Jos on hevosharrastaja tai -ammattilainen ja on elänyt viime viikon (huom. vuosi on 2015) tynnyrissä, on ehkä jäänyt huomaamatta, että tanskalainen Jörgen Olsen kävi Suomessa pitämässä kurssia muutamille kouluratsastajille. (Varoituksen sana, jos olet herkkä tai eläinrakas, älä katso videota, siitä voi tulla paha mieli.) Monet katseli vierestä, kukaan ei puuttunut. Yksi katsoja videoi ja laittoi videon julkiseksi. Siitä seurasi keskustelua, julkisuutta, eläinsuojeluilmoituksia ja tutkintapyyntöjä poliisille.
Jokainen, joka on joskus seurannut tällaisia tapauksia tietää, kuinkas sitten kävikään. Seurasi vaatimuksia videon poistamisesta, niin sen kuvanneelle henkilölle kuin sellaisille, jotka olivat sen linkittäneet esimerkiksi Facebookiin. Sitten puolustelua, paheksuntaa ja videon leviäminen ratsastuksen harrastajien joukosta valtakunnalliseen mediaan. Epäilemättä kuvaajalta tivattiin, miksei hän puuttunut paikan päällä asiaan vaan videoi. Sanansaattajan ampuminen on yleismaailmallinen tapa.
Suomen ratsastajainliitto otti ensin pääsihteerinsä Fred Sundwallin suulla erittäin yksiselitteisen kannan tuomiten videossa näkyviä tapahtumia. Hyvä. Tänään liiton hallituskin teki samaa.
Olen saanut tapauksen jälkeen useita puheluita ja viestejä jossa hevosharrastajat ja -ammattilaiset ovat puhuneet samasta asiasta: siitä, kuinka heitä harmittaa, etteivät ole aikanaan puuttuneet. Kertomukset ovat olleet melko karua kuultavaa. Aika monella meistä on joku sellainen muisto. Aivan liian monella – ottaen huomioon, että kaikki olemme aloittanut hevosharrastuksen tai työn hevosten kanssa siksi, että pidämme hevosista.
Minulla on monta, mutta yksi selkeimmistä oli ehkä 10-12 vuotta sitten kun olin kouluttamassa hevosta sen omistajan kanssa kentällä, jossa myös ratsutettiin nuorta hevosta. Hevosella ratsastettiin ja muutaman minuutin päästä sen suusta alkoi tulla verta. Olisi pitänyt puuttua, vaikka hevosen omistaja katseli vierestä eikä itse sanonut mitään. En puuttunut. Sama olo kieltämättä tuli puolitoista vuotta sitten Monty Robertsin näytöksessä, jossa hevosen kohtelu oli kaikkea muuta kuin asiallista. Minäkin painoin kamerastani kuvausnappia.
On ainakin yksi hyvin inhimillinen selitys sille, miksei kukaan puuttunut videon hevosen kohteluun. Se on englanniksi nimeltään ”Bystander Effect” ja viittaa siihen, että puuttumisen kynnys nousee jos paikalla on muitakin, jotka eivät myöskään puutu. Toinen varoitus: linkittämäni Wikipedian artikkelin lopussa on toinen toistaan kammottavampia esimerkkejä tästä. Hauska esimerkki on ns. Savuinen huone -koe. Kokeessa verrattiin aikaa, joka kului siitä kun kokeeseen osallistuva henkilö huomaa savua tulevan huoneeseen siihen, että hän lähtee hakemaan apua. Yksin huoneessa oleva henkilö lähtee nopeasti, mutta kun paikalla on kaksi muuta ihmistä, jotka eivät reagoi savuun millään lailla, kynnys puttua asiaan nousee käsittämättömän paljon. Kuulostaako tutulta?
Kynnys auttaa tai puuttua on myös korkeampi, jos vastuuta voidaan ajatuksen tasolla siirtää jollekin muulle, kuten ehkä tässä tapauksessa järjestäjälle tai hevosen omistajalle. Sitä on tutkittu jonkun verran ihmisillä ja on todella mielenkiintoinen ilmiö.
Edit 2019: Tätä on sittemmin todettu pitkälle paikkansa pitämättömäksi aidoissa tilanteissa. Mikähän sitten on ongelmana? Onko kyseessä hevosmaailman hierarkia? Sosiaalisen hyväksynnän menettämisen pelko? Se, että on itse osasyyllinen, koska on maksanut katsoja- tai valmennuspaikasta ja siksi kynnys todeta valmentaja huonoksi on korkea (koska silloin se heijastuisi käsitykseen omasta asiantuntevuudesta tai jotain)?
Pointtini tässä tapauksessa siis oli, että puuttumattomuus on ihmiseläimelle luontaista käytöstä tilanteessa, jossa on paljon ihmisiä paikalla tai oma turvallisuus voi olla uhattuna. Siihen on epäilemättä lukuisia syitä, joista alitajunnan huoli omasta selviytymisestä on yksi. En siis tietenkään ole sitä mieltä, että hevosta väkivaltaisesti kohteleva henkilö kohtelisi ihmistä samoin: olen sitä mieltä, että meidän alitajunta olettaa niin. Antaisin siis aika paljon armoa niille, jotka ovat olleet paikalla eivätkä ole puuttuneet.
Olen todella iloinen tästä keskustelusta ja kohusta. Iloitsen siitä, että aika monella meistä se laski taas puuttumisen kynnystä. Seuraavalla kerralla. Oli kyseessä koulukiusaaminen tai eläinsuojelullinen asia.
Kuvituskuva, ei Suomesta.
Minna Tallberg 
Omalle kohdalle on sattunut ja olen puuttunut. Kauan sitten sillä seurauksella, että minulta evättiin kilpaileminen. Ei kovin kauan sitten puutuin, kun hevosen omistaja piti oikeutenaan lyödä hevostaan raipalla karsinassa, koska se oli käyttäytynyt omistajan mielestä huonosti maneesissa. Harrasteratsastajan arjessa törmää näihin juttuihin jatkuvasti. Mikä ratsastajia vaivaa, hevonen on tunteva eläin ja menettää luottamuksen ihmiseen herkästi!