Kirjoitin tuossa vähän runkoa videoitaville lastausharjoituksille. Tuli kahden A4:n verran. Mitä enemmän tekee lastaustyötä, sitä enemmän oppii uusia asioita. Jos vertaa sitä, mitä teen nyt siihen, mitä tein kymmenen vuotta sitten, on monia eroja. Yksi asia on kuitenkin pysynyt samana: Hevosta opetetaan haluamaan sisään. Paine lisätään vasta silloin, kun se on opetettu menemään kyytiin ja pysymään siellä omasta halustaan, kunnes se pyydetään ulos.
Vasta kun hevonen osaa tämän, muokataan yksityiskohtia: Lisätään häiriöitä, yleistetään eri paikkoihin, ihmisiin ja lastaustapoihin sekä kuljetusvälineisiin. Tämä on yleensä se työläin osa ihan ajassa laskettuna. Poikkeuksena sellaiset hevoset, jotka ovat jo oppineet tosissaan pelkäämään traileria. Siinä on usein päinvastoin: alkutyöhön menee paljon aikaa ja loppuun sitten suhteessa vähemmän.
Hajanainen miete 1: Oleta oikein
(Ajattelin muuten tilata itselleni T-paidan tuolla tekstillä.) Se tarkoittaa sitä, että ennen kuin teet johtopäätöksiä kouluttamisen tarvittavan ajan suhteen tai siitä, onko hevosyksilö tässä lastausasiassa ”hyvä” vai ”huono” perehdyt hevoseen lajina riittävästi. Silloin todennäköisesti ymmärrät sen, että lastaus ja kuljetus on yksi lajityypillisesti vaikeimpia asioita, mitä me hevosiltamme rutiininomaisesti vaadimme, ja ymmärrät aloittaa kouluttamisella. Oleta siis, että hevonen ei luontaisesti osaa mennä pimeään ahtaaseen koppiin ja seistä siellä vain siksi, että sinä haluat sen tekevän niin. Se tarvitsee koulutusta. Muuten se todennäköisesti menee muutaman kerran ja sitten alkaa vähitellen hieman vastustelemaan. Miksi? Koska se oppii.
Hajanainen miete 2: ”Hyvin lastautuva hevonen” ja sen määritelmä
En ole kilparatsastaja, en tutkija enkä eläinlääkäri. Olen eläintenkouluttaja, joka on parhaansa mukaan perehtynyt hevosten käyttäytymiseen ja kouluttamiseen. Määritelmäni hyvin lastautuvalle hevoselle on seuraava:
Hevonen menee traileriin rennosti heti, kun se saa siihen mahdollisuuden ja pysyy siellä rennosti seisten, kunnes sitä pyydetään pois. Sitä voi pyytää sisälle vaikka askel kerrallaan ja ulos myös, ja se seisoo siinä välissä paikallaan missä kohtaa siltaa tai traileria tahansa.
Mikään muu ei oikein täytä määritelmää hyvin lastautuva hevonen. Jos hevosen lastaamiseen menee viisi minuuttia, se ei ole hyvin lastautuva ja se tarvitsee lisäkoulutusta. Lisää motivaatiota tai siedättämistä. Lisää oikeiden asioiden harjoittelua.
Hajanainen miete 3: Kokeilla saa, mutta muokata pitää, ellei se toimi
Videoidessani kokeilin pelkkkää sisäänmenosta palkitsemista. En nyt sentään kävellyt hevosen edessä kauraämpäri kädessäni traileriin, mutta melkein. Eli seisoin trailerissa ja toin hevoselle palkinnon taskustani sieltä.
Mielestäni on ihan sallittu kokeilla, toimisiko pelkkä sisäänmenon motivaation parantaminen. Mutta tässäkin tapauksessa, molemmilla hevosilla, joilla on suhteessa liian vähän harjoittelua kuljetuskokemuksiin nähden, se ei oikein toiminut. Hevoset sinänsä menivät kyllä sisälle, muttei rennosti. Ne tulivat myös itsekseen ulos. Tarvittiin siis siedättämistä lisämotivaation sijaan.
Hevonen on siis tavattoman ahne eläin, joka söisi 2/3 ajastaan. On todella helppo houkutella hevosta tekemään enemmän kuin mihin se tottumismielessä pystyy, kun hevosta motivoidaan hyvin.