Hevoset ja ruokailu

Tähän tekstiin pari vuotta myöhemmin kirjoitettu jatko-osa: https://minnatallberg.wordpress.com/2014/11/27/olin-vaarassa/

Nykyään on jo hyvin tiedossa, että hevosille ihanteellinen ravinto on hyvä korsirehu ja ihanteellinen ruokintatapa jatkuva korsirehu. Mikä on sitten hyvä korsirehu? Nina Jaakkolalla on sivuillaan aiheesta hyvin kirjoitettua: http://hevosenruokinta.blogspot.fi/p/heinan-laatu-ja-maara.html – tekstiä on pitkästi, mutta ihan jokaisen hevosihmisen pitäisi lukea se. Hyvää heinää voi olla vaikea löytää, mutta tänä päivänä on jo paljon valinnanvaraa siinä, mitä ostaa. Säilöheinän tuleminen on tehnyt ruokinnan paljon helpommaksi: kuivaan heinään on ilmeisen vaikea saada sekä tarpeeksi valkuaista että tarpeeksi vähän sokeria. Nina Jaakkola tekee myös ruokintasuunnitelmia hevosille ja voin suositella sellaisen tilaamista: tänä vuonna omille hevosilleni riitti pääosin yhden mineraali-vitamiinitiivisteen antaminen hyvän heinän lisäksi.

Tapana on ruokkia hevosia kolme kertaa päivässä. Tämä saa kuitenkin aikaan sen, että varsinkin öisin ruokintaväli jää hevoselle aivan liian pitkäksi. Koska hevosilla mahahaava on valitettavan yleinen, pitäisi mielestäni jokaisen hevosen saada olla ennaltaehkäisevästi jatkuvalla heinällä. Miten sitten toteuttaa tämä, kun vain pieni osa hevosista (lähinnä imettävät tammat ja kasvavat varsat ja nuoret) voivat olla vapaalla heinällä lihomatta liikaa?

Tähän mennessä mielestäni paras keksintö on tämä: Image

Kuvassa on siis metallinen heinähäkki, jollaisia saa mm. Kellfriltä. Häkissä on katto päällä, mikä varmistaa heinän säilymisen hyvänä sateellakin. Kahden melko tiheäsilmäisen 3,5 x 3,5 m verkon alla on säilöheinäpaali. Nämä verkot ovat Vainikan aitalta. Yksi verkko ei vielä hidasta hevosten syömisnopeutta tarpeeksi, mutta kahdella verkolla heinämenekki on hyvin samantapainen kuin jos jokaiselle hevoselle annettaisiin niiden suositeltu vuorokausiannos.

Kovalla pakkasella poistamme toisen verkon, jolloin hevoset ovat vain jonkun verran hidastetulla vapaalla heinällä. Heinähävikki on tällä systeemillä olematon ja mitä parasta, voimme olla varmoja siitä, ettei hevosillemme kehity mahahaava ainakaan liian pitkien ruokintavälien takia. Hevosten suolistoon ei myöskään päädy hiekkaa siksi, että heinä syötettäisiin maasta.

Heinäverkko on kengällisille hevosille hankala siksi, että kenkä saattaa juuttua verkkoon hevosen kuopiessa verkkoa. Metallinen heinähäkki vähentää tämän riskin minimiin.

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

One thought on “Hevoset ja ruokailu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: