Otsikko kuulostaa vuodenvaihteen itseparannusmantralta. Ei ole. Tarkoitus on miettiä, millä tavalla voimme parantaa hevosten hyvinvointia – tänä ja tulevina vuosina. Askel 1: Seura Miksi laitoin seuran ennen muita perusasioita, kuten liikkuminen ja ruokinta ja hoito? Koska niin hevonen valitsee. On jopa tutkittu, että hevonen valitsee kohtuullisen ikävät sääolosuhteet ja jopa hieman nälkääkin, kunhan se näkeeJatka lukemista ”Pieniä askeleita hyvinvointiin”
Kategoria-arkisto:Hevosia
Pauketta pakoon – vai ei?
Tämä on osittain uusinta vuoden 2016 alussa julkaistusta kirjoituksesta. Uusi vuosi paukutteluineen lähestyy ja vaikka monet hevoset viettävätkin yön neljän seinän sisällä, meidän hevoset eivät – jotain kuudettatoista vuotta. Miksi? Koska hevonen on: Laumaeläin. Hevonen on todellinen laumaeläin. Se tuntee olonsa turvallisemmaksi, kun ympärillä on muita hevosia. Yksinolo on sille lähtökohtaisesti vaikea asia ja sitäJatka lukemista ”Pauketta pakoon – vai ei?”
Virikeheinä
Hei viljeilijä! Oletko väsynyt maalaisjärkeen ja tehokkuusajatteluun? Haluaisitko uida vastavirtaan ja tulla naisten (ainakin hevosomistajanaisten) keskuudessa suosituksi? Ala viljelemään hevosten virikeheinää! Kun yleensä järjellisessä toiminnassa ja viljelyssäkin ihannoidaan tehokkuutta ja tuottoa, hevosharrastajan maailma on tässäkin asiassa hieman toisenlainen. Hyvinvoivalle harrastehevoselle ei yleensä kannata syöttää mahdollisimman parasta karkearehua, sillä silloin se ns. vapaalla heinällä lihoaa palloksiJatka lukemista ”Virikeheinä”
Oma tallitilaisuus!
Pahoittelut pitkästä blogitauosta! Harvemmin menee yli kuukausi ilman päivityksiä. On ollut kaikenlaista, sadetta ennen kaikkea ja sitä ennen, sen aikana ja sen jälkeen remppaa. Oman Sipoon tilan hevoskoulutukset ovat nyt pimeys-ja-remonttitauolla kunnes valo jälleen pilkahtaa molemmissa. Teen kuitenkin hevostöitä muilla talleilla kuten ennenkin. Viime sunnuntaina kävin Turussa pitämässä kurssia hevosen oppimisesta. Kolmen tunnin teorian jälkeenJatka lukemista ”Oma tallitilaisuus!”
Lastauskoulu tallillesi?
Olen pitänyt erilaisia lastauskursseja ja -luentoja pitkin Suomea mutta usein tuntuu siltä, ettei päivän kurssilla pääse kuin vähän alkuun. Siksi suunnittelin lastauskoulun, jonka tarkoitus on opettaa sekä hevosta että sen omistajaa niin, että alussa pidettyjen kahden luennon lisäksi käyn tallilla noin kahden viikon välein pitämässä käytännön harjoittelukertoja ja antamassa harjoitteluohjeita. Kurssi jatkuu niin pitkään kuinJatka lukemista ”Lastauskoulu tallillesi?”
Hevosten kouluttamisesta Sipoossa
Päivitetty versio syksyn aikataulusta! Koulutusta tarjolla Sipoossa tilan hevosilla parillisten viikkojen tiistait ja perjantait Ti 5.9. klo 17-20: Lastauskoulutus 1 Ti 19.9. HUOM klo 18-20: Lastauskoulutus 2 Su 24.9. klo 10-15: Teemapäivä: Hauskaa hevosen kanssa! Opetamme hevosille erilaisia tehtäviä, kuten pujoittelua, puomien ja kavallettien ylittämistä, lankkua pitkin kävelyä, pressun alta sukeltamista ja muuta mielenkiintoista. SuJatka lukemista ”Hevosten kouluttamisesta Sipoossa”
Hajanaisia mietteitä lastauksesta 1
Kirjoitin tuossa vähän runkoa videoitaville lastausharjoituksille. Tuli kahden A4:n verran. Mitä enemmän tekee lastaustyötä, sitä enemmän oppii uusia asioita. Jos vertaa sitä, mitä teen nyt siihen, mitä tein kymmenen vuotta sitten, on monia eroja. Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana: Hevosta opetetaan haluamaan sisään. Paine lisätään vasta silloin, kun se on opetettu menemään kyytiin jaJatka lukemista ”Hajanaisia mietteitä lastauksesta 1”
Kaunista!
On aivan mahtavaa, että kameroissa on niin hyvä puhelin nykyään! Eikun toisinpäin. Kerrankin puhelin oli taskussa kun tajusin mr. 3 v:n olevan väärällä puolella aitaa yhteensä kuuden hehtaarin laitumella. Sumu oli noussut eikä kolmannella lohkolla olevia hevosia näkynyt alussa lainkaan. Kutsuin niitä. Alussa kuului vain vaimeaa töminää ja mahtava, jatkuva ”svisch-svisch-svisch”-ääni. Se ääni tulee kunJatka lukemista ”Kaunista!”
Eläinten totuttamisesta toisiinsa: lyhyesti
Ajattelen aina kirjoittavani lyhyesti ja toisin käy. Nyt tsemppaan tosissani! Meillä on eläimiä. Tarkemmin sanottuna koiria, kissoja, kanoja, hevosia ja nautoja. (Kyllä, lemmikkinautoja.) Useimmat näistä eivät ole olleet tottuneet toisiinsa nuoresta asti. Silti niiden yhteiselo sujuu hienosti eli kukaan ei jahtaa ketään. Miksi? https://www.instagram.com/p/BVB2q2VDiE9/?taken-by=minna_tallberg Oleta oikein Kuten aina, oleta oikein. Oleta siis, etteivät eläimet hetiJatka lukemista ”Eläinten totuttamisesta toisiinsa: lyhyesti”
Syksyllä Sipoossa, päivitetty versio!
Sipoossa: Teoriaa ja käytäntöä hevosten kouluttamisesta parillisten viikkojen tiistait klo 17-20, parillisten viikkojen perjantait klo 10-15 ja kerran kuussa sunnuntaisin. Sunnuntaisin pidetään kokopäivän (10-15) kurssipäiviä alkaen 27.8. kerran kuussa eli 27.8., 24.9., 29.10 ja 26.11. Toisen teemapäivän 24.9. aihe on Hauskaa hevosen kanssa! Ilmoittaudu Minnalle tekstarilla p. 050-520 3598 tai mitallberg@gmail.com (jollen vastaa, laitaJatka lukemista ”Syksyllä Sipoossa, päivitetty versio!”
Hevosten kouluttaminen teoriassa ja käytännössä Sipoossa!
Sipoossa alkaen 15.8.2017: Hevosten kouluttaminen teoriassa ja käytännössä tiistaisin klo 17-20. Hinta 30 e/krt sis. ALV. Nuorten hevosten kouluttaminen teoriassa ja käytännössä perjantaisin klo 10-15. Hinta 40 e/krt sis. ALV. Teemapäivät kuukauden viimeisenä sunnuntaina klo 10-16. Hinta 50 e/osallistuja. Päivämäärät 27.8., 24.9., 29.10 ja 26.11. Tervetuloa mukaan! Lisätietoa koulutuspäivien sisällöstä tulee kohta. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessäJatka lukemista ”Hevosten kouluttaminen teoriassa ja käytännössä Sipoossa!”
Miksi meillä on hevosia?
”Miksi pitää olla omia hevosia”, kysyi kaverini vanhempi ehkäpä 7-8 vuotta sitten. Hyvä kysymys. Miksi? Taisin vastatakin, että ”Niistä on iloa” ja siihen vastaukseen olen sitten jäänyt. Siihen sisältyy kaikki oleellinen. Kyllä, osa hevosenomistajista haluaa kilpailla. Osa haluaa maastoilla, osa ajaa, osa hypätä. Syy on kuitenkin siinä sama: Hevosista on iloa. Mitä kun ilo puuttuu?Jatka lukemista ”Miksi meillä on hevosia?”
Elämän ja kuoleman kysymys.
Aina kun hankit eläimen, sinusta tulee vähän niinkuin Jumala. Vaikket haluaisi olla. Tarkoitan tietenkin sitä, että eläimen otettuasi joudut jossain vaiheessa todennäköisesti päättämään sen elämän jatkumisesta tai loppumisesta. Se on eläinten omistamisessa yksi raskaimpia kannettavia asioita. Tästäpä tuleekin sitten ratkiriemukas paluu blogin pariin kesäloman jälkeen. Sori siitä, kuten nykyaikana sanotaan. Aihe on kuitenkin sattuneesta syystäJatka lukemista ”Elämän ja kuoleman kysymys.”
Yleistä oikein!
Törmäsin kesän kynnyksellä FB:ssä kiertävään kuvaan, jossa on lämpökameralla otettu kuva koirasta. Sen pitkäturkkinen osa oli kuvassa viileämpi kuin lyhytturkkinen osa. Kuvaan liittyvässä tekstissä sanotaan suunnilleen, että ”tästä syystä en klippaa koirani turkkia kesällä lyhyemmäksi.” Päätelmä on selkeästi virheellinen, koska kuva todistaa vain sen, että turkki estää lämpöä haihtumasta koirasta, mikä on sen tarkoituskin. SeJatka lukemista ”Yleistä oikein!”
Kuvia!
Hiljaisuuden syy on kahdessa kirjaprojektissa, johon olen kuvaamassa. Kirjoitan lisää kun ehdin! Sillä välin muutamia kuvia:
Varsankoulutusluento verkkokaupassa!
Suomessa syntyy tuhansia varsoja vuodessa. Vastasyntynyt varsa oppii asioita ensimmäisistä hetkistään alkaen. Miten sinä pääset aloittamaan varsan kesyttämisen ja kouluttamisen niin, että varsasta tulee luottavainen ja toimiva? Siihen varsankoulutusluennot antavat vinkkejä. Ensimmäinen luento on nyt ostettavissa verkkokaupasta [linkki] 5,90 e (sis. ALV) hintaan. Mitä käsitellään luennolla? Ensimmäinen luento käsittelee varsan kanssa aloittamista: Mitä pitää ottaaJatka lukemista ”Varsankoulutusluento verkkokaupassa!”
Miten meni noin niinkuin omasta mielestä, FEI:n tribunaali?
Kirjoitin lokakuussa 2016 blogikirjoituksen [linkki] Kevin Thorntonin tapauksesta, jossa hevonen kuoli sen jälkeen, kun ratsastaja oli monen silminnäkijän mukaan ajanut sitä raipalla laukkaamaan uupumukseen asti. Nyt FEI (kansainvälinen ratsastajainliitto) on saanut asian päätökseen eli ratkaisunsa on antanut FEI:n oma ”tuomioistuin”, jonka pj. on Laurent Niddam ja jäsenet Armand Leone ja suomalainen Henrik Arle. FEI:n tiedoteJatka lukemista ”Miten meni noin niinkuin omasta mielestä, FEI:n tribunaali?”
Nollapisteessä! Jess!
Terveisiä hevosen selästä. Tai ei kirjaimellisesti, vaan istun nojatuolissa läppäri sylissä. Mutta olen käynyt taas hevosen selässä vähän useammin kuin kerran vuodessa. Aina välillä joku kysyy minulta ”Ratsastatko ollenkaan?” Kysymys hämmentää minua aina hieman ja vastaan suunnilleen, että kyllä, välillä. Se on selvästi myös kysyjille hämmentävää. Hevosia pidetään vielä tosi voimakkaasti käyttöeläiminä ja on selvästiJatka lukemista ”Nollapisteessä! Jess!”
Covfefe. The Truth.
Apologies to my Finnish readers but this is just too important to write just in Finnish. I know it. President Trump knows it. It’s time everybody knew it. What I’m talking about? The Word. The Mystery Word. Covfefe. All will now be revealed. (Yes, I’ll get back to serious stuff like training horses soon. Tomorrow.)Jatka lukemista ”Covfefe. The Truth.”
Mistä sinä olet ylpeä?
Ylpeydellä on syyttä vanhastaan hiukan huono maine. Julistan siis täten tämän päivän viralliseksi ylpeyden päiväksi! Nyt saa olla ylpeä, vouhka, leuhka ja kaikkea muuta kamalaa ihan julkisesti tai syvällä sisimmässään jos se tuntuu paremmalta. Siitä vaan. Uskallat kyllä. Mistä minä sitten olen ylpeä? Koska teen paljon töitä yksin, minulla on pakko olla jonkinlainen sisäinen palkitsemisjärjestelmä.Jatka lukemista ”Mistä sinä olet ylpeä?”