Minna Tallberg

Hei vaan kaikki: olen yhä hengissä hiljaisuudesta huolimatta. Marraskuun puolella saatu mikälieflunssa teki loppuvuodesta harvinaisen hiljaisen mutta tänään on jo parempi olo ja uudenvuoden kirjoitus tulee tässä, vaikka hieman myöhässä.

Asun vanhassa talossa: seitsemän vuoden kuluttua voimme pitää sen satavuotisjuhlia. Talossa on oikukas maalämpöpumppu, joka päätti heittää tutun HP/MS-larm -hälytyksensä juuri ennen joulua. Edellisvuosista viisastuneena osasin jo kytkeä sähkökäytön päälle ja sinnittelimme sitten yli pyhien sen avulla. Eilen kuitenkin sisälämpötila lähti laskuun. Vaikka paikallinen putkimies tuli ja korjasi rikkoutuneen ylipaineventtiilin niin jostain käsittämättömästä syystä lämpimän veden lämpötila on tänäänkin vain 36 astetta eikä sillä oikein taloa lämmitetä, patterit ovat suunnilleen kädenlämpöisiä. Neljästä tulisijasta huolimatta sisälämpötila on tällä hetkellä 15,5 astetta.

Miten tämä liittyy muutokseen? Siten, että kun lämpötila eilen lähti laskemaan, se tuntui hirveän huolestuttavalta. Muutos oli huolestuttava itsessään. Alitajuntani ikään kuin huusi koko ajan, että ”Hälytys, hälytys, emme voi tietää, mihin tämä johtaa!!!”

Nyt kun lämpötilan lasku on pysähtynyt (ja kun muistin, että meillähän on varastossa myös kolme sähköpatteria) niin olo on taas ihan levollinen. Eihän se 15 astetta nyt niin mukava ole, mutta toisaalta siihen tottuu aika nopeasti. Kerrospukeutuminen auttaa tässäkin asiassa. Villasukat, tuplavillatakki, villapedit koirilla. Kissat ovat asettuneet takkojen ja kakluunien päälle.

Luulen silti etten ole ainoa, jonka mieli pitää muutosta huolestuttavana. Sekin on varmasti ollut ihmislajia säilyttävä ominaisuus aikanaan. On varmasti vieläkin. Mutta ajattelin siitä huolimatta, että tämä vuosi voisi olla muutoksen vuosi.

Olen oppinut paljon vuoden 2015 aikana. Muun muassa olen oppinut, ettei kannata puhua englantia julkisesti suomalaisessa tapahtumassa ilman suomenkielistä tulkkausta. Olen nykyään yleensä mitä pitkämielisin tyyppi mutta täytyy kyllä sanoa, että verenpaineeni nousi aika monta pykälää kun luin 4YourHorse -paneelikeskustelun jälkeen lehdestä, että luonnehdin itseäni kilparatsastuksen vastustajaksi. Sain kyllä oikaisun seuraavaan lehteen, mutta kukapa sen näki? Tässä se on:

Jotta asia ei jäisi epäselväksi: en ole kilparatsastuksen vastustaja. Menen kyllä yleensä avaamaan suutani eri tapahtumissa kun kerran kutsutaan, ihan siksi, että suhtaudun intohimoisesti aiheeseen hevonen ja hevosen ja ihmisen yhteistyö, oli se sitten kotona tai kilpailuissa. Sanoin siis paneelikeskustelussa, että ”voi olla, että minut on kutsuttu paikalle kilparatsastuksen vastustajana, mutta olen kaikkea muuta.”

Olisi aika tavatonta jos ihminen, joka on vuosikymmeniä tehnyt työtä kilparatsastuksen ympärillä (ensin hevostenhoitajana, sitten valokuvaajana, toimittajana, tiedottajana ja nykyään enemmän hevosten ja ihmisten kouluttajana) vastustaisi kilparatsastusta. Vastustan kyllä hevosten huonoa kohtelua, oli se sitten kilpailuissa tai kotimaneesissa, mutta niinhän meistä jokainen tekee, eikö vain? Suhtaudun sikälikin kilparatsastukseen intohimoisesti, että teen aika paljon työtä sen eteen, että kilparatsastusta olisi tulevaisuudessakin. Maailma muuttuu ja veikkaukseni on, että vain eettisesti kestävä kilparatsastus on mahdollinen tulevaisuudessa. Tulevaisuus ei välttämättä ole kovin kaukana.

Olen siis oppinut paljon viime vuonna. Aion oppia vielä enemmän tänä vuonna. Aion suhtautua muutokseen avoimemmin, sanoi evoluution muovaava mieleni mitä tahansa. Aion osaltani vaikuttaa siihen, että muutosta tulee myös hevosten elämään.

Yksi asia, missä voimme helposti vaikuttaa hevosten hyvinvointia parantavasti on sääntömuutosten esittäminen: esimerkiksi kotimaisessa Mirjami Miettisen hevosten suun tutkimuksessa todettiin sekä kuolainten että turparemmien aiheuttavan usein hevoselle vaurioita suun alueelle. Samanlaisia tuloksia on tullut myös ruotsalaistutkimuksessa. Ensimmäinen askel kohti hevosystävällisempää kilparatsastusta voisi olla joidenkin kuolaimettomien suitsien hyväksyminen kaikissa kouluratsastuskilpailuissa sekä turparemmin kireyden mittaaminen (vanha sääntö on ollut, että turparemmin ja hevosen nenäpiin väliin kuuluu mahtua kaksi sormea) ja turparemmittä kilpailemisen hyväksyminen.

Viime vuonna perustettu SRL:n jäsenseura Operantit Ratsastajat ry. (www.operantitratsastajat.fi) on käynnistämässä toimintansa toden teolla tänä vuonna ja sääntöjensä mukaisesti ”edistää hevosten hyvinvointia ja niitä käsittelevien ihmisten turvallisuutta edistämällä tutkittuun tietoon perustuvien koulutusmenetelmien käyttöä ratsastuksessa ja muissa yhteyksissä.” Tule ihmeessä jäseneksi, yhdessä voimme muuttaa maailmaa hieman paremmaksi!