Kolmen rivin tiivistelmä:
- Kaikki hevoset pelkäävät lajityypillisesti jumiin joutumista
- Mitä vähemmän hevonen kokee olevansa jumissa, sitä turvallisempi se on
- Asteittain siedättämällä saat hevosen tottumaan sille lajityypillisesti vaikeisiinkin tilanteisiin
Jokaisella hevosella on joukko synnynnäisiä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä yksilön. Niihin ei voi vaikuttaa muuten kuin varmistamalla, että tamman elämä on tiineenä ollessaan mahdollisimman vähän stressaava ja että valitsee sille paitsi terveen, myös sopivanluonteisen isäoriin. (Kyllä, voidaan jalostaa myös ulkonäköä tai kilpailuihin sopivia ominaisuuksia mutta hevosen itsensä kannalta on ilman muuta tärkeämpää, että se on terve, kestävä ja että sillä on sopiva luonne.) Moneen asiaan voidaan kuitenkin vaikuttaa käsittelyllä ja kouluttamisella.
Varsa syntyy, kasvaa X vuotta ja ryhdymme kouluttamaan siitä ratsua. Miten ratsukoulutus sitten kannattaa järjestää ja mistä aloittaa koulutus?
Kun hevosesta lähdetään kouluttamaan turvallista ratsua, ensisijaisen tärkeää on luoda hevoselle itselleen mielikuva siitä, että se on turvassa. Jos hevonen jännittää edes vähän, tai jopa pelkää, se vaikuttaa kaikkeen, mitä sen kanssa tehdään. Se voi säpsyä, rynnätä, olla kuuro avuille tai käyttäytyä muuten vain oudosti. Luimisteleminen hoitaessa, hankalasti käyttäytyminen kengittäessä ja yhä kovempien kuolaimien tarve ratsastuksessa on usein oire jännittymisestä tai pelosta. Ratsukoulutuksessa jos jossain hevosen turvallisuuden tunnetta kannattaa vaalia.
Lyhyt ohje 1: Aloita ratsukoulutus hevosen kotona, älä siirrä sitä uuteen paikkaan juuri ennen sitä. Hevosella voi kestää useita kuukausia kotiutua uudelle tallille, ellei sille tule mukaan tuttu hevonen.
Lyhyt ohje 2: Opeta hevoselle ensin, että vaikka se on jumissa, se ei tunne olevansa jumissa.
Miten niin jumissa muttei jumissa?
Saaliseläimelle kiinni oleminen on vaikeimmasta päästä asioita. Hevosen luontaiseen käyttäytymiseen ei vain sisälly se, että se seisoisi paikallaan, vaikka joku muu eläin sitoisi siihen remmejä ja kiipeäisi istumaan sen päälle. Juosta lujaa? Check. Hengailla kavereiden kanssa? Check. Paeta vaaraa? Check. Juoda, syödä ja tonkia juuria maasta? Check. Kaikki tämä ja paljon muuta kuuluu luonnolliseen hevosten käyttäytymiseen.
Mutta päästään jumissa oleminen? Kolmella jalalla seisominen monta minuuttia kerrallaan? Paikallaan seisominen, kun toisen lajin edustaja kiipeää istumaan sen päälle? Njet. Myös melkeinpä kaiken muun, mitä haluamme tehdä hevosten kanssa täytyy niille erikseen opettaa.
Oli hevonen kolmen viikon, kolmen vuoden tai kolmenkymmenen vuoden ikäinen, se välttelee jumiin joutumista. Se on ollut lajia säilyttävä piirre eikä sellaista hevosta olekaan, jolle olisi synnynnäisesti aivan sama, onko se laajalla alueella vapaana vai pienessä tilassa kiinni sidottuna. Siihen liittyviin asioihin se tarvitsee paljon koulutusta. Opeta siis sille ensin asteittain, että se, että ihminen tarttuu sen päähän/jalkoihin/kehoon/kaulaan ei tarkoita, että se olisi jumissa. (Kyllä, vaikka se olisi käytännössä jumissa.)
Aloita pienestä, vaikeuta asteittain
Kuulostaako jo tutulta? Jos olet lukenut blogia tai juttujani aikaisemmin, olet varmasti törmännyt tähän ennenkin (kuten toivottavasti olet joka paikassa muuallakin kun kyse on eläimistä ja niiden kanssa toimimisesta). Eli mieti ensin, mikä lopputavoitteesi on, esimerkiksi ratsastajan istuminen nuoren hevosen selässä. Sitten mieti, mikä olisi pienin mahdollinen askel kohti tätä haluttua lopputulosta. Esimerkiksi, että ihminen seisoo hevosen vieressä ja koskee sen selkään kädellä. Viimeiseksi mieti, miten pilkot näiden kahden asian väliin jäävän kouluttamisen mahdollisimman moneen pieneen askeleeseen. Sillä pääset nopeimmin haluttuun lopputulokseen.
Esimerkiksi näin:
- ihminen seisoo hevosen vieressä ja koskettaa sitä kädellä säkään
- ihminen koskettaa hevosta kahdella kädellä
- koskettaa kahdella kädellä ja notkistaa hieman polviaan
- koskettaa ja hyppii pienesti
- hyppii hieman isommin, sitten isommin, sitten isommin, sitten ISOSTI
- (tajusin juuri, että tarvitsen sellaisen yhden hengen trampoliinin)
- hyppii pienesti niin, että koskettaa hevosen kylkeä, sitten isommin jne.
- sivelee hevosta käsivarrella hieman kylkeä pitkin, sitten enemmän, sitten takapuolelle, sitten takapuolen yli (tulevan ratsastajan jalkaa esittäen)
- otetaan kaveri (tai se trampoliini apuun) ja puntataan ihminen roikkumaan hetkeksi hevosen sä’än päälle, tullaan heti alas
- puntataan ihminen roikkumaan, liikutetaan vähän käsivartta
- sitten jalkaa
- sitten molempia
- halataan hevosta hieman, sitten enemmän, sitten enemmän
- puntataan ihminen selkään istumaan, pysyy etukenossa
- puntataan ihminen selkään istumaan, suoristuu
Jos hevonen on perusluottavainen ja edetään sen tottumisen tahdissa, otetaan listan joka kohdasta 2-3 toistoa ja kummaltakin puolelta tehtynä (yhteensä noin 5 toistoa) tuon listan läpikäymiseen saadaan helposti sata asiaa tehtävälistaan. Jos käytät paineen poistoa palkintona, lopeta heiluminen kun hevonen on paikallaan. Jos lisäksi käytät ruokapalkintoja opettamaan hevoselle, että ratsastaja on mukava tyyppi, ajoita ne siihen, kun hevonen on paikallaan.
Ihminen pomppii. EVVK, sanoo kasvava nuori hevonen. Välitavoite ”ihminen pomppii vähän” saavutettu.
Sata asiaa? Miksi? Siihenhän menee vuosi!
Jos hevonen puhuisi suomea, ongelmaa tuskin tulisi vaikka skippaisimme nuo sata asiaa. Sanoisimme sille, että ”Kiipeän nyt selkääsi, älä hämmästy, tulen sitten alas.” Mutta hevonen ei ymmärrä suomea ja sen synnynnäinen käyttäytyminen ei sisällä sitä, että seistään tyyneesti paikalla kun joku kiipeää niskaan. Sille pitää siis selittää asia sellaisella kielellä kuin se ymmärtää ja usein se tarkoittaa siedättämistä (=totutetaan hevosta järjestelmällisesti asteittain vaikeutuvaan tilanteeseen).
Kun teet sen parikymmentä välivaihetta ennen kuin peto on niskassa, hevonen ehtii oppia ja tottua. Silloin se todennäköisesti ei enää lainkaan säikähdä ja jos se jossain vaiheessa säikähtää, sillä on pohjalla sen sata turvallista toistoa eli todennäköisesti se ei säikähdä yhtä paljon ja toipuu siitä nopeammin.
Siitä ei tarvitse pitää kiinni eikä estää sen pakeneminen. Se osaa oikeasti tehtävän. Ja sekä hevosen että ratsastajan elämä on siitä eteenpäin sen muutaman asteen verran mukavampi ja turvallisempi.
Ja siihen menee yhtenä päivänä ehkä sen puoli tuntia tai tunti ”ylimääräistä”. Se on halpa hinta kahdenkymmenen vuoden rauhalle.
Minna Tallberg 