Valinnan mahdollisuus luo hyvinvointia.

Mitä enemmän teen hevosten kanssa, sitä tärkeämpänä alan pitämään valinnan mahdollisuuden järjestämistä. Ei, se ei tarkoita, että hevonen saisi tehdä mitä haluaa. Tarkoitan, että hevoselle annetaan mielikuva valinnan mahdollisuudesta ja sillä tavalla rakennetaan luottamusta ihmiseen ja työntekoon.

Esimerkiksi tykkään esitellä uusia asioita hevosille niin, että hevonen on vapaana. Tykkään kouluttaa hevoset lastaukseen niin, että hevonen on vapaana. (Aidatulla alueella toki, irti pitäminen on siinä kouluttamisjärjestelmän aivan loppupäässä.) Olen kiivennyt nuoren hevosen selkään ja alas useita kertoja niin, että hevonen oli vapaana. Ai miksi? Koska mahdollisuus valita tekee hevosesta rennomman ja turvallisemman. Koska koulutan hevosia haluamaan traileriin tai haluamaan ihmisen selkäänsä. Ja se tekee työnteosta molemmille mukavampaa.

Teen juuri kolmiosaista verkkoluentoa varsojen kesyttämisestä ja kouluttamisesta. Siinäkin painotan alussa valinnan mahdollisuutta. Kun varsa saa alussa mahdollisuuden itse lähestyä ihmistä ja poistua halutessaan, se harvoin kokee tarvetta poistua montakaan kertaa.

Mutta ennen kaikkea hypoteesini on, että siinä vaiheessa kun meillä on mittarit jotka kertovat meille, mitkä asiat lisäävät eläimen hyvinvointia, niin valinnan mahdollisuus tulee olemaan ranking-listalla korkealla. Jokainen asia, jonka hevonen saa itse valita (tai ”valita”, sillä ihminenhän asettaa raamit valinnan mahdollisuudelle) lisää todennäköisesti sen hyvinvointia. Ollako ulkona vai sisällä, yksin vai muiden seurassa, syödäkö heinänsä siellä vai täällä tarhassa, mennäkö maastossa oikeaa vai vasempaa reittiä.

 

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

2 vastausta artikkeliin “Valinnan mahdollisuus luo hyvinvointia.

  1. Pitkälle samaa mieltä! Nykyisen ratsuni kanssa jätin sen irti valtavaan karsinaan kun se satuloitiin ekoja kertoja, houkuttimena oli ruokakupissa porkkanat mutta silti täysi valinnan vapaus ”poistua paikalta” jos ahdistaa liikaa. Sama optinen harha toimii usein ratsaillakin; puolipitkä ohja maastossa antaa illuusion valinnan mahdollisuudesta – jota tietenkään todellisuudessa ei ole – mutta korvien väliin sillä on merkittävästi rentouttava vaikutus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: