Oppimisen ABC, osa A

Oppimisen ns. nelikenttä on ollut vakiintuneessa käytössä useita vuosikymmeniä. Jotta voisi esimerkiksi lukea ja ymmärtää hevosen oppimistutkimusta, on hyvä ensin opetella nelikenttä.

Siinä ”negatiivinen” käytetään samassa merkityksessä kuin miinus matematiikassa: vähennetään jotain. Englanniksi negative reinforcement.
Vastaavasti ”positiivinen” käytetään samassa merkityksessä kuin plussa matematiikassa: lisätään jotain. Englanniksi positive reinforcement.

Vahviste-sana kuvaa todellakin tulosta: jos käytetään vahvisteita, käytös vahvistuu eli todennäköisyys sille, että hevonen tekisi saman uudelleen, lisääntyy.
Jos käytetään rankaisuja, käytös vähenee.

Positiivinen vahviste = annetaan jotain, mitä hevonen haluaa.
Eli hevonen saa heinää, kun se potkii karsinan seiniä. Potkiminen lisääntyy.
Hevonen saa porkkananpalan, kun se tulee ihmisen luo laitumelle. Ihmisen luo tuleminen lisääntyy.
Todennäköinen tunne: Ilo.

Negatiivinen vahviste = otetaan jotain, mitä hevonen kokee ikävänä asiana, pois.
Eli hevosella on sopimaton satula, hevonen pukittelee ja ratsastaja tippuu. Paine selässä kevenee tai poistuu, pukitteleminen lisääntyy.
Hevonen pitää jalkaa ylhäällä kavion puhdistuksen ajan. Kun jalka on rennosti ihmisen kädessä, jalka lasketaan alas. Jalan rennosti ylhäällä pitäminen lisääntyy.
Todennäköinen tunne: Helpotus.

Positiivinen rankaisu = lisätään jotain, minkä hevonen kokee ikävänä asiana.
Eli hevonen laittaa nenänsä sähköaitaan ja saa sähköiskun. Nenän laittaminen aitaan vähenee.
Satula painaa säkää, kun se laitetaan selkään. Hevosen paikallaan seisominen satuloinnissa vähenee.
Todennäköinen tunne: Pelko/ahdistus.

Negatiivinen rankaisu = Otetaan jotain, mitä hevonen kokee miellyttävänä, pois.
Eli hevonen viedään maastoon pois lajitovereiden luota. Maastoon meneminen vähenee.
Hevonen potkii seinää ruokinta-aikaan ja ruoka viedään silloin kauemmaksi. Potkiminen vähenee.
Todennäköinen tunne: Suru/pettymys.

Tunteiden voimakkuus riippuu hevosyksilöstä, sen kokemuksista ja oppimishistoriasta sekä siitä, miten voimakas vahviste tai rankaisu on. Tunne voi tietenkin vaihdella aivan häivähdyksestä todella voimakkaaseen.

Jotta hevosta voisi kouluttaa, pitää vielä tietää paljon lisää.

Kuten se, mitä halutaan kouluttaa. Jos tavoitteena on hyvä koottu laukka, pitää tietää, miltä haluttu lopputulos näyttää tai tuntuu valmiina käytöksenä. Vaikka hevonen olisi lihaksistoltaan valmis laukkaamaan koottua laukkaa kierroksen kentän ympäri ratsastaja selässään vasta vuoden päästä siitä, kun ensi harjoitukset sitä kohti aloitetaan, kouluttajan pitää jo alussa tietää, mitä kohti on muokkaamassa hevosta. Muuten lopputulos ei todennäköisesti tule olemaan oikea.

Ihmiselle voi joskus olla haasteellista hyväksyä, että hevonen määrää, mikä on vahviste ja mikä rankaisu. Useimmille hevosille kaura on positiivinen vahviste – mutta meillä on asunut ihmisiä suuresti tullessaan pelkäävä (ja massiivisen kiinniantamisongelman kera saapunut) hevonen, joka pelkäsi myös kauroja ämpärissä. Sille yksilölle kaurat olivat positiivinen rankaisu, lisättiin jotain ikävää. Useimmalle hevoselle pohkeen irtoaminen kyljestä on negatiivinen vahviste, mutta yhdelle kesäihottumaiselle issikalle se olikin negatiivinen rankaisu, koska mahdollinen rapsutusmahdollisuus poistui.

Kouluttajalla pitää olla ajoitus kohdallaan eli mielellään nähdä tai tuntea jo edeltävästä askeleesta, mihin suuntaan ja miten hevonen on liikkumassa. Se vaatii harjoittelua ja siksi on todella hyvä olla asiantuntevat silmät maassa kertomassa, että ”Nyt, vahvista tuota!”

Hevonen tarvitsee tarpeeksi motivaatiota ja toistoja, että se oppii. Hevonen oppii nopeasti ja muistaa hyvin. On tärkeää myös olla jäämättä jumiin tekemään kymmeniä tai satoja oppimisen kannalta turhia toistoja jollain tietyllä tasolla, tai hevonen voi jo oppia juuri tämän tason tavaksi asti. Kun joku käytös on valmis, tarvitaan tietenkin suuri määrä toistoja eri tilanteissa, jotta hevonen yleistää ja muodostaa tavan reagoida halutulla tavalla.

Kun kouluttaa hevosta, pitää lisäksi osata tunnistaa hevosen mielentila ja valita sopiva tunnetila ja vireystaso kuhunkin tehtävään. Pitää muistaa, että järjestää asiat niin, että hevonen harjoittelee pääosin vain oikeaa asiaa, ei vääriä. Pitää muistaa, että hevonen ja ihminen tarvitsevat taukoja – käyntikierros pitkällä ohjalla vähintään muutaman minuutin välein tai hetken heinäkasalla – ja välillä pari vapaapäivää kouluttamisesta (pelkästään laitumella, talutettuna tai maastokävelyllä.) Silloin oppiminen mahdollistuu ja tehostuu, eikä hevosen keho väsy liikaa, mikä altistaa vammoille.

Tutkimuksista

Hevostutkimus on vielä varsin vaihtelevanlaatuista ja se kannattaa oppimis- ja koulutustutkimuksia lukiessa pitää mielessä. Esimerkkinä tutkimukset hevosten lähimuistista: eri tutkimusjärjestelyillä (toisessa hevoset olivat oletettavasti jännittyneempiä kuin toisessa) saatiin hämmästyttävän erilaisia tuloksia.

Viime aikoina olen törmännyt sellaisiin ”kunnollisiin” tutkimuksiin, joita on ollut ihan ilo lukea. Esimerkiksi se, miten oikein käytetty positiivinen vahviste (rapsutus) vaikuttaa hevosten käsitykseen ihmisistä. Tai ne tutkimukset, missä edes yritetään katsoa muutakin kuin esimerkiksi sitä, oppiiko hevonen peruuttamaan – kuten se, millaiseksi hevosen pitkäaikainen mieliala muodostuu.

Hevonen oppii toki kaikista vahvisteista ja rankaisuistakin, kunhan ne ajoitetaan riittävän tarkasti tai jos siihen ei kyetä, tehdään asiat aina samalla tavalla niin, että hevonen pystyy ketjuttamaan ja oppimaan. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei olisi väliä, mitä menetelmää hevostenkaan kanssa käytetään. Tällä hetkellä näyttää siltä, että hevonen oppii yksinkertaisen tehtävän suunnilleen yhtä nopeasti käytti ihminen positiivista tai negatiivista vahvistetta, mutta positiivista vahvistetta käyttäessä hevosella näkyy vähemmän konfliktikäytöstä ja sen käsitys ihmisestä muuttuu myönteisemmäksi.

Mainostan taas professori Mendlin (ym.) oldie but goldie: An integrative and functional framework for the study of animal emotion and mood
https://royalsocietypublishing.org/…/10…/rspb.2010.0303 – siinä tuodaan esille ajatus palkintojen tavoittelemis- ja rankaisujen välttämisjärjestelmästä ja niihin liittyvistä tunteista, jotka aktivoituvat erilaisten vahvisteiden ja rankaisujen käytöstä. Ei ole aivan sama asia, käyttääkö ihminen pelkkää negatiivista vahvistetta vai onko hevosen elämässä myös palkintojen tavoittelemista.

Mitä minä sitten teen?

Yhdistelen aika vapaasti. Joitain asioita opetan hevosilleni pelkällä positiivisella vahvisteella, ainakin aluksi. Yleensä sellaisia, joihin liittyy lajityypillisesti vaikea rasti hevoselle, kuten lastaus, jalkojen nostamista, rokottamista ja pistämistä muutenkin, talutettuna kulkemista ja riimun sekä muiden varusteiden pukemista, ratsastajan menoa selkään ensimmäisiä kertoja. Koska saaliseläimelle on aina hieman hankalaa olla pienessä tilassa yksin tai muuten kehostaan, jaloistaan tai päästään ”jumissa” haluan, että hevonen pitää niitä asioita aivan lempitehtävinään.

Useimmiten käytän yhdistelmää negatiivista ja positiivista vahvistetta. Ratsastaessa käytän pohkeita ja kun hevonen liikkuu, myötään perustuntumalle. Lisäksi hevonen saa välillä ruokapalkinnon. Mielestäni on useissa kohdissa hevoselle vähiten turhauttavaa ja ihmiselle nopeinta antaa hevoselle aivan kevyellä paineella vihjeen, mihin suuntaan sen kannattaisi kokeilla mennä eikä aina pelkästään napata käytös, lähteä muokkaamaan sitä kohti jotain haluttua.

Käytän pelkkää negatiivista vahvistetta eli painetta ja sen poistoa esimerkiksi siinä, kun opetan varsoille ja aikuisillekin hevosille pois siirtymistä, kun kävelen tarhassa. Meillä on hevoset aina laumassa ja haluan, että ne osaavat siirtyä alta pois hyvissä ajoin, kun roudaan heinää tai aitalankoja tms.
Aloitan aina siitä, että hevonen oppii olemaan kävelemättä aivan lähelle minua. Vasta, kun se on oppinut merkin (heiluva käsi, heiluvat sormet, heiluva keppi, heiluva/pyörivä köysi), siirryn siihen, että liikun itse.

Tiedostan myös käyttäväni rankaisuja, oppimismielessä rankaisuja, sekä negatiivisia (esim. koulutus loppuu hetkeksi, ihminen jähmettyy liikkumattomaksi, kädet menee selän taakse, käyntitauko pitkin ohjin) että positiivisia (jos hevonen kääntyy talutuksessa pois, käännyn nopeasti vastakkaiseen suuntaan, jos hevonen kävelee heiluvaan käteeni, osun siihen, jos hevonen ei väistä tarhassa pyörivää narua, osun siihen). Ne eivät kuitenkaan juuri opeta hevoselle, mitä sen pitäisi tehdä, joten koulutusmenetelmänä niitä ei voida pitää. Vahvisteet tekevät asiat vahvaksi ja niihin kannattaa todellakin keskittyä.

Jos haluat tehdä toisin kuin minä, tee niin. Kerron vain omat tapani siksi, että joskus keskusteluista käy ilmi, että olisin jotenkin aina pelkän positiivisen vahvisteen kannalla. En ole. Usein kylläkin. Vaikka hevoset toimivat yleensä ihan hyvin pelkällä negatiivisella vahvisteella, positiivisen vahvisteen opetteleminen avaa koko eläinlajiin aivan uudenlaisen ulottuvuuden.

Joitain yleistyksiä voi tehdä.