Ihmettä odottaen…

Tulipa siitä dramaattinen otsikko. Aihe on epädramaattinen: Tässä eteläisen Suomen ikuisessa marraskuussa toivon ja odotan, jospa koppuraksi jäätyneet tarhat sulaisivat sen verran, että saisin vielä laitettua muutaman (40) tolppaa maahan ja vieläpä tasoitettua ne koppurat edes osittain. Kiitos universumille (eli puolisolleni) siitä, että hän 9 vuotta sitten ehdotti oman Avantin hankkimista. Nyt on menossa jo toinen ja joka ikinen päivä se säästää hermojani ja kehoani ainakin sadan euron edestä. Jos kumpiakaan voisi mitata rahassa. Ei voi.

Ai odotitko jotain syvällistä tai edes hyödyllistä? Tätä kummallisempaa ei tänään taida tulla. Muuta kuin että onko teilläkin sellainen ensiapu-aamutalli käytössä? Sellainen kuin minulla tänään, kun otin väärät hanskat ja ne olivat läpimärät ja jääkylmät jo ennen kuin hiehotkaan olivat saaneet ensimmäisen aamuheinä-annoksensa. Sitten totesin, että nyt kaikki saavat vain sen heinänsä ja munintarehunsa ja vasta toisen kahvikupin jälkeen on vuorossa kuivittaminen ja vesihuolto.

Luin edellisen päivitykseni otsikon ja tänään sain todeta, että joopa, tulee valmista kun tulee. Olen nimittäin aloittanut dekkarin kirjoittamisen jo pari vuotta sitten ja se jäi noin puoleen väliin kuten moni muukin asia elämässäni. Toissapäivänä sitten tulostin sen, luin läpi ja totesin, että kyllä minä tätä lukisin loppuun asti. Joten kyllä, aloin kirjoittamaan sitä taas. Ulkona on kaatosade ja ikuinen marraskuu, mutta päässäni kirjan päähenkilö kävelee elokuisen Kainuun metsässä eikä hyttysiä ole kuin nimeksi. Koska voin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s