Hevosen hyvä elämä, osa 3

Pitääkö hevosta juoksuttaa?

Jos olet käynyt ratsutallilla, olet varmasti nähnyt hevosia juoksutettavan ympyrällä. Useimmiten ravissa ja laukassa, monesti sivuohjilla, chambonilla tai pessoasysteemillä varustettuna. Juoksuttaminen kuuluu jokaisen hevostytön ja –pojan vakiotaitoihin, ja esimerkiksi nuoria hevosia juoksutetaan usein aina ennen ratsastusta. Pitääkö hevosta siis juoksuttaa?

Sillä tavalla kuin useimmiten näkyy tehtävän, mielestäni ei. Olen nähnyt muutamia tosi hyviä juoksutustapoja, mm. eversti Carden tekemänä sellainen, missä hevonen hyvin hallitusti ja kootussa ravissa teki (suoralla uralla) siirtymiä ja harjoitteli pikkutarkasti säätymään ihmisen haluamalla tavalla. Mutta aika usein kuitenkin juoksutus näyttää olevan jonkunlainen kestävyysharjoitus tai ylimääräisen energian purkamiskeino, joka joskus johtaa siihen, että etupainoinen, kiihtynyt hevonen juoksee kymmeniä ja taas kymmeniä ympyröitä ravissa ja laukassa.

Mitä hevonen sellaisesta oppii? Lähinnä väärän liikkumistavan, joka paitsi tekee lisätyötä kouluttajalle myös kuluttaa hevosen terveyttä. Lujaa ympyrällä liikkuminen on huima rasitus hevosen jaloille, eikä kiihtyneenä juokseminen ole hevosen mielelle terveellistä sekään. Se käytös mitä harjoitetaan, vahvistuu – haluatko sinä varmasti vahvistaa hevosessasi pakoon juoksemista? Paljon parempi ratkaisu olisi tehdä hevosen elinolosuhteista sellaiset, että se sekä ylläpitää peruskuntoaan liikkumalla vapaasti että saa purkaa ylimääräisen energiansa, ei ”pää viidentenä jalkana” liinassa juosten. Koska hevonen voi juoksuttaessa sivuohjien tai muiden apuohjien kanssa oppia joko nojaamaan ohjiin tai sitten pitämään päätään staattisesti paikallaan vältellen epämiellyttävältä tuntuvaa, heiluvaa tuntumaa, se ei ole paras tapa opettaa nuorta hevosta reagoimaan kuolaimeen. Jos hevonen tarvitsee lisää kuntoa, maastoilu vaihtelevassa maastossa on paljon parempi tapa. Jos ratsastaja ei uskalla nousta nuoren hevosen selkään sitä ensin väsyttämättä liinassa, on koulutus pahasti pielessä.

Amerikkalaisen eläinlääketieteen tohtorin ja Pennsylvanian yliopistollisen hevossairaalan kirurgin Michael W. Rossin mukaan hevosenomistajien pitäisi etsiä vaihtoehto juoksuttamiselle. Hänen mukaan ympyrällä juoksuttaminen pahentaa ontumista ja voi johtaa kroonisiin nivelrikkomuutoksiin hevosen myöhäisemmässä elämässä. Rossin mukaan jokainen kääntyvä askel hevosen elämässä vastaa kahta askelta suoralla uralla: päivittäinen juoksuttaminen voi siis lyhentää hevosesi käyttöikää valtavasti. Vaihtoehtona hän esittää ohjasajoa, maasta käsin työskentelyä ja hevosen kanssa yhdessä liikkumista esimerkiksi tehtäväratoja tehden. (Lähde: The Horse.)

Yksikään hevosharrastaja ei halua hevoselleen pahaa juoksuttamalla sitä. Olisi kuitenkin paikallaan harkita jokaista juoksutuskertaa tarkasti. Onko se tarpeellinen? Onko siitä enemmän hyötyä vai haittaa hevoselle?

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

One thought on “Hevosen hyvä elämä, osa 3

  1. Hei

    Olen lukenut hevosten koulutuksesta kertovia kirjoja, sivustoja ja artikkeleita ja en yrityksistä huolimatta ole löytänyt vastausta seuraavaan kysymykseen eli miten huolehtia energisen ongelmahevosen liikunnantarpeen tyydyttämisestä uudelleenkoulutuksen aikana? Löytyy vain mainintoja siitä, että riittävästä liikunnasta on huolehdittava. Olisiko sinulla vastausta tähän, että miten tarjotaan riittävä liikunta ilman juoksutusta energiselle uudelleenkoulutettavalle, jota ei voi ratsastaa tai ajaa, jos kaikki koulutus tapahtuu maastakäsin, minkä aikana ei liikunnan määrä ole kummoinen? Iso tarha/laidun ja kaveri eivät riitä tyydyttämään liikunnantarvetta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: