Nollapisteessä! Jess!

Terveisiä hevosen selästä. Tai ei kirjaimellisesti, vaan istun nojatuolissa läppäri sylissä. Mutta olen käynyt taas hevosen selässä vähän useammin kuin kerran vuodessa. Aina välillä joku kysyy minulta ”Ratsastatko ollenkaan?” Kysymys hämmentää minua aina hieman ja vastaan suunnilleen, että kyllä, välillä.

Se on selvästi myös kysyjille hämmentävää. Hevosia pidetään vielä tosi voimakkaasti käyttöeläiminä ja on selvästi erikoisen kuuloista, etten ratsasta hevosillani joka päivä. Olen siis lapsena ja nuorena ratsastanut varmasti monia tuhansia tunteja, jos määrällä olisi väliä. Sillä ei nyt tässä tapauksessa ollut muuta kuin siinä, että opin tosi sitkeäksi tavaksi aika monta huonoa asiaa.

Täti muistelee, osa 374943739

Olen oppinut ratsastamaan 70-luvulla ratsastuskoulussa ja 80-luvulla ratsastin vuokra- ja hoitohevosillani ”valmennuksissakin”. Sen kummemmin ottamatta kantaa opetuksen laatuun voin ainakin käsi sydämellä sanoa, että opin ratsastamaan todella huonosti.

Sanotaan nyt, että olen ainakin ollut harvinaisen hidas ja huono oppija, koska ratsastukseni oli käytännössä yhtä jaloilla puristamista ja ohjilla sahaamista. 80-luvulla oli näköjään muotia olla valtavan kiinnostunut siitä, missä hevosen pää oli. Ja paras oli se, joka puristi lujimpaa. Tai sitten käsitin jo silloin kaiken väärin…

Ja se nollapiste?

Kävin tässä arvioitavana ja sain palautteen, että ”minun pitäisi vaikuttaa hevoseen enemmän”. Olen tästä ihan tavattoman iloinen!!! Ratsastusharrastukseni tässä viimeiset 12 vuotta tai jotain on kuitenkin keskittynyt siihen, että opin pois siitä [voimasanavaroitus] perkeleen [/voimasanat loppu] tekemisestä hevosen selässä, joka sekoittaa epäilemättä hevosen kuin hevosen. En siis enää potki ja vedä samaan aikaan.

Kävin siis edellispäivänä harjoittelemassa kerran istumista (kiitos Aira) ja se oli taas todella avartavaa, sillä jos lantion ja muut palikat saa edes jotenkin kohdilleen, on helpompi olla puristamatta pohkeilla.

Joten olen saavuttanut nollapisteen, ja nyt onkin ajatuksena ratsastaa vähän enemmänkin. Täytyyhän sitä oppia vähän uutta päälle, ettei vanha taas kaivaudu esille.

Suuri venyttely-breakthrough!

Niin, olen tässä harrastanut sellaista ”Less is More” -ratsastusharjoittelua viime aikoina. Kävin yhdellä simulaattoritunnilla, joka oli tosi avartava mm. siksi, että sain siinä ahaa-elämyksen omaan venyttelemiseeni. Kun venyttelen (sellaista löyhää pilates/methodputkistomuunnelmaa) niin kireydet tuntuu kipuna. Jos jään siihen venyttelemään, lihakset tuntuvat vastustelevan venyttelemistä.

Yritin jonkun aikaa tietoisesti käskeä ko. lihasta rentoutumaan. Ei toiminut.

Kokeilin sitten palata hieman takaisin ja venytellä vain rajalle asti, jossa kipua ei vielä tunnu, ja jatkaa pikkuisen siitä eteenpäin ja sitten eteenpäin. Se toimi paljon paremmin, koska lihakset eivät vastustelleet ja venyivät hieman. Se kuitenkin tuntui hitaalta.

Mutta simulaattoritunnin jälkeen (kiitos Minkki) kokeilin tässä yksi päivä vaan antaa sille jäykälle lihakselle, joka sanoo ”AUTS”, huomiotani. Ajattelin siis vain nopeasti sitä kohtaa. En käskenyt sitä rentoutua, en palannut takaisin, vaan huomioni käväisi nopeasti siinä kohdassa.  Ja arvaa mitä?

Se auttoi. Kipu hävisi ja tuli sitten seuraavaan lihakseen, jonka kireys tuli vastaan. Mutta sekin lakkasi huutamasta, kun annoin sille huomioni. Minulla tämä helpotti ja tehosti venyttelemistä aivan radikaalisti. Toimiiko se sinullakin?

silenced.jpg

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s