Miksi lastauskurssille?

Lastaus on monelle hevoselle ja sen omistajalle suoranainen painajainen. Monelle myös vain vähän jännittymistä ja verenpaineen nousua aiheuttavaa, mutta sekin joskus riittää siihen, että lastaamisesta tulee koko ajan hieman hankalampaa. Veikkaisin, että sadat ellei tuhannet suomalaishevoset voisivat lastautua rennommin ja paremmin. Siksi pidän lastauskursseja.

Mitä kurssilla tapahtuu?

Lastauskurssilla aloitan aina luennolla, sillä lastaukseen kuuluu monta opetettavaa osaa joista kaikkia ei välttämättä päästä kurssihevosten kanssa harjoittelemaan. Luento kestää noin kaksi tuntia ja siellä puhutaan siitä, miten hevonen oppii ja miten sitä voi kouluttaa, miksi lastaus ja matkustaminen on hevoselle niin vaikeaa sekä erilaisista koulutustavoista. Käymme läpi sen, mitä kaikkea hevoselle pitää opettaa ennen varsinaista lastausta ja miten. Puhumme siitä, miten hevosta sitten saadaan menemään sinne traileriin ja pysymään siellä – ja milloin sen on sitten pakko tehdä niin. Puhutaan erilaisista ongelmista ja niiden ratkaisuista. Vastaan kysymyksiin ja pidän siitä, että ihmiset kysyvät.

Käytännön harjoittelussa tehdään sitten harjoituksia niiden hevosten kanssa, jotka asuvat tallilla. Lastausongelmaista hevosta ei kannata tuoda vieraaseen paikkaan lastauskurssille. On paljon järkevämpää tuoda ihmiset hevosen kotiin. Oleellista lastausta harjoitellessa on nimittäin, että hevonen oppii menemään traileriin tai hevosautoon mielellään, rennosti ja onnistuneesti. Silloin se matkustaa rennommin ja suorittaa perillä paremmin. Jos hevonen jännittää kuljettamista ja sitä on edellispäivänä tai aamulla kuljetettu vieraaseen paikkaan, se ei ole aivan rento.

Meneekö kaikki hevoset kurssilla traileriin?

Todennäköisesti ei. Lastauskurssin tavoite on antaa hevosenomistajille valmiudet harjoitella lastaamista kotona niin, että hevonen todella oppii kaikki ne osa-alueet, jotka liittyvät lastaukseen ja kuljetukseen. Jos hevosella on lastausongelma, sillä on todennäköisesti jonkinlaisia huonoja kokemuksia aiheesta ja silloin koulutukseen liittyy vanhan jännittymisen pois opettamista. Siihen menee aina aikaa. Kursseilla haluan siis, että hevonen pääsee hyvään alkuun, mutta koska tarkoitus on asteittain laajentaa hevosen mukavuusaluetta niin, että se laajenee traileriin asti, siihen tarvitaan todennäköisesti muutamia harjoituskertoja. Se kannattaa.

Mitä jollen halua tulla kurssille?

Tulen myös mahdollisuuksien mukaan pitämään yksityisopetusta lastauksessa kotitallillesi.

Tarkkasilmäinen katsoja näkeekin videolta kaksi jo lastauskoulutettua hevosta ja yhden kesken koulutuksen olevan (se keskimmäinen voikko tamma). Tätäkin tammaa voi lastata ja kuljettaa ongelmitta: se menee suoraan traileriin talutettuna, seisoo paikallaan kuljetuksen ajan ja tulee rauhallisesti ulos. Miksi sitten silti koulutan sitä?

Koska kuten videolla näkyy, sille ei ole yhdentekevää, meneekö se traileria kohti vai ei. Sen huomaa sen hitaasta liikkumisesta – se on lusitano, joka ei rotuna ole tunnettu hitaudestaan – ja siitä, että se kääntää päätä pois. Se osaa tehtävän ”kosketa turvalla ihmisen kättä” todella hyvin, mutta lähtee silti uuteen yritykseen hitaasti. Sen yleisolemus on jännittynyt. Sille pitää siis opettaa, että traileri on ihan turvallinen paikka, jonne kannattaa mennä, vaikka olisi myös mahdollisuus olla menemättä. Vaikka sitä kuljetetaan harvoin, minusta sillä on kuitenkin väliä, että se tuntee silloin olonsa hieman turvallisemmaksi.

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: