Otsikoksi tähän sopisi myös ”Tähtihetkiä katsojana”.
Viitisentoista vuotta sitten hevosystävällisestä ratsastuksesta kiinnostunut ystäväni löysi internetin ihmeellisestä maailmasta järjestön, jonka tehtävä oli vaalia keveyttä kouluratsastuksessa. Hän lähetti sähköpostia järjestön sihteerille ja kysyi, löytyisikö joku valmentaja joka tulisi Suomeen pitämään kurssia ihan tavallisille harrasteratsastajille.
Tästä sai alkunsa eversti Carden (Allege Ideal -järjestön puheenjohtajan, entisen Cadre Noirin pääratsuttajan, Ranskan maajoukkuevalmentajan, olympiajoukkueen jäsenen) Suomen matkat, jotka jatkuvat vieläkin.
Eversti pitää Mäntsälässä kaksi kaksipäiväistä klinikkaa toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa ja katsomaan pääsee. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ratsastuksesta.
Eversti Carde vuonna 2016.
[vitsi]Puhutaanpa sitten minusta[/vitsi]
Taustatietona muutama lause. Olen harrastanut hevosia ja ratsastusta lapsesta eli 1970-luvulta asti ja olen ollut kiinnostunut kouluratsastuksesta suunnilleen siitä lähtien. 1980-luvulla näin Kyra Kyrklundin ratsastavan nuorta Matadoria Ruskeasuon maneesissa ja muistan vieläkin esimerkiksi Eeva Holmströmin Tosca-nimisen tamman ravilisäykset kuin olisin nähnyt ne eilen. Seurasin paljon valmennuksia ja kilpailuja.
Kävin 1990-luvulla valokuvaamassa kansainvälisiä kilpailuja, mm. Hampurin derby, jossa nuori ori Rubinstein II kilpaili ensimmäistä GP-luokkaansa (se tuli Martina Hannöverin ratsastamana jaetulle 10:lle sijalle, tämänkin muistan) ja esimerkiksi Reiner Klimke ratsasti Biotopilla. Myös esimerkiksi Donnerhall esiintyi Rooman MM-kilpailuissa, jossa kävin valokuvaamassa. Silloin rollkur oli jo saanut jalansijaa kouluratsastuksessa ja jako perinteinen-uusi oli todella selkeä.
Olen siis seurannut paljon kouluratsastusta ja yrittänyt katsomalla ja kuuntelemalla oppia mahdollisimman paljon siitä.
Everstin liian isot hanskat
Kun eversti Carde sitten ensimmäistä kertaa piti valmennuksia Suomessa, hän ratsasti vielä aika usein itse koulutusmielessä osallistuijen hevosia. Menin kiinnostuneena katsomaan. Mietin sitten ensimmäisen kymmenen minuutin aikana että kylläpä everstillä on epäsopivat hanskat, kun ote ohjista näyttää joka käänteessä lipevän niin, että hänen pitää tarttua niistä uudelleen.
Hevonen oli sellainen, joka kulki helposti notkoselkäisenä, pää ylhäällä ja suu levottomasti pureskellen painoi ohjille. Oli vielä vähän aikaa, mutta sitten se muuttui. Se asettui niskastaan, pyöristyi kaulastaan ja selästään, astui pehmeämmin ja liikkui joustavammin. Sen suu hiljeni ja rentoutui. Siitä tuli levollisempi, tyytyväisempi ja tyyneempi.
En muista tarkalleen, miten ja milloin tajusin, ettei everstin hanskoissa ollut mitään vikaa. Todennäköisesti joku viisaampi ihminen sanoi asiasta. Tämä oli se ”tähtihetki” katsojana, kun tajusin, miten tietämätön olin.
Eversti myötäsi sormillaan aina, kun hevonen tuntui käsissä kevyemmältä. Alussa muutaman sekunnin välein. Se oli vain aihe, josta en ollut kuullut puhuttavan tätä ennen tarpeeksi, jos ollenkaan. Hevonen sai kokeilla eri asioita, mutta kun se hetkeksi lakkasi vastustelemasta tuntumaa, sille myödättiin. Muutos oli silmiinpistävä ja nopea. Sitä operanttia koulutusta parhaimmillaan: hevonen sai oppia tekojensa seurauksista.
”As soon as the horse yields, you give”
“Heti kun hevonen myötää, sinä myötäät”
Olen seurannut eversti Carden ratsastusta ja opetusta monia satoja tunteja ja hänellä on todella ymmärrystä sekä hevosesta eläimenä että kouluratsastuksesta. Nimenomaan siitä ”klassisesta” kouluratsastuksesta (sana klassinen on tässä yhteydessä hieman mennyt pilalle joidenkin hassujen suuntausten takia, mutta käytän sitä silti) jossa ihan tavallisista hevosista saadaan koulutettua yhä hienommin liikkuvia. Olen saanut nähdä maailman parhammistoa useita kertoja mutta mielestäni eversti Carde on aivan omassa luokassaan.
Myös kokoamisen opettamista ilman, että hevosta samalla pidätetään, levollisen tahdin löytämistä niin, että hevonen pysyy silti aktiivisena – kaiken tämän näkeminen on harmillisen harvinaista. Olen saanut myös kuulla hyvän vastauksen siihen kysymykseen, auttaako kaulan kohottaminen hevosta siirtämään painoa takaosalle vai ei (Vastaus: ”Kyllä, mutta vain jos hevonen on ensin pyöreä.” Pyöreällä tarkoitetaan siis asettuneena pään ja kaulan liittymästä ja niin, että hevosen pää ei ole luotiviivan takana.)
Pyöreä hevonen. Nelitahtinen käynti. Eversti Carde silloin 7-vuotiaalla Junkerilla vuonna 2005.
Miten saisimme siirrettyä tätä osaamista turvaan niin, ettei se aikanaan häviä? Siinä ei ole mitään monimutkaista, mutta helppoa se ei silti ole. Se on yhdistelmää perinnettä ja tunnetta, hevostuntemusta ja käytännön sovellusta.
Luin joskus kirjan, jossa biologi Mark Carwardine ja kirjailija Douglas Adams olivat kiertäneet maapalloa etsimässä sillä hetkellä uhanalaisimpia eläinlajeja. Sen nimi oli osuvasti Last Chance to See.
Toivon, että eversti Carde jaksaa käydä Suomessa vielä toisetkin viisitoista vuotta ja että hän on saanut siirrettyä osan taidoistaan seuraaville. Olen iloinen, että olen saanut nähdä niin paljon hyvää kouluratsastusta ja hevosten kouluttamista.
Super Short Translation
When Colonel Carde first came to Finland to give a clinic and I saw him ride, I thought his gloves were too big because he continuously had to take a better grip on the reins. They weren’t and he didn’t. He rewarded the horse when it stopped fighting the contact by giving with his fingers, again and again, until the horse learned and changed for the better. Yes, I was ignorant, but this is how little talk there was of contact and giving with the reins back then.
Minna Tallberg 