Olen joskus 15 vuotta sitten päättänyt ajatella niin positiivisesti kuin voin. Tässä tulee yksi esimerkki siitä.
Meidän hevoset asuvat pihatossa. Ne ovat kaikki aikuisia ja pärjäävät kylmässä hyvin (yksi tuli keskitalvena ja sitä loimitetaan kyllä, koska sillä ei ole sellaista talvikarvaa kuten muilla.)
Meidän hevoset eivät voi olla vapaalla heinällä, koska silloin suurin osa niistä lihoisi palloiksi. Paitsi (rumpujen pärinää): Kun yölämpötila laskee noin alle -10 astetta, hevoset siirretään vapaalle heinälle.
Tätä on nyt kestänyt pari päivää ja kyllä valitettavasti sen eron huomaa. Kun resurssista ruoka ei ole yhtään pulaa, kaikki laumat ovat levollisempia. Minua tämä harmittaa siksi, etten haluaisi, että hevosemme ovat ärsyyntyneitä siksi, että niillä on nälkä. Mutta ero on liian suuri, että voisin vihellellen katsella toiseen suuntaan ja olla niinkuin tätä eroa ei huomaisi.
Näinkin tein!
Koska meillä on shettis, joka välillä tunkee aitojen läpi ja on valitettavan mahdollista, että joskus kolme hevosryhmää pääsevät/joutuvat samalle alueelle, tein sitten hallitun hevoskokeen. Kun tätä vapaa-heinä-taivasta oli ollut sen pari päivää päästin itse kaikki laumat yhteen. Ruunat ja tammat, ponit ja hevoset.
Ajattelin, että ne voisivat tässä levollisessa, kylläisessä mielentilassa kun vielä kaikki ovat tällä hetkellä ilman takakenkiä hoitaa sen kinastelun pois alta ja tutustua. Jaan ne sitten takaisin kolmeen ryhmäänsä. Tämä oli aamulla. Kaikki käppäilivät tahoillaan syömään heinää eri paikkoihin. Siinä se draama.
Tulin juuri kotiin ja näin, että hevoset seisoivat kaikki puuhaton ”laukkasuoralla”, johon olin levittänyt heiniä. Huvittavasti ne olivat jakaantuneet juuri niin kuin ajattelin: Oli ”pariskunta” eli ruuna ja tamma, jotka ovat bestikset. Sitten parinkymmenen metrin väli, ja ”uudet”, sitten parinkymmenen metrin väli ja ”vanhat”. Kaikki lepäsivät kylki aurinkoa kohti aivan rauhallisen näköisesti.
Voisimme kaikki ottaa mallia hevosista joskus. Itse asiassa melko usein. If in doubt, ask yourself: What would my horse do?
Minna Tallberg 