Ilmeet ja eleet -luennolla puhun lyhyesti myös tulkinnoista. Siitä, kannattaako ja saako tulkita asioita, vai pitääkö pelkästään havainnoida? Oma mielipiteeni on, että koska olemme ihmisiä, tulkitsemme asioita koko ajan. Tärkeintä on tiedostaa, milloin tulkitaan ja ennen kaikkea: Jos tulkitaan, tehdään se aina hevosen hyväksi.
Eli: jos hevonen näyttää nyrpeää naamaa niin älä tulkitse, että hevonen on hankala/v-mäinen/pomottelee vaan mieti oikeasti, mitä se käytöksellään ilmaisee tai haluaa saavuttaa. Luimisteleeko se sinulle, satulalle, riimulle vai ehkäpä siksi, että sillä on vaikka kamala nälkä ja mahahapot jylläävät vatsahaavaumissa? Vai luimisteleeko hevonen siksi, että tilanne saa aikaan tunteen, joka saa aikaan käytöksen, jonka se on oppinut jo pikkuvarsana?
Case: Ilo
Olen miettinyt tätä tulkinta-asiaa jo muutamia vuosia. Tarkoittaako se, että osaisin aina toimia, kuten edellä kirjoitin? Joo, ei todellakaan. Minulla on oma kasvatti, nyt kohta 10-vuotias tamma ”Ilo”. Sitä on koulutettu alusta asti palkitsemalla, rapsutuksin ja ruoalla (ja tottakai myös paineella ja sen poistolla). Sillä on koulutuksessa usein korvat taaksepäin kääntyneenä erityisesti, jos kouluttaja liikkuu. Kun liikun, se kaartaa helposti eteeni, mikä tuntuu hankalalta.
Tätä ei esiinny jos se liikkuu muissa tilanteissa, eikä esimerkiksi jos käppäilen itse tarhassa ja se kävelee mukana ilman, että ollaan ”tekemässä” mitään. Ilme ja käytös ei siis tunnu liittyvän fyysiseen epämukavuuteen vaan koulutustilanteeseen, niihin ruokapalkintoihin ja nimenomaan liikkuvaan ihmiseen. Se ei ole yhtään aggressiivisen oloista käytöstä vaan ilmentää enemmänkin sellaista [tulkinta] ärsyyntymistä ja turhautumista [/tulkinta].
Käytännössä tuo ilme on lievästi häirinnyt minua aina. Haluaisin, että tälläkin hevosella olisi sellainen normaalin tekevän hevosen ilme eli kiinnostuneen, innostuneen ja iloisen oloinen.
Ko. ilmettä tulee vastaan muillakin hevosilla välillä. Esimerkiksi sellaisilla, jotka eivät mielellään päästäisi ihmisen pois koulutustilasta, kun vuorossa on tauko. Ne kävelevät mukana, yrittävät kääntyä ihmisen eteen ja näyttävät [tulkinta] epämääräisesti kiukkuisilta [/tulkinta]. Joillakin käytös on paljon voimakkaampaa.
Olen kouluttanut hevosia palkitsemalla noin 20 vuotta ja olen nähnyt tätä ilmettä näissä tilanteissa useassa hevosessa. Yksi jopa yritti kevyesti potkaisemalla estää minua poistumasta. Ongelmasta päästään yleensä täysin opettamalla hevoselle selkeä merkki tauolle ja jättämällä hevoselle vähän ruokaa maahan tai vatiin kun tauko alkaa.
Hehkulamppu syttyi, parempi myöhään kuin ei koskaan
Flash forward tähän kevääseen. Meille syntyi tänä keväänä kaksi varsaa ja olen videoinut ja katsellut niitä entisiä varsoja enemmän. Ja kun yksi varsa oli viikon parin ikäinen, tunnistin jotain sen käytöksessä. Sen ilmeen. Ja käyttäytymisen. Sitten toisessakin varsassa. Tajusin nähneeni saman aikaisemminkin varsoja seuratessani. Ainakin todella samannäköisen käytöksen.
Tilanne: On varsa, joka haluaisi imeä maitoa ja tamma, joka kävelee. Varsa usein kaartaa tamman kaulan alta pysäyttääkseen sen, luimistelee, heiluttaa päätään ja (kuten videossa näkyy) jopa tekee potku-uhkauksen tai potkaisee. Tunnetila voi toki olla sitä turhautumista, käytös ja ilmeet puolestaan muistuttavat kovasti tätä ”ruokapalkinto poistuu” -tilannetta.
Tamman ja varsan välillä ei ole johtajuusongelmaa, eikä tamma ole syypää varsan käytökseen, eikä varsa ole hankala, pomotteleva tai hullu. Se on vain hevonen, kuten on aikuinen hevonenkin.
https://vimeo.com/338522892/78d7bd214e
(Tamma oli toipumassa kaviopaiseesta, siksi se kävelee niin vaivalloisesti.)
Mitä tämän oivaltaminen muuttaa? Ainakin annan itselleni vähän armoa, kun olen aiemmin luullut opettaneeni Ilon vahingossa näyttämään ”nyrpeältä” ja kaartamaan eteeni tietyissä tilanteissa. Toisekseen sillä on väliä, millä tavalla asioita tulkitsee: jos ajattelemme, että turhautuessaan hevonen käyttäytyy kuten pikkuvarsa, suhtaudumme todennäköisesti käytökseen rennommin ja hevoseen suopeammin.
Jos sattuu olemaan sellainen hevonen, jolla ko. käytös on voimakasta ja ihmiselle tulee turvaton olo, käytöksen tunnistaminen voi auttaa miettimään kouluttamistilanteen muokkaamista sen sijaan, että ajattelisi hevosen ongelmaisena tai ihminen huonona johtajana (tai luopuisi kokonaan ruokapalkintojen käytöstä, koska hevosesta ”tuli hullu”).
Disclaimer: Olen usein ollut väärässä, voin olla väärässä nytkin
Hevosten kouluttaminen on yhä vieläkin paljolti kokemukseen perustuvaa. Tälle ilmeen ja käyttäytymisen yhteydelle ei ole tietääkseni minkäänlaista tieteellistä tutkimusta tehty eikä sellaista välttämättä koskaan tulekaan. Olen ollut väärässä monissakin asioissa ennenkin ja voin olla väärässä tässäkin.
Syy, miksi silti halusin tästä kirjoittaa ja kirjoitin saman jopa englanniksikin, on tämä: Mitä lempeämmin suhtaudumme hevosiin ja ihmisiin, sitä paremmin molemmat voivat. Jos seuraavan kerran kun näet koulutettavassa hevosessa ”tuon ilmeen” pystyt ajattelemaan, että se on vain hieman ylikasvanut pikkuvarsa, joka haluaa ruokaa, suhtaudut todennäköisesti käytökseen lempeämmin.
Toinen syy on se, että jos tätä käytöstä yrittää välttää ja päättelee sen johtuvan turhautumisesta vaikka siksi, että kouluttaja on hidas tai huono asettamaan ja nostamaan kriteeriä ja hevonen siksi jännittyy, voi jäädä aivan turhaan pyörimään satojen ylimääräisen toistojen suohon eikä koulutus etene lainkaan.
Jutussa mainittu Ilo pikkuvarsana.
Minna Tallberg 