Hevosia

Suut, syyt ja seuraukset

Viime viikolla julkaistiin suomalaistutkimus ravihevosten suuvaurioista lähdön jälkeen. Tulokset ovat järkyttävät: 84% hevosilla oli vaurioita suussaan nimenomaan sillä alueella, jossa kuolaimet ovat. Linkki Helsingin yliopiston juttuun aiheesta täällä: [linkki] jossa linkki myös koko tutkimustekstiin (englanniksi).

Olen seurannut hieman keskustelua tutkimustuloksista Facen puolella ja muista keskusteluista tutut vasta-argumentit tulivat jo ensimmäisen tunnin aikana:
”Tutkimus on huono,” ”muillakin lajeilla on samoja tai pahempia ongelmia,” ”siitostammoillakin on suuvaurioita” jne. jne. Eli ns. Tennessee Walking Horse -kortti. Aion kirjoittaa nyt pelkästään tästä tutkimuksesta ja siihen liittyviä asioita, joten jos haluat kommentoida (olen joka kommentista aina kiitollinen!) niin tarkistathan, että keskustelet jollain muulla argumentilla kuin tällä. Vaikka Afrikassa lapset näkevät nälkää, se ei tarkoita etteikö muihin ongelmiin pitäisi puuttua. Ja kyllä, kokemukseni mukaan hevosia vedetään suusta myös muissa lajeissa. Esimerkiksi Mirjami Miettisen tutkimuksessa ratsuilla 78%:lla oli haavaumia suussaan. (Blogi aiheesta vuodelta 2016 [linkki])

Mitä jos tämän sijaan kaikki hyväksyisimme, että ravipuolella on todistetusti ongelma ja miettisimme yhdessä, mitä sille voidaan tehdä?

Toinen argumentti, jolla pyritään selittämään hevosen suuvauriot, on nimittäin syyn vierittäminen hevosen niskoille. Hevonen painaa ohjalle, hevonen ei hiljennä tai käänny tai jos toimii kotona kevyillä ohjasavuilla, radalla ei. Siksi tarvitaan ne vaurioita aiheuttavat otteet.

Niin. Olemme kuitenkin vastuussa siitä, että hevonen voi hyvin. Siihen kuuluu se, että hevosta koulutetaan niin hyvin, että se on kilpailutilanteessakin hallittavissa ilman, että aiheutetaan sille vammoja. (Kyllä, voi olla, että vammat ovat syntyneet jo kotona ennen kilpailuja, mutta sama pätee siihenkin: Ihmisen harrastus ei saa aiheuttaa eläimelle vammoja.) Koska jos hevonen on niin kiihtynyt, ettei se kilpailuissa pysty vaikkapa pysähtymään tai hiljentämään vauhtia, suussa tuntuva kipu ei vähennä kiihtymystä. Todennäköisesti kipu lisää hevosen tarvetta juosta sitä pakoon. Kierre on valmis.

Tutkimus tehtiin jo pari vuotta sitten mutta tulosten analysointiin ja julkaisuun menee aina aikaa. Nyt kun tieto on tullut, miten aiomme suhtautua siihen?

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä hevosharrastuksen sosiaalisesta hyväksynnästä (englanniksi SLO eli Social License to Operate) eli siitä, että hevosharrastuksen ja -urheilun kuuluu toimia niin, että sitä ympäröivä yhteiskunnallinen hyväksyntä säilyy. Muuten sille, meille, käy joskus huonosti.

Lueskelin eläinsuojelulakia ja siellä oli tällainen mielenkiintoinen lause: ”Maa- ja metsätalousministeriö voi kieltää pitämästä sellaisia eläinkilpailuja tai muita vastaavia tilaisuuksia, joissa eläimille voi aiheutua tarpeetonta kipua, tuskaa tai kohtuutonta rasitusta.”

Mitenkään maalamatta piruja seinälle, hevosharrastuksen aika muuttua on nyt. Strutsina pää pensaassa oleminen onnistui jonkun aikaa, muttei todennäköisesti enää.

Ratkaisuehdotus

Oma ratkaisuehdotukseni on tämä: Nollatoleranssi suuvaurioille (ja näkyville vaurioille muutenkin) jokaisessa hevoskilpailussa. Kaikkia hevosia tarkastetaan ko. tutkimuksen tavalla ennen lähtöä, ja jos vaurioita on, annetaan välitön kilpailukielto tutkimuksessa määritellyn ajan (vaikka sen minimiajan vammojen parantumiselle). Siirtymäaika olisi toki hyvä, vaikka sitten se minimiaika vaurioiden parantumiselle.

Ratkaisuehdotukseni, että hevosharrastus säilyisi: Kouluttaminen, totuttaminen, siedättäminen. Opi olemaan vetämättä ohjista ja opeta hevonenkin olemaan vetämättä. Opeta hevonen toimimaan myös vieraissa paikoissa ja jännittävissä tilanteissa.

En näe mitään syytä, miksei ravihevosia ja ratsuja ja valjakkohevosia voisi kouluttaa toimimaan kevyillä avuilla kilpailutilanteessakin, kunhan siihen käyttäisi riittävästi aikaa, tietoa ja toistoja. Jollei aivan yhtä kevyillä kuin kotona, niin ainakin sellaisilla, jotka eivät aiheuta vammoja. Autan mielelläni asiassa.

Mutta siihen asti, kun saan jostain mesenaatin joka antaa minulle mahdollisuuden jakaa tätä koulutustietoa jokaiselle, ilmainen vinkki: Aloita pienestä, etene asteittain. Kevyt paine ohjaan ja palkitse hevosta myötäämällä ohjalla heti, kun se hidastaa edes aavistuksen. Toista. Tuhat kertaa, kaksi tuhatta, kolme tuhatta. Siirry sitten asteittain pois kotipihasta vaikeampiin ympäristöihin.

IMG_6543
Kuvassa on ratsu. Arkistossani on puutteita.

 

 

 

Utelias, eloisa eläin

Hevosissa on jotain taianomaisen kiehtovaa. Miten näin iso, nopea ja potentiaalisesti vaarallinen eläin suostuu meidän käsittämättömiin keksintöihin? Meidän maan hevosista yli 95% ovat jonkunlaisessa harrastekäytössä, ei enää työkäytössä kulkuvälineenä tai voimantuottajina pellolla ja metsässä. Mikä se on, joka saa ihmiset harrastamaan hevosia?

Aina kun tapaa varsoja, niissä näkyy hevosmaisen käyttäytymisen perusominaisuudet. Varsoja on synnynnäisesti rohkeampia ja varovaisempia, mutta yhteistä niille kaikille on uteliaisuus. Myös hevonen, jolta tämä uteliaisuus ei ole – vahingossa tai tietoisesti – karsittu pois, on utelias. Kiinnostunut kaikesta.

Hevonen on myös eloisa. Toki tässäkin on eroja, mutta hevoseläin on lähtökohtaisesti mielellään liikkuva ja herkästi asioihin reagoiva. Luulen, että nämä kaksi asiaa vaikuttavat meihin ihmisiin.

Normaalin käyttäytymisen puute on yksi tärkeimmistä kivun merkeistä. Laajentaisin tätä tunnettua lausetta koskemaan myös henkistä hyvinvointia. Jos hevosen koulutus perustuu kovin paljon rankaisuihin, hevonen voi nopeastikin oppia pois sekä uteliaisuudesta että eloisuudesta. Jos ihmistä pelottaa, sellainen hevonen voi tuntua turvalliselta ja hyvin käyttäytyvältä. Kuitenkaan se ei mielestäni silloin ole enää 100% hevonen. Siitä puuttuu kaikista olennaisimmat ominaisuudet.

Kävin pitkästä aikaa katsomassa isoja ratsastuskilpailuja, kun Järvenpäässä järjestettiin Nations Cup sekä este- että kouluratsastuksessa. Hienot kilpailut järjestelyjen puolesta, harmi että sää oli mitä oli! Seurasin esteluokan verryttelyä ja huomioni kiinnittyi nuoreen norjalaisratsastajaan Fredrik B. Seimiin, joka ratsasti 140-luokkien voittoon omalla hevosellaan Quevara vd Vlierbeek Z. Siinäpä oli hyvin koulutettu hevonen ja hyvä ratsastaja! Ennen kaikkea minuun teki vaikutuksen se, että hevosessa oli se olennainen jäljellä. Se reagoi ympäristöön, sen ilmeet vaihteli, ja sen uteliaisuus ja eloisuus oli 100% tallella. Tavattoman hienoa nähdä. Katsokaa vaikka, miten messissä se oli palkintojenjaossakin:

IMG_9178

Hevonen oli ollut tällä nuorella ratsastajalla kolme vuotta ja hän kertoi käyttävänsä paljon aikaa sileällä työskentelyyn. Se kyllä näkyi verryttelyssä: en nähnyt yhtään voimakasta ohjasotetta, pelkkää tasaista, hyvää ratsastusta. Sitä saisi ottaa esikuvaksi.

Hevosilla kilpaileminen

Keskusteluissa lukee joskus kaikenlaisia erikoisia mielipiteitä ja törmää vaikka mihin absurdeihin myytteihin. Yksi toistuva väite on, ettei hevosta voi pakottaa esiintymään tai suorittamaan.

Pötyä. Hevonen on eläinlajina jopa erityisen helppo pakottaa tekemään erilaisia asioita, erityisesti jos niihin sisältyy liikkumista eri suuntiin. Hevonen säikähtää helposti ja pikkuisen tai suuremman pakokäyttäytymisen suuntaaminen erilaisiin liikkumistapoihin on kohtuullisen helppoa. Hevoselle on lajityypillisesti paljon vaikeampi olla paikallaan, kun se pelkää, kuin liikkua.

Kaikkia hevosia ei voi pakottaa, mutta aivan valtaosaa kyllä. Siksi meillä on hevosia harrastuseläiminä. Suorittaminen ei siis ole mikään tae sille, että hevonen voisi hyvin.

Toinen ääripää on sitten se, jossa ihannoidaan rentoutta niin, että tuloksena on velttoutta. Tämäkään ei ole hevosen fyysiselle hyvinvoinnille eduksi. Mielen ja kehon rentous on perusedellytys onnistuneelle koulutukselle ja oikeanlaiselle fyysiselle suorittamiselle, mutta se on juuri sitä: edellytys. Sitten edetään, jos tavoite on edetä.

Olen joskus viisi tai kymmenen vuotta sitten lukenut kommentin Facessa, jossa ykskantaan todettiin kaikkien estehevosten hyppäävän rankaisun pelossa ja pakoreaktion vallassa. Äsken luin sellaisen, jossa väitettiin ilman ratsastajaa esterataa jatkavien hevosten olevan kaikki opitusti avuttomia.

Pötyä. Osa ehkä, osa varmasti ei. Voisin lyödä tonnilla vetoa, että esteratsuksi jalostettu tai syntynyt hevonen, jolla on selässään ratsastaja, joka häiritsee hyppäämistä riittävän vähän, kun hevosta on valmisteltu (huom. vuosien ajan!) tehtäväänsä niin, että se tietää selviytyvänsä siitä, hyppää monista muista syistä kuin pelosta. Kuten ilosta, mielenkiinnosta, tottumuksesta – tai siksi, että se tuntuu hyvältä. Hevoselle voi myös opettaa, että esteen tai esteradan hyppääminen johtaa palkintoon, jolloin sekin nostaa hevosen motivaatiota ja intoa suorittaa.

Hevosenkin täytyy saada mahdollisuus tehdä [täydellinen epätieteellisyysvaroitus] makeilta tuntuvia asioita (/epätieteellisyysvaroitus loppu]. Se yleensä nauttii käyttäessään kehoaan liikunnallisissa leikeissä. Oletan tässä tietenkin, että hevonen on riittävän kivuton ja terve. Hyvin tehtynä hevosen koulutus käyttää tätä hyväkseen ja opettaa hevosta käyttämään kehoaan yhä paremmin ja lennokkaammin – ja nauttivan siitä.

Elävän eläimen kanssa kilpaileminen

Jos saisin päättää jotain kaikkien harrastuseläinten puolesta, se olisi tämä: Heitetään se Citius, Altius, Fortius (nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin) romukuoppaan, kun on eläimistä kyse. Ihmisurheilija, joka saa päättää itse (enkä nyt lähde arvelemaan, moniko saa tehdä näin, mutta aikuisista, rikkaista länsimaalaisista nyt ainakin suurin osa) voi minun puolestani rääkätä itsensä fyysisesti ja henkisesti juuri niin paljon, kuin haluaa ja mennä tarvittaessa korvaamaan niveliään nelikymppisenä. Mutta eläin ei koskaan ole tilanteessa, jossa se voisi tietää, mitä äärimmilleen viety fyysinen suoritus voi johtaa. Vauriot näkyvät ja tuntuvat harvoin heti, vaan kuukausien tai vuosien päässä.

Eli: Sen sijaan että sillä estehevosella ”edettäisiin” koko ajan korkeimmille esteille ja vaikeimmille radoille, mieti hetki, mitä se hevoselle maksaa. Missä raja kulkee? Voisiko hevoselle olla parempi pysytellä siinä 80 sentin tuntumassa? 50 sentin? Se on aika lähellä laukka-askelta. En siis tiedä, onko mitään rajaa hevosen hyvinvoinnille määriteltävissä, moni eläinlääkäri varmasti tietää paremmin.

Sen sijaan, että sillä kouluhevosella harjoiteltaisiin koko ajan suurempia lisäyksiä järjettömässä ylitemmossa ja enemmän kyykkymistä kokoamisissa, voisiko joku maltillisempi versio kouluratsastuksesta jopa olla hevoselle parempi?
Pitääkö todella ratsastaa 80, 120 tai 160 km matkaa yhden vuorokauden aikana? Miksi?

Vakuutusyhtiöillä on tilastoja, missä käy ilmi eri harrastuslajien vaikutus hevosen kehoon. Perehdyn niihin kun palaan lomalta. Mutta mietin tässä vain, ja tämä koskee mitä suuremmissa määrin myös kaikkia kisakoiria:

Voisimmeko vaihtaa sen vanhan hokeman, jossa ihannoidaan äärisuorituksia, johonkin parempaan? Kuten ”Paremmin, kevyemmin, vapaammin?” Saa ehdottaa parempia!

Ja ennen kaikkea: Siinä kohtaa, kun hevosen oletettu arvo tai käyttö vie siltä hevoseläimen statuksen, harkitse koko asia uudelleen. Meillä on vastuu hevosen koko elämästä ja hevoselle kaikista tärkein on saada elää hevosen arvoista elämää. Siihen kuuluu vapaa ulkoilu, lajitovereiden seura ja niin edelleen. Ihan kaikille hevosille. Sitten voimme harrastaa ja kilpailla, kunhan se tehdään niin, että hevosten hyvinvointi kärsii siitä mahdollisimman vähän.

IMG_7748.jpg
Ruuna hieman kokoaa. Tuntuu ehkä makealta.

Miten sitä hevosta liikuttaisi?

Olen yrittänyt pysyä kärryillä siitä, mikä olisi hevoselle mielekästä, fyysisesti kehittävää ja hyvinvointia lisäävää toimintaa. Hevosellehan tekee hyvää liikkua ja sen päänsisukselle on myös eduksi nähdä muutakin kuin tarha ja tällä hetkellä laidun. Liikkuminen pitää elimistön käynnissä ja mielen virkeänä. Mutta millainen liikunta sitten olisi hevoselle paras?

Heti alkuun vinkki FB-seurattavaksi: Tamarack Hill Farm [linkki]. Sen takana on yhdysvaltalainen ratsastaja Denny Emerson, joka on kilpaillut huipputasolla sekä kenttää (maajoukkuetasolla) että matkaratsastusta sekä hieman alemmalla tasolla myös esteitä ja koulua. Sivuilla tulee mielestäni paljon tosi hyviä neuvoja ja heillä tapana on rakentaa hevosille peruskuntoa kävelemällä maastossa. Muutaman vuoden. Kyllä, pääosin näin. Rankkaa käyttöä kestävän hevosen rakentaminen ei ole malttamattoman ihmisen hommia.

Kuunneltuani eri alojen asiantuntijoita olen koonnut niitä summittaiseen listaan, jota ajattelin itse ainakin seurata omien hevosten kanssa, kun ne kaivetaan naftaliinista ja ratsastamattomien hevosten kohdalla ryhdytään kouluttamaan. Lista on aika lyhyt, ja se menee näin:

  1. Vaihtelu on hyvä asia. Tee tänään jotain muuta kuin eilen tai toissapäivänä. Eri pohjilla, eri suuntaan liikkumista (sileällä, puomeilla, kavaleteilla, maastossa).
  2. Käynti rakentaa lihaksia. Käyntiväistöt (loivat!) venyttävät eniten, koska käynnistä puuttuu liitovaihe. Jollet pysty vaikuttamaan hevoseen käynnissä, älä vielä ravaa tai laukkaa.
  3. Maastossa pystyy tekemään paljon kaikkea, mitä kentälläkin. Aloita maastoilukin käynnissä, sillä vain mieleltään rento hevonen pystyy käyttämään kehoaan hyvin.
  4. Opeta kaikki mahdollinen ensin maasta käsin. Hevosen on helpompi tehdä uusia asioita ilman ihmisen painoa selässä ja silloin ei vahingossa tule opettaneeksi hevosta välttämään vaikkapa kokoamista siksi, että se on alussa tosi hankalaa. Hevonen ei luonnostaan osaa kantaa ihmistä itselleen parhaassa asennossa. Se pitää opettaa. Maasta hevonen voi usein harjoitella monta astetta kootumpana ja suuremmin liikkuvana kuin ratsastajan kanssa, ja se kehittää oikeaa lihaksistoa ja hermotusta.
  5. Harjoittele pääosin vain onnistumisia eli oikeanlaista liikkumista, alussa lyhyissä pätkissä. Nuoren, tai kouluttamattoman, tai naftaliinista kaivetun hevosen voi olla vaikea ravata ja laukata tasapainossa kentällä. Suoralla on helpompi ja maastossa pienetkin mäet auttavat usein tasapainon kanssa.
  6. Tauot. Pidä lyhyt eteen-alas-venytystauko, vaikka puoli kierrosta tai yksi pitkä sivu muutaman minuutin välein. Pidä muutama talutus/käyntipäivä jokaisen rankemman harjoituksen jälkeen. Se antaa kehittymiselle tarvittavan rasituksen aiheuttamien mikrovaurioiden parantua.

Mitkä ovat sinun parhaat vinkit terveen ja hyvinvoivan hevosen kehittämiseksi?

_MG_3427 copy
Tamman omatoimiminen eteen-alas-venytys laitumella. Hyvin näkyy, miten hevosen selkä pääsee venymään, kun venytyksen suunta on oikea!

Puhutaanko asioista niiden oikeilla nimillä?

Hevosharrastus ja hevosurheilu ovat lähellä sydäntäni. Hevonen on upea eläin ja parhaimmillaan hevosurheilu tuo katsojalle ja osallistujalle ainutlaatuisia elämyksiä. Tällä hetkellä ilmapiiri on kuitenkin erikoinen: Hevosharrastus ja -urheilu näyttää osittain elävän rinnakkaistodellisuudessa muuhun maailmaan verrattuna.

Ehdotan siis, näin hevosmaailman sisältä, että ryhdymme toimiin näiden kahden maailman tuomiseksi lähemmäs toisiaan. Tässä mielestäni hevosmaailmalla on kaikki vastuu. Jos haluamme, että muu maailma hyväksyy ja ymmärtää harrastustamme, meidän pitää varmistaa, että se on ymmärrettävä. Tämä tarkoittaa, että korjaamme epäkohdat emmekä pistä päätä puskaan ja kuvittele, ettei ongelmia olekaan.

Pari mielestäni tärkeää asiaa, joita meidän tulee hyväksyä:

1. Kilpailut ovat ihmisiä varten

Hevonen voi kyllä nauttia liikkumisesta ja pyrkiä juostessaan toisten hevosen rinnalla olemaan nopein. Se voi pitää esteiden hyppäämisestä ja koottuna liikkumisesta. Hevonen ei kuitenkaan mitä todennäköisimmin pidä kuljetusta, vieraaseen paikkaan tulemista tai siellä suorittamista yhtä miellyttävänä kuin samojen asioiden tekeminen kotona tuttujen hevosten seurassa. Esimerkiksi kuljetus on hevoselle aina fyysinen stressi, eikä tästä pääse mihinkään. Muita stressin aiheita voidaan kyllä vähentää.

On hyväksyttävä se, että kilpailut ovat pelkästään ihmisiä varten, ei hevosia. Kun tämän asian tiedostaa, voi seuraavaksi ryhtyä toimenpiteisiin minimoidakseen hevoselle koituvan haitan. Tämä sisältää monia eri osa-alueita, kuten oikean hevosen valitseminen, hevosen opettamista suhtautumaan rennosti ja myönteisesti lastaukseen ja matkustamiseen, uusiin ympäristöihin ja tietenkin sen varmistaminen, että varusteet ja ihminen aiheuttavat hevoselle mahdollisimman vähän epämukavuutta eikä missään tapauksessa kipua tai vammoja. Hevosen tulee olla niin hyvin koulutettu, että sitä voi ohjata kilpailuissakin ilman, että sille aiheutetaan kipua. Muuten hevosen paikka ei ole kilpailuissa vaan kotona harjoittelemassa.

Vaikka kilpailut ovat ihmisiä varten, ne eivät ole kaikkia ihmisiä varten eikä hevosen säilyminen eläinlajina yhteiskunnassamme riipu lainkaan siitä, onko kilpailuja vai ei. Tutkimusten mukaan yhä useampi ihminen hakee hevosharrastukseltaan yhteyttä eläimeen, luontoelämyksiä ja hyvinvointia, eikä kilpailumahdollisuuksia.

2. Ratsastajasta on aina haittaa hevoselle

Tämä tieto ei ole omaa mutuani vaan kuultu useamman hevosfysioterapeutin ja eläinlääkärin suusta. Hevosen selkää tai muutakaan elimistöä ei ole luotu kantamaan ihmistä eikä hevosen liikuttaminen edellytä sen päällä istumista.

Kun hyväksymme sen, että ratsastajasta on aina edes jonkun verran haittaa hevoselle, voimme keskittyä näiden haittojen minimoimiseen. Siihen kuuluu monia eri asioita, kuten varusteiden sopivuus ja satulan aikaan saama ratsastajan painon jakautuminen mahdollisimman laajalle alueelle, hevosen kouluttaminen liikkumaan itselleen parhaimmassa asennossa, ratsastajan istunnan hiominen ja työn mitoittaminen hevosen hyvinvointi edellä.

Lyhyt vinkki: monipuolisuus on se, mihin tulisi panostaa, jos haluaa terveen ja hyvinvoivan hevosen (Lähde: Hilary Clayton). Hevosella voi hyvin ratsastaa, kunhan sen tekee hevosen hyvinvointi huomioiden ja hevosta kunnolla kouluttaen.

3. Tietoa tulee koko ajan lisää ja sen perusteella tulee muuttaa toimintatapoja

Viime vuosina on tutkittu esimerkiksi sitä, millaisessa kunnossa hevosten suut ovat kilpailuissa ja miltä hevonen näyttää ja miten se käyttäytyy, kun se tuntee kipua. Tilastot ovat karua luettavaa: parannettavaa on niin hevosen kivun tunnistamisessa kuin varusteissa ja niiden käyttämistavoissa.

Tällä hetkellä tuntuu jopa siltä, että hevosihmisiä on lapsesta asti ”totutettu” näkemään kipeitä hevosia eivätkä enää tunnista niitä ja ei-hevosihmiset näkevät paremmin, milloin hevonen kärsii kivusta tai pelosta.

Tämä on tietenkin aivan nurinkurista ja erityisesti hevosammattilaisia tulisi nopeasti kouluttaa tunnistamaan hevosen epämukavuus ja kipu. Jos tavoite on, että muu maailma hyväksyy hevosharrastuksen ja hevosilla kilpailemisen, ei ole enää mahdollista vähätellä ongelmia tai jopa kieltää niiden olemassaolon, kuten nykyään vielä kuulee tehtävän.

Ennen kuin joku nyt taas heittää minut kilpailujen ja ratsastuksen vastustajien joukkoon, mainittakoon että koulutan itsekin kilpailevia ratsastajia ja hevosia. Olen siis kaikkea muuta kuin kilpailuvastainen. Kilpaileminen itsessään ei kuitenkaan ole mielestäni hyvä syy toimia hevosen hyvinvointia vastaan. Tai se ei ole syy lainkaan, ei edes huono syy.

On olemassa hyviä syitä tuottamaan hevoselle kipua tai pelkoa (nämä ovat käytännössä aina hevosen akuuttien vammojen tai sairauksien hoitoa vaativia asioita) mutta harrastus tai kilpailu ei ole sellaisia.

Tarkoittako tämä, että pitää vain päästää kaikki hevoset irti preerialle?

Ei tarkoita. Tämä tarkoittaa, että hevosia tulee kohdella hyvin ja niitä pitää kouluttaa, totuttaa, siedättää ja yleistää opetetut asiat niin, että ne pystyvät suoriutumaan niistä halutuissa ympäristöissä. Ei tämä ole useimmille hevosille mahdotonta. Hevonen on sopuisa laumaeläin, joka oppii nopeasti ja muistaa hämmästyttävän hyvin. Kaikista hevosista ei luonteen puolesta tule kisahevosia, mutta monesta voi tulla.

Edit 23.6.2019: Tein tälle kirjoitukselle jatko-osan siitä aiheesta, miten sitä hevosta sitten tulisi liikuttaa: minnatallberg.com/2019/06/23/miten-sita-hevosta-liikuttaisi/

hackamore
Tämä ei ole tarkoitettu huonoksi esimerkkikuvaksi vaan toisin päin. Kuvassa hevonen näyttää mielestäni tosi tyyneeltä, vaikka se hyppää juuri isoa okseria.

 

Kirjoittaja on ollut lapsesta asti maanisen kiinnostunut hevosista ja ratsastuksesta.

Lomalla!

Ajattelin tänä vuonna pitää lomaa kesällä, vaikka kissakirjan kuvien viimeistely, varsojen koulutuksen kuvaaminen ja kirjoittaminen ehkä hieman työksi lasketaankin. Palaan töihin elokuussa, jolloin pidän myös Sipoossa muutamia käytännön koulutuksia aiheesta negatiivinen vahviste (=paineenpoisto) ja sen oikea käyttö eri eläimillä. Ko. koulutukset on tarkoitettu eläinalalla jo toimiville ihmisille, joilla on mahdollisuus ensin käydä nettikoulutuksen aiheesta (tulossa!).

Lupasin myös pitää varsankoulutuspäivän Sipoossa kesän aikana (elokuu todennäköisin, tämä tarkentuu vielä).

Alustava kalenteri (muutokset mahdollisia):

to 15.8.2019 klo 10-12, Sipoo: Negatiivinen vahviste eläintenkouluttajille
Luennolla käyneet: 20 e/krt sis. ALV, nettiluento + käytäntö 40 e + ALV
Ilmoittautumiset: mitallberg@gmail.com (ilmoita nimesi ja puhelinnumerosi, jos tulee viime hetken muutoksia sekä mille päivälle osallistut)

su 18.8.2019, Vieremä: Positiivinen vahvistaminen ja siedättäminen hevosammattilaisille
Lisätietoa ja ilmoittautumisohjeet: https://www.facebook.com/events/2334190126816040/

ti 20.8.2019 klo 10-12, Sipoo: Negatiivinen vahviste eläintenkouluttajille
Luennolla käyneet: 20 e/krt sis. ALV, nettiluento + käytäntö 40 e + ALV
Ilmoittautumiset: mitallberg@gmail.com (ilmoita nimesi ja puhelinnumerosi, jos tulee viime hetken muutoksia sekä mille päivälle osallistut)

pe 23.8.2019 klo 10-12, Sipoo: Negatiivinen vahviste eläintenkouluttajille
Luennolla käyneet: 20 e/krt sis. ALV, nettiluento + käytäntö 40 e + ALV
Ilmoittautumiset: mitallberg@gmail.com (ilmoita nimesi ja puhelinnumerosi, jos tulee viime hetken muutoksia sekä mille päivälle osallistut)

su 25.8.2019, Jokioinen: Hevosen oppiminen (yhteistyössä Hevostaito-akatemian kanssa) (TÄYNNÄ)

ma 26.8.2019 klo 11-13, Sipoo: Negatiivinen vahviste eläintenkouluttajille
Luennolla käyneet: 20 e/krt sis. ALV, nettiluento + käytäntö 40 e + ALV
Ilmoittautumiset: mitallberg@gmail.com (ilmoita nimesi ja puhelinnumerosi, jos tulee viime hetken muutoksia sekä mille päivälle osallistut)

su 1.9.2019, Inkoo: Hevosen oppiminen (lisätietoa tulossa!)

su 8.9.2019, Suurpyöli: Luentopäivä (lisätietoa tulossa!)

 

Oikein iloista ja onnellista kesää jokaiselle! Ja jollei tämä kesä ole sitä, todennäköisesti seuraava on kuitenkin parempi. Näin monenkymmenen kesän kokemuksella, elämä muuttuu joskus radikaalisti paremmaksi.

IMG_7801

 

Tulkinnoista, ilmeistä ja ruokapalkinnoista

Ilmeet ja eleet -luennolla puhun lyhyesti myös tulkinnoista. Siitä, kannattaako ja saako tulkita asioita, vai pitääkö pelkästään havainnoida? Oma mielipiteeni on, että koska olemme ihmisiä, tulkitsemme asioita koko ajan. Tärkeintä on tiedostaa, milloin tulkitaan ja ennen kaikkea: Jos tulkitaan, tehdään se aina hevosen hyväksi.

Eli: jos hevonen näyttää nyrpeää naamaa niin älä tulkitse, että hevonen on hankala/v-mäinen/pomottelee vaan mieti oikeasti, mitä se käytöksellään ilmaisee tai haluaa saavuttaa. Luimisteleeko se sinulle, satulalle, riimulle vai ehkäpä siksi, että sillä on vaikka kamala nälkä ja mahahapot jylläävät vatsahaavaumissa? Vai luimisteleeko hevonen siksi, että tilanne saa aikaan tunteen, joka saa aikaan käytöksen, jonka se on oppinut jo pikkuvarsana?

Case: Ilo

Olen miettinyt tätä tulkinta-asiaa jo muutamia vuosia. Tarkoittaako se, että osaisin aina toimia, kuten edellä kirjoitin? Joo, ei todellakaan. Minulla on oma kasvatti, nyt kohta 10-vuotias tamma ”Ilo”. Sitä on koulutettu alusta asti palkitsemalla, rapsutuksin ja ruoalla (ja tottakai myös paineella ja sen poistolla). Sillä on koulutuksessa usein korvat taaksepäin kääntyneenä erityisesti, jos kouluttaja liikkuu. Kun liikun, se kaartaa helposti eteeni, mikä tuntuu hankalalta.

Tätä ei esiinny jos se liikkuu muissa tilanteissa, eikä esimerkiksi jos käppäilen itse tarhassa ja se kävelee mukana ilman, että ollaan ”tekemässä” mitään. Ilme ja käytös ei siis tunnu liittyvän fyysiseen epämukavuuteen vaan koulutustilanteeseen, niihin ruokapalkintoihin ja nimenomaan liikkuvaan ihmiseen. Se ei ole yhtään aggressiivisen oloista käytöstä vaan ilmentää enemmänkin sellaista [tulkinta] ärsyyntymistä ja turhautumista [/tulkinta].

Käytännössä tuo ilme on lievästi häirinnyt minua aina. Haluaisin, että tälläkin hevosella olisi sellainen normaalin tekevän hevosen ilme eli kiinnostuneen, innostuneen ja iloisen oloinen.

Ko. ilmettä tulee vastaan muillakin hevosilla välillä. Esimerkiksi sellaisilla, jotka eivät mielellään päästäisi ihmisen pois koulutustilasta, kun vuorossa on tauko. Ne kävelevät mukana, yrittävät kääntyä ihmisen eteen ja näyttävät [tulkinta] epämääräisesti kiukkuisilta [/tulkinta]. Joillakin käytös on paljon voimakkaampaa.

Olen kouluttanut hevosia palkitsemalla noin 20 vuotta ja olen nähnyt tätä ilmettä näissä tilanteissa useassa hevosessa. Yksi jopa yritti kevyesti potkaisemalla estää minua poistumasta. Ongelmasta päästään yleensä täysin opettamalla hevoselle selkeä merkki tauolle ja jättämällä hevoselle vähän ruokaa maahan tai vatiin kun tauko alkaa.

Hehkulamppu syttyi, parempi myöhään kuin ei koskaan

Flash forward tähän kevääseen. Meille syntyi tänä keväänä kaksi varsaa ja olen videoinut ja katsellut niitä entisiä varsoja enemmän. Ja kun yksi varsa oli viikon parin ikäinen, tunnistin jotain sen käytöksessä. Sen ilmeen. Ja käyttäytymisen. Sitten toisessakin varsassa. Tajusin nähneeni saman aikaisemminkin varsoja seuratessani. Ainakin todella samannäköisen käytöksen.

Tilanne: On varsa, joka haluaisi imeä maitoa ja tamma, joka kävelee. Varsa usein kaartaa tamman kaulan alta pysäyttääkseen sen, luimistelee, heiluttaa päätään ja (kuten videossa näkyy) jopa tekee potku-uhkauksen tai potkaisee. Tunnetila voi toki olla sitä turhautumista, käytös ja ilmeet puolestaan muistuttavat kovasti tätä ”ruokapalkinto poistuu” -tilannetta.

Tamman ja varsan välillä ei ole johtajuusongelmaa, eikä tamma ole syypää varsan käytökseen, eikä varsa ole hankala, pomotteleva tai hullu. Se on vain hevonen, kuten on aikuinen hevonenkin.

(Tamma oli toipumassa kaviopaiseesta, siksi se kävelee niin vaivalloisesti.)

Mitä tämän oivaltaminen muuttaa? Ainakin annan itselleni vähän armoa, kun olen aiemmin luullut opettaneeni Ilon vahingossa näyttämään ”nyrpeältä” ja kaartamaan eteeni tietyissä tilanteissa. Toisekseen sillä on väliä, millä tavalla asioita tulkitsee: jos ajattelemme, että turhautuessaan hevonen käyttäytyy kuten pikkuvarsa, suhtaudumme todennäköisesti käytökseen rennommin ja hevoseen suopeammin.

Jos sattuu olemaan sellainen hevonen, jolla ko. käytös on voimakasta ja ihmiselle tulee turvaton olo, käytöksen tunnistaminen voi auttaa miettimään kouluttamistilanteen muokkaamista sen sijaan, että ajattelisi hevosen ongelmaisena tai ihminen huonona johtajana (tai luopuisi kokonaan ruokapalkintojen käytöstä, koska hevosesta ”tuli hullu”).

Disclaimer: Olen usein ollut väärässä, voin olla väärässä nytkin

Hevosten kouluttaminen on yhä vieläkin paljolti kokemukseen perustuvaa. Tälle ilmeen ja käyttäytymisen yhteydelle ei ole tietääkseni minkäänlaista tieteellistä tutkimusta tehty eikä sellaista välttämättä koskaan tulekaan. Olen ollut väärässä monissakin asioissa ennenkin ja voin olla väärässä tässäkin.

Syy, miksi silti halusin tästä kirjoittaa ja kirjoitin saman jopa englanniksikin, on tämä: Mitä lempeämmin suhtaudumme hevosiin ja ihmisiin, sitä paremmin molemmat voivat. Jos seuraavan kerran kun näet koulutettavassa hevosessa ”tuon ilmeen” pystyt ajattelemaan, että se on vain hieman ylikasvanut pikkuvarsa, joka haluaa ruokaa, suhtaudut todennäköisesti käytökseen lempeämmin.

Toinen syy on se, että jos tätä käytöstä yrittää välttää ja päättelee sen johtuvan turhautumisesta vaikka siksi, että kouluttaja on hidas tai huono asettamaan ja nostamaan kriteeriä ja hevonen siksi jännittyy, voi jäädä aivan turhaan pyörimään satojen ylimääräisen toistojen suohon eikä koulutus etene lainkaan.

2009_10_16_3105
Jutussa mainittu Ilo pikkuvarsana.

Espoo 15.5.2019: Eleet ja ilmeet -luento

Hevosen ilmeet ja eleet (ja vähän käyttäytymistäkin) -luento ke 15.5.2019 klo 18-21 Espoossa. Hinta 30 e (sis. ALV).
Ilmoittaudu: mitallberg@gmail.com 

Luento pidetään Cypis-tallin kerhotilassa, osoite Kellonummentie 14, Espoo.

Luento sisältää yli 130 pääosin aiemmin julkaisematonta kuvaa ja videota, ja keskustelulle on tilaa. Joitakin aiheita:

* Mitä tiede sanoo hevosen ilmeistä ja eleistä
* Entä kokemusperäinen tieto?
* Hyvinvoiva ja normaalisti käyttäytyvä hevonen
* Eleet ja ilmeet (erityishuomio pää ja kaula, korvat, silmät, kasvojen lihakset, turpa ja suu)
* Ystävälliset eleet, aggressiiviset eleet, ”rauhoittavat signaalit”, pakokäyttäytyminen
* Poikkeava käyttäytyminen
* Kipu ja sen tunnistaminen, eri kipututkimusten tulokset (mitä tutkittiin, millaisella otannalla, miten tutkimus tehtiin ja mitkä oli tulokset?)
* Sulkeutuminen, opittu avuttomuus
* Kipukäyttäytyminen ratsastuksessa

ele_espoo_mainos.jpg

 

 

Eleet, ilmeet (ja käyttäytyminen) -luento

Tätä luentoa on toivottu paljon ja maaliskuussa Porvoossa halukkaita kuuntelijoita jäi vielä odottamaan seuraavaa tilaisuutta luentotilan täyttyessä.

Sovittu on vastaava luento Ikaalisiin 2.6.2019 klo 14.30 ja ilmoittautua voi maksamalla tämän linkin kautta: https://hevoskoulutus.fi/tuote/minna-tallberg-luento-hevosen-eleet-ja-ilmeet/
Lisää paikkakuntia ja päivämääriä sitä mukaan, kun niitä vahvistuu.

eleluento_pohja

Tutustu hevoseen -kurssit Sipoossa

Tutustu hevoseen!

3 kerran kurssit Pohjois-Sipoossa keväällä 2019
Kurssi 1: ma klo 12-14 (29.4., 6.5. ja 13.5)
Kurssi 2: ke klo 18-20 (15., 22. ja 29.5)

Hinta: 195 e/kurssi (sis. ALV)

Ilmoittaudu sähköpostilla mitallberg@gmail.com tai tekstarilla 050-520 3598.

Kurssi on tarkoitettu hevosharrastuksen aloittamisesta kiinnostuneille ja sopii myös heille, jotka haluaisivat palata kerran lopettamansa harrastuksen pariin. Kurssilla hevosten hyvinvointi on tärkeintä ja käytämme hevosten kanssa palkitsemiseen perustuvaa koulutusta. Hevosemme suhtautuvat ihmisiin ystävällisesti.

Kurssilla tutustumme hevoseen lajina ja yksilönä, teoriassa ja käytännössä. Sään salliessa teoriaosuudetkin pidetään ulkona hevosten seurassa ja sadesäällä sisällä lämpimässä taukotilassa. Tauolla tarjoamme kahvia ja teetä sekä pientä purtavaa.

Kurssin aiheena on mm. hevosen käyttäytyminen ja miten se vaikuttaa ihmisen ja hevosen väliseen suhteeseen, miten hevonen oppii ja miten opittu ylläpidetään, miten hevosesta näkee, onko se kunnossa ja miten sen hyvinvointia voidaan edistää oikeanlaisilla pito-olosuhteilla, ruokinnalla, käsittelyllä ja liikutuksella.

Harjoittelemme käytännössä perusteita kuten hevosen kiinni ottamista tarhassa ja riimun laittamista, taluttamista, harjaamista, kavioiden puhdistamista ja varusteiden laittamista.

Osallistujat saavat opetella maastakäsittelyn alkeita, harjoitella selkäännousua ja selästä pois tulemista ja tutustua hevosen liikkeisiin selästä käsin käynnissä. Jollei halua ratsastaa, sekin on täysin ok. Hevosharrastus voi olla paljon muutakin kuin ratsastusta! Jos isot hevoset tuntuvat jännittäviltä, voit tutustua pieniin poneihimme.

Opettajana toimii Minna Tallberg ja Kuuranmäen hevoset. Kursseille otetaan maksimissaan 5 osallistujaa kerralla.

Ilmoittaudu sähköpostilla mitallberg@gmail.com tai tekstarilla 050-520 3598.

tutustu_hevoseen