Hevosharrastajan prototyyppi on muuttumassa. Siinä, missä 80-luvulla tallit täyttyivät pääosin lapsista ja teini-ikäisistä, on nykyharrastaja yhä useammin aikuinen. Mitä tämä tarkoittaa hevosalan ammattilaisille?
Kävin mielenkiinnosta kuuntelemassa mitä hevostalouden tulevista ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista puhuttiin seminaarissa marraskuun alussa. Siellä kävi ilmi mm. se, että Ratsastajainliitolle valitetaan yhä useammin, jos opettaja käyttäytyy epäasiallisesti tai opetustyylissä on puutteita, kuten valitetaan huonosta asiakaspalvelusta muutenkin. Tämä taas asettaa ratsastuksenopettajille ja -ohjaajille uusia vaatimuksia. Asiakaspalvelun pitää olla hyvää, pedagogiikan tuntemus kunnossa ja asiakkaille pitää voida perustella, miksi asiat tehdään.
Opettajasta ihmisten ja hevosten kouluttajaksi?
Hevostalouden tutkinnot uudistuvat niin, että uusi tutkintorakenne tulee voimaan 1.1.2018. Siinä on yksi hevostalouden perustutkinto (ennen: hevostenhoitaja tai ratsastuksenohjaaja), yksi hevostalouden ammattitutkinto (ennen: ratsastuksenopettaja, kengittäjä, valmentaja (4 eri suuntautumista)) ja yksi hevostalouden erikoisammattitutkinto (ennen: ratsastuksenopettajan master-tutkinto). Näiden tutkintojen alla voi sitten tulevaisuudessa valita osaamisala.
Mitä hevosalan ammattilainen tekee?
Jokaisen, joka on hevosalalla, tulee osata hoitaa hevosia ja tallia ja tietää, millaiset tarpeet hevosella on ja miten niitä voi toteuttaa mahdollisimman hyvin. Niin fyysisesti kuin henkisesti, sillä muuten hevonen ei pysy terveenä. Hänen tulee tunnistaa sairas hevonen ja antaa sille ensiapua. Mutta ennen kaikkea hänen kuuluu osata ”käsitellä” hevosia. Laitoin tuon käsittelyn lainausmerkkeihin siksi, että koska hevonen on oppiva eläin, yleensä kaikessa sen käsittelyssä ja käytössä mukana on kuitenkin aimo annos hevosen kouluttamista.
Jos olet hevosalan ohjaaja tai opettaja, olet käytännössä kouluttamassa sekä ihmisiä että hevosia. Eli kuten tässä tutkintoaiheisessa esityksessä lukee, hevosalan ammattilaisella tulee olla vankka tietämys oppimispsykologiasta ja myös käytännön taidot kouluttaa hevosia ja jos olet ohjaaja tai opettaja, myös ihmisiä. Perustutkintotasolta lähtien. Sillä jollet käytännössä hevosta käsitellessäsi pidä mielessä, että se oppii koko ajan, tulee jossain vaiheessa vastaan tilanne, jossa pelkkä käsittely ei riitä. Koska hevonen ei ”toimi”. Miksi toimi on taas lainausmerkeissä? Koska hevonen ei ole mopo. Se ei ole rikki, ellei se toimi. Tai voi se olla fyysisesti rikki, mutta se on edelleen elävä, tunteva, oppiva eläin.
Olennainen vs. ei
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän pyrin jakamaan asiat olennaisiin ja ei-niin-olennaisiin. Suosittelen sitä kaikille. Olennaista hevosen kannalta on se, että sen elämä on riittävän hyvää. Se saa riittävästi korsirehua, se saa liikkua riittävästi, se on riittävän terve, sillä on mahdollisuus toteuttaa olennaisia käyttäytymistarpeitaan. Hevosta kohdellaan hyvin myös silloin kun sitä ”käytetään” ja sen ei tarvitse pelätä päivittäin tai edes viikottain. Nämä ovat olennaisia asioita. Keskitytään niihin.
Epäolennaista hevosen hyvinvoinnin kannalta taas on se, minkä väriset loimet ja merkkiset varusteet hevosella on ja monestako purkista se saa tarvittavat lisäravinteensa, kunhan varusteet sopivat sille ja ravinteita tulee oikea määrä. Hevoselle epäolennaista on se, voittaako se rusetteja vai ei, onko sen omistaja ns. piireissä vai puskaratsastaja ja millä tavalla ihminen perustelee toimintansa, kunhan toiminta itsessään on hevoselle miellyttävää.
Muuttuva hevosharrastus
OPH:n seminaarissa kävi myös ilmi, että tulevaisuuden hevosharrastaja vaatii yhä kokonaisvaltaisempaa palvelua. Sen sijaan, että hän tulisi ratsastuskouluun vain ratsastamaan, kuten aiemmin oli lähes ainut vaihtoehto jos halusi harrastaa hevosia, nykyajan hevosharrastaja haluaa elämyksiä. Siihen kuuluu paljon muutakin kuin ratsastusta: hevosen kohtaaminen, luonto, talliporukka, muu liikunta (lähde: SRL). Tämä tuo mahdollisuuksia mutta myös haasteita alan ammattilaisille.
Minna Tallberg 