Hei vaan kaikki: olen yhä hengissä hiljaisuudesta huolimatta. Marraskuun puolella saatu mikälieflunssa teki loppuvuodesta harvinaisen hiljaisen mutta tänään on jo parempi olo ja uudenvuoden kirjoitus tulee tässä, vaikka hieman myöhässä.
Asun vanhassa talossa: seitsemän vuoden kuluttua voimme pitää sen satavuotisjuhlia. Talossa on oikukas maalämpöpumppu, joka päätti heittää tutun HP/MS-larm -hälytyksensä juuri ennen joulua. Edellisvuosista viisastuneena osasin jo kytkeä sähkökäytön päälle ja sinnittelimme sitten yli pyhien sen avulla. Eilen kuitenkin sisälämpötila lähti laskuun. Vaikka paikallinen putkimies tuli ja korjasi rikkoutuneen ylipaineventtiilin niin jostain käsittämättömästä syystä lämpimän veden lämpötila on tänäänkin vain 36 astetta eikä sillä oikein taloa lämmitetä, patterit ovat suunnilleen kädenlämpöisiä. Neljästä tulisijasta huolimatta sisälämpötila on tällä hetkellä 15,5 astetta.
Miten tämä liittyy muutokseen? Siten, että kun lämpötila eilen lähti laskemaan, se tuntui hirveän huolestuttavalta. Muutos oli huolestuttava itsessään. Alitajuntani ikään kuin huusi koko ajan, että ”Hälytys, hälytys, emme voi tietää, mihin tämä johtaa!!!”
Nyt kun lämpötilan lasku on pysähtynyt (ja kun muistin, että meillähän on varastossa myös kolme sähköpatteria) niin olo on taas ihan levollinen. Eihän se 15 astetta nyt niin mukava ole, mutta toisaalta siihen tottuu aika nopeasti. Kerrospukeutuminen auttaa tässäkin asiassa. Villasukat, tuplavillatakki, villapedit koirilla. Kissat ovat asettuneet takkojen ja kakluunien päälle.
Luulen silti etten ole ainoa, jonka mieli pitää muutosta huolestuttavana. Sekin on varmasti ollut ihmislajia säilyttävä ominaisuus aikanaan. On varmasti vieläkin. Mutta ajattelin siitä huolimatta, että tämä vuosi voisi olla muutoksen vuosi.
Olen oppinut paljon vuoden 2015 aikana. Muun muassa olen oppinut, ettei kannata puhua englantia julkisesti suomalaisessa tapahtumassa ilman suomenkielistä tulkkausta. Olen nykyään yleensä mitä pitkämielisin tyyppi mutta täytyy kyllä sanoa, että verenpaineeni nousi aika monta pykälää kun luin 4YourHorse -paneelikeskustelun jälkeen lehdestä, että luonnehdin itseäni kilparatsastuksen vastustajaksi. Sain kyllä oikaisun seuraavaan lehteen, mutta kukapa sen näki? Tässä se on:
Jotta asia ei jäisi epäselväksi: en ole kilparatsastuksen vastustaja. Menen kyllä yleensä avaamaan suutani eri tapahtumissa kun kerran kutsutaan, ihan siksi, että suhtaudun intohimoisesti aiheeseen hevonen ja hevosen ja ihmisen yhteistyö, oli se sitten kotona tai kilpailuissa. Sanoin siis paneelikeskustelussa, että ”voi olla, että minut on kutsuttu paikalle kilparatsastuksen vastustajana, mutta olen kaikkea muuta.”
Olisi aika tavatonta jos ihminen, joka on vuosikymmeniä tehnyt työtä kilparatsastuksen ympärillä (ensin hevostenhoitajana, sitten valokuvaajana, toimittajana, tiedottajana ja nykyään enemmän hevosten ja ihmisten kouluttajana) vastustaisi kilparatsastusta. Vastustan kyllä hevosten huonoa kohtelua, oli se sitten kilpailuissa tai kotimaneesissa, mutta niinhän meistä jokainen tekee, eikö vain? Suhtaudun sikälikin kilparatsastukseen intohimoisesti, että teen aika paljon työtä sen eteen, että kilparatsastusta olisi tulevaisuudessakin. Maailma muuttuu ja veikkaukseni on, että vain eettisesti kestävä kilparatsastus on mahdollinen tulevaisuudessa. Tulevaisuus ei välttämättä ole kovin kaukana.
Olen siis oppinut paljon viime vuonna. Aion oppia vielä enemmän tänä vuonna. Aion suhtautua muutokseen avoimemmin, sanoi evoluution muovaava mieleni mitä tahansa. Aion osaltani vaikuttaa siihen, että muutosta tulee myös hevosten elämään.
Yksi asia, missä voimme helposti vaikuttaa hevosten hyvinvointia parantavasti on sääntömuutosten esittäminen: esimerkiksi kotimaisessa Mirjami Miettisen hevosten suun tutkimuksessa todettiin sekä kuolainten että turparemmien aiheuttavan usein hevoselle vaurioita suun alueelle. Samanlaisia tuloksia on tullut myös ruotsalaistutkimuksessa. Ensimmäinen askel kohti hevosystävällisempää kilparatsastusta voisi olla joidenkin kuolaimettomien suitsien hyväksyminen kaikissa kouluratsastuskilpailuissa sekä turparemmin kireyden mittaaminen (vanha sääntö on ollut, että turparemmin ja hevosen nenäpiin väliin kuuluu mahtua kaksi sormea) ja turparemmittä kilpailemisen hyväksyminen.
Viime vuonna perustettu SRL:n jäsenseura Operantit Ratsastajat ry. (www.operantitratsastajat.fi) on käynnistämässä toimintansa toden teolla tänä vuonna ja sääntöjensä mukaisesti ”edistää hevosten hyvinvointia ja niitä käsittelevien ihmisten turvallisuutta edistämällä tutkittuun tietoon perustuvien koulutusmenetelmien käyttöä ratsastuksessa ja muissa yhteyksissä.” Tule ihmeessä jäseneksi, yhdessä voimme muuttaa maailmaa hieman paremmaksi!
Minna Tallberg 
Jag tror att de eftergifter som gjorts i bettregler vid dressyrtävlingar (Sverige) och att bära sporrar inte längre är en regel är ett par steg i rätt riktning. Jag har stora förhoppningar om att bettlöst snart kommer att vara ett alternativ även inom dressyren och ärligt talat så förstår jag verkligen inte varför nosrem är ett måste i dressyren. Kanske har nosremmen behövt sitta där eftersom det har funnits ett behov att dra åt munnen på en gapande häst som försöker undkomma bettets inverkan. Frågan borde ju då hellre vara varför hästen vill undkomma bettet eller vill lägga tungan ovanför bettet och inte bara åtgärdas genom att dra åt en nosrem hårdare? Det kan ju hända att man under en unghästs utbildning behöver ha en nosrem under en period om det finns pedagogisk skäl till det men den kan ju då avlägsnas när det pedagogiska målet är uppfyllt?
Min unghäst reds in bettlöst då hon hade problem med en tand. Jag till och med dressyrtränade bettlöst för en traditionalists dressyrtränare som vid ett tillfälle uttryckte sin förvåning över att hästen kunde ”gå rätt” och ”gå på tygeln” trots det där jag hade på huvudet dvs ett sidepull. Jag har som sagt stora förhoppningar på att bettlöst snart kommer att godtas på dressyrtävlingar!
Jag har hört argumentet att huvudlaget riskerar att falla av utan nosgrimma men anser inte att det är fullgott då exempelvis brukskörning på bana och på åkrar, terräng och i skog har som regel (Sverige) att nosrem inte ska eller får användas. Riskerna att huvudlaget skulle trilla av, svepas av eller klias av är betydligt större i brukskörningen än i ex dressyrridningen då det knappast finns varken träd eller buskar eller stora stenar att klia av eller dra av huvudlaget på på en dressyrbana 😉
Tyvärr så har jag sett att grenen WE Working Equitation (Sverige) har tagit bort möjligheten att tävla bettlöst. Denna möjlighet fanns förut men jag ser den inte längre i regelverket vilket jag tycker är att ta ett steg bakåt i utvecklingen (jag hoppas jag har fel och att jag bara missat texten i tävlingsreglementet).
Hoppas det rett ut sig med bergvärmen!
//Jaana
Tack! Jag tror inte att det kommer att bli större problem med att ändra reglerna nu när det finns forskning att stöda sig på: bett har ju använts i tusentals år så det är ju tradition mer än kanske något annat. Det finns ju mycket man kan ha i stället. (Och jo, jag använder också bett ibland men rider mest på en sk. iberisk kedjekapson som är mindre rafflande än det låter…)
Nosremmen tror jag hade sitt ursprung mer som något att fästa grimskaftet i när hästen bands upp, för det ska man ju inte göra i bettet. Men det gör man ju inte på dressyrbanan heller…