin työtä ja mitä kaikkea voi harjoitella etukäteen ennen klinikkareissua.

Luennon hinta 20 euroa, hevosalan ja eläintenkouluttajaopiskelijat -50%. Ilmoittautumiset mitallberg@gmail.com (huom. ilmoita myös puhelinnumerosi, kiitos).

Katso esimerkkivideo:
http://www.youtube.com/watch?v=nChX3-zUKAw

Voit myös kerätä oman porukan ja tilata luennon teille.

elainlaakarikurssi

Katso hevosta 3

– This post available in English at http://tallbergminna.wordpress.com/2013/12/31/horse-watching/

Katsellaan hevosia taas! Tällä kertaa hevosten ilmeitä. Viime aikoina on jopa tutkimuksissa saatu selville, että hevosten ilmeet muistuttavat välillä yllättävänkin paljon ihmisten ja muidenkin nisäkkäiden ilmeitä. Esimerkkinä tämä tutkimus, jossa selvitettiin hevosten ilmeitä ja eleitä maistaessaan makeaa tai kitkerää makua: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23973764

Myös kipu näkyy hevosten ilmeissä: tässä tutkimuksessa katsottiin juuri ruunattujen hevosten ilmettä ja verrattiin niitä samojen hevosten ilmeeseen ennen ruunausta (linkin PDF:n sivu 38): http://www.equitationscience.com/documents/Conferences/2013/9th_ISES_Proceedings.pdf

”Six facial action units were defined (stiffly backwards ears, orbital tightening, tension above the eye area, strained chewing muscles, mouth strained and pronounced chin, strained nostrils and flattening of the profile).”
Vapaasti käännettynä: Kuusi eri kasvojen alueen liikettä löytyi (korvat jäykästi taakse päin kääntyneenä, jännittyneet silmät, jännitystä silmän yläpuolella, jännittyneet purulihakset, jännittynyt suu ja selkeästi erottuva leuka, jännittyneet sieraimet ja litteämpi profiili.

Myös tämä tutkimus oli mielenkiintoinen, sillä se käsittelee sulkeutuneita hevosia ja niiden ilmeitä ja eleitä: http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0039280

Kaikki, jotka ovat katselleet hevosia, tietävät miltä rento ja luottavainen hevonen näyttää. Hevosen pitää työskentelyn aikanakin olla rento ja luottavainen. Sen lisäksi se voi toki olla aktiivinen ja tehdä vaikka kuinka lennokkaita asioita.

Sitten katsotaan hevosia:

Image

Kuvassa on kaksi samanikäistä hevosta samassa tilanteessa. Kumpi esittelee aika monta epämukavuuteen viittaavaa ilmeen osaa?

Image

Hevonen voi olla jännittynyt, kuten yllä oleva kimo, vaikka sillä ei olekaan ratsastajaa selässään tai edes ohjia kiinni suitsissa. Varusteetonkin hevonen voi olla jännittynyt.

Hevonenhan näyttää toki keskittyessään ja tehdessään fyysistä työtä erilaiselta verrattuna siihen, että se lepää.

Image

Keskittynyt hevonen voi näyttää juuri siltä: keskittyneeltä. Yllä olevan kuvan hevonen esiintyy passagessa. Kuitenkaan työtä tekevän hevosenkaan ei kuuluisi näyttää siltä, että työnteko aiheuttaa sille kipua eikä siltä, että se on sulkeutunut. Katso kahden yllä olevien kuvien hevosten silmien ympärystä – näetkö eron?

Image

Vaikka hevonen tekee laukkapiruettia, kuten kuvan hevonen, sen pitää silti havainnoida ympäristöään – ja katsella vaikka siihen tupsahtavaa valokuvaajaa.

Hevosen kuuluu näyttää hereillä olevalta, ympäristöstään normaalisti kiinnostuvalta ja sen tapahtumiin reagoivalta. Se ei tietenkään tarkoita, että hevonen työskennellessään vapaasti voisi reagoida ympäristön tapahtumiin täysin samalla tavalla kuin se tekisi vapaalla ollessaan. Kuitenkin koulutusjärjestelmä, joka tähtää siihen, ettei hevonen reagoi lainkaan, tai joka vahingossa saa aikaan hevosen, joka sulkeutuu, ei ole hyvä koulutustapa.

Kun muutama vuosi sitten ns. Rollkur-kohu syttyi (lyhyesti: tapa, jolla jotkut hollantilaiset kouluratsastajat verryttelyssä ratsastivat, herätti keskustelua ja kritiikkiä), osa rollkurin puolustajista aivan tosissaan väittivät, ettei hevosen ilmeistä voi päätellä, että sillä olisi epämukavaa. Siksikin on mielenkiintoista, että tutkijat nyt ovat edes alustavasti määrittelemässä, miltä epämukavuutta kokeva hevonen näyttää. Tutkittu on myös sitä, että ns. rollkur/hyperfleksio (eli asento, jossa hevosen leuka vedetään sen rintaan kiinni) voi aiheuttaa hevoselle sekä stressiä että rajoittaa sen hengitystä (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24329611, http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24329719).

Image

Hevonen on luotu liikkumaan ja jopa fyysisesti hyvinkin rankkoja asioita voi oikein koulutettuna ja toteutettuna olla sille palkitsevia ja miellyttäviä. Hevoselle ei kuitenkaan hevosharrastuksen nimissä pidä aiheuttaa kipua tai epämukavuutta. Hevosten varusteiden kuuluu olla sopivat ja niitä pitää käyttää niin, etteivät ne aiheuta hevoselle kipua. Koulutuksen kuuluu edetä hevosen ehdoilla niin, että sen lihaksisto ja mieli pysyvät mukana. Hevosen kuuluu voida tehdä työtä ilman pelkoa rankaisuista. Ei ole mitään syytä käyttää hevoselle kipua aiheuttavia koulutustapoja, kun parempiakin on olemassa.

Hevosten totuttaminen eläinlääkäriin, osa 1

Tämän videopätkän tekeminen sai alkunsa siitä, kun eläinlääkäri kävi rokottamassa hevosiamme. Itse en oikein nähnyt siinä mitään erikoista, mutta eläinlääkäri sanoi sitten jälkeenpäin, että ”Olipa virkistävän erilainen käyntikerta”. Totta, kun hän sitten selitti, miten monet hevoset suhtautuvat eläinlääkäriin ja rokottamiseen, se olikin niihin verrattuna erilainen.

Ensinnäkin eläinlääkärin näkeminen sai hevoset kerääntymään tarhan portille jonottamaan rokotettavaksi pääsemistä. Päästin ne yksi kerrallaan pieneen hoitotarhaan, jossa hevonen rokotettiin ja riimu laitettiin päähän vasta sitten, jotta sain vietyä hevosen takaisin tarhaan. Neljän hevosen pyydystämiseen, rokottamiseen ja palauttamiseen tarhaan meni ehkä sellaiset kuusi minuuttia. Yhteensä.

”Positiivinen vahvistaminen – niille, jotka haluavat päästä helpolla.”

Kun nuorimman hevosen hampaiden raspaus oli vuorossa muutama viikko myöhemmin niin päätimme videoida koulutusta ja rauhoittamista. Vanhin hevonen sai sitten demota, millaisia hevosista harjoittelun myötä tulevat (rauhallisempia kuin se rauhoitettava nelivuotias, jolla harjoittelua on paljon vähemmän).

Kauanko kouluttamiseen on mennyt? Arvioisin, että nelivuotias on harjoitellut tehtävää ”seiso paikallasi, vaikka eläinlääkäri pistää neulalla” varsana yhteensä viisi tai kymmenen minuuttia ja sen jälkeen alle minuutin verran pari kertaa vuodessa ennen rokotusta tai rauhoittamista.

Miksi kouluttaa tätäkin asiaa palkitsemalla? Eikö hevosen kuulu vain seistä paikallaan kun sitä rokotetaan, koska ihminen sanoo niin? Perinteisesti näin on ajateltukin. Palkitsemalla oikeasta käytöksestä jollain sellaisella, mitä hevonen haluaa, saat kuitenkin aikaan luottavaisemman hevosen. Hevonen oppii koko ajan, millaista ihmisen kanssa toimiminen on ja myös, mitä eläinlääkärin hoitotoimenpiteet tarkoittavat. Mitä enemmän kokemuksia hevosella on siitä, että eläinlääkärinkin toimenpiteet ovat keskimäärin kannattavia, sitä todennäköisemmin se suhtautuu eläinlääkäriin myönteisesti, ja sitä paremmassa turvassa eläinlääkärikin on. Ja sitten, jos hevoselle tulee vamma, jota on pakko hoitaa, sillä on paljon myönteisiä kokemuksia pohjalla.

Toinen syy on se, että vaikka hevonen seisoisi paikallaan rokotuksen ajan, sitä voi silti jännittää. Tässä tutkimuksessa mitattiin hevosten fysiologiset reaktiot ”valeklippaukseen” (ennen klipattuja hevosia siveltiin käynnissä olevalla klipperillä, josta oli terät poistettu): nekin hevoset, jotka seisoivat paikoillaan, jännittyivät silti. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23685232
Miksei sitten poistaisi syytä jännittymisen, niin pitkälle kuin se on mahdollista?

Videossa ei ole ääntä, mutta naksautan kielellä merkiksi siitä, mistä ruokapalkinto tulee eli käytännössä aina silloin, kun olen nipistänyt hevosta ja päästän irti. Silloin, kun eläinlääkäri on nipistämässä hevosta kaulasta, ruokapalkinnon ajoittaminen on helpompaa, mutta käytän silti äänimerkkiä. Tavoitteena on palkita hevosta silloin, kun se on paikallaan nipistelystä huolimatta. Kun eläinlääkäri laittaa rauhoitteen, ”baari on auki” eli hevosta syötetään koko toimeenpiteen ajan.

Jos tulee mieleen, että olisi jotenkin epäturvallista hevosille rauhoittaa tai rokottaa niitä ilman, että joku pitää niitä riimusta kiinni, tiedoksi, että hevoset seisovat noin 4 x 4 m kokoisessa tarhassa, eivätkä siis pääsisi poistumaan kovinkaan kauas. Kuten videossa näkyy, ne eivät haluakaan poistua. Jos hevonen taas ei ole oppinut seisomaan paikallaan, kun sitä rokotetaan (kuten nämä hevoset ovat) hevonen liikkuu kuitenkin todennäköisesti sen verran, että pistäminen on sille epämukavaa vaikka joku pitäisikin sitä riimusta kiinni.

Kun lihakseen pistää neulalla, pistettävälle on aika suurtakin väliä, onko lihas rento vai jännittynyt: jokainen voi itse kokeilla seuraavan kerran, kun on rokotettavana. Samalla tavalla hevoselle on ehdottomasti mukavinta seistä mahdollisimman paikoillaan ja mahdollisimman rentona silloin, kun eläinlääkäri rokottaa.

Rokottaminen tai rauhoittaminenhan on itsessään vain vähän epämukavaa: neula toki aiheuttaa kipua, mutta tuntuisi siltä, että se on verrattavissa esimerkiksi paarman puremaan tms. Siksi hevosta onkin nopea opettaa sietämään pistämistä palkinnon oikealla ajoittamisella. Se, mihin kaikki hevoset luontaisesti reagoivat jännittymällä, on jumiin joutuminen. Jos hevosta sen kummemmin totuttamatta otetaan kiinni, yksi pitää lujasti kiinni hevosen päästä ja toinen (rauhoittaminen) tarttuu sen kurkkuun, se reagoi todennäköisesti jännittymällä tai jopa yrittämällä poistua paikalta. Sen osuuden kouluttamiseen kannattaakin käyttää hieman lisää aikaa.

Lastauspäivä Nummella 17.11.2013

Lastauspäivä Nummella 17.11.2013 klo 10.30 – 14.30

Tarkoituksena olisi tälläkin kurssilla lähteä siitä, että syyt lastausongelmiin poistetaan kouluttamalla ja kun vastaehdollistetaan (eli muutetaan tunnetila, jonka hevonen on liittänyt lastaukseen) niin oireetkin häviävät.

Ei oikotietä onneen, mutta usein se pitempi tie on kulkemisen arvoinen.

Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/620948967948243

Ilmoittautumiset sähköpostilla m.tallberg@kolumbus.fi tai tekstiviestillä p. 050-520 3598.

Hevosten yhdistäminen

Kirjoitin aiemmin siitä, että pitää katsella hevosia. Katsellaan:

Video on vain 46 sekunnin pituinen, mutta se kertoo yllättävän paljon hevosista ja siitä, miten sosiaalisesti taitavia, hienovaraisesti viestitteleviä eläimiä ne ovat. Videolla näkee mitä tapahtuu, kun kaksi hevosta saapuu uuteen paikkaan.

Laitumella on kaksi näille hevosille tuttua hevosta ja yksi niille ennestään tuntematon hevonen. Uudet hevoset ovat videolla vierekkäin liikkuvat tumma ruunivoikko ja tumma rautias. Pienempi voikko on näille hevosille vieras. Kuten näkee, hevoset juoksevat, mutta toisin kuin oikeasti pelottavassa tilanteessa, ne juoksevat aika maltillisella nopeudella ja ehtivät ikäänkuin ravata kauniisti, eivät hätääntyneinä laukkaa selkä notkolla ja pää ylhäällä.

Ihan videon alussa näkyy hyvin molemmissa ”uusissa hevosissa” pienimuotoinen pakoreaktio: hännän viuhuminen. Kun tekee hevosten kanssa töitä, kannattaa uusia asioita opettaessa tarkkailla hevosen reaktioita, myös pakoreaktioita, sillä ne kertovat usein jännittymisestä. Pakoreaktiot ovat niitä tahdosta riippumattomia eleitä, jotka hevonen tekee, kun se jännittyy tai kun tapahtuu kaksi asiaa aivan samanaikaisesti.

Pienempiin pakoreaktioihin kuuluu esimerkiksi hännän viuhuminen ja pään heiluttaminen. Suurempia pakoreaktioita ovat esimerkiksi pystyyn nouseminen, taaksenpäin potkiminen ja pukitteleminen. Videolla on käynnissä hevosille jännittävä tilanne ja tarkkasilmäinen katsoja voi laskea, kuinka monta erilaista pakoreaktiota videolla näkyy.

Videolla näkee myös, miten sujuvasti käyttäytymiseltään normaalit hevoset toimivat tällaisessa tilanteessa. Hevosten yhdistämisessä tämä oli aika lailla ihanteellinen tilanne: hevosilla ei ollut puutetta resursseista. Tilaa oli yli kolme hehtaaria, ruuasta, vedestä tai varjosta ei ollut pulaa.

Mitä tapahtuu suunnilleen kohdassa 0.10? Uudet hevoset joutuvat hieman liian lähelle aitaa ja etuvasemmalla lähestyy viides hevonen, joka ei videolla näy. Hevoset reagoivat lajilleen ominaisella tavalla ja antavat uusille hevosille tilaa.

0.20 paikkeilla näkee, miten enää toisilleen vieraat hevoset juoksevat. ”Uudet hevoset” esittävät vielä kauniisti tapaa, jolla jännittävässä tilanteessa hevosten välinen yksilöetäisyys pienenee lähes olemattomiin. Tätä hevonen saattaa tehdä myös ihmisen kanssa, jollei lajitovereiden seuraa ole tarjolla.

0.37 kohdalla näkee melko yleisen pakoreaktion: taaksepäin potkiminen. Sen tarkoitus on antaa pakenevalle hevoselle hieman lisäaikaa ja -tilaa, ja videolla näkee hyvin, miten voikko poni kohteliaasti lisää etäisyyttään hieman.

Hevosilla on todella monimuotoinen eleiden kirjo ja niitä kannattaa seurata aina, kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Jos hevosilla on olosuhteet kunnossa eivätkä ne ole eläneet eristyksissä lajitovereistaan pitkään, uusien hevosten yhdistäminen käy yleensä ilman ongelmia. Kannattaa nähdä hieman vaivaa, että järjestää suurimmat todennäköisyydet onnistuneelle tutustuttamiselle, tässä joitain vinkkejä:

– Mitä suurempi alue, sen turvallisempi. Hevoset juoksevat usein jonkun verran ennen kuin asettuvat.

– Mitä enemmän ruokaa, sen parempi. Vaikka hevosia ruokittaisiin muuten muutaman kerran päivässä, kannattaa heinätarjoilua lisätä jo muutamia päiviä ennen yhdistämistä ja runsaampaa (ja eri paikkoihin tarhaa tarjottuna) heinäruokintaa jatkaa yhdistämisen jälkeenkin. Kun ruuasta ei ole pulaa, lauman vanhat jäsenet eivät aja uutta jäsentä niin paljon heiniltä pois.

– Vesiastioitakin kannattaa olla totuttamisajan useita

– Rakenna tarhaan tai laitumelle väliaita, joka on auki molemmista päistä. Näin uusi hevonen voi väistää aidan taakse tarvittaessa.

– Jos katos tai pihatto on vähänkään sokkeloinen tai ahdas, aitaa se pois muutamaksi päiväksi ja päästä uusi hevonen tutustumaan siihen ensin yksin.

Siedättäminen, hevosenomistajan näkökulmasta

Lupasin kirjoittaa siedättämisestä ja siitä, miten pelkoja kannattaa hoitaa pois niin, että syy käytökseen poistuu. Tällöin ei siis käytetä aikaa ja vaivaa pelosta johtuvien oireiden tukahduttamiseen vaan muutetaan hevosen asenne pelottavaan asiaan, jolloin oireetkin häviävät. Sitten muistin, että yksi hevosenomistaja olikin kirjoitttanut tosi yksityiskohtaisesti ja hyvin siitä, miten lähdimme siedättämään hänen hevostaan. Mian luvalla siis linkit hänen blogiinsa:

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu.html ja

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu-2_11.html

Aakonin kohdalla kyseessä oli siis ratsastukseen liittynyt jännittyminen, joka oli johtanut välillä varsin suuriin pakoreaktioihin ja ratsastajan putoamiseen. En itse ole nähnyt Aakonin loikkivan, sillä uskoin ilman muuta, että se ratsastustilanteissa niin teki. Jos hevosella on jokin jännittymiseen tai pelkoon liittyvä käytös, jota halutaan muuttaa, niin ensimmäinen ohje on, ettei niitä tilanteita kannata harjoitella yhtään kertaa lisää. Toinen on, että niitä ei tarvitse näyttää ennen siedättämiseen lähtemistä. Ongelman ratkaiseminen aloitetaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, kun hevonen jo tekee sitä korjattavaa käytöstä.

Koska pelästyminen kohottaa hevosen stressitasoa (Temple Grandinin mukaan kestää aina vähintään puoli tuntia, että hevonen rauhoittuu säikähdettyään), ja haluan kouluttamisessa vaihtaa sen mielentilan, joka hevonen on korjattavaan asiaan liittänyt niin haluan myös, että hevonen on mahdollisimman rento ja rauhallinen kun aloitamme koulutuksen. Sillä tavalla päästään nopeammin etenemään ja pysyviin tuloksiin.

Käytännössä siis aloitetaan hevosen kotona, mieluiten ulkona (hevoset ovat useimmiten rennompia avarassa tilassa kuin esimerkiksi tallissa) eli vaikkapa hevosen tarhassa. Muiden hevosten kannattaa olla lähellä ja näkyvillä, joskin ei samassa tarhassa, ettei tule tungosta. Hevonen on laumaeläin ja lajitovereiden puute nostaa aina sen stressitasoa. Usein aloitamme myös siitä, että hevonen on vapaana, ei siis edes riimussa kiinni. Näin hevosella on täysi vapaus lähteä pois, jos huolestumisraja ylittyy ja me pääsemme nopeammin eteenpäin.

Siedättäminen aloitetaan jostain sellaisesta asiasta, joka ei vielä itsessään herätä hevosessa minkäänlaista jännitystä. Jos käytetään ruokapalkintoja, mitä lämpimästi suosittelen hevosen motivaatiota nostamaan eli siedätystä nopeuttamaan, opetetaan hevoselle ensin luopuminen ja samalla liitetään äänimerkki (vaikka vihellys) palkintoon. Ruokapalkintoja ei käytännössä koskaan kannata käyttää ilman äänimerkkiä.

Aakonin tapauksessa aloitimme sitten varsinaisen ratsastajaan uudelleen siedättäminen niin, että omistaja nosti kättä hevosen vieressä. Sieltä edettiin eikä kestänyt kauankaan, kun ratsastaja jo istui selässä ja huojui, heilui ja heilutteli raajojaan. Tämä alkupiste on se valohoidolta näyttävä osuus mutta se mahdollistaa siedättämisen nopean etenemisen. Mian blogista voi lukea, mitä kaikkea Aakonin kanssa teimme.

Mia kirjoittaa ensimmäisessä kirjoituksessaan myös hyvin siitä, millaiseksi monelle muodostuu käsitys operantista koulutuksesta, jos katsoo ainoastaan jotain siedättämistä (kuten traileriin, ratsatsajaan, jalannostoon, suihkepulloon, vesiletkuun jne.). Koska korjaamiseen tarvitaan mahdollisimman monta toistoa ja halutaan välttää sitä, että hevonen turhautuu, mikä hidastaa oppimista, pidetään palkitsemistiheys mahdollisimman hyvänä ja edetään aina, kun hevonen on siedättynyt edelliseen vaiheeseen.

Tähän porkkana-automaativaiheeseen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Heti, kun hevonen on oppinut tai tottunut, sille ei suinkaan sysätä porkkanoita jatkuvalla syötöllä. Sitten hevosen kanssa yhdessä olo muuttuu pikkuhiljaa rennoksi yhdessä tekemiseksi, jossa toki joskus voi käyttää ruokapalkintojakin, jos haluaa.

Takuitahan ei voi antaa: pakoreaktiot yleistyvät todella nopeasti, enkä tietenkään voi taata, etteikö sellainen missään vaiheessa enää käynnisty. Kukaan ei pysty, oli koulutustapa mikä tahansa. Kun hevosen suhtautuminen ratsastajaan kuitenkin muutetaan niin, että ratsastajan selässä olemisesta ja ratsastuksesta tehdään mukavaa ja kannattavaakin, vähenee kuitenkin todennäköisyys sille, että hevonen pukittelisi.

Vielä lyhyesti hevosten käytöstä ja kouluttamisesta: tokihan hevosen kanssa pitää voida tehdä asioita myös muualla kuin tarhassa. Siitä ei kuitenkaan aloiteta. Ensin opetetaan hevoselle tarvittava taito, sitten sitä yleistetään eri paikkoihin.

Mies, joka puhuu hevosista

Olin siis katsomassa Monty Robertsin showta Helsingissä. Se kesti kokonaisuudessaan kolme ja puoli tuntia, josta arvioisin, että runsaat puoli tuntia meni taukoon, jolloin katsojilla oli mahdollisuus ostaa Robertsin kirjoja ja Dually-riimuja ja ottaa kuva itsestään Robertsin kanssa. Roberts teki siis kolmen tunnin ajan töitä viiden hevosen kanssa, joista suomenhevonen oli näytöksessä mukana siksi, että maallikko Juhani Seppänen esittäisi sen kanssa join-upin.

Koska minulla on menneen viikon aikana useamminkin ollut sellainen olo, kuin olisin elänyt tiistai-illan jossain rinnakkaistodellisuudessa, analysoidaan nyt hieman vielä, mistä tämä johtuu. Kuten aiemmin Facebookissa taisin sanoa, menin ilman muuta paikalle olettaen, että saan nähdä hyvää koulutusta. Minäkin olen lukenut Robertsin kirjoja. Ja jos kyseessä olisi ollut radio-ohjelma, olisin tullut paikalta varmana siitä, että koulutus oli ollut hyvää. Kuten olen lukenut muutamasta muusta blogista: Roberts puhui niin kauniisti hevosista.

En nimittäin minäkään ole eläessäni kuullut kenenkään puhuvan niin kauniisti ja tunteella niin hevosista kuin siitä, ettei väkivalta ole mikään ratkaisu, kun toimitaan hevosten kanssa. Robertsilla on sana täydellisesti hallussaan ja hän puhuu jatkuvalla, lempeällä äänellä. Näytös on käsikirjoitettu alusta loppuun toimivaksi ja Robertsin selostus saa yleisön mukaansa ensi minuuteista lähtien. Hän puhuu siitä, miten tärkeintä on, että hevosella on hauskaa, ja toiseksi tärkeintä, että ihmisellä on. Hän puhuu siitä, miten hänen oma isänsä katkoi häneltä 72 luuta ennen kuin Roberts oli 12-vuotias. Siitä, miten väkivalta ei koskaan ole ratkaisu eikä hevosia tulla täällä lyömään raipalla.

Minäkin huomaan nyökkääväni. Olen samaa mieltä melkein kaikesta.

Väkivallaton koulutus?

Mutta hetkinen. Miten paljon puhe korreloi tekojen kanssa? Nuoren hevosen satulaan ja ratsastajaan totutus tehdään ilmeisen tutun kaavan mukaan ja minähän en ole selvillä siitä, miten ihmiset yleensä tätä tekevät. Voi siis olla, että jokaisen muun katsojan silmissä totutus tehdäänkin aivan mielettömän hyvin. Minun silmäni näkevät, että nuoresta hevosesta tulee koko ajan hieman happamamman näköinen, mutta mitään radikaalia ei tapahdu. Kun Roberts esittelee hevoselle satulaa, hän käy koko ajan sellaista mielikuvituskeskustelua, mitä hänen mielestään hevonen ajattelee, ja vastaa siihen, suunnilleen tällä tavalla:

”Onko tuo satula, herra Roberts? Jos sinä laitat minulle satulan, minä pukittelen sen pois. Tiedän satuloista, enoni on kertonut minulle satuloista, herra Roberts. Ne kutittavat.”

Sitten Roberts vastaa, ja sitten ”hevonen”. Ja niin edelleen. Yleisö nauraa, ja viihtyy. Kukin tavallaan. Ei tässä mitään erikoista. Hevonen ei pukitellut.

Sitten nuori hevonen on valmis, ravattuaan muutaman kierroksen ratsastaja selässään, ja seuraava hevonen tuodaan sisälle. Se hevonen, joka pelkää karvanleikkuukonetta. Tässä alkaa nähty ja kuultu mennä sen verran ristiin, että kokeneempikin hevosihminen menee helposti vähän sekaisin.

(Siihen on muuten olemassa oma nimityksensä, jota en nyt muista, eli jos kuulee yhtä ja näkee toista, mitä aivoissa silloin tapahtuu. Edit: Kirsille kiitos, hän muistutti, että kyseessä on kognitiivinen dissonanssi. Wikipediasta lainaus: ”Ihminen pyrkii vähentämään kognitiivista dissonanssia muuttamalla käyttäytymistään. Esimerkiksi verovilppiä paheksunut ihminen lopettaa paheksumisen itse verovilppiä tehtyään. Maallikon termein asiaa voisi kuvata epämiellyttävänä jännitteenä, joka tulee kahdesta keskenään ristiriitaisesta ajatuksesta samaan aikaan.”)

Roberts nimittäin puhuu siitä, että hän aikoo ensin opettaa hevosta seisomaan paikallaan ja sitten totuttaa hevosta klipperiin käyttäen samankaltaista ääntä pitäviä hammasharjoja ennen klipperiä.

Mutta tapa, jolla Roberts opettaa hevoselle paikallaan pysymistä, näyttää kaikkea muuta kuin hevosen luontaista kehonkieltä hyväksi käyttävältä, lempeältä tai väkivallattomalta. Käytännössä hän siis rankaisee hevosta aina kun hevonen liikkuu nykimällä voimakkaasti liinasta, joka on kiinni Dually-riimussa. Dually-riimu eroaa tavallisista riimuista siinä, että hevosen nenäpiin päältä (jossa on lähinnä luuta ja nahkaa, ei pehmytkudoksia) kulkee kaksinkertainen ohuehko, ehkä sentin paksuinen naru, joka kiristyy, kun riimua kiristetään. Se ei siis ole ihan pehmeimmästä päästä riimuja. Tämä on rankaisun käyttäminen koulutuskeinona: jos hevonen tekee ihmisen näkökulmasta ”väärin”, sitä nykäistään riimusta. Jos itse haluaa kokeilla (videon katsottuaan, että voi tehdä suunnilleen saman liikkeen), miltä tuollainen nykäisy saattaa tuntua, voi laittaa vaikka oman ranteensa yli kaksinkertaisen narun ja pyytää kaveria nykäisemään. Kerran, kymmenen tai sata kertaa.

Koska Areena itsessään on hevoselle jännittävä paikka, tälläkin hevosella on tarve liikuttaa jalkojaan. Se on kouluttajalle kätevä ominaisuus hevosissa: jos hevonen tuntee tarvetta kävellä, kun sitä totutetaan johonkin asiaan, voi olla, että se on jännittynyt. Mitä jännittävämpi tilanne, sitä vaikeampi hevosen on pysyä liikkumatta. Ja kyllä, olen minäkin sitä mieltä, että hevosen kuuluu osata seistä paikallaan. Sitäkin asiaa hevosen on kuitenkin helpoin oppia kotona, kun hevonen on rento, eikä silloin tarvita kummoisiakaan voimakeinoja sen opettamiseen. Riittää, kun hevonen pyydetään aina takaisin pysähdykseen, kun se liikkuu. Voit pyytää vaikka kuinka nätisti, ja hevonen oppii silti. Yleistäminen, eli siihen, että hevonen tekee saman asian eri paikoissa (asteittain vaikeuttaen) menee sitten enemmän aikaa.

Käytännössä Robertsille kävi kuitenkin niin, että koska klipperihevosta jännitti aivan liikaa, se ei pystynyt olemaan paikoillaan ennen kuin rankaisuja oli tullut kymmeniä, ellei satoja. Otin valokuvien lisäksi minuutin pituisen videopätkän, jossa näkee Robertsin nykäisevän riimusta ainakin 11 kertaa. Tämä on seisomisen opettamisen aika loppuvaiheessa, jolloin Roberts käytti yleisöä provosoidakseen hevosta liikkumaan. Ensin yleisöä pyydettiin taputtamaan käsiään kerran yhteen (parituhatta henkeä), jolloin hevonen loikki ja sitä rangaistiin. Roberts käytti selostuksessaan ristiin sanoja ”torua” (scold) ja ”kouluttaa” (school) käyttämästään rankaisuista, mutta ihan oppimismielessä kyseessä oli kuitenkin rankaisu. Katsokaa sitä minuutin pituista videota ja miettikää itse: onko tämä oikeasti sitä väkivallatonta koulutusta?

Ennen kuin jatkamme (ja videokin on tulossa) niin mainittakoon, että olen lähestulkoon kaikesta siitä, mitä Roberts puhui, aivan samaa mieltä. Väkivalta ei ole mikään ratkaisu ja hevosia voidaan oikein hyvin kouluttaa ilman väkivaltaa. Hevosille pitää opettaa, mitä niiden kuuluu tehdä ja jos niitä pelottaa, niitä pitää asteittain totuttaa. Hevosia kohdellaan edelleen paikoitellen hämmästyttävän julmasti ja kaikkien pitäisi opetella, miten kohdella niitä paremmin. Hevoset kommunikoivat keskenään pääosin kehonkielellä ja ilmeillä ja joitain niihin liittyviä asioita voi ihminenkin käyttää hyödykseen koulutuksessa.

Puhun kuitenkin vielä lyhyesti siitä, mikä on mielestäni kohtuullinen voimankäyttö, koska se on tilannesidonnaista. Jos hevosella on esimerkiksi ähky tai niveltulehdus, ja sitä pitää viedä klinikalle hoidettavaksi, ymmärrän oikein hyvin, jos sitä sen yhden kerran laitetaan traileriin sillä keinolla, millä se sinne menee. (Sen jälkeen toki pitää korjata lastauskäytös.) Tai jos hevosella on jalassaan ammottava haava: silloin hevosta voidaan minunkin mielestäni kertaluontoisesti pakottaa pysymään paikoillaan ensiavun ajan. Mutta tämän videolla näkyvän hevosen kohdalla kyse oli klipperistä, eli sellaisesta pienestä karvanajelukoneesta, jolla saadaan hevosen talvikarva ajettua pois. Ei siis hevosen henkeä uhkaavasta ongelmasta vaan siitä, saadaanko hevonen kuivumaan talvella nopeammin rasituksen jälkeen. Silloin voimakeinojen käyttäminenkin on mielestäni vähintäänkin tarpeetonta – ja voimakeinojen käyttämisen kieltäminen ko. minuutin pituisen videon kohdalla on kyllä aika vaikea tehtävä. Odotan mielenkiinnolla, kykeneekö joku siihen.

Kyllä, video on vain minuutin pituinen. Olen ensisijaisesti valokuvaaja ja vasta tuossa vaiheessa muistin, että kamerassani on myös videotoiminto. Tuotakin hevosta käsiteltiin ehkä sen parikymmentä minuuttia, tai puoli tuntia. Ensin siis näytettiin, että hevosta pelottaa kepin päässä oleva sähköhammasharja, sitten oli Join-up, johon menee muutamia minuutteja, sitten hevonen ensin opetettiin videolla nähtävällä tavalla seisomaan paikallaan ja sitten otettiin sähköhammasharjat ja klipperi mukaan. Voitte kuitenkin uskoa kun sanon, että hevonen ei silloinkaan aina seissyt paikallaan, sillä totutus tehtiin siihen liian nopeassa tahdissa.

Tiedän, että järjestäjillä tai Robertsilla (tai jollain katsojalla) on varmasti koko ”klipperihevosen” sessiosta videomateriaalia. Jos sellainen löytyy jossain ja päätyy julkiseksi, katsokaa sitä kokonaisuudessaan – ja ilman ääntä. Katsokaa mitä tapahtuu, ei sitä, mitä teille kerrotaan tapahtuvan.

Videossa ei ole ääntä, aivan tarkoituksella. Roberts selostaa siinä lempeällä äänellä muun muassa, että ”ei se haittaa, että hän liikkuu, hän kokeilee kaikkea nyt”. Hän kuulostaa äärettömän ymmärtäväiseltä ja rauhalliselta. Mutta koska ihmisillä on taipumus uskoa siihen, mitä hänelle sanotaan, otin äänen pois. Katsokaa hevosta ja ihmistä ja sitä, mitä tapahtuu. Mainittakoon nyt tässä vaiheessa vielä, että olen ilman muuta sitä mieltä, ettei hevonen saa tulla ihmisen päälle edes säikähtäessään ja jos on tulossa, sitä saa pyytää pois sellaisella voimalla, että se menee. Tuo ”klipperihevonen” ei kuitenkaan missään vaiheessa ole tulossa Robertsin päälle.

Minustakin on oikeasti aika pirun noloa, että lähdin itse siihen tunnelmaan paikan päällä mukaan edes joksikin aikaa. Ja ainahan on mahdollista, että olen vain yksinkertaisesti väärässä ja Roberts oikeassa. (En usko, mutta täytyy pitää mahdollisuus mielessä.)

Kommentoida saa – olen tähän mennessä saanut suunnilleen 100% positiivista palautetta FB:ssä ja täällä blogissa, enkä suinkaan usko, että kaikki ovat kanssani samaa mieltä. Lupaan hyväksyä myös kriittiset kommentit, jos ne ovat yhtään asiallisia. Minua myös kiinnostaa Roberts ennen tätä showta: jos olet ollut useammin katsomassa, oliko tämä kerta poikkeuksellinen? Vai onko hän aina ollut tällainen?

Koska kritiikki ilman ratkaisuehdotuksia on vain kiukuttelua (Facebook-viisauksia) niin ensi kerralla käydään sitten läpi, miten hevosta kannattaa siedättää pelkoihin. Ja jos jollain sattuu olemaan hevonen, joka pelkää esimerkiksi klipperiä, niin ottakaa ihmeessä yhteyttä jos asutte jossain lähellä Sipoota. Ihan demomielessä voin tulla videoimaan siedättämistä.

Vielä aiheeseen hevoset ja Areena: kävin perjantai-iltana ystävien kanssa syömässä ja katsomassa estehevosia hyppäämässä samaisessa paikassa ja se olikin oikein mukava kokemus. Estehevoset kun osaavat tehtävänsä, ne ovat aloittaneet ensin kotona, sitten naapurissa, sitten pikkukisoissa, sitten isommissa – eli ne olivat tilanteeseen nähden lähes kaikki nähdäkseni mielentilaltaan oikein ok. Niitä ei tuotu suoraan kotipihalta Areenalle opettelemaan uusia asioita tai näkemään pelkäämiään asioita. Ero oli aivan huima.

Katsokaa hevosta

Kaikkien meidän, jotka edes joskus toimivat hevosten kanssa, olisi hyvä välillä mennä vain katsomaan hevosia. Päivän itsestäänselvyys? Kyllä, mutta elämämme on usein niin kiireistä, että pelkkä hevosten lähellä hengailu ja niiden katseleminen koetaan usein vähän turhanpäiväiseksi asiaksi. Haetaan hevonen tarhasta, laitetaan sille varusteet, ratsastetaan ja palautetaan hevonen tarhaan. Sitten pitääkin jo lähteä.

 

Miksi hevosten katseleminen on tärkeää? Siksi, että jokaisella pitäisi olla verkkokalvollaan kuva siitä, miltä rento ja tyytyväinen hevonen näyttää. Jos hevonen viihtyy tarhakavereiden seurassa, jos niillä ei ole resursseista (kuten tila, ruoka, vesi jne.) pulaa, niin se on toisten hevosten seurassa todennäköisesti tyyni. Katsele hevosta sen verran, että tiedät, millainen juuri se hevosyksilö on. Onko se tarhassa rauhallinen, mutta ratsastaessa säikky? Silloin kyse on koulutusongelmasta, eli hevosta jännittää ratsastaminen. Se kannattaa hoitaa pois. Onko hevonen kavereiden seurassa eloisa, ympäristön tapahtumiin reagoiva, mutta ihmisen lähellä sulkeutunut? Silloinkin kyse on koulutusongelmasta, jota kannattaa hoitaa pois.

Jos ympärillään näkee pääosin hieman jännittyneitä hevosia, alkaa helposti pitää sellaisia normaaleina.

Ja ei, tämä ei liittynyt Monty Robertsiin millään lailla: olin itse asiassa kirjoittanut tuon yllä olevan pätkän jo ennen Robertsin showta.

Jatkan sitten aiheesta hevosten ongelmien korjaus:

Kun lähdetään korjaamaan jotain epätoivottua käytöstä, vaadi kouluttajalta, että hän perehtyy ongelman syihin ja korjaa niitä, ei ainoastaan tukahduta oireita.

Esimerkkiongelma (varmasti hevosihmisten top 3 ongelmien joukossa): Hevonen ei mene traileriin.

Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että koko ongelma on se, ettei hevonen mene traileriin, se on kuitenkin vain oire. Oikea syy ongelmakäytökselle on, että hevonen joko pelkää traileria tai pitää sitä epämiellyttävänä paikkana, jota kannattaa vältellä. Silloin tukahdutetaan oiretta, jos pakotetaan hevonen traileriin keinolla tai toisella. Jotta käytöksen syy poistuisi, pitää muuttaa hevosen tunnetilaa eli opettaa sille, ettei traileri ole epämiellyttävä tai pelottava paikka. Sen jälkeen toki hevosen myös kuuluu mennä sinne, vaikkei hevosta ihan sillä hetkellä huvittaisi.

bella1

Yllä olevat (mielettömän laadukkaat videokuvakaappaukset) kuvat ovat esimerkki kurssilta, jossa poni oli ensin sitä mieltä, ettei se mitenkään voinut mennä aika korkealla pidetyn aurauskepin alta. (Tämä on siis yksi osa lastauksen ennakkokoulutusta, jos näyttää oudolta tehtävältä.) Laita ihmisten ja aurauskepin tilalle traileri, ja vasempi kuva näyttää vähän tutulta monelle hevosihmiselle. Oikealla on poni muutaman minuutin päästä, kun sille opetettiin, että kyllä se kepin alta mahtuu ja kepin alta kulkeminen on suorastaan mukavaa. Lopulta poni kulki melko matalalla pidetyn kepin alta rentona, myös ilman riimua, ja jäi myös kepin alle seisomaan rentona.

Esimerkkiongelma 2: Hevonen pukittelee ratsastaessa.

Vaikka joku ehdottaisi, että pukitteleminen korjataan niin, että hevosta rangaistaan joka kerran, kun se pukittelee, se on jälleen kerran esimerkki oireiden tukahduttamisesta, ei oikeasta ongelman korjaamisesta. Ratsastaja selässä pukitteleminen on hevoselle kuin hevoselle epämiellyttävää, ei hauskaa, joten yleensä hevonen kyllä lopettaa pukittelemiseen, kun sillä ei ole syytä sille enää. Pukittelemiseen voi olla monia syitä, alkaen sopimattomista varusteista, ratsastajan käden käytöstä, hevosen okahaarakeongelmista jne. jne. mutta yksi melko yleinen syy on se, että itse ratsastaminen jännittää hevosta. Joskus se on saanut alkunsa hieman huolimattomasti tehdystä ensiratsutuksesta ja tulos on se, että hevosta jännittää aina, kun ratsastaja kiipeää selkään.

Silloin pukittelu on pakoreaktio ja siihen useimmiten auttaa, kun syy jännittymiseen poistetaan eli yksinkertaisesti siedätetään hevonen uudelleen ratsastajaan. Samoin kuin aika moni traileriinmeno-ongelma ratkaistaankin pääosin melko kaukana trailerista (kun löydetään se kohta, missä hevosta vain alkaa ihan pikkuisen jännittämään) niin aika moni pukittelu-ongelmakin ratkaistaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, jossa hevonen pukittelee.

Päivän itsestäänselvyyksiä osa 2, siis. Miksi puhun itsestäänselvyyksiä? Koska vieläkin näkee, että yritetään vimmatusti muuttaa hevosen käytöstä ilman, että yhtään mietitään käytöksen syytä. Silloin kaikki ”korjaaminen” on vähän turhaa, sillä yleensä ongelma joko palaa nopeasti, tai sitten käytös muuttuu jollain toisella tapaa epätoivotuksi, koska syy käytökseen on yhä olemassa.

Kirjoittamattomien sääntöjen rikkomisesta

Ystävällinen sielu lähetti minulle Monty Roberts -kirjoitukseni jälkeen netistä löytämänsä kommentin, joka hymyillyttää minua vieläkin. Sanatarkasti en muista, mutta asia meni jotakuinkin näin, että vaikka minä olisin Robertsin näytöksestä kuinka oikeassa tahansa, ja monessa asiassa olinkin, niin sitä ei kuulu sanoa. Se on sopimatonta, jos itse kouluttaa hevosia. Paha.

Ymmärrän tuon asenteen kun kyse on jostain muusta kuin elävistä eläimistä (tai ihmisistä, sen puolen). Olen toiselta ammatiltani valokuvaaja ja sellaista tilannetta ei olekaan, jossa kritisoisin julkisesti toisen valokuvaajan työtä. Miksi? Koska sillä ei ole mitään väliä. Kukaan ei kärsi siitä, jos joku valokuvaaja tekee työnsä vähemmän hyvin. Mutta jos hevonen tai ihminen joutuu kärsimään turhaan siksi, että joku (vaikka sitten olisikin toinen kouluttaja) toimii väärin, kyllä siitä on pakko voida sanoa. Sellainen tilanne voi tulla eteen yllättävissäkin paikoissa.

Menin vilpittömästi katsomaan herra Robertsia olettaen, että hän tekee hyvää työtä. Totta, en ehkä itse niinkään pidä siitä, että hevosia heitetään köydellä ja ajetaan takaa, mutta senkin voi tehdä hienotunteisesti ja niin, ettei hevonen säikähdä ja oppii silti. Jos olisi ollut niin, tai jos kyseessä olisi ollut esimerkiksi vanhan miehen ajoituksen hidastumisesta tms. olisin ollut aivan hiljaa. Vaikka itse pidän palkintojen käyttämisestä hevostenkin koulutuksesta, negatiivinen vahviste hyvin käytettynä on mielestäni oikein hyvä sekin.

Mutta jos hevonen toisensa jälkeen joutuvat Areenalla aivan liian suuresti pelotetuksi siihen nähden, että kyse on ihmisten viihdyttämisestä, ei mistään elämän ja kuoleman asiasta, niin jokaisen, jolla on edes jonkinlainen käsitys hevosista, on pakko avata suunsa ja sanoa niin. Jos kokonainen ”totuttaminen” tehdään käyttäen floodingia ja rankaisuja (ja niitä rankaisuja oli siis paljon) niin jokaisen hevosihmisen moraalinen velvollisuus on sanoa niin. Muuten ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä hevosia, alkavat pitää sitä ei ainoastaan normaalina, vaan suorastaan tavoiteltavana tapana kouluttaa hevosia. Ja siitä kärsii hevonen.

En ole kilpailemassa Monty Robertsin kanssa asiakkaista. En ole kouluttanut tuhansia hevosia. Mutta jos laajemminkin pidetään sopimattomana sitä, että sanotaan, kun hevosia kohdellaan huonosti koulutuksen nimissä, niin kulttuurin olisi kyllä hyvä muuttua tässä kohtaa.

Kenen joukoissa seisot? Toivottavasti hevosten.

Vielä kommentti siihen, miten yleisössä oli helppo lähteä mukaan tunnelmaan: ymmärrän sen oikein hyvin. Vielä kävellessäni pois Areenasta mietin, että eihän tuo nyt niin paha ollutkaan. Totuus valkeni vasta sen jälkeen kun aloin miettimään, mitä oikeasti näin. Show on taitavasti rakennettu, Roberts on hyvä puhumaan ja vetoamaan tunteisiin. Jos jopa minä, joka sentään tiedän hevosten kouluttamisesta jotain, menen samaan mielentilaan mukaan, ei ole yhtään ihme, jos muutkin. Ihminen haluaa lähtökohtaisesti uskoa, mitä hänelle sanotaan, ja haluaa myös uskoa kanssaihmisistään hyvää.

Monty Roberts Helsingissä

Lisää aiheesta: https://minnatallberg.wordpress.com/2013/10/24/mies-joka-puhuu-hevosista/

Kävin monen muun tavoin katsomassa Monty Robertsin showta Helsingissä tiistaina, ja se jätti minut melkein sanattomaksi.

Mutta vain melkein.

Tämän Facebook-kuva-albumin pitäisi olla julkinen: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151901621859350.1073741828.772309349&type=1&l=5e843ab400

…Ja hieman tekstiä. English translation at the bottom, because some non-Finnish speaking friends asked privately what this was about.

Sain palautetta paristakin suunnasta, että mun Monty Roberts-aiheinen päivitykseni oli niin diplomaattisesti muotoiltu, että siitä sai kuvan, että tykkäsin Robertsista. Tässä siis selventävä päivitys: En tykännyt.

Vaikka (joskus elokuva-, mainos- ym. alalla töitä tehneenä) pystyn arvostamaan hyvin järjestettyä showta ja vaikka tiistaisessa showssa hevoset näennäisesti oppivat toivottuja asioita tosi nopeasti: ei, en pitänyt Robertsin tavasta kouluttaa hevosia. En ole kymmeniin vuosiin nähnyt niin kovakouraista hevosten käsittelyä ja niin rumaa nykimistä voimakkaasta välineestä eli turvan ympäri kiristyvästä riimusta, en niin monta ylivarovaisuuteen pakotettuja hevosia enkä kertaakaan elämässäni niin ikävällä tavalla toteutettua flooding-periaatteen ”totuttamista” kuin sen klipperiä pelkäävän hevosen kohdalla.

Eläinsuojelulakimmekin sanoo, ettei eläimiä saa tarpeettomasti pelotella. Kun kerran hevosia voidaan siedättää nopeasti ja tehokkaasti pelkokynnyksen alapuolella eli niin, ettei niitä pelota, miksei tekisi niin? Pelkokynnyksen alapuolella siedättäminen ei näytä yhtä dramaattiselta. Siitä ei saisi yhtä hienoa showta.

Ymmärrän todella hyvin, että ihmiset lähtevät shown aikana tietynlaiseen joukkohurmokseen mukaan. Minäkin ajattelin paikan päällä ajoittain, että ”eihän tämä niin kamalaa ollutkaan”. Mutta kun riisuu pois kauniit lauseet väkivallattomuudesta ja siitä, että hevosella ja ihmisellä on hauskaa, tapahtui seuraavaa:

Hevosta tuotiin pelottavaan paikkaan (Areena, jossa parituhatta ihmistä) yksin, jossa sitä ensin talutettiin muutamia kierroksia pyöröaitauksen ympäri riimusta. Sitten hevosta päästettiin irti ja sitä heitettiin pitkällä narulla kunnes juoksi ympäri pyöröaitausta. Sitten hevoselle opetettiin, että ainoastaan kävellessäsi aivan ihmisen perässä, saat olla rauhassa.

Sitten hevosta otettiin kiinni ja opetettiin että teet mitä vaan, sinua rangaistaan nykimällä täysillä riimusta, joka kiristyy turvan ympärillä, tai heittämällä köydellä, ja vain silloin, kun kävelet pää ihmisen olkapään lähellä tai seisot paikallasi, saat olla rauhassa. Jokainen, joka on katsellut hevosia jokseenkin hyvissä oloissa tietää, ettei tällä ole mitään tekemistä hevosten luontaisen käytöksen kanssa.

Paikalla olleen pitkän linjan hevosihmisen mukaan Robertsissa on hienoa se, ettei hän lyö hevosia raipalla. Mitä se nykiminen kiristysriimusta on? Ja kuten kaikki tietävät mm. blogikirjoituksestani ( https://minnatallberg.wordpress.com/2013/08/08/tee-asiat-helpoksi/ ), nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin ja ratsastajaan on lähellä sydäntäni. Niin, että hevonen yhdistää rauhallisen, rennon ja positiivisen mielentilan niihin.

Kuvissa näkyy illan kaksi ensimmäistä hevosta: ensimmäiselle laitettiin varusteet ja ratsastaja, toinen pelkäsi klipperiä.

Selvennyksenä vielä: kyllä minäkin olen sitä mieltä, että hevosen kuuluu tehdä sille opetettuja asioita silloin, kun ihminen pyytää. Sillä tavalla, miten hevoselle asioita opetetaan, on kuitenkin väliä.

I had feedback from a couple of people that my Monty Roberts status update was so diplomatically worded that it gave the impression I liked Roberts. This is a clarifying status update: I didn’t.

Even though (having intermittently worked as an animal trainer and photographer in the movie and advertising industry) I can appreciate a well organised show and even though the horses in Tuesday’s show apparently learned the things they should in a very short time: no, I didn’t like the way Roberts trained horses. I haven’t seen that hard-handed horse handling in decades nor such ugly yanking on a harsh equipment, i.e. a halter that tightens around the nose. Nor have I seen so many horses forced into a state of frozen watchfulness nor have I ever in my life seen such a nasty case of flooding as was used on the horse that was afraid of the clippers.

Our Finnish animal protection law states that an animal should not be unneccessarily frightened. If it is possible to quickly and efficiently desensitize an animal to a frightening stimulus below the fear treshold, so the animal isn’t frightened, why wouldn’t you do it that way? Sure, it doesn’t look as dramatic. It doesn’t make for as good a show.

I can fully understand that people are carried along in a kind of group frenzy during the show. Even I thought at times, that ”this wasn’t so bad after all”. But when you strip away the pretty phrases about non-violence and the adage that both horse and human has fun when training this way, this is what happened:

A horse was brought to a frightening environment (a huge arena with thousands of people) and led around the round pen a little. Then the horse was let loose and a line thrown at it, until the horse ran around the round pen. Then the horse was taught that only when you walk behind the human, you get left alone.

Then the horse was caught and taught that no matter what you do, you get punished by the trainer yanking at the lead rope, the halter tightening around your nose, and only when you walk with your head behind the trainer – or when you stand still – you are left in peace. Anyone who has watched horses kept in adequate conditions know, that this has nothing at all to do with the natural behaviour of the horse.

A seasoned horse person who was present said, that it’s great that Mr. Roberts doesn’t hit the horses with a whip. But what is the yanking on the Dually halter about? As you know, training a young horse to accept equipment and a rider is a subject close to my heart. Done so that the horse associates a calm, relaxed and positive state of mind with it.

The pictures show the two first horses: the first was introduced to a saddle and rider, the second was afraid of the clippers.

As a final clarifying note: I also am of the opinion that a horse must do what it is told, once it has learned to do it. But the way something is taught to the horse matters.

Lastauskurssi tallillasi 30.11.2013?

Onko sinulla lastausongelmahevonen, jolle toivot apua? Onko tallillasi jopa mahdollisesti toinen hevonen, jolle tekisi myös hyvää harjoitella lastausta? Etsimme Lastauskoulu 2:n käytännön harjoittelupäiväksi (kesto noin 3 h) 30.11.2013 sopivaa esimerkkihevosta tai -hevosia.

Olen aina pitänyt nurinkurisena ajatusta, jonka mukaan lastausongelmaista hevosta pitäisi tuoda johonkin koulutettavaksi – jokainen epäonnistunut lastausyritys tai väkisin suoritettu lastaus kun pahentaa ongelmaa entisestään. Kaikkea koulutusta ja etenkin vanhojen ongelmien korjaus kun on tehokkainta aloittaa siellä, missä hevonen on rauhallisin, eli käytännössä hevosen kotona. Siksi päätin tarjota tällaista mahdollisuutta muutamalle hevosenomistajalle lastauskoulu kakkosen yhteydessä.

Koulutustapa on taatusti hevosystävällinen, saat itse harjoitella hevosesi kanssa asiantuntevassa opastuksessa tai halutessasi voit antaa myös muiden kurssilaisten harjoitella hevosesi kanssa. Maksat itse vain käytännön harjoittelupaikasta.

Kurssin teorialuento pidetään Nurmijärvellä edellisiltana, joten ihanteellisesti käytännön harjoituspäivä pidettäisiin pääkaupunkiseudulla tai Nurmijärvi-Tuusula-Hyvinkää-Järvenpää-Sipoo ym. alueella. Muualtakin saa tarjota hevosta tai hevosia! Ota yhteyttä sähköpostitse m.tallberg@kolumbus.fi tai FB-sivujen kautta: https://www.facebook.com/hevostenkoulutus

Tulevat hevoskurssit

Syksyn ja alkutalven varmistuneet kurssit (ja niihin toimivat linkit!):

11.-12.10.2013: Positiivinen vahvistaminen hevosten koulutuksessa: 2 h teoria (Nurmijärvi), 3 h käytäntö (Sipoo)

Facebook-sivu, johon tulevat kurssia koskevat päivitykset: https://www.facebook.com/events/1418021555076363/

Ilmoittautumiset Vision verkkokaupan kautta: http://www.koirakouluvisio.com/hevostuotteet/koulutus/positiivinen-vahvistaminen-hevosten-koulutuksessa.html

Huom! Kuuntelupaikka tälle kurssille syyskuun loppuun asti vain 10 e (norm. 29 e)! Paikkoja rajoitetusti.

Kurssilla käydään läpi positiivisen vahvistamisen periaatteet ja niiden oikea käyttö hevosten koulutuksessa. Mitä kaikkea voidaan käyttää positiivisena vahvisteena koulutuksessa? Miksi käyttäisin ruokaa kouluttaessani hevosta? Miten saan hevosestani turvallisesti käyttäytyvän, vaikka se innoissaan havittelee ruokaa? Missä vaiheessa ruokapalkinnoista luovutaan?

Vaikka hevosille on kautta aikojen käytetty onnistuneesti myös ruokapalkintoja koulutuksessa, niiden käyttämisessä on omat haasteensa. Jotta hevosharrastajatkin pääsisivät nauttimaan positiivisen vahvistamisen tuomista eduista ilman pelkoa haittapuolista, kannattaa opetella käyttämään niitä oikein.

Operantisti koulutettu hevonen, joka saa itse kokeilla eri asioita ja jota palkitaan oikeasta toiminnasta, on ilo katsella ja yhteistoiminta on myös ihmiselle palkitsevaa. Videoklipit täydentävät havainnollisin esimerkein teoriaosuuden sisältöä ja käytännön osuudessa osallistujat pääsevät itse harjoittelemaan positiivisen vahvisteen käyttöä kurssihevosten kanssa ja katsojat näkevät, miten positiivinen vahvistaminen vaikuttaa hevoseen.

1.-2.11.2013; Lastauskoulu 1: Hevosen kouluttaminen lastaukseen: 2 h teoria (Nurmijärvi), 3 h käytäntö (Sipoo)

Facebook-sivu, johon tulevat kurssia koskevat päivitykset: https://www.facebook.com/events/475362672561020/

Ilmoittautumiset Vision verkkokaupan kautta: http://www.koirakouluvisio.com/hevostuotteet/koulutus/lastauskoulu-1-hevosen-lastaaminen.html

Miten hevonen opetetaan itse menemään traileriin ja pysymään siellä? Onko väliä, millä tavalla hevonen koulutetaan, kunhan lopputulos on sama: hevonen menee traileriin ja pysyy siellä?

Käymme videoesimerkein läpi koulutuksen eri vaiheita ja sitä, miten kuljettamisesta tehdään hevoselle ja omistajalle mahdollisimman rauhallinen kokemus.

Miten varsan kanssa toimitaan ennen ensimmäistä kuljetusta? Mitä tutkimukset sanovat hevosten kuljettamisesta? Entäs sitten, kun kaikki ei sujukaan? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastaukset Hevosen lastaaminen -kurssilla. Käytännön osuudessa näet, miten kouluttaminen toimii käytännössä. Käytännön harjoittelupaikan lunastaneet saavat mahdollisuuden harjoitella eri lastaustapoja kurssihevosillamme.

Kouluttajana toimii ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja Minna Tallberg, joka on onnistuneesti auttanut useita kymmeniä hevosia ja niiden omistajia lastausongelmien ratkomisessa. Teoria 2 h (Vision tilat, Kauppanummentie 8, Nurmijärvi) ja käytäntö 3 h (Pohjois-Sipoo)

29.-30.11.2013: Lastauskoulu 2: Kun lastaus on ongelma:

2 h teoria (Nurmijärvi), 3 h käytäntö (paikka varmistuu myöhemmin: talli, jossa on lastausongelmahevonen/hevosia)

Facebook-sivu, johon tulevat kurssia koskevat päivitykset: https://www.facebook.com/events/426753310769187/

Ilmoittautumiset Vision verkkokaupan kautta: http://www.koirakouluvisio.com/hevostuotteet/koulutus/lastauskoulu-2-kun-lastaus-on-ongelma.html

Lastauskoulu 1:n jälkeen pidettävä Lastauskoulu 2 pureutuu koulutuspäivän aikana muutamaan aitoon lastausongelmaan ja niiden ratkaisuun. Päivä yhdistää teorian ja käytännön niin, että katsojat saavat runsaasti käytännön vinkkejä omankin hevosen lastausongelman ratkaisemiseksi. Kurssi pidetään Uudellamaalla lastausongelmia omaavien hevosten kotitalleilla.

Huomioithan tullessasi kurssille, että kaikilla kursseilla on videointikielto. Syy siihen on selvä: käytännön harjoittelupaikan lunastaneet saavat mahdollisuuden ohjattuun harjoitteluun ja oppivat myös eniten, mutta heillä pitää olla myös työskentelyrauha ilman pelkoa siitä, että joutuvat nettiin arvosteltavaksi.

Tee asiat helpoksi!

Kyse on kouluttamisesta, eli tässä tapauksessa nuoren hevosen varusteisiin ja ratsastajaan totuttamisesta. Heti alkuun tulee mainospläjäys: Tuire Kaimion puolentoista kilon järkäle ”Hevosen kanssa” on nyt päivitetty ja jaettu kolmeen osaan, joten sitä on helpompi kuljettaa mukana vaikkapa tallille sitä omaa hevosta kouluttaessa. Suosittelen sitä lämpimästi, enkä vain siksi, että olen ottanut siihen kuvat. Kirjassa (nykyisin kirjoissa) on käsittämättömän paljon tietoa ja niin yksityiskohtaisia ohjeita, että niiden avulla voi tosiaan opettaa asioita onnistuneesti omalle hevoselleen.

Olen pienimuotoisesti kerännyt erilaisia hevosaiheisia opuksia, pääosin Ebaylta hankittuja vähän vanhempia sellaisia, ja niiden taso vaihtelee todella paljon. Hämmästyttävän usein kirjoissa puhutaan pitkät pätkät siitä, miten hevosen toivotaan toimivan ja hyvin vähän siitä, miten siihen käytännössä päästään. Tyyliin ”Hevosen kuuluu hyväksyä ohjastuntuma aukomatta suutaan, vetämättä ohjista ja myötäämällä pyydettäessä.” muttei ohjeita siitä, miten siihen päästään. Tässä kohdassa Tuikun kirja on mielestäni aivan erityisen hyvä. Minulle saa mielellään vinkata muistakin kirjoista, joissa tämä asia on kunnossa.

Mistä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen, eli helppouteen. Katsoin Yleltä tulleen dokkarin Buck Brannamanista, ja pidin sitä mielenkiintoisena ja hyvin kuvattuna henkilökuvana. Jäin kuitenkin miettimään, miksi asiat pitää tehdä hevosille niin vaikeaksi?

Amerikassa näyttää olevan aika tavallista, että nuori hevonen lähetetään kouluttajalle kuukaudeksi, jonka jälkeen sen kuuluu hyväksyä ratsastaja selkäänsä sekä mennä käyntiä, ravia ja laukkaa. Palaan joskus myöhemmin aiheeseen, onko tarkoituksenmukaista, että nuori hevonen oppii kuukaudessa (saati päivässä) ravaamaan ja laukkaamaan ratsastaja selässä, mutta tuo ”kuukaudeksi ratsuttajalle” tai Ylellä nähdyn dokumentin tavoin ”viikonlopuksi klinikalle oppimaan varusteet ja ratsastajan” on mielestäni asioiden tekemistä ihan vaikeimman kautta.

Satu Vainikka kirjoitti todella hyvän artikkelin pelosta, jonka voi lukea Vainikan Aitan sivuilta: http://www.kengattomathevoset.fi/23 ja siinä hän kertoo myös siitä, miten nuori hevonen vietiin kuukaudeksi koulutukseen.

Miksi sitten nuoren hevosen vieminen koulutukseen kuukaudeksi tai viikonlopuksi on huono idea? Lyhyesti siksi, että hevonen on laumassa elävä eläin, joka on myös saaliseläin. Jokainen muutto on hevoselle rankka kokemus ja jokaisen muuton jälkeen kestää viikkoja, että hevosen stressitaso laskee lähelle normaalia. Noin summittaisesti voi ajatella, että kolmen viikon jälkeen hevonen alkaa olla vähän oma itsensä.

Jokainen, joka on joskus lukenut hevoskeskustelupalstoja, tietää tämän valitusvirren: ”Ostin rauhallisen hevosen, vein sen kotiin, nyt se on hermostunut, onko minua huijattu?” En väitä, etteikö hevosia huumatakin myyntitilanteissa, mutta väitän kyllä, että useimmiten on kyse puhtaasti siitä muutosta ja sen yhteydessä tehdyistä arviointivirheistä.

Vaikka hevosyksilö voi olla sellainenkin, ettei se näytä ulkoisesti suuria merkkejä stressistä, se ei tarkoita, etteikö muutto stressaisi sitä. Jos siis hankit koulutetun ja hyvin käyttäytyvän hevosen, anna senkin kotiutua rauhassa. Muuten hevonen voi muutaman viikon aikana kyllä hyvin oppia, että ihminen on vähän pelottava ja ratsastus vähän epämukavaa, koska jännittynyt hevonen on säpsyilevämpi ja ratsastaja vastaavasti huonommin tasapainossa – ja rauhallisesta luottoratsusta voi tulla pysyvästi säpsy ja hankalan oloinen. Jos taas olet viemässä nuorta hevosta kouluttajalle, sovi siitä, että hevonen tulee ensin kuukaudeksi sinne asumaan ja kotiutumaan ennen koulutuksen aloittamista.

Hevoset ovat hienoja eläimiä. Älykkäitä, sopuisia, kauniita ja mielellään yhteistyötä tekeviä, kunhan niille annetaan mahdollisuus olla sellaisia. Niissä on muutamia pieniä puutteita, tai lähinnä niiden aivot ovat hieman ihmisaivoja erilaisia esimerkiksi siinä, etteivät ne juuri pysty päättelemään ja ne ovat melko hitaita yleistämään.

***Seuraa löpinää hevosten kyvystä päätellä, hyppää seuraavaan tähtirivistöön jos haluat pysyä kärryillä aiheesta nuoren hevosen kouluttaminen***

Siitä päättelyn puutteesta näen melkein joka päivä esimerkin viiden hevosen joukossa. Koska haluan, että hevoset tulevat nopeasti laitumelta pihattotarhaan, kun kutsun, laitan useimmiten hieman ruokaa niille valmiiksi viiteen eri ämpäriin. Hevosillahan ei ole puhtaan lineaarista hierarkiaa, mutta näillä hevosilla on ruokaan liittyen aivan selvä järjestys, jossa vain kaksi hevosta ovat tällä hetkellä ikäänkuin ”samanarvoisia” ja syövät samasta ämpäristä ja kaksi muutakin hevosta syö joskus samasta ämpäristä perhesyistä.

No, laitumelta tulo menee aina näin. Suurin ja ruokasuuntautunein hevonen on yleensä ensimmäisenä paikalla ja menee lähimmälle ämpärille. Kaksi seuraavaksi nälkäisintä, jotka ovat em. tytär ja emä, tulevat tässä järjestyksessä seuraavana syömään sille samalle ämpärille, ja kun emä tulee paikalle, suurin hevonen siirtyy seuraavalle kipolle. Dominoefekti jatkuu, eli ruoan syötyään äiti ja tytär siirtyvät seuraavalle ämpärille, suurin hevonen siitä seuraavalle jne.

Tämän ensimmäisen ämpärin aikana ruokailujärjestyksessä nrot 4 ja 5 ovat myös saapuneet paikalle (käänteisessä järjestyksessä, koska 5 on hyvin ketterästi ja nopeasti liikkuva poni) ja kiertäneet muut hevoset (jotka siis syövät yleensä kolme kahdesta ämpäristä) seuraaville ämpäreille, jossa nro 4 sitten siirtää nro 5:n viimeiselle ämpärille kunnes ämpärit tyhjenevät järjestyksessä 1-2-3-4-5.

Mikä on siis tulos? Jos hevonen pystyisi päättelemään, tytär ja äiti suunnistaisivat varmasti sellaisille ämpäreille, jossa suurin hevonen ei jo ole syömässä, koska siitä ämpäristä ruoat on aina melkein jo loppu. Käytännössä nämä hevoset toimivat päinvastoin ja tulos on se, että ruokailujärjestyksessä viimeinen eli poni nro 5 saa eniten ruokaa (kuten huomaatte, kyseessä ei ole mistään suurista ruokamääristä vaan juuri sellaisista, että opittu taito pysyy yllä) sillä se pääsee ensin syömään yhdestä ”täydestä” ämpäristä ja sitten vielä toisesta (kun hevonen 4 tulee perille).

Tästäpä en itsekään oikein enää luettaessa saanut selvää, joku ystävällinen ihminen voisi tehdä kaavion tuosta. Pointtini oli, etteivät hevoset osaa päätellä. Niiden ei evoluution aikana selvästikään ole tarvinnut sitä taitoa, koska ovat jääneet henkiin päättelykyvyn puutteestaan huolimatta. Ihmisen tehtävä on siis kouluttaa hevosia niin, etteivät ne kärsi päättelykyvyn puutteestaan.

****Varsinainen aihe jatkuu***

Koska hevoset ovat myös eläinten joukossa huonoja yleistämään, ne eivät välttämättä toimi vieraassa paikassa heti samalla tavalla kuin kotona eivätkä välttämättä tajua uuden ratsastajan avut samoiksi, kuin omistajansa. Tiedättehän, nuori hevonen ensimmäisessä kilpailussaan tai näyttelyssään saattaa olla aivan toimimaton tms. Hevoset tarvitsevat monta toistoa siitä, että tehdään samoja asioita eri paikassa, ennen kuin ne yleistävät. Kokeneet kisahevoset tietenkin toimivat lähestulkoon samalla tavalla kilpailuissa kuin kotonaan – korkeintaan kohonnut stressitaso tuo vähän lisäpuhtia (joskus kuulee silloin sanottavan, että ”tämä nauttii esiintymisestä”).

Takaisin Brannaman-henkilökuvaan sitten: jos ymmärsin oikein, siellä tuotiin nuoria hevosia viikonloppuklinikalle, jossa niitä sitten säkitettiin varusteisiin ja ratsastajaan sellaiseen aika rivakkaan tahtiin. Sen kummemmin koulutustapaan perehtymättä minusta hevosille tehtiin kuitenkin asiat turhan vaikeaksi.

Jos nuori hevonen on uudessa paikassa ensimmäistä kertaa, sen stressitaso on väkisinkin koholla. Jos paikalla on monta toisilleen vierasta, stressaantunutta nuorta hevosta, niiden läsnäolo ei varsinaisesti rauhoita toisiaan. Silloin on mielestäni suorastaan epäreilua esitellä niille varusteita ja ratsastaja ensimmäistä kertaa, sillä hevonen oppii siinä samalla kaikenlaista epätoivottuakin ihan siksi, että sitä pelottaa. Vaikka koulutus näyttäisi onnistuvan siinä, ettei hevonen enää jonkun ajan päästä reagoi ärsykkeisiin, tällainen tapa tuo kuitenkin ihan turhaa stressiä hevoselle ja se voi oppia stressin osaksi koulutusta.

Juu, en tiedä, etteikö tuo olisi dokumentin tapauksessa ainoa tapa saada useita hevosia koulutettua riittävän nopeasti. Voi olla. Mutta suomalaisilla on useimmiten vain yksi tai kaksi nuorta hevosta ja niiden tapauksessa on ihan mahdollista tehdä asiat helpoksi. Omistajalle ja hevoselle helpoiksi. Mitä vähemmän virheitä tekee (varsinkin koulutuksen alussa, kun hevoselle vielä muodostuu käsitys siitä, millaista ratsastajan kanssa työskenteleminen on), sitä vähemmän on korjattavaa jälkikäteen ja sitä turvallisempi ratsu nuoresta hevosesta tulee. Eli: tehdään ensin uden asian opettaminen mahdollisimman helpoksi hevoselle. Kun hevonen osaa asian, voidaan tilanteitakin vaikeuttaa, ja sitten hevonen oppii tekemään uutta asiaa pyynnöstä joka paikassa, myös uusissa paikoissa. Siitä ei kuitenkaan ole reilua tai edes tehokasta aloittaa.

Miksi kirjoittelen yleistämisestä ja uuteen paikkaan tottumisesta? Koska jos omistat varsan tai nuoren hevosen, etkä aio sitä kouluttaa itse, sinun tehtäväsi on pitää hevosesi puolia. Tämä tarkoittaa, että sinun pitää osata arvioida, osaako kouluttaja asiansa. Kuka tahansa voi kutsua itseään nuorten hevosten kouluttajaksi tai ratsuttajaksi, tietopohjasta huolimatta. Joku voi jopa onnistua käydä ammattikoulutuksenkin ilman, että juuri mitään näyttää jäävän ns. käteen noin tieto- ja taitomielessä.

Hevosen omistajan pitää osata selvittää, osaako ratsuttaja tai kouluttaja asiansa. Jos kouluttaja ottaa nuoren hevosen kuukaudeksi koulutukseen kertomatta, että kuukaudesta oikeastaan muutamia viikkoja kuluu siihen, että hevonen kotiutuu edes auttavasti, eikä sille siloin kannata kouluttaa uusia asioita, hän ei osaa asiansa riittävän hyvin.

Jos kouluttaja ei pidä huoli siitä, että hevonen on tyyni ja ymmärtää edellisen asian, ennen kuin siirtyy seuraavan opettamiseen, kouluttaja ei osaa asiansa riittävän hyvin. Jos koulutustapoihin kuuluu näyttävien pakoreaktioiden esiin provosoiminen ja niiden tukahduttaminen, mieti, miltä sellainen tuntuu hevosesta? Jos kouluttaja tuntee tarvetta eristää hevonen lajitovereista koulutushetken ajaksi, jos hevosta väsytetään esimerkiksi juoksuttamalla ennen selkään nousua, jos hevosen selkään mennään ja sitä pistetään juoksemaan, ettei se esimerkiksi pukittelisi, sinun tehtäväsi hevosen omistajana on kysyä miksi näin tehdään ja miettiä, mitä hevonen siitä oppii? Että ihmisen kanssa työskenteleminen on mukavaa ja turvallista puuhaa, vai jotain muuta? Puhumattakaan siitä, että hevosta koulutetaan suljettujen ovien takana niin, ettei omistajakaan pääse katsomaan, mitä tapahtuu.

Millainen sitten on hyvä tapa totuttaa nuorta hevosta varusteisiin ja ratsastajaan? Ehdottomasti hevosen kotona, paikassa, jossa hevonen on kaikista rauhallisin. Niin, että hevosen lähellä on sen tuttuja lajitovereita (voivat siis toki olla aidan takana tai samaan aikaan kentällä tai maneesissa nuoren hevosen kanssa). Siinä tahdissa, että hevonen tottuu varusteisiin yksi kerralla rentona. Siihen ei mene kauan, ja tuloksena on rento ja luottavainen hevonen, joka on omistajalleen turvallisempi ratsu.

”Jos sitä pelottaa noin paljon, älä vie sitä ihan niin lähelle.”

Otsikon lainaus oli omasta suustani. Kävin siis avaamassa suuni. Teen sen aika harvoin, vaikka joskus näkee ihmeellisiä asioita tehtävän eläinten kanssa. Tässä tapauksessa kuitenkin puutuin, vaikkei mitään kovin dramaattista näyttänyt tapahtuvankaan. Yhden pienen koiran elämä kuitenkin helpottui hetkeksi, ja se lienee tarpeeksi.

Mitä sitten tapahtui? Olimme katsomassa isoja eläimiä avoimien ovien tilaisuudessa, missä mukana oli myös pieni, nuori koira omistajineen. Omistaja oli hyvällä asialla, totuttamassa koiranpentuaan isoihin eläimiin. Tapa, jolla se tehtiin, oli kuitenkin koiranpennulle varsin pelottava ja totuttamisen kannalta eversti Carden sanoin (hän viittasi vääränlaiseen ratsastukseen, mutta lausahdus sopii tähänkin tilanteeseen): ”not just useless, but harmful” eli ei ainoastaan tehotonta, vain myös vahingollista.

Omistajalla oli siis koiranpentu sylissä ja lähestyi isoja eläimiä niin, että oli parin metrin päässä niitä. Tilanne oli fyysisesti täysin turvallinen, aita oli välissä, mutta jo paljon kauempana ollessaan koiranpentu katseli ensin muualle, lipoi huuliaan, haukotteli ja kun omistaja lähestyi isoja eläimiä vielä viisi metriä, pentu jo rimpuili sylissä ja yritti paeta omistajansa olkapään yli. Silloin allekirjoittautunut avasi suunsa ja sanoi sen. ”Jos sitä pelottaa noin paljon, älä vie sitä ihan niin lähelle.” Sellaisessa mielentilassa kukaan ei totu – ei ihminen, eikä eläin. Päinvastoin.

Asuin ennen vilkkaaan kävelyreitin varrella ja koiranulkoiluttajia oli paljon. Kun hevoset laidunsivat tien vieressä näki monta kertaa tilanteen, jossa koira kävelee ohi muualle katsellen ja omistaja sitten hieman tuohtuneen oloisena pysähtyy, osoittaa hevosia ja sanoo ”Muppe, katso, HEVOSIA!” Ihan kuin Muppe ei olisi tietoinen asiasta – Mupen hajuaisti todennäköisesti kertoi hevosten olemassaolosta jo kauan sitten. Koska tie kulki vain pari metriä hevosista, Muppe yritti kuitenkin koiramaiseen tapaan selviytyä vaikeasta tilanteesta niin hyvin kuin pystyi, eli olla niinkuin ei hevosia olisikaan. Tätä yritti myös edellä mainittu koiranpentu.

Koirat ovat oikeasti mestarillisia konfliktien välttelijöitä, jos niille annetaan siihen mahdollisuus. Ne katselevat muualle, haistelevat maata, lähestyvät kiertäen ja kaartaen oman tottumisensa tahdissa. Avainsanat ovat juuri nämä: tottumisen tahdissa.

Oli eläin mikä vain, se ei totu, jos sitä viedään niin lähelle uutta asiaa, että sitä jo pelottaa. Se voi oppia olemaan reagoimatta, se voi sulkeutua tai oppia avuttomaksi – mutta se ei totu. Kun totutat eläintä uuteen asiaan, aloita kaukaa ja anna eläimelle mahdollisuus lähestyä omaan tahtiin. Jos se on turvallista, eläin voi olla irti, jos ei, niin pitkä talutin, joka pidetään ihmisen toimesta löysällä, on hyvä vaihtoehto. Kun eläimelle annetaan mahdollisuus tutustua uuteen asiaan omassa tahdissaan, tottuminen käy yleensä hämmästyttävän nopeasti. Oli kyse sitten varsasta ja kuljetusautosta tai koiranpennusta ja lehmästä. Jos sitä varsaa sitten tungetaan kuljetusautoon antamatta sille aikaa tottua siihen voi olla, että saa aikaan suuren ja mahtavan lastausongelman. (Millä todennäköisyydellä muuten, kun katson telkkaria kerran kuussa tai harvemmin, onnistun osumaan siihen hetkeen, kun tanskalainen maajussi lastaa tammaa ja varsaa autoon mitä typerimmällä tavalla?)

En jäänyt tätä kaikkea selittämään tälle koiranomistajalle, jonka päivän olin epäilemättä jo vähän pilannut aukaisemalla suutani. Olisi ehkä pitänyt.

Hevosen hyvä elämä, osa 1

Kun joku taho kehtaa kyseenalaistaa huonoa hevostenpitoa tai hevosten käsittelyä, koulutusta tai kilpailukäyttöä, hevosalan reaktio on useimmiten varsin voimakas. Hyvä esimerkki oli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen syksyinen kannanotto hevosten paremman kohtelun puolesta. Hevosalan reaktiot vaihtelivat odotetusti ja mukaan tulivat myös vanhat suosikit ”Ei meillä vain”, ”Tehkää itse paremmin”, ”Ette tiedä hevosista mitään” ja saivat aikaan tämän toisen tiedotteen. Joku hevosalan julkaisuista yritti vaientaa koko asian kuolleeksi.

En tässä ota sen kummemmin kantaa siihen, millaista hevosten kohtelu maassamme on. Jokainen tietää, että asiat voisivat jossain tapauksissa olla paremmin. Millä tavalla voisimme parantaa hevosten elämää?

Kohtele hevosta ystävällisesti.

Ratsastuksen ammattilaiset Anna Kilpeläinen ja Mintti Rautioaho julkaisivat tämän tiedotteen uuden vuoden alla. Siellä he mm. lupaavat suhtautua hevosiin lempeästi ja rauhallisesti. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille hevosten kanssa tomiville ihmisille, ammattilaisille ja harrastajille yhtäläisesti. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen, joka kulkee talleilla silmät ja korvat auki, on nähnyt hevosten kovakouraista ja väkivaltaista kohtelua. Mitä jos tekisimme tästä sosiaalisesti paheksuttavaa? Mitä jos kaikki me, jotka pidämme hevosista (muutenkin kuin leivän päällä) puuttuisimme heti siihen, jos näemme ihmisen kohtelevan hevosta kovakouraisesti tai väkivaltaisesti?

Pomottelu historiaan.

Kun on kasvanut talleilla, jossa hevosista säännönmukaisesti puhutaan termeillä ”se sikailee”, ”se pomottelee”, ”näytä sille, kuka on pomo” jne. niin sitä alkaa helposti näkemään pomottelevia sikoja (anteeksi tässä kohtaa sioille, jotka ovat varsin mukavia eläimiä) jokaisen epätoivotun käytöksen kohdalla. Koska tällä hetkellä tiedän hevosista edes hieman enemmän kuin silloin, tiedän, että useimmiten kyseessä on aivan jostain muusta. Yleensä hevonen ei tajua, mitä pyydetään, tai on oppinut reagoimaan pyyntöön ihan toisella tavalla kuin ihminen toivoisi. Asian uudelleen opettaminen ratkaisee ongelman aivan valtaosassa tapauksia. Hevonen voi myös olla jostain kipeä, tai jäykkä, tai pelätä. Sen elinolosuhteet voivat olla niin huonot, ettei se reagoi normaalisti. Siitä enemmän toisella kerralla.

Puutu epäkohtiin!

Kynnys puuttua hevosten väärään kohteluun on korkea. Tiedän sen itsekin. Mutta hieman sentimentaalisesti muotoillen: olemme sen velkaa hevosille. Kyllähän meistä jokainen puuttuisi jos näkisi jonkun lyövän lasta tai vaikkapa perhoskoiraa kepillä? Ei lyöminen ole yhtään sen hyväksyttävämpää siksi, että hevonen sattuu olemaan isompi. Ei ole myöskään ohjista nykiminen eikä kannuksilla kaivaminen. Opettele eläinsuojelulain kohdat, jotka koskevat kaikkia eläimiä. Laissa sanotaan mm. näin: ”Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty.” Jos siis näet jonkun rikkovan lakia, puutu siihen. Tai hanki todistusaineistoa ja tee asiasta poliisille tutkintapyyntö. Vain siksi, että jokin asia on yleinen, ei tee siitä automaattisesti hyväksyttävää tai edes laillista.

Äänestä jaloillasi!

Asiakas ei ole aina oikeassa, mutta hänellä on valta muokata ammattilaisten toimintaa. Jos siis olet asiakkaan asemassa, käytä valtaasi. Jos olet ratsastuskoulun asiakas, vaadi, että hevosia kohdellaan hyvin. Vaadi, että opettaja osaa asiansa eli opettaa sinua ilman, että opit kohtelemaan hevosia kovakouraisesti.

Jos sinulla on oma hevonen ja haet sille kouluttajaa tai tallipaikkaa, vaadi, että kouluttaja tai henkilökunta kohtelee hevostasi hyvin. Jos sinulle tulee sellainen tunne, että hevosellasi on paha olla ko. ihmisten käsissä, vaihda kouluttajaa tai tallipaikkaa.

Jos päädyt vaihtamaan ratsastuskoulua, ratsuttajaa, kengittäjää tai mitä tahansa ammattilaista siksi, että hän käyttää väkivaltaa, kerro miksi. Jos kyseessä on yrityksen työntekijä, kerro myös hänen pomolleen miksi. Kun hevosten kovakouraisesta käsittelystä, ratsastamisesta, ajamisesta, lastaamisesta, kengittämisestä jne. tulee yhtä kannattamatonta ja paheksuttavaa kuin sen kuuluisi olla, hevosilla on parempi elämä.

”Kyllä sille täytyy näyttää, kuka on pomo!”

Yllä oleva tokaisu käytetään niin koirien kuin hevostenkin kanssa tämän tästä. Harvemmin kissojen kohdalla, johtuen ehkä kissojen hyvin erilaisesta reaktiosta kovakouraiseen käsittelyyn? Tarvitseeko siis hevoselle näyttää, kuka on pomo? Ei tarvitse.Tämä ei tarkoita, etteikö hevosten pitäisi osata tiettyjä asioita. Hevonen on iso eläin ja sen kanssa toimiminen tulee olla mahdollisimman turvallista.

Jotta hevonen on turvallinen käsitellä sille pitää toki opettaa eri asioita. Tärkeimpien joukossa se, että ihmistä ei voi talloa alleen. Ei epähuomiossa, ei muita hevosia väistäessä, ei taluttaessa, ei lastatessa eikä säikähtäessä maneesin katolta tippuvaa lunta. Hevoselle pitää myös opettaa muita taitoja, kuten jalkojen nostaminen ja ylhäällä pitäminen, paikallaan pysyminen hoitotoimenpiteiden ajan, traileriin meneminen jne. Sitä pitää totuttaa esimerkiksi rokotuksiin ja madottamiseen. Jos hevonen on ratsu, sille pitää opettaa ratsuasioita, jos se on ravuri, ravihevosasioita. Jos se on siitostamma, sitä pitää totuttaa ultraavaan eläinlääkäriin.

Lista voi olla lyhyt tai lähes loputon. Ihminen ei kuitenkaan ole hevosen pomo siinä mielessä kuin useimmat sen mieltävät eikä hevosten keskinäiset käyttäytymismuodot ole suoraan siirrettävissä ihmisen ja hevosen välisiksi: me olemme eri lajeja. Pomottelu tai johtajuus ei ole kaiken hevosten kanssa toimimisen alku eikä juuri: järkähtämätön rauhallisuus ja pyyntöjen opettaminen on.

Menikö hermo?

Ei tähän kirjoitukseen, vaan hevosen kanssa. Jokaisellahan meistä menee joskus hermo, eikö totta?

Kuten lasten Maisa-kirjoissa sanottaisiin: ”Ei, ei mene!” Kyllä lähestulkoon kaikkien aikuisten ihmisten on mahdollista hillitä hermojaan, vaikka kuinka suututtaisi. Ellet pysty, ja hevonen joutuu siitä kärsimään, vaihda harrastusta. Hanki kumivene, aloita posliinimaalaus, mene spinningtunnille tai kansallispuistoon vaellukselle. Terapiakin on hyvä vaihtoehto, Kela kuulemma korvaa sitä aika hövelisti nykyään. Jos sinulla menee hermot vain kilpailutilanteessa, älä kilpaile ainakaan eläimillä.

Niin kauan kuin hermojen menettäminen pidetään normaalina ja sosiaalisesti hyväksyttävänä hevospiireissä, mikään ei muutu. Jos saamme muutettua kulttuurin sellaiseksi, kuin sen kuuluisikin olla, meillä kaikilla on mukavampaa. Niin ihmisillä kuin eläimilläkin.

Kannattaako eläintä säikytellä?

Kirjoitin aikaisemmin ihmisen pelosta. Kannattaako sitten eläintä säikytellä tai yrittää hallita pelottelemalla? Sattuneista syistä aihe on tällä hetkellä ajankohtainen.

”Ei tietenkään”, luulisi olevan jokaisen järkevän ihmisen vastaus. Kuitenkin näkee edelleen joskus eläinten pelottelua käytettävän koulutuksen sijasta. Tavanomaisimpia tapoja on esimerkiksi hieman säikytellä hevosia käyttämällä raippaa niiden hätyyttämiseen tai läimäyttää niitä raipalla rankaisuksi siitä, etteivät liiku eteenpäin. Ero siihen, että hevoselle opetetaan raippamerkki (katso ohjeet Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa), joka sitten tarvittaessa voimistetaan, on huima, niin ihmisen kuin hevosenkin kannalta. Hevosen kannalta siksi, että se tietää mitä siltä toivotaan eikä sitä silloin pelota, vaikka raippaa jouduttaisiinkin joskus käyttämään. Ihmisen kannalta siksi, että mielentilaltaan rento ja luottavainen hevonen on ihmiselle turvallisempi hevonen.

Kävin muutamia vuosia sitten Nepalissa kuvaamassa norsunpoikasten koulutusta. Siellä käytössä oli vuosisatoja vanhat perinteiset koulutustavat, jotka olivat säilyneet muuttumattomina ja jotka vaikuttavat nykytietämyksen mukaan todella julmilta. Kuitenkin norsunajajat ja kouluttajat pitävät norsuista ja tunsivat sääliä niitä kohtaan niiden joutuessa perinteiseen koulutukseen: heillä ei vain ollut vaihtoehtoista toimintatapaa käytössään. Pikkunorsuja oli pakko saada työkäyttöön ja koulutustapoja oli vain yksi. Kunnioitusta herättävää oli se, miten nopeasti norsunajajat ottivat omakseen uuden, väkivallattoman koulutustavan heti, kun näkivät sen toimivan.

He myös oivalsivat välittömästi tämän turvallisuusaspektin. Ehkä siksi, että norsunajaja on yksi maailman vaarallisimmista ammateista. Yksi ensimmäisistä kysymyksistä, joita esitettiin toisen koulutustavan esittelyn jälkeen, oli nimittäin suurin piirtein ”Jos putoan norsun selästä viidakossa, voiko olla, että tällä uudella tavalla koulutettu norsu ei hyökkääkään kimppuuni tai lähde pakoon vaan jää odottamaan?” Oleellinen kysymys ja suurin syy siihen, miksi eläinten kanssa tekemisissä oleva ihminen kannattaa käyttää kaikki tieto hyväkseen oppiakseen kouluttamaan eläimiä ilman pelottelua: eläin muodostaa myös käsityksen ihmisistä sen perusteella, mitä koulutus ja käsittely pitää sisällään. Vaikka ihmisen kannalta eläimen säikyttely tuntuisi nopeimmalta tavalta saavuttaa haluttu tulos (vaikka koulutus on oikein tehtynä hämmästyttävän nopeaa sekin), se ”syö” koko ajan eläimen halua tehdä töitä ihmisen kanssa ja vaikuttaa suoraan ihmisen turvallisuuteen.

Jos on vain nähnyt hieman jännittyneitä ja aavistuksen pelokkaita hevosia, alkaa pitää sitä normaalina. Kuitenkin rento ja luottavainen hevonen on aivan eri asia. (Rento ja luottavainen norsunpoikanenkin on melkein kuin eri eläinlaji pelokkaaseen norsuun verrattuna.) Jos hevonen on hieman jännittynyt ihmisen läheisyydessä, se reagoi suuremmin kaikkiin yllättäviin tapahtumiin ja sillä käynnistyy helpommin pakoreaktio, kuten pukitteleminen.

Koska osa hevosten kanssa tekemisissä olevista ihmisistä toimivat niin, kuin on aina toimittu, kuuluu joidenkin hevosten elämään enemmän säikyttelyä ja pelottelua kuin toisten. Hevosta voidaan esimerkiksi lastata niin, että sitä säikytellään takaa, jotta se menisi sisään. (Hevosta voi myös opettaa menemään sisälle kuljetusautoon tai traileriin itse, ilman säikyttelyä.) Nuoren hevosen ensimmäinen kosketus ratsastajaan voi olla se, että tallin parhaiten selässä pysyvä ratsastaja laitetaan summittaisen varusteisiin totuttamisen jälkeen hevosen selkään ja sitten nuoreen hevoseen niin sanotusti ”laitetaan vauhtia” eli säikytellään liikkeelle maasta, ettei se keksisi pukitella tai loikkia. (Hevosta voi myös totuttaa ratsastajaan niin, että se suorastaan toivoo saavansa ratsastajan selkäänsä eikä siihenkään liity yhtään jännittymistä, saati sitten pelkoa.)

Lapset seuraavat, mitä aikuiset puuhaavat, ja käsittävät sitten hevosten käsittelyn samalla tavalla.

Suurin syy siihen, miksei pelottelua kannata käyttää koulutuskeinona on tämä: jos eläin (tai ihminen, jokainen esimerkiksi liikenneonnettomuudessa ollut tietää todennäköisesti tämän) pelästyy tarpeeksi, se oppii kerrasta pelkäämään vastaavaa tilannetta. Sitä pelkoa ei enää saa täysin poistettua: sitä saa kyllä peitettyä ja uusia hyviä kokemuksia lisäämällä voidaan päästä tilanteeseen, jossa pelko ei haittaa jokapäiväistä elämää tai sitä ei edes huomaa. Se on kuitenkin aivan mielettömän työlästä, sitä täytyy pitää yllä koko eläimen elämän ajan ja siksi kannattakin pitää huolen siitä, ettei eläin koskaan pääse säikähtämään niin paljon, että pelkoehdollistuminen pääsee tapahtumaan.

Käytännön esimerkki: olen opettanut varsan tulemaan ihmisen luokse laitumella ja laittamaan itse päänsä riimuun. Opettamiseen kului arviolta noin 4-5 minuuttia.

Varsan emä, joka tuli meille aikuisena, oli aikaisemmassa elämässään (johon sisältyy ainakin viisi maata ja epäilemättä ainakin kaksinkertainen määrä entisiä omistajia) oppinut pelkäämään kaikkea, joka liittyy pyydystämiseen, kuten yksittäisiä ihmisiä, riimuja, köysiä, ihmisjoukkoja, miehiä ja jopa ääntä, joka lähtee kauroista, kun niitä ravistelee ämpärissä. Kun se päästettiin irti laitumelle ja ihminen tuli samalle laitumelle seisomaan, se juoksi kiitolaukkaa laitumen päästä päähän yli vartin ajan yrittäessään paeta. Tammaa oli yritetty myös kesyttää jonkinlaisen luonnollisen hevosmiestaidon version avulla, jonka ansiosta se tiesi täsmälleen, miten pienessä tilassa on turha yrittääkään paeta. Pienessä tilassa se sulkeutui täysin. Veikkaisin, että ainoat syyt siihen, että tamma oli vielä hengissä, oli siinä, ettei se ollut oppinut vapautumaan paineesta tulemalla ihmisten päälle ja että se oli poikkeuksellisen kauniin värinen.

Tämän tamman opettamiseen ja siedättämiseen on käytetty aika monta kymmentä tuntia ja edelleen sitä täytyy pitää yllä säännöllisesti, jotta se on normaalisti kiinni otettavissa. Sen varsa voi olla kesälaitumella yhteen putkeen kahden kuukauden ajan ja kun on kavioiden vuolun aika se tulee ravissa paikalle, kun ihminen menee laitumelle ja pitää riimun paikallaan kädessään. Kumpaa kannattaa tehdä?

Mitä lapsesi oppii ratsastuskoulussa?

Tämä kysymys tuli väkisinkin mieleeni sen jälkeen, kun jouduin tänään miettimään miksi jo kouluikäinen lapsi kohtelee eläintä (tässä tapauksessa hevosta) huonosti. Onko se vain ajattelemattomuutta vai matkiiko lapsi aikuisia? Mistä lapsi on saanut tämän mallin?

Jäljet johtavat mahdollisesti ratsastuskouluun. Jos lapsen ratsastuskoulussa saama malli siitä, miten hevosia kohdellaan on väärä, yhdistelmästä lapsi + hevonen tulee helposti hevoselle ikävä ja lapselle hengenvaarallinen. Tässä tapauksessa onneksi kaikki päättyi verrattaen hyvin: lapsi on hengissä ja hevosessa olevat jäljet toivottavasti korjattavissa.

Tiedätkö sinä, mitä lapsesi ratsastuskoulussa oppii ja näkee muiden lasten ja aikuisten siellä tekevän? Lapsellakin on oikeus oppia oikeita asioita. Vähimmäisvaatimuksena pitäisin ainakin sitä, että lapsi oppii kohtelemaan eläimiä ystävällisesti ja johdonmukaisesti, eikä käyttämään tai näkemään hevosten väkivaltaista käsittelyä tai pelottelua. Toteutuuko tämä ratsastuskoulussa, jossa lapsesi käy?