Tuire Kaimion hevoskurssi Espoossa lokakuussa

TUIRE KAIMION RATSUHEVOSEN KOULUTUSKURSSI

Espoossa Oittaalla, Cypistallin maneesissa, ositteessa Kellonummentie 14 torstaina 4.10 ja perjantaina 5.10 klo 10-13 ja sunnuntaina 7.10 klo 13-17.

Kurssilla käydään läpi sekä nuoren että vanhemmankin ratsun peruskoulutusta ja sitä, miten koulutuksessa tulisi edetä.

Kurssille on mahdollisuus osallistua joko käytännönharjoittelijana tai katsojana.
Käytännönharjoittelun hinta omalla hevosella on 30 euroa/päivä ja kurssihevosella 40 euroa/päivä (max. 2 harjoittelijaa per hevonen). Hinta katsojalta 20 euroa/päivä.

Kursseille osallistumisen edellytyksenä on, että osanottaja on joko osallistunut Tuire Kaimion luennolle Miten hevonen oppii tai on tutustunut vastaavaan osioon kirjassa Hevosen kanssa.

Ilmoittautumiset ja tiedustelut 28.9.2012 mennessä katri.santasalo@pp.inet.fi.

Ei mikään maksettu mainos

Paarmakausi on pahimmillaan ja olen lueskellut eri vaihtoehdoista niiden torjuntaan. Paarmoihinhan ei tunnetusti juuri tehoa mitkään myrkyt tai muut häätöaineet ja ne tuntuvat olevan erityisesti tummien hevosten kimpussa ihan jatkuvasti. Ystäväni siis hankki sellaisen mekaanisen paarmapyydyksen, jonka hinta on vajaat 300 euroa (plus pari tuntia hikeä sen kokoamisessa.)

Teoria pyydyksen takana on se, että paarma erehtyy luulemaan telineen päässä roikkuvaa isoa mustaa muovipalloa eläimeksi, laskeutuu sen kylkeen ja kun toteaa, ettei se olekaan eläin, lähtee aina lentoon ylöspäin. Silloin se joutuuu lamppuvarjostimen näköisen muovin sisälle ja päätyy lopulta astiaan, jossa on vettä, ja hukkuu. Minä en tiedä paarmojen käyttäytymismalleista mitään, mutta jos oletetaan, että ne tosiaan aina lähtevät ylöspäin, niin tuollainenhan voisi toimiakin.

Toimiko?

Vajaan vuorokauden tulos:

Ohjeen mukaan pyydys tulee laittaa paikalleen ennen kuin ensimmäiset paarmat tulevat, enkä tietenkään usko, että se poistaa paarma-ongelmaa kokonaan. Mutta jos vaikka 50 paarmaa päivässä poistuvat hevostemme kimpusta niin se on hyvin helposti kannattava sijoitus. Tuonne olivat menneet jopa niitä nelisenttisiä jättipaarmoja.

Kannattaako eläintä säikytellä?

Kirjoitin aikaisemmin ihmisen pelosta. Kannattaako sitten eläintä säikytellä tai yrittää hallita pelottelemalla? Sattuneista syistä aihe on tällä hetkellä ajankohtainen.

”Ei tietenkään”, luulisi olevan jokaisen järkevän ihmisen vastaus. Kuitenkin näkee edelleen joskus eläinten pelottelua käytettävän koulutuksen sijasta. Tavanomaisimpia tapoja on esimerkiksi hieman säikytellä hevosia käyttämällä raippaa niiden hätyyttämiseen tai läimäyttää niitä raipalla rankaisuksi siitä, etteivät liiku eteenpäin. Ero siihen, että hevoselle opetetaan raippamerkki (katso ohjeet Tuire Kaimion kirjasta Hevosen kanssa), joka sitten tarvittaessa voimistetaan, on huima, niin ihmisen kuin hevosenkin kannalta. Hevosen kannalta siksi, että se tietää mitä siltä toivotaan eikä sitä silloin pelota, vaikka raippaa jouduttaisiinkin joskus käyttämään. Ihmisen kannalta siksi, että mielentilaltaan rento ja luottavainen hevonen on ihmiselle turvallisempi hevonen.

Kävin muutamia vuosia sitten Nepalissa kuvaamassa norsunpoikasten koulutusta. Siellä käytössä oli vuosisatoja vanhat perinteiset koulutustavat, jotka olivat säilyneet muuttumattomina ja jotka vaikuttavat nykytietämyksen mukaan todella julmilta. Kuitenkin norsunajajat ja kouluttajat pitävät norsuista ja tunsivat sääliä niitä kohtaan niiden joutuessa perinteiseen koulutukseen: heillä ei vain ollut vaihtoehtoista toimintatapaa käytössään. Pikkunorsuja oli pakko saada työkäyttöön ja koulutustapoja oli vain yksi. Kunnioitusta herättävää oli se, miten nopeasti norsunajajat ottivat omakseen uuden, väkivallattoman koulutustavan heti, kun näkivät sen toimivan.

He myös oivalsivat välittömästi tämän turvallisuusaspektin. Ehkä siksi, että norsunajaja on yksi maailman vaarallisimmista ammateista. Yksi ensimmäisistä kysymyksistä, joita esitettiin toisen koulutustavan esittelyn jälkeen, oli nimittäin suurin piirtein ”Jos putoan norsun selästä viidakossa, voiko olla, että tällä uudella tavalla koulutettu norsu ei hyökkääkään kimppuuni tai lähde pakoon vaan jää odottamaan?” Oleellinen kysymys ja suurin syy siihen, miksi eläinten kanssa tekemisissä oleva ihminen kannattaa käyttää kaikki tieto hyväkseen oppiakseen kouluttamaan eläimiä ilman pelottelua: eläin muodostaa myös käsityksen ihmisistä sen perusteella, mitä koulutus ja käsittely pitää sisällään. Vaikka ihmisen kannalta eläimen säikyttely tuntuisi nopeimmalta tavalta saavuttaa haluttu tulos (vaikka koulutus on oikein tehtynä hämmästyttävän nopeaa sekin), se ”syö” koko ajan eläimen halua tehdä töitä ihmisen kanssa ja vaikuttaa suoraan ihmisen turvallisuuteen.

Jos on vain nähnyt hieman jännittyneitä ja aavistuksen pelokkaita hevosia, alkaa pitää sitä normaalina. Kuitenkin rento ja luottavainen hevonen on aivan eri asia. (Rento ja luottavainen norsunpoikanenkin on melkein kuin eri eläinlaji pelokkaaseen norsuun verrattuna.) Jos hevonen on hieman jännittynyt ihmisen läheisyydessä, se reagoi suuremmin kaikkiin yllättäviin tapahtumiin ja sillä käynnistyy helpommin pakoreaktio, kuten pukitteleminen.

Koska osa hevosten kanssa tekemisissä olevista ihmisistä toimivat niin, kuin on aina toimittu, kuuluu joidenkin hevosten elämään enemmän säikyttelyä ja pelottelua kuin toisten. Hevosta voidaan esimerkiksi lastata niin, että sitä säikytellään takaa, jotta se menisi sisään. (Hevosta voi myös opettaa menemään sisälle kuljetusautoon tai traileriin itse, ilman säikyttelyä.) Nuoren hevosen ensimmäinen kosketus ratsastajaan voi olla se, että tallin parhaiten selässä pysyvä ratsastaja laitetaan summittaisen varusteisiin totuttamisen jälkeen hevosen selkään ja sitten nuoreen hevoseen niin sanotusti ”laitetaan vauhtia” eli säikytellään liikkeelle maasta, ettei se keksisi pukitella tai loikkia. (Hevosta voi myös totuttaa ratsastajaan niin, että se suorastaan toivoo saavansa ratsastajan selkäänsä eikä siihenkään liity yhtään jännittymistä, saati sitten pelkoa.)

Lapset seuraavat, mitä aikuiset puuhaavat, ja käsittävät sitten hevosten käsittelyn samalla tavalla.

Suurin syy siihen, miksei pelottelua kannata käyttää koulutuskeinona on tämä: jos eläin (tai ihminen, jokainen esimerkiksi liikenneonnettomuudessa ollut tietää todennäköisesti tämän) pelästyy tarpeeksi, se oppii kerrasta pelkäämään vastaavaa tilannetta. Sitä pelkoa ei enää saa täysin poistettua: sitä saa kyllä peitettyä ja uusia hyviä kokemuksia lisäämällä voidaan päästä tilanteeseen, jossa pelko ei haittaa jokapäiväistä elämää tai sitä ei edes huomaa. Se on kuitenkin aivan mielettömän työlästä, sitä täytyy pitää yllä koko eläimen elämän ajan ja siksi kannattakin pitää huolen siitä, ettei eläin koskaan pääse säikähtämään niin paljon, että pelkoehdollistuminen pääsee tapahtumaan.

Käytännön esimerkki: olen opettanut varsan tulemaan ihmisen luokse laitumella ja laittamaan itse päänsä riimuun. Opettamiseen kului arviolta noin 4-5 minuuttia.

Varsan emä, joka tuli meille aikuisena, oli aikaisemmassa elämässään (johon sisältyy ainakin viisi maata ja epäilemättä ainakin kaksinkertainen määrä entisiä omistajia) oppinut pelkäämään kaikkea, joka liittyy pyydystämiseen, kuten yksittäisiä ihmisiä, riimuja, köysiä, ihmisjoukkoja, miehiä ja jopa ääntä, joka lähtee kauroista, kun niitä ravistelee ämpärissä. Kun se päästettiin irti laitumelle ja ihminen tuli samalle laitumelle seisomaan, se juoksi kiitolaukkaa laitumen päästä päähän yli vartin ajan yrittäessään paeta. Tammaa oli yritetty myös kesyttää jonkinlaisen luonnollisen hevosmiestaidon version avulla, jonka ansiosta se tiesi täsmälleen, miten pienessä tilassa on turha yrittääkään paeta. Pienessä tilassa se sulkeutui täysin. Veikkaisin, että ainoat syyt siihen, että tamma oli vielä hengissä, oli siinä, ettei se ollut oppinut vapautumaan paineesta tulemalla ihmisten päälle ja että se oli poikkeuksellisen kauniin värinen.

Tämän tamman opettamiseen ja siedättämiseen on käytetty aika monta kymmentä tuntia ja edelleen sitä täytyy pitää yllä säännöllisesti, jotta se on normaalisti kiinni otettavissa. Sen varsa voi olla kesälaitumella yhteen putkeen kahden kuukauden ajan ja kun on kavioiden vuolun aika se tulee ravissa paikalle, kun ihminen menee laitumelle ja pitää riimun paikallaan kädessään. Kumpaa kannattaa tehdä?

Mitä lapsesi oppii ratsastuskoulussa?

Tämä kysymys tuli väkisinkin mieleeni sen jälkeen, kun jouduin tänään miettimään miksi jo kouluikäinen lapsi kohtelee eläintä (tässä tapauksessa hevosta) huonosti. Onko se vain ajattelemattomuutta vai matkiiko lapsi aikuisia? Mistä lapsi on saanut tämän mallin?

Jäljet johtavat mahdollisesti ratsastuskouluun. Jos lapsen ratsastuskoulussa saama malli siitä, miten hevosia kohdellaan on väärä, yhdistelmästä lapsi + hevonen tulee helposti hevoselle ikävä ja lapselle hengenvaarallinen. Tässä tapauksessa onneksi kaikki päättyi verrattaen hyvin: lapsi on hengissä ja hevosessa olevat jäljet toivottavasti korjattavissa.

Tiedätkö sinä, mitä lapsesi ratsastuskoulussa oppii ja näkee muiden lasten ja aikuisten siellä tekevän? Lapsellakin on oikeus oppia oikeita asioita. Vähimmäisvaatimuksena pitäisin ainakin sitä, että lapsi oppii kohtelemaan eläimiä ystävällisesti ja johdonmukaisesti, eikä käyttämään tai näkemään hevosten väkivaltaista käsittelyä tai pelottelua. Toteutuuko tämä ratsastuskoulussa, jossa lapsesi käy?

”Älä näytä sille, että pelkäät!”

Tämä hokema tulee vastaan silloin tällöin niin koira- kuin hevosihmistenkin keskuudessa. Muistan itse kuulleeni sen joskus 80-luvulla ratsastustallilla moneen kertaan. Silloin en tiennyt hevosista paljon mitään, nyt tiedän edes hieman enemmän kuin silloin, ja yhä edelleen kuulee samaa sanottavan. Yleensä silloin, kun eläin näyttää ihmisen mielestä vihaiselta – koira murisee tai hevonen luimistelee – tai jos hevonen ei suostu tekemään ratsastajan pyytämää asiaa ja esimerkiksi pukittelee. Jossain vaiheessa joku hyvää tarkoittava ihminen sanoo: ”Älä näytä sille, että pelkäät!”

Lajien välisestä kommunikaatiosta

Olen toki nähnyt mielenkiintoisen pieneen epätieteellisen kokeen TV-ohjelmassa, jossa pienelle, hintelälle miehelle, jonka kimppuun usein hyökättiin kadulla, opetettiin tietoisia eleitä, ilmeitä ja itsevarmaa kävelytapaa. Ainakin tämän TV-ohjelman lopputulos oli (tietenkin) se, ettei miehen kimppuun enää käyty kadulla. Miksei siis kannattaisi vain opetella esittämään, ettei pelota, eläintenkin kanssa?

Syitä on monia. Ensimmäinen on se, etteivät ihminen ja koira tai ihminen ja hevonen ole keskenään samaa lajia. Joitain eleitä koira ja hevonenkin ymmärtää ihmisen tekemänä, muttei suinkaan kaikkia. Ongelmia tulee yleensä viimeistään silloin, kun ihminen reagoi ihmiselle tyypillisellä tavalla johonkin eläimen tekemään liikkeeseen ja olettaa itse, että eläin luontaisesti ymmärtää siitä jotain. Jollei eläin ymmärräkään, ihminen voi vahingossa joutua ”Älä näytä sille, että pelkäät!” -tasolta seuraavalle terveisiä 80-luvulta -loukkuun, jonka nimi on ”Se sikailee! Näytä sille kuka on pomo!” (Tästä lisää joskus toiste.)

Toinen syy on se, että pelko ei poistu vain esittämällä rohkeaa. Jos ihminen joutuu näyttelemään pelotonta tilanteessa, jossa häntä edelleen pelottaa, ihminen voi helposti päätyä samaan tilanteeseen kuin pelkäävä eläin: ellei pääse pakoon, hyökkäys on paras puolustus. Ihminen, joka pelkää, kohtelee helposti hevosia tai koiria hieman liian kovakouraisesti. Hän huutaa niille, nykii ohjista tai hihnasta ja saa käytöksellään useimmin eläimen valmiustilan nousemaan lisää. Kierre on valmis. Pelkäävä ihminen ei ajattele kovin järkevästi, hän reagoi suuremmin kuin mihin on syytä eikä hän pysty opettamaan eläimelle, mitä sen pitäisi tehdä. Pelkäävä ihminen säpsyy helposti ja pelkäävän ihmisen mielentila voi todellakin ”tarttua” eläimeen niin, että eläintäkin alkaa hermostuttamaan.

Kolmas syy on se, että eläimet ovat mukavia. Se kuulostaa epäilemättä naivilta, mutta käytännössä näin on. Ei koirilla eikä hevosilla ole syitä pompotella, kiusata tai purra ihmistä siksi, että ihmistä pelottaa. Niille on yleisesti ottaen melko sama, pelkääkö ihminen vai ei. Toki nekin todennäköisesti mielummin hengailevat sellaisen ihmisen seurassa, jota ei pelota, koska silloin kaikilla on turvallisempi olo, mutta niillä ei ole minkään valtakunnan syytä muuttua hyökkääviksi siksi, että ihmistä sattuu pelottamaan.

Olen saanut seurata meidänkin koirien sukulaisten eli vapaana elävien kyläkoirien käytöstä Nepalissa ja hevoslauman käytöstä sekä kotona että ulkomailla ja molemmilla lajeilla on käytössään todella hienovaraisia tapoja tulla toimeen keskenään ja välttää yhteenottoja. Niin kauan kuin resursseista ei tarvitse kilpailla, molemmat lajit elävät hyvinkin rauhanomaista elämää: onhan se ollut yksi lajin säilymisen kannalta edullinen piirre.

Pelko ja sen voittaminen

Jos eläin käyttäytyy niin, että ihmistä pelottaa, mitä sitten pitäisi tehdä? Ensinnäkin: pysähdy miettimään, mistä pelkosi johtuu. Tässä maassa kenenkään ei ole pakko tehdä töitä eläinten kanssa, vaikka pelottaisi, joten mielestäni kaikki eläinten kanssa tekemisen pitää olla pääosin mukavaa molemmille osapuolille. Jollei se ole, eläimen tai ihmisen pelon takia, kannattaa kyllä ottaa muutamia askelia taaksepäin ja miettiä, millä keinoin muutos voidaan saavuttaa.

Pelko voi olla opittua, niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Itselläni esimerkiksi oli 80/90-luvulta peräisin oleva lastauspelko, joka sai aikanaan alkunsa siitä, kun kuorma-autoon tiukasti kahdella ketjunarulla nenänpiin yli köytetty (ei sentään minun toimesta) muhkea puoliveriori kiipesi etuseinän yli ja jäi siihen roikkumaan (ks. tasapainon korjausliike tai vastarefleksi, Tuire Kaimion kirja Hevosen kanssa, s. 15)  ja olin tämän sattuessa kuorma-auton pimeässä hevostilassa kuten hevostenhoitajia siihen aikaan oli tapana kuljettaa.

Vaikka myöhemmin opin kouluttamaan hevosia niin, että ne suhtautuvat ”innosta puhkuen” lastaukseen, minulla meni aikanaan monta vuotta siihen, että stressitasoni lähestyi normaalia lastaustilanteessa. Siinä ei ole mitään kummallista, mutta ymmärrän siis tavattoman hyvin, että eläin on kerrasta oppinut pelkäämään jotain tilannetta niin, että sen uudelleen koulutus vie aikaa ja omistajan pitää olla valmis jatkuvasti myös pitää yllä sitä uutta opittua.

Huomasin samalla, ettei minun pelkoni mitenkään estänyt omien hevosteni tehokkaan oppimisen, kun koulutus kuitenkin oli ihan sujuvaa, eikä niille tullut tarvetta litistää minua seinään siksi, että taustalla kummitteli tämä vanha pelkoni. Minun tapauksessani tämän vanhan trauman korjattuna pysyminen hoituu sillä, että lastaan myös omat hevoset aina välillä, koska se on niiden mielestä todella hauskaa, eikä ongelmia pääse tulemaan.

Eri ratkaisut erilaisiin pelkoihin

Jos sinua pelottaa, mieti miksi. Johtuuko pelko jostain sellaisesta, mitä on tapahtunut aikaisemmin? Jos näin on, suunnittele tapa, millä voit päästä sen yli. Jos pelko ei johdu mistään sellaisesta tapahtumasta, mieti antaako eläimen käytös aihetta pelkoon. Esimerkiksi ihmiselle, joka ei ole ollut aikaisemmin hevosten kanssa tekemisissä, päätään ravisteleva hevonen voi olla pelottava. Tähän auttaa usein se, että ottaa muutaman askeleen taaksepäin ja tutustuu hevoseen lajina hieman ennen kuin alkaa tekemään sille asioita. Mitä paremmin tietää, miten hevonen tai koira käyttäytyy ja mitä lukeutuu normaaliin käytökseen, sitä rennommin suhtautuu niiden kaikkeen sellaiseen käytökseen, joka ei merkitse suoraa uhkaa itselle.

Jos eläin taas käyttäytyy uhkaavasti tai aggressiivisesti, mieti, mistä se johtuu. Tässä voi jo olla tarpeen kysyä apua ammattilaiselta, jolla on kokemusta ongelmista ja niiden ratkaisuista, sillä syitä voi olla vaikka kuinka paljon ja erilaisia, esimerkiksi:

Kipu. Jos koira murisee, ärjyy vastaantulijoille tai näykkäisee, kun siihen tartutaan, se voi olla kipeä. Jos hevonen pukittelee laukannostoissa, luimistelee satuloitaessa, välttelee kuolainten laittoa tai ei anna tarhassa kiinni, se voi olla kipeä.

Pelko. Jos eläintä pelottaa, se voi käyttäytyä arvaamattomasti. Jos eläin ei pääse kauemmaksi pelon kohteesta (joka voi olla myös ihminen), sen käytös voi muuttua hyökkääväksi.

Resurssien puolustaminen. Resurssi voi olla vaikkapa ruoka (hevonen luimii heinäkasalla, koira murisee ruokakupilla) tai tila (hevonen luimii karsinassa, koira murisee sohvalla).

Elinolosuhteet. Jos hevonen ei saa toteuttaa liikkumistarvettaan, se voi tuntua pelottavalta pommilta ratsastajan alla. Jos koira viettää tuntikausia päivästä ohikulkijoita haukkuen, sen stressitaso voi kohota niin, että siitä tulee pienemmistä ja pienemmistä ärsykkeistä ärjyvä. Jos hevosella ei ole mahdollisuutta sosiaaliseen kanssakäymiseen toisten hevosten kanssa (edes aidan yli seurustellen) niin se voi pyrkiä suuntamaan tätä käyttäytymistarvettaan ihmiseen.

Opittu puolustautuminen. Esimerkkihevonen on tamma, joka alkoi parivuotiaana oletettavasti mahahaavan takia imppaamaan tallissa. Tietämätön talliporukka päätti karsia tätä tapaa lyömällä tammaa päähän aina, kun se imppasi. Koska karsinassa ei pääse pakenemaan, tämä yksilö oppi hyökkäämään ihmisten kimppuun, erityisesti sellaisten hieman kiukkuisten oloisten ihmisten. Samalla se oppi imppaamaan entistä suuremmalla intensiteetillä silloin, kun sitä ei lyöty päähän.

Esimerkkikoira taas oli oppinut näykkimään puolustaessaan puruluitaan vain siksi, että omistaja oli tietämättömyyttään suuttunut siitä, kun koira oli pentuna murissut saatuaan herkkuluun. Omistaja oli kuullut, ettei ”laumanjohtajalle” saa murista tietämättä tarpeeksi koirista jotta olisi muistanut, että koirien keskenkin jokaisella on oikeus puolustaa ruokaansa.

Aggressiivinen käyös on oire jostain, ei muuta. Syy käytökselle pitää löytää, jotta käytös saadaan muutettua. Jos syy ei ole kipu, voidaan elinolosuhteiden parantamisella ja koulutuksella useimmiten auttaa asiaa. Silloinkin, kun syynä käytökselle on ollut kipu, voidaan tarvita koulutusta jotta eläimen käytös muuttuu.

Missään näistä tapauksista ongelmat eivät ratkea sillä, että ihminen vain esittää olevansa pelkäämättä, vaikka häntä pelottaa. Siksi ”Älä näytä sille, että pelkäät!” -hokema joutaisi romukuoppaan. Sitä voitaisiin korvata hieman toimivimmilla neuvoilla, kuten ”Jatka pyyntöä, vaikkei se heti tottele!”, ”Pysy paikallasi, vaikka se juoksee!” tai ”Muista hengittää!”.

Näin selätät pyöröpaalin

Joskus näkee asiat selvemmin ihan tuorein silmin. Aika useinkin. Kuten hevosista täysin tietämätön hyvä ystäväni, joka kävi viime vuonna kylässä kun olin ruokkimassa hevosia. Voi olla, että tämä alla oleva on kaikkien muiden hevosihmisten tiedossa, jolloin pahoittelen häiriötä.

Hevosilleni syötän säilöheinää pyöröpaaleissa, joilla on painoa 150 kilosta ylöspäin. Aika painavankin paalin saa hyvin siirrettyä pyörittämällä, mutta paaleja pitää säilyttää pystyaseennossa. Haasteellisin osuus on siis se, kun paali pitää saada käännettyä ns. rullausasentoon.

Toissatalvena minulle tuli mielettömät selkä- ja käsivarsilihakset kun heinäpaalin kääntämiseen meni joskus viisikin minuuttia. Pungersin paalin alle rautakangen ja yritin sen avulla saada paali kääntymään, työnsin sitä reunasta ja joskus sen kaataminen onnistui heti. Joskus taas ei. Vaikeusastetta toi paalin ympärille kerääntynyt lumi ja paalin paino (heinän kosteusprosentti vaihtelee ja paalin kokonaispaino sen mukana).

Ystäväni tuli kylään, katsoi tätä säälittävää äheltämistä hetken ja kysyi sitten:

– Oletko kokeillut lyödä rautakangen tuohon paalin keskelle ja käyttää sitä vipuvartena?

No en ollut. Jos joku teistä hevosenomistajista kirjaimellisesti painii saman ongelman kanssa, niin tässä on ratkaisu:

1. Poista paalin ympäriltä muovi (mattoveitsi on tähän parempi kuin puukko) ja jätä alla oleva verkko paikoilleen.

2. Ota rautakanki ja lyö se paalin keskelle ylhäältä päin. Pitää lyödä pari kertaa, että se pysyy.

3. Ota rautakangen päästä kiinni ja käännä paali. Toimii.

Vanhasta blogista kopioitua

Kopsaan tähän vanhan blogin kaksi viimeisintä kirjoitusta ihan siltä varalta, että jotakuta edelleen kiinnostaa:

Noin, olen vihdoin saanut jotenkin päivitettyä omat kotisivuni ja ne löytyvät täältä:
http://www.minnatallberg.com/ – toistaiseksi ne edelleenohjautuvat toiseen osoitteeseen, mutta älkää antako sen häiritä. Kuvia on toistaiseksi niukanlaisesti, mutta ilmoittakaa ihmeessä jos toimivuudessa tai kirjoitusasussa on huomautettavaa, korjaan mielelläni.

Cesar Millan Suomeen!

En muistaakseni ole aikaisemmin ottanut kantaa mihinkään toiseen kouluttajaan tässä blogissa. Nyt tuli kuitenkin tarve siihenkin. FB:ssä ja muualla leviää tieto siitä, että LIV-kanavalla Suomessa näytettävän ”Koirakuiskaaja”-ohjelman päätähti Cesar Millan on tulossa Suomeen luennoimaan. Liput 39-79 euroa.

Koirakuiskaaja-sarja on hyvin suosittu eri puolilla maailmaa. Ilmeisesti Suomessakin päätellen siitä, että se on yhä LIV-kanavan ohjelmistossa, vaikka mm. Suomen Eläinsuojeluyhdistys on julkisesti pyytänyt kanavaa lopettamaan sen esittämisen (http://www.sey.fi/elainsuojelu/usein_kysytyt_kysymykset/koirat). Myös useat kansainväliset eläinsuojelu- ja kouluttajajärjestöt ovat yhteisesti tuominneet Millanin toiminnan: http://www.dogwelfarecampaign.org/press-statement.php

Jos yhtään etsii, esimerkiksi Youtubesta löytyy esimerkkejä siitä, millaisesta ”koulutuksesta” on kyse. Esimerkiksi Youtubesta löytyi vielä vähän aikaa sitten video, jossa nähdäkseni Millan ensin potkaisee koiraa mahaan sen ohittaessa toista koiraa, koira puolustautuu tai puree sijaiskohteena Millania, joka sitten roikottaa koiraa kuristuspannasta niin kauan, että koira lopulta makaa kyljellään kieli sinisenä miltei tajuttomana.

Millan käsittääkseni perustelee ongelmakäytöstä usein sillä, että koira on ottanut perheessä johtajan paikan itselleen. Korjausmenetelmien joukossa löytyy sitten mitä moninaisimpia keinoja, niiden joukossa sitä mahaan potkimista, kuristuspannasta roikottamista koiran hapensaannin estämiseksi ja koiran kyljelleen tai selälleen heittämistä ja maassa pitämistä.

Minua harmittaa kaikkien niiden koiranomistajien puolesta, jotka ovat saaneet kuulla, että heidän puutteellisista johtajuustaidoista johtuen heillä on ongelmia koiransa kanssa. Varsinkin kun totuus on, ettei koirilla ole edes keskenään tiukan hierarkista laumajärjestystä saati sitten, että ne muodostaisivat ihmisten kanssa jotenkin samanlaisen lauman kuin ahtaissa oloissa pidetyillä eläintarhasusilla. (Susienkaan laumakäyttäytyminen ei ole luonnossa samanlaista kuin eläintarhoissa eikä koira ole käyttäytymiseltään susi.) Koira on koira, ihminen on ihminen.

Ongelmakäytöksen selittäminen laumanjohtajuudella tuottaa ainakin kahdenlaisia ongelmia. Ensinnäkin käytöksen oikea syy jää piiloon, kun jokaiseen ongelmaan tarjotaan ratkaisuna johtajuuden takaisin ottamista. Toisekseen ongelmaksi koiran kannalta muodostuu se, että tähän johtajuusajatteluun näyttää kiinteästi kuuluvan käytöksen estäminen tai tukahduttaminen ja se taas ei ratkaise itse ongelmaa. Päinvastoin. Oireiden tukahduttamiseen taas näyttää kuuluvan kiinteänä osana joskus rajuakin voimankäyttöä. Tämä ei ole eläimelle oikein, eikä omistajallekaan, joka tietämättömyyttään joutuu käyttämään väkivaltaa omaa eläintään kohtaan.

Jonkun mielestä voi olla ihan sama asia, lakkaako koira haukkumasta toisille koirille ohitustilanteissa siksi, ettei se tunne enää tarvetta haukkua niille (sen ohitustilanteessa tuntema kiihtyminen on poistettu siedättämällä ja kouluttamalla) vai siksi, ettei se enää uskalla haukkua niille (sitä on potkittu mahaan tai roikotettu pannasta kun se haukkuu). Koiralle, sen omistajalle ja molempien elämänlaadun kannalta ero on kuitenkin valtava.

Koirilla on aina käytökseensä syy. Ongelmakäytökseenkin koiralla on omasta näkökulmastaan oikein pätevä syy, joka on sivumennen sanottuna usein kipu tai pelko. Selvittämällä ongelmakäytöksen oikean syyn ja hoitamalla syytä, ei tukahduttamalla oireita, saa eläinystävällisellä koulutuksella pysyviä tuloksia. Ilman, että ”koulutuksen” tuloksena on alistunut, pelokas koira.

Mistä tunnistat sitten hyvän ongelmakoirakouluttajan? Hyvä kouluttaja ei selitä koiran ongelmakäytöstä johtajuudella eikä ”ratko” ongelmia koiraa lyömällä, kuristamalla, selättämällä tai heittämällä koiraa esineillä. Tämän voisi luulla olevan itsestäänselvyys, mutta valitettavasti kuka tahansa voi päättää ryhtyä ongelmakoirakouluttajaksi ja menetelmiä on laidasta laitaan.

Millainen on sitten hyvä kouluttaja? Alla mukaelma Suomen Eläintenkouluttajat ry:n sivuilta (http://www.elaintenkouluttajat.com):

– käytettävät koulutusmenetelmät ovat turvallisia
– kouluttaja osaa selvittää, mistä eläimen ongelmakäytös oikeasti johtuu, jolloin koulutustulokset ovat pysyviä
– kouluttaja on perehtynyt myös eläinten terveydenhoitoon, jolloin hän tunnistaa sairauden tai kivun vaikutuksen eläimen käyttäytymiseen
– kouluttaja on perehtynyt kouluttamansa eläimen lajityypilliseen käyttäytymiseen
– koulutuksessa otetaan eläinten yksilölliset ominaisuudet huomioon

Tähän lisäisin vielä, että kouluttaessaan hyvä kouluttaja opettaa ensin eläimelle, mitä sen pitää tehdä. ”Koulutusta” ei tehdä niin, että ensin provosoidaan ei-toivottu käytös esiin ja sitten tukahdutetaan se menetelmällä tai toisella.

Tästä tuli melko pitkä kirjoitus, mutta aihe on lähellä sydäntäni. Eläimet ovat mukavia olentoja, eikä niitä saa rääkätä koulutuksen nimissä. Jokaisen olisi myös hyvä muistaa, ettei TV-ohjelmatkaan välttämättä kerro totuutta, vaikka ne näyttävätkin ihmeellisiltä.

Ja kritiikkiä ennakoiden: Ei, en ole päätoiminen ongelmakoirankouluttaja. Minusta on hienoa, että jotkut hyvät kouluttajat jaksavat tehdä sitäkin työtä päätoimisesti. Olen kylläkin (ammattitutkinnon suorittanut) eläintenkouluttaja, joka on tässäkin kuussa työskennellyt koirien, hevosten, kissojen ja hamsterin kanssa.

Jos sinulla on koira ja sen kanssa on ongelmia, älä usko sellaisiin ”kouluttajiin” jotka syyttävät ongelmistanne johtajuustaitojasi. Ongelmiin on olemassa ihan oikea syy ja siihen useimmiten löytyy myös ratkaisu, eikä tähän ratkaisuun sisälly henkistä tai fyysistä väkivaltaa ihmistä eikä eläintä kohtaan.

Paras pukeutumistapa.

Kerrospukeutuminen on parasta. Tämän talven lämpimin yhdistelmä sisältä päin ulos:

Fleece, nepalilainen jaaakkivillatakki, fleece, untuvatakki. Ja jaloissa hieman isokokoiset Crocs-saappaat, jonka sisällä kahdet villasukat (sisemmät alpakkalangasta). Tämän tyylikkyyden kruunaa väljät toppahousut, mitä väljemmät, sen lämpimämmät. Parhaimmille hanskoille tosin kävi vähän huonommin: laitoin hevosille vettä ja ne kastuivat, jäätyivät sitten kotimatkalla ja kun taivutin sormet, hanskat ratkesivat.

Koirat käyvät pihalla juosten lujaa tai pysähtyen tassujaan nostellen. Tii oli paras, se istui häntänsä päällä jotta sai väliaikaisesti kaikki tassut ilmaan.

Jäimme kaikki henkiin, hevoset näyttivät suorastaan nauttivan kun pääsivät vapaalle heinälle, mutta ihanaa on kun hieman lämpenee.

Talvi II. Winter II.

Talvella on puolensa.
Winter has its moments.

Molly tykkää polskia vesisaavissa, siitä johtuu huurtunut kohta päässä.

Molly likes to splash around in the water trough, that’s where she got the frosty spot on her head.

Pohjoisruotsalainen kylmäverihevonen.

North Swedish Draft Horse.

PRE (Pura Raza Española eli andalusialainen).

PRE (Pura Raza Española or Andalusian).

PSL (Pure Sanguo Lusitano).