Onko hevonen aina jumissa?

Seuraa itsestäänselvyyksiä suurelle osalle hevosharrastajia. Pahoittelut siitä etukäteen.

Kävin linturetkellä eilen. Kiipesin lapsen perässä lintutorniin ja sieltä alas ja tajusin tänään herättyäni taas jotain hevosistakin. Olin nimittäin reisilihaksistani niin kipeä, etten ollut päästä alakertaankaan. Miksi?

Myönnetään heti, etten ole maratonkunnossa. Lintutorni oli kuitenkin ihan maltillisen korkuinen ja kävelen hieman lyhyempiä portaita monta kertaa päivässä. Liikuntamuoto oli siis tuttu. Kestokin oli lyhyt, ensin portaat ylös, sitten ehkä viiden-kuuden minuutin päästä alas. Miksi ihmeessä sitten menin niin jumiin? Tämä lihaskipu oli voimakkaampi kuin kertaakaan puolitoistatuntisen pilatestunnin jälkeen.

Olen tässä lastauskurssivuotta pitäessäni puhunut aina ja uudelleen siitä, ettei hevoselle ole ihan sama, millä tavalla se sinne autoon laitetaan. Siis onko sen pakko mennä, vaikka sitä pelottaisi, vai opetetaanko sille, ettei ole mitään pelottavaa. Se heijastuu siihen, miten hevonen matkustaa. Rennommin vai jännittyneemmin. Jännittynytkin hevonen voi olla ns. hyvä matkustaja eli seistä paikallaan hyvin auton liikkuessa. Se voi silti olla jännittynyt. Olen puhunut siitä, että kisahevosella tämä heijastuu suorituskykyyn perillä: matkustaminen on fyysisesti rankkaa hevoselle kuitenkin. En ehkä kuitenkaan itsekään aivan tajunnut, millainen ero tässä voi olla.

Valistunut lukija varmasti arvaakin jo, mistä on kyse. Korkean paikan pelosta. Minulla se on aika lievä: en pidä kiipeämisestä enkä korkealla olemisesta, mutta jos kiipeilen enemmän, totun kyllä. Norsun selässä en pelännyt korkealla olemista vaan keskityin pärjäämään aivan mahdottomalta tuntuvan liikkeen kanssa, turistisatulassa kun istuin kaukana norsun liikkeen keskipisteestä. Mutta yhdistelmä lintutorni ja lapsi sai aikaan sen, etten torniin kiivetessäni, siellä ollessani ja alas tullessani rentoutunut hetkeksikään. Olin aivan toimintakykyinen, vaikken nauttinutkaan olostani, ja vasta takaisin alhaalla kävellessäni mäkeä alas tunsin hassua voimattomuutta reisissäni.

Tuttu lääkäri sanoi, että lihakseni olivat todennäköisesti menneet anaerobiseen tilaan eli koska jännitin lihaksia jatkuvasti ollessani ylhäällä, lihakset eivät enää toimineet normaalisti vaan menivät ns. maitohapoille. Tässä tapauksessahan se ei haitannut, eikä minulla ollut ohjelmassa mitään syväkyykkyjumppaa tänäänkään. Mutta ryhdyin sitten miettimään niitä hevosia, jotka tuntuvat jatkuvasti olevan jotenkin jumissa lihaksistaan. Niillä on fysioterapiaa, laserhoitoja, magneettiloimet, hierojat ja Back on Track-tuotteet, niillä käy kiropraktikko, osteopaatti tai kraniosakraalihoitaja – ja silti ne ovat aina vaan jumissa. Ne syövät analysoitua ja paremmin tasapainotettua ruokaa kuin moni omistajansa ja niiden rehuun lisätään magnesiumia ja MSM:ää ja mitähän vielä?

Koska olen hevostenkouluttaja, näen paljon erilaisia hevosia. Aika moni niistä jännittää jotenkin. Kouluttamalla monia voidaan auttaa suhtautumaan rennommin ihmisen kanssa toimimiseen. Osa hevosista alkavat hengittämään normaalisti vasta vähän ajan kuluttua: ottavat usein sellaisen syvän hengityksen, päristelevät ehkä ja ovat sitten kertaheitolla rennompia. Mitä jos osa hevosista on jumissa siksi, että ne jännittyvät ihmisen kanssa ollessaan? Jatkuvasti maitohapoilla siksi, että niidenkään lihakset eivät rentoudu normaalisti kymmeneen minuuttiin tai tuntiin päivittäin?

ugh

Jännittynyt hevonen.

Tiedän, tämä on sitä inhimillistämistä. Nisäkkäiden lihakset ja aineenvaihdunta ovat kuitenkin varsin samanlaiset. Hyvä uutinen – heille, joille tämä oli uusi ajatus – on tietenkin se, että sen sijaan, että hevosta pitäisi jatkuvasti hoitaa jumiensa takia voikin jotain hevosta auttaa, että se saa oppia, ettei ihmisen kanssa, ratsastuksessa, kengityksessä tai kuljetuksessa tarvitse jännittää. Voisi tulla aika paljon halvemmaksikin noin kymmenen vuoden aikana.

Pienenkin vaurion jälkeen kannattaa levätä

Hollannissa tehdään verrattaen paljon mielenkiintoisia hevostutkimuksia ja yksi niistä tutki eri hevosten kestävyyttä ratsastuskäytössä. Otannassa oli nuoria hevosia, joilla aloitettiin ratsastus sekä kahden eri ratsastuskoulun hevosia ja niitä seurattiin 9 viikon ajan. Nuorista hevosista (niitä oli 58 kpl) peräti 19% piti keskeyttää koe terveysongelmien takia – ja koe kesti vain kaksi kuukautta.

Mielenkiintoista oli myös, että pienet vauriot, joita ei seurannut taukoa ratsastuksessa, ennakoivat selvästi suurempia vahinkoja. Kannattaa siis antaa hevoselle mahdollisuus toipua rauhassa pienestäkin loukkaantumisesta.

Ruotsalaistutkimuksessa taas sellaisilla ratsastuskouluilla, joilla oli terveimmät hevoset, oli tapana asteittain lisätä uusien hevosten työtä yli 11 viikon ajan.

Hevosten kestävyys on asia, josta voisi puhua enemmänkin. Millä tavalla valmennettuna hevonen kestää ratsastuskäytössä parhaiten? Hollantilaistutkimuksessa noin viidennes kilpahevosista keskeytti uransa terveydellisistä syistä. Saksalaisvalmentaja Marius Schneider linkitti taas Facebookin kuvan päivän klinikkaan osallistuvista hevosista, joiden keski-ikä oli 17,5 vuotta.

2009_03_20_5300

Marius Schneider.

Yksi kommentti

  1. Hyvä kirjoitus ja olen ainakin itse samoilla linjoilla. Hevonen ottaa ihmisen jännitykset tai ihmisen kanssa työskennellessä jännitykset itseensä. Pitäisi aina osata olla rento ja pyyttää hevoselta kaikki rentona.

    Haluaisin kuulla lisää valmennustyylistä, jolla hevonen kestäisi ratsastuskäyttöä paremmin 🙂 Itse etenen todella hitaasti omani kanssa ja olisi kiva kuulla siihen liittyviä ajatuksia aiheesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s