Aika: 19.11.2022 klo 15 (luento noin 2 h, jonka jälkeen keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia)
Paikka: Lahden Jokimaan raviradan katsomorakennus
Avoin: Kaikille
Hinta: Maksuton
Järjestäjä: Etelä-Suomen Hevosjalostusliitto ry
Ennakkoilmoittautuminen 18.11.2022 klo 12 mennessä: https://forms.office.com/r/jJ5p6scJSQ
Tervetuloa paikan päälle miettimään kanssani paineen poiston käyttöä hevosten koulutuksessa ja käytössä!
Tätä kirjoittaa entinen supernillittäjä ja virheidenetsijä, joten tiedän hyvin, miten koukuttavaa ja palkitsevaa se on. Mutta. Huomasitko sanan ”entinen” tuossa? Kerron, miksi. Jos haluat ikinä tehdä mitään rakentavaa ja päästä johonkin hyvään tulokseen vaikkapa sitten hevosten kanssa, on toki ehkä ihan hyvä tunnistaa räikeimmät virheet. Mutta se ei auta sua yhtään, ellet osaa tunnistaa oikeaa toimintaa ja haluttua lopputulosta. Silloin virheentunnistajana tiedät vain, mihin suuntaan et halua mennä, muttet siltikään sitä, mihin kannattaisi lähteä. Silloin on aika vaikea päästä yhtään mihinkään.
Tiesitkö, että minulla on eri kovalevyillä yli 100 000 valokuvaa hevosista ja ratsastajista eri vaiheessa koulutusta? Lähinnä Tuire Kaimion pitämiltä kursseilta ja yksityisvalmennuksista, mutta myös kymmeniltä eversti Carden kursseilta täällä Suomessa ja ulkomailla. Niissä näkyy hevosia aivan alkukoulutuksessaan ennen kuin ratsastaja on edes noussut selkään ensimmäistä kertaa siihen asti yli 10 vuotta myöhemmin, kun ne tekevät jo aika vaikeita liikkeitä suurella kokoamisasteella.
Tiedätkö, miten suuri motivaatio minulla tällä hetkellä on julkaista niitä missään, vaikka ne olisivat sairaan opettavaisia ja niissä olisi 99% hyviä asioita nähtävillä, ja ne voisivat auttaa hevosihimisiä muodostamaan käsityksen siitä, mihin suuntaan olisi hyvä pyrkiä, jotta hevonen kehittyisi vaikkapa tyytyväiseksi, vahvaksi ja joustavaksi kouluratsuksi?
Nolla.
Miksi? En tiedä, seuraatko hevostenkoulutussivujani Facen puolella, mutta siellä minulla on ollut muutaman vuoden ajan tapana linkittää tai laittaa kuvia jostain tosi hienosta ratsukosta saatesanoilla ”Katso, miten kiva kuva”. Ei ole yhtään sellaista julkaisua, jonka kommentteihin ei olisi kerääntynyt virheidenetsijöitä. Sellaisia, joiden on vain pakko sanoa, mitä ko. kuvassa on vikana. Vaikka siinä olisi se 99% hyvää. Vaikka kirjoittaisin, että etsikää kuvista hyviä asioita. Vähintäänkin olisi oltava videopätkä, koska kuva näyttää vain sen hetken. Kerron tässä teille salaisuuden: jos haluat kouluttaa hevosta, opi tunnistamaan niitä hyviä hetkiä ja palkitse hevosta niistä. Silloin se oppii hakeutumaan itse sellaiseen suuntaan.
Sellaisia, kuin minä 20 vuotta sitten. Ei tee yhtään mieli laittaa kavereiden kuvia sinne revittäväksi. Vaikka kaikille olisi ihan hyvä nähdä, mistä lähdetään ja mihin voi päätyä, jos hevonen pysyy hengissä ja riittävän terveenä.
Meillä on kaikilla oma kehityskaaremme eikä kukaan pysty omalle Dunning-Kruger -ilmiölleen mitään (se on se ohimenevä vaihe, kun aloittelija uskoo olevansa jo tosi osaava). Mutta tämä someilmapiiri on mielestäni mennyt ihan mahdottoman armottomaksi viimeisten vuosien aikana enkä tiedä, miten sitä korjataan tai voiko sitä edes korjata.
No niin, kiitos huomiostanne ja pahoittelen avautumistani. Mitä poni tekee kuvassa ja miksi se on hyvä asia?
Kesän alussa kyselin hevosyrittäjäryhmässä kiinnostusta keskustella ”Ratsastuskoulu 2.0” -konseptista, sillä yksi hevosen hyvinvointiin kiinteästi vaikuttava asia on ratsastuskoulut. En ole koskaan pitänyt ratsastuskoulua, joten oli tosi mielenkiintoista kuulla alan ammattilaisten mielipiteitä ja kokemuksia aiheesta. Itsehän olen kiinnostunut hevosten hyvinvoinnista ja hevosharrastuksen ja -urheilun tulevaisuudesta, ja melkein kaikki ratsastajat aloittavat ratsastuskoulussa.
Maailma ympärillämme on muuttunut. Enää ei voi käskeä oppilasta potkimaan tai lyömään hevosta ja olettaa, ettei kritiikkiä tule. En tarkoita, että näin opetettaisiin enää kovin monessa paikassa, mutta sellaisiakin on.
Millainen sitten olisi uudenlainen ratsastuskoulu, sellainen, jossa hevosen hyvinvointi olisi mahdollisimman hyvä? On jo olemassa monenlaisia sellaisia, ja tässä olisi hyvä hetki vähän rummuttaa omia hyviä toimintatapoja! On nimittäin vain lyhyen ajan kysymys, milloin muutos onkin jo pakollinen. Vanha armeijan tapa opettaa ja myös se, miten oppilaiden käsketään toimia, jos hevonen ei niin sanotusti toimi, ovat jo jäämässä historiaan.
Siitä emme pääse mihinkään, että aloitteleva ratsastaja on hevoselle vähemmän mukava kannettava kuin kokeneempi. Siitäkään emme pääse mihinkään, että jos haluaa oppia ratsastamaan, pitää ratsastaa. Mutta miten voisimme järjestää asiat niin, että ratsastuskouluhevosenkin elämä olisi mahdollisimman hyvää?
Siihen sisältyy samat asiat kuin muillakin hevosilla: hyvä terveys, mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen muiden hevosten kanssa, mahdollisuus liikkua vapaana ja tehdä valintoja. Korsirehu lähes jatkuvasti saatavilla. Siihen sisältyy myös oikeus epämukavuuden välttämiseen (sopivat varusteet ja niiden käyttö) ja myönteisiin tunteisiin.
Itse mietin siis sitä, että jotta ratsastuksen oppiminen olisi sille toiselle osapuolelle, hevoselle, myönteinen kokemus, kannattaisi siihenkin lisätä sitä positiivista vahvistetta. Käytännössä nimittäin hevonen oppii kyllä useimmiten pitämään vähän rankemmista tai jopa hieman enemmän epämukavuutta aiheuttavista tehtävistä, kunhan ne johtavat haluttuun lopputulokseen eli palkintoon. Näin käyttäytymisen ylläpitämisen kannalta: Jotain haluttua käytöstä ylläpitää. Onko se palkinnon tavoittelu ja saaminen vai esimerkiksi rankaisun välttäminen? Ei ole aivan sama, kummasta on kyse.
Olisiko mahdollista, että järjestelmällisellä palkintojen käytöllä hevonen alkaisi suhtautumaan sekä oppilaisiin että työhönsä myönteisesti? Pieniä palkintotaukoja tulisi tiheästi, mutta olisiko siitä haittaakaan? Tauot ovat muutenkin tarpeen muutaman minuutin välein.
Täsmällinen palkitseminen on tärkeää silloin, kun hevoselle opetetaan uutta, mutta jo koulutetulle hevoselle palkinnon täsmällisellä ajoituksella ei ole niin tarkkaa väliä. Se, mitä palkinnoilla saa aikaan, on kuitenkin työmotivaatiota ja myönteisiä tunteita. Silloinkin, kun se ratsastaja vasta opettelee ja on tasapainoton kannettava.
Vaihtelevuutta kokonaisuuteen.on toinen asia, mitä mielestäni voisi lisätä. On absurdia, että hevoseen, elävään ja tuntevaan eläimeen, suhtaudutaan jossain määrin edelleen hieman kuten kuljetusvälineeseen. Jos maksetaan vain siitä, että saa ratsastaa tunnin (tai 45 minuuttia) ja sitä ennen ehkä laittaa hevoselle varusteet ja taluttaa sitä kentälle tai maneesiin, jää niin paljon sekä oppimatta että kokematta. Suurin osa, väittäisin. Voi esimerkiksi jäädä kokematta yhteyden molemminpuolisuuden.
Olen varma, että kaikki hevosharrastajat pitävät hevosista. Mutta pitävätkö kaikki hevoset hevosharrastajista? Tähän voisi rakentaa siltaa, jossa liikennettä olisi molempiin suuntiin.
Hevosen lähellä oleminen tuo ihmiselle hyvinvointia. Sen läheisyyden ei aina tarvitsisi olla sitä, että hevosen päällä istuu. Maastatyöskentely, yhdessä oleminen, erilaisten tehtävien opettaminen, metsässä lenkkeily yhdessä, ihmisen ja hevosen kehonhuolto, jumppaa maasta käsin ja toiseen tutustuminen ilman ennakko-odotuksia – kaikki tämä on myös hevosharrastus. Ratsastuskoulu 2.0:ssa voisi olla mahdollisuus tähän kaikkeen.
Millainen olisi sinun ratsastuskoulu 2.0?
Here: https://tallbergminna.wordpress.com/
Sorry about the ads on that blog, will do something about them at some point.
Lastauskirjan kuvitus on yli puolivalmis ja sadepäivänä käyn kuvia läpi. Kun kuvataan hevosten kouluttamista, kuvia kannattaa ottaa paljon, koska et ikinä voi tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei silleen kovinkaan dramaattisella tavalla, mutta jotain mielenkiintoista. Eli kuvia on aika monta tuhatta. Rakas puolisoni on suostunut (en pakottanut, ihan mielellään mukana!) kuvaamaan, kun koulutan.
Ajattelin tehdä tähänkin kirjaan pari aukeamaa rennon ja jännittyneen hevosen eroista. Ja kirjaan tulee myös pari eri tapaa saada hevonen liikkumaan lastaukseen sopivassa muodossa. Joskus käy nimittäin niin, että menneisyyden kokemuksista johtuen hevonen lähinnä reagoi niskaan tulevaan paineeseen jännittymällä ja vetämällä taaksepäin. Sitäkin kannattaa kouluttaa pois, mutta lastauskouluttaa voi samalla rinnakkain, kunhan ei kiristä narua.
Lastausfilosfiaani (tosi hieno sana koulutustavalle) kuuluu nykyään kaksi asiaa yli muiden: Kuljetustaito on seisomistaito ja tottumista ei voi kiirehtiä. Jotta hevonen voi tottua, sitä täytyy siedättää. Eli totuttaa asteittain. Käytännössä se tarkoittaa, että välillä hevosta ei kannata pyytää enää yhtään askelta lähemmäksi, vaan antaa sille tilaisuuden tottua. Silloin on laiskalle ihmiselle ainakin kätevää, jos pystyt tekemään jotain sillä välin, jotta palkitsemistiheys pysyy järkevänä ja hevonen ei vaan sano heipat, lähden syömään heinää kavereiden viereen aidalle. Minulla on muutamia juttuja, joita on helppo toteuttaa, yksi on pään laskeminen, toinen kohteen koskettaminen ja kolmas asettumista oikealle ja vasemmalle.
Tähän kuvasarjaan malliksi valikoitui arabitammamme Sahara. Se on herkkä ja liikkuva ja jännittyessään kirahvikin jää toiseksi. Se reagoi suuresti jos luulee olevansa satimessa tai vaarassa. Se harjoittelee meillä aika paljon rauhallisia asioita. Ja pään laskemista. Joskus helpoin tapa saada hevonen laskemaan päänsä on itse kumartua eteenpäin, monesti hevonen peilaa liikettä ihan automaattisesti. On jopa tutkittu, että pään pitäminen alhaalla laskee hevosen verenpainetta, mutten menisi niin pitkälle että väittäisin pelkän pään laskemisen vaikuttavan rauhoittavasti. Sen tiedän kuitenkin, että sadoilla toistoilla tehty rauhallisen mielentilan tehtävä voi toimia rauhoittavasti kun hevonen kiihtyy.
Eli opetin tuon saman Saharallekin. Johon se näytti tältä: ”Hei kaveri, onko sulla kaikki hyvin?” -ilme.
Mainos: Kirja ”Toimiva lastaus” tulossa myöhemmin syksyllä.
Eilen sitten sanoin sen:
”Kyllä omien kasvattien lastauskouluttaminen on IHANAA!”
Taika-varsa harjoitteli eilen elämänsä toista taitoa (ensimmäinen oli vanerilevylle astuminen) eli traileriin menemistä. Oppi tietenkin, ensin astumaan sillalle, sitten peruuttamaan sieltä ja lopuksi seisomaan sisällä. Tämä on ensimmäinen varsani, jolle on käytettävä koulutuksessa ruokapalkintoja. Se tykkää sinänsä kyllä rapsutuksista, mutta ei aina eikä oikein riittävästi jotta saisi toistoja tehtyä. Emänsä kanssa se syö jo valkuaislisää, ja niitä samoja tiivisteitä käytin palkintoina, 1-2 kappaletta per kerta.
Jos saisin päättää, kaikille maailman hevosille ensimmäiset lastauskerrat olisivat juuri tällaisia. Vapaus harjoitella asentotuntoaan eli miten sillalle astutaan ja miten peruutetaan sieltä pois. Paljon ihania asioita sisällä, oli ne rapsutuksia tai sitä ruokaa, mitä muutenkin syödään. Ei vielä matkustamista. Ja sitten yksi asia kerrallaan emän kanssa: sulkeminen ja seisomiseen rutiini. Jos jokainen hevonen kävisi trailerissa syömässä aamupalaa kolme kertaa viikossa, lastausongelmia olisi paljon vähemmän.
Olen lastauskouluttanut hevosia aika monta vuotta jo. Olisikohan ensimmäinen ammattimainen lastauskoulutuskeikka ollut vuonna 2003. Ensimmäisen oman hevoseni lastauskoulutin niin pieteetillä menemään sisälle traileriin, että kun suljin tarhan portin lopetettuani harjoituksen ja jätin trailerin auki kentälle, Molly rikkoi työhevosmaisella tehokkuudella portin päästääkseen harjoittelemaan lisää. Olen siis mokannut aikaisemminkin.
Yksi asia, johon suhtaudun vakavasti, on turvallisuus ja mahdollisten hevosen säikähtämisen välttäminen. Yritän siis parhaani mukaan järjestä koulutustilanteen niin, että onnettomuuksien sattuminen on epätodennäköistä. Toisekseen yritän aina luoda nopeasti monia onnistuneita kokemuksia ja ladata hevoseen myönteisiä tunteita harjoitteluun, jotta sitten jos jotain sattuukin, pääsemme nopeammin takaisin siihen, mihin jäätiin. Jota tulikin todistettua eilen.
Kuvaamme lastauskirjaa ja eilen vuorossa oli Lukas. Lukaskin on kylmäverinen, asunut meillä jo vuosia, ihan mainio tyyppi. Lukas meni kyllä traileriin ja autoon jo tullessaan, mutta melko vauhdikkaasti eli jännittäen, joten Lukaksen kanssa harjoittelimme eilen portaatonta säätämistä eli askel sinne, askel tänne ja välillä tärkeintä, eli seisomista. Sitä ennen ajoin trailerin kentälle Avantilla, pysäköin suoraan (näyttää kuvissa paremmalta) ja hain riimun, narun, palkintovalkuaisrehut ja hanskat. Ajoin Avantin pois kentältä ja hain auton tilalle. Kuvaaja tarkisti, että peruutin auton kohdalle eli aisa peräkoukun yli. Nousin autosta, menin sulkemaan ajoportin, hain hevosen ja ryhdyimme harjoitteluun.
Niin. Jotain jäi välistä, niin satoja kertoja kuin olen eri hevosten kanssa tätä tehnyt. Kun Lukas oli harjoitellut puomien väliin asettumista, eri päin seisomista traileriin nähden, traileri kiinni, puoliksi auki ja auki, lähdimme tekemään samaa kohti traileria. Ja kun Lukas astui sillalle ja nojasi eteenpäin, työhevosen painollaan, tuli maanjäristys. Tai siltä se siis tuntui. Oikeastihan olin unohtanut sen, minkä painotan aina ja jokaiselle lastausharjoittelijalle, eli trailerin kiinnittäminen autoon. Lastaussilta toimi vipuvartena ja Lukaksen paino sai koko trailerin keikkaamaan. Kuten olen satoja kertoja sanonut ja kirjoittanut, että voi käydä.
No, onneksi tässä oli kyse ihan omasta hevosestani ja vieläpä sellaisesta, jonka kanssa olen jo tehnyt vähän juttuja. Luonteeltaan se ei myöskään ole pelokas. Lukas astui pois sillalta ja väisti kolme askelta poispäin, kävin kiinnittämässä trailerin autoon, harjoittelimme nopeasti vähän lisää huomattavan paljon suuremmilla kertapalkinnoilla ja pääsimme taas siihen, että Lukas seisoi sillalla, joka oli jo aika paljon vakaampi. Nyt muistan taas muutaman tuhat kertaa.
Tässä tapauksessa kävi siis ihan hyvin. Mutta olisin kyllä ollut jonkin verran raivoissani itselleni, jos hevonen olisi ollut eri, vaikka se syntymäpelokas tai lastausongelmainen.
Älkää harjoitelko lastausta ilman, että traileri on kiinnitetty autoon. Koskaan. Kiitos.
Oletko joskus tavannut hevosen, joka ei lastautunut silloin kun piti? Niin minäkin. Vika ei ollut hevosessa, eikä luultavasti ihmisessäkään. Lastaus on kuin valheenpaljastuskoe: se kertoo auttamatta puutteet koulutuksessa ja hevosen aikaisemmat kokemukset aiheesta.
Olen hevostenkouluttaja ja minulla on eläintenkouluttajan ammatti- ja erikoisammattitutkinto. Olen työskennellyt hevosten ongelmanratkaisun parissa parinkymmenen vuoden ajan ja yleisin syy, miksi minuun otetaan yhteyttä, on lastausongelma. Siksi päätin kirjoittaa kirjan, jossa käyn läpi hevosen lastauskoulutusta alusta loppuun.
Lastausongelma voi syntyä hetkessä tai kehittyä vuosien aikana. Useimmiten syy ei ole se, että ihminen olisi vääränlainen tai tekisi lastauksesta niin sanotusti numeroa. On ihmisiä, joilla ei ole koskaan ongelmia lastata hevosta. He eivät välttämättä itsekään tiedä miksi näin on. Vaikket olisi tällainen harvinaislaatuinen ihmistyyppi, voit silti onnistua lastauksessa kouluttamalla hevosta huolellisesti tehtävään.
Mielestäni hevosen hyvinvoinnin huomioon ottava kouluttaminen on sellainen, jossa aloitetaan kouluttaminen hevoselle helpossa ympäristössä silloin, kun hevosen mielentila on rento ja myönteinen. Kun hevonen oppii, yleistetään opittu asteittain haastavampiin tilanteisiin ja myös mielentiloihin. Sitten täytyy vielä viedä opittu rutiiniksi asti.
Kirjan runko on valmis ja kuvaamme parhaillaan. Vaikka nämä kuvat varusteetta ovatkin, se ei tarkoita, että tämä olisi itsessään mikään tavoite tai että näin olisi koko kirjassa. Hevosta ei kuitenkaan hallita varusteilla vaan huolellisesti kouluttamalla, ja näissä kuvissa näkyy koulutuksen alkuvaihe.
Avaamme kirjan ennakkotilausmahdollisuuden lokakuussa, pysy kuulolla!
Kirjan nuorin valokuvamalli on risteytysponivarsa Taika, 4 kk. Koska kaikki kirjan kuvat otetaan aidossa koulutustilanteessa, niissä näkyy hevosten ensireaktiot uusiin asioihin, kuten vanerilevylle astumiseen! Kuvat: Anna Westerlund.
Brandy on aikuinen, mutta uusiin asioihin herkästi reagoiva hevonen. Se oppi itse hakeutumaan keltaisen patukan alle niin, että sen korvat hipaisivat sitä.
Sahara on ahtaisiin paikkoihin epäilevästi suhtautuva ja aloitimme kouluttamisen siitä, että sen piti kulkea aidan ja kuuden metrin päässä maassa olevan puomin välistä. Tehtävää vaikeutettiin yksi asia ja metri kerrallaan. Saharaa jännittää tässä ihan vähän. Miten tiedän, että vain ihan vähän? Monestakin syystä, mutta jännittynyt Sahara näyttää tältä (kuva alla). Sahara harjoittelee elämässään melko paljon rentoa, leppoisaa liikkumista eteen-alas-muodossa.
Katse hevosen hyvinvointiin -seminaari on takana päin ja päivä oli tosi mielenkiintoinen. On todella hienoa, että hevosen hyvinvoinnin eteen tehdään asioita, pieniä ja isoja. Tallenne on katsottavissa täällä (ainakin nyt lauantai-aamuna, päivitän linkkiä jos lopullinen linkki vaihtuu) ja minun vuoroni alkaa noin 5.35 kohdalla. Aihe oli hevosen oppiminen, mikä tulee varmasti kaikille tooooosi suurena yllätyksenä!
Muutamia juttuja tuli mieleeni vielä: Sekä ammattilaisten että harrastajien keskuudessa on todella iso tarve ja halu oppia lisää. Kun pidin viime talvena pelkästään ammattilaisille suunniteltuja webinaareja oppimisesta ja kouluttamisesta eläintenkouluttajan näkökulmasta, kiinnostus oli todella suurta. Mutta miten voit arvioida, kenen luo pitäisi hakeutua oppiin? Minulla ei ole tähän vastauksia, pelkästään kysymyksiä.
Itsehän olen sitä mieltä, että koulutan niin hyvin kuin tällä hetkellä osaan, mutta samaa mieltähän kaikki muutkin kouluttajat ovat. Joku on sitä mieltä, että ihmisen pitää osoittaa olevansa johtaja, toinen sitä mieltä, että ruokapalkinnot ovat ratkaisu kaikkeen. Minä olen käynyt ensimmäisen ajatusmaailman läpi 1990-luvulla ja toisen 2000-luvun alussa. Nykyään pidän parhaimpana se, että hevosta koulutetaan sekä reagoimaan paineeseen rennosti ja ihmisen haluamaan suuntaan että tehdään mahdollisimman pitkälle hevosen työstä sille mieluisaa palkitsemalla sitä myös.
Hevosen hyvinvointi koostuu kymmenistä, sadoista tai tuhansista yksityiskohdista. Fyysinen hyvinvointi: sopiva ravinto, terveyden ylläpitäminen, liikkumisen mahdollistaminen, hoidon saaminen jos ongelmia tulee. Tähän kuuluu geneettinenkin hyvinvointi, eli jalostuksen tulos. Astuta terve ja hyväluonteinen (mikä sekin kenellekin tarkoittaa) hevonen toisella terveellä ja hyväluontoisella hevosella. Koska käsi sydämellä: mahdollisesti syntyvä varsa tulee todennäköisesti olemaan harrastehevonen. Jos se on terve ja helppo (lue: hyvin koulutettu joo, mutta ennen kaikkea sopivan rohkea ja pakokäyttäytymiseltään maltillinen) sille tulee parempi elämä.
Henkinen hyvinvointi, ja tässä tulee sekä hevostenpito- että kouluttamistapa voimakkaasti mukaan. Hevonen on laumaeläin. Sillä pitää olla mahdollisuus seurustella toisten hevosten kanssa, tai se ei voi hyvin. Sillä pitää olla mahdollisuus liikkua, kun tuntuu siltä. Sillä pitää olla mahdollisuus tutustua ympäristöön, kokea uusia ja kiinnostavia asioita, käyttää aivokapasiteettiaan ja kehoaan. Tähän kuuluu kiinteästi ihmisen kanssa työskentely ja siinä ihmisen toiminta karkeasti jaoteltuna joko lisää hevosen hyvinvointia tai heikentää sitä.
Jatkan vielä muutamia viikkoja lastauskoulutuskirjan tekemistä ja sitten ehdin jatkamaan aiheesta. Palaillaan!
https://www.hippos.fi/vastuullisuus/katse-hevosen-hyvinvointiin-tervetuloa-kuuntelemaan-seminaaripaivaa-16-9/
Saan puhua hevosen oppimisesta ja luvassa on mielenkiintoinen päivä. Maksuton ja etämahdollisuuskin!
Juttelin kerran melko tunnetun ja hyvin kokeneen ulkomaalaisen hevosihmisen kanssa, joka ilmoitti lukeneensa kaikki vanhat hevoskirjat, jotka oli löytänyt. ”En löytänyt niistä mitään hyvää,” hän totesi yksikantaan. Tästä on yli kymmenen vuotta enkä tiedä, onko hänen mielipiteensä yhä sama. Voi olla, että onkin. Toivon kuitenkin, ettei ole.
Olen lukenut Ksenofonini, de la Gueriniereni, Wynmalenini, Decarpentryni, Oliverirani, Klimkeni, Seunigini, Beudantini, Licartini ja melko varmasti 100 muuta hevoskirjaa. Se on hevoshullun yleissivistyksen kannalta todella tärkeää, ja lukijasta riippuu, mitä hän sieltä oppii. Kiinnittyykö huomio pelkästään niihin asioihin, jotka tuntuvat nykypäivänä oudoilta ja huonoilta? Vai kiinnittyykö huomio siihen, mitä hyvää niistä kirjoista löytää?
Itse en myöskään ole sitä mieltä, ettemme kuuden tuhannen yhteiselon jälkeen enää voisi oppia hevosista mitään. Kyllä voimme! Nykyajan eläin- ja hevostutkimus on antanut paljon uusia toimintatapoja, jos niihin haluaa tutustua. Jollei, niin hevosten kanssahan pärjää useimmiten hyvin kuitenkin. Mutta enpä ole koskaan lukenut kirjaa, josta en olisi oppinut mitään.
Myönnän heti, etten ole johtajuusasiantuntija. Ei kuitenkaan mitenkään voi toimia hevosalalla ja olla kuulematta sanoja johtajuudesta. Ajatushan on mitä parhain: Hyvä johtaja on rauhallinen, asiallinen ja luotettava. Hän myös tietää asioista enemmän kuin alainen ja päättää, mihin suuntaan firmaa viedään. Johtajuutta on kuitenkin erilaista. Hyvää ja ei niin hyvää.
Silloin, kun kaikki sujuu mukavasti, ei ole niin väliä millaisena ajattelet itseäsi suhteessa hevoseen. Ongelmia voi muodostua, kun asiat eivät sujukaan toivotulla tavalla. Miten ajatustapasi vaikuttaa silloin? Voin kertoa, miten saattaa käydä, sillä olen ollut hevosalalla pitkään. Saattaa käydä niin, että kun hevonen vaikka säikähtää, tai ei tiedä miten toimia, ihminen ottaa sen haasteena ja johtajuutensa kyseenalaistamisena. Silloin voi olla, että keinot eivät ole aivan järkeviä enää. Olen esimerkiksi kuullut johtajuusajatuksia myyvän jenkkikouluttajan todenneen, että (yksin vieraassa maneesissa olevan nuoren hevosen) hirnuminen on hänen johtajuuttaan kyseenalaistavaa. Disrespectful. Ei se ole, se kertoo vain siitä, miltä hevosesta silloin tuntui. Yksinäiseltä. Hirnuminen kutsuu lajitovereita.
Jotta hevonen edes voisi olla tietoisesti epäkunnioittava ihmistä kohtaan, sillä tulisi olla sellainen aivokapasiteetti, että se ymmärtäisi ihmisellä olevan ajatuksia ja toiveita. Hevosen pitäisi osata hahmottaa ihmisen ”oikeaa” ja ”väärää”. Sitten hevosen pitäisi vielä haluta loukata ihmistä kyseenalaistamalla tätä johtajuuskäsitettä. Ei hevosilla nykytiedon mukaan ole sellaista mielen maisemaa.
Siksi olen sitä mieltä, että hevosen ja ihmisen välisessä toiminnassa perusajatus voisi olla joku toinen kuin johtajuusajattelu. Se supistaa helposti vuorovaikutuksen virheiden kyttäämiseksi ja jopa toisen osapuolen käskyyttämiseksi. Ei toki aina, mutta riittävän usein, että mielestäni opettajana oleminen olisi toivottavampi ajatushahmotelma ihmisen ja hevosen kannalta. On aivan eri tunne kun ajattelet, että ”Ehkä se ei vielä osaa” kun hevonen toimii toisin kuin haluat. On aivan eri tunne kun tunnistat, että hevonen ehkä osaa kotona, muttei vielä tässä uudessa ympäristössä ja keskityt taas harjoitteluun. On aivan erilaista harrastaa hevosia, kun tunnistat hevosen käyttäytymistarpeiden osuutta sen käyttäytymiseen, kun tiedät miten hevonen oppii ja kuinka siedätät hevosta niin, ettei sitä pelota, jolloin yleensä ongelmakäytöskin vähenee ja jää pois.
Opettaja myös ymmärtää, että alussa kannustetaan oppilasta aivan pienestä yrityksestä. Sitten, kun oppilas osaa, kehutaan seuraavasta vaiheesta. Jos jokin vähän vaikeampi tehtävä ei onnistu, tarkistetaan että siinä tarvittava osaaminen löytyy. Luodaan oppimiselle hyvä ja turvallinen ympäristö. Edetään asteittain. Se toimii ihmisten kanssa, ja eläinten.
Jag är ju en s.k. gammal hästmänniska – nuförtiden stämmer båda, gammal och hästmänniska rätt väl, hälsningar hon som började på ridskola anno 1977 – och som allting annat jag har hållit på med så utvecklas min uppfattning om det här också med tiden. För tillfället är min åsikt att om det finns bra orsaker att öka trycket och hästen har lärt sig hur den ska göra för att undvika det och hästen faktiskt kan undvika det i den här specifika situationen också så är tryck och eftergift helt okej. Också om trycket momentant ökar, för hästen kan ju i just den situationen vilja göra något annat än människan. Det viktigaste är att trycket lättar – helst försvinner –
Sedan gäller det ju också att vara på det klara med hur hästen upplever trycket. Där kommer träningen och inlärningen igen i fokus. Om trycket ökar innan hästen har lärt sig är det troligt att hästen upplever någon form av rädsla utom då obehaget trycket orsakar. Om man väntar med att öka trycket tills hästen har lärt sig åt vilket håll eller med vilket beteende trycket försvinner så skulle jag med några hundra hästars erfarenhet våga påstå att risken för rädsla försvinner. Hur ser jag det? På hästens beteende.
Sedan kan du i praktiken byta ut det mesta av behovet att eskalera tryck mot att belöna hästen med något den faktiskt vill ha också. I stället för att bara irritera hästen och sluta retas när den gör som du vill, då. Jag har kommit fram till att det är okej för mig personligen att ibland orsaka hästen övergående obehag. Inte mer än så.
Våld då? Vad är våld?
En bra fråga, som politikerna sa redan på åttiotalet. Vår djurskyddslag säger så här:
”Djur skall behandlas väl och de får inte åsamkas onödigt lidande. Det är förbjudet att åsamka djur onödig smärta eller plåga.”
”Det är förbjudet att överanstränga djur, att hålla dem i oskäligt sträng tukt, att dressera dem oskäligt strängt och att behandla dem alltför hårdhänt.”
Min tolkning är ju då, att kan man göra samma sak på olika sätt och det ena sättet innebär att hästen känner smärta och/eller rädsla och det andra inte så är det allas uppgift att välja sätt nr 2.
Hur man sedan tolkar lagen hos polisen och i domstol är en helt annan sak, tyvärr. Finland glänser inte i den frågan, tvärtom. I Yles artikel om problemen med våld mot hästar uttalade sig t.o.m. Kirsi Huovinen från jord- och skogsbruksministeriet så här: ”All onödig smärta som orsakas djur är förbjudet och lagstiftningen är här omfattande och tillräcklig, däremot vore det viktigt att djurskyddsbrott tas upp och döms i tingsrätten så att fällande domar skulle bli proportionerliga till de antal gärningar som begås.” Enligt Henna Hettulas graduarbete ”Hevosiin kohdistuvat eläinsuojelurikokset ” (typ ”Djurskyddsbrott mot hästar”) från 2021 är 97% av domerna relaterade till hästhållning och -skötsel. Inte hantering, ridning, körning.
Men om du ser något, eller någon ber dig göra något, och du inte riktigt känner dig bekväm med det, så hinner du oftast ställa dig själv två frågor:
”Hur skulle jag känna om någon gjorde det mot mig?”
”Om jag såg någon göra så mot ett annat djur, hur skulle det se ut?”
Man vet nämligen att hästar känner smärta precis som andra djur. Man vet att de kan känna rädsla utan att det syns som flykt eller försvarsbeteende. Passivitet kan också vara en indikation på rädsla.
För det tråkiga är ju att också människan vänjer sig vid det hen ser, hör och är med om. Jag tror inte att många som t.ex. rutinmässigt drar åt nosgrimman på sin häst tänker på hur det kan kännas för hästen. Jag tror att få människor vill hästen illa. Jag vet också att man kan ha hästar som hobby och för tävling utan att de har annat än ett helt bra hästliv. Problemet är bara att tävlingsresultat och välmående inte korrelerar. En häst som har stora sår i munnen kan vinna en travtävling. Upp till nittio procent av trav-, galopp- och distanshästar kan enligt forskningen lida av magsår under tävlingssäsongen. Du kan alltså inte dra slutsatsen att hästen mår bra bara för att den presterar. Den kan må bra, eller dåligt, eller som vi alla, något där emellan.
Sedan kan man ju försöka bena ut det där med våld. Jag talar nu bara om aktivt våld mot hästar, inte om problem som har med hästhållning att göra. Det finns sådant som alla tycker är våld: att slå en häst med en hammare eller spade till exempel. Men det finns sådant som skulle framkalla en mediestorm om det gällde t.ex. hundar: om någon fick för sig att spänna fast en metallpinne på stöveln och sparka alternativt gräva i hundens sida med den tills det blev blåmärken eller sår? Varför är det okej att göra när det gäller hästar? Nej, inte såren. Men jag har sett tiotals spår efter sporrar i hästars sidor. Det är bara inte nutid. Det finns bättre sätt att få hästen att göra det du vill.
Ilmoittautuminen auki! Järjestän heinä-elokuussa 2022 kaksi yhdistelmäkoulutusryhmää, aiheena hevosten kouluttaminen. HUOM! Lisäsin ilta- ja viikonlopputyöläisille nyt maanantain harjoitusryhmän eli kun ilmoittaudut, valitse itsellesi sopiva päivä. Kaikki vaihtoehdot löytyvät verkkokaupasta: https://holvi.com/shop/sempatia/section/kaytannon-koulutukset/ ja paikkoja on rajoitetusti.
Ryhmä 1 on hevosalalla oleville ja sille suuntaaville, ja tarkoituksena on perehdyttää osallistujat perusteellisesti hevosten oppimiseen ja kouluttamiseen eläintenkoulutuksen näkökulmasta.
Käymme läpi oppimisteoriaa ja käytäntöä perusteita syvemmin ja harjoittelemme eri tapoja motivoida hevosta toimintaan sekä saada aikaan haluttua käyttäytymistä.
Koulutukseen kuuluu myös pieni käyttäytymisanalyysitehtävä. Mietimme kouluttamisen hyödyllisiä uusia menetelmiä kuten starttinappulan käyttöä hevosen pelon vähentämisessä, keskustellaan ja katsellaan muita mielenkiintoisia operantin koulutuksen ilmiöitä kuten ”ansaitsemishalua” (engl. contrafreeloading) ja käytettyjen vahvisteiden perusteella muuttuvia hevosen tunteita.
Ryhmä 2 on eläintenkouluttajana toimiville tai alalle suuntaaville, ja painotus on enemmän hevosessa eläinlajina, sen lajityypillisen käyttäytymisen huomioimisessa ja hevosten kouluttamisen erityispiirteissä.
Koulutuksessa katsomme hevosten käyttäytymistä ryhmässä ja koulutuksessa, käymme läpi ison, nopean ja monessa ympäristössä liikkuvan eläimen kouluttamista käytännössä ja käsittelemme sopivan tunnetilan liittämistä koulutettavaan tehtävään. Negatiivisen vahvisteen mahdollisimman hevosystävällinen käyttö on koulutuksen ytimessä.
Molemmille ryhmille tulee
Bonuksena osallistujat saavat katseluoikeuden jo pitämääni 10 kpl 1-1,5 h pituiseen webinaariin.
Lisäksi molemmille ryhmille on oma suljettu ryhmä, jossa on tarjolla neuvoja ja apuja omien koulutusprojektien kanssa.
Hinta on 490 e (sis. ALV). Varausmaksu 49 e maksetaan verkkokaupassa ilmoittautuessa, loppusumma laskutetaan 2 viikkoa ennen kurssin alkua.
Käytäntöpäivät pidetään sunnuntaisin klo 12-17 ja maanantaisin klo 11-16. Lähipäivien enimmäisosallistujamäärä on 10.
https://holvi.com/shop/sempatia/section/kaytannon-koulutukset/
Verkkokaupassa näkyvät myös tarkat koulutuspäivät. Muutokset mahdollisia sairaustapauksessa.
Uusi webinaari Teamsissa 19.6.2022 klo 18-20: Hevosen hyvinvoinnin arvioiminen
Tallenne luento-osuudesta katsottavissa kuukauden ajan. Hinta 20 e sis. ALV.
Osta täältä: https://holvi.com/shop/sempatia/product/45f6e5d647cdd2293e4bd326dfff6a4f/
Miten pystyt havaitsemaan, jos hevosen hyvinvoinnissa on puutteita?
Mitä tutkittua tietoa ja hyväksi todettuja käytännön sovelluksia on käytettävissä?
Kuinka tunnistat kivun ja pelon, mutta myös myönteiset tunteet ja positiivisen hyvinvoinnin?
Käyn läpi muutamia olennaisia tutkimuksia ja niiden tulokset selkeällä suomen kielellä ja esittelen muutaman ”case studyn” käytännössä.
Kuten moniin muihinkin asioihin, tähänkin voi mennä vaikka kuinka syvälle ja yksityiskohtiin, mutta itse olen todennut tämänkaltaisen nopean ajatusleikin olevan aika hyvä:
– Jos tätä tehtäisiin minulle, miltä se tuntuisi?
– Jos tätä tehtäisiin toiselle eläinlajille, miltä se näyttäisi?
Sitten on paikallaan arvioida, onko voima vähäistä vai suurempaa, onko se ohimenevää vai pitkäkestoista, pystyykö hevonen välttämään sitä omalla toiminnallaan vai ei.
Sekä sitä, aloitetaanko voima pienestä ja poistetaanko sitä heti, kun hevonen tekee millin verran oikein, ja suurempi voima tulee käyttöön vain tarvittaessa ja vain silloin, kun hevonen on jo oppinut millä se pystyy välttämään sen. Vai aiheutetaanko haluttu toiminta heti suurella paineella (johon liittyy suuri stressitason nousu sekä pelon ja kivun mahdollisuus)?
Ai niin, tämänhän piti olla nopea tiivistelmä, joten lopetan tähän ja pidän sitten hyvinvointiverkkoluennon maksullisena myöhemmin…
Tajusin, etten ole vissiin kertaakaan esittäytynyt täällä, vaikka olen kirjoittanut blogia jo aika monta vuotta. Toki ylävalikosta löytyy jonkinlainen esittelysivu, mutta ajattelin sanoa päivää täälläkin.
Nimeni on siis Minna ja olen 1970-luvulla syntynyt hevoshullu. Minua on kiinnostanut moni asia elämäni aikana, mutta kaikista ennen aina, jostain käsittämättömästä syystä, hevoset. Aloitin ratsastusharrastuksen vuonna 1977 ja olen sen jälkeen ollut tuntiratsastaja, vuokrannut hevosia, hoitanut teininä kansallisella tasolla kilpailevia kisahevosia este-, koulu- ja kenttäpuolella. Olen ratsastanut joskus silloisella Helppo A -tasolla ja hypännyt metrin rataa. Hevosharrastusvuosia on siis tullut täyteen jo yli 40 ja ammattilaiskouluttajavuosia 20. Omia hevosia on ollut vuodesta 2001 ja yhtä kauan on ollut hevosia kotona. Meillä syntyneitä varsoja on noin kymmenen.
Opiskelin ylioppilaskirjoitusten jälkeen ruotsinkielisellä toimittajalinjalla korkeakoulussa sekä valokuvausta. Olen tehnyt myös suurimman osan hevosalan perustutkinnosta. Varsinaisia tutkintoja on kaksi: eläintenkouluttajan ammattitutkinto vuodelta 2010 ja eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinto vuodelta 2022, eläinlajina hevonen ja suuntautumisena ongelmakäytöksen hoito.
Työskentelin kymmeisen vuotta freelancertoimittajana ja -valokuvaajana, erityisalueenani hevoset ja ratsastusurheilu. Kirjoitin juttuja moneen hevosalan lehteen kotimaassa ja Ruotsissa sekä raportoin MM-kisoja myöten. Olen aina ollut erityisen kiinnostunut kouluratsastuksesta ja eniten olen siitä oppinut seuraamalla ja kuvaamalla kymmeniä eversti Carden kursseja sekä Tuire Kaimion valmennuksia.
Toinen suuri kiinnostuksen aiheeni on hevosten luontainen käyttäytyminen ja siinä olen oppinut paljon seuraamalla satoja tunteja melko luonnollisissa oloissa eläviä hevosia mm. Saarenmaalla Virossa sekä New Forestissa. Myös kotona asuvat hevoset opettavat minua koko ajan lisää, mm. viime vuosina siitä, mikä varsojen isän rooli on ja kuinka tärkeä perhesuhteet ovat hevosillekin. Kirjoitan siitäkin joskus kirjan.
Siirryin kouluttajaksi siksi, että minusta tuntuu hyödyllisemmältä siellä kuin valokuvaajana tai toimittajana. Hyviä valokuvaajia on paljon, hyviä hevostenkouluttajia ei ehkä niin paljon. Teen työtäni yhdistämällä tutkittu tieto hevosten käyttäytymisestä, oppimisesta ja mm. kivun tunnistamisesta ja hyvinvoinnin arvioimisesta käytännön kouluttamiseen, josta on useiden satojen hevosten kokemus. Olen myös erikoistunut hevosharrastajien ja -ammattilaisten kouluttamiseen mm. oppimisen ja kouluttamisen sekä hevosen käyttäytymisen ja tunteiden aihepiiristä. Vuonna 2020 ilmestyi ensimmäinen tietokirjani ”Toimiva hevonen – näin onnistut” joka on saatavilla myös ruotsiksi.
Tässäpä tärkeimmät. Asun Sipoossa perheeni kanssa, ja pienellä tilallamme elää myös koiria, kissoja, kanoja, lampaita, kolme lapinlehmää ja yli kymmenen hevosta. Hevosten ikähaitari on nollasta 20 vuoteen ja rotuja on shetlanninponista arabiin, quarteriin, trakehneriin, pohjoisruotsinhevoseen ja andalusialaisiin. Kiva, kun löysit tiesi tänne! Toivottavasti sivuista löytyy jotain kiinnostavaa.
Jälleen FB:n spinoff-postaus, tällä kertaa eläintenkouluttajan ammattitutkinnosta ja erikoisammattitutkinnosta. Netissä liikkuu tosi hassuja väärinkäsityksiä eläintenkouluttajatutkinnosta ja ajattelin puolestani oikoa niitä sen verran mitä voin.
Kyselin, onko kysyttävää eläintenkouluttajanäytöistä ja toimintatavoista, ja kysymyksiä tulikin monta! Tein spontaanin Teams-tallenteenkin aiheesta, linkki siihen alla.
Suomen eläintenkouluttajat ry:n sivuilla on tiivistetysti tietoa koulutusmahdollisuuksista: https://www.elaintenkouluttajat.com/yhdistys/tutkinto/
OPH:n sivuilla ammattitutkinnon tutkintoperusteet: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/4454270/tutkinnonosat/4524972
Kopsasin tähän nimenomaan kouluttamiseen liittyvät asiat, joita ammattitutkinnossa pitää näyttää:
tunnistaa poikkeavasti käyttäytyvän eläimen ja toimii tilanteen vaatimalla tavalla
ymmärtää eläimen lisääntymiskäyttäytymisen, kiimakierron sekä tiineyden vaikutukset käyttäytymiseen, fysiologiaan ja kouluttamiseen
huomioi työssään koulutettavien eläinten lajityypilliset käyttäytymistarpeet ja erikoispiirteet niin, että eläinten henkinen ja fyysinen hyvinvointi on turvattu
toimii työssään ottaen huomioon olosuhteiden, ihmisten ja toisten eläinten läsnäolon vaikutuksen eläinten hyvinvointiin ja käyttäytymiseen
toimii eläinten kanssa johdonmukaisesti, rauhallisesti ja aiheuttamatta vaaratilanteita itselleen, eläimelle itselleen tai muille eläimille ja ihmisille
valitsee ja käyttää kullekin eläimelle sopivia ja turvallisia kiinnipito-, kuljetus- ja ohjauskeinoja
käyttää työssään tarvitsemiaan välineitä turvallisesti sekä niin, että niiden käytöstä ei aiheudu vaaraa tai epämukavuutta koulutettavalle eläimelle, itselle eikä muille henkilöille
ohjaa eläimiä siten, että omassa työtehtävässä mahdollisesti käytettävien aineiden, materiaalien sekä muiden eläinten ja ympäristön käyttö on tarkoituksenmukaista, turvallista ja eettistä
ymmärtää ja soveltaa tietoa laji- ja rotutyypillisistä käyttäytymismalleista ja eläinten oppimisen lainalaisuuksista sekä käyttää erilaisia toiminnan aikaansaamisen keinoja kouluttaessaan eläimiä
ymmärtää ja hallitsee oppimispsykologian peruskäsitteet, kuten ehdollistumat ja vahvisteet, sekä toteuttaa ja soveltaa laaja-alaisesti tietojaan eläintenkouluttamisessa
valitsee kullekin eläinyksilölle soveltuvat, eettisesti ja eläinsuojelullisesti hyväksyttävät koulutus- ja käytöksen vahvistamistavat, jotka eivät vaaranna eläimen hyvinvointia eivätkä perustu kivun tuottamiseen tai pelotteluun
kouluttaa eläimiä näiden laji- ja rotukohtaisten ominaisuuksien mukaisesti
kouluttaa eläimiä erilaisiin tehtäviin ja tilanteisiin
käyttää tarvittavia välineitä oikein ja turvallisesti ja huolehtii niiden kunnosta
seuraa koulutuksen etenemistä järjestelmällisesti ja perustelee tekemänsä koulutukselliset valinnat
pitää systemaattisesti kirjaa koulutussuunnitelman etenemisestä ja raportoi siitä asiakkaalle yhteistyökykyisesti
keskeyttää tarvittaessa eläimen kouluttamisen ja perustelee päätöksensä asiallisesti.
laatii koulutettaville eläimille koulutussuunnitelmat, joissa on selvitetty kattavasti lähtötilanne, koulutuksen tavoitteet ja miten tavoitteet saavutetaan
arvioi koulutuksen keston ja tuo esille koulutuksen vaatimat sitoumukset
selvittää eläimen terveydentilan, toimintakykyyn vaikuttavat sairaudet ja rajoitteet ja ottaa niiden vaikutukset huomioon koulutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa
selvittää eläimen taustaan ja aiempaan koulutukseen sekä kokemuksiin liittyvät seikat ja huomioi ne koulutusta suunnitellessaan
selvittää, onko eläimen käyttäytymiseen tai pitoon liittyvä ongelma ratkaistavissa koulutuksen tai esimerkiksi ympäristön muokkauksen keinoin ottaen tämän huomioon koulutussuunnitelmassa
tarvittaessa muokkaa koulutussuunnitelmaa koulutuksen käynnistyttyä.
tunnistaa koulutettavaan käytökseen vaadittavat eläimen ominaisuudet ja käyttäytymismallit sekä vahvistaa niitä koulutussuunnitelmaa seuraten
valitsee koulutettavan käytöksen eläinlajin, rodun ja yksilön huomioiden
kieltäytyy tarvittaessa eläimen kouluttamisesta
ohjaa tarvittaessa eläimen omistajan kokeneemman kouluttajan tai muun asiantuntijan puoleen.
Eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon perusteet löytyvät täältä: https://eperusteet.opintopolku.fi/#/fi/ammatillinen/4454271/tutkinnonosat/5021810 (pitää vähän klikata eri osioita auki valikossa, linkki vie yhteen osa-alueeseen)
Sitten kysymykset ja vastaukset tallenteena. Saa mielellään korjata, jos löytyy väärää tietoa. Noin 24 minuutin kohdalla sanon vahingossa, että erikoisammattitutkinnossa näytetään ”yhdellä eläimellä” kun tarkoitus oli tietenkin sanoa, että yksi eläinlaji riittää.
Ja kommenttina vielä, että ymmärrän toki, että hevosalan oppilaitosten arvosteleminen niinkin diplomaattisesti kuin sen videolla teen voi olla monelle järkytys. Uskon vilpittömästi, että kaikki alalla toimivat pyrkivät tekemään parhaansa hevosen kannalta. Olen kuitenkin saanut useita kymmeniä viestejä, jossa eri oppilaitoksissa opiskelevat erittelevät kohtaamiaan ilmiöitä, jossa hevosen hyvinvointia ei ole otettu huomioon riittävästi ja siihen on mielestäni saatava muutos. Muuten käy niin, että hevosala jää kehityksen jalkoihin.
Sadepäivänä lueskelin Maastakäsin työskentely hevosten kanssa -facebookryhmässä (linkki) keskustelua opitusta avuttomuudesta. Vastailinkin siihen, mutta koska keskustelu oli kovinkin rönsyilevää ajattelin vielä lyhyesti kirjoittaa ajatuksiani tänne.
Opitun avuttomuuden (learned helplessness) käsite luotiin 1960-luvulla, kun tutkija Solomon ryhmineen antoivat koirille sähkösokkeja laboratorio-olosuhteissa. Tutkijoiden harmiksi koirat eivät sitten enää toimineet, kuten niiden haluttiin jatkokoetta varten toimivan, vaan passivoituivat. Tätä ilmiötä Seligman ja Maier lähtivät selvittämään. He havaitsivat, että jolleivät koirat päässeet kipua pakoon painamalla vipua, kuten toinen ryhmä koiria pääsi, ne passivoituivat ja lakkasivat yrittämästä pakoa. Teoria oli, että koirat oppivat avuttomiksi.
Kun opittua avuttomuutta tutkittiin ihmisillä, havaittiin että siihen liittyy monia ihmisten masennuksessa nähtäviä oireita, kuten kiinnostuksen vähenemistä, laihtumista, uniongelmia, liikkuvuuden ongelmia, uupumusta, arvottomuuden tunnetta ja keskittymis- tai päätköksentekovaikeuksia.
Termi on jo vakiintunut sen lähes 60 vuoden olemassaolon ajan ja siihen liittyvää tutkimusta julkaistaan edelleen. Opittu avuttomuus ei siis ole käsitteenä vanhentunut. Se, mikä on muuttunut on käsitys siitä, että passiivisuuteen vaipuminen olisi opittua.
Nykykäsityksen mukaan (linkki Maierin ja Seligmanin vuonna 2017 julkaistuun artikkeliin) passiivisuus on alkukantainen reaktio pitkittyneeseen epämiellyttävään tilanteeseen. Olennainen asia, jotta eläin (ml. ihmiseläin) oppisi aktiivisesti toimimaan välttääkseen epämiellyttävän asian, on hallinnan tunne ja vaikutusmahdollisuus.
”Opittu avuttomuus” on kuitenkin ehtinyt tulla 60 vuodessa sen verran vakiintuneeksi, että termi itsessään pysyy edelleen käytössä.
Juttelin pari vuotta sitten hevosten kipuasiantuntijan kanssa siitä, miksi passiiviseksi oppineen hevosen ilme on niin samanlainen kuin kipuilme ja hän sanoi, että kyseessä voi olla opittu tulevan kivun odotus. Lamppu syttyi pääni päällä: Sitähän se tosiaan voikin olla! Tämä sopii todella hyvin koko opittu avuttomuuskonseptiinkin.
Minulla on esimerkkivideokin omasta hevosestani, tässä: https://vimeo.com/325864729/a991d18080
Kyseessä on aika heikon kavionlaadun omaavan hevosen reaktio siihen, että kengittäjä nostaa kavion.
Videolla näkyy aika paljon kipukäyttäytymistä ml. korvien asento takaviistoon kärjet kauempana toisistaan, jännittyneet silmänympäryslihakset ns. ”huoliryppy”, jännittyneet huulet, lihasnykimistä turvassa, sisäänpäin kääntynty katse, harventunut silmien räpyttely sekä ympäristöön reagoimattomuus (shetlanninponi ei yleensä saisi tulla syömään maahan pudonnutta rehua). Jalan nostaminen itsessään ei kuitenkaan aiheuttanut kipilmettä tai -käyttäytymistä, kun sen teki joku muu kuin kengittäjä.
Videolta näkee myös stressitason laskun liittyvää käyttäytymistä kun jalka lasketaan alas, ml. puresekelueleitä, korvat liikkuvat taas, silmien räpyttelytahti normalisoitui.
Hevosten kohdalla puhutaan opitusta avuttomuudesta laveammin kuin mitä laboratorio-olosuhteissa suoritetuissa tutkimuksissa tehdään. Mielestäni passiivisuutta on hyvinkin eriasteista ja myös erilaisista opituista vihjeistä käynnistyvää, harvemmin onneksi joka tilanteeseen yleistynyttä mutta usein näkee, että hevonen esimerkiksi varusteita laittaessa vetäytyy passiiviseksi. Myös sellaisten hevosten, joiden ei ole opetettu ohjastuntuman olevan miellyttävä asia, jota kannattaa itse ylläpitää, toiminnassa on usein kipukäyttäytymisen merkkejä.
Äärimmäisessä tapauksessa olen nähnyt, että hevonen esimerkiksi kavioita vuoltaessa (ei videon hevonen) vaipuu aivan horrosmaiseen tilaan ja on lähellä kaatumista. Olen myös usein nähnyt pään kallistamista ja suulla tehtäviä toistuvia liikkeitä, kaula lankkusuorana sä’än korkeudella pitämistä, silmien ummistamista vaikka tilanne ei ole lepäämiselle otollinen lainkaan sekä äärimmäisen kiristyneitä purulihaksia, silmienympäryslihaksia ja oikein klassiset kipuilmekorvat eli korvat taaksepäin suuntautuneina, kärjet kauempana toisistaan.
Oma käsitykseni hyvästä hevosten käsittelystä ja ratsastuksesta on, että hevosen koko eloisa, hereillä oleva olemus on säilyttävä joka tilanteessa. Minulle oli, voin kertoa, aikamoinen sokki se, kun tajusin että se ilme, jonka olin oppinut olevan ”ratsastajaan keskittyvän hevosen ilme” olikin kipua ja epämukavuutta ilmentävä.
Lisäluettavaa:
Maier ja Seligman: Learned helplessness att fifty: Insights from neuroscience
Gleerup: An equine pain face
Lesimple ym: Towads a postural indicator of back pain in horses
Tein tuossa viikon alussa eläintenkouluttajan erikoisammattitutkintoon kuuluvan näytön ja se oli mielenkiintoista. Olen joitain kymmeniä ammattitutkinnonsuorittajia arvioinut vuosien aikana ja olen muutenkin sitä mieltä, että jokaisen arvioijan olisi hyvä välillä olla siellä arvioitavan puolella. Minulla oli kivat arvioijat ja osaan työtäni tässä vaiheessa riittävästi näyttääkseni tarvittavia asioita, joten päivä oli kiva. Läpi meni ja arviot olivat sellaiset, että voin epätoivon alhossa sitten lueskella niitä ja piristyä.
Hevonen on aktiivinen eläin, jota halutaan joskus manipuloida passiiviseksi, koska se tuntuu ihmisestä turvallisemmalta. Kuitenkin hevonen, joka voi hyvin, haluaa toimia ja tutustua asioihin. Hevonen on passiivinen vain levätessään. Vähintäänkin se tarkkailee ympäristöä kiinnostuneena. Kun kirjoitin ensimmäisen tietokirjani nimesinkin sen itsekseni hihitellen ”Toimiva hevonen” tietäen, että moni ymmärtäisi sen niin kuin yleensä, eli toimiva = ”toimii, kuten haluan.” Tarkoitin kuitenkin toimiva kuten ”uskaltaa ja innostuu toimimaan.”
Contrafreeloadingille ei ole oikein vakiintunutta suomalaista sanaa, mutta keksin sille sitten tällaisen eli ”ansaitsemishalu”. Etologi Verna Vilppula ehdotti vielä paremmtan eli ”toimijuushalu.” Contrahan tarkoittaa vastakkaista ja freeloading on siipeily, eli puhun tässä ilmiöstä, joka voi tulla palkitsemalla kouluttavalle alussa yllätyksenäkin. Ellei hevosella ole kova nälkä ja jos hevonen on riittävän rento sekä vaatimustaso sille sopiva eikä liian vaikea, hevoselle useimmiten toiminta + ruokapalkinto on mieluisampi kuin pelkkä ruokapalkinto. Samaa ilmiötä on todettu monella eläinlajilla.
Nyt en tosiaan puhu sellaisesta hevosesta, joka ei stressaantuneena pysty pysähtymään ja syömään vaan liikkuu levottomasti. Sellainenkin hevonen saattaa kyllä syödä ruokapalkinnon, mutta kyse ei ole ansaitsemishalusta vaan jännittyneisyydestä. Silloin täytyy muuttaa jotain, jotta hevonen pystyy rentoutumaan, jos halutaan kouluttaa sille jotain hyödyllistä.
Toimijuushalua tuli näytössä nähdyksi kahden eri hevosyksilön kanssa. Toisen kanssa koulutin pois vanhaa pistämis- ja kiinnipitopelkoa ja toisella on suuria haasteita erilaisten asioiden ylittämisessä ja eri alustoille astumisessa. Molemmat hevoset olivat kouluttaessa vapaana noin 15 x 15 metrin alueella ja lajitoveri oli aidan takana. Koulutin toiselle hevoselle jo tätä ennen pistämistä ensin koskettaen kaulaa, sitten kevyesti nipistäen ihoa, sitten enemmän nipistäen ja myös verisuonen esiin painamisotetta. Näyttöpäivänä liitin tähän ensinnäkin aidolla ruiskulla painamisen, ja opetin sen myös tuomaan päänsä otteeseen eli laittamaan itse riimun turpahihnaosan paikallaan olevaan käteeni, josta sitten asteittain vahvistin paikallaan oloa, vaikka tartun riimuun. Sitten yhdistin nämä eli ensin hevonen toi päänsä asemiin, sitten tartuin riimuun ja vasta sitten ”pistäminen” ja palkinto sekä paineen poisto.
Täytyy videoida, selitettynä se kuulostaa ehkä oudommalta kuin onkaan. Kyse on siis starttinappulan käytöstä, eli hevonen saa itse käynnistää seuraavan toiston. Tämä tuntuu hälventävän hevosen pelkoa nopeammin kuin tavallainen siedättäminen ja palkitseminen, jossa ihminen on pääasiallinen toimija.
Kummankin hevosen palkitsin pienillä kaurapalkinnoilla ja tein minuutin-kaksi työtä, sitten sanoin niille ”tauko” ja annoin ison kourallisen kauraa puhtaalle alustalle maahan ja menin kertomaan arvioijille, mitä äsken tein. Huvittavaa oli, miten maassa oleva kaurakasa kasvoi ja kasvoi, sillä hevoset olisivat joka kerran valinneet mieluummin työskentelyn kuin kauran syömisen lajityypillisesti maasta. Odotin toki aina, että tekivät jotain muuta kuin seisoivat tuijottamassa meitä aidan takana ennen kuin jatkoin, mutta kertoohan tuo paljon siitä, miten hevonen kokee yhdessä tekemisen.
Koska toiminta voi olla hevoselle itsessäänkin palkitsevaa ja koska palkitseminen myös liittää toimintaankin myönteisiä tunteita klassisen ehdollistumisen kautta niin voi olla, että opittu taito pysyy myöhemmin yllä ilman ihmisen antamia ruokapalkintojakin. Voi myös olla, että se vähenee ja sammuu jos lakataan vahvistamasta sitä. Olennainen asia on, että se on hevosesta kiinni.
Minna Tallberg 