Siedättäminen, hevosenomistajan näkökulmasta

Lupasin kirjoittaa siedättämisestä ja siitä, miten pelkoja kannattaa hoitaa pois niin, että syy käytökseen poistuu. Tällöin ei siis käytetä aikaa ja vaivaa pelosta johtuvien oireiden tukahduttamiseen vaan muutetaan hevosen asenne pelottavaan asiaan, jolloin oireetkin häviävät. Sitten muistin, että yksi hevosenomistaja olikin kirjoitttanut tosi yksityiskohtaisesti ja hyvin siitä, miten lähdimme siedättämään hänen hevostaan. Mian luvalla siis linkit hänen blogiinsa:

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu.html ja

http://aakon.blogspot.fi/2013/10/minna-tallbergin-vierailu-2_11.html

Aakonin kohdalla kyseessä oli siis ratsastukseen liittynyt jännittyminen, joka oli johtanut välillä varsin suuriin pakoreaktioihin ja ratsastajan putoamiseen. En itse ole nähnyt Aakonin loikkivan, sillä uskoin ilman muuta, että se ratsastustilanteissa niin teki. Jos hevosella on jokin jännittymiseen tai pelkoon liittyvä käytös, jota halutaan muuttaa, niin ensimmäinen ohje on, ettei niitä tilanteita kannata harjoitella yhtään kertaa lisää. Toinen on, että niitä ei tarvitse näyttää ennen siedättämiseen lähtemistä. Ongelman ratkaiseminen aloitetaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, kun hevonen jo tekee sitä korjattavaa käytöstä.

Koska pelästyminen kohottaa hevosen stressitasoa (Temple Grandinin mukaan kestää aina vähintään puoli tuntia, että hevonen rauhoittuu säikähdettyään), ja haluan kouluttamisessa vaihtaa sen mielentilan, joka hevonen on korjattavaan asiaan liittänyt niin haluan myös, että hevonen on mahdollisimman rento ja rauhallinen kun aloitamme koulutuksen. Sillä tavalla päästään nopeammin etenemään ja pysyviin tuloksiin.

Käytännössä siis aloitetaan hevosen kotona, mieluiten ulkona (hevoset ovat useimmiten rennompia avarassa tilassa kuin esimerkiksi tallissa) eli vaikkapa hevosen tarhassa. Muiden hevosten kannattaa olla lähellä ja näkyvillä, joskin ei samassa tarhassa, ettei tule tungosta. Hevonen on laumaeläin ja lajitovereiden puute nostaa aina sen stressitasoa. Usein aloitamme myös siitä, että hevonen on vapaana, ei siis edes riimussa kiinni. Näin hevosella on täysi vapaus lähteä pois, jos huolestumisraja ylittyy ja me pääsemme nopeammin eteenpäin.

Siedättäminen aloitetaan jostain sellaisesta asiasta, joka ei vielä itsessään herätä hevosessa minkäänlaista jännitystä. Jos käytetään ruokapalkintoja, mitä lämpimästi suosittelen hevosen motivaatiota nostamaan eli siedätystä nopeuttamaan, opetetaan hevoselle ensin luopuminen ja samalla liitetään äänimerkki (vaikka vihellys) palkintoon. Ruokapalkintoja ei käytännössä koskaan kannata käyttää ilman äänimerkkiä.

Aakonin tapauksessa aloitimme sitten varsinaisen ratsastajaan uudelleen siedättäminen niin, että omistaja nosti kättä hevosen vieressä. Sieltä edettiin eikä kestänyt kauankaan, kun ratsastaja jo istui selässä ja huojui, heilui ja heilutteli raajojaan. Tämä alkupiste on se valohoidolta näyttävä osuus mutta se mahdollistaa siedättämisen nopean etenemisen. Mian blogista voi lukea, mitä kaikkea Aakonin kanssa teimme.

Mia kirjoittaa ensimmäisessä kirjoituksessaan myös hyvin siitä, millaiseksi monelle muodostuu käsitys operantista koulutuksesta, jos katsoo ainoastaan jotain siedättämistä (kuten traileriin, ratsatsajaan, jalannostoon, suihkepulloon, vesiletkuun jne.). Koska korjaamiseen tarvitaan mahdollisimman monta toistoa ja halutaan välttää sitä, että hevonen turhautuu, mikä hidastaa oppimista, pidetään palkitsemistiheys mahdollisimman hyvänä ja edetään aina, kun hevonen on siedättynyt edelliseen vaiheeseen.

Tähän porkkana-automaativaiheeseen ei kuitenkaan ole tarkoitus jäädä. Heti, kun hevonen on oppinut tai tottunut, sille ei suinkaan sysätä porkkanoita jatkuvalla syötöllä. Sitten hevosen kanssa yhdessä olo muuttuu pikkuhiljaa rennoksi yhdessä tekemiseksi, jossa toki joskus voi käyttää ruokapalkintojakin, jos haluaa.

Takuitahan ei voi antaa: pakoreaktiot yleistyvät todella nopeasti, enkä tietenkään voi taata, etteikö sellainen missään vaiheessa enää käynnisty. Kukaan ei pysty, oli koulutustapa mikä tahansa. Kun hevosen suhtautuminen ratsastajaan kuitenkin muutetaan niin, että ratsastajan selässä olemisesta ja ratsastuksesta tehdään mukavaa ja kannattavaakin, vähenee kuitenkin todennäköisyys sille, että hevonen pukittelisi.

Vielä lyhyesti hevosten käytöstä ja kouluttamisesta: tokihan hevosen kanssa pitää voida tehdä asioita myös muualla kuin tarhassa. Siitä ei kuitenkaan aloiteta. Ensin opetetaan hevoselle tarvittava taito, sitten sitä yleistetään eri paikkoihin.

Katsokaa hevosta

Kaikkien meidän, jotka edes joskus toimivat hevosten kanssa, olisi hyvä välillä mennä vain katsomaan hevosia. Päivän itsestäänselvyys? Kyllä, mutta elämämme on usein niin kiireistä, että pelkkä hevosten lähellä hengailu ja niiden katseleminen koetaan usein vähän turhanpäiväiseksi asiaksi. Haetaan hevonen tarhasta, laitetaan sille varusteet, ratsastetaan ja palautetaan hevonen tarhaan. Sitten pitääkin jo lähteä.

 

Miksi hevosten katseleminen on tärkeää? Siksi, että jokaisella pitäisi olla verkkokalvollaan kuva siitä, miltä rento ja tyytyväinen hevonen näyttää. Jos hevonen viihtyy tarhakavereiden seurassa, jos niillä ei ole resursseista (kuten tila, ruoka, vesi jne.) pulaa, niin se on toisten hevosten seurassa todennäköisesti tyyni. Katsele hevosta sen verran, että tiedät, millainen juuri se hevosyksilö on. Onko se tarhassa rauhallinen, mutta ratsastaessa säikky? Silloin kyse on koulutusongelmasta, eli hevosta jännittää ratsastaminen. Se kannattaa hoitaa pois. Onko hevonen kavereiden seurassa eloisa, ympäristön tapahtumiin reagoiva, mutta ihmisen lähellä sulkeutunut? Silloinkin kyse on koulutusongelmasta, jota kannattaa hoitaa pois.

Jos ympärillään näkee pääosin hieman jännittyneitä hevosia, alkaa helposti pitää sellaisia normaaleina.

Ja ei, tämä ei liittynyt Monty Robertsiin millään lailla: olin itse asiassa kirjoittanut tuon yllä olevan pätkän jo ennen Robertsin showta.

Jatkan sitten aiheesta hevosten ongelmien korjaus:

Kun lähdetään korjaamaan jotain epätoivottua käytöstä, vaadi kouluttajalta, että hän perehtyy ongelman syihin ja korjaa niitä, ei ainoastaan tukahduta oireita.

Esimerkkiongelma (varmasti hevosihmisten top 3 ongelmien joukossa): Hevonen ei mene traileriin.

Vaikka kuinka tuntuisi siltä, että koko ongelma on se, ettei hevonen mene traileriin, se on kuitenkin vain oire. Oikea syy ongelmakäytökselle on, että hevonen joko pelkää traileria tai pitää sitä epämiellyttävänä paikkana, jota kannattaa vältellä. Silloin tukahdutetaan oiretta, jos pakotetaan hevonen traileriin keinolla tai toisella. Jotta käytöksen syy poistuisi, pitää muuttaa hevosen tunnetilaa eli opettaa sille, ettei traileri ole epämiellyttävä tai pelottava paikka. Sen jälkeen toki hevosen myös kuuluu mennä sinne, vaikkei hevosta ihan sillä hetkellä huvittaisi.

bella1

Yllä olevat (mielettömän laadukkaat videokuvakaappaukset) kuvat ovat esimerkki kurssilta, jossa poni oli ensin sitä mieltä, ettei se mitenkään voinut mennä aika korkealla pidetyn aurauskepin alta. (Tämä on siis yksi osa lastauksen ennakkokoulutusta, jos näyttää oudolta tehtävältä.) Laita ihmisten ja aurauskepin tilalle traileri, ja vasempi kuva näyttää vähän tutulta monelle hevosihmiselle. Oikealla on poni muutaman minuutin päästä, kun sille opetettiin, että kyllä se kepin alta mahtuu ja kepin alta kulkeminen on suorastaan mukavaa. Lopulta poni kulki melko matalalla pidetyn kepin alta rentona, myös ilman riimua, ja jäi myös kepin alle seisomaan rentona.

Esimerkkiongelma 2: Hevonen pukittelee ratsastaessa.

Vaikka joku ehdottaisi, että pukitteleminen korjataan niin, että hevosta rangaistaan joka kerran, kun se pukittelee, se on jälleen kerran esimerkki oireiden tukahduttamisesta, ei oikeasta ongelman korjaamisesta. Ratsastaja selässä pukitteleminen on hevoselle kuin hevoselle epämiellyttävää, ei hauskaa, joten yleensä hevonen kyllä lopettaa pukittelemiseen, kun sillä ei ole syytä sille enää. Pukittelemiseen voi olla monia syitä, alkaen sopimattomista varusteista, ratsastajan käden käytöstä, hevosen okahaarakeongelmista jne. jne. mutta yksi melko yleinen syy on se, että itse ratsastaminen jännittää hevosta. Joskus se on saanut alkunsa hieman huolimattomasti tehdystä ensiratsutuksesta ja tulos on se, että hevosta jännittää aina, kun ratsastaja kiipeää selkään.

Silloin pukittelu on pakoreaktio ja siihen useimmiten auttaa, kun syy jännittymiseen poistetaan eli yksinkertaisesti siedätetään hevonen uudelleen ratsastajaan. Samoin kuin aika moni traileriinmeno-ongelma ratkaistaankin pääosin melko kaukana trailerista (kun löydetään se kohta, missä hevosta vain alkaa ihan pikkuisen jännittämään) niin aika moni pukittelu-ongelmakin ratkaistaan ihan jossain muualla kuin siinä tilanteessa, jossa hevonen pukittelee.

Päivän itsestäänselvyyksiä osa 2, siis. Miksi puhun itsestäänselvyyksiä? Koska vieläkin näkee, että yritetään vimmatusti muuttaa hevosen käytöstä ilman, että yhtään mietitään käytöksen syytä. Silloin kaikki ”korjaaminen” on vähän turhaa, sillä yleensä ongelma joko palaa nopeasti, tai sitten käytös muuttuu jollain toisella tapaa epätoivotuksi, koska syy käytökseen on yhä olemassa.

Kirjoittamattomien sääntöjen rikkomisesta

Ystävällinen sielu lähetti minulle Monty Roberts -kirjoitukseni jälkeen netistä löytämänsä kommentin, joka hymyillyttää minua vieläkin. Sanatarkasti en muista, mutta asia meni jotakuinkin näin, että vaikka minä olisin Robertsin näytöksestä kuinka oikeassa tahansa, ja monessa asiassa olinkin, niin sitä ei kuulu sanoa. Se on sopimatonta, jos itse kouluttaa hevosia. Paha.

Ymmärrän tuon asenteen kun kyse on jostain muusta kuin elävistä eläimistä (tai ihmisistä, sen puolen). Olen toiselta ammatiltani valokuvaaja ja sellaista tilannetta ei olekaan, jossa kritisoisin julkisesti toisen valokuvaajan työtä. Miksi? Koska sillä ei ole mitään väliä. Kukaan ei kärsi siitä, jos joku valokuvaaja tekee työnsä vähemmän hyvin. Mutta jos hevonen tai ihminen joutuu kärsimään turhaan siksi, että joku (vaikka sitten olisikin toinen kouluttaja) toimii väärin, kyllä siitä on pakko voida sanoa. Sellainen tilanne voi tulla eteen yllättävissäkin paikoissa.

Menin vilpittömästi katsomaan herra Robertsia olettaen, että hän tekee hyvää työtä. Totta, en ehkä itse niinkään pidä siitä, että hevosia heitetään köydellä ja ajetaan takaa, mutta senkin voi tehdä hienotunteisesti ja niin, ettei hevonen säikähdä ja oppii silti. Jos olisi ollut niin, tai jos kyseessä olisi ollut esimerkiksi vanhan miehen ajoituksen hidastumisesta tms. olisin ollut aivan hiljaa. Vaikka itse pidän palkintojen käyttämisestä hevostenkin koulutuksesta, negatiivinen vahviste hyvin käytettynä on mielestäni oikein hyvä sekin.

Mutta jos hevonen toisensa jälkeen joutuvat Areenalla aivan liian suuresti pelotetuksi siihen nähden, että kyse on ihmisten viihdyttämisestä, ei mistään elämän ja kuoleman asiasta, niin jokaisen, jolla on edes jonkinlainen käsitys hevosista, on pakko avata suunsa ja sanoa niin. Jos kokonainen ”totuttaminen” tehdään käyttäen floodingia ja rankaisuja (ja niitä rankaisuja oli siis paljon) niin jokaisen hevosihmisen moraalinen velvollisuus on sanoa niin. Muuten ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä hevosia, alkavat pitää sitä ei ainoastaan normaalina, vaan suorastaan tavoiteltavana tapana kouluttaa hevosia. Ja siitä kärsii hevonen.

En ole kilpailemassa Monty Robertsin kanssa asiakkaista. En ole kouluttanut tuhansia hevosia. Mutta jos laajemminkin pidetään sopimattomana sitä, että sanotaan, kun hevosia kohdellaan huonosti koulutuksen nimissä, niin kulttuurin olisi kyllä hyvä muuttua tässä kohtaa.

Kenen joukoissa seisot? Toivottavasti hevosten.

Vielä kommentti siihen, miten yleisössä oli helppo lähteä mukaan tunnelmaan: ymmärrän sen oikein hyvin. Vielä kävellessäni pois Areenasta mietin, että eihän tuo nyt niin paha ollutkaan. Totuus valkeni vasta sen jälkeen kun aloin miettimään, mitä oikeasti näin. Show on taitavasti rakennettu, Roberts on hyvä puhumaan ja vetoamaan tunteisiin. Jos jopa minä, joka sentään tiedän hevosten kouluttamisesta jotain, menen samaan mielentilaan mukaan, ei ole yhtään ihme, jos muutkin. Ihminen haluaa lähtökohtaisesti uskoa, mitä hänelle sanotaan, ja haluaa myös uskoa kanssaihmisistään hyvää.

Monty Roberts Helsingissä

Lisää aiheesta: https://minnatallberg.wordpress.com/2013/10/24/mies-joka-puhuu-hevosista/

Kävin monen muun tavoin katsomassa Monty Robertsin showta Helsingissä tiistaina, ja se jätti minut melkein sanattomaksi.

Mutta vain melkein.

Tämän Facebook-kuva-albumin pitäisi olla julkinen: https://www.facebook.com/media/set/?set=a.10151901621859350.1073741828.772309349&type=1&l=5e843ab400

…Ja hieman tekstiä. English translation at the bottom, because some non-Finnish speaking friends asked privately what this was about.

Sain palautetta paristakin suunnasta, että mun Monty Roberts-aiheinen päivitykseni oli niin diplomaattisesti muotoiltu, että siitä sai kuvan, että tykkäsin Robertsista. Tässä siis selventävä päivitys: En tykännyt.

Vaikka (joskus elokuva-, mainos- ym. alalla töitä tehneenä) pystyn arvostamaan hyvin järjestettyä showta ja vaikka tiistaisessa showssa hevoset näennäisesti oppivat toivottuja asioita tosi nopeasti: ei, en pitänyt Robertsin tavasta kouluttaa hevosia. En ole kymmeniin vuosiin nähnyt niin kovakouraista hevosten käsittelyä ja niin rumaa nykimistä voimakkaasta välineestä eli turvan ympäri kiristyvästä riimusta, en niin monta ylivarovaisuuteen pakotettuja hevosia enkä kertaakaan elämässäni niin ikävällä tavalla toteutettua flooding-periaatteen ”totuttamista” kuin sen klipperiä pelkäävän hevosen kohdalla.

Eläinsuojelulakimmekin sanoo, ettei eläimiä saa tarpeettomasti pelotella. Kun kerran hevosia voidaan siedättää nopeasti ja tehokkaasti pelkokynnyksen alapuolella eli niin, ettei niitä pelota, miksei tekisi niin? Pelkokynnyksen alapuolella siedättäminen ei näytä yhtä dramaattiselta. Siitä ei saisi yhtä hienoa showta.

Ymmärrän todella hyvin, että ihmiset lähtevät shown aikana tietynlaiseen joukkohurmokseen mukaan. Minäkin ajattelin paikan päällä ajoittain, että ”eihän tämä niin kamalaa ollutkaan”. Mutta kun riisuu pois kauniit lauseet väkivallattomuudesta ja siitä, että hevosella ja ihmisellä on hauskaa, tapahtui seuraavaa:

Hevosta tuotiin pelottavaan paikkaan (Areena, jossa parituhatta ihmistä) yksin, jossa sitä ensin talutettiin muutamia kierroksia pyöröaitauksen ympäri riimusta. Sitten hevosta päästettiin irti ja sitä heitettiin pitkällä narulla kunnes juoksi ympäri pyöröaitausta. Sitten hevoselle opetettiin, että ainoastaan kävellessäsi aivan ihmisen perässä, saat olla rauhassa.

Sitten hevosta otettiin kiinni ja opetettiin että teet mitä vaan, sinua rangaistaan nykimällä täysillä riimusta, joka kiristyy turvan ympärillä, tai heittämällä köydellä, ja vain silloin, kun kävelet pää ihmisen olkapään lähellä tai seisot paikallasi, saat olla rauhassa. Jokainen, joka on katsellut hevosia jokseenkin hyvissä oloissa tietää, ettei tällä ole mitään tekemistä hevosten luontaisen käytöksen kanssa.

Paikalla olleen pitkän linjan hevosihmisen mukaan Robertsissa on hienoa se, ettei hän lyö hevosia raipalla. Mitä se nykiminen kiristysriimusta on? Ja kuten kaikki tietävät mm. blogikirjoituksestani ( https://minnatallberg.wordpress.com/2013/08/08/tee-asiat-helpoksi/ ), nuoren hevosen totuttaminen varusteisiin ja ratsastajaan on lähellä sydäntäni. Niin, että hevonen yhdistää rauhallisen, rennon ja positiivisen mielentilan niihin.

Kuvissa näkyy illan kaksi ensimmäistä hevosta: ensimmäiselle laitettiin varusteet ja ratsastaja, toinen pelkäsi klipperiä.

Selvennyksenä vielä: kyllä minäkin olen sitä mieltä, että hevosen kuuluu tehdä sille opetettuja asioita silloin, kun ihminen pyytää. Sillä tavalla, miten hevoselle asioita opetetaan, on kuitenkin väliä.

I had feedback from a couple of people that my Monty Roberts status update was so diplomatically worded that it gave the impression I liked Roberts. This is a clarifying status update: I didn’t.

Even though (having intermittently worked as an animal trainer and photographer in the movie and advertising industry) I can appreciate a well organised show and even though the horses in Tuesday’s show apparently learned the things they should in a very short time: no, I didn’t like the way Roberts trained horses. I haven’t seen that hard-handed horse handling in decades nor such ugly yanking on a harsh equipment, i.e. a halter that tightens around the nose. Nor have I seen so many horses forced into a state of frozen watchfulness nor have I ever in my life seen such a nasty case of flooding as was used on the horse that was afraid of the clippers.

Our Finnish animal protection law states that an animal should not be unneccessarily frightened. If it is possible to quickly and efficiently desensitize an animal to a frightening stimulus below the fear treshold, so the animal isn’t frightened, why wouldn’t you do it that way? Sure, it doesn’t look as dramatic. It doesn’t make for as good a show.

I can fully understand that people are carried along in a kind of group frenzy during the show. Even I thought at times, that ”this wasn’t so bad after all”. But when you strip away the pretty phrases about non-violence and the adage that both horse and human has fun when training this way, this is what happened:

A horse was brought to a frightening environment (a huge arena with thousands of people) and led around the round pen a little. Then the horse was let loose and a line thrown at it, until the horse ran around the round pen. Then the horse was taught that only when you walk behind the human, you get left alone.

Then the horse was caught and taught that no matter what you do, you get punished by the trainer yanking at the lead rope, the halter tightening around your nose, and only when you walk with your head behind the trainer – or when you stand still – you are left in peace. Anyone who has watched horses kept in adequate conditions know, that this has nothing at all to do with the natural behaviour of the horse.

A seasoned horse person who was present said, that it’s great that Mr. Roberts doesn’t hit the horses with a whip. But what is the yanking on the Dually halter about? As you know, training a young horse to accept equipment and a rider is a subject close to my heart. Done so that the horse associates a calm, relaxed and positive state of mind with it.

The pictures show the two first horses: the first was introduced to a saddle and rider, the second was afraid of the clippers.

As a final clarifying note: I also am of the opinion that a horse must do what it is told, once it has learned to do it. But the way something is taught to the horse matters.

Lastauskurssi tallillasi 30.11.2013?

Onko sinulla lastausongelmahevonen, jolle toivot apua? Onko tallillasi jopa mahdollisesti toinen hevonen, jolle tekisi myös hyvää harjoitella lastausta? Etsimme Lastauskoulu 2:n käytännön harjoittelupäiväksi (kesto noin 3 h) 30.11.2013 sopivaa esimerkkihevosta tai -hevosia.

Olen aina pitänyt nurinkurisena ajatusta, jonka mukaan lastausongelmaista hevosta pitäisi tuoda johonkin koulutettavaksi – jokainen epäonnistunut lastausyritys tai väkisin suoritettu lastaus kun pahentaa ongelmaa entisestään. Kaikkea koulutusta ja etenkin vanhojen ongelmien korjaus kun on tehokkainta aloittaa siellä, missä hevonen on rauhallisin, eli käytännössä hevosen kotona. Siksi päätin tarjota tällaista mahdollisuutta muutamalle hevosenomistajalle lastauskoulu kakkosen yhteydessä.

Koulutustapa on taatusti hevosystävällinen, saat itse harjoitella hevosesi kanssa asiantuntevassa opastuksessa tai halutessasi voit antaa myös muiden kurssilaisten harjoitella hevosesi kanssa. Maksat itse vain käytännön harjoittelupaikasta.

Kurssin teorialuento pidetään Nurmijärvellä edellisiltana, joten ihanteellisesti käytännön harjoituspäivä pidettäisiin pääkaupunkiseudulla tai Nurmijärvi-Tuusula-Hyvinkää-Järvenpää-Sipoo ym. alueella. Muualtakin saa tarjota hevosta tai hevosia! Ota yhteyttä sähköpostitse m.tallberg@kolumbus.fi tai FB-sivujen kautta: https://www.facebook.com/hevostenkoulutus

Tulevat hevoskurssit

Syksyn ja alkutalven varmistuneet kurssit (ja niihin toimivat linkit!):

11.-12.10.2013: Positiivinen vahvistaminen hevosten koulutuksessa: 2 h teoria (Nurmijärvi), 3 h käytäntö (Sipoo)

Facebook-sivu, johon tulevat kurssia koskevat päivitykset: https://www.facebook.com/events/1418021555076363/

Ilmoittautumiset Vision verkkokaupan kautta: http://www.koirakouluvisio.com/hevostuotteet/koulutus/positiivinen-vahvistaminen-hevosten-koulutuksessa.html

Huom! Kuuntelupaikka tälle kurssille syyskuun loppuun asti vain 10 e (norm. 29 e)! Paikkoja rajoitetusti.

Kurssilla käydään läpi positiivisen vahvistamisen periaatteet ja niiden oikea käyttö hevosten koulutuksessa. Mitä kaikkea voidaan käyttää positiivisena vahvisteena koulutuksessa? Miksi käyttäisin ruokaa kouluttaessani hevosta? Miten saan hevosestani turvallisesti käyttäytyvän, vaikka se innoissaan havittelee ruokaa? Missä vaiheessa ruokapalkinnoista luovutaan?

Vaikka hevosille on kautta aikojen käytetty onnistuneesti myös ruokapalkintoja koulutuksessa, niiden käyttämisessä on omat haasteensa. Jotta hevosharrastajatkin pääsisivät nauttimaan positiivisen vahvistamisen tuomista eduista ilman pelkoa haittapuolista, kannattaa opetella käyttämään niitä oikein.

Operantisti koulutettu hevonen, joka saa itse kokeilla eri asioita ja jota palkitaan oikeasta toiminnasta, on ilo katsella ja yhteistoiminta on myös ihmiselle palkitsevaa. Videoklipit täydentävät havainnollisin esimerkein teoriaosuuden sisältöä ja käytännön osuudessa osallistujat pääsevät itse harjoittelemaan positiivisen vahvisteen käyttöä kurssihevosten kanssa ja katsojat näkevät, miten positiivinen vahvistaminen vaikuttaa hevoseen.

1.-2.11.2013; Lastauskoulu 1: Hevosen kouluttaminen lastaukseen: 2 h teoria (Nurmijärvi), 3 h käytäntö (Sipoo)

Facebook-sivu, johon tulevat kurssia koskevat päivitykset: https://www.facebook.com/events/475362672561020/

Ilmoittautumiset Vision verkkokaupan kautta: http://www.koirakouluvisio.com/hevostuotteet/koulutus/lastauskoulu-1-hevosen-lastaaminen.html

Miten hevonen opetetaan itse menemään traileriin ja pysymään siellä? Onko väliä, millä tavalla hevonen koulutetaan, kunhan lopputulos on sama: hevonen menee traileriin ja pysyy siellä?

Käymme videoesimerkein läpi koulutuksen eri vaiheita ja sitä, miten kuljettamisesta tehdään hevoselle ja omistajalle mahdollisimman rauhallinen kokemus.

Miten varsan kanssa toimitaan ennen ensimmäistä kuljetusta? Mitä tutkimukset sanovat hevosten kuljettamisesta? Entäs sitten, kun kaikki ei sujukaan? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastaukset Hevosen lastaaminen -kurssilla. Käytännön osuudessa näet, miten kouluttaminen toimii käytännössä. Käytännön harjoittelupaikan lunastaneet saavat mahdollisuuden harjoitella eri lastaustapoja kurssihevosillamme.

Kouluttajana toimii ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja Minna Tallberg, joka on onnistuneesti auttanut useita kymmeniä hevosia ja niiden omistajia lastausongelmien ratkomisessa. Teoria 2 h (Vision tilat, Kauppanummentie 8, Nurmijärvi) ja käytäntö 3 h (Pohjois-Sipoo)

29.-30.11.2013: Lastauskoulu 2: Kun lastaus on ongelma:

2 h teoria (Nurmijärvi), 3 h käytäntö (paikka varmistuu myöhemmin: talli, jossa on lastausongelmahevonen/hevosia)

Facebook-sivu, johon tulevat kurssia koskevat päivitykset: https://www.facebook.com/events/426753310769187/

Ilmoittautumiset Vision verkkokaupan kautta: http://www.koirakouluvisio.com/hevostuotteet/koulutus/lastauskoulu-2-kun-lastaus-on-ongelma.html

Lastauskoulu 1:n jälkeen pidettävä Lastauskoulu 2 pureutuu koulutuspäivän aikana muutamaan aitoon lastausongelmaan ja niiden ratkaisuun. Päivä yhdistää teorian ja käytännön niin, että katsojat saavat runsaasti käytännön vinkkejä omankin hevosen lastausongelman ratkaisemiseksi. Kurssi pidetään Uudellamaalla lastausongelmia omaavien hevosten kotitalleilla.

Huomioithan tullessasi kurssille, että kaikilla kursseilla on videointikielto. Syy siihen on selvä: käytännön harjoittelupaikan lunastaneet saavat mahdollisuuden ohjattuun harjoitteluun ja oppivat myös eniten, mutta heillä pitää olla myös työskentelyrauha ilman pelkoa siitä, että joutuvat nettiin arvosteltavaksi.

Tee asiat helpoksi!

Kyse on kouluttamisesta, eli tässä tapauksessa nuoren hevosen varusteisiin ja ratsastajaan totuttamisesta. Heti alkuun tulee mainospläjäys: Tuire Kaimion puolentoista kilon järkäle ”Hevosen kanssa” on nyt päivitetty ja jaettu kolmeen osaan, joten sitä on helpompi kuljettaa mukana vaikkapa tallille sitä omaa hevosta kouluttaessa. Suosittelen sitä lämpimästi, enkä vain siksi, että olen ottanut siihen kuvat. Kirjassa (nykyisin kirjoissa) on käsittämättömän paljon tietoa ja niin yksityiskohtaisia ohjeita, että niiden avulla voi tosiaan opettaa asioita onnistuneesti omalle hevoselleen.

Olen pienimuotoisesti kerännyt erilaisia hevosaiheisia opuksia, pääosin Ebaylta hankittuja vähän vanhempia sellaisia, ja niiden taso vaihtelee todella paljon. Hämmästyttävän usein kirjoissa puhutaan pitkät pätkät siitä, miten hevosen toivotaan toimivan ja hyvin vähän siitä, miten siihen käytännössä päästään. Tyyliin ”Hevosen kuuluu hyväksyä ohjastuntuma aukomatta suutaan, vetämättä ohjista ja myötäämällä pyydettäessä.” muttei ohjeita siitä, miten siihen päästään. Tässä kohdassa Tuikun kirja on mielestäni aivan erityisen hyvä. Minulle saa mielellään vinkata muistakin kirjoista, joissa tämä asia on kunnossa.

Mistä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen, eli helppouteen. Katsoin Yleltä tulleen dokkarin Buck Brannamanista, ja pidin sitä mielenkiintoisena ja hyvin kuvattuna henkilökuvana. Jäin kuitenkin miettimään, miksi asiat pitää tehdä hevosille niin vaikeaksi?

Amerikassa näyttää olevan aika tavallista, että nuori hevonen lähetetään kouluttajalle kuukaudeksi, jonka jälkeen sen kuuluu hyväksyä ratsastaja selkäänsä sekä mennä käyntiä, ravia ja laukkaa. Palaan joskus myöhemmin aiheeseen, onko tarkoituksenmukaista, että nuori hevonen oppii kuukaudessa (saati päivässä) ravaamaan ja laukkaamaan ratsastaja selässä, mutta tuo ”kuukaudeksi ratsuttajalle” tai Ylellä nähdyn dokumentin tavoin ”viikonlopuksi klinikalle oppimaan varusteet ja ratsastajan” on mielestäni asioiden tekemistä ihan vaikeimman kautta.

Satu Vainikka kirjoitti todella hyvän artikkelin pelosta, jonka voi lukea Vainikan Aitan sivuilta: http://www.kengattomathevoset.fi/23 ja siinä hän kertoo myös siitä, miten nuori hevonen vietiin kuukaudeksi koulutukseen.

Miksi sitten nuoren hevosen vieminen koulutukseen kuukaudeksi tai viikonlopuksi on huono idea? Lyhyesti siksi, että hevonen on laumassa elävä eläin, joka on myös saaliseläin. Jokainen muutto on hevoselle rankka kokemus ja jokaisen muuton jälkeen kestää viikkoja, että hevosen stressitaso laskee lähelle normaalia. Noin summittaisesti voi ajatella, että kolmen viikon jälkeen hevonen alkaa olla vähän oma itsensä.

Jokainen, joka on joskus lukenut hevoskeskustelupalstoja, tietää tämän valitusvirren: ”Ostin rauhallisen hevosen, vein sen kotiin, nyt se on hermostunut, onko minua huijattu?” En väitä, etteikö hevosia huumatakin myyntitilanteissa, mutta väitän kyllä, että useimmiten on kyse puhtaasti siitä muutosta ja sen yhteydessä tehdyistä arviointivirheistä.

Vaikka hevosyksilö voi olla sellainenkin, ettei se näytä ulkoisesti suuria merkkejä stressistä, se ei tarkoita, etteikö muutto stressaisi sitä. Jos siis hankit koulutetun ja hyvin käyttäytyvän hevosen, anna senkin kotiutua rauhassa. Muuten hevonen voi muutaman viikon aikana kyllä hyvin oppia, että ihminen on vähän pelottava ja ratsastus vähän epämukavaa, koska jännittynyt hevonen on säpsyilevämpi ja ratsastaja vastaavasti huonommin tasapainossa – ja rauhallisesta luottoratsusta voi tulla pysyvästi säpsy ja hankalan oloinen. Jos taas olet viemässä nuorta hevosta kouluttajalle, sovi siitä, että hevonen tulee ensin kuukaudeksi sinne asumaan ja kotiutumaan ennen koulutuksen aloittamista.

Hevoset ovat hienoja eläimiä. Älykkäitä, sopuisia, kauniita ja mielellään yhteistyötä tekeviä, kunhan niille annetaan mahdollisuus olla sellaisia. Niissä on muutamia pieniä puutteita, tai lähinnä niiden aivot ovat hieman ihmisaivoja erilaisia esimerkiksi siinä, etteivät ne juuri pysty päättelemään ja ne ovat melko hitaita yleistämään.

***Seuraa löpinää hevosten kyvystä päätellä, hyppää seuraavaan tähtirivistöön jos haluat pysyä kärryillä aiheesta nuoren hevosen kouluttaminen***

Siitä päättelyn puutteesta näen melkein joka päivä esimerkin viiden hevosen joukossa. Koska haluan, että hevoset tulevat nopeasti laitumelta pihattotarhaan, kun kutsun, laitan useimmiten hieman ruokaa niille valmiiksi viiteen eri ämpäriin. Hevosillahan ei ole puhtaan lineaarista hierarkiaa, mutta näillä hevosilla on ruokaan liittyen aivan selvä järjestys, jossa vain kaksi hevosta ovat tällä hetkellä ikäänkuin ”samanarvoisia” ja syövät samasta ämpäristä ja kaksi muutakin hevosta syö joskus samasta ämpäristä perhesyistä.

No, laitumelta tulo menee aina näin. Suurin ja ruokasuuntautunein hevonen on yleensä ensimmäisenä paikalla ja menee lähimmälle ämpärille. Kaksi seuraavaksi nälkäisintä, jotka ovat em. tytär ja emä, tulevat tässä järjestyksessä seuraavana syömään sille samalle ämpärille, ja kun emä tulee paikalle, suurin hevonen siirtyy seuraavalle kipolle. Dominoefekti jatkuu, eli ruoan syötyään äiti ja tytär siirtyvät seuraavalle ämpärille, suurin hevonen siitä seuraavalle jne.

Tämän ensimmäisen ämpärin aikana ruokailujärjestyksessä nrot 4 ja 5 ovat myös saapuneet paikalle (käänteisessä järjestyksessä, koska 5 on hyvin ketterästi ja nopeasti liikkuva poni) ja kiertäneet muut hevoset (jotka siis syövät yleensä kolme kahdesta ämpäristä) seuraaville ämpäreille, jossa nro 4 sitten siirtää nro 5:n viimeiselle ämpärille kunnes ämpärit tyhjenevät järjestyksessä 1-2-3-4-5.

Mikä on siis tulos? Jos hevonen pystyisi päättelemään, tytär ja äiti suunnistaisivat varmasti sellaisille ämpäreille, jossa suurin hevonen ei jo ole syömässä, koska siitä ämpäristä ruoat on aina melkein jo loppu. Käytännössä nämä hevoset toimivat päinvastoin ja tulos on se, että ruokailujärjestyksessä viimeinen eli poni nro 5 saa eniten ruokaa (kuten huomaatte, kyseessä ei ole mistään suurista ruokamääristä vaan juuri sellaisista, että opittu taito pysyy yllä) sillä se pääsee ensin syömään yhdestä ”täydestä” ämpäristä ja sitten vielä toisesta (kun hevonen 4 tulee perille).

Tästäpä en itsekään oikein enää luettaessa saanut selvää, joku ystävällinen ihminen voisi tehdä kaavion tuosta. Pointtini oli, etteivät hevoset osaa päätellä. Niiden ei evoluution aikana selvästikään ole tarvinnut sitä taitoa, koska ovat jääneet henkiin päättelykyvyn puutteestaan huolimatta. Ihmisen tehtävä on siis kouluttaa hevosia niin, etteivät ne kärsi päättelykyvyn puutteestaan.

****Varsinainen aihe jatkuu***

Koska hevoset ovat myös eläinten joukossa huonoja yleistämään, ne eivät välttämättä toimi vieraassa paikassa heti samalla tavalla kuin kotona eivätkä välttämättä tajua uuden ratsastajan avut samoiksi, kuin omistajansa. Tiedättehän, nuori hevonen ensimmäisessä kilpailussaan tai näyttelyssään saattaa olla aivan toimimaton tms. Hevoset tarvitsevat monta toistoa siitä, että tehdään samoja asioita eri paikassa, ennen kuin ne yleistävät. Kokeneet kisahevoset tietenkin toimivat lähestulkoon samalla tavalla kilpailuissa kuin kotonaan – korkeintaan kohonnut stressitaso tuo vähän lisäpuhtia (joskus kuulee silloin sanottavan, että ”tämä nauttii esiintymisestä”).

Takaisin Brannaman-henkilökuvaan sitten: jos ymmärsin oikein, siellä tuotiin nuoria hevosia viikonloppuklinikalle, jossa niitä sitten säkitettiin varusteisiin ja ratsastajaan sellaiseen aika rivakkaan tahtiin. Sen kummemmin koulutustapaan perehtymättä minusta hevosille tehtiin kuitenkin asiat turhan vaikeaksi.

Jos nuori hevonen on uudessa paikassa ensimmäistä kertaa, sen stressitaso on väkisinkin koholla. Jos paikalla on monta toisilleen vierasta, stressaantunutta nuorta hevosta, niiden läsnäolo ei varsinaisesti rauhoita toisiaan. Silloin on mielestäni suorastaan epäreilua esitellä niille varusteita ja ratsastaja ensimmäistä kertaa, sillä hevonen oppii siinä samalla kaikenlaista epätoivottuakin ihan siksi, että sitä pelottaa. Vaikka koulutus näyttäisi onnistuvan siinä, ettei hevonen enää jonkun ajan päästä reagoi ärsykkeisiin, tällainen tapa tuo kuitenkin ihan turhaa stressiä hevoselle ja se voi oppia stressin osaksi koulutusta.

Juu, en tiedä, etteikö tuo olisi dokumentin tapauksessa ainoa tapa saada useita hevosia koulutettua riittävän nopeasti. Voi olla. Mutta suomalaisilla on useimmiten vain yksi tai kaksi nuorta hevosta ja niiden tapauksessa on ihan mahdollista tehdä asiat helpoksi. Omistajalle ja hevoselle helpoiksi. Mitä vähemmän virheitä tekee (varsinkin koulutuksen alussa, kun hevoselle vielä muodostuu käsitys siitä, millaista ratsastajan kanssa työskenteleminen on), sitä vähemmän on korjattavaa jälkikäteen ja sitä turvallisempi ratsu nuoresta hevosesta tulee. Eli: tehdään ensin uden asian opettaminen mahdollisimman helpoksi hevoselle. Kun hevonen osaa asian, voidaan tilanteitakin vaikeuttaa, ja sitten hevonen oppii tekemään uutta asiaa pyynnöstä joka paikassa, myös uusissa paikoissa. Siitä ei kuitenkaan ole reilua tai edes tehokasta aloittaa.

Miksi kirjoittelen yleistämisestä ja uuteen paikkaan tottumisesta? Koska jos omistat varsan tai nuoren hevosen, etkä aio sitä kouluttaa itse, sinun tehtäväsi on pitää hevosesi puolia. Tämä tarkoittaa, että sinun pitää osata arvioida, osaako kouluttaja asiansa. Kuka tahansa voi kutsua itseään nuorten hevosten kouluttajaksi tai ratsuttajaksi, tietopohjasta huolimatta. Joku voi jopa onnistua käydä ammattikoulutuksenkin ilman, että juuri mitään näyttää jäävän ns. käteen noin tieto- ja taitomielessä.

Hevosen omistajan pitää osata selvittää, osaako ratsuttaja tai kouluttaja asiansa. Jos kouluttaja ottaa nuoren hevosen kuukaudeksi koulutukseen kertomatta, että kuukaudesta oikeastaan muutamia viikkoja kuluu siihen, että hevonen kotiutuu edes auttavasti, eikä sille siloin kannata kouluttaa uusia asioita, hän ei osaa asiansa riittävän hyvin.

Jos kouluttaja ei pidä huoli siitä, että hevonen on tyyni ja ymmärtää edellisen asian, ennen kuin siirtyy seuraavan opettamiseen, kouluttaja ei osaa asiansa riittävän hyvin. Jos koulutustapoihin kuuluu näyttävien pakoreaktioiden esiin provosoiminen ja niiden tukahduttaminen, mieti, miltä sellainen tuntuu hevosesta? Jos kouluttaja tuntee tarvetta eristää hevonen lajitovereista koulutushetken ajaksi, jos hevosta väsytetään esimerkiksi juoksuttamalla ennen selkään nousua, jos hevosen selkään mennään ja sitä pistetään juoksemaan, ettei se esimerkiksi pukittelisi, sinun tehtäväsi hevosen omistajana on kysyä miksi näin tehdään ja miettiä, mitä hevonen siitä oppii? Että ihmisen kanssa työskenteleminen on mukavaa ja turvallista puuhaa, vai jotain muuta? Puhumattakaan siitä, että hevosta koulutetaan suljettujen ovien takana niin, ettei omistajakaan pääse katsomaan, mitä tapahtuu.

Millainen sitten on hyvä tapa totuttaa nuorta hevosta varusteisiin ja ratsastajaan? Ehdottomasti hevosen kotona, paikassa, jossa hevonen on kaikista rauhallisin. Niin, että hevosen lähellä on sen tuttuja lajitovereita (voivat siis toki olla aidan takana tai samaan aikaan kentällä tai maneesissa nuoren hevosen kanssa). Siinä tahdissa, että hevonen tottuu varusteisiin yksi kerralla rentona. Siihen ei mene kauan, ja tuloksena on rento ja luottavainen hevonen, joka on omistajalleen turvallisempi ratsu.

”Jos sitä pelottaa noin paljon, älä vie sitä ihan niin lähelle.”

Otsikon lainaus oli omasta suustani. Kävin siis avaamassa suuni. Teen sen aika harvoin, vaikka joskus näkee ihmeellisiä asioita tehtävän eläinten kanssa. Tässä tapauksessa kuitenkin puutuin, vaikkei mitään kovin dramaattista näyttänyt tapahtuvankaan. Yhden pienen koiran elämä kuitenkin helpottui hetkeksi, ja se lienee tarpeeksi.

Mitä sitten tapahtui? Olimme katsomassa isoja eläimiä avoimien ovien tilaisuudessa, missä mukana oli myös pieni, nuori koira omistajineen. Omistaja oli hyvällä asialla, totuttamassa koiranpentuaan isoihin eläimiin. Tapa, jolla se tehtiin, oli kuitenkin koiranpennulle varsin pelottava ja totuttamisen kannalta eversti Carden sanoin (hän viittasi vääränlaiseen ratsastukseen, mutta lausahdus sopii tähänkin tilanteeseen): ”not just useless, but harmful” eli ei ainoastaan tehotonta, vain myös vahingollista.

Omistajalla oli siis koiranpentu sylissä ja lähestyi isoja eläimiä niin, että oli parin metrin päässä niitä. Tilanne oli fyysisesti täysin turvallinen, aita oli välissä, mutta jo paljon kauempana ollessaan koiranpentu katseli ensin muualle, lipoi huuliaan, haukotteli ja kun omistaja lähestyi isoja eläimiä vielä viisi metriä, pentu jo rimpuili sylissä ja yritti paeta omistajansa olkapään yli. Silloin allekirjoittautunut avasi suunsa ja sanoi sen. ”Jos sitä pelottaa noin paljon, älä vie sitä ihan niin lähelle.” Sellaisessa mielentilassa kukaan ei totu – ei ihminen, eikä eläin. Päinvastoin.

Asuin ennen vilkkaaan kävelyreitin varrella ja koiranulkoiluttajia oli paljon. Kun hevoset laidunsivat tien vieressä näki monta kertaa tilanteen, jossa koira kävelee ohi muualle katsellen ja omistaja sitten hieman tuohtuneen oloisena pysähtyy, osoittaa hevosia ja sanoo ”Muppe, katso, HEVOSIA!” Ihan kuin Muppe ei olisi tietoinen asiasta – Mupen hajuaisti todennäköisesti kertoi hevosten olemassaolosta jo kauan sitten. Koska tie kulki vain pari metriä hevosista, Muppe yritti kuitenkin koiramaiseen tapaan selviytyä vaikeasta tilanteesta niin hyvin kuin pystyi, eli olla niinkuin ei hevosia olisikaan. Tätä yritti myös edellä mainittu koiranpentu.

Koirat ovat oikeasti mestarillisia konfliktien välttelijöitä, jos niille annetaan siihen mahdollisuus. Ne katselevat muualle, haistelevat maata, lähestyvät kiertäen ja kaartaen oman tottumisensa tahdissa. Avainsanat ovat juuri nämä: tottumisen tahdissa.

Oli eläin mikä vain, se ei totu, jos sitä viedään niin lähelle uutta asiaa, että sitä jo pelottaa. Se voi oppia olemaan reagoimatta, se voi sulkeutua tai oppia avuttomaksi – mutta se ei totu. Kun totutat eläintä uuteen asiaan, aloita kaukaa ja anna eläimelle mahdollisuus lähestyä omaan tahtiin. Jos se on turvallista, eläin voi olla irti, jos ei, niin pitkä talutin, joka pidetään ihmisen toimesta löysällä, on hyvä vaihtoehto. Kun eläimelle annetaan mahdollisuus tutustua uuteen asiaan omassa tahdissaan, tottuminen käy yleensä hämmästyttävän nopeasti. Oli kyse sitten varsasta ja kuljetusautosta tai koiranpennusta ja lehmästä. Jos sitä varsaa sitten tungetaan kuljetusautoon antamatta sille aikaa tottua siihen voi olla, että saa aikaan suuren ja mahtavan lastausongelman. (Millä todennäköisyydellä muuten, kun katson telkkaria kerran kuussa tai harvemmin, onnistun osumaan siihen hetkeen, kun tanskalainen maajussi lastaa tammaa ja varsaa autoon mitä typerimmällä tavalla?)

En jäänyt tätä kaikkea selittämään tälle koiranomistajalle, jonka päivän olin epäilemättä jo vähän pilannut aukaisemalla suutani. Olisi ehkä pitänyt.

Hevosen hyvä elämä, osa 3

Pitääkö hevosta juoksuttaa?

Jos olet käynyt ratsutallilla, olet varmasti nähnyt hevosia juoksutettavan ympyrällä. Useimmiten ravissa ja laukassa, monesti sivuohjilla, chambonilla tai pessoasysteemillä varustettuna. Juoksuttaminen kuuluu jokaisen hevostytön ja –pojan vakiotaitoihin, ja esimerkiksi nuoria hevosia juoksutetaan usein aina ennen ratsastusta. Pitääkö hevosta siis juoksuttaa?

Sillä tavalla kuin useimmiten näkyy tehtävän, mielestäni ei. Olen nähnyt muutamia tosi hyviä juoksutustapoja, mm. eversti Carden tekemänä sellainen, missä hevonen hyvin hallitusti ja kootussa ravissa teki (suoralla uralla) siirtymiä ja harjoitteli pikkutarkasti säätymään ihmisen haluamalla tavalla. Mutta aika usein kuitenkin juoksutus näyttää olevan jonkunlainen kestävyysharjoitus tai ylimääräisen energian purkamiskeino, joka joskus johtaa siihen, että etupainoinen, kiihtynyt hevonen juoksee kymmeniä ja taas kymmeniä ympyröitä ravissa ja laukassa.

Mitä hevonen sellaisesta oppii? Lähinnä väärän liikkumistavan, joka paitsi tekee lisätyötä kouluttajalle myös kuluttaa hevosen terveyttä. Lujaa ympyrällä liikkuminen on huima rasitus hevosen jaloille, eikä kiihtyneenä juokseminen ole hevosen mielelle terveellistä sekään. Se käytös mitä harjoitetaan, vahvistuu – haluatko sinä varmasti vahvistaa hevosessasi pakoon juoksemista? Paljon parempi ratkaisu olisi tehdä hevosen elinolosuhteista sellaiset, että se sekä ylläpitää peruskuntoaan liikkumalla vapaasti että saa purkaa ylimääräisen energiansa, ei ”pää viidentenä jalkana” liinassa juosten. Koska hevonen voi juoksuttaessa sivuohjien tai muiden apuohjien kanssa oppia joko nojaamaan ohjiin tai sitten pitämään päätään staattisesti paikallaan vältellen epämiellyttävältä tuntuvaa, heiluvaa tuntumaa, se ei ole paras tapa opettaa nuorta hevosta reagoimaan kuolaimeen. Jos hevonen tarvitsee lisää kuntoa, maastoilu vaihtelevassa maastossa on paljon parempi tapa. Jos ratsastaja ei uskalla nousta nuoren hevosen selkään sitä ensin väsyttämättä liinassa, on koulutus pahasti pielessä.

Amerikkalaisen eläinlääketieteen tohtorin ja Pennsylvanian yliopistollisen hevossairaalan kirurgin Michael W. Rossin mukaan hevosenomistajien pitäisi etsiä vaihtoehto juoksuttamiselle. Hänen mukaan ympyrällä juoksuttaminen pahentaa ontumista ja voi johtaa kroonisiin nivelrikkomuutoksiin hevosen myöhäisemmässä elämässä. Rossin mukaan jokainen kääntyvä askel hevosen elämässä vastaa kahta askelta suoralla uralla: päivittäinen juoksuttaminen voi siis lyhentää hevosesi käyttöikää valtavasti. Vaihtoehtona hän esittää ohjasajoa, maasta käsin työskentelyä ja hevosen kanssa yhdessä liikkumista esimerkiksi tehtäväratoja tehden. (Lähde: The Horse.)

Yksikään hevosharrastaja ei halua hevoselleen pahaa juoksuttamalla sitä. Olisi kuitenkin paikallaan harkita jokaista juoksutuskertaa tarkasti. Onko se tarpeellinen? Onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa hevoselle?

Hevosen hyvä elämä, osa 2

IMG_4915

”Äidillä on kylmä, pue villapaita!”

Tämä klassinen tokaisu ei aina ole lastenkaan kohdalla viisas, mutta me olemme sentään keskenämme samaa lajia. Kun miettii vanhanaikaista hevostenpitoa tulee aika usein mieleen, että ihmiset ajattelemattomuuttaan inhimillistävät hevosia uskoen, että hevoset mieluiten viettäisi aikaansa vertauskuvallisesti torkkupeiton alla sohvalla takkatulen ääressä. Olemme kuitenkin eri lajeja ja hevonen on ominaisuuksiltaan hyvin erilainen kuin ihminen. Millainen eläin hevonen sitten on?

Hevonen on laumaeläin, joka luonnossa elää pienissä perheryhmissä tai poikamieslaumoissa mutta erittäin harvoin yksin. Se on hyvin sosiaalinen eläin, joka on mestari välttelemään konflikteja ja viettää elämänsä vaeltaen useita kymmeniä kilometrejä päivässä. Se laiduntaa jopa 16 tuntia vuorokaudessa syöden sekä ruohoa että esimerkiksi pensaiden oksia, lehtiä ja kaarnaa. Se lähtee synnyinlaumastaan vasta parin vuoden ikäisenä jos silloinkaan. Kun se säikähtää, leikkii tai muuten liikkuu rivakammin, se yleensä pyrähtelee ja pysähtyy, pyrähtelee ja kävelee. Se on hyvä sietämään sekä kylmää että kuumaa.

Miten sitten vanhanaikainen hevostenpito sopii tälle eläimelle? Katsotaan sitä hieman tarkemmin. Vanhanaikaisessa hevostenpidossa (kokemukseni ovat pääosin 80-90-luvun Suomesta) hevonen suljetaan yksin pieneen koppiin, jossa sillä on tilaa noin 15 cm turpansa edessä ja häntänsä takaa. Sillä on umpinaiset seinät ympärillään sellaiseen korkeuteen, että sen on pidettävä päätään melko ylhäällä nähdäkseen lajitovereitaan.

Mikäli viereisen kopin hevonen ei ole sellainen yksilö, jonka kanssa hevonen viettäisi aikaa tiiviisti lähekkäin, hevonen yrittää saada sitä kauemmaksi esimerkiksi potku-uhkauksin tai pääuhkauksin siinä kuitenkaan onnistumatta. Hevosia seisotetaan kopissa 10-20 tuntia päivässä ja viedään ulos noin 20×30 m kokoiseen aitaukseen 2-10 tunniksi päiväksi, jokainen hevonen omaan aitaukseensa. Kun lämpötila laskee alle +10 asteen tai jos sataa, hevoselle puetaan loimi tai useampi vaikka hevonen tutkitusti on erinomaisen kylmänkestävä. Jopa kasvavat varsat kestävät kylmäkasvatusta, kunhan ruokinta on kunnossa. Jos pakkasta on -15 tai alle, hevoset eivät pääse ulos lainkaan koska tallin vesiputket jäätyvät.

Hevosta liikutetaan tunnin päivässä pääosin ravissa ja laukassa, jonka jälkeen se saa kävellä. Hevosia ruokitaan kolme kertaa päivässä  ja ne saavat koko ruoka-annoksensa yhtenä kasana turpansa eteen. Heinät on yleensä syöty noin puolessa tunnissa tai tunnissa, ja niin mahahapot jylläävät hevosen tyhjässä mahassa yli 15 tuntia vuorokaudessa (”hevonen pureskelee karsinan seiniä,” ”hevonen syö aitaa,” ”hevonen syö hiekkaa”).

En usko, että nykyhevoset joutuvat viettämään elämänsä ihan näin ankeissa oloissa. Silloin ainakin hevosilla oli ähkyjä, niiden jalat olivat usein turvoksissa yön jälkeen, ja aika moni taisi mennä osaamattomasta ratsastuksesta yhdistettynä pitkään paikallaan seisomiseen pysyvästi rikkikin. Aika moni silloinen hevonen asetettiin myös turvallisuussyistä elinikäiseen eristykseen ilman lajitovereiden seuraa.

Mistä tämä hevostenpitotapa sitten on saanut alkunsa?

Hevoslokerot historiaan, mihin kuuluvatkin.

Vanhanaikainen hevostenpito on lähtöisin käytännöllisyydestä. 1900-luvun melkeinpä puoleenväliin asti, ennen kuin autot ja traktorit yleistyivät, hevonen oli ennen kaikkea kulkuväline ja työkone. Kulkuvälineen ja työkoneen piti olla kätevästi saatavilla aina, kun tarve oli, ikäänkuin kirja hyllyssä tai haarukka laatikossa. Tästä lähti tapa pitää hevosia pilttuissa ja hieman myöhemmin karsinoissa. Koska niiden piti tehdä pitkiä päiviä ja rankkaa työtä ei ollut suotavaa, että ne tuhlasivat energiansa ylimääräiseen liikkumiseen tai lämpimänä pysymiseen. Tästä lähti tapa pitää hevosta seiosmassa sisällä lämpimässä talven yli. Koska heinä oli työlästä tehdä ja hankala säilyttää, oli parempi, mitä vähemmällä heinällä hevonen pärjäsi.

Nykyhevosten tilanne on erilainen. Heinäkuivurit ja säilöheinä ovat mullistaneet heinänteon, ja nykyään löytää etsimällä lähestulkoon joka hevoselle sopivaa heinää. Samalla kuitenkin hevosten käyttö on vähentynyt työhevosajoilta, ja yhä useamman hevosen ongelma on ylipaino. Mitä parempaa heinää, sitä vähemmän hevonen sitä tarvitsee, ja sitä pidemmäksi muuttuvat ne ajat, jolloin hevosen mahalaukku on tyhjä. Tulos on lisää mahahaavoja ja käytösongelmia (ja ratkaisu on jatkuvasti tarjolla oleva, vaikkei määrällisesti vapaa, heinä). Maailma on muuttunut sadassa vuodessa ja tieto on lisääntynyt. Olisiko nyt aika päivittää hevostenpitotapoja?

”Päästetään sitten kaikki hevoset irti preerialle!”

Tätäkin joskus kuulee, kun puhe kääntyy hevosten elinolosuhteiden parantamiseen. Ikäänkuin vaihtoehtoja on tasan kaksi: tehdään kaikki niinkuin ennenkin tai lopetetaan kaikki hevosharrastus kokonaan. Oikeastihan vaihtoehtoja on siellä välissä vaikka kuinka paljon. Pienilläkin muutoksilla voi hevosen elämänlaatu parantua paljonkin.

Jos hevonen tarhaa yksin, löytyisikö sille sopiva tarhakaveri? Jos ruokintavälit venyy pitkäksi, olisiko mahdollista järjestää jonkinlainen jatkuva korsirehutarjoilu verkon läpi? Jos hevosia pidetään sisällä pakkasilla ettei putket jäätyisi, onko talliin mahdollisuus järjestää muunlainen vesiputkien lämmitys tai nykyaikainen versio ämpärijuotosta? Voisiko hevonen tarhailla enemmän? Saisiko tarhoja laajennettua? Olisiko tallia peräti mahdollista muuttaa toimivaksi pihatoksi?

Pihatot yleistyvät nopeasti, eikä syyttä. Mitä enemmän hevostenomistajat perehtyvät lajiin nimeltä hevonen, sitä useammin he etsivät hevosilleen pihattopaikkaa. Ja tallinomistajathan kyllä seuraavat asiakkaidensa toivomuksia siinä, missä pystyvät. Saksalaisilla on hyvä nimi pihattoasumiselle: ”artgerechte haltung” eli jotakuinkin lajinmukainen hevostenpito. Pihatossa hevonen voi itse päättää, haluaako se olla ulkona vai sisällä, haluaako se seistä paikallaan vai liikkua.

”Eivät kaikki hevoset sovellu pihattoon!”

Tätäkin kuulee aika usein. Rohkenen olla eri mieltä. Totta tietenkin on, etteivät kaikki hevoset sovellu kaikkiin pihattoihin. Kaikki hevoset eivät tule kaikkien toisten hevosten kanssa toimeen. Kaikkia hevosia ei voi ruokkia saman kaavan mukaan. Kaikkia hevosia ei voida pistää pihattoon loimittamatta, mutta nykyään on olemassa ihan loistavan hyviä loimia jonka alla karvattomampikin hevonen voi asua ensimmäisen pihattotalvensa (toisena talvena karva on usein aivan eri luokkaa). Minun on vain lähtökohtaisesti mahdoton ymmärtää, että yhdellekään terveelle hevoselle olisi tarpeen seistä pitkiä aikoja aivan paikallaan ja hengittää lämmintä ilmaa. Tai että tämä olisi sillekään yksilölle parempaa kuin se, että se saisi itse määrätä liikkumisestaan.

Pihatto on tallia hieman vaativampi tapa pitää hevosia niin tallinpitäjälle kuin hevosen omistajallekin. Sama määrä lantaa pitää kerätä suuremmalta alueelta kuin kymmeneltä neliöltä. Ruokaa menee enemmän talvisin. Pitää varmistaa, että hevoset tulevat toistensa kanssa toimeen. Pitää tehdä yksilöllinen väkirehuruokinta mahdolliseksi. Ja hevosenomistajan pitää uskaltaa hakea hevosensa tarhasta, jossa on muitakin hevosia. Tästä huolimatta väittäisin, että hevosenomistajalle pihatossa asuvan hevosen kanssa harrastaminen on hauskempaa kuin tallissa asuvan hevosen. Hieman turvallisempaakin. Miksi?

Hevonen, joka saa halutessaan liikkua, ei niin usein ole kerännyt itseensä niin paljon patoutunutta liikkumisentarvetta, että sen pitää päästä purkamaan sitä hallitsemattomasti ratsastaja selässään. Hevonen, joka saa liikkua ympäri vuorokauden, on todennäköisesti sekä jaloistaan että suoliston toiminnaltaan hieman terveempi kuin paikallaan seisova. Lisäksi sopivassa hevosseurassa elävä hevonen on lähtökohtaisesti vähemmän stressaantunut kuin eristyksissä elävä hevonen, ja se heijastuu kaikkeen hevosen kanssa tekemiseen.

Kestää aikansa, ennen kuin hyvät pihatot ovat kaikkien hevosten saatavilla, mutta siihen asti voimme ihan pienillä muutoksilla parantaa hevosten elämänlaatua huimasti.

Hevosen hyvä elämä, osa 1

Kun joku taho kehtaa kyseenalaistaa huonoa hevostenpitoa tai hevosten käsittelyä, koulutusta tai kilpailukäyttöä, hevosalan reaktio on useimmiten varsin voimakas. Hyvä esimerkki oli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen syksyinen kannanotto hevosten paremman kohtelun puolesta. Hevosalan reaktiot vaihtelivat odotetusti ja mukaan tulivat myös vanhat suosikit ”Ei meillä vain”, ”Tehkää itse paremmin”, ”Ette tiedä hevosista mitään” ja saivat aikaan tämän toisen tiedotteen. Joku hevosalan julkaisuista yritti vaientaa koko asian kuolleeksi.

En tässä ota sen kummemmin kantaa siihen, millaista hevosten kohtelu maassamme on. Jokainen tietää, että asiat voisivat jossain tapauksissa olla paremmin. Millä tavalla voisimme parantaa hevosten elämää?

Kohtele hevosta ystävällisesti.

Ratsastuksen ammattilaiset Anna Kilpeläinen ja Mintti Rautioaho julkaisivat tämän tiedotteen uuden vuoden alla. Siellä he mm. lupaavat suhtautua hevosiin lempeästi ja rauhallisesti. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille hevosten kanssa tomiville ihmisille, ammattilaisille ja harrastajille yhtäläisesti. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen, joka kulkee talleilla silmät ja korvat auki, on nähnyt hevosten kovakouraista ja väkivaltaista kohtelua. Mitä jos tekisimme tästä sosiaalisesti paheksuttavaa? Mitä jos kaikki me, jotka pidämme hevosista (muutenkin kuin leivän päällä) puuttuisimme heti siihen, jos näemme ihmisen kohtelevan hevosta kovakouraisesti tai väkivaltaisesti?

Pomottelu historiaan.

Kun on kasvanut talleilla, jossa hevosista säännönmukaisesti puhutaan termeillä ”se sikailee”, ”se pomottelee”, ”näytä sille, kuka on pomo” jne. niin sitä alkaa helposti näkemään pomottelevia sikoja (anteeksi tässä kohtaa sioille, jotka ovat varsin mukavia eläimiä) jokaisen epätoivotun käytöksen kohdalla. Koska tällä hetkellä tiedän hevosista edes hieman enemmän kuin silloin, tiedän, että useimmiten kyseessä on aivan jostain muusta. Yleensä hevonen ei tajua, mitä pyydetään, tai on oppinut reagoimaan pyyntöön ihan toisella tavalla kuin ihminen toivoisi. Asian uudelleen opettaminen ratkaisee ongelman aivan valtaosassa tapauksia. Hevonen voi myös olla jostain kipeä, tai jäykkä, tai pelätä. Sen elinolosuhteet voivat olla niin huonot, ettei se reagoi normaalisti. Siitä enemmän toisella kerralla.

Puutu epäkohtiin!

Kynnys puuttua hevosten väärään kohteluun on korkea. Tiedän sen itsekin. Mutta hieman sentimentaalisesti muotoillen: olemme sen velkaa hevosille. Kyllähän meistä jokainen puuttuisi jos näkisi jonkun lyövän lasta tai vaikkapa perhoskoiraa kepillä? Ei lyöminen ole yhtään sen hyväksyttävämpää siksi, että hevonen sattuu olemaan isompi. Ei ole myöskään ohjista nykiminen eikä kannuksilla kaivaminen. Opettele eläinsuojelulain kohdat, jotka koskevat kaikkia eläimiä. Laissa sanotaan mm. näin: ”Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty.” Jos siis näet jonkun rikkovan lakia, puutu siihen. Tai hanki todistusaineistoa ja tee asiasta poliisille tutkintapyyntö. Vain siksi, että jokin asia on yleinen, ei tee siitä automaattisesti hyväksyttävää tai edes laillista.

Äänestä jaloillasi!

Asiakas ei ole aina oikeassa, mutta hänellä on valta muokata ammattilaisten toimintaa. Jos siis olet asiakkaan asemassa, käytä valtaasi. Jos olet ratsastuskoulun asiakas, vaadi, että hevosia kohdellaan hyvin. Vaadi, että opettaja osaa asiansa eli opettaa sinua ilman, että opit kohtelemaan hevosia kovakouraisesti.

Jos sinulla on oma hevonen ja haet sille kouluttajaa tai tallipaikkaa, vaadi, että kouluttaja tai henkilökunta kohtelee hevostasi hyvin. Jos sinulle tulee sellainen tunne, että hevosellasi on paha olla ko. ihmisten käsissä, vaihda kouluttajaa tai tallipaikkaa.

Jos päädyt vaihtamaan ratsastuskoulua, ratsuttajaa, kengittäjää tai mitä tahansa ammattilaista siksi, että hän käyttää väkivaltaa, kerro miksi. Jos kyseessä on yrityksen työntekijä, kerro myös hänen pomolleen miksi. Kun hevosten kovakouraisesta käsittelystä, ratsastamisesta, ajamisesta, lastaamisesta, kengittämisestä jne. tulee yhtä kannattamatonta ja paheksuttavaa kuin sen kuuluisi olla, hevosilla on parempi elämä.

”Kyllä sille täytyy näyttää, kuka on pomo!”

Yllä oleva tokaisu käytetään niin koirien kuin hevostenkin kanssa tämän tästä. Harvemmin kissojen kohdalla, johtuen ehkä kissojen hyvin erilaisesta reaktiosta kovakouraiseen käsittelyyn? Tarvitseeko siis hevoselle näyttää, kuka on pomo? Ei tarvitse.Tämä ei tarkoita, etteikö hevosten pitäisi osata tiettyjä asioita. Hevonen on iso eläin ja sen kanssa toimiminen tulee olla mahdollisimman turvallista.

Jotta hevonen on turvallinen käsitellä sille pitää toki opettaa eri asioita. Tärkeimpien joukossa se, että ihmistä ei voi talloa alleen. Ei epähuomiossa, ei muita hevosia väistäessä, ei taluttaessa, ei lastatessa eikä säikähtäessä maneesin katolta tippuvaa lunta. Hevoselle pitää myös opettaa muita taitoja, kuten jalkojen nostaminen ja ylhäällä pitäminen, paikallaan pysyminen hoitotoimenpiteiden ajan, traileriin meneminen jne. Sitä pitää totuttaa esimerkiksi rokotuksiin ja madottamiseen. Jos hevonen on ratsu, sille pitää opettaa ratsuasioita, jos se on ravuri, ravihevosasioita. Jos se on siitostamma, sitä pitää totuttaa ultraavaan eläinlääkäriin.

Lista voi olla lyhyt tai lähes loputon. Ihminen ei kuitenkaan ole hevosen pomo siinä mielessä kuin useimmat sen mieltävät eikä hevosten keskinäiset käyttäytymismuodot ole suoraan siirrettävissä ihmisen ja hevosen välisiksi: me olemme eri lajeja. Pomottelu tai johtajuus ei ole kaiken hevosten kanssa toimimisen alku eikä juuri: järkähtämätön rauhallisuus ja pyyntöjen opettaminen on.

Menikö hermo?

Ei tähän kirjoitukseen, vaan hevosen kanssa. Jokaisellahan meistä menee joskus hermo, eikö totta?

Kuten lasten Maisa-kirjoissa sanottaisiin: ”Ei, ei mene!” Kyllä lähestulkoon kaikkien aikuisten ihmisten on mahdollista hillitä hermojaan, vaikka kuinka suututtaisi. Ellet pysty, ja hevonen joutuu siitä kärsimään, vaihda harrastusta. Hanki kumivene, aloita posliinimaalaus, mene spinningtunnille tai kansallispuistoon vaellukselle. Terapiakin on hyvä vaihtoehto, Kela kuulemma korvaa sitä aika hövelisti nykyään. Jos sinulla menee hermot vain kilpailutilanteessa, älä kilpaile ainakaan eläimillä.

Niin kauan kuin hermojen menettäminen pidetään normaalina ja sosiaalisesti hyväksyttävänä hevospiireissä, mikään ei muutu. Jos saamme muutettua kulttuurin sellaiseksi, kuin sen kuuluisikin olla, meillä kaikilla on mukavampaa. Niin ihmisillä kuin eläimilläkin.

Hevoset ja ruokailu

Tähän tekstiin pari vuotta myöhemmin kirjoitettu jatko-osa: https://minnatallberg.wordpress.com/2014/11/27/olin-vaarassa/

Nykyään on jo hyvin tiedossa, että hevosille ihanteellinen ravinto on hyvä korsirehu ja ihanteellinen ruokintatapa jatkuva korsirehu. Mikä on sitten hyvä korsirehu? Nina Jaakkolalla on sivuillaan aiheesta hyvin kirjoitettua: http://hevosenruokinta.blogspot.fi/p/heinan-laatu-ja-maara.html – tekstiä on pitkästi, mutta ihan jokaisen hevosihmisen pitäisi lukea se. Hyvää heinää voi olla vaikea löytää, mutta tänä päivänä on jo paljon valinnanvaraa siinä, mitä ostaa. Säilöheinän tuleminen on tehnyt ruokinnan paljon helpommaksi: kuivaan heinään on ilmeisen vaikea saada sekä tarpeeksi valkuaista että tarpeeksi vähän sokeria. Nina Jaakkola tekee myös ruokintasuunnitelmia hevosille ja voin suositella sellaisen tilaamista: tänä vuonna omille hevosilleni riitti pääosin yhden mineraali-vitamiinitiivisteen antaminen hyvän heinän lisäksi.

Tapana on ruokkia hevosia kolme kertaa päivässä. Tämä saa kuitenkin aikaan sen, että varsinkin öisin ruokintaväli jää hevoselle aivan liian pitkäksi. Koska hevosilla mahahaava on valitettavan yleinen, pitäisi mielestäni jokaisen hevosen saada olla ennaltaehkäisevästi jatkuvalla heinällä. Miten sitten toteuttaa tämä, kun vain pieni osa hevosista (lähinnä imettävät tammat ja kasvavat varsat ja nuoret) voivat olla vapaalla heinällä lihomatta liikaa?

Tähän mennessä mielestäni paras keksintö on tämä: Image

Kuvassa on siis metallinen heinähäkki, jollaisia saa mm. Kellfriltä. Häkissä on katto päällä, mikä varmistaa heinän säilymisen hyvänä sateellakin. Kahden melko tiheäsilmäisen 3,5 x 3,5 m verkon alla on säilöheinäpaali. Nämä verkot ovat Vainikan aitalta. Yksi verkko ei vielä hidasta hevosten syömisnopeutta tarpeeksi, mutta kahdella verkolla heinämenekki on hyvin samantapainen kuin jos jokaiselle hevoselle annettaisiin niiden suositeltu vuorokausiannos.

Kovalla pakkasella poistamme toisen verkon, jolloin hevoset ovat vain jonkun verran hidastetulla vapaalla heinällä. Heinähävikki on tällä systeemillä olematon ja mitä parasta, voimme olla varmoja siitä, ettei hevosillemme kehity mahahaava ainakaan liian pitkien ruokintavälien takia. Hevosten suolistoon ei myöskään päädy hiekkaa siksi, että heinä syötettäisiin maasta.

Heinäverkko on kengällisille hevosille hankala siksi, että kenkä saattaa juuttua verkkoon hevosen kuopiessa verkkoa. Metallinen heinähäkki vähentää tämän riskin minimiin.

Kilpahevosetkin pärjäävät paremmin heinällä

Jotakuinkin näin voidaan tiivistää ruotsalaistutkimusta, jossa 16 nuorta ravihevosta pidettiin väkirehutta hyvällä säilöheinällä. Ja kuten aika moni meistä on huomannut, pääosin heinäruokinnalla (edelleen sitä hyvää heinää!) hevoset voivat paremmin. Kokeen hevosista yksikään ei sairastunut ähkyyn, lannehalvaukseen eikä yksikään kehittänyt stereotyyppistä käyttäytymistä.

 

http://www.hastsverige.se/Nyhetslista1.html?news=15778

Tuire Kaimion hevoskurssi Espoossa lokakuussa

TUIRE KAIMION RATSUHEVOSEN KOULUTUSKURSSI

Espoossa Oittaalla, Cypistallin maneesissa, ositteessa Kellonummentie 14 torstaina 4.10 ja perjantaina 5.10 klo 10-13 ja sunnuntaina 7.10 klo 13-17.

Kurssilla käydään läpi sekä nuoren että vanhemmankin ratsun peruskoulutusta ja sitä, miten koulutuksessa tulisi edetä.

Kurssille on mahdollisuus osallistua joko käytännönharjoittelijana tai katsojana.
Käytännönharjoittelun hinta omalla hevosella on 30 euroa/päivä ja kurssihevosella 40 euroa/päivä (max. 2 harjoittelijaa per hevonen). Hinta katsojalta 20 euroa/päivä.

Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että osanottaja on joko osallistunut Tuire Kaimion luennolle Miten hevonen oppii tai on tutustunut vastaavaan osioon kirjassa Hevosen kanssa.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut 28.9.2012 mennessä katri.santasalo@pp.inet.fi.

Ei mikään maksettu mainos

Paarmakausi on pahimmillaan ja olen lueskellut eri vaihtoehdoista niiden torjuntaan. Paarmoihinhan ei tunnetusti juuri tehoa mitkään myrkyt tai muut häätöaineet ja ne tuntuvat olevan erityisesti tummien hevosten kimpussa ihan jatkuvasti. Ystäväni siis hankki sellaisen mekaanisen paarmapyydyksen, jonka hinta on vajaat 300 euroa (plus pari tuntia hikeä sen kokoamisessa.)

Teoria pyydyksen takana on se, että paarma erehtyy luulemaan telineen päässä roikkuvaa isoa mustaa muovipalloa eläimeksi, laskeutuu sen kylkeen ja kun toteaa, ettei se olekaan eläin, lähtee aina lentoon ylöspäin. Silloin se joutuuu lamppuvarjostimen näköisen muovin sisälle ja päätyy lopulta astiaan, jossa on vettä, ja hukkuu. Minä en tiedä paarmojen käyttäytymismalleista mitään, mutta jos oletetaan, että ne tosiaan aina lähtevät ylöspäin, niin tuollainenhan voisi toimiakin.

Toimiko?

Vajaan vuorokauden tulos:

Ohjeen mukaan pyydys tulee laittaa paikalleen ennen kuin ensimmäiset paarmat tulevat, enkä tietenkään usko, että se poistaa paarma-ongelmaa kokonaan. Mutta jos vaikka 50 paarmaa päivässä poistuvat hevostemme kimpusta niin se on hyvin helposti kannattava sijoitus. Tuonne olivat menneet jopa niitä nelisenttisiä jättipaarmoja.

Kannattaako eläintä säikytellä?

Kirjoitin aikaisemmin ihmisen pelosta. Kannattaako sitten eläintä säikytellä tai yrittää hallita pelottelemalla? Sattuneista syistä aihe on tällä hetkellä ajankohtainen.

”Ei tietenkään”, luulisi olevan jokaisen järkevän ihmisen vastaus. Kuitenkin näkee edelleen joskus eläinten pelottelua käytettävän koulutuksen sijasta. Tavanomaisimpia tapoja on esimerkiksi hieman säikytellä hevosia käyttämällä raippaa niiden hätyyttämiseen tai läimäyttää niitä raipalla rankaisuksi siitä, etteivät liiku eteenpäin. Ero siihen, että hevoselle opetetaan raippamerkki (katso ohjeet Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa), joka sitten tarvittaessa voimistetaan, on huima, niin ihmisen kuin hevosenkin kannalta. Hevosen kannalta siksi, että se tietää mitä siltä toivotaan eikä sitä silloin pelota, vaikka raippaa jouduttaisiinkin joskus käyttämään. Ihmisen kannalta siksi, että mielentilaltaan rento ja luottavainen hevonen on ihmiselle turvallisempi hevonen.

Kävin muutamia vuosia sitten Nepalissa kuvaamassa norsunpoikasten koulutusta. Siellä käytössä oli vuosisatoja vanhat perinteiset koulutustavat, jotka olivat säilyneet muuttumattomina ja jotka vaikuttavat nykytietämyksen mukaan todella julmilta. Kuitenkin norsunajajat ja kouluttajat pitävät norsuista ja tunsivat sääliä niitä kohtaan niiden joutuessa perinteiseen koulutukseen: heillä ei vain ollut vaihtoehtoista toimintatapaa käytössään. Pikkunorsuja oli pakko saada työkäyttöön ja koulutustapoja oli vain yksi. Kunnioitusta herättävää oli se, miten nopeasti norsunajajat ottivat omakseen uuden, väkivallattoman koulutustavan heti, kun näkivät sen toimivan.

He myös oivalsivat välittömästi tämän turvallisuusaspektin. Ehkä siksi, että norsunajaja on yksi maailman vaarallisimmista ammateista. Yksi ensimmäisistä kysymyksistä, joita esitettiin toisen koulutustavan esittelyn jälkeen, oli nimittäin suurin piirtein ”Jos putoan norsun selästä viidakossa, voiko olla, että tällä uudella tavalla koulutettu norsu ei hyökkääkään kimppuuni tai lähde pakoon vaan jää odottamaan?” Oleellinen kysymys ja suurin syy siihen, miksi eläinten kanssa tekemisissä oleva ihminen kannattaa käyttää kaikki tieto hyväkseen oppiakseen kouluttamaan eläimiä ilman pelottelua: eläin muodostaa myös käsityksen ihmisistä sen perusteella, mitä koulutus ja käsittely pitää sisällään. Vaikka ihmisen kannalta eläimen säikyttely tuntuisi nopeimmalta tavalta saavuttaa haluttu tulos (vaikka koulutus on oikein tehtynä hämmästyttävän nopeaa sekin), se ”syö” koko ajan eläimen halua tehdä töitä ihmisen kanssa ja vaikuttaa suoraan ihmisen turvallisuuteen.

Jos on vain nähnyt hieman jännittyneitä ja aavistuksen pelokkaita hevosia, alkaa pitää sitä normaalina. Kuitenkin rento ja luottavainen hevonen on aivan eri asia. (Rento ja luottavainen norsunpoikanenkin on melkein kuin eri eläinlaji pelokkaaseen norsuun verrattuna.) Jos hevonen on hieman jännittynyt ihmisen läheisyydessä, se reagoi suuremmin kaikkiin yllättäviin tapahtumiin ja sillä käynnistyy helpommin pakoreaktio, kuten pukitteleminen.

Koska osa hevosten kanssa tekemisissä olevista ihmisistä toimivat niin, kuin on aina toimittu, kuuluu joidenkin hevosten elämään enemmän säikyttelyä ja pelottelua kuin toisten. Hevosta voidaan esimerkiksi lastata niin, että sitä säikytellään takaa, jotta se menisi sisään. (Hevosta voi myös opettaa menemään sisälle kuljetusautoon tai traileriin itse, ilman säikyttelyä.) Nuoren hevosen ensimmäinen kosketus ratsastajaan voi olla se, että tallin parhaiten selässä pysyvä ratsastaja laitetaan summittaisen varusteisiin totuttamisen jälkeen hevosen selkään ja sitten nuoreen hevoseen niin sanotusti ”laitetaan vauhtia” eli säikytellään liikkeelle maasta, ettei se keksisi pukitella tai loikkia. (Hevosta voi myös totuttaa ratsastajaan niin, että se suorastaan toivoo saavansa ratsastajan selkäänsä eikä siihenkään liity yhtään jännittymistä, saati sitten pelkoa.)

Lapset seuraavat, mitä aikuiset puuhaavat, ja käsittävät sitten hevosten käsittelyn samalla tavalla.

Suurin syy siihen, miksei pelottelua kannata käyttää koulutuskeinona on tämä: jos eläin (tai ihminen, jokainen esimerkiksi liikenneonnettomuudessa ollut tietää todennäköisesti tämän) pelästyy tarpeeksi, se oppii kerrasta pelkäämään vastaavaa tilannetta. Sitä pelkoa ei enää saa täysin poistettua: sitä saa kyllä peitettyä ja uusia hyviä kokemuksia lisäämällä voidaan päästä tilanteeseen, jossa pelko ei haittaa jokapäiväistä elämää tai sitä ei edes huomaa. Se on kuitenkin aivan mielettömän työlästä, sitä täytyy pitää yllä koko eläimen elämän ajan ja siksi kannattakin pitää huolen siitä, ettei eläin koskaan pääse säikähtämään niin paljon, että pelkoehdollistuminen pääsee tapahtumaan.

Käytännön esimerkki: olen opettanut varsan tulemaan ihmisen luokse laitumella ja laittamaan itse päänsä riimuun. Opettamiseen kului arviolta noin 4-5 minuuttia.

Varsan emä, joka tuli meille aikuisena, oli aikaisemmassa elämässään (johon sisältyy ainakin viisi maata ja epäilemättä ainakin kaksinkertainen määrä entisiä omistajia) oppinut pelkäämään kaikkea, joka liittyy pyydystämiseen, kuten yksittäisiä ihmisiä, riimuja, köysiä, ihmisjoukkoja, miehiä ja jopa ääntä, joka lähtee kauroista, kun niitä ravistelee ämpärissä. Kun se päästettiin irti laitumelle ja ihminen tuli samalle laitumelle seisomaan, se juoksi kiitolaukkaa laitumen päästä päähän yli vartin ajan yrittäessään paeta. Tammaa oli yritetty myös kesyttää jonkinlaisen luonnollisen hevosmiestaidon version avulla, jonka ansiosta se tiesi täsmälleen, miten pienessä tilassa on turha yrittääkään paeta. Pienessä tilassa se sulkeutui täysin. Veikkaisin, että ainoat syyt siihen, että tamma oli vielä hengissä, oli siinä, ettei se ollut oppinut vapautumaan paineesta tulemalla ihmisten päälle ja että se oli poikkeuksellisen kauniin värinen.

Tämän tamman opettamiseen ja siedättämiseen on käytetty aika monta kymmentä tuntia ja edelleen sitä täytyy pitää yllä säännöllisesti, jotta se on normaalisti kiinni otettavissa. Sen varsa voi olla kesälaitumella yhteen putkeen kahden kuukauden ajan ja kun on kavioiden vuolun aika se tulee ravissa paikalle, kun ihminen menee laitumelle ja pitää riimun paikallaan kädessään. Kumpaa kannattaa tehdä?

Mitä lapsesi oppii ratsastuskoulussa?

Tämä kysymys tuli väkisinkin mieleeni sen jälkeen, kun jouduin tänään miettimään miksi jo kouluikäinen lapsi kohtelee eläintä (tässä tapauksessa hevosta) huonosti. Onko se vain ajattelemattomuutta vai matkiiko lapsi aikuisia? Mistä lapsi on saanut tämän mallin?

Jäljet johtavat mahdollisesti ratsastuskouluun. Jos lapsen ratsastuskoulussa saama malli siitä, miten hevosia kohdellaan on väärä, yhdistelmästä lapsi + hevonen tulee helposti hevoselle ikävä ja lapselle hengenvaarallinen. Tässä tapauksessa onneksi kaikki päättyi verrattaen hyvin: lapsi on hengissä ja hevosessa olevat jäljet toivottavasti korjattavissa.

Tiedätkö sinä, mitä lapsesi ratsastuskoulussa oppii ja näkee muiden lasten ja aikuisten siellä tekevän? Lapsellakin on oikeus oppia oikeita asioita. Vähimmäisvaatimuksena pitäisin ainakin sitä, että lapsi oppii kohtelemaan eläimiä ystävällisesti ja johdonmukaisesti, eikä käyttämään tai näkemään hevosten väkivaltaista käsittelyä tai pelottelua. Toteutuuko tämä ratsastuskoulussa, jossa lapsesi käy?

”Älä näytä sille, että pelkäät!”

Tämä hokema tulee vastaan silloin tällöin niin koira- kuin hevosihmistenkin keskuudessa. Muistan itse kuulleeni sen joskus 80-luvulla ratsastustallilla moneen kertaan. Silloin en tiennyt hevosista paljon mitään, nyt tiedän edes hieman enemmän kuin silloin, ja yhä edelleen kuulee samaa sanottavan. Yleensä silloin, kun eläin näyttää ihmisen mielestä vihaiselta – koira murisee tai hevonen luimistelee – tai jos hevonen ei suostu tekemään ratsastajan pyytämää asiaa ja esimerkiksi pukittelee. Jossain vaiheessa joku hyvää tarkoittava ihminen sanoo: ”Älä näytä sille, että pelkäät!”

Lajien välisestä kommunikaatiosta

Olen toki nähnyt mielenkiintoisen pieneen epätieteellisen kokeen TV-ohjelmassa, jossa pienelle, hintelälle miehelle, jonka kimppuun usein hyökättiin kadulla, opetettiin tietoisia eleitä, ilmeitä ja itsevarmaa kävelytapaa. Ainakin tämän TV-ohjelman lopputulos oli (tietenkin) se, ettei miehen kimppuun enää käyty kadulla. Miksei siis kannattaisi vain opetella esittämään, ettei pelota, eläintenkin kanssa?

Syitä on monia. Ensimmäinen on se, etteivät ihminen ja koira tai ihminen ja hevonen ole keskenään samaa lajia. Joitain eleitä koira ja hevonenkin ymmärtää ihmisen tekemänä, muttei suinkaan kaikkia. Ongelmia tulee yleensä viimeistään silloin, kun ihminen reagoi ihmiselle tyypillisellä tavalla johonkin eläimen tekemään liikkeeseen ja olettaa itse, että eläin luontaisesti ymmärtää siitä jotain. Jollei eläin ymmärräkään, ihminen voi vahingossa joutua ”Älä näytä sille, että pelkäät!” -tasolta seuraavalle terveisiä 80-luvulta -loukkuun, jonka nimi on ”Se sikailee! Näytä sille kuka on pomo!” (Tästä lisää joskus toiste.)

Toinen syy on se, että pelko ei poistu vain esittämällä rohkeaa. Jos ihminen joutuu näyttelemään pelotonta tilanteessa, jossa häntä edelleen pelottaa, ihminen voi helposti päätyä samaan tilanteeseen kuin pelkäävä eläin: ellei pääse pakoon, hyökkäys on paras puolustus. Ihminen, joka pelkää, kohtelee helposti hevosia tai koiria hieman liian kovakouraisesti. Hän huutaa niille, nykii ohjista tai hihnasta ja saa käytöksellään useimmin eläimen valmiustilan nousemaan lisää. Kierre on valmis. Pelkäävä ihminen ei ajattele kovin järkevästi, hän reagoi suuremmin kuin mihin on syytä eikä hän pysty opettamaan eläimelle, mitä sen pitäisi tehdä. Pelkäävä ihminen säpsyy helposti ja pelkäävän ihmisen mielentila voi todellakin ”tarttua” eläimeen niin, että eläintäkin alkaa hermostuttamaan.

Kolmas syy on se, että eläimet ovat mukavia. Se kuulostaa epäilemättä naivilta, mutta käytännössä näin on. Ei koirilla eikä hevosilla ole syitä pompotella, kiusata tai purra ihmistä siksi, että ihmistä pelottaa. Niille on yleisesti ottaen melko sama, pelkääkö ihminen vai ei. Toki nekin todennäköisesti mielummin hengailevat sellaisen ihmisen seurassa, jota ei pelota, koska silloin kaikilla on turvallisempi olo, mutta niillä ei ole minkään valtakunnan syytä muuttua hyökkääviksi siksi, että ihmistä sattuu pelottamaan.

Olen saanut seurata meidänkin koirien sukulaisten eli vapaana elävien kyläkoirien käytöstä Nepalissa ja hevoslauman käytöstä sekä kotona että ulkomailla ja molemmilla lajeilla on käytössään todella hienovaraisia tapoja tulla toimeen keskenään ja välttää yhteenottoja. Niin kauan kuin resursseista ei tarvitse kilpailla, molemmat lajit elävät hyvinkin rauhanomaista elämää: onhan se ollut yksi lajin säilymisen kannalta edullinen piirre.

Pelko ja sen voittaminen

Jos eläin käyttäytyy niin, että ihmistä pelottaa, mitä sitten pitäisi tehdä? Ensinnäkin: pysähdy miettimään, mistä pelkosi johtuu. Tässä maassa kenenkään ei ole pakko tehdä töitä eläinten kanssa, vaikka pelottaisi, joten mielestäni kaikki eläinten kanssa tekemisen pitää olla pääosin mukavaa molemmille osapuolille. Jollei se ole, eläimen tai ihmisen pelon takia, kannattaa kyllä ottaa muutamia askelia taaksepäin ja miettiä, millä keinoin muutos voidaan saavuttaa.

Pelko voi olla opittua, niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Itselläni esimerkiksi oli 80/90-luvulta peräisin oleva lastauspelko, joka sai aikanaan alkunsa siitä, kun kuorma-autoon tiukasti kahdella ketjunarulla nenänpiin yli köytetty (ei sentään minun toimesta) muhkea puoliveriori kiipesi etuseinän yli ja jäi siihen roikkumaan (ks. tasapainon korjausliike tai vastarefleksi, Tuire Kaimion kirja Hevosen kanssa, s. 15)  ja olin tämän sattuessa kuorma-auton pimeässä hevostilassa kuten hevostenhoitajia siihen aikaan oli tapana kuljettaa.

Vaikka myöhemmin opin kouluttamaan hevosia niin, että ne suhtautuvat ”innosta puhkuen” lastaukseen, minulla meni aikanaan monta vuotta siihen, että stressitasoni lähestyi normaalia lastaustilanteessa. Siinä ei ole mitään kummallista, mutta ymmärrän siis tavattoman hyvin, että eläin on kerrasta oppinut pelkäämään jotain tilannetta niin, että sen uudelleen koulutus vie aikaa ja omistajan pitää olla valmis jatkuvasti myös pitää yllä sitä uutta opittua.

Huomasin samalla, ettei minun pelkoni mitenkään estänyt omien hevosteni tehokkaan oppimisen, kun koulutus kuitenkin oli ihan sujuvaa, eikä niille tullut tarvetta litistää minua seinään siksi, että taustalla kummitteli tämä vanha pelkoni. Minun tapauksessani tämän vanhan trauman korjattuna pysyminen hoituu sillä, että lastaan myös omat hevoset aina välillä, koska se on niiden mielestä todella hauskaa, eikä ongelmia pääse tulemaan.

Eri ratkaisut erilaisiin pelkoihin

Jos sinua pelottaa, mieti miksi. Johtuuko pelko jostain sellaisesta, mitä on tapahtunut aikaisemmin? Jos näin on, suunnittele tapa, millä voit päästä sen yli. Jos pelko ei johdu mistään sellaisesta tapahtumasta, mieti antaako eläimen käytös aihetta pelkoon. Esimerkiksi ihmiselle, joka ei ole ollut aikaisemmin hevosten kanssa tekemisissä, päätään ravisteleva hevonen voi olla pelottava. Tähän auttaa usein se, että ottaa muutaman askeleen taaksepäin ja tutustuu hevoseen lajina hieman ennen kuin alkaa tekemään sille asioita. Mitä paremmin tietää, miten hevonen tai koira käyttäytyy ja mitä lukeutuu normaaliin käytökseen, sitä rennommin suhtautuu niiden kaikkeen sellaiseen käytökseen, joka ei merkitse suoraa uhkaa itselle.

Jos eläin taas käyttäytyy uhkaavasti tai aggressiivisesti, mieti, mistä se johtuu. Tässä voi jo olla tarpeen kysyä apua ammattilaiselta, jolla on kokemusta ongelmista ja niiden ratkaisuista, sillä syitä voi olla vaikka kuinka paljon ja erilaisia, esimerkiksi:

Kipu. Jos koira murisee, ärjyy vastaantulijoille tai näykkäisee, kun siihen tartutaan, se voi olla kipeä. Jos hevonen pukittelee laukannostoissa, luimistelee satuloitaessa, välttelee kuolainten laittoa tai ei anna tarhassa kiinni, se voi olla kipeä.

Pelko. Jos eläintä pelottaa, se voi käyttäytyä arvaamattomasti. Jos eläin ei pääse kauemmaksi pelon kohteesta (joka voi olla myös ihminen), sen käytös voi muuttua hyökkääväksi.

Resurssien puolustaminen. Resurssi voi olla vaikkapa ruoka (hevonen luimii heinäkasalla, koira murisee ruokakupilla) tai tila (hevonen luimii karsinassa, koira murisee sohvalla).

Elinolosuhteet. Jos hevonen ei saa toteuttaa liikkumistarvettaan, se voi tuntua pelottavalta pommilta ratsastajan alla. Jos koira viettää tuntikausia päivästä ohikulkijoita haukkuen, sen stressitaso voi kohota niin, että siitä tulee pienemmistä ja pienemmistä ärsykkeistä ärjyvä. Jos hevosella ei ole mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen toisten hevosten kanssa (edes aidan yli seurustellen) niin se voi pyrkiä suuntamaan tätä käyttäytymistarvettaan ihmiseen.

Opittu puolustautuminen. Esimerkkihevonen on tamma, joka alkoi parivuotiaana oletettavasti mahahaavan takia imppaamaan tallissa. Tietämätön talliporukka päätti karsia tätä tapaa lyömällä tammaa päähän aina, kun se imppasi. Koska karsinassa ei pääse pakenemaan, tämä yksilö oppi hyökkäämään ihmisten kimppuun, erityisesti sellaisten hieman kiukkuisten oloisten ihmisten. Samalla se oppi imppaamaan entistä suuremmalla intensiteetillä silloin, kun sitä ei lyöty päähän.

Esimerkkikoira taas oli oppinut näykkimään puolustaessaan puruluitaan vain siksi, että omistaja oli tietämättömyyttään suuttunut siitä, kun koira oli pentuna murissut saatuaan herkkuluun. Omistaja oli kuullut, ettei ”laumanjohtajalle” saa murista tietämättä tarpeeksi koirista jotta olisi muistanut, että koirien keskenkin jokaisella on oikeus puolustaa ruokaansa.

Aggressiivinen käyös on oire jostain, ei muuta. Syy käytökselle pitää löytää, jotta käytös saadaan muutettua. Jos syy ei ole kipu, voidaan elinolosuhteiden parantamisella ja koulutuksella useimmiten auttaa asiaa. Silloinkin, kun syynä käytökselle on ollut kipu, voidaan tarvita koulutusta jotta eläimen käytös muuttuu.

Missään näistä tapauksista ongelmat eivät ratkea sillä, että ihminen vain esittää olevansa pelkäämättä, vaikka häntä pelottaa. Siksi ”Älä näytä sille, että pelkäät!” -hokema joutaisi romukuoppaan. Sitä voitaisiin korvata hieman toimivimmilla neuvoilla, kuten ”Jatka pyyntöä, vaikkei se heti tottele!”, ”Pysy paikallasi, vaikka se juoksee!” tai ”Muista hengittää!”.

Näin selätät pyöröpaalin

Joskus näkee asiat selvemmin ihan tuorein silmin. Aika useinkin. Kuten hevosista täysin tietämätön hyvä ystäväni, joka kävi viime vuonna kylässä kun olin ruokkimassa hevosia. Voi olla, että tämä alla oleva on kaikkien muiden hevosihmisten tiedossa, jolloin pahoittelen häiriötä.

Hevosilleni syötän säilöheinää pyöröpaaleissa, joilla on painoa 150 kilosta ylöspäin. Aika painavankin paalin saa hyvin siirrettyä pyörittämällä, mutta paaleja pitää säilyttää pystyaseennossa. Haasteellisin osuus on siis se, kun paali pitää saada käännettyä ns. rullausasentoon.

Toissatalvena minulle tuli mielettömät selkä- ja käsivarsilihakset kun heinäpaalin kääntämiseen meni joskus viisikin minuuttia. Pungersin paalin alle rautakangen ja yritin sen avulla saada paali kääntymään, työnsin sitä reunasta ja joskus sen kaataminen onnistui heti. Joskus taas ei. Vaikeusastetta toi paalin ympärille kerääntynyt lumi ja paalin paino (heinän kosteusprosentti vaihtelee ja paalin kokonaispaino sen mukana).

Ystäväni tuli kylään, katsoi tätä säälittävää äheltämistä hetken ja kysyi sitten:

– Oletko kokeillut lyödä rautakangen tuohon paalin keskelle ja käyttää sitä vipuvartena?

No en ollut. Jos joku teistä hevosenomistajista kirjaimellisesti painii saman ongelman kanssa, niin tässä on ratkaisu:

1. Poista paalin ympäriltä muovi (mattoveitsi on tähän parempi kuin puukko) ja jätä alla oleva verkko paikoilleen.

2. Ota rautakanki ja lyö se paalin keskelle ylhäältä päin. Pitää lyödä pari kertaa, että se pysyy.

3. Ota rautakangen päästä kiinni ja käännä paali. Toimii.

Talvi II. Winter II.

Talvella on puolensa.
Winter has its moments.

Molly tykkää polskia vesisaavissa, siitä johtuu huurtunut kohta päässä.

Molly likes to splash around in the water trough, that’s where she got the frosty spot on her head.

Pohjoisruotsalainen kylmäverihevonen.

North Swedish Draft Horse.

PRE (Pura Raza Española eli andalusialainen).

PRE (Pura Raza Española or Andalusian).

PSL (Pure Sanguo Lusitano).