Juttelin kerran melko tunnetun ja hyvin kokeneen ulkomaalaisen hevosihmisen kanssa, joka ilmoitti lukeneensa kaikki vanhat hevoskirjat, jotka oli löytänyt. ”En löytänyt niistä mitään hyvää,” hän totesi yksikantaan. Tästä on yli kymmenen vuotta enkä tiedä, onko hänen mielipiteensä yhä sama. Voi olla, että onkin. Toivon kuitenkin, ettei ole.
Olen lukenut Ksenofonini, de la Gueriniereni, Wynmalenini, Decarpentryni, Oliverirani, Klimkeni, Seunigini, Beudantini, Licartini ja melko varmasti 100 muuta hevoskirjaa. Se on hevoshullun yleissivistyksen kannalta todella tärkeää, ja lukijasta riippuu, mitä hän sieltä oppii. Kiinnittyykö huomio pelkästään niihin asioihin, jotka tuntuvat nykypäivänä oudoilta ja huonoilta? Vai kiinnittyykö huomio siihen, mitä hyvää niistä kirjoista löytää?
Itse en myöskään ole sitä mieltä, ettemme kuuden tuhannen yhteiselon jälkeen enää voisi oppia hevosista mitään. Kyllä voimme! Nykyajan eläin- ja hevostutkimus on antanut paljon uusia toimintatapoja, jos niihin haluaa tutustua. Jollei, niin hevosten kanssahan pärjää useimmiten hyvin kuitenkin. Mutta enpä ole koskaan lukenut kirjaa, josta en olisi oppinut mitään.
Minna Tallberg 