Tähtihetkiä hevosenomistajana 1

Käsi ylös, jos mokasit jotain tänään? Eilen? Viime viikolla? Hyvä, olet siis hengissä. Moni ei ole. Edit: En tarkoittanut edellisillä lauseilla sitä, että mokat tappaisivat. Jotkut tekee, useimmat ei. Tarkoitin, että jos olet hengissä, mokaat välillä. Vain kuolleet eivät mokaa. Ajattelin tänään aloittaa blogisarjani ”Tähtihetkiä hevosenomistajana” ja kertoa vähän siitä, millaista meillä oli viime perjantaina.

Ai miksi? No, tässä iässä tiedän kyllä, että kaikki mokaavat. IHAN jatkuvalla syötöllä. Ei niitä mokia kannata laskea tai jäädä märehtimään niitä, mutta ajattelin nyt yleisen ilmapiirin keventämiseksi aloittaa trendiä ”viikon moka” -postaukset. Haastan kaikki, jotka ovat joskus mokanneet. Minäkin mokaan joka päivä asioita, mutta elämä on silti ihan kivaa ja asiat etenevät silleen mukavasti.

Miksei aina voi olla perjantai?

Meillä oli siis – kolme osallistujaa ja minä – ukkosen, rakeiden ja räntäsateen poistuttua oikein kiva kolmen tunnin nuorten hevosten koulutuskerta, mitä nyt taas kävi ilmi, että pari ”aikuisena” ostettua hevosta jännitti raippa. Tulossa siis erillinen ”Siedätä raippapelko pois” -päivä tai kuusi päivää, hevosten pelon tasosta riippuen sekä mahdollisesti verkkoluento siitäkin aiheesta. Mutta muuten kaikki meni mukavasti, taitavat oppilaat, hevoset oppivat hyvin.

Taustatietoa

Meillä oli – tai on edelleen – jo reippaasti yli kymmenen vuotta palvellut sähköpaimen. Viime kesänä siihen tuli vika, joka aiheutti sen, että se napsui kun laittoi töpselin seinään mutta sähkö ei kulkenut lankaan asti. Siinä sitten lauman kaksi nuorinta oppi vähän liian taitaviksi sähköaidan ali -limboajiksi. Kun vielä tuossa oli talvi ja talvilankaa vain osassa aitaa korjaan siis aitavahinkoja vieläkin. Tervetuloa talkoisiin.

Kuinkas sitten kävikään?

Tiedätte jo todennäköisesti, kuinka kävi. Harjoittelukerta tuli päätökseen. Olin juuri avannut kentän portit niin, että loppulauma sai tulla sinne loppusiivoamaan mahdolliset pudonneet ruokapalkinnot. Herra Kohta Kolme Vee (HKKV)  sukelsi sitten aitalangan ali päästäkseen mukaan. Koska HKKV oli jo edellisviikolla räjäyttänyt sen samaisen portin, jossa oli sellainen muovinen kahva, kahvasta oli tullut ulos se metallinen jousi, joka yleensä kasassa ollessaan antaa veräjän kahvalle sellaisen pienen jouston.

Kyllä. Metallijousiosa tarttui HKKV:n häntään ja sen mukana irtosi aidasta sellainen 10 m pitkä aitanauha. Seurasi yleinen härdelli. HKKV laukkasi _ perässään aitalanka – kentälle, kentän ympäri, tarhaan takaisin, sama uudelleen x 10. Muu lauma laukkasi myös, koska meillä siis on nykyään oikein hyvin toimiva paimen eli tuo liikkuva aitalanka herätti sen halutun mielleyhtymän sähköön. last_r_1.jpg
HKKV harjoittelee lastaamista hieman nuorempana.

Neuvo: Rauhoita ensin tilanne

Tämä on yleisneuvoni kaikkeen hevosten kanssa tapahtuvaan härdelliin. Meillä on jopa tulostettuna kirjalliset ohjeet tallissa tällaisten tilanteiden varalle (aivan tällaista tilannetta tosin minäkään en oikein arvannut olevan tulossa mutta aihe taisi olla ”jos hevonen pääsee irti). Eli: Kun hevonen pääsee esimerkiksi irti tai juoksee ympyrää 10 metriä aitalankaa hännässään, rauhoita ensin tilanne. Tämä tarkoittaa yleensä sitä, että muille hevosille kannattaa antaa ruokaa. Kun muut hevoset ovat rauhallisempia, karkuri/aitalanka-HKKV todennäköisesti ovat myös kohta rauhallisempia.

Eli (älä tee tätä kotona, minä tunnen hevoseni ja ne minua) menin kentälle syöttämään muille hevosille prixejä taskustani. HKKV laukkasi aikansa, aitalanka pysyi, sitten laukkasi vesiastialle ja meni juomaan. Kävelin hitaasti sen perään, menin seisomaan aitalangan päälle ja kun HKKV kääntyi, veräjäjousi ja lanka irtosi sen hännästä. Juttelimme ja rapsuttelimme vielä hetken ennen kuin poistuin tarhasta.

HKKV ei näyttänyt enää kovin järkyttyneeltä (mutta aion kyllä muistaa tämän tapahtuman kun aika tulee HKKV:n liinatyöskentelyn ja ohjasajon opettamiselle, saattaapi olla hieman siedättämistä edessä).

Huvittavaa tässä on se, että tätä kirjoittaessani pulssini vähän nousee. Oli se vähän sellainen ”mitenhän tämäkin päättyy” -hetki elämässä. Ihan vaan jos HKKV olisi onnistunut sotkemaan jonkun toisen hevosen siihen lankaansa tai itsensä.

Valoisa puoli

Olen nykyään tosi hyvä näkemään asioiden valoisan puolen. Olen tietoisesti harjoitellut jo ainakin kymmenen vuoden ajan. Tämänkin asian ainoan valoisan puolen keksin heti illalla kymmeneltä. Arvaatteko, mikä se oli? Paitsi nyt sen kollegani moton ”Kukaan ei kuollut, joten tänään oli hyvä päivä”…

Oikein. HKKV pääsi langasta eroon, ei juoksemalla lujaa ympyrää vaan pysähtymällä ja rauhoittumalla. Tarinalla oli siis hieman onnellinen loppu tai se oli, kuten tarinat yleensä, edes hieman opettavainen. Seuraavassa tarinassa on enemmän rooleja: Kanat, Kukko, Kanahaukka ja Herra Kolmevee Shetlanninponi.

Missä sinä olet mokannut viimeksi?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s