Hevosesta helpompi hoidettava -luento Viikissä 15.5.

Eikö kengittäjä enää vastaa puhelimeen? Vaihtoiko eläinlääkärikin pieneläinpraktiikan puolelle?
Hevosesta helpompi hoidettava -luento 15.5.2014 klo 18-20.30 osoitteessa Mustialankatu 1, Helsinki (Viikki). Muutama mahtuu vielä mukaan! Ilmoittaudu suoraan Laura Piiralle, laura.piira@helsinki.fi. Hinta 20 e (sis. ALV).

Luennolla käymme läpi yleisiä hoitotilanteisiin ja esimerkiksi kengitykseen liittyviä ongelmia ja miten niitä korjataan. Tervetuloa!Image

Pitäisikö sinunkin osoitella hevostasi aseella?

Temple Grandin sanoi kirjassaan ”Animals in Translation”:

”The single worst thing you can do to an animal emotionally is to make it feel afraid. Fear is so bad for animals I think it’s worse than pain.”

Eli ”Kaikista pahinta, mitä pystyt eläimelle tekemään on saada eläin tuntemaan pelkoa. Pelko on niin paha asia eläimille, että uskon sen olevan kipua pahempi.”

”You almost have to work with animals to see what a terrible emotion fear is for them. From the outside, fear seems much more punishing than pain. Even an animal who’s completely alone and giving full expression to severe pain acts less incapacitated than an animal who’s scared half out of his wits. Animals in terrible pain can still function; they can function so well they can act as if nothing in the world is wrong. An animal in a state of panic can’t function at all.”

Eli ”Sinun pitää melkein työskennellä eläinten kanssa jotta pystyt näkemään, miten hirvittävä tunne pelko niille on. Ulkopuolelta katsottuna pelko näyttää paljon pahemmalta rankaisulta kuin kipu. Jopa eläin, joka on yksin ja näyttää tuntemansa suurtakin kipua on vähemmän lamaantunut kuin eläin, joka on suuren pelon vallassa. Eläin, joka tuntee hirvittävää kipua pystyy edelleen toimimaan: se voi toimia niin hyvin, että voi näyttää siltä, ettei mikään maailmassa ole vialla. Paniikissa oleva eläin on täysin toimintakyvytön.”

Tämä ei tarkoita sitä, että olisi ihan ok aiheuttaa hevoselle kipua koulutuksen nimissä. Vaan sitä, että koulutustapa, joka perustuu kivun tuottamisen sijaan vain pelon tuottamiseen, ei myöskään ole oikein vaan voi olla yhtä paha sekin. Hevoset ovat pakoeläimiä ja ne säikähtävät helposti. Jos hevonen tuntee riittävän suurta pelkoa, se voi muistaa kaikki siihen liittyvät asiat loppuelämänsä ajan. Kannattaako tätä riskiä ottaa?

Tietenkin hevoset säikähtävät joskus. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta säikytetäänkö hevosta päivittäin tai viikottain tai kertaluontoisestikin tahallaan? Voisiko asiat silloin tehdä toisin? Mitä jos kaikki hevosten kanssa tekemisissä olevat ihmiset ajattelisivat jokaisen hevoselle tehtävän asian kohdalla, voisiko tämän tehdä myös säikyttämättä hevosta? Joskus siihen säikyttämättä tekemiseen menee kymmenen minuuttia kauemmin, joskus minuutin, joskus kymmenen sekuntia. Sillä ajalla on harvoin väliä ihmisen kannalta, mutta hevoselle sillä voi olla suurtakin väliä.

Pelkäävä hevonen, joka tuntee kipua

Kuva ei ole Suomesta vaan Saksasta. Ko. hevonen esiintyi maan suurimpien hevosemessujen suurella areenalla ja sen oli tarkoitus esittää korkean koulun hyppyjä.

Joskus kuulee sanottavan, että me emme Suomessa tiedä mitään hevosista vanhoihin hevosmaihin verrattuna, joista Saksa on yksi. Olen eri mieltä. Joka maassa on hyvää ja huonoa hevostenpitoa, hevostenkäsittelyä ja hevostenkoulutusta. Olen nähnyt niin paljon hyvää hevostenkoulutusta Suomessa, että olen ylpeä suomalaisesta osaamisesta hevosalallakin.

Tässä sitten korjaava kuvakollaasi niin silmälle kuin mielelle: nämä kuvat OVAT Suomesta. Asiat voi aina tehdä paremmin.

Tuntuma
Raflaava otsikko johtui siitä, että tunsin tänään suurta iloa kun luin kovin surullisen Facebook-päivityksen. Kirjoittajan luvalla lainaan sitä täällä:

”Jouduimme päästämään taivaslaitumille rakkaan nuoren tammamme. Meillä oli onneksi reilu vuorokausi aikaa lopetuspäätöksestä itse lopetukseen, ja sen ajan käytimme siedättämällä hevosen lopetusaseeseen ja tulevaan lopetustilanteeseen.

Toisin sanoen hevonen talutettiin siihen paikkaan jossa lopetus tapahtuisi, annettiin kipollinen mysliä eteen. Isäntä, jonka toimesta hevonen myös lähtisi, esitteli lopetusasetta hevosen syödessä. Ensin vain pitämällä esillä, seuraavilla kerroilla jo asetta heiluttaen, kolistellen ja tähdäten. Tätä toistettiin useaan kertaan.

Näin meillä oli viimeisenä aamuna rauhallinen hevonen jonka mielestä lopetuspaikka ja lopetusase olivat hurjan mukava asia.”

AIna ei kotona ole asetta, eikä kaikkia lopetuksia hoideta ampumalla, mutta ideahan on mitä hienoin ja tuossa tapauksessa hevosen omistajat saavat kyllä kymmenen pistettä siitä, että tuollaisessa tilanteessa tajusivat harjoitella tulevaa. Hevostahan voi asteittain siedättää kiinni pitämiseen ja aseeseen vaikka juuri ennen lopetusta. Ja jos lähtee siedättämään hevosta lopetukseen liittyviin asioihin silloin, kun hevonen on täysissä voimissaan, voi siihen siedättämiseen käyttää jotain muuta metallista esinettä, joka on riittävän samankaltainen. Vain mielikuvitus on rajana.

Ja hevoselle sillä voi olla suurta väliä silloinkin, kun hevosta ei kohta enää ole.

Varsaluento ti 15.4.2014 klo 18-20.30

Varsaluento Viikissä (Mustialankatu) 15.4 klo 18-20.30
https://www.facebook.com/hevostenkoulutus/photos/a.533905043355543.1073741828.522702671142447/591959047550142/?type=1&theater. Luennolle on vielä joitakin paikkoja vapaana. Luennon hinta on 20e/henkilö ja tarjolla on pientä purtavaa. Ilmoittautumiset mahdollisimman nopeasti osoitteeseen laura.piira@helsinki.fi.

Siedättämistä, osa 2

Tässä hieman jatkoa aiheesta siedättäminen: tällä videolla esiintyy muistaakseni 9 kk ikäinen varsa, joka oli edellisessä paikassa oppinut jännittämään riimun laittamista päähän.

Kaikki hevoset välttelevät synnynnäisesti jumiin joutumista ja ellei varsalle alusta asti opeteta, että riimu on mukava ja turvallinen, sen laittaminen kivaa ja ihmisen taluttamana kulkeminen myös, se voi hyvin helposti vahingossa oppia pelkäämään sitä ja pyydystämistä.

Videota voi katsella myös siten, että vertaa etenemistä siihen aiemmin linkittämääni ”Molly tottuu heiluvaan kankaaseen” -videoon. Koska varsa oli oppinut pelkäämään, koulutus etenee paljon hitaammin. Siinä, missä Molly tottui kankaaseen jossain kuudessa minuutissa, varsan kanssa tehtiin töitä varmasti yli tunti. Siksikään hevosia tai muita eläimiä ei kannata säikytellä, edes vahingossa. Vaikka kymmenen varsaa tottuisi riimuun ja taluttamiseen kun riimu vain laitetaan päähän ja vedetään varsa mukaan, sen yhdennentoista kohdalla voi silti käydä toisin. Puhumattakaan siitä, että säikähtäessään varsa voi pahimmassa tapauksessa oppia, että ihmisen läheisyys on huolestuttava.

Ja kyllä, olen minäkin sitä mieltä, että varsan tulee oppia, että ihminen voi laittaa riimun sen päähän ja varsan tulee seurata talutettuna. Aloitetaan kuitenkin opettamisesta, sitten vasta vaaditaan.

Koulutuksen lopuksi sain laitettua varsalle riimun päähän ja otettua sen pois monta kertaa peräkkäin, mutta se videotiedosto on jotenkin korruptoitunut enkä saa sitä näkyviin. Tyypillistä, mutta sellaista sattuu. Varsan omistaja voi todistaa, että näin tapahtui…

Tuossa kun korjataan jotain opittua jännittymistä tai pelkoa, kuten koulutuksessa aina, isoin työ on vasta edessä. Uusi asia pitää yleistää, eli hevoselle pitää opettaa uusi asia niin, että se tekee sitä luotettavasti joka paikassa.

Koittakaa kestää: se on pieni varsa ja huomasin lässyttäväni sille.

”Norsun kannalta voi silti joskus olla parempi vaihtoehto, että sen eteen kaadetaan ämpärillinen herkkuja.”

Tämä kirjoitus sai alkunsa kommentista, jonka blogini lukija kirjoitti katsottuaan koulutusvideota, jossa hevosta totutettiin uuteen asiaan ruokapalkintojen avulla. Hän kirjoitti näin: ”Saman asian olisi voinut tehdä ilman naksutteluja ja makupaloja heittämällä kasan heinää maahan.” Olen tietenkin eri mieltä, sillä eläinten koulutuksessa tarkalla palkinnon ajoituksella on syynsä: sillä pääsee nopeammin perille, eli eläin oppii nopeammin yhdistämään kahta asiaa toisiinsa, kuten tässä tapauksessa kangas ja porkkana.

Ei ole aivan tavatonta, että palkitsemalla koulutukseen suhtaudutaan jotakuinkin yllä mainitulla tavalla. Joskus jopa uskotaan, että palkinnoilla pyritään ikäänkuin hämäämään hevosta niin, ettei se huomaa, mitä sille tehdään tai että ajoituksella olisi vähemmän väliä palkitsemalla kouluttaen kuin kouluttaen käyttämällä painetta ja sen poistoa.

Kommentti muistutti minua eräästä tapahtumasta aika monta vuotta sitten. Olen kaksi kertaa saanut matkustaa Nepaliin kuvaamaan WWF:n ja WSPA:n projektia, jonka tavoitteena oli tuoda moderneja, eläinystävällisiä koulutustapoja norsunpoikasten koulutukseen kansallispuistoissa. Ensimmäisen käynnin jälkeen, jossa Tuire Kaimio esitteli käytännössä, miten asteittain edeten, mahdollisimman pienestä ärsykkeestä ja kevyellä paineella aloittaen ja käyttämällä ruokapalkintoja tarkasti äänimerkillä ajoitettuna opetettiin norsunpoikasia kääntymään, liikkumaan eri suuntiin ja hyväksymään ihmisen selkäänsä, uudet koulutusmenetelmät otettiin välittömästi käyttöön.

IMG_05_6572

Norsuammattilaisille oli selvästi aivan uutta paitsi koulutusmenetelmä myös se, ettei norsunpoikasen liikkumista tarvinnut rajata mitenkään, ei köysillä eikä aidoilla: poikanen halusi pysyä ihmisten lähellä ja tehdä ihmisen kanssa töitä.

Koska maassa riehuvaan sisällissotaan liittyvien aikataulumuutosten takia koulutuspäiviä oli vain muutamia, edes elämässään lähestulkoon kaiken katsomalla oppineiden norsunajajien ja heidän johtajien oli tietenkin mahdoton omaksua koko järjestelmän kaikkia yksityiskohtia. Siihen menee keneltä vain vähintäänkin kuukausia tai vuosia.

Sisällissodan jälkeen tuli kohtuullisen väkivallaton vallankumous ja vallanvaihto. Koska entisten sissien tulo valtaan aiheutti lisää byrokratiaa, palasimme Nepaliin vasta puolitoista vuotta myöhemmin. Pääsimme ensimmäisenä päivänä näkemään, millä tavalla norsunpoikasten ratsastajaan (ajajaan) totutus tehtiin samassa paikassa nykyään.

Arvasitte oikein: emänsä vieressä vapaana olevan norsunpoikasen eteen kaadettiin keko ruokaa, jonka jälkeen ihminen kiipeili sen selkään ja pois.

Syy, miksi kerron tätä tarinaa, on tämä: kun perehtyy johonkin koulutustapaan ja alkaa harjoittelemaan itselleen uutta asiaa, yhdeksi kompastuskiveksi voi muodostua täydellisyyden tavoittelu. En itse ole luonteeltani mikään perfektionisti, mutta aloitettuani eläintenkouluttamisen opettelun – ja erityisesti hevosten – tunnistin tämän piirteen itsessäni. Olisin halunnut olla heti osaava ja hyvä ja tehdä kaiken mahdollisimman virheettömästi. Tuloksena oli jonkun aikaa vaikea tehdä mitään, virheiden pelossa. Tuntui turvallisemmalta vain katsella vierestä ja ottaa valokuvia. (Kuten huomaatte, tämä vaihe meni ohi. Uskallan jopa laittaa koulutusvideoita nettiin, vaikka teen niissä vaikka mitä virheitä.)

Olen saanut seurata taitavien ihmisten työskentelyä ja vaikka siitä oppii todella paljon, jokaisen on kuitenkin uskallettava harjoitella koulutusta ihan käytännössä, jotta oppii kouluttamaan. Paperilla on hyvä osata mahdollisimman paljon oppimisteoriaa ja eläimen lajityypilliset ominaisuudet on opiskeltava, mutta paras opettaja on kuitenkin eläin itse. Joka ikinen hevonen, jonka kanssa olen työskennellyt, on ollut mahtava opettaja. Muistan jokaisen hevosen, jota olen koskaan kouluttanut.

Nyt kun ihmiset ovat innostuneita oppimaan ystävällisempiä tapoja kouluttaa hevosia ja opettelevat itse samalla kuin hevosensakin, haluaisin kannustaa heitä. On sallittua tehdä virheitä. Ei aina tarvitse tyytyä vain täydelliseen suoritukseen. Vähempikin riittää. Siihen verrattuna, että pysyisi sellaisessa vanhassa tavassa, jossa sekä ihmisellä että hevosella on epämääräisesti tukala tai jopa aktiivisesti kurja olla, on ihan sallittua kokeilla molemmille miellyttävämpää tapaa olla, kouluttaa ja toimia.

Kunhan muistaa opetella ensin muutamia perusasioita, joiden avulla pysyy itse turvassa, ja pitää silmät auki sen varalta, että hevonen oppii jotain muuta kuin piti (sitäkin sattuu jokaiselle kouluttajalle koko ajan, hyvät kouluttajat vain huomaavat sen yhä aikaisemmin), on aivan sallittua opetella ja kokeilla. Toki haluan, että kaikki pääsevät asiantuntevan opetuksen piiriin, ja olette mitä lämpimimmin tervetulleita kursseilleni, mutta niidenkin jälkeen on jossain vaiheessa uskaltauduttava kokeilemaan itse.

Joskus tuntuu siltä, että muodissa on tietynlaista oppimisteorialla hifistelyä. Se, joka käyttää eniten monimutkaisia termejä on asiantuntevin. Termien oikeasta merkityksestä kinastellaan ja pyöritellään silmiä niille, jotka eivät käytä niitä täsmälleen oikein. Oma tapa toimia on ainoa paras ja mitään poikkeamia ei suvaita.

Miten tämä liittyy aloitukseen ja nepalilaisten versioon nykyaikaisesta norsunkoulutuksesta?

Vaikka voisi näyttää siltä, ettei näillä kahdella edellä mainituilla Nepalissa nähdyillä koulutustavoilla ollut paljon tekemistä keskenään, joskus se ”palikkaversiokin” voi olla paljon parempi vaihtoehto kuin joku muu tarjolla oleva, johon sisältyy eläimen pelottelua tai kivun tuottamista.

Norsunpoikasten koulutus oli ennen sitä, että poikanen ensin erotettiin emostaan ja muista norsuista, sidottiin köysillä kaulastaan ja jaloistaan pylvääseen ja pidettiin nälässä ja janossa, jottei se jaksaisi vastustella. Sitten sen selkään laitettiin ihminen samalla kuin kuusi tai kahdeksan ihmistä piti siitä kiinni. Siihen verrattuna se, että norsunpoikasen eteen kaadettiin ämpärillinen herkkuja ja kiivettiin sen selkään oli aivan huima parannus entiseen. Myös ihmiselle, sillä vanha koulutustapa oli ihmisellekin kovin vaarallinen. Pelkäävä norsunpoikanen voi saada ihmisen hengiltä hetkessä ja näin on tapahtunutkin.

Jos joskus päädyt tilanteeseen, jossa pystyt valitsemaan kahden koulutustavan välillä, mieti. Ovatko molemmat tavat eettisiä? Ovatko molemmat tavat perusteltavissa, jos kysyt perusteluja? Sisältyykö toiseen koulutustapaan hevosen jännittymistä tai säikkymistä ja toiseen ei? Opetetaanko toisessa koulutustavassa hevosta olemaan reagoimatta mitenkään ja toisessa hevosta reagoimaan oikein?

Ja joskus – ellei osaa vielä muuta ja vaihtoehto on vielä huonompi – voi silti olla parempi, että norsun eteen vain kaadetaan ämpärillinen herkkuja.

IMG_07_T_0937

Pienin askelin etenet nopeimmin

Kun haluat, että hevonen suhtautuu tyynesti uuteen asiaan, voit edetä eri tavoin. Voit tehdä uutta asiaa ja toivoa, että hevonen tottuu siihen. Tehokkain ja hevosystävällisin tapa on kuitenkin järjestelmällinen siedättäminen, jolloin hevoselle esitetään uusi asia niin kaukana tai niin pienenä, ettei sitä huolestuta ja edetään asteittain kohti vaikeampaa tehtävää. Jos haluat varmistaa, että hevonen pitää koulutusta mukavana ja yhdistää siihen positiivisen mielentilan, käytä myös palkintoja koulutuksessa. Silloin hevosta ei tarvitse pitää myöskään narulla kiinni, ettei se poistu paikalta. Aitakin on lähinnä hyvä siksi, etteivät muut hevoset pyri mukaan. Kyllä, hevosten koulutus voi olla näin helppoa ja miellyttävää!

Muutamia periaatteita kannattaa pitää mielessä, joista tärkein on: älä säikytä hevosta. Pelästyneen hevosen siedättäminen vie monin verroin aikaa siihen verrattuna, että olisit edennyt hevosen määrittelemässä ajassa.

Videossa näkee, mistä lähdimme totuttamaan kylmäveritammaa heiluvaan kankaaseen ja mihin päädyimme. Koska minusta jokaisella hevosella pitäisi olla oikeus siihen, että koulutus on pääosin hauskaa, käytimme ruokapalkintoja apuna. Ajoitimme alussa palkinnon äänimerkkiä käyttäen ja lopussa hevosella oli ”baari auki” eli sitä palkittiin niin kauan, kuin kangasta heilutettiin. Videopätkän ensimmäisen ja viimeisen klipin välillä on alle kuusi minuuttia. Siinä ajassa olimme pitäneet pari pientä taukoa ja myös häätäneet koulutuskateuden vallassa lähestynyttä seuraponia hieman kauemmas.

Hevoselle tämä tehtävä oli uusi: sillä on toki ollut satula selässään ja mahdollisesti entisessä elämässään myös loimi, muttei viimeiseen yhdeksään vuoteen. Yksi asia, millä siedättämisen nopeus selittyy, on jälleen kerran luottamus: hevosta on koulutettu kaikenkaikkiaan melko vähän, mutta viimeiset yhdeksän vuotta aina sekä järjestelmällisesti että palkiten oikeasta, ei rankaisten väärää. Sen luottamus siihen, että ihmisen kanssa toimiminen on turvallista ja mukavaa on jo vankka. Se näkyy kaikessa ja parantaa sekä hevosen että ihmisen elämänlaatua.

Videon hevonen on nimeltään Molly ja se oli meille tullessaan oppinut loikkimaan narun päässä kaikki jalat ilmassa, taluttamaan ihmisiä ja lähtemään maastossa lapa edellä lähimpää puuta kohti. Se luimisteli satuloitaessa, peruutti ihminen selässä lujaa mielummin kuin meni eteenpäin ja jumitti portilla, kun sitä otettiin tarhasta. Minusta se oli alussa aika pelottava. Sitä myytiin otsikolla ”Itsepäinen” ja se oli hyvin, hyvin halpa. Nyt se on kaikista mieluiten töitä tekevä, intoa puhkuen työssään hörisevä, jokaisen aikuisen tai lapsen luottoponi.

Vaikka heiluva kangas ei ole asioista pelottavimpia, on perusajatus kaikessa totuttamisessa ja siedättämisessä kuitenkin sama. Oli kyseessä sitten autoista, ratsastajasta tai metelöivästä väkijoukosta, hevosta on mahdollista saada suhtautumaan niihin kaikkiin tyynesti samalla tavalla opetettuna.

Tuire Kaimion kirjoittama ”Hevosen kanssa” -kirja täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Viime vuonna kirjasta tehtiin päivitys ja se jaettiin kolmeen osaan: Hevosen käyttäytyminen, Hevosen peruskoulutus ja Hevosen jatkokoulutus. Kirja on edelleen ajankohtainen ja hyödyllinen mm. siksi, että sen yksityskohtaisten ohjeiden perusteella voi tosiaankin onnistua hevosen kouluttamisessa.

Kirjoissa on monia hyviä osia, jossa neuvotaan miten edetä erilaisiin asioihin totuttamisen ja siedättämisen kanssa. Ellet pääse hyvälle kurssille eikä lähelläsi ole hyvää kouluttajaa, kirjojen avulla pääset jo alkuun ja voit päästä pitkällekin.

Katso hevosta 4

Tämä on pieni jatkopala aiheeseen ”Katso hevosta 3”, joka löytyy tässä: https://minnatallberg.wordpress.com/2013/12/30/katso-hevosta-3/

Nyt on julkaistu Katso hevosta 3:ssa mainitsemani artikkeli kuvineen. Koko artikkeli löytyy tästä: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3960217/ eli

PLoS One. 2014; 9(3): e92281.

Development of the Horse Grimace Scale (HGS) as a Pain Assessment Tool in Horses Undergoing Routine Castration

Jokaisen hevosten kanssa tekemisissä olevan ihmisen tulisi tutustua ainakin tähän kuvaan: Hevosten ilmeitä, kipu ja katsella sitä niin kauan, että oppii tunnistamaan hevosten ilmentävän kivun ja epämukavuuden ja varmistamaan, ettei hevonen näytä esimerkiksi työskennellessään kipeältä.

Vapaamuotoinen käännös kuvalinkin takaa löytyvien kuvien tekstistä:

Jäykästi taakse suuntautuvat korvat
Ei näkyvissä (0) Kohtuullisesti näkyvissä (1) Selkeästi näkyvissä (2)
Hevosen korvat ovat jäykästi taakse päin kääntyneet. Tämän seurauksena korvien välinen etäisyys voi näyttää suuremmalta verrattuna neutraaliin asentoon.

Jännittyneet silmät
Ei näkyvissä (0) Kohtuullisesti näkyvissä (1) Selkeästi näkyvissä (2)

Silmäluomi on osittain tai täysin kiinni. Jos silmäluomi on puolet tai enemmän kiinni, tämä kohta tulisi määritellä ”selkeästi näkyväksi” eli asteikolla ”2”.

Silmän yläpuolinen alue jännittynyt
Ei näkyvissä (0) Kohtuullisesti näkyvissä (1) Selkeästi näkyvissä (2)

Silmän yläpuolisten lihasten supistuminen saavat alueen luuston selkeämmin näkyviin. Jos silmän yläpuolella oleva luu on selkeästi näkyvissä, tämä kohta tulisi määritellä ”selkeästi näkyväksi” eli asteikolla ”2”. (Jos ymmärsin oikein, kyseessä on tämän kuvan kohta D: http://fce-studymode.netdna-ssl.com/images/upload-flashcards/back/3/3/32933964_m.jpg )

Selkeästi erottuvat, jännittyneet purulihakset
Ei näkyvissä (0) Kohtuullisesti näkyvissä (1) Selkeästi näkyvissä (2)

Jännittyneet purulihakset näkyvät selvästi suun yläpuolisen alueen jännittyneisyytenä. Jos pureskelulihakset ovat selkeästi erottuvat ja tunnistettavissa tämä kohta tulisi määritellä ”selkeästi näkyväksi” eli asteikolla ”2”.

Jännittynyt suu ja selkeästi erottuva leuka
Ei näkyvissä (0) Kohtuullisesti näkyvissä (1) Selkeästi näkyvissä (2)

Jännittynyt suu on selkeästi näkyvissä kun ylähuuli on taakse vedettynä ja alahuuli muodostaa selkeästi erottuvan ”leuan”.

Jännittyneet sieraimet ja litistynyt profiili
Ei näkyvissä (0) Kohtuullisesti näkyvissä (1) Selkeästi näkyvissä (2)

Sieraimet ovat jännittyneet ja hieman suurentuneet, nenän profiili litistyy ja huulet tulevat pitemmiksi.

Luottamuksesta ja sen luomisesta

Tällä hetkellä teen enemmän töitä eläintenkoulutuksen parissa kuin valokuvauksen ja tällä hetkellä teen myös lähestulkoon pelkästään hevosten kanssa töitä. Työni on uusien asioiden opettamista, kaikenlaisten asioiden: niin maasta käsin jumppaa kuin nuorten hevosten ja varsojen peruskoulutusta. Kaikkeen koulutukseen sisältyy aina myös hevostenomistajien opettamista ja oma osa-alueensa on myös ongelmatilanteiden ratkaisua. Koska kaikki hevoset ovat erilaisia, ei mikään työkeikka ole samanlainen kuin toinen. En voisi toivoa mielenkiintoisempaa ja hauskempaa työtä.

Kun vastaan tulee työ, jossa ongelmavyhti kuulostaa valtavalta, ratkaisujen miettiminen on todella mielenkiintoista. Usein sitten aloitan vain jostain päästä, mitä kautta saan luotua uuden luottamuksen uudenlaisella koulutustavalla. Hevoselle, sillä joskus hevoset eivät vain pidä ihmisten seuraa turvallisena ja poistuisivat mielummin paikalta. Omistajalle, sillä usein epävarma hevonen tuntuu arvaamattomalta ja reagoi suuresti pieniinkin tapahtumiin. Hevosen ja omistajan välille, sillä näiden kahden välinen suhde vaikuttaa tietenkin kaikista eniten molempien elämänlaatuun.

Hevonen pysyy harvoin samanlaisena vuodesta toiseen, vaan useimmin se kehittyy johonkin suuntaan. Jos se on luottavainen ja tyyni, sitä koulutetaan ja käsitellään hyvin ja se saa olla kivuton, sen käytös muuttuu koko ajan luottavaisempaan suuntaan. Siitä tulee turvallisempi ja miellyttävämpi käsitellä ja sen kanssa on hauska työskennellä

Jos hevosta taas vähän jännittää, se ei useinkaan valitettavasti jää siihen. Ajan saatossa huomataan, että hevonen jännittyy samoissa tilanteissa enemmän. Sitten se alkaa jännittyä myös sellaisissa tilanteissa, joissa se ei aikaisemmin ole jännittynyt. Jännittynyt hevonen tuntuu aiheestakin kaikkea muuta kuin turvalliselta. Se reagoi suuremmalla tavalla ja säpsähtää yhä pienemmistä ympäristön tapahtumista. Se saattaa jähmettyä paikoilleen, kipittää pää pystyssä tai rynnätä eteenpäin ilman jarruja. Se voi vaikuttaa keskittymiskyvyttömältä ja joskus kuulee sanottavan, ettei se pidä ihmistä johtajanaan.

Hyvä puoli tässä asiassa on että vielä silloinkin, kun hevonen tuntuu ruutitynnyriltä ja harrastus kaikkea muuta kuin hauskalta, kurssi voidaan muuttaa. Jollei jännittymisen syy ole sellainen kipu, jota ei saa hoidettua, jännittymiseen voidaan vaikuttaa kouluttamalla hevonen uudelleen niin, että se on rento ja tyyni. Joskus on aivan hämmästyttävää, millainen ero hevosessa saadaan aikaan lyhyessäkin ajassa.

Luottamusta luodaan olemalla hevoselle mahdollisimman ystävällinen, selkeä, reilu ja ymmärrettävä. Kun hevonen ymmärtää, mitä siltä halutaan, se tuntee olonsa turvalliseksi. Palkitsemalla kouluttaminen on yksi erinomainen tapa kertoa hevoselle, mitä siltä toivotaan: äänimerkki ja palkinto toimivat ikäänkuin tulkkina ihmisen ja hevosen välillä ja tuloksena on hevonen, joka oikeasti ymmärtää, mitä siltä toivotaan ja oppii ne asiat, joita sille halutaan opettaa. Samalla hevonen koko ajan oppii sen, että ihminen on turvasatama, jonka lähistöllä on hyvä olla. Siitä luottamus syntyy.

Silloin kun ongelmia on paljon, työ voi olla myös kaikista palkitsevinta. Vaikka työhöni sisältyy ehdottomasti vaitiolovelvollisuus tässä tapauksessa kysyin hevosen omistajalta, voisinko kertoa jotain julkisestikin hänen hevosestaan ja sen koulutuksesta, ja sain luvan siihen. Kiitos Satu: olen nimittäin varma siitä, että sinun ja Jannun tarina voi antaa toivoa aika monelle ”hankalan” tai jopa ”mahdottoman” hevosen omistajalle.

Jannun, 16-vuotiaan suomenhevosen, ongelma oli nimittäin hevosilla aika yleinen: se jännittyi. Yksi sen jännittymisen monesta oireesta oli tämä: se ei antanut tarhassa kiinni. Näin Satu kertoi hevosestaan:

”Ongelmamme on ollut että heppa ei anna kiinni tarhasta […] Hevonen on laumassa ja kun menen hakemaan niin se joko ottaa porukan mukaansa ja juoksevat edes takas tai sit se kiertää vaan heinähäkkiä ympäri mua karkuun.”

Kuten kuvasta näkyy, Jannun pyydystysongelma on onnistuneesti koulutettu pois. Ja hevonen on niin loistotyyppi, että olisin voinut vaikka viedä sen kotiin.

Tässä vielä lainaus Jannun omistajan viestistä ensimmäisen koulutuskerran jälkeen:

”Hevonen on silmin nähden muuttunut, se tulee heti luokseni heinähäkiltä kun menen tarhaan, tauon aikana se seisoo portilla ja oottaa paluutani, seuraa minua siitä koko ajan niin kauan että meen autoon ja lähen kotiin.”

Aloitimme siis opettamalla Jannulle, että ihmisen luo kannattaa tulla ja samalla se oppi, että ihmisten kanssa kannattaa tehdä asioita. Alussa seurasimme tarkkaan, milloin hevonen antoi ensimmäisiä eleitä siitä, että ihminen sai lähestyä ja etenimme siinä tahdissa, kun hevonen siedättyi. Kun edellinen vaihe sujui hyvin siirryimme aina seuraavaan: emme siis jääneet palkitsemaan esimerkiksi siitä, että Jannu tuli ihmisen luo tarhassa vaan sen piti lopulta antaa laittaa riimunaru kiinni riimuun. Tämä on yksi onnistuneen koulutuksen peruspilareista: edetään toki siinä tahdissa, mikä hevonen määrittelee, mutta edetään koko ajan kohti onnistunutta lopputulosta.

Ensimmäisellä käynnillä opetimme Jannulle, että tarhassa kannattaa tulla ihmisen luo ja antaa kiinni. Siedätimme myös hevosen uudelleen siihen, että ratsastaja menee selkään. Alla oleva kuva on toiselta koulutuskerralta, jossa Jannu harjoitteli pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä uudessa, rennossa mielentilassa.

_MG_0988

Maasta käsin jumppaamalla hevonen suoremmaksi ja joustavammaksi

Maasta käsin jumppaaminen liikkeessä on hevoselle hyväksi: hevonen pystyy silloin harjoittelemaan sellaisiakin liikkeitä, joihin se ei vielä ratsastajan kanssa kykene.

Kaikki hevoset ovat synnynnäisesti hieman vinoja ja ellei vinoutta korjata, se yleensä voimistuu. Hevoselle vaikean liikkeen tekeminen on helpompaa ilman ratsastajan painoa ja eteneminen nopeampaa maasta käsin avitettuna.

Omalle hevosellesi räätälöidyllä jumppaohjelmalla autat hevosta tulemaan vahvemmaksi, suoremmaksi ja joustavammaksi. Ota yhteyttä niin sovitaan kurssista tai yksityistunneista!

maasta_kasin

Kurssikalenteri kevät 2014

Tässä myös yleisölle avoimia kursseja ja luentoja kevätkaudelle 2014. Jos haluat järjestää luennon tai kurssin syksyllä, ota yhteyttä! Kevään ja kesän viikonloppuajat on jo varattu.

Varsankoulutuskurssia/luentoa on kovasti kysytty myöhemmin keväälle, joten jos haluat järjestää yleisölle avoimen sellaisen, ota yhteyttä.

11.2.2014 klo 12-16 Porvoo: Varsakurssi (luento ja käytännön harjoittelua) ***TÄYNNÄ***

2.3.2014 Nurmijärvi: Lastauskurssi (luento ja käytännön harjoittelua) ***TÄYNNÄ***

23.3.2014 klo 10-13.30 Sipoo: Varsan koulutus (luento) ***TÄYNNÄ***

13.4.2014 klo 10-13.30 Sipoo: Hevonen eläinlääkärin potilaana (luento ja käytännön harjoittelua)

20.4.2014 klo 10-15 Vihti: Lastauskurssi (luento ja käytännön harjoittelua):
Ilmoittautumiset: posti@vesikansanhevosystavat.fi
https://www.facebook.com/events/519782828141920

24.5.2014 klo 11.30-17.30 Uurainen: Lastauskurssi (luento ja käytännön harjoittelua)

25.5.2014 klo 10-13 Uurainen: Hevosen maasta käsin jumppaa (luento ja käytännön harjoittelua)
25.5.2014 klo 14-17 Uurainen: Varsakurssi (luento ja käytännön harjoittelua)

Kesälle tulossa kursseja niin idässä (Imatra, 7.-8.6., tiedustelut riina.hermansson@gmail.com, 045-319 5145) kuin lännessäkin (Oulusta etelään, 31.5.-1.6.), päivitän listaa kun päivämäärät varmistuvat.

itselastautuva1

Hevonen ja eläinlääkäri -luento 13.4.2014 Pohjois-Sipoossa

Varsan koulutus -luento tulikin jo täyteen, yritämme löytää aikaa uusinnalle vielä tämän kevään aikana.

Hevonen ja eläinlääkäri -luento Pohjois-Sipoossa 13.4.2014 klo 10-13.30. Tule kuuntelemaan, miten kouluttamalla ja totuttamalla voit helpottaa sekä hevosen oloa ja eläinlääkärin työtä ja mitä kaikkea voi harjoitella etukäteen ennen klinikkareissua.

Luennon hinta 20 euroa, hevosalan ja eläintenkouluttajaopiskelijat -50%. Ilmoittautumiset mitallberg@gmail.com (huom. ilmoita myös puhelinnumerosi, kiitos).

Katso esimerkkivideo:
http://www.youtube.com/watch?v=nChX3-zUKAw

Voit myös kerätä oman porukan ja tilata luennon teille.

elainlaakarikurssi

Varsan koulutus -luento Sipoossa 23.3.2014

Varsan koulutus -luento Pohjois-Sipoossa 23.3.2014 klo 10-13.30. Tule kuuntelemaan, miten pääset samalle aaltopituudelle varsan kanssa ja miten koulutus onnistuu siitä eteenpäin! Luennon hinta 20 euroa, hevosalan ja eläintenkouluttajaopiskelijat -50%. Ilmoittautumiset mitallberg@gmail.com

Voit myös kerätä oman porukan ja tilata luennon teille.

Image

Katso hevosta 3

– This post available in English at http://tallbergminna.wordpress.com/2013/12/31/horse-watching/

Katsellaan hevosia taas! Tällä kertaa hevosten ilmeitä. Viime aikoina on jopa tutkimuksissa saatu selville, että hevosten ilmeet muistuttavat välillä yllättävänkin paljon ihmisten ja muidenkin nisäkkäiden ilmeitä. Esimerkkinä tämä tutkimus, jossa selvitettiin hevosten ilmeitä ja eleitä maistaessaan makeaa tai kitkerää makua: http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23973764

Myös kipu näkyy hevosten ilmeissä: tässä tutkimuksessa katsottiin juuri ruunattujen hevosten ilmettä ja verrattiin niitä samojen hevosten ilmeeseen ennen ruunausta (linkin PDF:n sivu 38): http://www.equitationscience.com/documents/Conferences/2013/9th_ISES_Proceedings.pdf

”Six facial action units were defined (stiffly backwards ears, orbital tightening, tension above the eye area, strained chewing muscles, mouth strained and pronounced chin, strained nostrils and flattening of the profile).”
Vapaasti käännettynä: Kuusi eri kasvojen alueen liikettä löytyi (korvat jäykästi taakse päin kääntyneenä, jännittyneet silmät, jännitystä silmän yläpuolella, jännittyneet purulihakset, jännittynyt suu ja selkeästi erottuva leuka, jännittyneet sieraimet ja litteämpi profiili.

Myös tämä tutkimus oli mielenkiintoinen, sillä se käsittelee sulkeutuneita hevosia ja niiden ilmeitä ja eleitä: http://www.plosone.org/article/info%3Adoi%2F10.1371%2Fjournal.pone.0039280

Kaikki, jotka ovat katselleet hevosia, tietävät miltä rento ja luottavainen hevonen näyttää. Hevosen pitää työskentelyn aikanakin olla rento ja luottavainen. Sen lisäksi se voi toki olla aktiivinen ja tehdä vaikka kuinka lennokkaita asioita.

Sitten katsotaan hevosia:

Image

Kuvassa on kaksi samanikäistä hevosta samassa tilanteessa. Kumpi esittelee aika monta epämukavuuteen viittaavaa ilmeen osaa?

Image

Hevonen voi olla jännittynyt, kuten yllä oleva kimo, vaikka sillä ei olekaan ratsastajaa selässään tai edes ohjia kiinni suitsissa. Varusteetonkin hevonen voi olla jännittynyt.

Hevonenhan näyttää toki keskittyessään ja tehdessään fyysistä työtä erilaiselta verrattuna siihen, että se lepää.

Image

Keskittynyt hevonen voi näyttää juuri siltä: keskittyneeltä. Yllä olevan kuvan hevonen esiintyy passagessa. Kuitenkaan työtä tekevän hevosenkaan ei kuuluisi näyttää siltä, että työnteko aiheuttaa sille kipua eikä siltä, että se on sulkeutunut. Katso kahden yllä olevien kuvien hevosten silmien ympärystä – näetkö eron?

Image

Vaikka hevonen tekee laukkapiruettia, kuten kuvan hevonen, sen pitää silti havainnoida ympäristöään – ja katsella vaikka siihen tupsahtavaa valokuvaajaa.

Hevosen kuuluu näyttää hereillä olevalta, ympäristöstään normaalisti kiinnostuvalta ja sen tapahtumiin reagoivalta. Se ei tietenkään tarkoita, että hevonen työskennellessään vapaasti voisi reagoida ympäristön tapahtumiin täysin samalla tavalla kuin se tekisi vapaalla ollessaan. Kuitenkin koulutusjärjestelmä, joka tähtää siihen, ettei hevonen reagoi lainkaan, tai joka vahingossa saa aikaan hevosen, joka sulkeutuu, ei ole hyvä koulutustapa.

Kun muutama vuosi sitten ns. Rollkur-kohu syttyi (lyhyesti: tapa, jolla jotkut hollantilaiset kouluratsastajat verryttelyssä ratsastivat, herätti keskustelua ja kritiikkiä), osa rollkurin puolustajista aivan tosissaan väittivät, ettei hevosen ilmeistä voi päätellä, että sillä olisi epämukavaa. Siksikin on mielenkiintoista, että tutkijat nyt ovat edes alustavasti määrittelemässä, miltä epämukavuutta kokeva hevonen näyttää. Tutkittu on myös sitä, että ns. rollkur/hyperfleksio (eli asento, jossa hevosen leuka vedetään sen rintaan kiinni) voi aiheuttaa hevoselle sekä stressiä että rajoittaa sen hengitystä (http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24329611, http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24329719).

Image

Hevonen on luotu liikkumaan ja jopa fyysisesti hyvinkin rankkoja asioita voi oikein koulutettuna ja toteutettuna olla sille palkitsevia ja miellyttäviä. Hevoselle ei kuitenkaan hevosharrastuksen nimissä pidä aiheuttaa kipua tai epämukavuutta. Hevosten varusteiden kuuluu olla sopivat ja niitä pitää käyttää niin, etteivät ne aiheuta hevoselle kipua. Koulutuksen kuuluu edetä hevosen ehdoilla niin, että sen lihaksisto ja mieli pysyvät mukana. Hevosen kuuluu voida tehdä työtä ilman pelkoa rankaisuista. Ei ole mitään syytä käyttää hevoselle kipua aiheuttavia koulutustapoja, kun parempiakin on olemassa.

Hevosten totuttaminen eläinlääkäriin, osa 1

Tämän videopätkän tekeminen sai alkunsa siitä, kun eläinlääkäri kävi rokottamassa hevosiamme. Itse en oikein nähnyt siinä mitään erikoista, mutta eläinlääkäri sanoi sitten jälkeenpäin, että ”Olipa virkistävän erilainen käyntikerta”. Totta, kun hän sitten selitti, miten monet hevoset suhtautuvat eläinlääkäriin ja rokottamiseen, se olikin niihin verrattuna erilainen.

Ensinnäkin eläinlääkärin näkeminen sai hevoset kerääntymään tarhan portille jonottamaan rokotettavaksi pääsemistä. Päästin ne yksi kerrallaan pieneen hoitotarhaan, jossa hevonen rokotettiin ja riimu laitettiin päähän vasta sitten, jotta sain vietyä hevosen takaisin tarhaan. Neljän hevosen pyydystämiseen, rokottamiseen ja palauttamiseen tarhaan meni ehkä sellaiset kuusi minuuttia. Yhteensä.

”Positiivinen vahvistaminen – niille, jotka haluavat päästä helpolla.”

Kun nuorimman hevosen hampaiden raspaus oli vuorossa muutama viikko myöhemmin niin päätimme videoida koulutusta ja rauhoittamista. Vanhin hevonen sai sitten demota, millaisia hevosista harjoittelun myötä tulevat (rauhallisempia kuin se rauhoitettava nelivuotias, jolla harjoittelua on paljon vähemmän).

Kauanko kouluttamiseen on mennyt? Arvioisin, että nelivuotias on harjoitellut tehtävää ”seiso paikallasi, vaikka eläinlääkäri pistää neulalla” varsana yhteensä viisi tai kymmenen minuuttia ja sen jälkeen alle minuutin verran pari kertaa vuodessa ennen rokotusta tai rauhoittamista.

Miksi kouluttaa tätäkin asiaa palkitsemalla? Eikö hevosen kuulu vain seistä paikallaan kun sitä rokotetaan, koska ihminen sanoo niin? Perinteisesti näin on ajateltukin. Palkitsemalla oikeasta käytöksestä jollain sellaisella, mitä hevonen haluaa, saat kuitenkin aikaan luottavaisemman hevosen. Hevonen oppii koko ajan, millaista ihmisen kanssa toimiminen on ja myös, mitä eläinlääkärin hoitotoimenpiteet tarkoittavat. Mitä enemmän kokemuksia hevosella on siitä, että eläinlääkärinkin toimenpiteet ovat keskimäärin kannattavia, sitä todennäköisemmin se suhtautuu eläinlääkäriin myönteisesti, ja sitä paremmassa turvassa eläinlääkärikin on. Ja sitten, jos hevoselle tulee vamma, jota on pakko hoitaa, sillä on paljon myönteisiä kokemuksia pohjalla.

Toinen syy on se, että vaikka hevonen seisoisi paikallaan rokotuksen ajan, sitä voi silti jännittää. Tässä tutkimuksessa mitattiin hevosten fysiologiset reaktiot ”valeklippaukseen” (ennen klipattuja hevosia siveltiin käynnissä olevalla klipperillä, josta oli terät poistettu): nekin hevoset, jotka seisoivat paikoillaan, jännittyivät silti. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23685232
Miksei sitten poistaisi syytä jännittymisen, niin pitkälle kuin se on mahdollista?

Videossa ei ole ääntä, mutta naksautan kielellä merkiksi siitä, mistä ruokapalkinto tulee eli käytännössä aina silloin, kun olen nipistänyt hevosta ja päästän irti. Silloin, kun eläinlääkäri on nipistämässä hevosta kaulasta, ruokapalkinnon ajoittaminen on helpompaa, mutta käytän silti äänimerkkiä. Tavoitteena on palkita hevosta silloin, kun se on paikallaan nipistelystä huolimatta. Kun eläinlääkäri laittaa rauhoitteen, ”baari on auki” eli hevosta syötetään koko toimeenpiteen ajan.

Jos tulee mieleen, että olisi jotenkin epäturvallista hevosille rauhoittaa tai rokottaa niitä ilman, että joku pitää niitä riimusta kiinni, tiedoksi, että hevoset seisovat noin 4 x 4 m kokoisessa tarhassa, eivätkä siis pääsisi poistumaan kovinkaan kauas. Kuten videossa näkyy, ne eivät haluakaan poistua. Jos hevonen taas ei ole oppinut seisomaan paikallaan, kun sitä rokotetaan (kuten nämä hevoset ovat) hevonen liikkuu kuitenkin todennäköisesti sen verran, että pistäminen on sille epämukavaa vaikka joku pitäisikin sitä riimusta kiinni.

Kun lihakseen pistää neulalla, pistettävälle on aika suurtakin väliä, onko lihas rento vai jännittynyt: jokainen voi itse kokeilla seuraavan kerran, kun on rokotettavana. Samalla tavalla hevoselle on ehdottomasti mukavinta seistä mahdollisimman paikoillaan ja mahdollisimman rentona silloin, kun eläinlääkäri rokottaa.

Rokottaminen tai rauhoittaminenhan on itsessään vain vähän epämukavaa: neula toki aiheuttaa kipua, mutta tuntuisi siltä, että se on verrattavissa esimerkiksi paarman puremaan tms. Siksi hevosta onkin nopea opettaa sietämään pistämistä palkinnon oikealla ajoittamisella. Se, mihin kaikki hevoset luontaisesti reagoivat jännittymällä, on jumiin joutuminen. Jos hevosta sen kummemmin totuttamatta otetaan kiinni, yksi pitää lujasti kiinni hevosen päästä ja toinen (rauhoittaminen) tarttuu sen kurkkuun, se reagoi todennäköisesti jännittymällä tai jopa yrittämällä poistua paikalta. Sen osuuden kouluttamiseen kannattaakin käyttää hieman lisää aikaa.

Varsan lastauskoulu 1

Ehdin viimein katsoa läpi ja siirtää muutama video Youtubeen. Ensimmäinen on varsan lastauskoulutukseen liittyvä. Videon varsa menee videolla koppiin muistaakseni toista kertaa, ensimmäinenkin oli samalla systeemillä toteutettu ja tapahtui siis minuutti ennen tätä videota.

Opetin varsalle ensin peruuttamisen merkistä trailerin ulkopuolella. Samalla se oppi äänimerkin eli vihellyksen tarkoituksen sekä sen emä oppi siihen, että on turvallista antaa vieraan ihmisen touhuta varsan kanssa, vaikka traileri on auki.

Kuten näkyy, järjestelmä on varsin simppeli. Ajetaan auto ja traileri laitumelle, aidataan sopivankokoinen alue yhdistelmän ympäri ja otetaan varsa ja emä sille puolelle. Tämän varsan tapauksessa emä ei suhtautunut aivan levollisesti ajatukseen trailerista, joten se kävi pariin otteeseen hakemassa varsansa pois, mikä pidensi koulutusaikaa jonkun verran.

Miten kauan menee opettaa varsa itse menemään traileriin oikein ajoitetun rapsutuspalkinnon avulla? Ei kauan. Väittäisin, että kaikkia varsoja kutittaa jossain vaiheessa, ja sitä kannattaa käyttää hyödyksi. Trailerihan on lähtökohtaisesti hevoselle vaikea paikka: kaikki hevoset karttelevat synnynnäisesti ainakin jonkun verran ahtaita, pimeitä paikkoja ja outoja alustoja. Siksikin on hyvä opettaa varsa ihan pienenä siihen, että traileri on mukava ja kannattava paikka, johon kannattaa mennä. Eihän tämä riitä: varsaa pitää totuttaa erikseen kaikkiin kymmeniin lastaukseen ja kuljetukseen liittyviin asioihin sekä yleistää opittu, mutta tuollainen perusharjoitus olisi hyvä tehdä ihan alkuun ja jatkaa sitten muihin osiin.

Pidän myös räätälöityjä lastauskursseja: jos kiinnostuit ja haluat järjestää oman lastauspäivän tallillesi, ota yhteyttä! Sähköpostiosoite on m.tallberg@kolumbus.fi, puhelinnumero 050-520 3598 ja Facebook-viestikin tavoittaa: https://www.facebook.com/hevostenkoulutus

Ai niin, se video. Nyt en puhunut niin paljon asiaan kuulumatonta, joten äänikin on mukana.