UKK – webinaarit

Pari kuukautta tehowebinaareja takana ja keräsin pienen tiivistelmän usein kysyttyjä kysymyksiä, olkaa hyvä!

”En päässyt livewebinaariin, tuleeko tallenne?”

Ei haittaa, kyllä tulee tallenne. Joskus – esimerkiksi nyt Hevosen peruskäsittelywebinaarin kohdalla – tallenne viivästyy, kun pitää löytyä aikaa tallentaa se uudelleen. Tulossa on kuitenkin ja katseluaikaa on aina sen kuukauden ilmestymisestä tai jos tallenne on jo olemassa, ostopäivästä.

”En löydä kutsua webinaariin ja/tai tallennetta!”

Osa kutsuista ja tallenteista päätyvät suoraan vastaanottajan roskapostikansioon, valitettavasti. Erityisesti Gmail on kunnostautunut tällä saralla. Katso siis ensin roskapostikansio, sitten laita viestiä minulle. Kutsu webinaariin tai linkki tallenteeseen löytyy usein myös Holvista tulleelta kuitilta.

”Voinko jakaa linkin/salasanan/PDF-materiaalin eteenpäin?”

Et voi. Tallennekatseluoikeus, salasana ja PDF ovat vain henkilökohtaiseen käyttöösi.

”Tuleeko jatkoluentoja vielä?”

Tulee, mutta hieman harvemmalla tahdilla kuin alkuvuodesta. Tulossa on sekä jatkoluentoja esimerkiksi oppimisesta ja kouluttamisesta, ongelmanratkaisusta, positiivisen vahvisteen käytöstä, nuoren hevosen kouluttamisesta ja puomi/kavallettikoulu positiivisen vahvisteen kanssa.

https://holvi.com/shop/sempatia/section/webinaarit/

https://holvi.com/shop/sempatia/section/webinaarit-ammattilaisille/

Julkaissut Minna Tallberg

Hevostenkouluttaja ja valokuvaaja. Horse trainer and photographer.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: