Hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitos itsenäisyytemme varmistaneille veteraaneille. Koska meillä on vapautta, meillä voi olla myös erilaisia mielipiteitä. Lueskelin kollega Katariina Cozmein iberico.fi-Facebook-sivulla positiivisen vahvisteen käytöstä ratsastuksessa ja mietin jälleen kerran, miten hassuihin käsityksiin aiheesta välillä törmää.
Käyttäytymis- ja eläintieteet sekä psykologia ovat niitä tieteenaloja, jotka ovat antaneet hevosten kouluttamiseen lisää työkaluja ja uusia ajatuksia. Mitä paremmin osaamme käyttää hyväksi erilaisia motivointikeinoja ja rakentaa liikkeitä pienestä kohti isompaa, sitä paremmin hevosemme voivat.
Miksi väitän näin? Mitä enemmän tiedät siitä, miten jokin liike tai tehtävä rakennetaan alusta asti, sitä helpommin pääset hyvään lopputulokseen. Hevosten kouluttaminen ei ole mikään poikkeus. Mitä paremmin ymmärrät ja osaat soveltaa erilaisia motivaatiokeinoja, sitä nopeammin hevonen oppii. Mitä enemmän muita keinoja motivoida hevonen sinulla on paineen poistumisen lisäksi, sitä vähemmän sinun tarvitsee lisätä painetta, jotta hevonen tekisi kuten haluat.
Ruokapalkintojen käyttäminen hevosten kouluttamisessa ei myöskään ole mikään uusi ja vallankumouksellinen asia eikä tee hevosten kouluttamisesta sirkusta tai temppujen opettamista. Xenophonkin suositteli ruokapalkintojen käyttämistä. Ruokapalkintojen käyttöä neuvotaan monessa vanhassa ratsastuskirjallisuudessa. Espanjalainen ratsastuskoulun ratsastajat käyttävät ruokapalkintoja.
Tämän artikkelin lopussa kuvassa esiintyvä 83-vuotias klassisen kouluratsastuksen tunnettu nimi Michel Henriquet käyttää kuvassa ruokapalkintoja. Ja sivuhuomautuksena: tuolla tavalla turpahihna säädetään. Katse hevosen alaleukaan siis, jossa kiristysside-crank-noseband on niin löysällä, että hihna tekee tuollaisen silmukan.
Eläintenkoulutuksen tutkimusten ja koulutussovellusten kautta meillekin on tullut lisätietoa palkintojen käytön yksityiskohdista eli esimerkiksi äänimerkin käytöstä, käyttäytymisketjujen rakentamisesta jne. Se tekee esimerkiksi juuri ruokapalkintojen käytöstä ratsastuksessa ilman lieveilmiöitä mahdollista.
Luopuminen ei ole luopumista
Melko usein törmää termiin, joka antaa koko aiheesta hieman väärän kuvan. ”Luopuminen” on yksi näistä. Tiedättehän, ”hevoselle pitää ensin opettaa luopumista, jotta ruokapalkintoja voidaan käyttää!” Tämä on hyvä ja kannattava juttu, jos ei takerru tähän luopumisen ajatukseen. Eli kyseessä on vain opetettava käytös, ensimmäinen asia, mitä hevoselle kannattaa ruokapalkintoja käyttäessä opettaa: Miten käyttäytyä, jotta ruoka tuodaan turvan alle.
Hevosen luontainen käyttäytyminen ei anna sille juuri mitään keinoja ymmärtää, että ihmisellä oleva ruoka saadaan suuhun niin, että ei tee mitään. ”Ei mitään” on muutenkin hevoselle hankala konsepti opettaa, sillä hevonen tekee aina jotain. Luontaisesti hevonen osaa kävellä ruuan luo ja syödä sitä. Pää suunnilleen eteenpäin seisominen on opetettava juttu.
Syötä hevosta alussa jatkuvasti, suuntana kaula ja pää eteenpäin, ja harvenna sitten palkintoja asteittain. Näin hevonen on jo päässyt oppimaan, millä tavalla ruoka tällä hetkellä tulee. Vaikka se silloin kokeilisi sitä sisäänrakennettua käyttäytymistään eli ruokaa kohti hakeutumista niin vaihtoehto B on sen tuoreessa muistissa ja tulee todennäköisemmin nopeasti taasmkokeiltua myös. Anna sitten pari palkintoa lyhyellä välillä niin, että pää pysyy eteenpäin, ja siirry pyytämään hevoselta kevyesti vaikka pään kääntämistä, ja palkitse siitä.
Mutta ”luopuminen” on nimenomaan sitä, ihan uusi käytös. Ei luopuminen tarkoita sitä, että pitää odottaa, kunnes hevonen luovuttaa eikä enää ajattelekaan saavansa ruokaa. Sitä saa nimittäin odottaa, kun kyseessä on laiduntava eläin, joka on jäänyt henkiin siksi, että se sitkeästi hakeutuu ravinnon perässä uusiin paikkoihin. Sillä välin herätät todennäköisesti hevosessa turhautumisen tunteita ja siihen liittyvää hankalaa käyttäytymistä. Joka taas vahvistuu, jos hevonen sitä harjoittelee.
Minna Tallberg 