Aina kun hankit eläimen, sinusta tulee vähän niinkuin Jumala. Vaikket haluaisi olla. Tarkoitan tietenkin sitä, että eläimen otettuasi joudut jossain vaiheessa todennäköisesti päättämään sen elämän jatkumisesta tai loppumisesta. Se on eläinten omistamisessa yksi raskaimpia kannettavia asioita.
Tästäpä tuleekin sitten ratkiriemukas paluu blogin pariin kesäloman jälkeen. Sori siitä, kuten nykyaikana sanotaan. Aihe on kuitenkin sattuneesta syystä pinnalla.
Milloin on aika?
Minulla on ollut omia eläimiä vuodesta 1994 lähtien, jolloin hankin ensimmäisen oman koirani. Matkan varrella olen sitten joutunut lopettamaan niitä jonkin verran. Kaikki koirat ovat onneksi eläneet sellaiset normaalit elämät ja lopetettu sitten vanhoina, kolme kasvaimien vuoksi, yksi Cushingin taudin takia.
Hevosissa on sitten ollut vähän eksoottisempaa syytä, yksi perinnöllinen kääpiökasvuisuuden aiheuttama kehitysvamma, joka ei leikkauksesta huolimatta korjaantunut, yksi sokeutumiselle värinsä takia geneettisesti altis (pilkullinen) poni sokeutui ja piti lopettaa. Nuorten eläinten lopettaminen on aina surullista.
Viime vuonna yksi vanha tamma sitten jouduttiin lopettamaan iän tuomien vaivojen takia ja tänä vuonna on vuorossa toinen. Molemmat olivat meillä yli kymmenen vuotta ja niiden jättämä aukko on huomattava. Miten sitten voi tietää, milloin on oikea aika eläimen lopettamiselle? Onko sellaiselle olemassakaan oikeaa aikaa?
Minulle henkilökohtaisesti selkein mahdollinen tapa tietää, että aika on oikea, on paitsi päätökseen johtanut eläimen tila myös oma tunteeni päätöksenteon jälkeen. Jos vallitseva tunne surun lisäksi on helpotus, on aika. Huomenna on aika yhdelle hevosistani, ja tunne on oikea eli helpottunut.
Ajattelin tässä vielä kiittää erityisesti eläinlääkäreitä. Kukaan ei opiskele eläinlääkäriksi jotta pääsisi lopettamaan eläimiä. Se on kiinnostavan ja palkitsevan ammatin varjopuolia. Olen aika lailla sanattoman kiitollinen siitä, että ei vain yksi vaan kaksi hevosiamme hoitanutta eläinlääkäriä olisivat molemmat tulleet lomallansa lopettamaan vanhushevostamme. Kaikille eläinlääkäreille: Olette loistotyyppejä. Kiitos kun olette valinneet eläinlääkärin ammatin. Ilman teitä ei olisi niin paljon onnellisia loppuja.
Minna Tallberg 
Hej Minna,
Tack för denhär bloggen.
Min oumbärliga ”hovveterinär” ska idag göra endoskopi på min finnhäst Vintintin (Tjusterby, du var där för ett par år sedan o hjälpte oss med honom – då sjuk med illa magsår). Vi fick honom frisk från magsåret, och han har blivit en underbar, tillgiven, tillitsfull häst, dock inte ”pystyykuollut” 🙂 Så började han hosta i våras… (bor i pihatto med stor skogshage, har bra hö som inte dammar) så nu ska vi alltså se varför han inte blir frisk. Om ett par dagar får vi veta om det är dags för honom 😦 dvs illa astma, eller om det är inflammatorisk astma som går att sköta. Han e 12 år gammal. Vi håller tummarna.
Men som sagt, tack för din artikel, den tröstade lite.
Mvh Lotta
Tack! Och håller tummarna här med.