Hevosen hyvä elämä, osa 1

Kun joku taho kehtaa kyseenalaistaa huonoa hevostenpitoa tai hevosten käsittelyä, koulutusta tai kilpailukäyttöä, hevosalan reaktio on useimmiten varsin voimakas. Hyvä esimerkki oli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen syksyinen kannanotto hevosten paremman kohtelun puolesta. Hevosalan reaktiot vaihtelivat odotetusti ja mukaan tulivat myös vanhat suosikit ”Ei meillä vain”, ”Tehkää itse paremmin”, ”Ette tiedä hevosista mitään” ja saivat aikaan tämän toisen tiedotteen. Joku hevosalan julkaisuista yritti vaientaa koko asian kuolleeksi.

En tässä ota sen kummemmin kantaa siihen, millaista hevosten kohtelu maassamme on. Jokainen tietää, että asiat voisivat jossain tapauksissa olla paremmin. Millä tavalla voisimme parantaa hevosten elämää?

Kohtele hevosta ystävällisesti.

Ratsastuksen ammattilaiset Anna Kilpeläinen ja Mintti Rautioaho julkaisivat tämän tiedotteen uuden vuoden alla. Siellä he mm. lupaavat suhtautua hevosiin lempeästi ja rauhallisesti. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille hevosten kanssa tomiville ihmisille, ammattilaisille ja harrastajille yhtäläisesti. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen, joka kulkee talleilla silmät ja korvat auki, on nähnyt hevosten kovakouraista ja väkivaltaista kohtelua. Mitä jos tekisimme tästä sosiaalisesti paheksuttavaa? Mitä jos kaikki me, jotka pidämme hevosista (muutenkin kuin leivän päällä) puuttuisimme heti siihen, jos näemme ihmisen kohtelevan hevosta kovakouraisesti tai väkivaltaisesti?

Pomottelu historiaan.

Kun on kasvanut talleilla, jossa hevosista säännönmukaisesti puhutaan termeillä ”se sikailee”, ”se pomottelee”, ”näytä sille, kuka on pomo” jne. niin sitä alkaa helposti näkemään pomottelevia sikoja (anteeksi tässä kohtaa sioille, jotka ovat varsin mukavia eläimiä) jokaisen epätoivotun käytöksen kohdalla. Koska tällä hetkellä tiedän hevosista edes hieman enemmän kuin silloin, tiedän, että useimmiten kyseessä on aivan jostain muusta. Yleensä hevonen ei tajua, mitä pyydetään, tai on oppinut reagoimaan pyyntöön ihan toisella tavalla kuin ihminen toivoisi. Asian uudelleen opettaminen ratkaisee ongelman aivan valtaosassa tapauksia. Hevonen voi myös olla jostain kipeä, tai jäykkä, tai pelätä. Sen elinolosuhteet voivat olla niin huonot, ettei se reagoi normaalisti. Siitä enemmän toisella kerralla.

Puutu epäkohtiin!

Kynnys puuttua hevosten väärään kohteluun on korkea. Tiedän sen itsekin. Mutta hieman sentimentaalisesti muotoillen: olemme sen velkaa hevosille. Kyllähän meistä jokainen puuttuisi jos näkisi jonkun lyövän lasta tai vaikkapa perhoskoiraa kepillä? Ei lyöminen ole yhtään sen hyväksyttävämpää siksi, että hevonen sattuu olemaan isompi. Ei ole myöskään ohjista nykiminen eikä kannuksilla kaivaminen. Opettele eläinsuojelulain kohdat, jotka koskevat kaikkia eläimiä. Laissa sanotaan mm. näin: ”Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty.” Jos siis näet jonkun rikkovan lakia, puutu siihen. Tai hanki todistusaineistoa ja tee asiasta poliisille tutkintapyyntö. Vain siksi, että jokin asia on yleinen, ei tee siitä automaattisesti hyväksyttävää tai edes laillista.

Äänestä jaloillasi!

Asiakas ei ole aina oikeassa, mutta hänellä on valta muokata ammattilaisten toimintaa. Jos siis olet asiakkaan asemassa, käytä valtaasi. Jos olet ratsastuskoulun asiakas, vaadi, että hevosia kohdellaan hyvin. Vaadi, että opettaja osaa asiansa eli opettaa sinua ilman, että opit kohtelemaan hevosia kovakouraisesti.

Jos sinulla on oma hevonen ja haet sille kouluttajaa tai tallipaikkaa, vaadi, että kouluttaja tai henkilökunta kohtelee hevostasi hyvin. Jos sinulle tulee sellainen tunne, että hevosellasi on paha olla ko. ihmisten käsissä, vaihda kouluttajaa tai tallipaikkaa.

Jos päädyt vaihtamaan ratsastuskoulua, ratsuttajaa, kengittäjää tai mitä tahansa ammattilaista siksi, että hän käyttää väkivaltaa, kerro miksi. Jos kyseessä on yrityksen työntekijä, kerro myös hänen pomolleen miksi. Kun hevosten kovakouraisesta käsittelystä, ratsastamisesta, ajamisesta, lastaamisesta, kengittämisestä jne. tulee yhtä kannattamatonta ja paheksuttavaa kuin sen kuuluisi olla, hevosilla on parempi elämä.

”Kyllä sille täytyy näyttää, kuka on pomo!”

Yllä oleva tokaisu käytetään niin koirien kuin hevostenkin kanssa tämän tästä. Harvemmin kissojen kohdalla, johtuen ehkä kissojen hyvin erilaisesta reaktiosta kovakouraiseen käsittelyyn? Tarvitseeko siis hevoselle näyttää, kuka on pomo? Ei tarvitse.Tämä ei tarkoita, etteikö hevosten pitäisi osata tiettyjä asioita. Hevonen on iso eläin ja sen kanssa toimiminen tulee olla mahdollisimman turvallista.

Jotta hevonen on turvallinen käsitellä sille pitää toki opettaa eri asioita. Tärkeimpien joukossa se, että ihmistä ei voi talloa alleen. Ei epähuomiossa, ei muita hevosia väistäessä, ei taluttaessa, ei lastatessa eikä säikähtäessä maneesin katolta tippuvaa lunta. Hevoselle pitää myös opettaa muita taitoja, kuten jalkojen nostaminen ja ylhäällä pitäminen, paikallaan pysyminen hoitotoimenpiteiden ajan, traileriin meneminen jne. Sitä pitää totuttaa esimerkiksi rokotuksiin ja madottamiseen. Jos hevonen on ratsu, sille pitää opettaa ratsuasioita, jos se on ravuri, ravihevosasioita. Jos se on siitostamma, sitä pitää totuttaa ultraavaan eläinlääkäriin.

Lista voi olla lyhyt tai lähes loputon. Ihminen ei kuitenkaan ole hevosen pomo siinä mielessä kuin useimmat sen mieltävät eikä hevosten keskinäiset käyttäytymismuodot ole suoraan siirrettävissä ihmisen ja hevosen välisiksi: me olemme eri lajeja. Pomottelu tai johtajuus ei ole kaiken hevosten kanssa toimimisen alku eikä juuri: järkähtämätön rauhallisuus ja pyyntöjen opettaminen on.

Menikö hermo?

Ei tähän kirjoitukseen, vaan hevosen kanssa. Jokaisellahan meistä menee joskus hermo, eikö totta?

Kuten lasten Maisa-kirjoissa sanottaisiin: ”Ei, ei mene!” Kyllä lähestulkoon kaikkien aikuisten ihmisten on mahdollista hillitä hermojaan, vaikka kuinka suututtaisi. Ellet pysty, ja hevonen joutuu siitä kärsimään, vaihda harrastusta. Hanki kumivene, aloita posliinimaalaus, mene spinningtunnille tai kansallispuistoon vaellukselle. Terapiakin on hyvä vaihtoehto, Kela kuulemma korvaa sitä aika hövelisti nykyään. Jos sinulla menee hermot vain kilpailutilanteessa, älä kilpaile ainakaan eläimillä.

Niin kauan kuin hermojen menettäminen pidetään normaalina ja sosiaalisesti hyväksyttävänä hevospiireissä, mikään ei muutu. Jos saamme muutettua kulttuurin sellaiseksi, kuin sen kuuluisikin olla, meillä kaikilla on mukavampaa. Niin ihmisillä kuin eläimilläkin.

Hevoset ja ruokailu

Tähän tekstiin pari vuotta myöhemmin kirjoitettu jatko-osa: https://minnatallberg.wordpress.com/2014/11/27/olin-vaarassa/

Nykyään on jo hyvin tiedossa, että hevosille ihanteellinen ravinto on hyvä korsirehu ja ihanteellinen ruokintatapa jatkuva korsirehu. Mikä on sitten hyvä korsirehu? Nina Jaakkolalla on sivuillaan aiheesta hyvin kirjoitettua: http://hevosenruokinta.blogspot.fi/p/heinan-laatu-ja-maara.html – tekstiä on pitkästi, mutta ihan jokaisen hevosihmisen pitäisi lukea se. Hyvää heinää voi olla vaikea löytää, mutta tänä päivänä on jo paljon valinnanvaraa siinä, mitä ostaa. Säilöheinän tuleminen on tehnyt ruokinnan paljon helpommaksi: kuivaan heinään on ilmeisen vaikea saada sekä tarpeeksi valkuaista että tarpeeksi vähän sokeria. Nina Jaakkola tekee myös ruokintasuunnitelmia hevosille ja voin suositella sellaisen tilaamista: tänä vuonna omille hevosilleni riitti pääosin yhden mineraali-vitamiinitiivisteen antaminen hyvän heinän lisäksi.

Tapana on ruokkia hevosia kolme kertaa päivässä. Tämä saa kuitenkin aikaan sen, että varsinkin öisin ruokintaväli jää hevoselle aivan liian pitkäksi. Koska hevosilla mahahaava on valitettavan yleinen, pitäisi mielestäni jokaisen hevosen saada olla ennaltaehkäisevästi jatkuvalla heinällä. Miten sitten toteuttaa tämä, kun vain pieni osa hevosista (lähinnä imettävät tammat ja kasvavat varsat ja nuoret) voivat olla vapaalla heinällä lihomatta liikaa?

Tähän mennessä mielestäni paras keksintö on tämä: Image

Kuvassa on siis metallinen heinähäkki, jollaisia saa mm. Kellfriltä. Häkissä on katto päällä, mikä varmistaa heinän säilymisen hyvänä sateellakin. Kahden melko tiheäsilmäisen 3,5 x 3,5 m verkon alla on säilöheinäpaali. Nämä verkot ovat Vainikan aitalta. Yksi verkko ei vielä hidasta hevosten syömisnopeutta tarpeeksi, mutta kahdella verkolla heinämenekki on hyvin samantapainen kuin jos jokaiselle hevoselle annettaisiin niiden suositeltu vuorokausiannos.

Kovalla pakkasella poistamme toisen verkon, jolloin hevoset ovat vain jonkun verran hidastetulla vapaalla heinällä. Heinähävikki on tällä systeemillä olematon ja mitä parasta, voimme olla varmoja siitä, ettei hevosillemme kehity mahahaava ainakaan liian pitkien ruokintavälien takia. Hevosten suolistoon ei myöskään päädy hiekkaa siksi, että heinä syötettäisiin maasta.

Heinäverkko on kengällisille hevosille hankala siksi, että kenkä saattaa juuttua verkkoon hevosen kuopiessa verkkoa. Metallinen heinähäkki vähentää tämän riskin minimiin.

Kilpahevosetkin pärjäävät paremmin heinällä

Jotakuinkin näin voidaan tiivistää ruotsalaistutkimusta, jossa 16 nuorta ravihevosta pidettiin väkirehutta hyvällä säilöheinällä. Ja kuten aika moni meistä on huomannut, pääosin heinäruokinnalla (edelleen sitä hyvää heinää!) hevoset voivat paremmin. Kokeen hevosista yksikään ei sairastunut ähkyyn, lannehalvaukseen eikä yksikään kehittänyt stereotyyppistä käyttäytymistä.

 

http://www.hastsverige.se/Nyhetslista1.html?news=15778

Tuire Kaimion hevoskurssi Espoossa lokakuussa

TUIRE KAIMION RATSUHEVOSEN KOULUTUSKURSSI

Espoossa Oittaalla, Cypistallin maneesissa, ositteessa Kellonummentie 14 torstaina 4.10 ja perjantaina 5.10 klo 10-13 ja sunnuntaina 7.10 klo 13-17.

Kurssilla käydään läpi sekä nuoren että vanhemmankin ratsun peruskoulutusta ja sitä, miten koulutuksessa tulisi edetä.

Kurssille on mahdollisuus osallistua joko käytännönharjoittelijana tai katsojana.
Käytännönharjoittelun hinta omalla hevosella on 30 euroa/päivä ja kurssihevosella 40 euroa/päivä (max. 2 harjoittelijaa per hevonen). Hinta katsojalta 20 euroa/päivä.

Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että osanottaja on joko osallistunut Tuire Kaimion luennolle Miten hevonen oppii tai on tutustunut vastaavaan osioon kirjassa Hevosen kanssa.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut 28.9.2012 mennessä katri.santasalo@pp.inet.fi.

Ei mikään maksettu mainos

Paarmakausi on pahimmillaan ja olen lueskellut eri vaihtoehdoista niiden torjuntaan. Paarmoihinhan ei tunnetusti juuri tehoa mitkään myrkyt tai muut häätöaineet ja ne tuntuvat olevan erityisesti tummien hevosten kimpussa ihan jatkuvasti. Ystäväni siis hankki sellaisen mekaanisen paarmapyydyksen, jonka hinta on vajaat 300 euroa (plus pari tuntia hikeä sen kokoamisessa.)

Teoria pyydyksen takana on se, että paarma erehtyy luulemaan telineen päässä roikkuvaa isoa mustaa muovipalloa eläimeksi, laskeutuu sen kylkeen ja kun toteaa, ettei se olekaan eläin, lähtee aina lentoon ylöspäin. Silloin se joutuuu lamppuvarjostimen näköisen muovin sisälle ja päätyy lopulta astiaan, jossa on vettä, ja hukkuu. Minä en tiedä paarmojen käyttäytymismalleista mitään, mutta jos oletetaan, että ne tosiaan aina lähtevät ylöspäin, niin tuollainenhan voisi toimiakin.

Toimiko?

Vajaan vuorokauden tulos:

Ohjeen mukaan pyydys tulee laittaa paikalleen ennen kuin ensimmäiset paarmat tulevat, enkä tietenkään usko, että se poistaa paarma-ongelmaa kokonaan. Mutta jos vaikka 50 paarmaa päivässä poistuvat hevostemme kimpusta niin se on hyvin helposti kannattava sijoitus. Tuonne olivat menneet jopa niitä nelisenttisiä jättipaarmoja.

Kannattaako eläintä säikytellä?

Kirjoitin aikaisemmin ihmisen pelosta. Kannattaako sitten eläintä säikytellä tai yrittää hallita pelottelemalla? Sattuneista syistä aihe on tällä hetkellä ajankohtainen.

”Ei tietenkään”, luulisi olevan jokaisen järkevän ihmisen vastaus. Kuitenkin näkee edelleen joskus eläinten pelottelua käytettävän koulutuksen sijasta. Tavanomaisimpia tapoja on esimerkiksi hieman säikytellä hevosia käyttämällä raippaa niiden hätyyttämiseen tai läimäyttää niitä raipalla rankaisuksi siitä, etteivät liiku eteenpäin. Ero siihen, että hevoselle opetetaan raippamerkki (katso ohjeet Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa), joka sitten tarvittaessa voimistetaan, on huima, niin ihmisen kuin hevosenkin kannalta. Hevosen kannalta siksi, että se tietää mitä siltä toivotaan eikä sitä silloin pelota, vaikka raippaa jouduttaisiinkin joskus käyttämään. Ihmisen kannalta siksi, että mielentilaltaan rento ja luottavainen hevonen on ihmiselle turvallisempi hevonen.

Kävin muutamia vuosia sitten Nepalissa kuvaamassa norsunpoikasten koulutusta. Siellä käytössä oli vuosisatoja vanhat perinteiset koulutustavat, jotka olivat säilyneet muuttumattomina ja jotka vaikuttavat nykytietämyksen mukaan todella julmilta. Kuitenkin norsunajajat ja kouluttajat pitävät norsuista ja tunsivat sääliä niitä kohtaan niiden joutuessa perinteiseen koulutukseen: heillä ei vain ollut vaihtoehtoista toimintatapaa käytössään. Pikkunorsuja oli pakko saada työkäyttöön ja koulutustapoja oli vain yksi. Kunnioitusta herättävää oli se, miten nopeasti norsunajajat ottivat omakseen uuden, väkivallattoman koulutustavan heti, kun näkivät sen toimivan.

He myös oivalsivat välittömästi tämän turvallisuusaspektin. Ehkä siksi, että norsunajaja on yksi maailman vaarallisimmista ammateista. Yksi ensimmäisistä kysymyksistä, joita esitettiin toisen koulutustavan esittelyn jälkeen, oli nimittäin suurin piirtein ”Jos putoan norsun selästä viidakossa, voiko olla, että tällä uudella tavalla koulutettu norsu ei hyökkääkään kimppuuni tai lähde pakoon vaan jää odottamaan?” Oleellinen kysymys ja suurin syy siihen, miksi eläinten kanssa tekemisissä oleva ihminen kannattaa käyttää kaikki tieto hyväkseen oppiakseen kouluttamaan eläimiä ilman pelottelua: eläin muodostaa myös käsityksen ihmisistä sen perusteella, mitä koulutus ja käsittely pitää sisällään. Vaikka ihmisen kannalta eläimen säikyttely tuntuisi nopeimmalta tavalta saavuttaa haluttu tulos (vaikka koulutus on oikein tehtynä hämmästyttävän nopeaa sekin), se ”syö” koko ajan eläimen halua tehdä töitä ihmisen kanssa ja vaikuttaa suoraan ihmisen turvallisuuteen.

Jos on vain nähnyt hieman jännittyneitä ja aavistuksen pelokkaita hevosia, alkaa pitää sitä normaalina. Kuitenkin rento ja luottavainen hevonen on aivan eri asia. (Rento ja luottavainen norsunpoikanenkin on melkein kuin eri eläinlaji pelokkaaseen norsuun verrattuna.) Jos hevonen on hieman jännittynyt ihmisen läheisyydessä, se reagoi suuremmin kaikkiin yllättäviin tapahtumiin ja sillä käynnistyy helpommin pakoreaktio, kuten pukitteleminen.

Koska osa hevosten kanssa tekemisissä olevista ihmisistä toimivat niin, kuin on aina toimittu, kuuluu joidenkin hevosten elämään enemmän säikyttelyä ja pelottelua kuin toisten. Hevosta voidaan esimerkiksi lastata niin, että sitä säikytellään takaa, jotta se menisi sisään. (Hevosta voi myös opettaa menemään sisälle kuljetusautoon tai traileriin itse, ilman säikyttelyä.) Nuoren hevosen ensimmäinen kosketus ratsastajaan voi olla se, että tallin parhaiten selässä pysyvä ratsastaja laitetaan summittaisen varusteisiin totuttamisen jälkeen hevosen selkään ja sitten nuoreen hevoseen niin sanotusti ”laitetaan vauhtia” eli säikytellään liikkeelle maasta, ettei se keksisi pukitella tai loikkia. (Hevosta voi myös totuttaa ratsastajaan niin, että se suorastaan toivoo saavansa ratsastajan selkäänsä eikä siihenkään liity yhtään jännittymistä, saati sitten pelkoa.)

Lapset seuraavat, mitä aikuiset puuhaavat, ja käsittävät sitten hevosten käsittelyn samalla tavalla.

Suurin syy siihen, miksei pelottelua kannata käyttää koulutuskeinona on tämä: jos eläin (tai ihminen, jokainen esimerkiksi liikenneonnettomuudessa ollut tietää todennäköisesti tämän) pelästyy tarpeeksi, se oppii kerrasta pelkäämään vastaavaa tilannetta. Sitä pelkoa ei enää saa täysin poistettua: sitä saa kyllä peitettyä ja uusia hyviä kokemuksia lisäämällä voidaan päästä tilanteeseen, jossa pelko ei haittaa jokapäiväistä elämää tai sitä ei edes huomaa. Se on kuitenkin aivan mielettömän työlästä, sitä täytyy pitää yllä koko eläimen elämän ajan ja siksi kannattakin pitää huolen siitä, ettei eläin koskaan pääse säikähtämään niin paljon, että pelkoehdollistuminen pääsee tapahtumaan.

Käytännön esimerkki: olen opettanut varsan tulemaan ihmisen luokse laitumella ja laittamaan itse päänsä riimuun. Opettamiseen kului arviolta noin 4-5 minuuttia.

Varsan emä, joka tuli meille aikuisena, oli aikaisemmassa elämässään (johon sisältyy ainakin viisi maata ja epäilemättä ainakin kaksinkertainen määrä entisiä omistajia) oppinut pelkäämään kaikkea, joka liittyy pyydystämiseen, kuten yksittäisiä ihmisiä, riimuja, köysiä, ihmisjoukkoja, miehiä ja jopa ääntä, joka lähtee kauroista, kun niitä ravistelee ämpärissä. Kun se päästettiin irti laitumelle ja ihminen tuli samalle laitumelle seisomaan, se juoksi kiitolaukkaa laitumen päästä päähän yli vartin ajan yrittäessään paeta. Tammaa oli yritetty myös kesyttää jonkinlaisen luonnollisen hevosmiestaidon version avulla, jonka ansiosta se tiesi täsmälleen, miten pienessä tilassa on turha yrittääkään paeta. Pienessä tilassa se sulkeutui täysin. Veikkaisin, että ainoat syyt siihen, että tamma oli vielä hengissä, oli siinä, ettei se ollut oppinut vapautumaan paineesta tulemalla ihmisten päälle ja että se oli poikkeuksellisen kauniin värinen.

Tämän tamman opettamiseen ja siedättämiseen on käytetty aika monta kymmentä tuntia ja edelleen sitä täytyy pitää yllä säännöllisesti, jotta se on normaalisti kiinni otettavissa. Sen varsa voi olla kesälaitumella yhteen putkeen kahden kuukauden ajan ja kun on kavioiden vuolun aika se tulee ravissa paikalle, kun ihminen menee laitumelle ja pitää riimun paikallaan kädessään. Kumpaa kannattaa tehdä?

Mitä lapsesi oppii ratsastuskoulussa?

Tämä kysymys tuli väkisinkin mieleeni sen jälkeen, kun jouduin tänään miettimään miksi jo kouluikäinen lapsi kohtelee eläintä (tässä tapauksessa hevosta) huonosti. Onko se vain ajattelemattomuutta vai matkiiko lapsi aikuisia? Mistä lapsi on saanut tämän mallin?

Jäljet johtavat mahdollisesti ratsastuskouluun. Jos lapsen ratsastuskoulussa saama malli siitä, miten hevosia kohdellaan on väärä, yhdistelmästä lapsi + hevonen tulee helposti hevoselle ikävä ja lapselle hengenvaarallinen. Tässä tapauksessa onneksi kaikki päättyi verrattaen hyvin: lapsi on hengissä ja hevosessa olevat jäljet toivottavasti korjattavissa.

Tiedätkö sinä, mitä lapsesi ratsastuskoulussa oppii ja näkee muiden lasten ja aikuisten siellä tekevän? Lapsellakin on oikeus oppia oikeita asioita. Vähimmäisvaatimuksena pitäisin ainakin sitä, että lapsi oppii kohtelemaan eläimiä ystävällisesti ja johdonmukaisesti, eikä käyttämään tai näkemään hevosten väkivaltaista käsittelyä tai pelottelua. Toteutuuko tämä ratsastuskoulussa, jossa lapsesi käy?

”Älä näytä sille, että pelkäät!”

Tämä hokema tulee vastaan silloin tällöin niin koira- kuin hevosihmistenkin keskuudessa. Muistan itse kuulleeni sen joskus 80-luvulla ratsastustallilla moneen kertaan. Silloin en tiennyt hevosista paljon mitään, nyt tiedän edes hieman enemmän kuin silloin, ja yhä edelleen kuulee samaa sanottavan. Yleensä silloin, kun eläin näyttää ihmisen mielestä vihaiselta – koira murisee tai hevonen luimistelee – tai jos hevonen ei suostu tekemään ratsastajan pyytämää asiaa ja esimerkiksi pukittelee. Jossain vaiheessa joku hyvää tarkoittava ihminen sanoo: ”Älä näytä sille, että pelkäät!”

Lajien välisestä kommunikaatiosta

Olen toki nähnyt mielenkiintoisen pieneen epätieteellisen kokeen TV-ohjelmassa, jossa pienelle, hintelälle miehelle, jonka kimppuun usein hyökättiin kadulla, opetettiin tietoisia eleitä, ilmeitä ja itsevarmaa kävelytapaa. Ainakin tämän TV-ohjelman lopputulos oli (tietenkin) se, ettei miehen kimppuun enää käyty kadulla. Miksei siis kannattaisi vain opetella esittämään, ettei pelota, eläintenkin kanssa?

Syitä on monia. Ensimmäinen on se, etteivät ihminen ja koira tai ihminen ja hevonen ole keskenään samaa lajia. Joitain eleitä koira ja hevonenkin ymmärtää ihmisen tekemänä, muttei suinkaan kaikkia. Ongelmia tulee yleensä viimeistään silloin, kun ihminen reagoi ihmiselle tyypillisellä tavalla johonkin eläimen tekemään liikkeeseen ja olettaa itse, että eläin luontaisesti ymmärtää siitä jotain. Jollei eläin ymmärräkään, ihminen voi vahingossa joutua ”Älä näytä sille, että pelkäät!” -tasolta seuraavalle terveisiä 80-luvulta -loukkuun, jonka nimi on ”Se sikailee! Näytä sille kuka on pomo!” (Tästä lisää joskus toiste.)

Toinen syy on se, että pelko ei poistu vain esittämällä rohkeaa. Jos ihminen joutuu näyttelemään pelotonta tilanteessa, jossa häntä edelleen pelottaa, ihminen voi helposti päätyä samaan tilanteeseen kuin pelkäävä eläin: ellei pääse pakoon, hyökkäys on paras puolustus. Ihminen, joka pelkää, kohtelee helposti hevosia tai koiria hieman liian kovakouraisesti. Hän huutaa niille, nykii ohjista tai hihnasta ja saa käytöksellään useimmin eläimen valmiustilan nousemaan lisää. Kierre on valmis. Pelkäävä ihminen ei ajattele kovin järkevästi, hän reagoi suuremmin kuin mihin on syytä eikä hän pysty opettamaan eläimelle, mitä sen pitäisi tehdä. Pelkäävä ihminen säpsyy helposti ja pelkäävän ihmisen mielentila voi todellakin ”tarttua” eläimeen niin, että eläintäkin alkaa hermostuttamaan.

Kolmas syy on se, että eläimet ovat mukavia. Se kuulostaa epäilemättä naivilta, mutta käytännössä näin on. Ei koirilla eikä hevosilla ole syitä pompotella, kiusata tai purra ihmistä siksi, että ihmistä pelottaa. Niille on yleisesti ottaen melko sama, pelkääkö ihminen vai ei. Toki nekin todennäköisesti mielummin hengailevat sellaisen ihmisen seurassa, jota ei pelota, koska silloin kaikilla on turvallisempi olo, mutta niillä ei ole minkään valtakunnan syytä muuttua hyökkääviksi siksi, että ihmistä sattuu pelottamaan.

Olen saanut seurata meidänkin koirien sukulaisten eli vapaana elävien kyläkoirien käytöstä Nepalissa ja hevoslauman käytöstä sekä kotona että ulkomailla ja molemmilla lajeilla on käytössään todella hienovaraisia tapoja tulla toimeen keskenään ja välttää yhteenottoja. Niin kauan kuin resursseista ei tarvitse kilpailla, molemmat lajit elävät hyvinkin rauhanomaista elämää: onhan se ollut yksi lajin säilymisen kannalta edullinen piirre.

Pelko ja sen voittaminen

Jos eläin käyttäytyy niin, että ihmistä pelottaa, mitä sitten pitäisi tehdä? Ensinnäkin: pysähdy miettimään, mistä pelkosi johtuu. Tässä maassa kenenkään ei ole pakko tehdä töitä eläinten kanssa, vaikka pelottaisi, joten mielestäni kaikki eläinten kanssa tekemisen pitää olla pääosin mukavaa molemmille osapuolille. Jollei se ole, eläimen tai ihmisen pelon takia, kannattaa kyllä ottaa muutamia askelia taaksepäin ja miettiä, millä keinoin muutos voidaan saavuttaa.

Pelko voi olla opittua, niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Itselläni esimerkiksi oli 80/90-luvulta peräisin oleva lastauspelko, joka sai aikanaan alkunsa siitä, kun kuorma-autoon tiukasti kahdella ketjunarulla nenänpiin yli köytetty (ei sentään minun toimesta) muhkea puoliveriori kiipesi etuseinän yli ja jäi siihen roikkumaan (ks. tasapainon korjausliike tai vastarefleksi, Tuire Kaimion kirja Hevosen kanssa, s. 15)  ja olin tämän sattuessa kuorma-auton pimeässä hevostilassa kuten hevostenhoitajia siihen aikaan oli tapana kuljettaa.

Vaikka myöhemmin opin kouluttamaan hevosia niin, että ne suhtautuvat ”innosta puhkuen” lastaukseen, minulla meni aikanaan monta vuotta siihen, että stressitasoni lähestyi normaalia lastaustilanteessa. Siinä ei ole mitään kummallista, mutta ymmärrän siis tavattoman hyvin, että eläin on kerrasta oppinut pelkäämään jotain tilannetta niin, että sen uudelleen koulutus vie aikaa ja omistajan pitää olla valmis jatkuvasti myös pitää yllä sitä uutta opittua.

Huomasin samalla, ettei minun pelkoni mitenkään estänyt omien hevosteni tehokkaan oppimisen, kun koulutus kuitenkin oli ihan sujuvaa, eikä niille tullut tarvetta litistää minua seinään siksi, että taustalla kummitteli tämä vanha pelkoni. Minun tapauksessani tämän vanhan trauman korjattuna pysyminen hoituu sillä, että lastaan myös omat hevoset aina välillä, koska se on niiden mielestä todella hauskaa, eikä ongelmia pääse tulemaan.

Eri ratkaisut erilaisiin pelkoihin

Jos sinua pelottaa, mieti miksi. Johtuuko pelko jostain sellaisesta, mitä on tapahtunut aikaisemmin? Jos näin on, suunnittele tapa, millä voit päästä sen yli. Jos pelko ei johdu mistään sellaisesta tapahtumasta, mieti antaako eläimen käytös aihetta pelkoon. Esimerkiksi ihmiselle, joka ei ole ollut aikaisemmin hevosten kanssa tekemisissä, päätään ravisteleva hevonen voi olla pelottava. Tähän auttaa usein se, että ottaa muutaman askeleen taaksepäin ja tutustuu hevoseen lajina hieman ennen kuin alkaa tekemään sille asioita. Mitä paremmin tietää, miten hevonen tai koira käyttäytyy ja mitä lukeutuu normaaliin käytökseen, sitä rennommin suhtautuu niiden kaikkeen sellaiseen käytökseen, joka ei merkitse suoraa uhkaa itselle.

Jos eläin taas käyttäytyy uhkaavasti tai aggressiivisesti, mieti, mistä se johtuu. Tässä voi jo olla tarpeen kysyä apua ammattilaiselta, jolla on kokemusta ongelmista ja niiden ratkaisuista, sillä syitä voi olla vaikka kuinka paljon ja erilaisia, esimerkiksi:

Kipu. Jos koira murisee, ärjyy vastaantulijoille tai näykkäisee, kun siihen tartutaan, se voi olla kipeä. Jos hevonen pukittelee laukannostoissa, luimistelee satuloitaessa, välttelee kuolainten laittoa tai ei anna tarhassa kiinni, se voi olla kipeä.

Pelko. Jos eläintä pelottaa, se voi käyttäytyä arvaamattomasti. Jos eläin ei pääse kauemmaksi pelon kohteesta (joka voi olla myös ihminen), sen käytös voi muuttua hyökkääväksi.

Resurssien puolustaminen. Resurssi voi olla vaikkapa ruoka (hevonen luimii heinäkasalla, koira murisee ruokakupilla) tai tila (hevonen luimii karsinassa, koira murisee sohvalla).

Elinolosuhteet. Jos hevonen ei saa toteuttaa liikkumistarvettaan, se voi tuntua pelottavalta pommilta ratsastajan alla. Jos koira viettää tuntikausia päivästä ohikulkijoita haukkuen, sen stressitaso voi kohota niin, että siitä tulee pienemmistä ja pienemmistä ärsykkeistä ärjyvä. Jos hevosella ei ole mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen toisten hevosten kanssa (edes aidan yli seurustellen) niin se voi pyrkiä suuntamaan tätä käyttäytymistarvettaan ihmiseen.

Opittu puolustautuminen. Esimerkkihevonen on tamma, joka alkoi parivuotiaana oletettavasti mahahaavan takia imppaamaan tallissa. Tietämätön talliporukka päätti karsia tätä tapaa lyömällä tammaa päähän aina, kun se imppasi. Koska karsinassa ei pääse pakenemaan, tämä yksilö oppi hyökkäämään ihmisten kimppuun, erityisesti sellaisten hieman kiukkuisten oloisten ihmisten. Samalla se oppi imppaamaan entistä suuremmalla intensiteetillä silloin, kun sitä ei lyöty päähän.

Esimerkkikoira taas oli oppinut näykkimään puolustaessaan puruluitaan vain siksi, että omistaja oli tietämättömyyttään suuttunut siitä, kun koira oli pentuna murissut saatuaan herkkuluun. Omistaja oli kuullut, ettei ”laumanjohtajalle” saa murista tietämättä tarpeeksi koirista jotta olisi muistanut, että koirien keskenkin jokaisella on oikeus puolustaa ruokaansa.

Aggressiivinen käyös on oire jostain, ei muuta. Syy käytökselle pitää löytää, jotta käytös saadaan muutettua. Jos syy ei ole kipu, voidaan elinolosuhteiden parantamisella ja koulutuksella useimmiten auttaa asiaa. Silloinkin, kun syynä käytökselle on ollut kipu, voidaan tarvita koulutusta jotta eläimen käytös muuttuu.

Missään näistä tapauksista ongelmat eivät ratkea sillä, että ihminen vain esittää olevansa pelkäämättä, vaikka häntä pelottaa. Siksi ”Älä näytä sille, että pelkäät!” -hokema joutaisi romukuoppaan. Sitä voitaisiin korvata hieman toimivimmilla neuvoilla, kuten ”Jatka pyyntöä, vaikkei se heti tottele!”, ”Pysy paikallasi, vaikka se juoksee!” tai ”Muista hengittää!”.

Näin selätät pyöröpaalin

Joskus näkee asiat selvemmin ihan tuorein silmin. Aika useinkin. Kuten hevosista täysin tietämätön hyvä ystäväni, joka kävi viime vuonna kylässä kun olin ruokkimassa hevosia. Voi olla, että tämä alla oleva on kaikkien muiden hevosihmisten tiedossa, jolloin pahoittelen häiriötä.

Hevosilleni syötän säilöheinää pyöröpaaleissa, joilla on painoa 150 kilosta ylöspäin. Aika painavankin paalin saa hyvin siirrettyä pyörittämällä, mutta paaleja pitää säilyttää pystyaseennossa. Haasteellisin osuus on siis se, kun paali pitää saada käännettyä ns. rullausasentoon.

Toissatalvena minulle tuli mielettömät selkä- ja käsivarsilihakset kun heinäpaalin kääntämiseen meni joskus viisikin minuuttia. Pungersin paalin alle rautakangen ja yritin sen avulla saada paali kääntymään, työnsin sitä reunasta ja joskus sen kaataminen onnistui heti. Joskus taas ei. Vaikeusastetta toi paalin ympärille kerääntynyt lumi ja paalin paino (heinän kosteusprosentti vaihtelee ja paalin kokonaispaino sen mukana).

Ystäväni tuli kylään, katsoi tätä säälittävää äheltämistä hetken ja kysyi sitten:

– Oletko kokeillut lyödä rautakangen tuohon paalin keskelle ja käyttää sitä vipuvartena?

No en ollut. Jos joku teistä hevosenomistajista kirjaimellisesti painii saman ongelman kanssa, niin tässä on ratkaisu:

1. Poista paalin ympäriltä muovi (mattoveitsi on tähän parempi kuin puukko) ja jätä alla oleva verkko paikoilleen.

2. Ota rautakanki ja lyö se paalin keskelle ylhäältä päin. Pitää lyödä pari kertaa, että se pysyy.

3. Ota rautakangen päästä kiinni ja käännä paali. Toimii.

Talvi II. Winter II.

Talvella on puolensa.
Winter has its moments.

Molly tykkää polskia vesisaavissa, siitä johtuu huurtunut kohta päässä.

Molly likes to splash around in the water trough, that’s where she got the frosty spot on her head.

Pohjoisruotsalainen kylmäverihevonen.

North Swedish Draft Horse.

PRE (Pura Raza Española eli andalusialainen).

PRE (Pura Raza Española or Andalusian).

PSL (Pure Sanguo Lusitano).