Pieniä askeleita hyvinvointiin 3

Hevosseuraa, korsirehuruokintaa – ja liikunta. Olen vuosien aikana muodostanut oman mielipiteeni siitä, mikä on hevoselle hyvää liikuntaa, kuten kaikki muutkin hevosia harrastavat. Mikä hyvä liikunta sitten on?

Hyvä liikunta on lähes jatkuvaa

Hevonen on tehty vaeltamaan kymmeniä kilometrejä päivässä laiduntaen. Sitä on mahdoton toteuttaa meidän olosuhteissa talvisin, mutta sekin asia kannattaa pitää mielessä silloin, kun suunnittelee ja toteuttaa hevosensa liikkumista. Onko mahdollista tehdä tarhoista pitkiä ja kapeita eikä neliömallisia? Voisiko heinäruokintaa toteuttaa eri paikoissa tarhassa, joka kannustaa hevosta liikkumaan niiden välillä?

Hevoselle sopii siis pitkään jatkuva kävely. Esimerkiksi maasta käsin hevosen kanssa lenkkeily on aivan erinomaista liikuntaa molemmille osapuolille ja rennot maastolenkit selästä tai kärrystä käsinkin sopivat. Mielestäni hevosen liikunnasta yli puolet voisi olla sellaista, kunhan seuraava ehtokin täyttyy:

Hyvä liikunta ei ole pakenemista

Otsikko on aika kökkö, mutta yritän selittää, mitä tarkoitan. Hevonen on saaliseläin ja sen eri pakokäyttäytymisen muodot käynnistyvät herkästi. On hevosen hyvinvoinnille ehdottoman tärkeää, että lujaakaan liikkuessaan sen elimistö ei ole pakenemismoodissa. Päivittäinen pakeneminen aiheuttaa joka eläimelle stressiä, joka heikentää sekä fyysistä että henkistä hyvinvointia. Pidä siis huoli siitä, että hevonen on työskentelyssään rento.

Hyvä liikunta on vaihtelevaa ja taukoja on tiheästi

Hevosen keho ja mieli voivat paremmin, kun se saa käyttää molempia vaihtelevasti. 30 kierrosta kevyttä ravia ympyrällä voi ratsastajan istunnan hiomisessa olla pari kertaa perusteltua, mutta hevoselle tiheästi vaihtuvat tehtävät ovat selvästi parempia. Anna hevosen myös levähtää hetki ja venytellä niin usein kuin mahdollista! Kootumpien liikkeiden jälkeen sen pitää saada heti venytellä palkinnoksi ja käyntitauko pitkässä muodossa antaa sen lihaksistolle mahdollisuuden rentoutua.

Ja tiheillä tauoilla tarkoitan vähintään yksi tauko per viisi minuuttia. Tauon ei tarvitse olla kovinkaan pitkä, esimerkiksi kierros kentän ympäri tai muutama sata metriä käyntiä kesken maastoilun, mutta se tuntuu toimivan hevosen mieltä ja kehoa rentouttavana. Ja mitä rennompi hevonen, sitä paremmin se pysyy kunnossa ja sitä paremmin se pystyy kehittymään myös fyysisesti.

Hyvä liikunta antaa hevosen liikkua

Keppihevoseni on syy- ja seuraussuhteiden väärin päin kääntäminen. Vahingossa tietenkin, eihän kukaan tee tahallaan väärin. Manolo Mendezin Facebook-sivuilla oli erinomainen kirjoitus laukkaongelmien ratkaisuista (linkki) ja siinä oli mielestäni hyvin kuvailtu, miten ohjastuntuma vaikuttaa hevosen liikkumiseen.

Älä siis vedä hevosta suusta, äläkä laita sen päätä ja kaulaa mihinkään asentoon. Kun hevonen liikkuu oikein ja rentoutuu niskastaan, sen pää tulee hevosen rakenteesta riippuen suunnilleen luotiviivalle. Laittamalla hevosen pää ohjien tai sivuohjien avulla luotiviivalle ei valitettavasti seuraa se, että hevonen liikkuisi oikein. Niin ihanaa kuin se olisikin! Päinvastoin. Ellei hevonen pysty liikuttamaan päätään, loppuhevonen jännittyy. Jos ohjat tai apuohjat laittavat hevosen pään staattiseen asentoon, hevonen oppii suojelemaan suutaan jännittämällä alakaulaa ja niskaa. Siitä seuraa jännitteitä hevosen koko kehossa.

Hyvä liikunta on myös muuta kuin himmailua

Kunhan hevonen on mieleltään rento, sille tekee vain hyvää liikkua lujaakin. Rentous ei tarkoita velttoutta, liikkumattomuutta, epäaktiivisuutta! Päinvastoin rento hevonen pystyy käyttämään kehoaan myös aktiivisesti ja sille kannattaa antaa siihen tilaisuus. Vapaana, ratsastajan alla tai kärryjen edessä.

Tärkeää on, ettei hevonen pelkää liikkuessaan eikä se liiku välttääkseen rankaisua. Huolella rakennettu into liikkumiseen on hyvinvoinnin kannalta ehdottomasti parempi.

cropped-bannerii.jpg

 

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: