Tämä on osittain uusinta vuoden 2016 alussa julkaistusta kirjoituksesta. Uusi vuosi paukutteluineen lähestyy ja vaikka monet hevoset viettävätkin yön neljän seinän sisällä, meidän hevoset eivät – jotain kuudettatoista vuotta. Miksi? Koska hevonen on:
Laumaeläin. Hevonen on todellinen laumaeläin. Se tuntee olonsa turvallisemmaksi, kun ympärillä on muita hevosia. Yksinolo on sille lähtökohtaisesti vaikea asia ja sitä pitää harjoitella enemmän kuin ehkä mitään muuta. Olet varmasti nähnyt eri tarhoissa olevia hevosia lepäämässä? Ne kerääntyvät usein lähelle toisiaan, vaikka olisi aitoja välissä. Jos hevonen on karsinassa, jossa väliseinät on alhaalta umpinaiset, se pitää usein päänsä sillä korkeudella, että se näkee muita hevosia.
Saaliseläin. Hevonen ei huolestuttavissa tilanteissa luontaisesti menisi yksin luolaan piiloon vaan tuntee olonsa turvallisemmaksi avaralla paikalla, missä se näkee ympärilleen. Hevosen vaistot ohjaavat sitä pakenemaan jos se säikähtää ja vaikka se voi olla aloillaan seinien avulla, sen tarve paeta ei poistu.
Nämä kaksi asiaa hevosesta selittävät mm. aika paljon sitä, miksi lastausongelmia on niin paljon. Ne selittävät myös sen, miksi minä en uutenavuotenakaan laita hevosia sisälle paukkeesta huolimatta.
Hevostietokeskuksella on erinomainen infovideo uudenvuodenaatosta hevosen näkökulmasta: https://www.facebook.com/hevostietokeskus/videos/538317802995066/
Olen kuullut lukuisista tapauksista, jossa hevonen on loukannut itsensä karsinassa uudenvuodenaattona. Olen myös kuullut lukuisista tapauksista, jossa hevonen on karannut tarhasta uudenvuodenaattona ja loukannut itsensä. Kummassakin tavassa on siis riskinsä. Miksi sitten itse valitsen jättää hevoset ulos? Edellä mainittujen syiden lisäksi: koska luotan siihen, että hevonen on hevonen.
Oppivainen ja tottuva hevonen
Hevonen oppii hämmästyttävän nopeasti. Jos se säikähtää suuresti, se voi oppia kerrasta pelkäämään. Jollei se säikähdä suuresti, se oppii ja muistaa muutamalla kymmenellä toistolla. Hevosia on erilaisia: on rohkeampia ja pelokkaampia, on paljon liikkuvia ja vähemmän liikkuvia.
Ensimmäisenä vuonna, kun hevoset olivat pihatossa ne juoksivat kun ensimmäiset raketit ammuttiin. Tämähän tapahtui ehkä viikkoa ennen uudenvuodenaattoa, koska asuin silloin Espoossa ja uusivuosi oli siellä vähän kolmas maailmansota. Mutta mitä sitten tapahtui? Koska raketeista ei seurannut mitään pelkoa tai kipua tuottavaa, hevoset tottuivat. Oleellista siinä oli se, ettei uudesta asiasta (raketti) seurannut rankaisua.
Tavallaanhan se oli hyvää tuuria, etten ollut juuri silloin ratsastamassa: olit sitten vaikka kuinka hyvä ratsastaja – mitä minä en ole – on täysin mahdotonta olla yhtään rankaisematta hevosta, joka säikähtää ja pakenee. Tahatonkin rankaisu on rankaisu: hevoselle on yhdentekevää, vedetäänkö sitä suusta tahallaan vai vahingossa. Se voi silti oppia, että raketista seuraa kipua.
Mutta jos uudesta, vähän jännittävästäkin asiasta ei seuraa mitään, hevonen yleensä tottuu siihen. Ja näin kävi. Kun tulee uudenvuodenaatto, kello lyö kaksitoista ja maailma räjähtää, meidän hevoset käyttäytyvät yhä suunnilleen näin:
Pahoitteluni surkeasta videolaadusta. Videosta kuitenkin näkyy kaikenlaista mielenkiintoista: vaikka hevoset eivät juokse, ne eivät tietenkään ole rentojakaan. Ahnein hevosistakaan ei syö. Ne ovat kerääntyneet poikkeuksellisen tiiviiksi ryhmäksi seuraamaan tapahtumia. Mutta vaikka joukossa on yksi kylmäverinenkin, jolle on jalostettu sellainen vähän maltillisempi tapa reagoida jännittäviin asioihin, tuossa hevosryhmässä on myös arabi, andalusialainen ja lusitano, joille kaikille on ominaista suurieleinen liikkuminen.
Hauskaa on ollut huomata, että tämä opittu suhtautuminen siirtyy hevosista toisiin: kyllä edelleen uudet hevoset, ja nämä vanhatkin, hieman juoksevat tarhassa kun pauke alkaa, mutta aika nopeasti ne rauhoittuvat syömään ja kerääntyvät aukealle alueelle lähelle toisiaan katselemaan.
Teen uudenvuodenaattona aina niin, että levitän hevosille kokonaisen pyöröpaalin pitkin ja poikin tarhaa, jotta hevosilla on lajityypillistä puuhaa yön ajan. Kun meillä on kahta eri heinälaatua, levitän sitä paremmanmakuista. Olen myös, jos on ollut puhdasta lunta, heittänyt muutaman litran prixejä ympäri tarhaa. Laiduntaminen rauhoittaa. Varmistan myös, että hevosilla on tilaa liikkua eli joskus olen uhrannut yhden laidunlohkon, vaikka se mutaantui.
Hevoset ovat myös pihattoasumiseen ja toisiinsa tottuneita. En ole koskaan nähnyt, että ne hakeutuisivat itse pihattoon sisälle kun rakettien pauke alkaa. Päinvastoin. (Edit 1.1.2018: Koska kirjoitin noin niin tällä kertaa paukkeen alkaessa meille muutama viikko sitten tullut trakehner jäi ihan rauhallisesti sisälle seisoskelemaan kun se siellä oli…) Meillä on myös varsin hyvät aidat. Tuntuu kuitenkin siltä, että oleellisin on tuo tottuminen: annetaan hevoselle mahdollisuus oppia, että raketeistakaan ei seuraa rankaisua. Tämä periaate koskee muuten myös kaikkea muuta, pressujen ylittämisestä maastoesteisiin.
Hevoset tottuvat mitä ihmeellisimpiin asioihin, jos niille annetaan mahdollisuus tottua. Mutta meidän hevosille askartelen myös tällaiset teippikoristeet harjaan, ihan siltä varalta etteivät neljän lankun aitakaan niitä pidä. Löytävätpähän paremmin takaisin meille, kun löytyvät.
Tarvitset jesaria, vedenpitävän tussin ja sakset. Leikkaa sopiva pätkä teippiä puoliksi kahtia ja taita liimapuolet yhteen. Kirjoita siihen puhelinnumerosi. Jätä 5-6 cm teippiä taittamatta. Tee hevoselle pieni letti harjaan ja kierrä teippi sen ympäri.
Minna Tallberg 