Uncategorized

Lisälinkkejä eilisiin luentoihin

Eilen luennoin ensin opiskelijoille 6 tuntia hevosten käyttäytymisestä ja illalla oli taas vuorossa yhteisluento Anna Kilpeläisen, Mintti Rautioahon ja Tuire Kaimion kanssa Suomen Ratsastajainliiton kutsumana Pasilassa. Kerään tähän alle hieman lisälinkkejä aiheista, josta oli puhetta jommalla kummalla luennolla.

https://www.youtube.com/watch?v=UwoETBDQevc Hevosten kipuilme ”pain face” ja tässä koko tutkimuksen teksti: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4312484/

Toinen kipuilmetutkimus: http://journals.plos.org/plosone/article

Lisäys: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4526551/ tässä on koko tutkimus yleisesti hevosten ilmeisiin liittyen: hevosilla ja ihmisillä on aika paljon yhtäläisyyksiä kasvojen lihaksistossa.

Sitten oli puhetta hevosten sulkeutuneisuudesta ja masennuksen kaltaisista oireista kun puhuimme kroonisen stressin ongelmista, tässä mainitsemani tutkimus: http://journals.plos.org/plosone/article…

Hyvinvointiluennolla puhumme siitä, että vain hevonen voi päättää, kokeeko se esimerkiksi rapsutuksen, kehumisen tai taputuksen palkitsevana vai ei. Kehun ja moittimisen tehoa koulutuksessa on jopa tutkittukin: tutkimuksessa eivät olleet tehokkaita eli eivät vaikuttaneet hevosen oppimista nopeuttavasti. http://www.sciencedirect.com/…/article/pii/S1558787814001269

Opiskelijoille: muistan jopa, että minun pitää ladata se videopätkä, missä näkyy hyvin oriin sijainti tammoihin nähden kun siirtyvät paikasta toiseen. Koitan ehtiä tänään.

2009_07_04_8894

 

Hevosesta. About the Horse.

Jos olen tähän mennessä oppinut jotain hevosista ja niiden koulutuksesta niin tämän: Koskaan ei ole niin kiire, ettei voisi tehdä asioita järkevästi. Järkevästi tarkoittaa, että pidetään mielessä, että vaakakupissa on aina yhden elävän, tuntevan eläimen loppuelämä. Aina kun pakotetaan hevosta, säikytetään sitä tai aiheutetaan sille kipua, vaikutetaan sen käsitykseen ihmisestä tai tilanteesta, johon ihminen hevosen toi. Hevonen, jonka kokemukset ihmisistä ovat myönteisiä, on luottavaisempi ja siksi hieman turvallisempi. Empatialla ja kärsivällisyydellä pääsee pitemmälle.

peace

If I’ve learned anything so far about horses and training them it is this: There is never sucha hurry not to be able to do things properly. Properly means always keeping in mind that on the other side of the scales you have the rest of a life: the life of a living, feeling creature. Every time you force a horse, scare him or cause him pain, you tell him something about people or the situation you put the horse in. A horse whose experiences of people are positive is a more trusting horse and therefore a bit safer horse. With empathy and patience you will always get further.

trust

Tuulahdus 80-luvulta

Muinaismuisto muistelee, osa 23872.

Palatakseni Ylen dokkariin, minulle tuli sen näkemisen jälkeen jonkinlainen flashback entiseksi minäksi. Tunsin pakottavaa tarvetta huomauttaa jollekulle, että kyllä minäkin osaan pakottaa hevosia. Olin aikanaan siinä jopa aika hyvä.

Tähän väliin sellainen äänitehoste, jossa vinyylilevyä pysäytetään niin, että kuuluu kamala ääni. Ja perään takaisinkelaus. What? Miksi ihmeessä pienikään osa minusta tuntui olevan sitä mieltä, että pakottamisessa olisi jotain ihailtavaa tai kunniallista, kun asia on aivan päinvastoin? Kyllä minä mielummin koulutan kuin pakotan. Hevosia on helppo pakottaa. Siinä ei ole mitään hienoa tai kummallista. Hevosten kouluttaminen vaatii jo hieman tietoa ja taitoa, vaikkei se rakettitiedettä olekaan.

Se kusettaa! Näytä sille, kuka on pomo! Se sikailee!

Olen hyvin pitkälle kasvanut tallilla, vaikka minulla kiva perhe onkin. Vietin siis käytännössä suuren osan siitä ajasta, mikä ei kulunut koulussa tai nukkuessa, sellaisessa yhteisössä, joka oli hämmästyttävän eristetty muusta maailmasta. Opin siellä paljon asioita, hyviä ja huonoja. Opin ennen kaikkea myös, miten hevoseen suhtauduttiin silloin. (Vuodet olivat suunnilleen 1983-1991 ja talleja, joilla vietin enemmän aikaa, oli ehkä 5-7 kpl eli hyvin rajattu otanta. Epäilemättä silloinkin oli hyviä paikkoja, jossa tiedettiin paljon enemmän kuin niissä, missä kävin. Tai sitten olin vain kaikkitietävä teini, jonka kyky ottaa tietoa vastaan oli rajallinen.)

Olen oppinut paljon sen jälkeen, mutta yksi syy monen joukossa, miksen suostu paheksumaan ihmisiä, jotka ovat kanssani jostain hevosiin liittyvästä asiasta eri mieltä on se, että muistan elävästi, millainen olen itse ollut aikanaan.

Jokainen kulkee oman polkunsa ja jokainen oppii lisää kun on siihen valmis. Jokainen voi sitten aikanaan itse miettiä, onko hevosella – kuten selvästi silloin 80-luvulla joillain talleilla oli tapana uskoa – jonkinlainen pomotteluvietti, tai kusetuskäyttäytyminen, ja mitä hyötyä siitä olisi evoluution aikana ollut. Niinpä. Ei niillä oikein ole tainnut olla sellaista silloinkaan eikä nykyäänkään.

”Voiko tämä olla näin helppoa?”

Kyseinen lainaus tuli hevosammattilaisen suusta hyvin alustavan lastausharjoittelun jälkeen. Kyllä, näin helppoa kouluttaminen on, kun koulutamme hevosia. Hevoset oppivat ilmiömäisen nopeasti ja muistavat hämmästyttävän pitkään. Se tarkoittaa, että hevoset oppivat myös vaikka olosuhteet olisivat epäsuotuisat. Ne oppivat hitaammin, hieman vääriä asioita, vaikkapa kiihtyneessä mielentilassa – mutta oppivat kyllä. Jos taas koulutustilanne on kohdallaan, hevonen oppii hämmästyttävän nopeasti ja useimmiten myös oikeita asioita.

On toki asioita, kouluhevosen kokoaminen tulee mieleen, jossa hevosen kehon pitää notkistua ja voimistua pääosin muunlaisten harjoitteiden avulla vuosien ajan, että se pystyy suorittamaan GP-ohjelman vaadittavalla kokoamisasteella. Silloin kyseessä on pitkä prosessi, mutta siksi, että hevosen lihaksiston pitää kehittyä. Itse kouluttamisen kuuluu silloinkin sujua helposti ja nopeasti. Ellei se suju, jotain on vialla ja jotain pitää korjata.

Pehmeä – vai väsynyt?

Jälkiviisaana on helppo nähdä, että silloin 80-luvulla ratsastuksen alussa jäykät hevoset eivät tahallaan vastustelleet vaan olivat vain – no, jäykkiä ja vähän kouluttamattomia, kuten silloinen ratsastajansakin (minä). Ne vastustelivat epäilemättä myös siksi, että silloin luulin, että kuolaintuntuma tarkoitti sitä, että sormet väsyvät. Enkä osannut ratsastaa niitä hevosiakaaan muuten kuin väsyttämällä, jolloin ne 30-45 minuutin jälkeen tuntuivat pehmeiltä. Jälkiviisaana on helppo sanoa, että silloin ne eivät olleet notkeita vaan väsyneitä. Niin sanotusti maitohapoilla.

Kuten edellä mainitusta voi päätellä, en ollut ratsastajana kovinkaan hyvä. Olen kilpaillut hyväksytysti seuratasolla muutaman Helppo A-kouluradan ja hypännyt metrin ratoja jopa puhtaasti, mutten mitenkään hyvin. Toivon voivani vielä oppia ratsastamaan paremmin.

”Hevoset ovat mukavia eläimiä. Jos ne ymmärtävät, ne tekevät.” Tämän sanoi eversti Christian Carde, ja olen todellakin samaa mieltä. Mitä enemmän opin hevosista eläiminä ja mitä enemmän opin niiden kouluttamisesta, sitä harvemmin joudun tilanteeseen, jossa taistelisin eläimen kanssa. Eläin, joka on todellisena laumaeläimenä perusluonteeltaan sekä yhteistyöhaluinen, lempeä että oppimiskyvyltään ja muistiltaan häikäiseva. Jos se pystyy, se tekee. Jos jokapäiväiseen hevosharrastukseen kuuluu jonkinlainen taistelu, jotain on pahasti vialla. Vaikka voittaisit.

Miksi se viheltää?

Palaan vielä dokkariin koska olen saanut palautteena kysymyksen, että miksi vihellän tai naksautan vähän väliä ennen kuin syötän hevosta/koiranpentua? (Kyllä, tiedän eläinten koulutukseen yhtään perehtyneiden ihmisten tietävän jo tämän mutta selvästi on paljon ihmisiä, jotka ovat nähneet ohjelman ilman, että itse kouluttavat.)

Kyseessä on siis niin sanotusta ehdollisesta vahvisteesta, joka kertoo eläimelle että ”Hyvä! Tuosta asiasta tulee ruokaa!” (tai rapsutuksia ohjelman varsan tapauksessa). Muistatte varmasti Pavlovin, joka kokeissaan soitti kelloa aina, kun hän ruokki koiriaan, kunnes pelkkä kellon ääni sai koirat kuolaamaan? Samasta periaatteesta on kyse.

Jos yrittäisin saada hevosen suuhun kauraa juuri sillä hetkellä, kun se nostaa laukan, olisin auttamatta myöhässä. Äänimerkki antaa keinon kertoa hevoselle, että juuri tuosta palkinto tulee. Sitten, kun nyt kerran sanoin tuon laukannoston esimerkkinä, kannattaa hyvin pian (muutamien toistojen jälkeen) siirtyä ketjuttamaan eri liikkeitä yhteen palkinnoksi, jotta hevonen ei monta kertaa pysähdy suoraan laukasta kuullessaan äänimerkkinsä. Se nimittäin todennäköisesti tekee silloin pysähdyksen itselleen fyysisesti todella epäedullisella tavalla ja sille pitää erikseen opettaa, miten laukasta siirrytään hillitysti ja hyvässä tasapainossa pois.

 

Hälsningar från verkligheten / Terveisiä oikeasta elämästä

Hästminne – en dokumentär om att skola hästar
Hevosen muisti – dokumentti hevosten kouluttamisesta

Nej, livet är ju inte så här jämt. Solsken, grönt gräs, hundvalpar, föl och havre åt hästen med fem sekunders mellanrum. Just nu är det lera, stolpar som ska slås innan frosten kommer och trettioåtta ton grus som ska flyttas in i  hagarna.

Juu ei. Ei tämä elämä aivan sellaista ole kuin dokkarissa. Aurinkoa, vihreää ruohoa, koiranpentuja, varsoja ja kauraa hevoselle viiden sekunnin välein. Tällä hetkellä se on savea, tolppia joita pitää saada maahan ennen routaa ja kolmekymmentäkahdeksan tonnia soraa jota pitää siirtää tarhojen sisäpuolelle.

Men när jag håller kurs eller föreläser så frågar någon rätt ofta ”Hur börjar du då?” Att träna ett föl som inte har några erfarenheter av människor alls. När? Hur? Vad gör du först? Det ger den här dokumentären ett rätt bra svar på.

Mutta kun pidän kursseja tai luentoja joku kysyy aika usein ”Miten sinä sitten aloitat?” Varsan kouluttamista, kun sillä ei ole mitään kokemuksia ihmisistä vielä. Milloin? Miten? Mistä aloitat? Tähän dokkari antaa siihen kysymykseen aika hyvän vastauksen.

Är det en häst som redan har lärt sig att något är oroväckande eller farligt så är det ju i princip fråga om samma sak. Börja med något lätt, belöna ett litet steg i rätt riktning, repetera. Höj kraven när den föregående fungerar. Har hästen redan lärt sig att vara orolig är det bara tio, hundra eller tusen gånger långsammare.

(Det som händer ungefär på 21.40 är alltså att hästen, enligt vad jag lärt henne att göra, rör sitt mål med nosen för kanske 200 gången. Eftersom hästtränaren (jag) valde en plastskål som target så hade den fått nog och sprack med en smäll. Hästen sprang sin väg, vilket inte var så konstigt, men glad blev jag ju åt att hon inte försvarade sig och kom tillbaka för att fortsätta fyra sekunder senare. )

Jos hevonen on jo oppinut välttämään jotain niin koulutus etenee periaatteessa samojen periaatteiden mukaan. Aloita jostain helposta, palkitse pienestä askeleesta oikeaan suuntaan, toista. Nosta vaatimustasoa kun edellinen sujuu. Jos hevonen on jo oppinut jännittymään, pelkäämään tai vastustelemaan, se etenee vain kymmenen, sata tai tuhat kertaa hitaammin.

(Se, mitä tapahtuu kohdassa 21.40 on siis että hevonen, kuten olen opettanut sitä tekemään, koskettaa nenällään kohdetta ehkä 200:tta kertaa. Koska sen kouluttaja (minä) valitsi kohteeksi muovikulhon, ko. kulho sai siinä kohtaa tarpeekseen ja hajosi paukahtaen. Hevonen pakeni, mikä ei ollut kovin yllättävää, mutta yllätti kuitenkin myönteisesti olemalla puolustautumatta ja tulemalla takaisin jatkamaan koulutusta neljä sekuntia myöhemmin.)

Det är ju inte så att allt på riktigt är helt frivilligt. Men i början, om jag kan ordna det så, är det det. Jag jobbar ganska mycket med att bygga upp en illusion av frihet och framför allt valfrihet för hästen. Sedan höjer jag kraven, gradvis, tills hästen gör som jag vill fastän det bara finns några millimeter frihet kvar när allt går som det ska.

Ei tietenkään ole niin, että kaikki oikeasti on täysin vapaaehtoista. Mutta aivan alussa, jos on mahdollista, niin on. Teen aika paljon työtä sen eteen, että saan luotua illuusion vapaudesta ja ennen kaikkea valinnan vapaudesta. Sitten kiristän ruuvia, asteittain, kunnes hevonen tekee kuten haluan, vaikka vapautta on enää millimetrejä.

Hästar glömmer inte mycket. Det gör jag. Vill du ha tag på mig, skicka ett mail till mitallberg@gmail.com eller leta upp mej på Facebook. Svarar jag inte, ring +358 50 520 3598 (det kan du gärna göra ändå, jag svarar alltid jag kan). Om jag inte svarar i telefon, skicka SMS med namn och ärende så ringer jag upp.

Hevoset eivät juuri unohda, toisin kuin minä. Jos haluat saada minua kiinni, laita maili osoitteeseen mitallberg@gmail.com tai Facebookin kautta. Ellen vastaa melko heti, soita +358 50 520 3598 ja jollen pääse vastaamaan, lähetä tekstarilla nimesi ja asiasi niin soitan takaisin.

IMG_8233

Eläinten hyvinvointi -koulutuspäivät 8-9-12-2015

Ammattilaisille suunnattu eläinten hyvinvointikoulutus Helsingin Yliopistolla:

http://www.koulutus.fi/kurssi/elainten-hyvinvointi-ja-hyva-hoito-koulutus-475888

Eläinten hyvinvointi ja hyvä hoito -koulutus

Koulutuksen sisältö ja tavoite

Koulutuksessa tutustutaan eläinten hyvinvoinnin nykytilaan ja tutustutaan viimeisimpiin tutkimustuloksiin ja perehdytään eri eläinlajien hyvään hoitoon ja niiden hyvinvointiin.

Koulutus on osa laajempaa Vastuullinen Ruokaketju- koulutuskokonaisuutta.

 Kenelle koulutus on tarkoitettu?

Koulutus soveltuu maatalous-, elintarvike- ja ravitsemisalan toisen asteen opettajille, jotka ovat kiinnostuneita eläinten hyvinvoinnin nykytilasta sekä eläinten hoitoon liittyvistä ajankohtaisista kysymyksistä. Koulutus soveltuu myös esim. eläintenhoitajille, jotka työskentelevät myös opiskelijoiden kanssa.

 Koulutuksen aikataulu

8.-9.12.2015 klo 9.00–16.00

Kouluttajat

  • Dos., Kliininen opettaja Laura Hänninen, HY/Eläinlääketieteellinen tiedekunta
  • johtaja, FT Satu Raussi
  • erityisasiantuntija, FT Tiina Kauppinen/Eläinten hyvinvointikeskus
  • biologi, tietokirjailija Helena Telkänranta
  • eläintenkouluttaja Minna Tallberg
  • eläinsuojeluasiamies Sari Salminen
  • tutkija Kauko Koikkalainen, Luke

Koulutuspaikka

Koulutus järjestetään Viikin kampuksella Helsingin yliopiston tiloissa.

Hinta

Opetushallituksen rahoittama koulutus, joka on osallistujille maksuton.

Lisätietoja

Suunnittelija Riina Johansson, riina.johanssonathelsinki.fi, p. 050 547 6505.

Ilmoittautumiset:

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 23.11.2015. Koulutukseen ilmoittaudutaan verkkosivuillamme.

Näin selviät julkisuudesta

4YourHorse -tapahtuma tuli ja meni ja jätti jälkeensä mielipiteitä puolin ja toisin. Tylsäksi ei kai kukaan voi tapahtumaa moittia, paitsi ehkä se paneelikeskustelu, johon itsekin osallistuin. Tylsäksi keskusteluksi sen teki se tosiasia, että kaikki olimme aika samaa mieltä asioista. Toisin kuin olen saanut itsekin lukea alan lehdestä niin en ole lainkaan kilparatsastusvastainen: mistähän sekin uskomus on peräisin? Siitä kuitenkin enemmän seuraavalla kerralla.

Minä olen siis aikuinen ihminen. Minulle on jo siunaantunut jonkun verran suhteellisuudentajua. Olen esimerkiksi matkustanut eräälle lentokentälle 60-luvulta peräisin olevassa VW-bussissa, jonka joka puolelle oli teipattu isot lakanat, jossa luki TOURIST, koska oli sisällissota, sissit olivat määränneet ulkonaliikkumiskiellon (joka ei koskenut turistikuljetuksia) ja ampuivat kaikkia paikallisia, jotka rikkoivat sen. Istuin ikkunapaikalla, koska olin kovin valkoihoinen. Vierelläni istunut nainen sanoi, että hän on liian paikallisen näköinen, hänet ammuttaisiin.

Olen nähnyt ihmisen syntyvän ja ihmisen kuolevan. Kumpikin antaa hieman lisää perspektiiviä.

Ei, sen jälkeen julkiset esiintymiset, luennot, kurssit ja haastattelut eivät jännitä minua. Eivät myöskään se, mitä joku minusta sanoo. Minua on siis asteen vaikeampi pelotella, ja se on ihan hyvä asia.

Vaikka on todella ikävää joutua nettiraivon kohteeksi, kuten muutamat nuoret ja vähän vanhemmatkin ihmiset ovat joutuneet viime viikolla, voin kertoa, että sekin menee nopeasti ohi. On kuitenkin pari tapaa selviytyä paremmin.

Oli nuori tai aikuinen, nykyaikana melkeinpä kuka vain voi joutua tai päästä julkisuuteen. Kun pistin ensimmäisen kerran naamani toiselle puolelle ruutua sain parit hyvää neuvoa, joita olen seurannut siitä lähtien. Jos siis aiot osallistua TV-ohjelmaan, kirjoittaa blogia, seurustella julkkiksen kanssa tai vaikkapa osallistua vaaleihin poliitikkona, lue tämä ensin. (Ja tätä lukevat ihmispsyyken ammattilaiset, naurakaa vapaasti ja korjatkaa.)

Ohjeita on tasan kaksi, ja ne tulevat tässä:

Älä lue nimettömiä keskustelupalstoja

Oikeasti. Vaikka se on houkuttelevaa, vaikka haluaisit nauttia jännityksestä tai haluaisit jopa (teoriassa) tietää, mitä mieltä ihmiset sinusta ovat. Jos joku oikeasti haluaa kertoa mielipiteensä tai keskustella asioista, se ottaa sinuun yhteyttä. Puhelimella, sähköpostilla tai vaikka Facebookissa. Omalla nimellään. Jos joku haluaa vain oksentaa omaa pahaa oloaan ulos nettiraivon muodossa, se tekee sen nimettömällä keskustelufoorumilla. Sinun ei tarvitse sitä lukea. Sinun ei ole tarkoituskaan. Se ei todennäköisesti liity sinuun juuri mitenkään: kohde voisi olla maahanmuuttaja, poliitikko tai julkkis. Pahoinvoiva ihminen yrittää helpottaa oloaan etsimällä kohdetta ja silloin mikä tahansa usein käy.

Kenenkään itsetunto ei ole tehty kestämään nimettömyyden suojissa arvostelevien ihmisten ryöpytystä. Saamani neuvo oli tässä siis oikein hyvä: en lue nimettömiä keskustelupalstoja. Keskustelen tosi mielelläni asioista kasvotusten ja netissäkin, mutta vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka sanovat sanottavansa suoraan minulle. Se on toiminut hyvin.

Sillä: vaikka olet päätynyt julkisuuteen, ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi lukea ikävää ja kasvotonta arvostelua. Ja valitettava tosiasia on, että ilkeiden ihmisten kohdalla ei yhtään auta, vaikka kävisit palstoilla kertomassa, että olet oikea ihminen ja asiaton arvostelu sattuu. He todennäköisesti saavat siitä vain tyydytystä: onhan ihan tutkittuakin, että jos itsellä on huono olo, tulee hetkeksi parempi olo, kun jotakuta muuta haukutaan.

Eli: älä lue keskustelupalstoja. Se säästää sinua, ja sinun päätehtäväsi on pitää itsestäsi huolta.

Toimittajille voi sanoa myös ei, ja sitä kannattaa harjoitella

Aika moni ihminen päätyy esittelemään kotiaan tai parisuhdettaan lehtien sivuille vähän vahingossa. Ei siksi, että janoavat julkisuutta – vaikka heitäkin varmasti on – vaan monen kohdalla vain siksi, että he ovat normaaleja, kohteliaita ihmisiä. Jos normaalin kohteliaalta ihmiseltä kysyy jotain, hän pyrkii vastaamaan. Yleensä totuudenmukaisesti. Ja normaalin avulias ihminen pyrkii auttamaan, jos pyydetään palvelusta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisi kenenkään velvollisuus vastata kaikkiin kysymyksiin tai päästämään toimittajia kotiinsa.

Jos toimit eläinten kanssa muista, ettei sinulla myöskään ole velvollisuutta suostua esimerkiksi siihen, että koulutat eläintä ja selostat mitä teet kameralle samaan aikaan. Tietenkin toimittaja ehdottaa näin, mutta toimittaja ei olekaan se eläinten kanssa toimiva. Toimittajalle voi ja kannattaakin selittää, että usein näin tehdessä jompi kumpi asia kärsii.

Kuten toimittajakaverini juuri päivitteli, haastateltavalla ei ole minkäänlaista oikeutta ennakkotarkastaa juttua eikä ole oikeutta tehdä siihen muutoksia. Ei olekaan. Väärään – jo julkaistuun – tietoon on oikeus saada oikaisu julkaistua lehdessä tms. ja jos joutuu kritiikin kohteeksi voi olla, että on oikeus saada vastine julkaistua. Mutta muita oikeuksia haastateltavalla ei ole. Edit: Haastateltavalla on kyllä Journalistiliiton ohjeiden mukaan oikeus tarkastaa omat sanomisensa etukäteen, jos hän osaa pyytää tätä ja jos julkaisuaikataulu antaa myöden. Kannattaa pyytää.

Mutta: jokainen, jolta kysytään kommenttia tai haastattelua, pystyy etukäteen sopimaan, että hän saa lukea jutun ennakkoon ja korjata mahdolliset asiavirheet ennen julkaisua. Se on täysin sallittua eikä kenenkään toimittajan kannata siitä luistaa. Ainakaan kovinkaan monta kertaa. On myös sekä toimittajan että haastateltavan etu, että asiat ovat oikein. Haastateltavan oikeuksiin ei kuitenkaan kuulu itse artikkelin muuttaminen.

Ei, minulla ei ole mitään toimittajia vastaan. Olen jopa sellainen joskus itsekin. He tekevät työtään ja arvostan sitä. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse suostua vain siksi, että joku kohteliaasti kysyy.

Tässä ne elämänohjeeni julkisuuden varalle olivatkin. Näillä jo pärjää melko pitkälle. Ja koska asia tuli puheeksi tänään muussa yhteydessä ja lupasin, että se voi olla testamenttini kaikille shetlanninponiomistajille: ne pysyvät langoissa sitten, kun alalanka on neljä senttiä maasta ja ponilla ponnari. Ei minulla tällä erää muuta.

_MG_8398

Hyvinvointia etsimässä

Joskus aika on kypsä. Tänä vuonna aika on ollut oikea puhua hevosen hyvinvoinnista harrastuksessa ja kilpailussa. Aiheesta on toki puhuttu ja sen eteen on tehty paljonkin edeltävinäkin vuosina ja vuosikymmeninä mutta jotenkin tuntuu siltä, että tänä vuonna siitä on tullut valtavirtaa. Se on hienoa! Tunnemme jokainen monta yksittäistä ihmistä, jotka toimivat koko ajan hevosten paremman hyvinvoinnin puolesta, mutta on ihan tavattoman kivaa kun aiheesta puhutaan jo avoimesti.

Hevosihmisiä on hemmoteltu vaikka millä: Maaliskuussa oli Eläinten hyvinvointiseminaari, joka on vielä katsottavissa ilmaiseksi netissä. Syksyllä käynnistyi Suomen Ratsastajainliiton Hevosen hyvinvointikiertue, jossa luennoimme aiheesta ympäri Suomen.

Helsinkin Horse Showssa järjestetty 4YourHorse -tapahtuma keräsi tiistaipäivänä täyden salin kuuntelijoita seuraamaan ensin luentoja ja paneelikeskustelua, sitten käytännön esityksiä areenalla. Luennoitsijoista ensimmäinen ja tapahtuman päätähti Andrew McLean puhui tiedemiehenä ja ratsastajana hevosesta eläimenä, sen aivojen toiminnasta, muistista ja käytännön koulutuksen tärkeimmistä kulmakivistä. Hän painotti sitä, että hevonen pelkää helposti: sillä on kesyeläimistä suurin mantelitumake (amygdala), joka on suuressa vastuuss pelossa ja pakenemisessa. Siksikin hevoselle kannattaa opettaa selkeästi erotettavat vihjeet ja avut sujuviksi ja totuttaa sitä huolellisesti kaikenlaisiin asioihin.

McLean kävi läpi eri tapoja totuttaa hevosia uusiin tai huolestuttaviin asioihin ja kertoi mm. siitä, että hevosen mielipide mm. moottoripyöristä ja raitiovaunuista voidaan nopeasti saada muuttumaan jos hevonen pakenemisen sijasta saakin tottumisen tahdissa tehdä toisin eli lähteä ”pakenevan” moottoripyörän perään. McLean kertoi opettaneensa mm. belgialaisia poliisihevosia tällä menetelmällä suhtautumaan jännittäviin raitiovaunuihin rauhallisesti. McLeanin omilta kotisivuilta löytyy englanninkielinen artikkeli, missä hän käy läpi samoja asioita: http://www.aebc.com.au/files/media/AndrewMcLean-Habituation-Final.pdf

Tuire Kaimio puhui seuraavana positiivisen vahvistamisen turvallisesta käytöstä hevosten kanssa ja kävi ensimmäisenä läpi, miten jokaista hevosta voi opettaa käyttäytymään hyvin ruokintatilanteissa. Sitten hän puhui positiivisesta vahvistamisesta, siedättämisestä ja vastaehdollistamisesta hevosen koulutuksessa ja näytti käytännön esimerkkejä, missä sitä käytettiin hyödyksi. Yhdistämällä johonkin lähtökohtaisesti hieman huolestuttavaan tai epämukavaan asiaan jotain, mitä hevonen haluaa, voidaan saada hevonen itse haluamaan tätä hankalaa asiaa (videoilla mm. eläinlääkärin rauhoituspiikin antamista ja nuorella hevosella saamaan ratsastajan selkäänsä.)

Luentoja seuranneesta paneelikeskustelusta tuli varmasti melko tylsä, kun taisimme olla ihan samaa mieltä kaikesta. Mutta miten voisi edes olla eri mieltä siitä, että hevonen on ennen kaikkea hevonen ja kun sillä on mahdollisuus elää niin, että se saa olla hevonen, sitä voidaan myös käyttää kilpailuissa, kunhan sitä koulutetaan ja totutetaan siihen huolellisesti ja eettisesti? Kouluratsastaja Terhi Stegars oli kovin piristävä kun hän kertoi, ettei hän usko, että hänenkään hevosensa haluaisivat kilpailla mutta jos niillä on asiat kunnossa niin heille se on todennäköisesti kuitenkin ok, että hänen hevosensa pääsevät kaikki tarhaan ja laitumelle ja että hänen mielestään kilpailujen verryttelyä pitäisi valvoa huomattavasti paremmin. Kun häneltä kysyttiin, voisiko hän ratsastaa ja kilpailla kuolaimettomilla suitsilla, jos ei saisi käyttää kuolaimia, hän kertoi että Axis-ori käy viikottain maastossa kuolaimettomilla ja tottakai hän voisi kilpaillakin kuolaimettomilla.

Mikä sinun mielestäsi on tärkeää hevosen hyvinvoinnille?

Kuva

Minä olen oikeassa.

Puhutaanpa minusta. Olen 44-vuotias eli olen ollut teini 1980-luvulla. Silloin seurasin hevosmaailmaa usealla eri tallilla ja olin teini itsekin. Ei, en kokenut silloin hyväksikäyttöä. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna taisin kyllä nähdä tilanteita, jossa sitä ehkä oli kehitteillä. Viime päivien uutisten jälkeen olen jutellut yhden sun toisen ihmisen kanssa – hevosmaailmassa ja sen ulkopuolella – siitä, oliko tämä oikeasti yksittäistapaus vai ei. Ottaen huomioon, millainen kynnys hyväksikäytön uhrilla on tehdä rikosilmoitus, olen varma, että ei ole. Valitettavasti. Tämä on jo toinen tuomion saanut valmentaja, josta olen lukenut muutaman vuoden sisällä. Toinen.

En ole psykiatri enkä tutkija, mutta tuntuu siltä, että tätä ongelmaa on todella hankala käsitellä. Aihe on niin vastenmielinen, että minäkin jättäisin sen niin kovin mielelläni jonkun toisen harteille. Ja sellaisen salaisen, kaikille yllätyksenä tulevan hyväksikäytön suhteen jätänkin: sitä on ihan varmasti yhtä paljon joka elämän alueella ja sen vähentäminen on todella hankalaa.

Mutta: viimeisen vuorokauden aikana olen jutellut kolmen hevosihmisen kanssa, jotka ovat kertoneet samaa: valmentajista, joilla on ollut suhde alaikäiseen oppilaaseensa. Kaikkihan sen tietävät, oli konsensus. [edit: En minä ainakaan tiennyt, mutta en olekaan sisäpiiriläinen kuten nämä ihmiset ovat.] Ilmeisesti joissain tapauksissa suhde on ollut lapsen vanhempienkin tiedossa (kyllä, teini-ikäisetkin ovat lain mukaan lapsia ja niitä pitää kohdella sen mukaan) ja edennyt avoliittoon asti.

Anteeksi, mitä? Yksi ihminen on voinut olla ymmärtänyt väärin, olla katkeroitunut, vainoharhainen tai sensaatiohakuinen. Mutta kolme tähän mennessä aivan täyspäisen oloista ammattilaista? Ei taida olla niin, että viestintuojaa ampumalla pääsisimme tästä harmillisesta asiasta.

Terveisiä ulkopuolelta

Olen ollut jonkun aikaa ihan omasta tahdostani suomalaisen hevosmaailman ulkopuolella ja ehkä siksi tyrmistykseni on suurempi. En tiedä. Mutta miten ihmeessä voi olla, että tätä valmentajan-tai-muun-auktoriteettiasemassa-olevan suhde oppilaaseen pidetään edes jollain tasolla niin normaalina, että kukaan siitä tietävä ei koe tarvetta puuttua siihen? Anteeksi mitä? Olin melkein sanaton. Melkein.2010_06_22_4949

Tottakai vanhempien pitäisi suojella lastaan. Mutta kaikilla lapsilla ei ole yhtä hyviä vanhempia. Silloin jonkun muun pitää suojella lasta, vaikka tekemällä lastensuojeluilmoitus. Ei se ole rakettitiedettä. Minunkin piti miettiä vain pari sekuntia, että keksin vastuksen. Toki mun ajatus meni suunnilleen, että  ”jos kerran on olemassa eläinsuojeluviranomainen, onkohan olemassa ihmisille joku vastaava”. Joo, on. Poliisi muun muassa. Tai se lastensuojelu.

Ei saa puhua tästä, ettei ratsastus saa huonoa mainetta!

Ehkä suhtaudun ihmisiin yltiöpositiivisesti mutta en usko, että yksikään järkevä ihminen luulee, että tämä on vain ja ainoastaan hevosurheilun ongelma. Evoluutiobiologi voi varmasti selittää, miksi tätä sattuu aina vaan uudelleen sellaisissa ympäristöissä, missä on teinejä ja valta-asemassa olevia vanhempia ihmisiä. Mutta tervetuloa 2000-luvulle: sillä ei ole mitään väliä, miksi näin tapahtuu. Oleellista on, että se on yksiselitteisesti laissa kielletty. Jos et jaksa klikata linkkiä auki niin selvennyksenä vielä, että ns. suojaikäraja, joka Suomessa on muutan 16 vuotta, on em. valmennus-, opettaja- tai siihen verrattavissa olevissa suhteissa 18 vuotta.

”Tämä ei ole asia, josta voimme keskustella

Oletteko nähneet sen Youtube-videon, missä ruotsalaisprofessori Hans Rosling tyrmää tanskalaisen tv-toimittajan 6-0? Katsokaa ihmeessä, se on tekstitetty englanniksi ellei pakkoruotsi tarttunut koulussa. Jollet jaksa katsoa, se päättyy siis siihen, että Rosling sanoo toimittajalle suunnilleen, että ”Tämä ei ole mitenkään kiistanalaista tietoa. Tämä ei ole mitään, mistä voimme keskustella. Minä olen oikeassa ja sinä väärässä.”

Tässä kohtaa voin ihan rehellisesti sanoa samoin. Eihän sillä kuitenkaan järjellä ajateltuna ole mitään väliä, vaikka ratsastus hetken saisikin huonoa mainetta. (Minä uskon jopa, että tarttumalla aiheeseen asiallisella tavalla, se päinvastoin saa vain hyvää mainetta.) Väliä on sen sijaan jokaisen yksittäisen ihmisen loppuelämällä. Jokaisen lapsen loppuelämällä. Kyllä, teini voi olla hyvin varma siitä, mitä haluaa mutta siihen on syynsä, miksi laki suojelee heitä juuri tällaisista suhteista. Se ei ole asia, josta voi edes keskustella. Jos yhdenkin ihmisen puuttuminen saa muutettua yhdenkin teinin elämän tai aikuisen osapuolen toiminnan ajoissa, se on sen arvoista.

Sitten se rakentava osuus. Jotta ongelman laajuus saataisiin selville, SLU tai SRL tai Hippos tai joku muu taho voisi palkata lopputyön tekijän selvittämään sitä. Koska siihen menee aikaa, kuten myös – selkeästi tarpeessa olevan – koulutusmateriaalin laatimiseen (tai kääntämiseen, British Equestrian Federationilla on tosi hyvännäköinen sellainen) niin ensiapuna: miten olisi levittää vaikka tämä linkki mahdollisimman laajalle: http://www.munkroppa.fi/hae-apua-lue-kokemuksia/auttavat-tahot-loeydaet-ne-taeaeltae/ (THL:n ylläpitämä sivu)? Tai psykologi netissä tai puhelimen päässä neuvomassa muutaman tunnin ajan vaikka kerran viikossa?

Alsikeapila ei kuulu hevoslaitumelle

Alsikeapilan aiheuttamista ongelmista kuulee tämän tästä hevosmaailmassa. Hevosille juuri tämä apila (tai sen sisällä elävä sieni, tai sienen muodostama toksiini tms.) voi aiheuttaa valoherkkyyttä ja ihottumaoireita erityisesti valkoisille alueille, maksavaurioita tai pahimmassa tapauksessa hevosen kuoleman.

Vaikkei alsikeapilan myrkyllisyyttä hevosille olisi aukottoman tietellisesti todistettukaan (ks. kommentit) on sen yhteys em. ongelmiin tässä vaiheessa varma. Hieman lisäinfoa asiasta tuntuu olevan paikallaan, sillä kaikki hevosten kanssa tekemisissä olevat eivät ole tästä kuulleet.

Kaikki hevoset eivät syö alsikeapilaa, mutta moni hevonen syö. Hevonen ei osaa valikoida pois itselleen myrkylliset tai vahingolliset kasvit – silloin hevoset eivät söisi valkosipuliakaan.

Koska alsikeapila ei kaikille hevosille maistu, voi se laitumella lähteä yllättäen leviämään, kunnes loppukesästä hevoset syövät sitä ellei muuta juuri ole saatavilla. Varmista siis, ettei hevosesi laitumella kasva alsikeapilaa ja kun laidun uusitaan varmista, ettei nurmiseoksessa ole alsikeapilan siemeniä. Tarkista myös heinäntuottajalta, ettei heinässä ole sitä.

Tätä saa oikein mielellään jakaa. En haluaisi, että yksikään hevonen joutuisi aivan turhaan kärsimään melko helposti ennalta ehkäisevästä myrkytyksestä.

Hieman lisätietoa alla (englanniksi ja ruotsiksi, suomeksi on aiheesta niukasti tietoa saatavilla). Yritin katsoa pintapuolisesti, että lähteet ovat luotettavia eli viranomaisia tai eläinlääkäreitä, ei keskustelupalstoja. Ekassa linkissä on myös kuvia eri apiloista.

http://www.al.gov.bc.ca/forage/alsike/alsike.htm

http://www.omafra.gov.on.ca/english/livestock/horses/facts/info_alsike_clover.htm

http://www.library.illinois.edu/vex/toxic/alsike/alsike.htm

http://www.jordbruksverket.se/amnesomraden/odling/jordbruksgrodor/vall/vallarter/rodklover/klovertillhast.4.53b6e8e714255ed1fcc1c82.html

http://www.sva.se/djurhalsa/fodersakerhet/giftiga-vaxter-a-o/alsikeklover

http://www.hippson.se/artikelarkivet/veterinar/vill-varna-andra-hastagare-for-alsikeklover.htm

http://stud.epsilon.slu.se/2785/1/kangas_n_110609.pdf

alsike

Suomen Ratsastajainliiton Hevosen hyvinvointi -kiertue

Pääsemme yhdessä Tuire Kaimion, Anna Kilpeläisen ja Mintti Rautioahon kanssa toteuttamaan hevosen hyvinvointiin ja koulutukseen liittyvän luentosarjan yhteistyössä Suomen Ratsastajainliiton kanssa. Ensimmäinen tapahtuma on meidän kaikkien ainutkertainen yhteisluento, jossa paikalla on myös Animagin eläinlääkäri puhumassa hevosen terveydestä.

Olen ihan tavattoman iloinen tästä ja toivottavasti tapaamme joko Helsingissä 22.9.2015 tai ympäri Suomen järjestettävissä tapahtumissa myöhemmin!

Hevosen hyvinvointikiertue SRL:n sivuilla, jossa voi ilmoittautua Pasilan tapahtumaan.

hevosen_hyvinvointi_kiertue_2015_jasen_netti3