Oikein työskentely – mikä se on?

Koska ajan tänään lantaa paikasta A, B ja C paikkaan D ja tulin kahvitauolle niin ajattelin jakaa vähän lisäajatuksia ratsastuksesta. Olen siis ollut kymmeniä vuosia todella kiinnostunut juuri kouluratsastuksesta, olen yrittänyt perehtyä siihen parhaani mukaan ja tällä hetkellä olen tätä mieltä:


1. Kouluratsastus on hevosten jumppaa ja sen tarkoitus on parantaa hevosen terveyttä ja hyvinvointia, ei heikentää sitä. Yksi tärkeä tapa edistää tätä hyvinvointia on varmistaa, että kaikki eteneminen tapahtuu asteittain. Ei siis viedä hevosta kahden päivän klinikalle oppimaan piaffea, vaan harjoitellaan kokoamista eri muodossaan, venyttelyä eri muodossaan jne. niitä muutamia vuosia kotona. Pakottamalla ei tule hyvää. Koskaan.


2. Kouluratsastuksessakin olisi tärkeää hahmottaa, mikä on syy ja mikä seuraus. Esimerkiksi se, että hevosen pää lähenee luotiviivaa (eli pystysuoraa linjaa joko nenäpiitä pitkin tai silmä-sierainlinjaa katsoen) on seuraus siitä, että hevonen työskentelee oikein ja rentouttaa niskanikamaa sekä leukojaan. Ei syy.

Opettamalla hevosta pitämään kaula kaarella ja pää luotiviivalla et valitettavasti saa loppuhevosta työskentelemään oikein. Däm joo, koska se olisi niin kätevää. Kaulaa ja päätä kun on niin helppo hallita ja staattisen kaula-pää-muodon opettaa vaikka sahaamalla ohjista tai kiinnittämällä hevosen pää sivuohjilla sen kehoon.


3. Mikä se ”oikea työskentely” sitten on? Vähän kuten se käsite ”hyvä ratsastus” se riippuu siitä, kuka sanoo. Minun mielestäni hevonen työskentelee oikein silloin, kun se on

  • senhetkisen koulutustasonsa mukaisessa, vaihtelevassa asennossa
  • liikkuu aktiivisesti, niin suorana kuin se sillä hetkellä pystyy
  • kevyellä ohjastuntumalla jos tuntumaa haetaan
  • takaosaltaan yhtä toimiva kuin etuosaltaan, ravissa etujalan kyynärvarren ja takajalan sääriluun tulee liikkua samassa kulmassa (esimerkki eversti Cardesta täällä: https://www.eurodressage.com/sites/default/files/styles/large/public/edimage/image/90_saumur_carde_princeda_01.jpg?itok=kjpPZJin )
  • koukistaen takaosansa kaikkia niveliä tasapainoisesti ja kyseiseen hetkeen sopivalla tavalla (äärimmäisessä kokoamisessa kuten ravissa piaffessa koukistuu eniten, tässä trakehner-ori Kostolany: https://media.ehorses.de/xxldetails/600/kostolany-trakehner-stallion-black-dressagehorses-sire-emmerthal-1038600_1.jpg )
  • kantaen itseään koulutustasoonsa sopivassa muodossa – nuorella hevosella matalampi, kootulla koulutetummalla hevosella välillä korkeampi – kaulaa lyhentämättä, Uta Gräfin ratsut ovat tästä pitkästä kaulasta aivan erinomaisia esimerkkejä, esimerkiksi täällä: https://minnatallberg.files.wordpress.com/2017/05/graf.jpg ja täällä: https://blog.loesdau.de/wp-content/uploads/2018/01/IMG_5881_Friederike-Heidenhof-1024×683.jpg
  • hyvässä tasapainossa (valokuvissa voi vilkaista ravissa maassa olevaa etujalkaa, mitä pystympi, sitä parempi tasapaino, jos kuvahetki on se yleinen, esimerkki täällä: https://dressagetoday.com/.image/c_limit%2Ccs_srgb%2Cq_auto:good%2Cw_1240/MTcwOTQ2MzYyMjkxMDcwNTM2/2-uta-graf-damon.webp )
  • rentoutuen niin paljon, kuin se siinä tilanteessa on mahdollista ja hyödyllistä eli tyytyväisen, iloisen, eloisan ja kivuttoman näköinen. Sen suu on rennosti kiinni, sen silmät normaalit, korvat liikkuvaiset, häntä rennosti kannettuna.

    Miksi jaksan puhua luotiviivasta ja oikeanlaisesta eteen-alas-venytyksestä? Koska jos hevonen pitää päänsä, tai sen päätä pidetään, luotiviivan takana, se joutuu jännittämään sekä alakaulan lihaksia että leukaansa. Se harjoittelee silloin vääriä asioita ja vääriä lihasryhmiä. Mitä enemmän hevonen harjoittelee vääriä asioita, sitä hankalampi sitä on enää korjata.

    Nuoren hevosen kouluttamisessa – olen kouluttaja, joten ajattelen ratsastuksenkin kouluttamisena – on erilaisia koulukuntia. Siinä, missä yksi haluaa nuoren hevosen heti menevän reippaasti eteenpäin kaikissa askellajeissa, toinen haluaa ensin saada hevosen kantamaan ratsastajaa rennosti ja hyvässä tasapainossa käynnissä, sitten ravissa ja vasta sitten laukassa. Itse lukeudun viimeksi mainittuun. Perustelen tätä sillä, että mitä enemmän olen eläinten ja ihmistenkin oppimiseen perehtynyt, sitä enemmän ymmärrän miten tärkeä on olla harjoittelematta vääriä asioita. Hevonen oppii nopeasti mutta lihaksiston kehittymiseen (ja notkeuden, ja voiman) menee aikaa. Jos hevonen ensin oppii kantamaan ratsastajaa eteenpäin kipittäen senhetkisen jaksamisensa mukaan on todennäköistä, että tulevaisuudessa tätä korjataan jatkuvasti. Suosittelen vain hyvien asioiden harjoittelemista. Tokihan tämä riippuu omista tavoitteista – kaikki eivät tavoittele samaa kuin minä, ja se on ihan ok!

    Nuoren hevosen keho ei ole vielä tottunut ratsastajan painoon. Vaikka hevonen olisi vanhempikin, kuten meidän yksi ratsastajaan totutettava eli 12-vuotias, se ei ole siltikään tottunut ratsastajan painoon. Se joutuu totuttelemaan siihen pieniä hetkiä kerrallaan ja mielestäni silloin on parempi, mitä pitempään vieressä maasta käsin kulkeva ihminen pystyy auttamaan hevosta parempaan kehonkäyttöön ja tasapainoon. Hevosella on ensimmäiset parikymmentä ratsastuskertaa tarpeeksi tekemistä siinä, että se tottuu siihen, miltä ratsastaja tuntuu selässä ja oppii, miten se pystyy parhaiten kantamaan tätä lisäpainoa. Mielestäni vauhti ei siinä korjaa virheitä yhtään, päinvastoin.

    Takaisin sorvin ääreen, eikun Avantin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s