Someilmapiiristä

Tätä kirjoittaa entinen supernillittäjä ja virheidenetsijä, joten tiedän hyvin, miten koukuttavaa ja palkitsevaa se on. Mutta. Huomasitko sanan ”entinen” tuossa? Kerron, miksi. Jos haluat ikinä tehdä mitään rakentavaa ja päästä johonkin hyvään tulokseen vaikkapa sitten hevosten kanssa, on toki ehkä ihan hyvä tunnistaa räikeimmät virheet. Mutta se ei auta sua yhtään, ellet osaa tunnistaa oikeaa toimintaa ja haluttua lopputulosta. Silloin virheentunnistajana tiedät vain, mihin suuntaan et halua mennä, muttet siltikään sitä, mihin kannattaisi lähteä. Silloin on aika vaikea päästä yhtään mihinkään.

Tiesitkö, että minulla on eri kovalevyillä yli 100 000 valokuvaa hevosista ja ratsastajista eri vaiheessa koulutusta? Lähinnä Tuire Kaimion pitämiltä kursseilta ja yksityisvalmennuksista, mutta myös kymmeniltä eversti Carden kursseilta täällä Suomessa ja ulkomailla. Niissä näkyy hevosia aivan alkukoulutuksessaan ennen kuin ratsastaja on edes noussut selkään ensimmäistä kertaa siihen asti yli 10 vuotta myöhemmin, kun ne tekevät jo aika vaikeita liikkeitä suurella kokoamisasteella.

Tiedätkö, miten suuri motivaatio minulla tällä hetkellä on julkaista niitä missään, vaikka ne olisivat sairaan opettavaisia ja niissä olisi 99% hyviä asioita nähtävillä, ja ne voisivat auttaa hevosihimisiä muodostamaan käsityksen siitä, mihin suuntaan olisi hyvä pyrkiä, jotta hevonen kehittyisi vaikkapa tyytyväiseksi, vahvaksi ja joustavaksi kouluratsuksi?

Nolla.

Miksi? En tiedä, seuraatko hevostenkoulutussivujani Facen puolella, mutta siellä minulla on ollut muutaman vuoden ajan tapana linkittää tai laittaa kuvia jostain tosi hienosta ratsukosta saatesanoilla ”Katso, miten kiva kuva”. Ei ole yhtään sellaista julkaisua, jonka kommentteihin ei olisi kerääntynyt virheidenetsijöitä. Sellaisia, joiden on vain pakko sanoa, mitä ko. kuvassa on vikana. Vaikka siinä olisi se 99% hyvää. Vaikka kirjoittaisin, että etsikää kuvista hyviä asioita. Vähintäänkin olisi oltava videopätkä, koska kuva näyttää vain sen hetken. Kerron tässä teille salaisuuden: jos haluat kouluttaa hevosta, opi tunnistamaan niitä hyviä hetkiä ja palkitse hevosta niistä. Silloin se oppii hakeutumaan itse sellaiseen suuntaan.

Sellaisia, kuin minä 20 vuotta sitten. Ei tee yhtään mieli laittaa kavereiden kuvia sinne revittäväksi. Vaikka kaikille olisi ihan hyvä nähdä, mistä lähdetään ja mihin voi päätyä, jos hevonen pysyy hengissä ja riittävän terveenä.

Meillä on kaikilla oma kehityskaaremme eikä kukaan pysty omalle Dunning-Kruger -ilmiölleen mitään (se on se ohimenevä vaihe, kun aloittelija uskoo olevansa jo tosi osaava). Mutta tämä someilmapiiri on mielestäni mennyt ihan mahdottoman armottomaksi viimeisten vuosien aikana enkä tiedä, miten sitä korjataan tai voiko sitä edes korjata.

No niin, kiitos huomiostanne ja pahoittelen avautumistani. Mitä poni tekee kuvassa ja miksi se on hyvä asia?