Tasapainon tietoista luomista

Päivän aihe on tasapaino. Elämässä olisi hyvä olla jonkinlainen tasapaino ikävien ja mukavien asioiden välillä. Jos ajattelen itseäni, suhtaudun aika harvaan asiaan ihan neutraalisti. Ehkä autolla ajamiseen. Mutta paljon enemmän on asioita, joihin liittyy joko hieman ikävä tai mukava tunne.

Toinen aiheeseen liittyvän ajatuksen sain kun olin menossa räntäsateessa hevosten aitoja korjaamaan. Huhtikuun 25. päivä puin siis päälleni pilkkihaalarin ja Vikingin goretexkengät, jolla pärjään -20:ssakin, istuuduin nojatuoliin ja söin loput viikonlopun täytekakusta aamiaiseksi. Latasin siis itseeni hieman myönteisiä asioita ennen kohtuullisen järkyttävää aitaus-urakkaa.

Ja tiedättekö mitä? Se todella auttoi. Tiedättekö sen tunteen, kun ”vedenpitävistä työhanskoista” on tullut niin märät, että paljain käsin on lämpimämpi olla, vaikka silmiisi sataa räntää vaakasuoraan ja mittari näyttää +1?

Kestin silti. Eikä tullut edes hetken epätoivo. Tiesin toki myös, että pääsen kohtuullisen ajan jälkeen sisälle tekemään varsankoulutusluentoa verkkoon ja syömään niitä toisia jämiä eli porvoolaisen ravintola Khukurin nepalilaista ruokaa. Käytössä oli siis sekä negatiivinen vahviste (kun olen valmis, pääsen pois sateesta) että positiivinen vahviste (nepalilainen ruoka) mutta ennen kaikkea sain aamupäivän jotenkin tasapainoon.

Samaa kannattaa tehdä hevosten kanssa! Jos tiedät, että tulossa on jokin ikävämpi asia, lataa hevoseen ennakkoon paljon mukavia kokemuksia. 071006_7105
Hevonen ”muka haistelee” pensasta, vaikka oikeasti se tiirailee valokuvaajaa.

Neutraali on vaikea

Miten tämä liittyy hevosiin? Ensinnäkin muutaman sadan hevosen kokemuksella tuntuu olevan ehkä vaikeinta kouluttaa hevosta suhtautumaan johonkin asiaan ihan neutraalisti. Yleisesti ottaen hevosillakin näyttää olevan asioihin myös joku tunnetila, myönteinen tai kielteinen.

Koska voin, yritän sitten kouluttaa hevosille mahdollisimman moneen toistuvaan asiaan, kuten ratsastaminen, lastaaminen, kavioiden vuolu ja eläinlääkärin hoitoon myönteisen tunnetilan. Se toimii todella hyvin. Minun ei tarvitse painia 500-kiloisen eläimen kanssa vaan se haluaa tehdä samaa kuin minä. Olennaista tässä on se, että asioita opetetaan hevoselle asteittain vaikeuttaen niin, että se myös pystyy tottumaan niihin.

Jokaiselle hevoselle tapahtuu joskus ikäviä asioita. On ähkyä, ontumaa, pitkiä kuljetuksia, sopimaton satula tai kuumailmapallokokemus. Jotta hevosen elämä olisi tasapainossa, siihen kannattaa ensinnäkin kouluttaa mahdollisimman moni asia myönteiseksi ja toisekseen tietoisesti lisätä hevosen päivään mukavia asioita, jolloin hevosenkin maailmankuva muovautuu optimistisemmaksi. Jos sinulle aina käy kurjia asioita, opit helposti olettamaan, että tulevat asiatkin ovat kurjia. Jos hevosta pelottaa usein, se muuttuu koko ajan pelokkaammaksi.

Anna Kilpeläinen kirjoitti juuri oivan blogin hevosten tunteista.

Älä oleta. Kouluta.

Ajattelin oikeastikin tilata itselleni T-paidan, jossa on yllä oleva teksti. Ihan siksi, että eläinten kanssa olettaminen on usein nopein tie ongelmiin. Tai oleta edes, että eläin toimii sen eläimen luontaisen käyttäytymisen mukaan. Me ihmiset oletamme helposti, että eläin toimisi kuten ihminen tekisi vastaavassa tilanteessa (tai että eläin toimisi, kuten haluamme sen toimivan).

Hevonen on saaliseläin: oleta siis, että se säikähtää helposti ja pakenee jos voi. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että älä mene tielle hevosen kanssa olettaen, ettei se pelkää lujaa lähestyvää autoa. Oleta toisin päin ja kouluta hevosta suhtautumaan autoihin rennosti. Älä oleta, että varsa pitää jalkansa ylhäällä jos tartut siihen ja nostat sen. Oleta toisin päin ja kouluta varsa suhtautumaan jalan nostamiseen rennosti.

Oleta kuitenkin, että…

…jos hevonen saa paljon turvallisia, myönteisiä kokemuksia ihmisen kanssa olemisesta, se lisää sen luottamusta ihmiseen

…jos hevonen saa koulutuksen alussa mahdollisuuden lähteä pois, se kokee vähemmän tarvetta siihen ja

…jos hevosta ei pelota, se on rennompi, turvallisempi ja suoritusvarmempi

 

 

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: