Uncategorized

Mikä on vahviste?

Hevosen hyvinvointikiertue rantautui viime lauantaina Ypäjän Hevosopistolle ja kuten aina puhuimme vahvisteista ja palkinnoista. Mikä sitten on vahviste ja mihin sitä hevosten kanssa käytetään? Miksi pitää palkita ja millä?

IMG_0881
Tämän 3-vuotiaan tamman mielestä mahan alta rapsutus on hyvä vahviste.

Vahviste vahvistaa käytöstä!

Kaikki hevosten kanssa harrastavat käyttävät vahvisteita koko ajan. Aina, kun otat hevosen riimuun ja naruun, naru on välillä löysä. Oli se ”löysä hetki” ihmiseltä tietoista tai ei, se on hevoselle yleensä vahviste. Jos naru on muuten tiukalla mutta hevonen saa narun löysäksi päätään heiluttamalla, se voi muutamilla kymmenillä toistoilla oppia heiluttamaan päätään talutuksessa.

Ja yksi talutuskerta ei valitettavasti ole yhtä kuin yksi toisto vaan toistoja voi tulla yksi/10 sekuntia. Jos taas naru on löysällä silloin, kun hevonen kävelee taluttajan mielestä oikein, se oppii kävelemään siinä paikassa ja sitä vauhtia, mitä ihminen haluaa.

Miksi sanoin tuolla ylhäällä, että löysä naru on yleensä hevoselle vahviste? Koska aina löytyy poikkeuksia sääntöön. Hevoselle rauha ja pienempi paine tai ei painetta ollenkaan on yleensä palkitsevaa. Silloin paineen poistoa voidaan käyttää vahvisteena. Mutta poikkeus voisi tässä talutustapauksessa olla vaikka hevonen, jonka päätä kutittaa kauheasti. Silloin jopa riimun paine voi olla lupaus raapimismahdollisuudesta ja hevonen voi pyrkiä pitämään painetta päässään. Samoin olen joskus päätynyt opettamaan pohkeiden merkityksen nuorelle islanninhevoselle vasta talvella, sillä kesällä sitä kutitti vähän liian paljon, että se olisi kokenut ratsastajan pohkeiden irtoamisen kyljistään vahvisteena. Mutta nämä ovat todellakin poikkeuksia.

Yleisesti voidaan kuitenkin hyvin sanoa, että paineen myötääminen on hevoselle vahviste, kuten porkkananpalakin, tai päiväheinät.

Miksi vahvisteilla on väliä?

Vahvisteita jaetaan kahteen alaluokkaan: positiivinen ja negatiivinen vahviste. Oppimisterminologiassa käytetään sanat positiivinen ja negatiivinen samoin kuin matematiikassa: lisätään jotain (+) tai otetaan jotain pois (-). Kun käytät positiivista vahvistetta, lisäät jotain, mitä hevonen haluaa. Kun käytät negatiivista vahvistetta, otat jotain ikävää/ärsyttävää/painostavaa pois.

Kun haluamme vahvistaa käytöstä, oli se käytös sitten nätisti talutettuna kulkemista tai piaffin tekemistä, kannattaa valita sopiva vahviste ja edetä asteittain kohti lopullista tavoitetta. Hevosten kanssa kannattaa myös, mikäli se on mahdollista, valita sopivin vahviste tehtävään: esimerkiksi minä valitsen jos mahdollista yleensä rapsuttamisen vahvisteena kun hevosta lastauskoulutetaan. Miksi? Siksi, että vahvisteen laatu vaikuttaa hevosen tunnetilaan. Käytän itse mieleluiten negatiivista vahvistetta siihen, kun opetan hevosen pysymään kauempana minusta.

Kun käytät hevosella ruokapalkintoja, siitä tulee yleensä innostunut ja mielellään työtä tekevä. Kun rapsutat hevosta palkinnoksi, se tuntuu rauhoittavan ja rentouttavan sitä.

Hieman kärjistetysti: jos saan valita haluan mielummin hevosen, joka kävelee hitaasti autoon ja seisoo siellä rauhassa kuin hevosen, joka menee innosta puhisten autoon ja seisoo siellä tosi innostuneesti. Siinä on kokemukseni mukainen ero rapsutusvahvisteen ja ruokavahvisteen välillä. Tosin kyllähän se kakkosvaihtoehtokin on huomattavan paljon parempi kuin se, ettei hevonen menisi autoon ollenkaan tai minun pitäisi lisätä suurta painetta sen taakse, että se menisi.

Sittenhän on valitettava tosiasia että kaikki hevoset eivät suinkaan koe rapsutuksia miellyttävinä eli niitä ei vain kaikille pysty käyttämään vahvisteena. Joidenkin hevosten mielestä rapsuttaminen on oppimismielessä rankaisu. Rapsutus myös kuluu jonkin verran käytössä: vaikka hevosta ötökkäaikaan kutittaisi mahan alta kuinka, yhtä ja samaa kohtaa harvemmin voi rapsuttaa satoja kertoja ilman, että se on jo valmiiksi rapsutettu. Ruokaa taas normaaliin hevoseen uppoaa vaikka kuinka.

Miksi yhdistellä negatiivista ja positiivista vahvistamista?

Ihmisillä on muistaakseni tutkittu, että negatiivisen vahvisteen jälkeen (jotain ikävää otetaan pois) tunne on helpotus ja positiivisen vahvisteen jälkeen (saavutetaan jotain mukavaa) tunne on ilo. En näe syytä, miksei eläimillä olisi samankaltaisia tunteita vahvisteista riippuen. Professori Mendlin kaaviolla näkyy myös kiinnostava tapa ryhmittää eläintenkin tunteita: kun käytössä on yhdistelmä paine-paineen poisto (eli positiivinen rankaisu – negatiivinen vahviste) eläin käyttää rankaisujen välttämiseen keskittyvää järjestelmää ja kun käytössä on yhdistelmä palkinto – palkinnon poisto (positiivinen vahviste – negatiivinen rankaisu) eläin käyttää toista, palkintojen tavoittelemiseen keskittyvää järjestelmää.

Jos haluaa hevosen, joka tekee mielellään töitä, jota ei muutaman viikon välein tarvitse muistuttaa suurella paineella, mitä tapahtuu jollei reagoi pieneen paineeseen, joka suhtautuu ihmiseen positiivisesti ja joka todennäköisesti on koko ajan vähemmän ja vähemmän riippuvainen toisten hevosten läheisyydestä työskennellessään, suosittelen lämpimästi yhdistämään positiivista ja negatiivista vahvistetta.

”Mutta enhän minä kouluta!”

Jokainen, joka ruokkii hevosta, koskee siihen, ajaa tai ratsastaa sillä on kouluttamassa hevosta. Valitettavasti! Olisi kiva, jos hevosia voisi painaa napista pois päältä aina ”oikean” koulutushetken jälkeen ja niitä voisi vain käyttää kuten moottoripyöriä. Hevonen on kuitenkin varsinainen oppimisen ja muistamisen mestari ja jokaisen, joka haluaa olla hevosen kanssa tekemisissä, olisi hyvä tietää perusteet niiden kouluttamisesta.

Tee näin joka asian kohdalla:

  • Päätä, mitä haluat (esimerkiksi, että hevonen pysähtyy laukasta)
  • Mieti, mikä on pieni askel kohti haluttua (esimerkiksi, että hevonen hidastaa laukassa hieman)
  • Käytä vahvisteita vahvistamaan hevosen reaktiota. (Myötää esimerkiksi ohjista jo, kun hevonen ihan pikkuisen hidastaa. Pyydä sitten uudelleen kevyesti ja heti, kun hevonen hidastaa, myötää. Tai jos sinulla on kova kiire, opeta hevoselle ensin maasta tai edes pysähdyksestä äänimerkki joka tarkoittaa, että ”Hyvä, porkkanapala tulossa!” Sillä ne pysähtyy. Kuin seinään. Itselleen epäedullisella tavalla. Ota tukeva takakeno itse. Älä siis toista tätä vaihetta muutamia kertoja enemmän.)
  • Kun hevonen on saanut muutamia kymmeniä toistoja, nosta vaatimustasoa. Mitä useampi pieni askel aloituksen ja lopputuloksen välillä on, sitä nopeammin pääset haluttuun tulokseen.
  • Kun hevonen on oppinut tehtävän yhdessä paikassa, yleistä opittu!

lastaus_r_2
8-kuinen varsa harjoittelee lastausta ensimmäistä kertaa.

Mutaiset tarhat korjataan nyt!

Uusinta kolmen vuoden takaa, koska nyt on se aika!

Minna Tallberg

Joka syksy alkaa sama valitusvirsi. ”Hevoseni tarha on mutainen, mitä tehdä?” ”Naapurin ponit polvia myöten mudassa, teenkö eläinsuojeluilmoituksen?” ”Mitä tarhanpohjan kunnostus maksaa ja miten se tehdään?” Viimeiseen kysymykseen sitten maaurakoitsija osaa vastata, että koko tarha uusitaan tietenkin ja niin, että ensin kuoritaan kaivinkoneella mutainen pintamaa pois, vähintään 30 cm, tehdään kallistukset, laitetaan suodatinkangas, salaojaputket, salaojasorat, tuodaan mursketta ja sitten jyrätään ja sitten pintahiekkaa sellaiset 15 cm. Voi olla, että unohdin välistä jonkun vaiheen. Tavanomaisen noin 800 neliömetrin kokoisen (20 x 40 m) tarhan pohjan uudistaminen maksaa sitten vähintään kymmenen tuhatta euroa (puhdas arvio, saatte korjata jos haluatte).

BZZZ! Wrong! Ei maksa viittäkään tonnia, että hevosellasi on ensi syksynä paremmat ja kuivemmat oltavat. Se vaatii vain kahta asiaa: a) maalaisjärkeä b) nopeaa toimintaa. Jos alat parantamaan jo mutaantunutta tarhaa syksyn sateiden jälkeen todettuasi, että kyllä, hevosesi seisoo tänäkin vuonna mudassa polviaan myöten, se on mieletön urakka. Jos taas pystyt tekemään työt…

View original post 381 more words

Hevosen muisti

Kun sain aikanaan oppia kouluttamaan eläimiä ja erityisesti hevosia huomasin käytännössä, että hevosten pitkäkestoinen muisti on todella erinomainen. Kaikkihan sen tietävät, sanonta ”hevosen muisti” on tuttu monella kielellä, kuten norsunkin. Kuitenkin olen kuullut aina välillä myös, että hevosia (varsinkin nuoria hevosia) tulee käsitellä joka päivä. Niitä ei missään tapauksessa saa jättää pihattoon vain olemaan. Siellä ne villiintyvät eikä hoitotoimenpiteet enää suju.

Mikähän tässä sitten on totuus? Eihän se villiintyminenkään ole mitenkään tuulesta temmattu juttu vaan ihan käytännössä monella hevosella osoitettua. Tässä hypoteesini:

Jos hevoselle opetetaan joku asia niin, että se oikeasti osaa sen, opittu pysyy hevosen muistissa. Vaikka hevosta – nuortakaan, kunhan taluttaminen on opetettu ja yleistetty – ei esimerkiksi talutettaisi puoleen vuoteen, se kulkee talutettuna ihan hyvin. Tai vaikka varsan kavioita ei nostettaisi kuin kerran parissa kuukaudessa, se nostaa niitä ja pitää niitä ylhäällä aivan yhtä hyvin kuin edelliskerralla. Olen jo tämän kokenut käytännössä jo useamman varsan ja nuoren hevosen kanssa, kuten aikuistenkin hevosten. Equine Research Foundationin tutkimustyö tukee myös tätä käsitystä hevosen muistista.

Tämän jutun mukaan kaksi hevosta muistivat täydellisesti 7 ja 10 vuotta sitten opetettuja tehtäviä, vaikkei niitä oltu sillä välin pyydetty kertaakaan suorittamaan niitä.

Jos hevonen osaa jonkun asian, eli hevonen tekee asian mielellään kevyestä pyynnöstä, myös vaikka sillä olisi vapaus poistua, se osaa asian ja opittu pysyy muistissa.

Miksei se sitten tunnu muistavan?

Jos taas hevosen käsittely perustuu siihen, että hevosta estetään poistumasta tilanteesta – vaikkakin ihan nätisti asteittain totuttamalla ja hyvin käytetyllä paineella ja sen poistolla saati sitten sillä, että hevosta rankaistaan juoksuttamalla tms. jollei se anna kiinni – niin voi tuntua siltä, ettei hevonen pitemmän tauon jälkeen ”muista” kunnolla. Siksi sitä pitää säännöllisesti käsitellä, että ”opetettu” pysyy muistissa. Mutta mitä hevonen on silloin unohtanut, vai onko unohtanut ollenkaan?

Jos hevonen on oppinut eri tilanteissa lähinnä sen, ettei sen kannata edes yrittää päästää pois, sitä täytyykin säännöllisesti muistuttaa asiasta. Muuten sen lajityypilliset ominaisuudet tulevat pintaan tauon aikana ja se yrittää jälleen aktiivisesti päästä tukalasta tilanteesta.

Tämä voikin selittää sen, miksi osa ihmisistä aikanaan innostuivat varsojen ns. imprint trainingista, sillä ainoa (jonkun mielestä) myönteinen tulos, mikä on tutkitusti  joillain IT-varsoilla osoitettu, että ne saattavat pyrkiä vähemmän pakoon 3 kk ikäisinä, kun niiden jalkoja käsitellään. Niitä voi siis pelottaa tai huolestuttaa yhtä paljon, vain ilmenemistapa voi ehkä muuttua.

Imprint Trainingia ei kuitenkaan voi suositella tehtävän millekään varsalle: tämän tutkimuksen mukaan syntymän jälkeinen käsittely vaikutti merkittävästi ja negatiivisesti varsan käyttäytymiseen vielä vuoden ikäisenäkin. Nimenomaan siihen, miten varsat käyttäytyivät ollessaan vapaalla muiden hevosten seurassa. Varsoja voi kuitenkin opettaa pitämään jalkojensa käsittelystä ihan vartissa tai alle silloin, kun ne ovat hieman vanhempia – emän ja varsan suhteen kehittyminen voi sen sijaan häiriintyä pysyvästi jos varsaa käsitellään IT:n tyyliin vastasyntyneenä.

”Kierre” on siis helposti valmis: hevosta on pakko käsitellä usein, ettei se yritä paeta. Pakenemisella en siis tarkoita karkuun juoksemista vaan esimerkiksi sitä, että hevonen välttelee kiinniottoa, ei halua pitää jalkoja ylhäällä tai ei tunnu muistavan, miten kulkea talutettuna kun sitä viedään pois muiden hevosten luota.

Hevonen voi siis oppia pitämään jalkoja ylhäällä kengityksessä silläkin, että kengittäjä aina pitää kiinni jalasta, jos hevonen yrittää laittaa sitä alas, ja päästää sitten jalan alas, kun jalka on paikallaan. Useimmat hevoset oppivat silläkin tavalla, ettei jalan heiluttaminen kannata, sillä se ei auta. Mutta tunne kengitystä kohtaan on tuskin muuttunut yhtään myönteisemmäksi, vaikkei jalka heiluisikaan. Hevosen halu päästä tilanteesta eroon on todennäköisesti yhä sama. Silloin jalannostokaan ei tunnu säilyvän, ellei sitä toista säännöllisesti.

(Kyllä, jalkoja pitää nostella muista syistä, mutta tässä puhun vain opitun käytöksen pysymisestä samanlaisena ja satuin ottamaan jalannoston esimerkiksi, koska se on hevoselle lajityypillisesti vaikea asia, enkä jaksa enää vaihtaa esimerkkiä… Traileriin meno olisi toinen hyvä esimerkki: jos hevosta on vain opetettu menemään traileriin välttääkseen rankaisun sen ulkopuolella, se usein ei tauon jälkeen menekään sinne eli koulutustulos ei ole pysyvä. Lastautuminen on hevoselle myös lajityypillisesti vaikea asia.)

Suuria pelkoja oppineet hevoset tai sellaiset, jotka jostain fyysisestä vaivasta johtuen eivät pysty suorittamaan jotain tehtävää ovat sitten asia erikseen. Kunnolla pelästyneiden hevosten uudelleen kouluttaminen vaatii usein satoja tai tuhansia toistoja enemmän kuin jos sama asia opetetaan ensi kertaa järkevästi.

Miten opetan hevoselle asioita niin, että ne pysyvät toimivina?

Jos sinä, kuten minä, päädytkin siihen, että hevonen osaa asioita vasta, kun opetettu pysyy tauosta huolimatta, miten sitten opetat hevoselle pysyvästi asioita? Kokemukseni mukaan riittää useimmiten, sen edellä mainitun asteittain etenemisen lisäksi, että asiaan on liitetty koulutusvaiheessa jokin hevoselle myönteinen asia ja siitä on riittävästi toistoja.

Jos pikkuvarsaa rapsuttaa aina, kun sen jalkaa pidetään ylhäällä ja lopetetaan rapsutus, kun se laskee jalkaa alas, itsessään lajityypillisesti vaikeaan tehtävään (=joku muu eläin roikkuu saaliseläimen jalassa) yhdistyy opittu myönteinen tunnetila (=kun jalka on sen toisen eläimen otteessa, tuntuu ihanalta) ja tämä tuntuu edesauttavan sitä todellista oppimista.

IMG_0881dNuori hevonen saa rapsutuksia, kun se on tarhan ulkopuolella erossa muista hevosista.

Sitten kun hevonen on oppinut uuden asian voidaan mielestäni kyllä edellyttää, että se myös tekee sen. Eli jalan ylhäälläpitämisesimerkissä hevonen ei saakaan enää laskea jalkansa aina, kun se haluaa vaan jalka laitetaan alas vasta, kun se on kevyesti hevosen itsensä kannattelema ja paikallaan. Tämä ei tunnu vaikuttavan haittaavasti hevosen käsitykseen jalan ylhäällä pitämisestä, koska hevonen jo osaa sen.

Miksi tällä asialla on niin paljon väliä? Eikö se riitä, että hevosen saa kengitettyä? Kysy keneltä kengittäjältä vain, kuinka usein he joutuvat kengittämään hevosta, joka ei oikein osaa nostaa jalkoja pyynnöstä ja pitää niitä ylhäällä, kunnes kengittäjä laskee jalan alas. Ja kysy, mitä kengittäjän selkä tykkää, jos hevonen heiluttaa jalkaa edes vähän.

Hevonen, joka oikeasti osaa asian, on luottavainen ja turvallisempi kengittäjällekin. Se ei riuhdo jalkaa pois kesken kengityksen, se ei tallo kengittäjän varpaille eikä se potkaise kengittäjää. Tätä luottamusta voidaan yleistää koskemaan lähestulkoon kaikkea hevosten kanssa tekemistä jolloin hevosharrastuksesta tulee sekä hevoselle että ihmiselle miellyttävämpää ja ratkaisevasti turvallisempaa.

Mistä tiedät, mitä mieltä hevonen on kouluttamisesta?

Kysymys tuli opiskelijalta, joka oli täällä harjoittelemassa hevosten kouluttamista käytännössä. Erinomainen kysymys: ellei hevoselta ole viety ilmeitä myöten (=opittu avuttomuus) mahdollisuus osoittaa, mitä mieltä se on kouluttamisesta, se näyttää eri syistä erilaiselta koulutuksen ajan. Sillä ei siis ole korvat hörössä tauotta (no, edesmennyt kylmäveritammamme oli kyllä sellainen, koska sillä oli jo aika vankka oppimishistoria) vaan pelkästä korvien asennosta ei voi päätellä sitä, pitääkö se koulutuksesta.

Vastasin, että katsomalla, missä hevonen on. Jos sillä on mahdollisuus valita, onko se lähellä ihmistä vai kaukana siitä? Tuleeko se portille vastaan, kun ihminen tulee näköpiiriin vai pitääkö sitä hakea? Hevonen, joka pitää ihmisharrastuksesta, on lähellä. (Meidän hevoset haluaisivat usein olla vähän turhankin lähellä, mistä syystä kurssilaiset joutuvat harjoittelemaan eri tapoja saada hevosta kauemmas ennen kuin aloittavat varsinaisen kouluttamisen. Hevosethan eivät yleistä kovin hyvin ja siinä, missä omat hevoseni kyllä ovat oppineet pysymään minusta hieman kauempana ne eivät tunnu lannistuvan niin, etteivätkö yrittäisi päästä muiden ihmisten lähelle. Ongelmansa kullakin – tämä on mielestäni parempi kuin se, että hevosia pitäisi jotenkin pyydystää.)

Kyllähän hevosta pystyy myös kouluttamaan olemaan ihmisen lähellä silläkin, että se joutuu juoksemaan aina, kun se menee kauemmaksi. Sama asia se ei kuitenkaan ole. Ei ihmiselle, koska rankaisu on ihmisellekin epämiellyttävä asia, vaikka olisi tekijänä. Eikä totisesti hevosellekaan.

missaovat
Niin lähellä, kuin pääsevät.

 

Hej du hästmänniska! Det är inget fel på dej!

Jag får rätt ofta frågan vad jag tycker om konceptet ledarskap när vi har med hästar att göra. Jag brukar svara att ”Oftast är det ju någon som bestämmer vad vi gör och jag tycker oftast att det är bra att det är människan som gör det. Annars är det snart hästen som gör något självmant.”

Det betyder dock inte att jag tror att hästen ser mig som en annan häst eller att jag över huvud taget tänker på om den ser mig som en ledare eller inte. Människan har alltid ansvaret när vi gör något med hästar och vill vi att hästen ska följa oss så är det vi som ska ordna det hela så att hästen inte hamnar i för svåra situationer. Skulle du själv följa någon som gör saker där du hamnar i trångmål? Sätta dej i din kompis bil om och om igen om hon eller han gång på gång kör i diket? Nej, jag tänkte väl det. Begär då inte att din häst ska göra det, utan lär hästen att det är tryggt att följa dig.

Det jag protesterar mot är tankegången som finns här och där, om att det är dej det är fel på om din häst inte följer dej vart som helst utan att tveka. In i transporten, ensam ut i skogen, ensam i ridhuset. Då är du en dålig ledare (=människa) eller hästen är en uppstickare som ifrågasätter ditt ledarskap. Nej! Hästen är ett djur som har samlat sina egna erfarenheter sedan han/hon föddes, som lär sig saker hela tiden och som nästan inte glömmer någonting alls. Det är inget fel på dej om din häst inte går rakt in i transporten!

last_r_1
Herr 8 månader (PRE/lusitano) lasttränar för första gången. Mamman står utanför bilden.

Hästen är ett djur som känner sig tryggast när den kan se långt åt alla håll. Den känner sig tryggast i sällskap av andra hästar. Den undviker att stiga på ostadiga underlag. Den undviker att gå in i trånga utrymmen. Den går gärna lite fortare genom smala portar eller dörröppningar. Den väljer sällan eller aldrig att vara ensam. Under evolutionens gång har det alldeles tydligt varit en sällsynt dålig idé att gå in i ett trångt utrymme ensam och stanna där. De hästarna som provade på det blev tydligen uppätna innan de nådde fullvuxen ålder.

Låter något av det här bekant när vi talar om hästtransporter?

Just det. Att gå in i en transport och bli kvar där ensam är bland det svåraste en häst någonsin behöver göra. Det är helt enkelt något som är helt främmande för hästen som djurart. Det betyder inte att det skulle vara omöjligt att lära hästen – tvärtom. En rätt utförd lastträning där hästen gradvis tränas att självmant och lugnt gå in i transporten och stanna kvar där gör bara gott för människans och hästens förhållande. Och det är klart att om du gång på gång försöker tvinga in hästen i transporten utan att träna först så är du inte någon att lita på.

lastaus_r_2

De flesta hästar går nog in i transporten de första gångerna av ren nyfikenhet och för att de är vana att följa människan hit och dit. Sedan lär de sig vad som följer sedan. Transporten stängs, golvet börjar röra på sig och luften blir sämre. Det finns egentligen inget sätt att göra själva resan neutral för hästen: den är alltid obehaglig. Då beror det till stor del på hästen som individ hur den reagerar. En del vänjer sig. En del lär sig att undvika att gå in i transporten. Det betyder inte att hästen är dum eller elak. Tvärtom: de är de smartare individerna som lär sig fortast. Det som är positivt är förstås att de lär sig lika snabbt att göra rätt ur människans synvinkel. Men alla hästar lär sig snabbt.

lastaus_r_001
Morsan blev avundsjuk. Vill du se hur hon lastar sig så finns hon här: https://www.youtube.com/watch?v=INPEK1JvErQ

Det som människan – hästägare, medryttare, ridskoleelev, uppfödare, ridlärare eller vad du nu än är – måste göra är träna. Lastträning som jag ser det betyder att du lär hästen att vilja gå in i transporten och utnyttjar gradvis desensibilisering för att vänja den vid alla de sakerna som hör till transporten och att bli transporterad. Och sedan tränar du! Också och i synnerhet tränar du på att hästen går in men inte behöver åka någonstans. Annars kan alla hästar lära sig att undvika transporten.

Men det har inte med dej som person att göra. Inget att göra med ditt ledarskap. Det är inget fel på dej.

Luottamus & luoksetulo Sipoossa 5.6.2016

cropped-bannerii.jpg

Jokainen hevonen saattaa elämänsä aikana joutua väärälle puolelle aitaa ja siihen kannattaa varautua etukäteen.

Luottamus & luoksetulopäivä Sipoossa su 5.6.2016 klo 10-13. Ilmoittautumiset osoitteeseen mitallberg@gmail.com tai tekstarilla numeroon 050-5203598. Hinta 50 e (sis. ALV) sisältää keskustelunomaisen teoriaosuuden, käytännön harjoittelun hevosillamme ja kirjalliset harjoitteluohjeet.

Kurssille osallistuminen ei vaadi ennakkotaitoja. Riittää, että olet kiinnostunut hevosista. Voit olla aloittelija, harrastaja tai ammattilainen, kaikki ovat tervetulleita meille.

Etkö pääse paikalle, mutta aihe kiinnostaa? Järjestä kurssi omalla alueellasi! Kurssin hinta 620 e (sis. ALV) + matkakulut.

SRL:n kevätkokous ja ”kuolainesitys”

Kopsaan tämän Operantit Ratsastajat ry:n sivuilta:

Sääntömuutosesitys: SRL:n kevätkokous 24.4.2016

Kokouksessa SRL:n urheilujohtaja Aki Ylänne kävi ensin läpi, miten sääntömuutosprosessi toimii.

Ensin jäsenistö (kuten OpeRa tässä tapauksessa) tai joku muu taho esittää sääntömuutosehdotuksen. Sitten pyydetään lajikomitean ja/tai muun asiantuntijatahon lausunnot. Tämän jälkeen sääntövaliokunta tekee sääntömuutosesityksen. Lajisääntöjen tapauksessa (kuten OpeRan esityksessä on kyse) sääntömuutosesityksen vahvistaa SRL:n hallitus.

OpeRan sääntömuutosehdotuksesta Ylänne totesi, että se on hyvin valmisteltu esitys, joka on kilpailusääntöjen hengen mukainen. Esitys ei rajaa nykyisiä sääntöjä pois vaan antaa lisää mahdollisuuksia. Se on suuntaa antava eikä valmis sääntömuutosteksti (OpeRa lupasi toimittaa sääntövaliokunnalle valmiit ehdotukset sääntöjen muutosteksteiksi).

Tämänhetkinen tilanne on, että SRL:n hallitus on lähettänyt OpeRan esityksen eteenpäin lajikomiteoille lausuntoja varten ja eteenpäin myös sääntövaliokunnalle valmisteluun. Aiheesta on keskusteltu niin alue- ja maajoukkuevalmentajien sekä muiden asiantuntijoiden kanssa. Esityksestä on myös keskusteltu mm. FEI Sports Forumissa ja muissa kansainvälisissä yhteyksissä esim. Pohjoismaiden ratsastajainliittojen kanssa.

Ylänne ja Fred Sundwall kertoivat, että esityksen vastaanotto on ollut pääosin oikein myönteinen. Muissakin maissa on samanlaista keskustelua. Käytännön haasteina koettiin esimerkiksi turpahihnan kireyden mittaaminen niin, etteivät hevoset häiriinny siitä ja katsastusluokkien suitsituksen yhdenmukaisuus kv. mestaruuskilpailujen kanssa.

Summa summarum: koska lajikohtaiset sääntömuutokset eivät ole yleisen kokouksen päätettävissä, niistä ei kevätkokouksessa äänestetty. Sääntömuutosehdotus etenee SRL:n sääntömuutosten tavanomaista tietä. Esitys on herättänyt runsaasti keskustelua ja huomiota niin Suomessa kuin ulkomaillakin ja tämä on osoittanut, että hevosten hyvinvointi on entistä ajankohtaisempi ja vakavasti otettava aihe.

Kuolainesitykselle kansainvälistä huomiota

Operantit Ratsastajat ry:n tekemä sääntömuutosehdotus on nyt saanut kansainvälistäkin huomiota.

Ilmeisesti Hollannin kansalliset kouluratsastussäännöt ovatkin jo pitkälti yhteneväiset OpeRan esityksen kanssa, se siitä radikaalisuudesta ja uusista tuulista sitten…

http://www.topiberian.com/index.php/2013-08-27-14-59-08/news/dressage/88208:operant-riders-propone-seis-cambios-innovadores-a-favor-del-bienestar-de-los-caballos Top Iberian, espanjaksi.

http://blog.hannoveraner.dk/?page_id=2 Tanska.

http://www.horseandhound.co.uk/news/welfare-group-finland-changes-noseband-bit-spur-rules-532717 Brittilehti Horse & Hound on saanut kommentin Suomen Ratsastajainliitoltakin.

http://www.bitmagazine.nl/artikelen/6-nieuwe-regels-voor-verbeteren-paardenwelzijn-in-finland/57600/ (Hollantilaislehti vertaa esitystä Hollannin nykysääntöihin.)

http://www.equilife.no/equisport-hestesport-sprangridning-dressur/999-hestevelferd-finland (Norja)

http://www.eurodressage.com/equestrian/2016/04/11/operant-riders-propose-six-major-rule-changes-finnish-equestrian-federation-benefit-horse (Suurin kouluratsastussivusto Eurodressage)

http://www.st-georg.de/news/mehr-sport/finnischer-reiterverband-erhaelt-reglement-aenderungsvorschlaege-fuer-mehr-tierschutz/
(Saksalainen arvostettu hevosaikakauslehti Reiten St. Georg)

http://www.hippson.se/artikelarkivet/dressyr/vill-att-sporten-utgar-fran-hastens.htm
(Ruotsalainen Hippson)

Todella mielenkiintoista, että aihe on kiinnostava muillekin maille. Ruotsissahan pari muutoskohtaa on jo toteutettu: kankien käyttö on vapaaehtoista korkeammissakin kouluratsastusluokissa ja kannusten käyttö on vapaaehtoista kaikissa luokissa.

Tuntuma

Pikaisesti pukeutumisesta

Hei vaan Sipoon sisämaasta, jossa tänään töihin lähtiessäni oli -24 astetta.

Hevosiahan voi hyvin kouluttaa pakkasellakin, mutta miten itse pysytellä lämpimänä? Tässä minulla toimiva ohje, olkaa hyvät:

  • tekninen alusasu eli pitkähihainen paita ja pitkikset. Ei missään tapauksessa puuvillaa. Puuvilla tappaa.
  • fleecekerrasto
  • villapaita (alpakka on paras)
  • toppahousut ja untuvatoppatakki  tai vaihtoehtoisesti toppahaalari, Nestori on hyvä
  • patterilämmitteiset hanskat (minun olivat www.blazewear.fi:stä) Edit: tosi lämpimät ovat myös alpakkatumput jonka päällä pari kokoa liian isot laskettelutumput. Oleellista on pysäyttää tuuli pintaan.
  • villa- tai keinokuitusukat (ei puuvilla!), patteripohjalliset (samasta paikasta kuin yllä mutta niitä saa kuulemma monesta muustakin kaupasta halvemmalla) ja kaksi numeroa liian isot karvavuorisaappaat. Edit: Huopikkaat ovat kuulemma hyvät. Niitä kertakäyttöisiä jalkalämmittimiäkin voi käyttää. Varpaat jäätyvät minulla muuten ensimmäisenä.
  • ns. Nepalpipo (ks. kuva), joka on ulkopuolelta villaa ja sisäpuolelta polarfleeceä

Jos, kuten minä, menet pihalle koiranpennun kanssa tai ruokkimaan hevosia kymmenen kertaa päivässä niin nilkkapituinen villahame on tosi kätevä. Sain sellaisen joululahjaksi toissajouluna ja se on talvisin jatkuvasti käytössä. Koska se on kietaisumallia ja kiinnitetään tarranauhalla vyötärön ympäri, sen pukemiseen menee kuusi sekuntia. Toisin kuin toppahousujen. Se pysäyttää viiman ja on ihmeellisen lämmin, ja ratsastushalkio + se kietaisumalli tekee siitä tosi mukavan käytössä. Toisin kuin voisi luulla, siihen ei edes tartu heinä.

Nautitaan talvesta, kyllä se pimeys ja muta vielä ehtii palata!

  • nepalpipo

Muutoksen vuosi 2016

Hei vaan kaikki: olen yhä hengissä hiljaisuudesta huolimatta. Marraskuun puolella saatu mikälieflunssa teki loppuvuodesta harvinaisen hiljaisen mutta tänään on jo parempi olo ja uudenvuoden kirjoitus tulee tässä, vaikka hieman myöhässä.

Asun vanhassa talossa: seitsemän vuoden kuluttua voimme pitää sen satavuotisjuhlia. Talossa on oikukas maalämpöpumppu, joka päätti heittää tutun HP/MS-larm -hälytyksensä juuri ennen joulua. Edellisvuosista viisastuneena osasin jo kytkeä sähkökäytön päälle ja sinnittelimme sitten yli pyhien sen avulla. Eilen kuitenkin sisälämpötila lähti laskuun. Vaikka paikallinen putkimies tuli ja korjasi rikkoutuneen ylipaineventtiilin niin jostain käsittämättömästä syystä lämpimän veden lämpötila on tänäänkin vain 36 astetta eikä sillä oikein taloa lämmitetä, patterit ovat suunnilleen kädenlämpöisiä. Neljästä tulisijasta huolimatta sisälämpötila on tällä hetkellä 15,5 astetta.

Miten tämä liittyy muutokseen? Siten, että kun lämpötila eilen lähti laskemaan, se tuntui hirveän huolestuttavalta. Muutos oli huolestuttava itsessään. Alitajuntani ikään kuin huusi koko ajan, että ”Hälytys, hälytys, emme voi tietää, mihin tämä johtaa!!!”

Nyt kun lämpötilan lasku on pysähtynyt (ja kun muistin, että meillähän on varastossa myös kolme sähköpatteria) niin olo on taas ihan levollinen. Eihän se 15 astetta nyt niin mukava ole, mutta toisaalta siihen tottuu aika nopeasti. Kerrospukeutuminen auttaa tässäkin asiassa. Villasukat, tuplavillatakki, villapedit koirilla. Kissat ovat asettuneet takkojen ja kakluunien päälle.

Luulen silti etten ole ainoa, jonka mieli pitää muutosta huolestuttavana. Sekin on varmasti ollut ihmislajia säilyttävä ominaisuus aikanaan. On varmasti vieläkin. Mutta ajattelin siitä huolimatta, että tämä vuosi voisi olla muutoksen vuosi.

Olen oppinut paljon vuoden 2015 aikana. Muun muassa olen oppinut, ettei kannata puhua englantia julkisesti suomalaisessa tapahtumassa ilman suomenkielistä tulkkausta. Olen nykyään yleensä mitä pitkämielisin tyyppi mutta täytyy kyllä sanoa, että verenpaineeni nousi aika monta pykälää kun luin 4YourHorse -paneelikeskustelun jälkeen lehdestä, että luonnehdin itseäni kilparatsastuksen vastustajaksi. Sain kyllä oikaisun seuraavaan lehteen, mutta kukapa sen näki? Tässä se on:

huoikaisu

Jotta asia ei jäisi epäselväksi: en ole kilparatsastuksen vastustaja. Menen kyllä yleensä avaamaan suutani eri tapahtumissa kun kerran kutsutaan, ihan siksi, että suhtaudun intohimoisesti aiheeseen hevonen ja hevosen ja ihmisen yhteistyö, oli se sitten kotona tai kilpailuissa. Sanoin siis paneelikeskustelussa, että ”voi olla, että minut on kutsuttu paikalle kilparatsastuksen vastustajana, mutta olen kaikkea muuta.”

Olisi aika tavatonta jos ihminen, joka on vuosikymmeniä tehnyt työtä kilparatsastuksen ympärillä (ensin hevostenhoitajana, sitten valokuvaajana, toimittajana, tiedottajana ja nykyään enemmän hevosten ja ihmisten kouluttajana) vastustaisi kilparatsastusta. Vastustan kyllä hevosten huonoa kohtelua, oli se sitten kilpailuissa tai kotimaneesissa, mutta niinhän meistä jokainen tekee, eikö vain? Suhtaudun sikälikin kilparatsastukseen intohimoisesti, että teen aika paljon työtä sen eteen, että kilparatsastusta olisi tulevaisuudessakin. Maailma muuttuu ja veikkaukseni on, että vain eettisesti kestävä kilparatsastus on mahdollinen tulevaisuudessa. Tulevaisuus ei välttämättä ole kovin kaukana.

Olen siis oppinut paljon viime vuonna. Aion oppia vielä enemmän tänä vuonna. Aion suhtautua muutokseen avoimemmin, sanoi evoluution muovaava mieleni mitä tahansa. Aion osaltani vaikuttaa siihen, että muutosta tulee myös hevosten elämään.

Yksi asia, missä voimme helposti vaikuttaa hevosten hyvinvointia parantavasti on sääntömuutosten esittäminen: esimerkiksi kotimaisessa Mirjami Miettisen hevosten suun tutkimuksessa todettiin sekä kuolainten että turparemmien aiheuttavan usein hevoselle vaurioita suun alueelle. Samanlaisia tuloksia on tullut myös ruotsalaistutkimuksessa. Ensimmäinen askel kohti hevosystävällisempää kilparatsastusta voisi olla joidenkin kuolaimettomien suitsien hyväksyminen kaikissa kouluratsastuskilpailuissa sekä turparemmin kireyden mittaaminen (vanha sääntö on ollut, että turparemmin ja hevosen nenäpiin väliin kuuluu mahtua kaksi sormea) ja turparemmittä kilpailemisen hyväksyminen.

Viime vuonna perustettu SRL:n jäsenseura Operantit Ratsastajat ry. (www.operantitratsastajat.fi) on käynnistämässä toimintansa toden teolla tänä vuonna ja sääntöjensä mukaisesti ”edistää hevosten hyvinvointia ja niitä käsittelevien ihmisten turvallisuutta edistämällä tutkittuun tietoon perustuvien koulutusmenetelmien käyttöä ratsastuksessa ja muissa yhteyksissä.” Tule ihmeessä jäseneksi, yhdessä voimme muuttaa maailmaa hieman paremmaksi!

vuosi15