Eläinkuvien hyvinvointitarkastuspalvelu – Ennakoimalla vältät somekohut!
Näen aika paljon eri eläinmainoksia netissä. Mainostetaan elämyksiä, matkoja, vaatteita, laskutuspalvelua, vakuutusta, rehuja, varusteita, kilpailuja, valmennuksia ja ratsastuskouluja. Eläinlääkäreitä, hankkeita, tapahtumia ja koulutuksia. Koirilla, kissoilla ja hevosilla.
Osassa kuvissa eläimillä näyttää olevan kaikki hyvin – mutta osassa ei. Monelle hevosihmiselle on kuitenkin useimmiten päivänselvää, milloin hevonen pelkää, jännittää, vastustelee, milloin sen ilmeessä näkyy kipua tai milloin sillä on esimerkiksi täysin sopimattomat varusteet päällä. Puhumattakaan siitä, näyttääkö ratsastajan alla liikkuva hevonen siltä, että se liikkuu itselleen terveellisellä tavalla vai ei, ja onko kokonaan näkyvän hevosen lihavuuskunto sopiva vai ei.
Mainostajan mielestä ihastuttava koiranpentu voikin koiraharrastajan silmissä näyttää stressaantuneelta tai sairaaksi jalostetuilta, suoraan kameraan suurin silmin katsova kissa pelokkaalta. Kaikki tämä vaikuttaa mainoksen uskottavuuteen ja suoraan myyntitulokseen. Koiranomistajia, kissanomistajia ja hevosharrastajia on Suomessakin satoja tuhansia.
Olen erityisesti hevosten ilmeisiin ja eleisiin sekä hevosen liikkumiseen ratsastajan alla perehtynyt hevostenkouluttaja (eläintenkouluttajan AT) ja arvioin pyynnöstä em. perustein valokuvan sopivuuden mainoskäyttöön. Olen luennoinut sekä harrastajille että ammattilaisille hevosen ilmeistä, eleistä ja kipukäyttäytymisestä ja pidän hevosten käyttäytymiseen ja kouluttamiseen keskittyviä luentoja ja kursseja ympäri maan. Myös kissojen ja koirien ilmeistä ja terveydestä löytyy asiantuntemusta.
Hinnat alkaen 70 e + ALV/kuva. Järkevä sijoittaa sopivan valokuvan valintaan kuin sammuttaa somekohua jälkikäteen!
Voin tulla myös kouluttamaan aiheesta, tunnin tehopaketti eläinlajista, kysy lisää!
Yhteyden saa FB:n yv:llä, puhelimitse 050-520 3598 tai sähköpostilla mitallberg@gmail.com