Yleistä

Tee asiat helpoksi!

Kyse on kouluttamisesta, eli tässä tapauksessa nuoren hevosen varusteisiin ja ratsastajaan totuttamisesta. Heti alkuun tulee mainospläjäys: Tuire Kaimion puolentoista kilon järkäle ”Hevosen kanssa” on nyt päivitetty ja jaettu kolmeen osaan, joten sitä on helpompi kuljettaa mukana vaikkapa tallille sitä omaa hevosta kouluttaessa. Suosittelen sitä lämpimästi, enkä vain siksi, että olen ottanut siihen kuvat. Kirjassa (nykyisin kirjoissa) on käsittämättömän paljon tietoa ja niin yksityiskohtaisia ohjeita, että niiden avulla voi tosiaan opettaa asioita onnistuneesti omalle hevoselleen.

Olen pienimuotoisesti kerännyt erilaisia hevosaiheisia opuksia, pääosin Ebaylta hankittuja vähän vanhempia sellaisia, ja niiden taso vaihtelee todella paljon. Hämmästyttävän usein kirjoissa puhutaan pitkät pätkät siitä, miten hevosen toivotaan toimivan ja hyvin vähän siitä, miten siihen käytännössä päästään. Tyyliin ”Hevosen kuuluu hyväksyä ohjastuntuma aukomatta suutaan, vetämättä ohjista ja myötäämällä pyydettäessä.” muttei ohjeita siitä, miten siihen päästään. Tässä kohdassa Tuikun kirja on mielestäni aivan erityisen hyvä. Minulle saa mielellään vinkata muistakin kirjoista, joissa tämä asia on kunnossa.

Mistä pääsemmekin varsinaiseen aiheeseen, eli helppouteen. Katsoin Yleltä tulleen dokkarin Buck Brannamanista, ja pidin sitä mielenkiintoisena ja hyvin kuvattuna henkilökuvana. Jäin kuitenkin miettimään, miksi asiat pitää tehdä hevosille niin vaikeaksi?

Amerikassa näyttää olevan aika tavallista, että nuori hevonen lähetetään kouluttajalle kuukaudeksi, jonka jälkeen sen kuuluu hyväksyä ratsastaja selkäänsä sekä mennä käyntiä, ravia ja laukkaa. Palaan joskus myöhemmin aiheeseen, onko tarkoituksenmukaista, että nuori hevonen oppii kuukaudessa (saati päivässä) ravaamaan ja laukkaamaan ratsastaja selässä, mutta tuo ”kuukaudeksi ratsuttajalle” tai Ylellä nähdyn dokumentin tavoin ”viikonlopuksi klinikalle oppimaan varusteet ja ratsastajan” on mielestäni asioiden tekemistä ihan vaikeimman kautta.

Satu Vainikka kirjoitti todella hyvän artikkelin pelosta, jonka voi lukea Vainikan Aitan sivuilta: http://www.kengattomathevoset.fi/23 ja siinä hän kertoo myös siitä, miten nuori hevonen vietiin kuukaudeksi koulutukseen.

Miksi sitten nuoren hevosen vieminen koulutukseen kuukaudeksi tai viikonlopuksi on huono idea? Lyhyesti siksi, että hevonen on laumassa elävä eläin, joka on myös saaliseläin. Jokainen muutto on hevoselle rankka kokemus ja jokaisen muuton jälkeen kestää viikkoja, että hevosen stressitaso laskee lähelle normaalia. Noin summittaisesti voi ajatella, että kolmen viikon jälkeen hevonen alkaa olla vähän oma itsensä.

Jokainen, joka on joskus lukenut hevoskeskustelupalstoja, tietää tämän valitusvirren: ”Ostin rauhallisen hevosen, vein sen kotiin, nyt se on hermostunut, onko minua huijattu?” En väitä, etteikö hevosia huumatakin myyntitilanteissa, mutta väitän kyllä, että useimmiten on kyse puhtaasti siitä muutosta ja sen yhteydessä tehdyistä arviointivirheistä.

Vaikka hevosyksilö voi olla sellainenkin, ettei se näytä ulkoisesti suuria merkkejä stressistä, se ei tarkoita, etteikö muutto stressaisi sitä. Jos siis hankit koulutetun ja hyvin käyttäytyvän hevosen, anna senkin kotiutua rauhassa. Muuten hevonen voi muutaman viikon aikana kyllä hyvin oppia, että ihminen on vähän pelottava ja ratsastus vähän epämukavaa, koska jännittynyt hevonen on säpsyilevämpi ja ratsastaja vastaavasti huonommin tasapainossa – ja rauhallisesta luottoratsusta voi tulla pysyvästi säpsy ja hankalan oloinen. Jos taas olet viemässä nuorta hevosta kouluttajalle, sovi siitä, että hevonen tulee ensin kuukaudeksi sinne asumaan ja kotiutumaan ennen koulutuksen aloittamista.

Hevoset ovat hienoja eläimiä. Älykkäitä, sopuisia, kauniita ja mielellään yhteistyötä tekeviä, kunhan niille annetaan mahdollisuus olla sellaisia. Niissä on muutamia pieniä puutteita, tai lähinnä niiden aivot ovat hieman ihmisaivoja erilaisia esimerkiksi siinä, etteivät ne juuri pysty päättelemään ja ne ovat melko hitaita yleistämään.

***Seuraa löpinää hevosten kyvystä päätellä, hyppää seuraavaan tähtirivistöön jos haluat pysyä kärryillä aiheesta nuoren hevosen kouluttaminen***

Siitä päättelyn puutteesta näen melkein joka päivä esimerkin viiden hevosen joukossa. Koska haluan, että hevoset tulevat nopeasti laitumelta pihattotarhaan, kun kutsun, laitan useimmiten hieman ruokaa niille valmiiksi viiteen eri ämpäriin. Hevosillahan ei ole puhtaan lineaarista hierarkiaa, mutta näillä hevosilla on ruokaan liittyen aivan selvä järjestys, jossa vain kaksi hevosta ovat tällä hetkellä ikäänkuin ”samanarvoisia” ja syövät samasta ämpäristä ja kaksi muutakin hevosta syö joskus samasta ämpäristä perhesyistä.

No, laitumelta tulo menee aina näin. Suurin ja ruokasuuntautunein hevonen on yleensä ensimmäisenä paikalla ja menee lähimmälle ämpärille. Kaksi seuraavaksi nälkäisintä, jotka ovat em. tytär ja emä, tulevat tässä järjestyksessä seuraavana syömään sille samalle ämpärille, ja kun emä tulee paikalle, suurin hevonen siirtyy seuraavalle kipolle. Dominoefekti jatkuu, eli ruoan syötyään äiti ja tytär siirtyvät seuraavalle ämpärille, suurin hevonen siitä seuraavalle jne.

Tämän ensimmäisen ämpärin aikana ruokailujärjestyksessä nrot 4 ja 5 ovat myös saapuneet paikalle (käänteisessä järjestyksessä, koska 5 on hyvin ketterästi ja nopeasti liikkuva poni) ja kiertäneet muut hevoset (jotka siis syövät yleensä kolme kahdesta ämpäristä) seuraaville ämpäreille, jossa nro 4 sitten siirtää nro 5:n viimeiselle ämpärille kunnes ämpärit tyhjenevät järjestyksessä 1-2-3-4-5.

Mikä on siis tulos? Jos hevonen pystyisi päättelemään, tytär ja äiti suunnistaisivat varmasti sellaisille ämpäreille, jossa suurin hevonen ei jo ole syömässä, koska siitä ämpäristä ruoat on aina melkein jo loppu. Käytännössä nämä hevoset toimivat päinvastoin ja tulos on se, että ruokailujärjestyksessä viimeinen eli poni nro 5 saa eniten ruokaa (kuten huomaatte, kyseessä ei ole mistään suurista ruokamääristä vaan juuri sellaisista, että opittu taito pysyy yllä) sillä se pääsee ensin syömään yhdestä ”täydestä” ämpäristä ja sitten vielä toisesta (kun hevonen 4 tulee perille).

Tästäpä en itsekään oikein enää luettaessa saanut selvää, joku ystävällinen ihminen voisi tehdä kaavion tuosta. Pointtini oli, etteivät hevoset osaa päätellä. Niiden ei evoluution aikana selvästikään ole tarvinnut sitä taitoa, koska ovat jääneet henkiin päättelykyvyn puutteestaan huolimatta. Ihmisen tehtävä on siis kouluttaa hevosia niin, etteivät ne kärsi päättelykyvyn puutteestaan.

****Varsinainen aihe jatkuu***

Koska hevoset ovat myös eläinten joukossa huonoja yleistämään, ne eivät välttämättä toimi vieraassa paikassa heti samalla tavalla kuin kotona eivätkä välttämättä tajua uuden ratsastajan avut samoiksi, kuin omistajansa. Tiedättehän, nuori hevonen ensimmäisessä kilpailussaan tai näyttelyssään saattaa olla aivan toimimaton tms. Hevoset tarvitsevat monta toistoa siitä, että tehdään samoja asioita eri paikassa, ennen kuin ne yleistävät. Kokeneet kisahevoset tietenkin toimivat lähestulkoon samalla tavalla kilpailuissa kuin kotonaan – korkeintaan kohonnut stressitaso tuo vähän lisäpuhtia (joskus kuulee silloin sanottavan, että ”tämä nauttii esiintymisestä”).

Takaisin Brannaman-henkilökuvaan sitten: jos ymmärsin oikein, siellä tuotiin nuoria hevosia viikonloppuklinikalle, jossa niitä sitten säkitettiin varusteisiin ja ratsastajaan sellaiseen aika rivakkaan tahtiin. Sen kummemmin koulutustapaan perehtymättä minusta hevosille tehtiin kuitenkin asiat turhan vaikeaksi.

Jos nuori hevonen on uudessa paikassa ensimmäistä kertaa, sen stressitaso on väkisinkin koholla. Jos paikalla on monta toisilleen vierasta, stressaantunutta nuorta hevosta, niiden läsnäolo ei varsinaisesti rauhoita toisiaan. Silloin on mielestäni suorastaan epäreilua esitellä niille varusteita ja ratsastaja ensimmäistä kertaa, sillä hevonen oppii siinä samalla kaikenlaista epätoivottuakin ihan siksi, että sitä pelottaa. Vaikka koulutus näyttäisi onnistuvan siinä, ettei hevonen enää jonkun ajan päästä reagoi ärsykkeisiin, tällainen tapa tuo kuitenkin ihan turhaa stressiä hevoselle ja se voi oppia stressin osaksi koulutusta.

Juu, en tiedä, etteikö tuo olisi dokumentin tapauksessa ainoa tapa saada useita hevosia koulutettua riittävän nopeasti. Voi olla. Mutta suomalaisilla on useimmiten vain yksi tai kaksi nuorta hevosta ja niiden tapauksessa on ihan mahdollista tehdä asiat helpoksi. Omistajalle ja hevoselle helpoiksi. Mitä vähemmän virheitä tekee (varsinkin koulutuksen alussa, kun hevoselle vielä muodostuu käsitys siitä, millaista ratsastajan kanssa työskenteleminen on), sitä vähemmän on korjattavaa jälkikäteen ja sitä turvallisempi ratsu nuoresta hevosesta tulee. Eli: tehdään ensin uden asian opettaminen mahdollisimman helpoksi hevoselle. Kun hevonen osaa asian, voidaan tilanteitakin vaikeuttaa, ja sitten hevonen oppii tekemään uutta asiaa pyynnöstä joka paikassa, myös uusissa paikoissa. Siitä ei kuitenkaan ole reilua tai edes tehokasta aloittaa.

Miksi kirjoittelen yleistämisestä ja uuteen paikkaan tottumisesta? Koska jos omistat varsan tai nuoren hevosen, etkä aio sitä kouluttaa itse, sinun tehtäväsi on pitää hevosesi puolia. Tämä tarkoittaa, että sinun pitää osata arvioida, osaako kouluttaja asiansa. Kuka tahansa voi kutsua itseään nuorten hevosten kouluttajaksi tai ratsuttajaksi, tietopohjasta huolimatta. Joku voi jopa onnistua käydä ammattikoulutuksenkin ilman, että juuri mitään näyttää jäävän ns. käteen noin tieto- ja taitomielessä.

Hevosen omistajan pitää osata selvittää, osaako ratsuttaja tai kouluttaja asiansa. Jos kouluttaja ottaa nuoren hevosen kuukaudeksi koulutukseen kertomatta, että kuukaudesta oikeastaan muutamia viikkoja kuluu siihen, että hevonen kotiutuu edes auttavasti, eikä sille siloin kannata kouluttaa uusia asioita, hän ei osaa asiansa riittävän hyvin.

Jos kouluttaja ei pidä huoli siitä, että hevonen on tyyni ja ymmärtää edellisen asian, ennen kuin siirtyy seuraavan opettamiseen, kouluttaja ei osaa asiansa riittävän hyvin. Jos koulutustapoihin kuuluu näyttävien pakoreaktioiden esiin provosoiminen ja niiden tukahduttaminen, mieti, miltä sellainen tuntuu hevosesta? Jos kouluttaja tuntee tarvetta eristää hevonen lajitovereista koulutushetken ajaksi, jos hevosta väsytetään esimerkiksi juoksuttamalla ennen selkään nousua, jos hevosen selkään mennään ja sitä pistetään juoksemaan, ettei se esimerkiksi pukittelisi, sinun tehtäväsi hevosen omistajana on kysyä miksi näin tehdään ja miettiä, mitä hevonen siitä oppii? Että ihmisen kanssa työskenteleminen on mukavaa ja turvallista puuhaa, vai jotain muuta? Puhumattakaan siitä, että hevosta koulutetaan suljettujen ovien takana niin, ettei omistajakaan pääse katsomaan, mitä tapahtuu.

Millainen sitten on hyvä tapa totuttaa nuorta hevosta varusteisiin ja ratsastajaan? Ehdottomasti hevosen kotona, paikassa, jossa hevonen on kaikista rauhallisin. Niin, että hevosen lähellä on sen tuttuja lajitovereita (voivat siis toki olla aidan takana tai samaan aikaan kentällä tai maneesissa nuoren hevosen kanssa). Siinä tahdissa, että hevonen tottuu varusteisiin yksi kerralla rentona. Siihen ei mene kauan, ja tuloksena on rento ja luottavainen hevonen, joka on omistajalleen turvallisempi ratsu.

Hevosen hyvä elämä, osa 1

Kun joku taho kehtaa kyseenalaistaa huonoa hevostenpitoa tai hevosten käsittelyä, koulutusta tai kilpailukäyttöä, hevosalan reaktio on useimmiten varsin voimakas. Hyvä esimerkki oli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen syksyinen kannanotto hevosten paremman kohtelun puolesta. Hevosalan reaktiot vaihtelivat odotetusti ja mukaan tulivat myös vanhat suosikit ”Ei meillä vain”, ”Tehkää itse paremmin”, ”Ette tiedä hevosista mitään” ja saivat aikaan tämän toisen tiedotteen. Joku hevosalan julkaisuista yritti vaientaa koko asian kuolleeksi.

En tässä ota sen kummemmin kantaa siihen, millaista hevosten kohtelu maassamme on. Jokainen tietää, että asiat voisivat jossain tapauksissa olla paremmin. Millä tavalla voisimme parantaa hevosten elämää?

Kohtele hevosta ystävällisesti.

Ratsastuksen ammattilaiset Anna Kilpeläinen ja Mintti Rautioaho julkaisivat tämän tiedotteen uuden vuoden alla. Siellä he mm. lupaavat suhtautua hevosiin lempeästi ja rauhallisesti. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys kaikille hevosten kanssa tomiville ihmisille, ammattilaisille ja harrastajille yhtäläisesti. Sitä se ei kuitenkaan ole. Jokainen, joka kulkee talleilla silmät ja korvat auki, on nähnyt hevosten kovakouraista ja väkivaltaista kohtelua. Mitä jos tekisimme tästä sosiaalisesti paheksuttavaa? Mitä jos kaikki me, jotka pidämme hevosista (muutenkin kuin leivän päällä) puuttuisimme heti siihen, jos näemme ihmisen kohtelevan hevosta kovakouraisesti tai väkivaltaisesti?

Pomottelu historiaan.

Kun on kasvanut talleilla, jossa hevosista säännönmukaisesti puhutaan termeillä ”se sikailee”, ”se pomottelee”, ”näytä sille, kuka on pomo” jne. niin sitä alkaa helposti näkemään pomottelevia sikoja (anteeksi tässä kohtaa sioille, jotka ovat varsin mukavia eläimiä) jokaisen epätoivotun käytöksen kohdalla. Koska tällä hetkellä tiedän hevosista edes hieman enemmän kuin silloin, tiedän, että useimmiten kyseessä on aivan jostain muusta. Yleensä hevonen ei tajua, mitä pyydetään, tai on oppinut reagoimaan pyyntöön ihan toisella tavalla kuin ihminen toivoisi. Asian uudelleen opettaminen ratkaisee ongelman aivan valtaosassa tapauksia. Hevonen voi myös olla jostain kipeä, tai jäykkä, tai pelätä. Sen elinolosuhteet voivat olla niin huonot, ettei se reagoi normaalisti. Siitä enemmän toisella kerralla.

Puutu epäkohtiin!

Kynnys puuttua hevosten väärään kohteluun on korkea. Tiedän sen itsekin. Mutta hieman sentimentaalisesti muotoillen: olemme sen velkaa hevosille. Kyllähän meistä jokainen puuttuisi jos näkisi jonkun lyövän lasta tai vaikkapa perhoskoiraa kepillä? Ei lyöminen ole yhtään sen hyväksyttävämpää siksi, että hevonen sattuu olemaan isompi. Ei ole myöskään ohjista nykiminen eikä kannuksilla kaivaminen. Opettele eläinsuojelulain kohdat, jotka koskevat kaikkia eläimiä. Laissa sanotaan mm. näin: ”Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty.” Jos siis näet jonkun rikkovan lakia, puutu siihen. Tai hanki todistusaineistoa ja tee asiasta poliisille tutkintapyyntö. Vain siksi, että jokin asia on yleinen, ei tee siitä automaattisesti hyväksyttävää tai edes laillista.

Äänestä jaloillasi!

Asiakas ei ole aina oikeassa, mutta hänellä on valta muokata ammattilaisten toimintaa. Jos siis olet asiakkaan asemassa, käytä valtaasi. Jos olet ratsastuskoulun asiakas, vaadi, että hevosia kohdellaan hyvin. Vaadi, että opettaja osaa asiansa eli opettaa sinua ilman, että opit kohtelemaan hevosia kovakouraisesti.

Jos sinulla on oma hevonen ja haet sille kouluttajaa tai tallipaikkaa, vaadi, että kouluttaja tai henkilökunta kohtelee hevostasi hyvin. Jos sinulle tulee sellainen tunne, että hevosellasi on paha olla ko. ihmisten käsissä, vaihda kouluttajaa tai tallipaikkaa.

Jos päädyt vaihtamaan ratsastuskoulua, ratsuttajaa, kengittäjää tai mitä tahansa ammattilaista siksi, että hän käyttää väkivaltaa, kerro miksi. Jos kyseessä on yrityksen työntekijä, kerro myös hänen pomolleen miksi. Kun hevosten kovakouraisesta käsittelystä, ratsastamisesta, ajamisesta, lastaamisesta, kengittämisestä jne. tulee yhtä kannattamatonta ja paheksuttavaa kuin sen kuuluisi olla, hevosilla on parempi elämä.

”Kyllä sille täytyy näyttää, kuka on pomo!”

Yllä oleva tokaisu käytetään niin koirien kuin hevostenkin kanssa tämän tästä. Harvemmin kissojen kohdalla, johtuen ehkä kissojen hyvin erilaisesta reaktiosta kovakouraiseen käsittelyyn? Tarvitseeko siis hevoselle näyttää, kuka on pomo? Ei tarvitse.Tämä ei tarkoita, etteikö hevosten pitäisi osata tiettyjä asioita. Hevonen on iso eläin ja sen kanssa toimiminen tulee olla mahdollisimman turvallista.

Jotta hevonen on turvallinen käsitellä sille pitää toki opettaa eri asioita. Tärkeimpien joukossa se, että ihmistä ei voi talloa alleen. Ei epähuomiossa, ei muita hevosia väistäessä, ei taluttaessa, ei lastatessa eikä säikähtäessä maneesin katolta tippuvaa lunta. Hevoselle pitää myös opettaa muita taitoja, kuten jalkojen nostaminen ja ylhäällä pitäminen, paikallaan pysyminen hoitotoimenpiteiden ajan, traileriin meneminen jne. Sitä pitää totuttaa esimerkiksi rokotuksiin ja madottamiseen. Jos hevonen on ratsu, sille pitää opettaa ratsuasioita, jos se on ravuri, ravihevosasioita. Jos se on siitostamma, sitä pitää totuttaa ultraavaan eläinlääkäriin.

Lista voi olla lyhyt tai lähes loputon. Ihminen ei kuitenkaan ole hevosen pomo siinä mielessä kuin useimmat sen mieltävät eikä hevosten keskinäiset käyttäytymismuodot ole suoraan siirrettävissä ihmisen ja hevosen välisiksi: me olemme eri lajeja. Pomottelu tai johtajuus ei ole kaiken hevosten kanssa toimimisen alku eikä juuri: järkähtämätön rauhallisuus ja pyyntöjen opettaminen on.

Menikö hermo?

Ei tähän kirjoitukseen, vaan hevosen kanssa. Jokaisellahan meistä menee joskus hermo, eikö totta?

Kuten lasten Maisa-kirjoissa sanottaisiin: ”Ei, ei mene!” Kyllä lähestulkoon kaikkien aikuisten ihmisten on mahdollista hillitä hermojaan, vaikka kuinka suututtaisi. Ellet pysty, ja hevonen joutuu siitä kärsimään, vaihda harrastusta. Hanki kumivene, aloita posliinimaalaus, mene spinningtunnille tai kansallispuistoon vaellukselle. Terapiakin on hyvä vaihtoehto, Kela kuulemma korvaa sitä aika hövelisti nykyään. Jos sinulla menee hermot vain kilpailutilanteessa, älä kilpaile ainakaan eläimillä.

Niin kauan kuin hermojen menettäminen pidetään normaalina ja sosiaalisesti hyväksyttävänä hevospiireissä, mikään ei muutu. Jos saamme muutettua kulttuurin sellaiseksi, kuin sen kuuluisikin olla, meillä kaikilla on mukavampaa. Niin ihmisillä kuin eläimilläkin.

Vanhasta blogista kopioitua

Kopsaan tähän vanhan blogin kaksi viimeisintä kirjoitusta ihan siltä varalta, että jotakuta edelleen kiinnostaa:

Noin, olen vihdoin saanut jotenkin päivitettyä omat kotisivuni ja ne löytyvät täältä:
http://www.minnatallberg.com/ – toistaiseksi ne edelleenohjautuvat toiseen osoitteeseen, mutta älkää antako sen häiritä. Kuvia on toistaiseksi niukanlaisesti, mutta ilmoittakaa ihmeessä jos toimivuudessa tai kirjoitusasussa on huomautettavaa, korjaan mielelläni.

Cesar Millan Suomeen!

En muistaakseni ole aikaisemmin ottanut kantaa mihinkään toiseen kouluttajaan tässä blogissa. Nyt tuli kuitenkin tarve siihenkin. FB:ssä ja muualla leviää tieto siitä, että LIV-kanavalla Suomessa näytettävän ”Koirakuiskaaja”-ohjelman päätähti Cesar Millan on tulossa Suomeen luennoimaan. Liput 39-79 euroa.

Koirakuiskaaja-sarja on hyvin suosittu eri puolilla maailmaa. Ilmeisesti Suomessakin päätellen siitä, että se on yhä LIV-kanavan ohjelmistossa, vaikka mm. Suomen Eläinsuojeluyhdistys on julkisesti pyytänyt kanavaa lopettamaan sen esittämisen (http://www.sey.fi/elainsuojelu/usein_kysytyt_kysymykset/koirat). Myös useat kansainväliset eläinsuojelu- ja kouluttajajärjestöt ovat yhteisesti tuominneet Millanin toiminnan: http://www.dogwelfarecampaign.org/press-statement.php

Jos yhtään etsii, esimerkiksi Youtubesta löytyy esimerkkejä siitä, millaisesta ”koulutuksesta” on kyse. Esimerkiksi Youtubesta löytyi vielä vähän aikaa sitten video, jossa nähdäkseni Millan ensin potkaisee koiraa mahaan sen ohittaessa toista koiraa, koira puolustautuu tai puree sijaiskohteena Millania, joka sitten roikottaa koiraa kuristuspannasta niin kauan, että koira lopulta makaa kyljellään kieli sinisenä miltei tajuttomana.

Millan käsittääkseni perustelee ongelmakäytöstä usein sillä, että koira on ottanut perheessä johtajan paikan itselleen. Korjausmenetelmien joukossa löytyy sitten mitä moninaisimpia keinoja, niiden joukossa sitä mahaan potkimista, kuristuspannasta roikottamista koiran hapensaannin estämiseksi ja koiran kyljelleen tai selälleen heittämistä ja maassa pitämistä.

Minua harmittaa kaikkien niiden koiranomistajien puolesta, jotka ovat saaneet kuulla, että heidän puutteellisista johtajuustaidoista johtuen heillä on ongelmia koiransa kanssa. Varsinkin kun totuus on, ettei koirilla ole edes keskenään tiukan hierarkista laumajärjestystä saati sitten, että ne muodostaisivat ihmisten kanssa jotenkin samanlaisen lauman kuin ahtaissa oloissa pidetyillä eläintarhasusilla. (Susienkaan laumakäyttäytyminen ei ole luonnossa samanlaista kuin eläintarhoissa eikä koira ole käyttäytymiseltään susi.) Koira on koira, ihminen on ihminen.

Ongelmakäytöksen selittäminen laumanjohtajuudella tuottaa ainakin kahdenlaisia ongelmia. Ensinnäkin käytöksen oikea syy jää piiloon, kun jokaiseen ongelmaan tarjotaan ratkaisuna johtajuuden takaisin ottamista. Toisekseen ongelmaksi koiran kannalta muodostuu se, että tähän johtajuusajatteluun näyttää kiinteästi kuuluvan käytöksen estäminen tai tukahduttaminen ja se taas ei ratkaise itse ongelmaa. Päinvastoin. Oireiden tukahduttamiseen taas näyttää kuuluvan kiinteänä osana joskus rajuakin voimankäyttöä. Tämä ei ole eläimelle oikein, eikä omistajallekaan, joka tietämättömyyttään joutuu käyttämään väkivaltaa omaa eläintään kohtaan.

Jonkun mielestä voi olla ihan sama asia, lakkaako koira haukkumasta toisille koirille ohitustilanteissa siksi, ettei se tunne enää tarvetta haukkua niille (sen ohitustilanteessa tuntema kiihtyminen on poistettu siedättämällä ja kouluttamalla) vai siksi, ettei se enää uskalla haukkua niille (sitä on potkittu mahaan tai roikotettu pannasta kun se haukkuu). Koiralle, sen omistajalle ja molempien elämänlaadun kannalta ero on kuitenkin valtava.

Koirilla on aina käytökseensä syy. Ongelmakäytökseenkin koiralla on omasta näkökulmastaan oikein pätevä syy, joka on sivumennen sanottuna usein kipu tai pelko. Selvittämällä ongelmakäytöksen oikean syyn ja hoitamalla syytä, ei tukahduttamalla oireita, saa eläinystävällisellä koulutuksella pysyviä tuloksia. Ilman, että ”koulutuksen” tuloksena on alistunut, pelokas koira.

Mistä tunnistat sitten hyvän ongelmakoirakouluttajan? Hyvä kouluttaja ei selitä koiran ongelmakäytöstä johtajuudella eikä ”ratko” ongelmia koiraa lyömällä, kuristamalla, selättämällä tai heittämällä koiraa esineillä. Tämän voisi luulla olevan itsestäänselvyys, mutta valitettavasti kuka tahansa voi päättää ryhtyä ongelmakoirakouluttajaksi ja menetelmiä on laidasta laitaan.

Millainen on sitten hyvä kouluttaja? Alla mukaelma Suomen Eläintenkouluttajat ry:n sivuilta (http://www.elaintenkouluttajat.com):

– käytettävät koulutusmenetelmät ovat turvallisia
– kouluttaja osaa selvittää, mistä eläimen ongelmakäytös oikeasti johtuu, jolloin koulutustulokset ovat pysyviä
– kouluttaja on perehtynyt myös eläinten terveydenhoitoon, jolloin hän tunnistaa sairauden tai kivun vaikutuksen eläimen käyttäytymiseen
– kouluttaja on perehtynyt kouluttamansa eläimen lajityypilliseen käyttäytymiseen
– koulutuksessa otetaan eläinten yksilölliset ominaisuudet huomioon

Tähän lisäisin vielä, että kouluttaessaan hyvä kouluttaja opettaa ensin eläimelle, mitä sen pitää tehdä. ”Koulutusta” ei tehdä niin, että ensin provosoidaan ei-toivottu käytös esiin ja sitten tukahdutetaan se menetelmällä tai toisella.

Tästä tuli melko pitkä kirjoitus, mutta aihe on lähellä sydäntäni. Eläimet ovat mukavia olentoja, eikä niitä saa rääkätä koulutuksen nimissä. Jokaisen olisi myös hyvä muistaa, ettei TV-ohjelmatkaan välttämättä kerro totuutta, vaikka ne näyttävätkin ihmeellisiltä.

Ja kritiikkiä ennakoiden: Ei, en ole päätoiminen ongelmakoirankouluttaja. Minusta on hienoa, että jotkut hyvät kouluttajat jaksavat tehdä sitäkin työtä päätoimisesti. Olen kylläkin (ammattitutkinnon suorittanut) eläintenkouluttaja, joka on tässäkin kuussa työskennellyt koirien, hevosten, kissojen ja hamsterin kanssa.

Jos sinulla on koira ja sen kanssa on ongelmia, älä usko sellaisiin ”kouluttajiin” jotka syyttävät ongelmistanne johtajuustaitojasi. Ongelmiin on olemassa ihan oikea syy ja siihen useimmiten löytyy myös ratkaisu, eikä tähän ratkaisuun sisälly henkistä tai fyysistä väkivaltaa ihmistä eikä eläintä kohtaan.

Paras pukeutumistapa.

Kerrospukeutuminen on parasta. Tämän talven lämpimin yhdistelmä sisältä päin ulos:

Fleece, nepalilainen jaaakkivillatakki, fleece, untuvatakki. Ja jaloissa hieman isokokoiset Crocs-saappaat, jonka sisällä kahdet villasukat (sisemmät alpakkalangasta). Tämän tyylikkyyden kruunaa väljät toppahousut, mitä väljemmät, sen lämpimämmät. Parhaimmille hanskoille tosin kävi vähän huonommin: laitoin hevosille vettä ja ne kastuivat, jäätyivät sitten kotimatkalla ja kun taivutin sormet, hanskat ratkesivat.

Koirat käyvät pihalla juosten lujaa tai pysähtyen tassujaan nostellen. Tii oli paras, se istui häntänsä päällä jotta sai väliaikaisesti kaikki tassut ilmaan.

Jäimme kaikki henkiin, hevoset näyttivät suorastaan nauttivan kun pääsivät vapaalle heinälle, mutta ihanaa on kun hieman lämpenee.