Minna

Kuka minä olen?

Olen hevoshullu. Olen kouluttaja. Olen kirjoittaja. Olen valokuvaaja.

Synnyin eläimettömään perheeseen ja tuntuu siltä, kuin olisin ollut aina kiinnostunut lähinnä hevosista. Opettelin lukemaan viisivuotiaana, koska ennen kuin osasin lukea en saanut liittyä ruotsinkieliseen hevosaiheiseen Ponnyklubben-kirjakerhoon.

Sain aloittaa ratsastuksen kesäisin 5-vuotiaana ja pari vuotta myöhemmin aloitin viikottaiset ratsastustunnit Tapiolan ratsastuskoulussa. Se, että olin nopeasti kohtuuhyvin selässä pysyvä, on osittain samaan aikaan rakenteilla olevan Kehä I:n ansiota. Piip-piip-piip, räjähdys maneesin ulkopuolella, ponit sinkoilivat tunnilla sisäpuolella. Toistetaan, kunnes lapset oppivat pysymään selässä.

Pääsin lapsena ratsastusleirille Savijärven kartanolle ja siellä pääsin näkemään hyvää hevosenpitoa ja lapsiin ystävällisesti suhtautuvia hevosia, nuoria ja vanhoja, tammoja, ruunia ja oreja. Sain 12-vuotiaana vuokrata suomenhevosen lähitallilta, jonka kanssa tein kaikkea kehittävää ja tyhmää. Teininä ratsastin kaikenlaisia hevosia, hypääsin muutaman metrin radan sekä suunnilleen samankokoisia maastoesteitäkin sekä osallistuin seurakilpailuihin silloisella helppo A-tasolla.

Siirryin harrastuksessani enemmän kisahoitajan pestiin ja sainkin seurata kansallisen tason ratsujen valmentautumista ja kilpailemista sekä este-, kenttä- että koulupuolella. Kiinnostuttuani yhä enemmän valokuvauksesta jatkoin alan seuraamista linssin takaa ja ryhdyin kirjoittamaan artikkeleita hevosalan lehtiin. Erityisesti olin, ja olen, kiinnostunut kouluratsastuksesta. Valokuvaavan toimittajaurani huippuhetkiä olivat 1990-luvulla Hampurin Derbyn sekä Rooman MM-kilpailujen seuraaminen. Näiden välillä oli neljä vuotta. Siinä ajassa jokin muuttui kouluratsastuksessa. Kirjoitan siitä aiheesta enemmän toisaalla, mutta huipputasolla kouluratsastus oli murroksessa aika lailla koko ensimmäisen kymmenen vuotta 2000-luvusta.

Vuosituhannen vaihde toi onneksi muitakin muutoksia. Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio ryhtyi jakamaan tietämystään hevosten kouluttamisesta kursseilla ja tajusin, etten tiennyt hevosten mielestä ja oppimisesta vielä mitään. Onneksi sain mahdollisuuden oppia. Otin kuvat Kaimion kirjaan ”Hevosen kanssa” ja eläintenkoulutuksen mahdollisuudet hevosten kouluttamisessa räjäyttivät tajuntani. Hankin ensimmäiset omat hevoseni vuonna 2001 ja olen tätä kirjoittaessani kasvattanut kahdeksan varsaa. Meillä on kirjava lauma hevosia kotona kurssihevosina, niin trakehner, andalusialaisia, poneja kuin arabi ja quarterikin.


2000-luvun alussa Kate Santasalo ryhtyi myös järjestämään eversti Christian Carden kursseja Suomessa ja eversti jakoi itseään säästämättä tietämystään siitä, mikä hyvä ratsastus ja erityisesti hyvä tuntuma on. Olen seurannut tuhansia tunteja hevosten kouluttamista ja ratsastusta ja nämä kaksi ihmistä ovat jaksaneet väsymättä selittää miten, miksi ja millä tavalla asioita kannattaa tehdä hevosten kanssa. Olen siitä ikuisesti kiitollinen, varsinkin siitä, että he pelastivat rakkauteni kouluratsastukseen. Vuosituhannen vaihteen kilpakouluratsastus ei ollutkaan ainoa elossa oleva suuntaus, vaan elinvoimaisena oli myös toisenlainen, hevoselle reilumpi tapa.

Tämä ei tietenkään tarkoita, että itse osaisin tehdä yhtä hyvin, mutta opettelen koko ajan lisää. Tiedän ainakin, mitä kohti pitäisi pyrkiä, ja se on ensimmäinen askel. Itselleni hevosten hyvinvointi on ykkösprioriteetti, oli asia ja ympäristö mitä tahansa. Olen vakaasti sitä mieltä, että hevosurheilua ja kilpailujakin voi olla ilman, että hevosten hyvinvointi kärsisi siitä liikaa. Miksi sanon ”liikaa”? Koska hevoselle ympäristön vaihtuminen ja kuljetus on aina stressi sanan kielteisessä merkityksessä, eikä mikään kouluttaminen tai asian kieltäminen poista tätä.

2010-luvulla suoritin eläintenkouluttajan ammattitutkinnon ja aloitin itse laajemmin pitää hevosten käyttäytymisen ja kouluttamisen kursseja ja yksityistunteja, ja kiinnostus aiheeseen oli, ja on, valtava. Ajoin Suomea ristiin rastiin monen vuoden ajan ja pääsin luennoimaan niin Suomen Ratsastajainliiton tapahtumissa kuin alansa ehdottomille asiantuntijoille. Ajokilometrejä tuli tuhansia ja tuhansia.

Vuonna 2019 sain mahdollisuuden kirjoittaa ensimmäisen hevosaiheisen tietokirjani. Kirja ”Toimiva hevonen – näin onnistut” [LINKKI verkkokauppaan] ilmestyi huhtikuussa 2020 kesken koronapandemian alkua. Olen kirjoittanut suurimman osan elämästäni ja kirjan saadessa aivan huiman hienon vastaanoton tajusin, että tämä on sitä, mitä haluan tehdä. Olen saanut oppia niin paljon tästä ihmeellisestä eläinlajista nimeltä hevonen, että kirjoittamisen kautta saan kuitenkin parhaiten jaettua tätä tietoa. Teen vielä verkkokursseja ja nettiluentoja ja toivon, että pääsen takaisin liveluentoihinkin vielä, mutta yksityiskoulutukset ja kurssit ympäri Suomen vähenevät radikaalisti tulevaisuudessakin.

Vielä sananen sähköposteista: Tätä kirjoittaessani minulla on valitettavasti yli tuhat lukematonta sähköpostia. Puran niitä muutamia kymmeniä päivässä mutta pahoittelen tässäkin, että säpo on ollut niin huono väline yhteydenottoon. Elämässä on sata liikkuvaa asiaa ja sähköposteihin vastaaminen on jo pitkään ollut listan viimeisimpien joukossa yhdessä lattioiden pesun ja eteisen viimeisen pätkän tapetoimisen kanssa.

2 Kommenttia

  1. Hei.
    Olin Kaipion tilalla pitämässäsi lastauskoulutuksessa ja ongelmana oli että hevonen jysähti ennen traikkua ja piti houkutella/pakottaa sisään. Kyseessä on 15-vuotias suokki jonka kanssa pitää päästä yksin valmennuksiin. Koulutuksessa treenasin lainahepalla.

    Aloitin harjoittelun vihdoin, kun olin tarpeeksi miettinyt mistä ongelma johtuu ja minulla oli hyvä hetki aloittaa. Menetelmiäsi hieman soveltaen lastaaminen kesti ensimmäisellä kerralla reilun viisi minuuttia. Viidennellä yrittämällä (kolmas harjoituskerta) hevonen käveli löysällä narulla perässäni suoraan autoon. Nyt ollaan siinä vaiheessa että suljen puomeja ja väliseiniä. Lastaan hevosta nyt lähes joka päivä ratsastuksen yhteydessä. Hevonen tulee tarhan portille norkoilemaan kun ajan kärryn lastauspaikalle. Se selvästi nauttii harjoituksista kun edessä on rauhaa, kehuja ja herkkuja.

    Haluan kiittää loistavasta opetuksesta ja siitä tunteesta, että minä ja hevonen luotamme toisiimme. Sen tunteen voittanutta ei ole. Ihanaa kesää!

    T.Suvi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s