Olin väärässä

Olin väärässä.

Kirjoitin kaksi vuotta sitten hevosten ruokinnan pulmista. Lyhyesti: hevonen on vaeltava laiduntaja, joka voi parhaiten kun se saa liikkua ja syödä noin 16 tuntia vuorokaudessa – ja tätä on todella hankala toteuttaa käytännössä kesyhevosia pidettäessä. Olin silloin päätynyt kaksinkertaisen verkon alla olevaan säilöheinäpaaliin ja pidän sitä edelleen yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona. Mutta…

Sattuneista syistä pihattohevosemme olivat joutilaina pari vuotta. Kyllä, ne ovat edelleen kaikki hengissä ja varsin hyvinvoivina, vaikkei niitä liikutettu joka päivä. Hevosilla oli käytössään pitkä pihattotarha, jossa toisessa päässä sijaitsi vesipiste, keskellä makuuhalli ja toisessa päässä heinähäkki. Veden ja heinän välillä oli runsaat parisataa metriä. Olosuhteista johtuen ne olivat sitten verkotetun paalin koesyöntiryhmänä ja kyllä ne kaikki lihoivat. Vähemmän ja hitaammin kuin vapaalla heinällä, mutta silti. Tuntuu siltä, että maltillisellakin liikuttamisella lihomista ei ehkä olisi tapahtunut. Welshponille tämä ruokintatapa sopi erinomaisesti, mutta erilaiset alkuperäisrodut (lusitano, andalusialainen, pohjoisruotsintyöhevonen) on varustettu hieman tehokkaammalla rehunkäyttökyvyllä ja jatkuvasti saatavilla oleva hyvä säilöheinä oli niille vähän liikaa. Joten laihdutamme.

Verkotetun paalin ongelma on myös siinä, että se passivoi hevosia. Jos hevosta pitää karsinassa 16 tuntia vuorokaudessa niin tällä ei ole niin väliä, sillä karsinassa hevonen seisoo kuitenkin. Parempi seistä paikallaan heinää verkosta nyppien kuin kutoen tai seiniä purren. Mutta jos yrittää koko ajan keksiä tapoja, millä hevosen elämänlaadun saisi paremmaksi ja lähemmäksi sille lajinmukaista, niin lauma hevosia tönöttämässä paalin ympärillä ei ole sitä, mitä haluaa nähdä. Käyn siis viskomassa heinätuppoja laihdutettaville hevosille monta kertaa päivässä ja ei-laihdutettavat saavat enemmän.

Joten olen keksinyt laihdutettaville tai muuten vain liikuntaa kaipaaville hevosille seuraavanlaisen systeemin, jonka haluaisin, että joku toteuttaa jotta voin hankkia sellaisen. Siihen sisältyy kaksi heinähäkkiä, jossa verkon alla on kokonainen paali. Jokainen, joka on pitänyt hevosia kotonaan ymmärtää, miten ihanaa on kun voi nostaa Avantin avulla paali paikoilleen ja verkottaa sitä kerran viidessä päivässä, siksi olen tähän systeemiin kiintynyt. Heinähäkkien välillä on leveä kuja tai pitkä tarha, jossa on mäkiä jota kiivetä, tukkeja josta astua yli sekä laukkasuora. Kumpaankin heinähäkkiin on lisätty automaattisesti ajastimella toimivat, itsestään avautuva ja sulkeutuvat luukut, joka mahdollistaa tai estää syömisen. Kun luukut avautuvat, kuuluu äänimerkki.

Ymmärrätte varmasti tavoitteen. Kun hevoset ovat syöneet heinähäkillä A vaikka 10 minuutin ajan, luukut sulkeutuvat. Kuuluu äänimerkki, ja heinähäkki B avautuu. Välillä voi olla joko aikaa, jolloin kumpikaan heinäasema ei ole auki tai sitten jompikumpi on aina auki, mutta asema vaihtuu sen mukaan, miten usein halutaan hevosten kipittävän tehtäväratansa päästä päähän.

Siihen asti, kun joku ystävällinen sielu toteuttaa tämän edulliseen hintaan täytyy edelleen todeta, että verkotettu jatkuva heinä on yksi tämän hetken paremmista vaihtoehdoista. SIinä on joitain ongelmia hevosten mahdollisen lihomisen lisäksi: jos hevonen syö kovin samanlaisella liikkeellä verkosta nyppien, se voi kehittää jotain kummallisia lihaksia ja mennä niskastaan hieman jumiin. Joillain hevosilla etuhampaat tai ikenet kuluvat verkosta johtuen (tätä ei meidän hevosilla kylläkään ole esiintynyt). Mutta jos jatkuva korsirehun saanti vähentää mahahaavojen ja ongelmakäytöksen esiintymistä niin väittäisin, että jumppaamalla hevostaan vastapainoksi sille mahdolliselle verkosta syömisen aiheuttamalle niskajumille pääsee keskimäärin parempaan tulokseen.

Paras tapa olisi toki käydä ripottelemassa kourallisia heinää pitkin tarhaa noin kolmen tunnin välein, myös öisin. Heinänviskojarobotinkin saa joku keksijä tehdä, jos osaa.