Näin selviät julkisuudesta

4YourHorse -tapahtuma tuli ja meni ja jätti jälkeensä mielipiteitä puolin ja toisin. Tylsäksi ei kai kukaan voi tapahtumaa moittia, paitsi ehkä se paneelikeskustelu, johon itsekin osallistuin. Tylsäksi keskusteluksi sen teki se tosiasia, että kaikki olimme aika samaa mieltä asioista. Toisin kuin olen saanut itsekin lukea alan lehdestä niin en ole lainkaan kilparatsastusvastainen: mistähän sekin uskomus on peräisin? Siitä kuitenkin enemmän seuraavalla kerralla.

Minä olen siis aikuinen ihminen. Minulle on jo siunaantunut jonkun verran suhteellisuudentajua. Olen esimerkiksi matkustanut eräälle lentokentälle 60-luvulta peräisin olevassa VW-bussissa, jonka joka puolelle oli teipattu isot lakanat, jossa luki TOURIST, koska oli sisällissota, sissit olivat määränneet ulkonaliikkumiskiellon (joka ei koskenut turistikuljetuksia) ja ampuivat kaikkia paikallisia, jotka rikkoivat sen. Istuin ikkunapaikalla, koska olin kovin valkoihoinen. Vierelläni istunut nainen sanoi, että hän on liian paikallisen näköinen, hänet ammuttaisiin.

Olen nähnyt ihmisen syntyvän ja ihmisen kuolevan. Kumpikin antaa hieman lisää perspektiiviä.

Ei, sen jälkeen julkiset esiintymiset, luennot, kurssit ja haastattelut eivät jännitä minua. Eivät myöskään se, mitä joku minusta sanoo. Minua on siis asteen vaikeampi pelotella, ja se on ihan hyvä asia.

Vaikka on todella ikävää joutua nettiraivon kohteeksi, kuten muutamat nuoret ja vähän vanhemmatkin ihmiset ovat joutuneet viime viikolla, voin kertoa, että sekin menee nopeasti ohi. On kuitenkin pari tapaa selviytyä paremmin.

Oli nuori tai aikuinen, nykyaikana melkeinpä kuka vain voi joutua tai päästä julkisuuteen. Kun pistin ensimmäisen kerran naamani toiselle puolelle ruutua sain parit hyvää neuvoa, joita olen seurannut siitä lähtien. Jos siis aiot osallistua TV-ohjelmaan, kirjoittaa blogia, seurustella julkkiksen kanssa tai vaikkapa osallistua vaaleihin poliitikkona, lue tämä ensin. (Ja tätä lukevat ihmispsyyken ammattilaiset, naurakaa vapaasti ja korjatkaa.)

Ohjeita on tasan kaksi, ja ne tulevat tässä:

Älä lue nimettömiä keskustelupalstoja

Oikeasti. Vaikka se on houkuttelevaa, vaikka haluaisit nauttia jännityksestä tai haluaisit jopa (teoriassa) tietää, mitä mieltä ihmiset sinusta ovat. Jos joku oikeasti haluaa kertoa mielipiteensä tai keskustella asioista, se ottaa sinuun yhteyttä. Puhelimella, sähköpostilla tai vaikka Facebookissa. Omalla nimellään. Jos joku haluaa vain oksentaa omaa pahaa oloaan ulos nettiraivon muodossa, se tekee sen nimettömällä keskustelufoorumilla. Sinun ei tarvitse sitä lukea. Sinun ei ole tarkoituskaan. Se ei todennäköisesti liity sinuun juuri mitenkään: kohde voisi olla maahanmuuttaja, poliitikko tai julkkis. Pahoinvoiva ihminen yrittää helpottaa oloaan etsimällä kohdetta ja silloin mikä tahansa usein käy.

Kenenkään itsetunto ei ole tehty kestämään nimettömyyden suojissa arvostelevien ihmisten ryöpytystä. Saamani neuvo oli tässä siis oikein hyvä: en lue nimettömiä keskustelupalstoja. Keskustelen tosi mielelläni asioista kasvotusten ja netissäkin, mutta vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka sanovat sanottavansa suoraan minulle. Se on toiminut hyvin.

Sillä: vaikka olet päätynyt julkisuuteen, ei ole mitään syytä, miksi sinun pitäisi lukea ikävää ja kasvotonta arvostelua. Ja valitettava tosiasia on, että ilkeiden ihmisten kohdalla ei yhtään auta, vaikka kävisit palstoilla kertomassa, että olet oikea ihminen ja asiaton arvostelu sattuu. He todennäköisesti saavat siitä vain tyydytystä: onhan ihan tutkittuakin, että jos itsellä on huono olo, tulee hetkeksi parempi olo, kun jotakuta muuta haukutaan.

Eli: älä lue keskustelupalstoja. Se säästää sinua, ja sinun päätehtäväsi on pitää itsestäsi huolta.

Toimittajille voi sanoa myös ei, ja sitä kannattaa harjoitella

Aika moni ihminen päätyy esittelemään kotiaan tai parisuhdettaan lehtien sivuille vähän vahingossa. Ei siksi, että janoavat julkisuutta – vaikka heitäkin varmasti on – vaan monen kohdalla vain siksi, että he ovat normaaleja, kohteliaita ihmisiä. Jos normaalin kohteliaalta ihmiseltä kysyy jotain, hän pyrkii vastaamaan. Yleensä totuudenmukaisesti. Ja normaalin avulias ihminen pyrkii auttamaan, jos pyydetään palvelusta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisi kenenkään velvollisuus vastata kaikkiin kysymyksiin tai päästämään toimittajia kotiinsa.

Jos toimit eläinten kanssa muista, ettei sinulla myöskään ole velvollisuutta suostua esimerkiksi siihen, että koulutat eläintä ja selostat mitä teet kameralle samaan aikaan. Tietenkin toimittaja ehdottaa näin, mutta toimittaja ei olekaan se eläinten kanssa toimiva. Toimittajalle voi ja kannattaakin selittää, että usein näin tehdessä jompi kumpi asia kärsii.

Kuten toimittajakaverini juuri päivitteli, haastateltavalla ei ole minkäänlaista oikeutta ennakkotarkastaa juttua eikä ole oikeutta tehdä siihen muutoksia. Ei olekaan. Väärään – jo julkaistuun – tietoon on oikeus saada oikaisu julkaistua lehdessä tms. ja jos joutuu kritiikin kohteeksi voi olla, että on oikeus saada vastine julkaistua. Mutta muita oikeuksia haastateltavalla ei ole. Edit: Haastateltavalla on kyllä Journalistiliiton ohjeiden mukaan oikeus tarkastaa omat sanomisensa etukäteen, jos hän osaa pyytää tätä ja jos julkaisuaikataulu antaa myöden. Kannattaa pyytää.

Mutta: jokainen, jolta kysytään kommenttia tai haastattelua, pystyy etukäteen sopimaan, että hän saa lukea jutun ennakkoon ja korjata mahdolliset asiavirheet ennen julkaisua. Se on täysin sallittua eikä kenenkään toimittajan kannata siitä luistaa. Ainakaan kovinkaan monta kertaa. On myös sekä toimittajan että haastateltavan etu, että asiat ovat oikein. Haastateltavan oikeuksiin ei kuitenkaan kuulu itse artikkelin muuttaminen.

Ei, minulla ei ole mitään toimittajia vastaan. Olen jopa sellainen joskus itsekin. He tekevät työtään ja arvostan sitä. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse suostua vain siksi, että joku kohteliaasti kysyy.

Tässä ne elämänohjeeni julkisuuden varalle olivatkin. Näillä jo pärjää melko pitkälle. Ja koska asia tuli puheeksi tänään muussa yhteydessä ja lupasin, että se voi olla testamenttini kaikille shetlanninponiomistajille: ne pysyvät langoissa sitten, kun alalanka on neljä senttiä maasta ja ponilla ponnari. Ei minulla tällä erää muuta.

_MG_8398

8 Kommenttia

  1. Tuskin voisin olla enempää samaa mieltä. Ykköskohtaa lukiessa hymyilytti, kun muistin joidenkin epäuskon: Siis etkö sä oikeasti googlaa koskaan itseäsi? (En.) Etkä lue keskustelupalstoja? (En.) Eikö sua kiinnosta? (Ei, ja teosteni arviot saan yleensä kustantajilta.)

  2. Johan lähti kuin telkkä pöntöstä se kommentti, keskeneräisenä. Seuraa jatko-osa:

    Toiseen kohtaan piti sanomani, että viestintägurut ovat onnistuneet vakiinnuttamaan ihmisten mieleen sellaisen tarinan, että kaikki julkisuus olisi poikkeuksetta hyväksi ja pakko ottaa vastaan. No kas kun ei ole. Kyllä sen ajatuksen saa haastaa, vaikka näinä ”yksityisyyden aika on ohi” -aikoina sellainen herättääkin joskus melkoista hämmennystä.

    1. Totta tuokin. Minähän mielelläni puhun loputtomasti hevosten kouluttamisesta ja hyvästä hevostenpidosta, eli suostun kyllä poikkeuksetta siihen aiheeseen liittyviin haastattelupyyntöihin ja vieläpä ilomielin. Olen kyllä myös ohjannut aika monta haastattelupyyntöä paremmille osaajille.

  3. Pidin esiintymisestäsi paneelissa. MIkäli ymmärsin oikein, vastasit kysymykseen, miten hevosia tulee ruokkia, että sinä pidät huolen omien hevostesi ruokinnasta. Se oli virkistävää.

    Henkilöhaastattelut ja kommenttien esittäminen ovat siinä mielessä hankalia, että en ymmärrä, kenen etu on antaa haastateltavasta eri kuva kuin mitä hän haluaa itsestään antaa? Toimittajan töitä itse tehneenä koen, että myös minun uskottavuuteni joutuisi koetukselle, jos esittäisin asioita ja ihmisiä väärässä valossa siksi, että haluaisin hakea vastakkainasettelua tai synnyttää kohua.

    Jos ihmistä haastatellaan, hänen pitää antaa päästää oma äänensä kuuluville.

    Nettikeskustelujen lukemista pitäisi jokaisen tosiaan välttää.

    1. Kiitos! Taisin ruokinnasta sanoa, että jos hevosta ruokkii sen tarpeiden mukaan ja se saa riittävästi heinää on hevoselle todennäköisesti ihan sama, annetaanko ruoka siitä 12 purkista vai ei. Jos se tekee omistajan onnelliseksi eikä aiheuta hevoselle ongelmia, miksi se ketään haittaisi?

      Tai niin ainakin ajattelin, mitä sitten sanoin käytännössä on vähän eri asia 🙂

      1. En mä vaan muista mutta joo, todennäköisesti olen viimeinen joka alkaisi neuvoa muita ruokinta-asioissa. Ostan sen palvelun itsekin asiantuntijalta, joka laskee heinäanalyysien perusteella lisäpurkkien määrän.

        Olen vain tässä miettinyt, että on ollut kaikenlaista epäolennaista kritiikkiä nykyajan hevostenomistajille – ihan sama se kai hevoselle on, monestako purkista se syö, kunhan saa tarpeelliset ravinteensa? Ja sama kai se hevoselle on, onko sillä 25 vaaleanpunaista loimea, jos sitä loimitetaan vain tarpeen mukaan?

        Samoin mietin sen ”onko oikein käyttää hevosta kilpailuihin” että hevonen tuskin ymmärtää ihmisen motivaatiota tehdä asioita: väliä on, miten ja mitä tehdään. Vaikka ihmisen motivaatio olisi ”äänet käskee”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s