Uncategorized

Miksi lastauskurssille?

Lastaus on monelle hevoselle ja sen omistajalle suoranainen painajainen. Monelle myös vain vähän jännittymistä ja verenpaineen nousua aiheuttavaa, mutta sekin joskus riittää siihen, että lastaamisesta tulee koko ajan hieman hankalampaa. Veikkaisin, että sadat ellei tuhannet suomalaishevoset voisivat lastautua rennommin ja paremmin. Siksi pidän lastauskursseja.

Mitä kurssilla tapahtuu?

Lastauskurssilla aloitan aina luennolla, sillä lastaukseen kuuluu monta opetettavaa osaa joista kaikkia ei välttämättä päästä kurssihevosten kanssa harjoittelemaan. Luento kestää noin kaksi tuntia ja siellä puhutaan siitä, miten hevonen oppii ja miten sitä voi kouluttaa, miksi lastaus ja matkustaminen on hevoselle niin vaikeaa sekä erilaisista koulutustavoista. Käymme läpi sen, mitä kaikkea hevoselle pitää opettaa ennen varsinaista lastausta ja miten. Puhumme siitä, miten hevosta sitten saadaan menemään sinne traileriin ja pysymään siellä – ja milloin sen on sitten pakko tehdä niin. Puhutaan erilaisista ongelmista ja niiden ratkaisuista. Vastaan kysymyksiin ja pidän siitä, että ihmiset kysyvät.

Käytännön harjoittelussa tehdään sitten harjoituksia niiden hevosten kanssa, jotka asuvat tallilla. Lastausongelmaista hevosta ei kannata tuoda vieraaseen paikkaan lastauskurssille. On paljon järkevämpää tuoda ihmiset hevosen kotiin. Oleellista lastausta harjoitellessa on nimittäin, että hevonen oppii menemään traileriin tai hevosautoon mielellään, rennosti ja onnistuneesti. Silloin se matkustaa rennommin ja suorittaa perillä paremmin. Jos hevonen jännittää kuljettamista ja sitä on edellispäivänä tai aamulla kuljetettu vieraaseen paikkaan, se ei ole aivan rento.

Meneekö kaikki hevoset kurssilla traileriin?

Todennäköisesti ei. Lastauskurssin tavoite on antaa hevosenomistajille valmiudet harjoitella lastaamista kotona niin, että hevonen todella oppii kaikki ne osa-alueet, jotka liittyvät lastaukseen ja kuljetukseen. Jos hevosella on lastausongelma, sillä on todennäköisesti jonkinlaisia huonoja kokemuksia aiheesta ja silloin koulutukseen liittyy vanhan jännittymisen pois opettamista. Siihen menee aina aikaa. Kursseilla haluan siis, että hevonen pääsee hyvään alkuun, mutta koska tarkoitus on asteittain laajentaa hevosen mukavuusaluetta niin, että se laajenee traileriin asti, siihen tarvitaan todennäköisesti muutamia harjoituskertoja. Se kannattaa.

Mitä jollen halua tulla kurssille?

Tulen myös mahdollisuuksien mukaan pitämään yksityisopetusta lastauksessa kotitallillesi.

Tarkkasilmäinen katsoja näkeekin videolta kaksi jo lastauskoulutettua hevosta ja yhden kesken koulutuksen olevan (se keskimmäinen voikko tamma). Tätäkin tammaa voi lastata ja kuljettaa ongelmitta: se menee suoraan traileriin talutettuna, seisoo paikallaan kuljetuksen ajan ja tulee rauhallisesti ulos. Miksi sitten silti koulutan sitä?

Koska kuten videolla näkyy, sille ei ole yhdentekevää, meneekö se traileria kohti vai ei. Sen huomaa sen hitaasta liikkumisesta – se on lusitano, joka ei rotuna ole tunnettu hitaudestaan – ja siitä, että se kääntää päätä pois. Se osaa tehtävän ”kosketa turvalla ihmisen kättä” todella hyvin, mutta lähtee silti uuteen yritykseen hitaasti. Sen yleisolemus on jännittynyt. Sille pitää siis opettaa, että traileri on ihan turvallinen paikka, jonne kannattaa mennä, vaikka olisi myös mahdollisuus olla menemättä. Vaikka sitä kuljetetaan harvoin, minusta sillä on kuitenkin väliä, että se tuntee silloin olonsa hieman turvallisemmaksi.

Teemavuosi jatkuu: Hevosen lastaus

Kouluttaminen kannattaa aina. Kunhan se tehdään riittävän hyvin.

Mikä on riittävän hyvin?

Mielestäni riittävän hyvä koulutus on sellainen, missä haluttuun lopputulokseen päästään kohtuullisessa ajassa ja ilman että kumpikaan osapuoli kärsii. Yleensä molemmilla osapuolilla voi olla hauskaakin.

En ole sitä mieltä, että hevonen saisi aina vapaasti valita, meneekö se traileriin vai ei. Mutta videolla nähtävä käytös on edellytys sille, että hevoselta voidaan myös vaatia lastautumista: videon hevonen osaa tehtävän, jonka nimi on ”Mene traileriin ja pysy siellä”. Silloin on myös pakko, vaikkei haluaisi. ‪#‎hevostaito‬ ‪#‎lastaus‬

Voin kertoa myös salaisuuden, ihan vain meidän kesken: sen jälkeen kun hevonen osaa jonkun asian, siihen pakottamiseen on hyvin, hyvin harvoin enää tarvetta.

Onko hevonen aina jumissa?

Seuraa itsestäänselvyyksiä suurelle osalle hevosharrastajia. Pahoittelut siitä etukäteen.

Kävin linturetkellä eilen. Kiipesin lapsen perässä lintutorniin ja sieltä alas ja tajusin tänään herättyäni taas jotain hevosistakin. Olin nimittäin reisilihaksistani niin kipeä, etten ollut päästä alakertaankaan. Miksi?

Myönnetään heti, etten ole maratonkunnossa. Lintutorni oli kuitenkin ihan maltillisen korkuinen ja kävelen hieman lyhyempiä portaita monta kertaa päivässä. Liikuntamuoto oli siis tuttu. Kestokin oli lyhyt, ensin portaat ylös, sitten ehkä viiden-kuuden minuutin päästä alas. Miksi ihmeessä sitten menin niin jumiin? Tämä lihaskipu oli voimakkaampi kuin kertaakaan puolitoistatuntisen pilatestunnin jälkeen.

Olen tässä lastauskurssivuotta pitäessäni puhunut aina ja uudelleen siitä, ettei hevoselle ole ihan sama, millä tavalla se sinne autoon laitetaan. Siis onko sen pakko mennä, vaikka sitä pelottaisi, vai opetetaanko sille, ettei ole mitään pelottavaa. Se heijastuu siihen, miten hevonen matkustaa. Rennommin vai jännittyneemmin. Jännittynytkin hevonen voi olla ns. hyvä matkustaja eli seistä paikallaan hyvin auton liikkuessa. Se voi silti olla jännittynyt. Olen puhunut siitä, että kisahevosella tämä heijastuu suorituskykyyn perillä: matkustaminen on fyysisesti rankkaa hevoselle kuitenkin. En ehkä kuitenkaan itsekään aivan tajunnut, millainen ero tässä voi olla.

Valistunut lukija varmasti arvaakin jo, mistä on kyse. Korkean paikan pelosta. Minulla se on aika lievä: en pidä kiipeämisestä enkä korkealla olemisesta, mutta jos kiipeilen enemmän, totun kyllä. Norsun selässä en pelännyt korkealla olemista vaan keskityin pärjäämään aivan mahdottomalta tuntuvan liikkeen kanssa, turistisatulassa kun istuin kaukana norsun liikkeen keskipisteestä. Mutta yhdistelmä lintutorni ja lapsi sai aikaan sen, etten torniin kiivetessäni, siellä ollessani ja alas tullessani rentoutunut hetkeksikään. Olin aivan toimintakykyinen, vaikken nauttinutkaan olostani, ja vasta takaisin alhaalla kävellessäni mäkeä alas tunsin hassua voimattomuutta reisissäni.

Tuttu lääkäri sanoi, että lihakseni olivat todennäköisesti menneet anaerobiseen tilaan eli koska jännitin lihaksia jatkuvasti ollessani ylhäällä, lihakset eivät enää toimineet normaalisti vaan menivät ns. maitohapoille. Tässä tapauksessahan se ei haitannut, eikä minulla ollut ohjelmassa mitään syväkyykkyjumppaa tänäänkään. Mutta ryhdyin sitten miettimään niitä hevosia, jotka tuntuvat jatkuvasti olevan jotenkin jumissa lihaksistaan. Niillä on fysioterapiaa, laserhoitoja, magneettiloimet, hierojat ja Back on Track-tuotteet, niillä käy kiropraktikko, osteopaatti tai kraniosakraalihoitaja – ja silti ne ovat aina vaan jumissa. Ne syövät analysoitua ja paremmin tasapainotettua ruokaa kuin moni omistajansa ja niiden rehuun lisätään magnesiumia ja MSM:ää ja mitähän vielä?

Koska olen hevostenkouluttaja, näen paljon erilaisia hevosia. Aika moni niistä jännittää jotenkin. Kouluttamalla monia voidaan auttaa suhtautumaan rennommin ihmisen kanssa toimimiseen. Osa hevosista alkavat hengittämään normaalisti vasta vähän ajan kuluttua: ottavat usein sellaisen syvän hengityksen, päristelevät ehkä ja ovat sitten kertaheitolla rennompia. Mitä jos osa hevosista on jumissa siksi, että ne jännittyvät ihmisen kanssa ollessaan? Jatkuvasti maitohapoilla siksi, että niidenkään lihakset eivät rentoudu normaalisti kymmeneen minuuttiin tai tuntiin päivittäin?

ugh

Jännittynyt hevonen.

Tiedän, tämä on sitä inhimillistämistä. Nisäkkäiden lihakset ja aineenvaihdunta ovat kuitenkin varsin samanlaiset. Hyvä uutinen – heille, joille tämä oli uusi ajatus – on tietenkin se, että sen sijaan, että hevosta pitäisi jatkuvasti hoitaa jumiensa takia voikin jotain hevosta auttaa, että se saa oppia, ettei ihmisen kanssa, ratsastuksessa, kengityksessä tai kuljetuksessa tarvitse jännittää. Voisi tulla aika paljon halvemmaksikin noin kymmenen vuoden aikana.

Pienenkin vaurion jälkeen kannattaa levätä

Hollannissa tehdään verrattaen paljon mielenkiintoisia hevostutkimuksia ja yksi niistä tutki eri hevosten kestävyyttä ratsastuskäytössä. Otannassa oli nuoria hevosia, joilla aloitettiin ratsastus sekä kahden eri ratsastuskoulun hevosia ja niitä seurattiin 9 viikon ajan. Nuorista hevosista (niitä oli 58 kpl) peräti 19% piti keskeyttää koe terveysongelmien takia – ja koe kesti vain kaksi kuukautta.

Mielenkiintoista oli myös, että pienet vauriot, joita ei seurannut taukoa ratsastuksessa, ennakoivat selvästi suurempia vahinkoja. Kannattaa siis antaa hevoselle mahdollisuus toipua rauhassa pienestäkin loukkaantumisesta.

Ruotsalaistutkimuksessa taas sellaisilla ratsastuskouluilla, joilla oli terveimmät hevoset, oli tapana asteittain lisätä uusien hevosten työtä yli 11 viikon ajan.

Hevosten kestävyys on asia, josta voisi puhua enemmänkin. Millä tavalla valmennettuna hevonen kestää ratsastuskäytössä parhaiten? Hollantilaistutkimuksessa noin viidennes kilpahevosista keskeytti uransa terveydellisistä syistä. Saksalaisvalmentaja Marius Schneider linkitti taas Facebookin kuvan päivän klinikkaan osallistuvista hevosista, joiden keski-ikä oli 17,5 vuotta.

2009_03_20_5300

Marius Schneider.

Tee asiat helpoksi!

Uusinta.

Kyse on kouluttamisesta, eli tässä tapauksessa nuoren hevosen varusteisiin ja ratsastajaan totuttamisesta. Heti alkuun tulee mainospläjäys: Tuire Kaimion puolentoista kilon järkäle ”Hevosen kanssa” on nyt päivitetty ja jaettu kolmeen osaan, joten sitä on helpompi kuljettaa mukana vaikkapa tallille sitä omaa hevosta kouluttaessa. Suosittelen sitä lämpimästi, enkä vain siksi, että olen ottanut siihen kuvat. Kirjassa (nykyisin kirjoissa) on käsittämättömän paljon tietoa ja niin yksityiskohtaisia ohjeita, että niiden avulla voi tosiaan opettaa asioita onnistuneesti omalle hevoselleen.

Olen pienimuotoisesti kerännyt erilaisia hevosaiheisia opuksia, pääosin Ebaylta hankittuja vähän vanhempia sellaisia, ja niiden taso vaihtelee todella paljon. Hämmästyttävän usein kirjoissa puhutaan pitkät pätkät siitä, miten hevosen toivotaan toimivan ja hyvin vähän siitä, miten siihen käytännössä päästään. Tyyliin ”Hevosen kuuluu hyväksyä ohjastuntuma aukomatta suutaan, vetämättä ohjista ja myötäämällä pyydettäessä.” muttei ohjeita siitä, miten siihen päästään. Tässä kohdassa Tuikun kirja on mielestäni aivan erityisen hyvä. Minulle saa mielellään vinkata muistakin kirjoista, joissa tämä asia on kunnossa.

Mistä…

View original post 1 271 more words

Ihmisenä olemisesta

Netistä on paljon iloa. Tietoa, mielipiteitä, huuhaata ja kaikkea siltä väliltä on vain parin painalluksen päässä. Viime aikoina olen kuitenkin yhä enemmän ajatellut netin haittapuolia.

Ei, tämä ei koske itseäni. Kun menin melkein kymmenen vuotta sitten laittamaan naamani väärälle puolelle telkkariruutua sain hyvän neuvon: älä lue keskustelupalstoja. Seurasin sitä neuvoa ja seuraan yhä. Olen siis autuaan tietämätön, mitä minusta nimettömänä puhutaan . Se ei ole huono asia. Palautetta otan tosi mielelläni vastaan tosin.

Kun aihe on lähellä sydäntä, kuten hevoset ovat monelle meistä, kynnys mielipiteen ilmaisemiseen madaltuu. Se on hyvä asia. Kertomalla mielipiteensä voi vaikuttaa muihinkin ihmisiin. Mutta tuntuu siltä, että nykyään nettikiusaamisen tai suoranaisen vainoamisen raja on yhä helpompi ylittää. Paheksuminen on helppoa ja yhteinen vihollinen yhdistää. Ihmisten lajityypillistä käytöstä: aikanaan siitä on varmasti ollut hyötyä hengissäpysymisen kannalta.

Asioista pitää puhua. Mutta ruudun toisella puolella on aina se aivan oikea ihminen. Ihmisenä olemiseen sisältyy olennaisena asiana empatia, ymmärrys ja kohtelias käytös. En suostu kiusaamaan ihmistä. Voin kyllä olla eri mieltä siitä, mitä hän tekee, mutta se on aivan eri asia. Ollaan siis ihmisiksi.

Luotu liikkumaan – halusit tai et

Keskustelimme tuossa vähän aikaa sitten hevosista, jotka eivät heti tule koulutettaviksi kun niitä päästää irti kentälle tai maneesiin. Sen sijaan ne lähtevät juoksemaan, pukittelevat, nakkelevat niskojaan, lyövät etusillaan ilmaan, säikkyvät olemattomia ja ovat ylipäätään aivan kontrolloimattomissa jonkun aikaa. Mistä on kyse?

(Kyllä, jos hevosia muuten koulutetaan hyvin, ne tulevat itse vapaana ollessaan koulutettaviksi heti, kun voivat. Videon hevosetkin toimivat moitteettomasti ja keskittyneesti viisi minuuttia myöhemmin.)

Rebound-ilmiö (kimmovaste)

Pistin tuon suomenkielisen nimen sulkuihin siksi, että se on niin harvoin käytössä, ettei oikein kukaan sitä tunnista. Kyseessä on siis jostain sellaisesta olennaisesta käyttäytymistarpeesta, joka purkautuu voimakkaasti, jos se jonkin aikaa estyy. Hevosilla liikkuminen on tällainen tarve, ja jokainen, joka on yrittänyt joskus toteuttaa se eläinlääkärin määräämä ”23,5 h karsinassa ja 15 min kävelyä 2 kertaa päivässä” parin viikon ajan tietää, miltä tuntuu, kun hevonen alkaa kerämään sitä liikkumisen tarvetta.

Miksi kirjoitan tästä? Siksi, että tapaan aika usein hevosia, joilla on jonkinasteista rebound-ilmiötä juuri liikkumisen suhteen. Helpoin tapa päästä siitä eroon on varmistaa, että hevonen edes muutamia kertoja viikossa saa päästä irti hieman suuremmalla alueella ja saa siellä liikkua oman halunsa mukaan. On paljon parempi, ettei hevonen silloin ole liinassa kiinni eikä sitä pakoteta pysymään ympyrällä jos sillä on niin paljon virtaa, että se todennäköisesti aiheuttaa itselleen kipua nenäpiissä kapsonin kiristyessä hallitsemattomasti. Jos sinua jännittää koko irti päästäminen, aloita siitä, että hevonen päästetään vapaaksi parin tunnin maastolenkin tms. jälkeen.

Pura patoumat ennen ratsastusta (eli koulutusta)

Puhun aika usein kouluttamisesta, en ratsastamisesta, koska mielestäni kaikki ratsastus on hevosen kouluttamista. Oikeaan suuntaan tai väärään. Hevonen on elävä, oppiva eläin, ei mopo, ja se oppii koko ajan, kuin se on ihmisen kanssa tekemisissä. Myös ratsastuksessa. Jotta hevonen oppii lähinnä oikeita asioita, yhteistoiminta ihmisen kanssa kannattaa järjestää niin, että onnistumisen mahdollisuus on mahdollisimman suuri. Silloin on hyvä, ellei hevonen halua koko ajan liikkua kuten videon hevoset – eikä reagoi ihan niin voimakkaasti johonkin itsessään vaarattomaan asiaan, kuten videon hevoset. Sittenhän on tosi oleellista opettaa hevonen toimimaan luotettavasti jokaisessa paikassa, ei ainoastaan kotona, mutta sekin on hyvä tehdä asteittain ja hallitusti aina kuin pystyy. Hallintaakin rakennetaan onnistumisten kautta.

Elinolosuhteet vaikuttavat tähänkin

Tiedän, että moni on kyllästynyt aiheeseen. Mutta kun niitä hevosia ei vain saa pois päältä, vaikka haluttaisiinkin. Jos hevosesi tuntuu ratsastaessa ruutitynnyriltä, joka räjähtelee milloin mihinkin suuntaan, käy läpi sen elinolosuhteita ja katso, pääisikö ongelmasta ihan parilla muutoksella? Joskus yksikin riittää. Anna sen olla vapaana välillä.

Katariina Albrecht kirjoitti blogiinsa muutoksesta, joka näkyi lusitanotammassa pihattoon muuttamisen jälkeen näin: ”Alma, jolla on ollut ongelmia sekä kehon- että päänhallinnan kanssa, on muuttunut varsin säyseäksi ratsuksi 😉 ” Niin paljon elinolosuhteet vaikuttavat sellaisiinkin hevosiin, joiden ratsastus ja koulutus on varmasti hyvää.

Video (kännykkälaatua):

irto_0

Mikset puuttunut?

Jos on hevosharrastaja tai -ammattilainen ja on elänyt viime viikon (huom. vuosi on 2015) tynnyrissä, on ehkä jäänyt huomaamatta, että tanskalainen Jörgen Olsen kävi Suomessa pitämässä kurssia muutamille kouluratsastajille.  (Varoituksen sana, jos olet herkkä tai eläinrakas, älä katso videota, siitä voi tulla paha mieli.) Monet katseli vierestä, kukaan ei puuttunut. Yksi katsoja videoi ja laittoi videon julkiseksi. Siitä seurasi keskustelua, julkisuutta, eläinsuojeluilmoituksia ja tutkintapyyntöjä poliisille.

Jokainen, joka on joskus seurannut tällaisia tapauksia tietää, kuinkas sitten kävikään. Seurasi vaatimuksia videon poistamisesta, niin sen kuvanneelle henkilölle kuin sellaisille, jotka olivat sen linkittäneet esimerkiksi Facebookiin. Sitten puolustelua, paheksuntaa ja videon leviäminen ratsastuksen harrastajien joukosta valtakunnalliseen mediaan. Epäilemättä kuvaajalta tivattiin, miksei hän puuttunut paikan päällä asiaan vaan videoi. Sanansaattajan ampuminen on yleismaailmallinen tapa.

Suomen ratsastajainliitto otti ensin pääsihteerinsä Fred Sundwallin suulla erittäin yksiselitteisen kannan tuomiten videossa näkyviä tapahtumia. Hyvä. Tänään liiton hallituskin teki samaa.

Olen saanut tapauksen jälkeen useita puheluita ja viestejä jossa hevosharrastajat ja -ammattilaiset ovat puhuneet samasta asiasta: siitä, kuinka heitä harmittaa, etteivät ole aikanaan puuttuneet. Kertomukset ovat olleet melko karua kuultavaa. Aika monella meistä on joku sellainen muisto. Aivan liian monella – ottaen huomioon, että kaikki olemme aloittanut hevosharrastuksen tai työn hevosten kanssa siksi, että pidämme hevosista.

Minulla on monta, mutta yksi selkeimmistä oli ehkä 10-12 vuotta sitten kun olin kouluttamassa hevosta sen omistajan kanssa kentällä, jossa myös ratsutettiin nuorta hevosta. Hevosella ratsastettiin ja muutaman minuutin päästä sen suusta alkoi tulla verta. Olisi pitänyt puuttua, vaikka hevosen omistaja katseli vierestä eikä itse sanonut mitään. En puuttunut. Sama olo kieltämättä tuli puolitoista vuotta sitten Monty Robertsin näytöksessä, jossa hevosen kohtelu oli kaikkea muuta kuin asiallista. Minäkin painoin kamerastani kuvausnappia.

On ainakin yksi hyvin inhimillinen selitys sille, miksei kukaan puuttunut videon hevosen kohteluun. Se on englanniksi nimeltään ”Bystander Effect” ja viittaa siihen, että puuttumisen kynnys nousee jos paikalla on muitakin, jotka eivät myöskään puutu. Toinen varoitus: linkittämäni Wikipedian artikkelin lopussa on toinen toistaan kammottavampia esimerkkejä tästä. Hauska esimerkki on ns. Savuinen huone -koe. Kokeessa verrattiin aikaa, joka kului siitä kun kokeeseen osallistuva henkilö huomaa savua tulevan huoneeseen siihen, että hän lähtee hakemaan apua. Yksin huoneessa oleva henkilö lähtee nopeasti, mutta kun paikalla on kaksi muuta ihmistä, jotka eivät reagoi savuun millään lailla, kynnys puttua asiaan nousee käsittämättömän paljon. Kuulostaako tutulta?

Kynnys auttaa tai puuttua on myös korkeampi, jos vastuuta voidaan ajatuksen tasolla siirtää jollekin muulle, kuten ehkä tässä tapauksessa järjestäjälle tai hevosen omistajalle. Sitä on tutkittu jonkun verran ihmisillä ja on todella mielenkiintoinen ilmiö.

Edit 2019: Tätä on sittemmin todettu pitkälle paikkansa pitämättömäksi aidoissa tilanteissa. Mikähän sitten on ongelmana? Onko kyseessä hevosmaailman hierarkia? Sosiaalisen hyväksynnän menettämisen pelko? Se, että on itse osasyyllinen, koska on maksanut katsoja- tai valmennuspaikasta ja siksi kynnys todeta valmentaja huonoksi on korkea (koska silloin se heijastuisi käsitykseen omasta asiantuntevuudesta tai jotain)?

Pointtini tässä tapauksessa siis oli, että puuttumattomuus on ihmiseläimelle luontaista käytöstä tilanteessa, jossa on paljon ihmisiä paikalla tai oma turvallisuus voi olla uhattuna. Siihen on epäilemättä lukuisia syitä, joista alitajunnan huoli omasta selviytymisestä on yksi. En siis tietenkään ole sitä mieltä, että hevosta väkivaltaisesti kohteleva henkilö kohtelisi ihmistä samoin: olen sitä mieltä, että meidän alitajunta olettaa niin. Antaisin siis aika paljon armoa niille, jotka ovat olleet paikalla eivätkä ole puuttuneet.

Olen todella iloinen tästä keskustelusta ja kohusta. Iloitsen siitä, että aika monella meistä se laski taas puuttumisen kynnystä. Seuraavalla kerralla. Oli kyseessä koulukiusaaminen tai eläinsuojelullinen asia.

2009_03_21_6408Kuvituskuva, ei Suomesta.